Trump vaarantaa salaisuutesi (kolumni)

Kiinalainen TikTok on huolestuttanut länsimaiden päättäjiä vuosien ajan, sillä sen uskotaan keräävän ja luovuttavan tietoja Kiinan viranomaisille. Luultavasti näin onkin, sillä kansallinen etu velvoittaa yritykset yhteistyöhön.

Vastaavasti Meta, Google, Microsoft ja X luovuttavat tietoja Yhdysvaltojen tiedustelulle. Moni on jo unohtanut Edward Snowdenin paljastukset, jotka osoittivat NSA:lla olevan pääsy somejättien ja pilvipalvelujen tietoihin. 

Tähän asti olemme uskoneet, ettei lännen oma urkinta haittaa – sehän kohdistuu vain terroristeihin ja vihollismaihin. Yhdysvallat on oikeusvaltio ja liittolainen, joka jakaa meidän arvomme.

Tammikuussa alkanut Trumpin valtakausi asettaa kaiken uuteen valoon. Jatkossa meidän eurooppalaisten on syytä varoa Kiinan lisäksi myös amerikkalaisia nettipalveluita. 

Luottamus Yhdysvaltoja kohtaan on koetuksella, sillä Trump on miehittänyt hallinnon avainpaikat uskotuillaan.

Tiedustelua, Pentagonia ja FBI:tä johtavat henkilöt, joilla ei ole aiempaa hallinto- tai oikeuskokemusta. Tiedustelujohtaja Tulsi Gabbard on puolustanut Venäjän hyökkäystä Ukrainaan ja levittänyt valheita maassa muka olleista bioasetehtaista.

FBI:n johtaja Kash Patel levittää salaliittoteorioita ja aikoo puhdistaa organisaation Trumpille epämieluisista työntekijöistä. Elon Musk on libero, joka tuntuu häärivän dogena kaikissa virastoissa ilman selkeitä toimivaltuuksia tai valvontaa.

Kun tämä joukko pääsee Trumpin luvalla käskyttämään CIA:ta ja NSA:ta, meidän kenenkään tiedot eivät ole turvassa. Kansallinen etu on laaja käsite ja taipuu temppuihin, joita emme vielä osaa edes kuvitella.

Sinä ja minä tuskin kiinnostamme USA:ta, mutta jos olisin kansanedustaja tai mielipidevaikuttaja, poistaisin pikimmiten kaikki arkaluonteiset tietoni ja keskusteluni niin Facebookista, X:stä kuin suurista pilvipalveluistakin.

Vaarassa ovat etenkin EU-päättäjät, joilla on paljon vaikutusvaltaa. Toivottavasti digikomissaari Henna Virkkunen on poistanut tietonsa jo vuosia sitten.

Zuckerbergin äkillinen takinkäännös faktantarkistuksessa osoitti, että nettijätit kumartavat mieluusti oman maansa hallinnon suuntaan. Kukaan ei halua joutua Trumpin epäsuosioon.

Jos Trump ja Putin vielä lähentyvät toisiaan, edessä voi olla painajainen. Putinia miellyttääkseen Trump saattaa laajentaa yhteistyötä tiedusteluun asti.

Esimakua saatiin jo Helsingissä 2018, kun Trump nolasi oman maansa tiedustelun ja näytti uskovan mieluummin Putinia tämän väittäessä, että vaalivaikuttamisen takana olikin ehkä Kiina eikä Pietarin trollitehdas.

Pidin aikoinaan itävaltalaista Max Schremsiä ärsyttävänä, koska mikään EU:n ja USA:n välinen henkilötietojen suojasopimus ei tuntunut kelpaavan hänelle.

Schrems tehtaili valituksia, minkä jälkeen sopimuksia uusittiin, mutta edelleenkin ne perustuvat olettamukseen oikeussuojakeinoista ja valvonnasta. Trumpin kaudella kummastakaan ei ole enää takeita.

Alkaa tuntua siltä, ettei Schrems ollut edes tarpeeksi tiukka.

Myös Snowden nauraa partaansa, mikäli hän on sellaisen kasvattanut. Juuri tästä hän yritti varoittaa.

Eurooppa luovutti kybersuvereniteetin uskoen, että Yhdysvallat pysyy ikuisesti ystävänä. Uuden kehittämisen sijaan EU keskittyi sääntelyyn. Luvattiin, että GDPR vahvistaisi eurooppalaisten nettipalvelujen kilpailukykyä, koska niissä tietosuoja oli varmasti kunnossa. Se usko kääntyi itseään vastaan.

Ehkä vielä ei ole myöhäistä. Käyttöjärjestelmät ja sovellukset olemme menettäneet, mutta ne eivät enää ole tärkeitä. Kuka tahansa voi kehittää uusia somepalveluita ja tekoälyä avoimen lähdekoodin pohjalta. Ei ole pakko olla amerikkalaisten vankeja.

Jos USA:n linja jatkuu uhkaavana, EU-kansalaisten pitää äänestää jaloillaan ja alkaa suosia eurooppalaisia palveluita. ”EU first”.

Kaikkeen tapahtuneeseen sisältyy myös vakava opetus. Tietotekniikka on vallan väline ja tiedot ovat arvokkaita. Demokratia voi horjua myös meillä.

Siksi kannattaa miettiä tarkoin, mitä säädämme esimerkiksi sormenjälkien luovutuksesta rikostutkintaan. 

Julkaistu Tivi-lehdessä 3/2025

Edward Snowden: pysyvästi merkitty, mutta uskomattoman rohkea

Tämä on kolmas kirjoitukseni Edward Snowdenin muistelmista. Kirjan jälkimmäisellä puoliskolla hän kuvaa kehitystä, joka johti hänet äärimmäiseen ratkaisuun: urkinta piti paljastaa oman hengen uhalla. Niistä luettuaan on pakko kunnioittaa Snowdenin ratkaisuja ja toimintaa.

Havaijin maanalaisessa tiedustelutukikohdassa (viralliselta nimeltään Kunian operatiivinen alueturvallisuuskeskus) Snowden toimi Sharepoint-ohjelman ylläpitäjänä, mikä myöhempien tapahtumien valossa kuulostaa jopa koomiselta. Nörtti pääsi teknisen osaamisensa ansiosta käsiksi NSA:n verkkoon ja sai kerättyä dokumentteja, joiden katsomiseen muilta olisi vaadittu akateeminen koulutus ja pitkä, ansiokas ura NSA:lla.

Nähtyään NSA:n toimivan vastoin lakia ja valvonnan ulkopuolella, hän etsi käsiinsä USA:n perustuslain (juuri sopivasti perustuslain vuosipäivänä, jolloin myös kirja julkaistiin). Hän huomasi, että "NSA:n valvontaohjelmat ja erityisesti sen kotimaata valvovat ohjelmat pitävät perustuslain neljättä lisäystä täydellisesti pilkkanaan" (s. 273). NSA "oli hakkeroinut perustuslain" (s. 277).

Snowdenin kuvaus Xkeyscore-työkalusta on hiuksia nostattava. Hän pystyi käyttämään sitä, vaikka toimi muodollisesti Booz Allen Hamilton -konsulttiyhtiön palveluksessa. Xkeyscoren avulla hän pystyi seuraamaan ihmisten viestintää, some-käyttöä ja sähköpostia useilla eri kriteereillä, jopa katsomaan näiden kotiin kameroista ja näkemään reaaliajassa, miten he kirjoittivat merkkejä tietokoneellaan.

Vaikka Xkeyscoren käyttöä muodollisesti valvottiinkin, Snowden kertoo, että olisi helposti pystynyt kiertämään sitä ja "minä pystyin selailemaan suurinta osaa korkeimman oikeuden tuomareiden tai kongressiedustajien yksityisistä puuhista". Jo yksin tämän lauseen luulisi herättävän kohua USA:ssa, mutta mitään ei ole kuulunut. Olemmeko niin tottuneita valvontaan? Hyväksymmekö sen, että tiedustelupalvelut pääsevät kaikkialle -- myös sinun ja minun koneeseen? Miten voimme tietää, ettei joku seuraa nytkin konettasi ja katso kameraasi?

Vanhat työntekijät eivät kiinnittäneet huomiota ongelmiin, sillä "kun he olivat astuneet koneen sisään, he olivat itse muuttuneet koneiksi". (s. 286) Niinpä Snowden katsoi, että hänen oli pakko toimia.

"Arabikevään aloittanut mies oli melkein täsmälleen minun ikäiseni. Hän oli kaupustelija, joka myi hedelmiä ja vihanneksia kärrystä. Vastalauseena viranomaisten lakkaamattomalle vainolle ja kiristykselle hän meni seisomaan torille, sytytti itsensä tuleen ja kuoli marttyyrina. Jos polttoitsemurha oli viimeinen vapaaehtoinen teko, johon hän pystyi, minä voisin taatusti nousta sohvalta ja painella muutamaa nappulaa."

Päätettyään kertoa tiedoistaan Snowden joutui elämään, jonka painetta on vaikea ymmärtää. Hän suunnitteli tekoa, joka vaarantaisi loppuelämänsä, häpäisisi suvun ja aiheuttaisi ongelmia myös lähipiirille tyttöystävää myöten. Silti hän ei voinut hiiskua suunnitelmista kenellekään.

Miten päästä huomaamatta verkkoon Havaijin saarelta ja ottaa yhteyttä brittilehtien toimittajiin? Snowden päätyi elokuvista tuttuun ratkaisuun: hän ajoi ympäri saarta herkän wifi-antennin kanssa (ns. wardriving) ja "lainasi" langattomia kotiverkkoja, jotka usein olivat suojaamattomia tai helposti hakkeroitavissa. Hän ei uskaltanut käyttää McDonaldsin tai muiden julkisia wifi-verkkoja tietäessään, miten helppoa hänen työnantajansa oli valvoa niitä.

