Pian vietetään suomalaisen televisiotoiminnan 25-vuotista merkkipaalua, jonka lähes kaikki alalla toimivat haluaisivat unohtaa. Antenniverkon digitaaliset tv-lähetykset käynnistyivät Suomessa ensimmäisenä maailmassa 27.8.2001 "isolla pamauksella", jota markkinoitiin näyttävästi. Asialla oli varsinkin Yle, joka otti digiveturin raskaaksi osoittautuneen roolin.
Digilähetysten alku ja tuon ajan odotukset ovat tämän päivän näkökulmasta kiinnostava ajankuva, joskin ne herättävät lähinnä hilpeyttä. Niin paljon maailma on muuttunut. Itse olin tuolloin hyvin kriittinen digitalisointiprosessia kohtaan, joten en pidä toteutunutta kehitystä lainkaan yllättävänä.
Taustalla oli 1990-luvulla herännyt pelko satelliittikanavien yleistymisestä. Ne uhkasivat murentaa kotimaista tv-toimintaa, jonka voima kansalaisiin oli mahtava. Kansalliseen verkkoon haluttiin lisää kanavia ja aloittelevasta internetistä tuttua kaksisuuntaisuutta. Lisäksi haluttiin vapauttaa taajuuksia matkapuhelimille.
Nokia oli maineensa huipulla. Se oli valmistanut televisioita ja satellittien digibokseja. Suomessa päätettiin, että maamme olisi ykkönen myös television digitalisoinnissa, ja Nokialla olisi siinä iso rooli. Ylen toimitusjohtaja Arne Wessberg oli jopa Nokian hallituksessa 2001-2006 (eli juuri matkapuhelinten kulta-aikana).
Kaikki meni kuitenkin pieleen. Kun Big bang tapahtui, markkinoilla ei ollut digitaalisia vastaanottimia, joten pari ensimmäistä vuotta lähetykset menivät harakoille. Yle käynnisti kaksi uutta kanavaa, jotka ajettiin alas muutamaa vuotta myöhemmin. Yle rahoitti alun raskaat kustannukset yhtiöittämällä jakelutekniikkansa Digita Oy:ksi ja myymällä sen ulkomaille. Nokian kiinnostus televisioon lopahti, kun matkapuhelimista tuli valtava bisnes.
Digi-tv:n lupaukset vuorovaikutteisista mainoksista olivat alun perinkin pöhköjä. Paluukanavaa, jonka varaan yhteys olisi rakennettu, ei ollut. MHP osoittautui kuolleeksi. Kaikkien huomio kiintyi internetiin ja Suomi sai ensimmäisen laajakaistastrategian, joka pyrki tuomaan koteihin nopean nettiyhteyden.
Television alamäki mediana alkoi ja seuraukset näemme tänäkin päivänä. Uusintoja ja amerikkalaista halpatuotantoa, realityohjelmia.
2000-luvun alussa kävin puhumassa alan seminaareissa ja kritisoimassa suunnitelmia Hesarin yleisönosastossa. Oli typerää lähteä digitalisoimaan perustarkkuuden televisiota, kun HD-aika oli tulossa. Suomen pieni väestöpohja ei riittänyt maailmanlaajuiseksi edelläkävijäksi. Bugisista digisovittimista, joissa DVB-tekstitykset eivät näkyneet, tuli kansallinen murheenkryyni.
Erääseen LVM:n alan toimijoille järjestämään tilaisuuteen kutsuin itse itseni ja livahdin sisään estelyistä huolimatta. Nykyisin vähän huvittaa.
Hyvänä puolena digiuudistuksessa oli tallentavien digiboksien yleistyminen. Kun tv-ohjelma oli vain bittivirtaa, se oli helppo tallentaa kiintolevylle. Analoginen tallennus VHS-nauhureilla alkoi tuntua kivikautiselta. Onnekkaasti taulutelevisioiden läpimurto sattui juuri samaan aikaan, mikä sai monen katsojan vaihtamaan laitettaan joka tapauksessa.
Siirtymäkausi loppui 1.9.2007, kun analogiset antennilähetykset monen lykkäyksen jälkeen sammutettiin. Silloin internet oli jo vallannut niin suuren osuuden ihmisten arjesta, ettei kansallisella tv-projektilla tai maailman ykkösen asemalla ollut merkitystä. Televisiolupamaksu poistettiin vuoden 2013 alusta lähtien ja korvattiin Yle-verolla.
Jakeluverkko on vaihtunut antennista ja kaapelista laajakaistaan. Tallentavat digiboksit ovat vaihtuneet pilvipalveluiksi. Päätelaite on yhä useammin pieni puhelin, ei perinteinen televisio. HbbTV toteutti 10 vuotta myöhässä sen vuorovaikutteisuuden, mitä MHP:lle luvattiin. Joitakin vuosia sitten tv-ohjelmissa näkyi äänestyspainikkeita, mutta ilmeisesti se ei enää ottanut tulta alleen ja niistä on luovuttu. Second screen -ajattelu on hiipunut, koska live-katselu vähenee koko ajan.
Interaktiivisia mainoksia tai mahdollisuutta tarkistaa, mistä juontaja oli ostanut mekkonsa, ei koskaan tullut. Tällaisia hienoja mahdollisuuksia visioitiin digi-tv-aikaan, ihan oikeasti.
Siirtymäajan televisiomaailmassa ovat paljon pidempiä kuin mihin it-alalla on totuttu. SD-aika ("suttupiirto") loppui 1.4.2025, kun Yle lopetti viimeisetkin perustarkkuuden lähetykset. Toinen digisiirtymä tapahtui siis lähes 18 vuotta ensimmäisen jälkeen. Viimeisetkin kaupalliset kanavat tekivät saman 30.6.2025. Ilmeisesti 4K-siirtymää ei edes tule, televisio on kehittynyt valmiiksi.
Digi-tv:n alkuvuosien historiikki 1997-2007 on vielä kirjoittamatta. Ehkä neljännesvuosisata myöhemmin olisi kulunut riittävästi aikaa. Kirjoittaja voi aloittaa vaikka omasta Kodin digitekniikka -kirjastani (Docendo 2007), jossa tapahtumia on dokumentoitu yhdestä näkökulmasta.
Ainoa tapaamani kriittinen kirjallinen viittaus noihin aikoihin on Iltalehden entisen päätoimittajan muistelmissa (Kari Kivelä: Punkkari ja mediapomo, Otava 2025). Joku muukin voisi palata noihin vuosiin ja niissä maksettuihin oppirahoihin. Sieltä löytyvät syyt tv-median nykyiseen tilaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti