Suomi on varautumisen suurvalta. Siihen meitä on opettanut historia ja maantiede: pieni pohjoinen maa, ankarat olosuhteet ja pitkä etäisyys Eurooppaan, missä kaikki tärkeä tapahtuu.
Etäisyyttäkin kriittisempää on Suomen sijainti Venäjän naapurissa. Jos jotain ikävää sattuu, Suomesta tulee saari. Maata pitkin meiltä pääsee vain kahteen muuhun pohjoismaahan, jotka nekin ovat käytännössä saaria.
Norjalla on sentään pitkä rannikko suoraan aavalle Atlantille, Ruotsilla nykyään silta Tanskaan ja suora pääsy Pohjanmerelle. Suomen rannikko on ikävästi pussin perällä.
HISTORIAN OPETTAMANA Suomi on panostanut yksin pärjäämiseen ja varautumiseen. Huoltovarmuuskeskus tekee monialaista yhteistyötä yritysten ja organisaatioiden kanssa, jotta kriittisistä tarvikkeista saadaan pidettyä varmuusvarastoja Suomen maaperällä.
Digiaikana varautuminen asettuu ihan uuteen valoon. Toisaalta Suomi ei enää ole peräkammarissa, vaan yhtä keskellä kuin muutkin. Toisaalta juuri siksi tietoliikenne tekee meistä entistä riippuvaisempia.
Internetiä ei voi varmuuskopioida. Arki ja hyvinvointi riippuvat reaaliaikaisista, nopeista datayhteyksistä. Tiedot ovat pilvessä, mutta niistä ei ole mitään iloa ilman kaapeleita, jotka Suomen tapauksessa kulkevat meren pohjassa.
Mikä pahinta, merikaapelit kulkevat kansainvälisillä vesillä, joka on ei-kenenkään-maata. Emme psyty varmistamaan niiden turvallisuutta sopimuksilla emmekä edes omilla sotalaivoilla.
SUOMESSA TAPAHTUU outoja asioita. Pari vuotta sitten uutisoitiin, miten joku murtautui sähkökaappeihin ja vesitorneihin, mutta ei varastanut mitään. Janakkalassa kaadettiin iso telemasto.
Yhtäkkiä murrot loppuivat, tai ainakaan niistä ei enää uutisoitu. Kukaan ei kerro, mitä tutkinnassa saatiin selville. Oliko kyse pelkästä ilkivallasta vai oliko taustalla vieraan valtion vaikuttamista?
Sitten kiinalaisten alusten ankkurit alkoivat raahautua pitkin merenpohjaa katkoen Suomelle tärkeitä sähkö- ja datakaapeleita. Varjolaivaston heikkoa merimiestaitoa vai kieroa vaikuttamista?
Kukaan ei taaskaan tiedä, mutta sillä ei oikeastaan ole merkitystä. Merikaapelit ovat Suomelle Akilleen kantapää, jonka vakavuus on kunnolla ymmärretty vasta Ukrainan sodan myötä.
USEIN KUVITELLAAN, että koska internet on alusta pitäen suunniteltu vikasietoiseksi, liikenteen reitittäminen kaapelista toiseen on helppoa. Ei ole.
Yksittäisen kotisurffarin ip-paketit voidaan kyllä kääntää linjalta toiselle, mutta kun kyse on satojen gigabittien runkoverkosta, yhteyksiä ei niin vain reititetä uudelleen.
Kiitos operaattorien yhteistyön tähänastisista katkoista on selvitty vähällä, mutta entä jos valtiollinen toimija kyntää merenpohjaa tarkoituksella ja katkoo useita kaapeleita?
Korjaustöihin pystyviä aluksia on vähän ja niiden pääsy paikalle voidaan estää. Pahimmassa tapauksessa Digi-Suomi putoaisi takaisin 1980-luvulle, mutta tällä kertaa ilman papereita ja manuaalisia prosesseja.
Operaattorit ovat rakentaneet runkoverkkonsa hyvän sään aikana kustannuksia optimoiden, eikä työssä ole mietitty kriisiaikoja. Yritykset ovat ikuisia optimisteja.
MERIKAAPELIEN LISÄKSI pitäisi rakentaa maakaapeleita. Ei ole julkista tietoa, millaisia maakaapeleita kulkee Tornion kohdalla maidemme välillä, mutta niitä tarvitaan joka tapauksessa lisää.
Ongelma sielläkin taitaa olla se, että myös Ruotsin sisäinen verkko on kustannusoptimoitu, eivätkä yhteydet pohjoisesta etelään nykyisellään kestäisi Suomen tuomaa lisäliikennettä.
Voimme parantaa digitaalista omavaraisuutta keskittämällä palveluita Suomessa sijaitseviin datakeskuksiin. Mitä enemmän saamme maahan ulkomaisia isoja toimijoita, sitä suurempi intressi niillä on suojata Suomeen meneviä yhteyksiä. Kaapelit sitovat Suomen kirjaimellisesti länteen.
ON SYYTÄ KATSOA myös ylöspäin. Vaikka Elon Musk on varastanut kaiken huomion omalla StarLink-verkollaan, taivaalla lentää myös eurooppalainen Eutelsat-järjestelmä. Se myy satelliittiyhteyttä suoraan yrityskäyttöön.
Satelliittiyhteys on tarpeellinen varajärjestely, mutta yksin sen varaan ei voi rakentaa. Kysykää vaikka kotitalouksilta, joihin Suomessa vedetään valokuitua ennätystahtia.
In cable we trust.
Julkaistu Tivi-lehdessä 4/2025.
3 kommenttia:
Valokuidulla on nykyään suuri teknis-taloudellinen merkitys, mutta kokonaan toinen asia on demokratian toteutuminen. Kirjassa Julkisuus ja demokratia (Karppinen & matikainen, 2012) on mielenkiintoinen jako "konvergenssikulttuurin" eli internetin kautta vaikuttamiseen ja 1980-luvulla alkaneen yleisödemokratiaan. Vielä 2010-luvun alussa televisio oli hallitsevin median muoto, joten historiallista kokemusta ei ole. Usein tietoverkon on ennustettu lisäävän demokratiaa, mutta minkälainen uhkakuva se olisi, jos yhteiskunnan tiedonvälitys päätyisi 1980-luvulle. Se on kokonaan toinen asia.
Ei Suomella mitään hätää ole. Suurin osa Suomen kriittisistä letkuista on aina mennyt pohjanlahden pohjasta Ruotsiin, ahvenanmaan läpi tai yläpuolelta. Ei niihin meriin kiinalais/venäläisalukset eksy, kun sinne ei ole mitään syytä mennä. Ei ole satamia sielä niin Suomelle kuin Ruotsillekaan. Enkä usko, että kiinalaisalusten tekemät kaapeli/putkikatkomiset oli suoranaisesti Suomea vastaan. Nämä taitaa olla Viroa vastaan, koska Viro meni perustamaan jonkinlaisen edustuston Taiwanin kanssa. Myös Latvialla ja Liettualla on ollut samanlaista örmhh "muurahaispesän kepillä tökkimistä". Eihän siitä mennyt kuin viikko kun "onnettomuudet alkoi". Kiina tietää ihan hyvin, että se on Suomalaisille jopa etu, että Viron sähkökaapelit katkaistaan. Niin kuin olikin, Suomessa olisi korkeampi sähkönhinta, jos Viron letku toimii. Nyt Virolaiset maksaa ja se on se mitä Kiinalaiset haluaakin. Eli kyllä se pussinperällä oleva taho on Baltia. heillä on huono onni. Ei yhtään rikasta naapuria muuten kuin merten takana. Sekä ovat suuresti riippuvaisia näistä johdoista ja putkista. Mites muuten ne kaikki sadat gigat siirrettäisiin jotain satelliittia pitkin? Nehän vasta hitaita on kuin madot. Kaikki. Jopa starlink.
@Markus
Kaikki satelliittiyhteydet eivät ole hitaita. Yleistit hieman tarpeettomasti kuluttajien käyttöön tarkoitettua satelliitti yhteyksiä koskevia kokemuksia ja niiden osittaisia parametreja koskemaan kaikkia satelliittiyhteyksiä.
Operaattorien ja heidän välisten (peering) merikaapeleista ym. runkoyhteyksien tarpeet ja niihin käytetyt ratkaisut on useampia kertaluokkia isompia kun mitä operaattorit tarjoaa yrityksille tai muille heidän asiakkaille (kuluttajille).
Toki satellittiyhteyksillä viiveet (latenssi) on aina verrattain suuria, koska etäisyydet avaruudessa olevien LEO-satelliitteja käyttäen ovat noin 400km edestakaisin ja GEO-satellitteja käyttäen vastaavasti ainakin noin 70000 km.
Lisäksi ilmakehän vaikutusten aiheuttamat ilmiöt (hiukkaset, kosteus ja lämpösäteilyn vaikutus) vaihtelevat, mistä aiheutuu siirto kerroksella virheiden korjausta mikä näkyy datayhteydellä viiveen vaihteluna (jitterinä).
Mutta datan siirron kaistanleveys (bandwith) voi satelliitteja käytettäessä kiinteiden paikkojen välillä (point-to-point) voi olla varsin suuri, eli putki on paksu ja siitä menee kerralla isoja paketteja paljon läpi, mutta ne on matkalla etäisyyden vuoksi pidempään.
Kun kuituyhteydet jotka maan päältä mitaten etäisyyksinä ovat selvästi lyhyempiä kun etäisyydet satelliittien kautta ne tuntuvat ja ovat lähes aina siksi nopeapampia kun satelliittien kautta yhteydet ovat. Tämä johtuu juuri siitä, että matka satelliittien kautta on pidempi kun se yhteys maan pinnalla kulkevassa kuidussa ja sillä signaalilla kestää kulkea enemmän aikaa pidemmän matkan vuoksi.
Silloin kun yhteydet ovat useita kymmeniä tuhansia kilometrejä maan pinnalla kulkien, niin kuitu ei ole automaattisesti nopein vaihtoehto mikä luultavasti on monelle yllätys.
Näin siksi, koska valo kulkee kuidussa hitaammin (~35%) kuin tyhjiössä (avaruus) ja ilmassa. Kuidussa on myös pitkillä yhteyksillä käytettävä aina enemmän vahvistimina aktiivisia laitteita, joita tarvitaan noin 200km välein ja joista seuraa myös lisää viivettä siirrossa.
Edellisestä seuraa sitten se, että radiolinkki yhden tai kahden LEO-satelliitin kautta toiselle puolelle maapalloa on toteutettavissa käytännössä vähemmällä latenssilla. Tietysti pääsemättä aivan niin suureen kaistanleveyteen koska radiotaajuiseen signaaliin ei saada moduloitua aivan niin paljon informaatiota kun korkeampien valontaajuuden signaaliin voidaan mahduttaa. Jos satelliittien kanssa käytettäisiin radiotaajuuksien sijasta laseria kuten kuidussa, niin kapasiteetti saataisiin yhtäläiseksi. Näitä ratkaisuja kuitenkin vasta kehitellään eikä se ole edes varmaa tuleeko niistä kaupallisia tuotteita jatkossa.
Nopeuserot satelliitin kautta ei tietysti ole kovin päätä huimaava, mutta joillekin riittävän suuria. Niistä on hyötyä suurta tarkkuutta vaativissa tieteellisissä mittauksissa (astronomia, geologia, earth-sciences) ja myös finanssimaailmassa ja pörsseillä nopeudella reagoida nopeammin kuin muut voi saavuttaa merkittäviä etuja ja siksi heillä näihin on kiinnostusta.
Lähetä kommentti