"Pidättäydyn julkaisemasta tietoa siitä, kuinka tarkalleen hoidin oman kirjoittamiseni – kopioimiseni ja salaukseni – jotta NSA olisi pystyssä vielä huomennakin." (s. 306) Snowden neuvoo kuitenkin unohtamaan usb-tikut, sillä ne ovat liian isoja. Hän kopioi tiedostot pienille micro-sd-korteille (aivan kuten nimeään kantavassa elokuvassa) ja salakuljetti ne ulos Havaijin tukikohdasta. Turvatarkastukset olivat löysiä, vartijat kyllästyneitä. Silti Snowden varautui pahimpaan, joskus hän kuljetti muistikorttia poskessaan ja oli valmis nielemään sen, mikäli hänet tarkastettaisiin.

Snowden puhuu lämpimästi salauksen puolesta. "Se on ainoa todellinen suoja valvontaa vastaan" ja pystyy saavuttamaan salaisuuden silloinkin, kun aseet ja piikkilangat eivät tehoa. Eikä häneltä puutu ironista huumoriakaan:

"Jos haluaisi murtaa 128-bittisen avaimen, aikaa kuluisi 2^64 kertaa enemmän kuin yksi vuorokausi eli viisikymmentä miljoonaa miljardia vuotta. Siihen mennessä jopa minut olisi jo armahdettu."

Lopulta Snowden oli saanut yhteyden kahteen toimittajaan ja yhteen dokumenttikuvaajaan. Hän lensi kaikilta salaa Hongkongiin.

"Viimeisenä aamuna, jona heräsin Lindsayn kanssa, hän oli lähdössä ystävien kanssa telttaretkelle Kauaihin pikku lomalle, jolle olin kannustanut häntä. Makasimme sängyssä ja rutistin häntä liian lujaa, ja kun hän kysyi uneliaasti, miksi olin yhtäkkiä niin hellä, pyysin anteeksi. Sanoin, että olin hyvin pahoillani siitä, kuinka kiireinen olin viime aikoina ollut ja kuinka kovasti ikävöisin häntä – hän oli paras ihminen, jonka olin koskaan tavannut. Hän hymyili, suikkasi suukon poskelleni ja nousi pakkaamaan. Kun hän oli astunut ulos ovesta, aloin itkeä ensimmäistä kertaa moneen vuoteen. Tunsin syyllisyyttä kaikesta paitsi siitä, mistä maani minua syyttäisi."

Vasta kirjaa lukiessani ymmärsin, millaisen riskin hän otti. Snowden ei voinut tietää, saapuvatko toimittajat toiselta puolelta maapalloa tapaamiseen pelkän nimettömän henkilön ehdotuksesta. Hänellä oli mukanaan levy täynnä tiedostoja, joista yhdenkin hallussapito olisi tuonut syytteen maanpetoksesta ja kymmenien vuosien vankeustuomion.

Ja kun hän oli kerran lähtenyt Havaijilta, oli myöhäistä katua: hän tiesi, että NSA aloittaisi etsinnät luvattoman poissaolon vuoksi ja selvittäisi nopeasti, mitä oli tapahtunut. Sen jälkeen Snowden olisi merkitty mies ja hänen henkensä halpa.

Kaiken tämän mies teki muutamaa viikkoa ennen 30-vuotispäiväänsä! Olipa Snowden toiminnan oikeutuksesta mitä mieltä tahansa, seko oli uskomaton henkilökohtaisen rohkeuden osoitus.

Hongkongin Mira-hotellissa Snowden linnoittautui huoneeseensa 10 päiväksi poistumatta sieltä kertaakaan. Hän pelkäsi NSA:n pääsevän asentamaan vakoilulaitteita huoneeseen, ja tilasi kaiken ruuan huonepalvelusta.

Kaikeksi onneksi toimittajat todella tulivat paikalle, uskoivat hänen ensimmäiset paljastuksensa -- ja siitä käynnistyi tapahtumaketju, jonka vaiheita on tässäkin blogissa puitu useaan kertaan. Kun uutisointi oli alkanut, Snowden saattoi melkeinpä hengähtää helpotuksesta, sillä julkisuus antoi myös suojaa. Mikä tahansa USA:n reagointi olikin, se ei voisi tapahtua salassa.

Aivan varmasti tapahtumia on puitu vielä useammin NSA:n sisällä. Seuraavan tietovuotajan tehtävä tulee olemaan paljon hankalampi.

Snowden ja ura CIA:lla

Tämä on toinen Snowdenin muistelmiin liittyä kirjoitus. Joko mainitsin, miten kiinnostava kirja on? Varmaankin, ja tässä on vain muutamia poimintoja siitä, miten Snowden päätyi valtion palkkalistoille ja töihin CIA:han.

9/11-iskujen isänmaallisuuden puuskassa Snowden listautui armeijaan, mutta sotilasurasta tuli lyhyt. Sittemmin Snowden kauhisteli helppoutta, jolla isänmaallisuus oli ottanut hänestä vallan:

Sekä instituutioiden vastainen hakkerihenki, joka oli iskostunut minuun verkossa, että epäpoliittinen isänmaallisuus, jonka olin perinyt vanhemmiltani, näyttivät pyyhkiytyneen pois käyttöjärjestelmästäni. Tuntui kuin minut olisi käynnistetty uudelleen koston halukkaaksi välikappaleeksi. Viiltävimmin minua hävettää tieto siitä, kuinka helposti tuo muutos tapahtui ja kuinka auliisti toivotin sen tervetulleeksi. (s. 101)

Terrori-iskussa kuoli 3000 amerikkalaista, Yhdysvaltojen vastaiskussa miljoona.

Fort Benningin koulutusalueella hän sai lempinimen Lumihiutale, koska oli 174-senttinen ja 56-kiloinen. Klassinen nörtti siis! Maastoharjoituksen aikana hän huomasi puunrungon päälle noustuaan maassa kerälle kiertyneen käärmeen, jonka väistämisessä hän sai molemminpuolisia sääriluunmurtumia ja rasitusvammmoja.

Armeija heitti hänet ulos palveluksesta ja Snowden alkoi etsiä tapoja palvella maataan tietoteknisen osaamisen kautta.

Paperilla olin täydellinen ehdokas. Olin maataan palvelevien vanhempien lapsi suvusta, jonka melkein kaikilla aikuisilla oli jonkintasoinen turvallisuusselvitys. Olin yrittänyt värväytyä armeijaan taistellakseni maani puolesta, kunnes valitettava tapaturma oli katkaissut urani. Minulla ei ollut rikosrekisteriä eikä huumeriippuvuutta. Ainoa velkani oli opintolaina, jota olin ottanut saadakseni Microsoft-sertifikaatin, eikä minulta ollut jäänyt väliin yhtään maksuerää. (s. 119)

Snowden läpäisi kirkkaasti maan tiukimman turvallisuusselvityksen (TS/SCI) ja tapasi tulevan puolisonsa Lindsayn missäpä muualla kuin netin HotOrNot-treffipalvelussa.

Snowden kritisoi ankarasti tiedustelupalvelua, joka on kiertänyt rajoituksia ja budjettia ulkoistamalla valtavat määrät tehtäviä kaupallisille yrityksille, joista moni tarjoaa hyväpalkkaisen työpaikan kongressista pudonneille edustajille. "Se on Yhdysvaltain laillisin ja kätevin keino siirtää julkista rahaa yksityiseen taskuun", hän kirjoittaa (s. 141). Tiedustelun 107 035 työntekijästä 21800 tekee täyspäiväistä työtä muissa yrityksissä, lisäksi verkostoon kuuluu monia ali-alihankkijoita ja muita tahoja.

Seuraus on järisyttävä: "kaikkein arkaluonteisempia järjestlemiä pyörittävät henkilöt, jotka eivät ole edes tiedustelupalvelussa töissä" (s. 143).

Snowden sai ensimmäisen työpaikan vasta rakenteilla olleesta yliopiston kielikeskuksesta (Center for the Advanced Study of Language), jonka salattu tarkoitus oli auttaa NSA:ta kehittämään paremmin vieraita kieliä ymmärtäviä tietokoneohjelmia. Rakennusvaiheen aikana Snowden toimi yövuoron vartijana, tehtävänään kuljeskella tyhjillä käytävillä ja katsella maalin kuivumista.

Snowden haki töihin CIA:lle ja yllättyi, kun rekrytointifirma tarjosi hänelle 10 000 dollaria enemmän palkkaa kuin mitä hän oli pyytänyt. Syynä oli se, että firman välityspalkkio CIA:lta oli sidottu palkattavien henkilöiden palkkoihin. "Palkkojemme lihottaminen oli kaikkien etu - paitsi veronmaksajien" (s. 147).

Luvun 13 alussa Snowden kertoo, että elokuvista tutun CIA:n pääaulan läpi kuljetetaan vain VIP-henkilöitä ja tutustumiskierroksella olevia ulkopuolisia. Varsinainen toiminta tapahtuu uudessa rakennuksessa.

Snowden huomasi pian, millainen mullistus CIA:ssa oli tapahtunut. Tietotekniikka oli muuttanut talon toimintaa ja vanhoja kenttäihmisiä, jotka olivat palvelleet vaarallisissa paikoissa, oli hylätty rakennuksen yksinäiseen aulaan vastailemaan tukipuhelimeen. Jep, CIA:lla on oma helpdesk, oma internet, oma Web, omanlainen Facebook ja oma hakukone (jonka softan on vieläpä toimittanut Google itse!).

Snowden teki yövuoroja, missä hän tutustui kaveriin nimeltä Frank. Tämä kulutti vain aikaa, eikä näyttänyt tekevän mitään. Häntä ei kuitenkaan irtisanottu, koska hän oli ainoa, joka osasi käyttää 1980/90-lukujen vaihteesta olevaa nauhavarmistinta, johon varmistettiin yöllä kaikki päivän mittaan saapunut data siltä varalta, että palvelin hajoaisi.

Siinä on yksi asioista, joita CIA ei tuolloisessa hajaannuksen tilassaan aivan ymmärtänyt ja joita ei ymmärtänyt myöskään mikään merkittävä amerikkalainen työnantaja Piilaakson ulkopuolella: tietokonehemmot tietävät kaiken, tai ainakin heillä on mahdollisuus tietää kaikki. ( s. 164)

Uteliaisuuttaan Snowden penkoi järjestelmiä ja raportoi niistä lukijalle:

Ja kun minulla oli järjestelmien ylläpitäjän virallinen titteli ja käyttöoikeudet sekä kyvyt, joilla pystyin ottamaan kaiken irti valtuutustasostani, pystyin korjaamaan jokaisen tiedonpuutteeni ja vähän enemmänkin. Ja mikäli mietitte: Kyllä, ihminen on oikeasti käynyt kuussa. Ilmastonmuutos on todellista. Kemikaalivanat ovat höpöhöpöä. (s. 165)

Päästyään liittovaltion virkamieheksi Snowden laitettiin kouluun, jonka aikana hän asui Virginian Warrentonissa sijaitsevassa surkeassa Comfort Inn -motellissa. On siis totta, mitä elokuvat ja kirjat sanovat: surkeat motellit saattavat olla pelkkä julkisivu, jossa koulutettavat agentit asuvat.

Snowden koulutettiin käyttämään vakoilu- ja tiedustelulaitteita, ylläpitämään tekniikkaa ja korjaamaan sitä eri puolilla maailmaa sijaitsevissa suurlähetystöissä. Osa tekniikasta oli hyvinkin vanhaa, mutta Snowden oli ensimmäisellä vuosikurssilla, jonka ei enää tarvinnut opetella morsetusta!

Tässä on kiinnostava havainto (s. 171):

Nykyajan diplomatian kehnoimmin säilytetty salaisuus on, että suurlähetystön pääasiallinen tehtävä on toimia tukikohtana vakoilulle. Vanhat selitykset siitä, miksi maa yrittää ylläpitää teoreettisesti suvereenia fyysistä läsnäoloa toisen valtion maaperällä, häipyivät olemattomiin samaan tahtiin kuin televiestintäelektroniikka ja suihkumoottorilla toimivat lentokoneet yleistyivät. 

Ei siis tarvitse ihmetellä, miksi suurlähetystöt ovat niin isoja: ne ovat vakoilun tukikohtia. Snowden kuului joukkoihin, joiden tehtävänä oli ylläpitää vakoilutekniikkaa.

Koulutuksen jälkeen Snowden lähetettiin ensimmäiseen asemapaikkaansa Geneveen. Hän hoiti teknistä vakoilua, mutta joutui kerran tekemisiin myös CIA:n HUMINTin kanssa.

Genevessä minä ensimmäisen ja ainoan kerran tiedustelu-urallani tein henkilökohtaisesti tuttavuutta kohteen kanssa – ensimmäisen ja ainoan kerran katsoin suoraan silmiin ihmistä enkä vain tallentanut etäältä hänen elämäänsä. On sanottava, että pidin kokemusta unohtumattoman raadollisena ja surullisena. Oli psykologisesti paljon helpompaa istua keskustelemassa siitä, kuinka murtautua johonkin YK:n kasvottomaan rakennukseen. Tiedustelun teknisellä puolella ei yksinkertaisesti ole kovinkaan paljon henkilökohtaisia kohtaamisia, jotka saattavat olla rankkoja ja henkisesti uuvuttavia, eikä tietokonetoiminnassa niitä ole juuri koskaan. (s. 191)

Tämä on toisaalta pelottavaa, sillä se kertoo miten abstraktissa maailmassa verkkotiedustelu elää, ja miten se voi toteuttaa operaatioita, joissa ihmishenki ei ole minkään arvoinen.

Itse tapaus oli saudimiehen juottaminen humalaan, ilmianto poliisille ja sen jälkeen CIA-agentin piilotettu yritys ystävystyä miehen kanssa. Homma meni pahasti puihin, kun saudi huomasi juonen. Tarina on kerrottu aiemminkin.

Kiinnostava yksityiskohta on tieto siitä, miten CIA käyttää amerikkalaisia rekrytointiyrityksiä peitteenä hakiessaan tietoja netistä. Tiedonhaku näyttää tulevan harmittoman firman kautta. Snowden piti tätä kömpelönä ja käytti mieluummin Tor-verkkoa identiteettinsä salaamiseen.

Blogikirjoitukseni kolmas osa.

Snowden ja netin kultaiset vuodet

Edward Snowdenin muistelmat "Pysyvästi merkitty" (WSOY 2019) tulivat itselleni täysin puun takaa, vaikka olen sentään pyrkinyt seuraamaan asioita. Ehkä tutkan alla lentäminen oli tarkoituksellista, jotta kukaan ei olisi pystynyt estämään kirjan julkaisua etukäteen?

Edward Snowden: Pysyvästi merkitty, 397 sivua, WSOY 2019

Nyt kirja on kuitenkin ulkona -- julkaistu sopivasti USA:n perustuslain päivänä, jota Snowden itse sanoo arvostavansa juhlapäivistä eniten. Kirja julkaistiin 20 kielellä, myös suomeksi. Olin aiheesta Aamu-tv:n haastateltavana, mutta siinä ehdittiin vain raapaista pintaa. Kirja on mukavasti kirjoitettu ja tarjoaa it-alaa tai verkkovakoilua tuntevalle ahaa-elämyksiä liukuhihnalta. Aihetta olisi vaikka kuinka moneen blogitekstiin!

Z-sukupolvi on syntynyt aikana, jolloin netti on kaikkialla ja kaiken aikaa. On vaikea kuvitella, miten he hahmottavat netin -- tai ajan ennen sitä. Miltä maailma heidän mielestään tuntuisi ilman nettiä?

Me vanhemmat muistamme vielä netin kultaiset vuodet, jotka sijoittuivat noin 1994-1998, kun suuri yleisö pääsi ensi kertaa maailmanlaajuiseen tietoverkkoon. Snowdenilla (s. 1983) nuo vuodet osuivat murrosiän alkamiseen, mikä teki elämyksestä hänen kohdallaan vielä vahvemman ja osaltaan selittää, miksi hänestä tuli myöhemmin maailman tunnetuin nörtti ja USA:n jahtaama tietovuotaja.

Jo esipuheessa Snowden kertoo oman paradoksinsa:

"Yleensä CIA ja NSA eivät palkanneet ketään, jolla ei ollut vähintään maisterin tai myöhemmin kandidaatin papereita, eikä minulla ollut kumpiakaan. Minua ei olisi ikinä pitänyt päästää edes ovesta sisään."

It-tekniikan tuntemus ja nörttiosaaminen antoivat valtaa, johon Snowden ei ollut vielä henkisesti kypsä. Hänen olisi pitänyt päätyä ihan toisenlaisiin it-alan töihin. Mutta näin kävi, ja loppu on historiaa.

Snowdenin kaukainen esi-isä oli brittimajuri, joka saapui 1658 Marylandin provinssiin. Tämä on kiinnostavia yksityiskohta NSA:n päämajasta:

"Fort Meade on itse asiassa rakennettu maalle, jonka aikoinaan omistivat Snowden-serkkuni, ja Yhdysvaltain liittovaltio joko osti (yhden kertomuksen mukaan) tai pakkolunasti (toisen tarinan mukaan) sen heiltä."

Snowden asui nuorena ns. Beltwayllä, joka ympäröi pääkaupunki Washingtonia. Hän vertaa aluetta Piilaaksoon, mutta jonka tuotteena ei ole tekniikka vaan valtionhallinto. Ilmeisesti tämä on juuri se suo, jonka Trump lupasi kuivattaa päästyään Valkoiseen taloon. Lähes kaikki alueen asukkaat ovat töissä valtionhallinnossa tai tiedustelussa.

Snowdenin äiti oli NSA:lla ja huolehti työkseen vakoojien eläketurvasta. Isänsä töistä Snowden ei tarkalleen tiedä; siinä ympäristössä töistä ei puhuttu kotona eikä naapurien kanssa. Monen työ oli salaista, mutta myös teknistä ja valtio halusi lokeroida asioita.

Joka tapauksessa nämä lähtötiedot auttavat ymmärtämään, miksi Snowden itsekin hakeutui tiedusteluun ja miksi hän koki myöhemmillä toimillaan tekevänsä vain velvollisuutensa omaa kansaa kohtaan.

Snowdenin ensi kosketus tietokoneisiin oli Commodore 64, mikäpä muukaan! Myöhemmin isä toi kotiin Compaq Presario 425 -koneen, johon sai modeemin. Snowden alkoi viettää kaiken vapaa-aikansa verkossa ja varasi isosiskon harmiksi talon puhelinlinjan omille nettiseikkailuilleen. Snowden oli alusta lähtien koukussa nettiin ja verkkomaailmaan. Hänen tiedonjanonsa ja uteliaisuutensa oli loputon.

"Suunnilleen 12-vuotiaasta lähtien yritin viettää kaiken valveillaoloaikani verkossa."

Snowden muistelee haikeana 90-luvun nettiä ja tekstin lukeminen saa omankin nostalgian heräämään. Voi Snowden - olet niin oikeassa! Miten erilainen netti silloin olikaan.

"Mutta yhden lyhyen, kauniin ajanjakson – jakson, joka minun onnekseni osui lähes täydellisesti yksiin murrosikäni kanssa – internet oli enimmäkseen ihmisten ihmisille tekemä. Sen tarkoituksena oli valistaa, ei rahastaa, ja sitä hallinnoivat pikemminkin lakkaamatta muuttuvat kollektiiviset normit kuin palvelusopimusten riistävät ja maailmanlaajuisesti valvottavissa olevat ehdot."

Siihen aikaan netti oli toinen elämä, sillä virtuaalinen ja todellinen eivät olleet vielä sulautuneet yhteen. Ihmiset tekivät alkeellisia kotisivuja lemmikeistään ja auttamisenhalu oli valtava. Kun Snowden kysyi neuvoa johonkin tekniseen asiaan, hän sai pitkiä ja asiantuntevia vastauksia muilta käyttäjiltä.

Niin, todellakin! 90-luvun netti oli modeemin vuoksi hidas, mutta silti se oli parasta maailmassa. Minäkin uskoin, että liki ilmainen pääsy kaikkeen maailman tietoon lopettaisi sodat ja väittelyt, sivistäisi ihmisiä ja tekisi maailmasta paremman paikan elää.

Vähänpä osasin silloin kuvitella, että netistä tulisi urkinnan ja valvonnan väline, jossa kaikkea toimintaa seurataan ja myydään mainostajille, jossa web-sivujen lukeminen käy lähes mahdottomaksi mainosbannerien, kyselyiden, evästekuittausten ja automaattivideoiden vuoksi, ja jossa mellastavat trollit ja häiriköt muita ärsyttäen, valheita ja loukkauksia levittäen.

Me olemme kaikki pettyneet 2000-luvun nettiin. Onneksi emme tienneet vielä tuolloin, mihin kaikkien saatavilla oleva netti meidät johtaisi.

Itse ajattelen, ettei ihmiskunta ollut valmis nettiin. Aivomme eivät kyenneet käsittelemään tiedon paljoutta, eivätkä edes halunneet sitä. Ne halusivat jotain ihan muuta: viihdettä, valheita, vaikuttamista, huijaamista, erikoisuutta. Kaikki toimi hyvin niin pitkään kuin netti oli tiedonjanoisten ja edelläkävijöiden kanava. Kaikkia suomalaisia ei olisi pitänyt päästää nettiin lainkaan.

Snowden kertoo kotisivuprojekteista, joita teki Mae-nimisen naisen kotitoimistolla Fort Meaden sotilastukikohdan alueella:

"Otin ilomielin vastaan vähäpätöisimmätkin Notepad++-hommat. On hämmästyttävää, mitä voi tehdä rakkaudesta, varsinkin kun se on yksipuolista. Voin vain arvailla, oliko Mae ollut alusta saakka täysin selvillä tunteistani häntä kohtaan ja käyttänyt niitä hyväkseen. Mutta mikäli olin uhri, olin sitä vapaaehtoisesti, ja aikani hänen alaisuudessaan teki minulle hyvää."

Syyskuun 11. päivä muutti Snowdenin elämän. NSA ja CIA evakuoitiin, koska pelättiin uusien koneiden iskevän niiden rakennuksiin.

"Muistan loppuikäni, kuinka ajoin NSA:n päämajan ohi kulkevaa Canine Roadia pitkin sen jälkeen, kun Pentagoniin oli isketty. NSA:n mustista lasitorneista vyöryi hulluus, hyökyaalto, joka koostui huudoista, kännyköiden soittoäänistä ja moottoreiden ärjähdyksistä, kun autoilijat kaasuttivat ulos pysäköintipaikoilta ja kamppailivat pääsystä tielle. Yhdysvaltain historian pahimman terroriristihyökkäyksen hetkellä NSA:n, maan tiedusteluyhteisöön kuuluvan merkittävän signaalitiedustelupalvelun, työntekijöitä poistui työpaikaltaan tuhansittain, ja tulva tempaisi mukaansa minutkin."

Uskomatonta kyllä, ennen 9/11-iskua Fort Meaden alueelle, missä NSA:n pääkonttori sijaitsee, oli kaikilla lähes vapaa pääsy. Ei ollut betoniporsaita, ei puomeja, tarkastusasemia eikä piikkilanka-aitoja.

"Pystyin noin vain ajamaan Civicilläni ikkuna auki ja radio päällä asevoimien tukikohtaan, jossa sijaitsi maailman salamyhkäisin tiedustelupalvelu, enkä joutunut pysähtymään portilla näyttämään henkilöllisyystodistusta."

Tuntuu enteelliseltä, että Snowden kävi jo opiskelijana töissä NSA:n sotilastukikohdassa, jonka hän myöhemmin joutui raskaasti pettämään.

Blogikirjoitukseni toinen osa. 

Tekikö Snowden karhunpalveluksen kyberturvallisuudelle?

Edward Snowdenin urkintapaljastukset kesäkuussa 2013 herättivät maailman huomaamaan, miten laaja vakoilukoneisto Yhdysvalloilla oli käytössään. Netin solmupisteenä toimiessaan, ohjelmien ja laitteiden kehittäjänä sekä suosittujen nettipalvelujen kotimaana sillä oli etulyöntiasema maailmanlaajuiseen sähköisen viestinnän vakoiluun ja salaiseen vaikuttamiseen.

Kesällä 2013 kiitimme Snowdenia tiedoista, mutta paljastusten vaikutukset ovat olleet arvaamattomia. Juuri nyt vaikutukset näyttävät jopa negatiivisilta. Venäjä ilmeisesti vaikutti USA:n presidentinvaaleihin, mistä on seurannut USA:n vastatoimia, ja niihin odotetaan nyt Venäjän reaktiota. On alkamassa verkkoaikakauden kylmä sota.

Kaikesta päätellen Venäjä on Snowdenin jälkeen lisännyt omaa hakkerointiaan merkittävästi. Sitä on tietysti ollut aina, mutta vuoden 2013 paljastukset asettivat maan noloon asemaan: se oli selvästi jäänyt Yhdysvalloista jälkeen tällä(kin) alalla. Tilanne oli pakko korjata, vieläpä julkisesti ja näyttävästi.

Jos Snowden olisi ollut venäläinen ja paljastanut heidän valtavan urkintakoneiston, kansa länsimaissa olisi vaatinut pikaisia toimia etumatkan kuromiseksi umpeen ja vastaamista samalla mitalla. Kyse on valtion kunniasta ja uskottavuudesta.

Netin militarisointi on väistämätön kehitys, saihan koko internet alkunsa Yhdysvaltojen puolustuslaitoksen tutkimushankkeista. Suurvaltojen on pakko ottaa haltuunsa myös tulevaisuuden sodankäynnin näyttämöt. Se pitää tehdä paitsi salassa myös mahdollisimman näkyvästi. Julkinen hakkerointi on kyberajan asevarustelua.

Voi olla, että Venäjä jättää tahallaan jälkiä hakkeroinnista ja haluaakin osuutensa USA:n urkintaan paljastuvan. Virallisesti kaikki tietenkin kiistetään. Antamalla näytteen omista kyvyistään se vahvistaa kansainvälistä asemaansa suurvaltana ja lujittaa kotiyleisön kansallistunnetta. Mitä vähemmän aiheesta on täsmällisiä tietoja, sitä suurempi pelotevaikutus, koska uhri joutuu mielessään kuvittelemaan loput.

Tekniikka näyttää toimivan. Olipa Venäjän todellinen vaikutus vaaleihin mikä tahansa, hakkeroinnista käytävä julkinen keskustelu hajottaa rintamalinjoja Yhdysvaltojen sisällä ja nakertaa Trumpin asemaa jo ennen kuin presidentti on edes ehtinyt aloittaa. Kaikki tämä sopii hyvin Venäjälle.

Kiina on toiminut toisin ja yrittänyt pysyä hiljaa omista urkinnoistaan. Ehkä syynä on se, että kiinalaisten motiivit ovat ennenkaikkea taloudellisia. Teollisuusvakoilu toimii sitä paremmin, mitä salaisempaa se on. Kukaan ei halua brassailla asialla.

Netissä on alkamassa uusi kylmän sodan vaihe ja Snowden tuli tietämättään heittäneeksi bensaa sen liekkeihin. Idealistit ovat ennenkin yllättyneet tekojensa todellisista seurauksista.

Snowden-elokuva viihdyttää

Oliver Stonen odotettu Snowden-elokuva tuli suomalaisiin teattereihin syyskuun lopulla. Stonella on ollut vaikea tehtävä: miten tehdä kiinnostava elokuva aiheesta, joka itsessään on tylsä ja jonka loppuhuipennuksen kaikki jo tietävät?

Sillä tylsää hakkerointi tosiaan on. Mitä jännittävää on tiedostojen kopioinnissa tai Windows-palvelinten ylläpidossa? Liiaksi tietotekniikkaan keskittyneet hakkerielokuvat ovat joko aneemisia tai teknisesti täysin mahdottomia.

Snowden - Vain paossa olet turvassa.

Stone on hakenut draamaa Snowdenin henkilökohtaisesta elämästä ja urasta NSA:lla. Koska nekin ovat melko tylsiä, tarinaa on väritetty melkoisesti. Snowdenista on tehty huippulahjakas nörtti, joka pystyttää testiverkon ennätysajassa, koodaa NSA:n käyttöön hyödyllisen sovelluksen ja poseeraa yhteiskuvassa NSA:n johtajan kanssa, Nicholas Cagen pieni rooli NSA-veteraanina hymyilyttää.

Todellisuus on elokuvaa tylsempi. Kaikkien aiempien tietojen mukaan Snowden oli rivityöntekijä, joka ylläpiti palvelimia ja tietotekniikkaa herättämättä kenenkään huomiota ennen kuin oli liian myöhäistä.

Elokuvassa Snowden esitetään epileptikkona, mikä on yllättävää. Sairaudella ei ole tarinan kuljetuksen kannalta merkitystä, joten miksi tällainen yksityiskohta olisi keksitty?

Todellista ovat alkuperäisessä Mira-hotellissa kuvatut jaksot, jotka ovat täysin aitoja aina huoneen numeroa (1014) myöten. Myös Havaijilla kuvattu kohtaus näyttää olevan samalta kadulta, jossa Snowden asui -- tosin kun Snowden vie Lindsay Millsin terassille, kohtaus on taustan golf-autoista päätellen kuvattu jossain ihan muualla.

Elokuva ohittaa kokonaan sen kiinnostavan vaiheen, jolloin Snowden otti ensi kertaa yhteyttä toimittajiin henkilöllisyytensä salaten. Niin ikään tapahtumat Hongkongin jälkeen esitellään vain lyhyesti, eikä häntä auttanutta Sarah Harrisonia mainita lainkaan.

Huvittava, ja takuuvarmasti keksitty, yksityiskohta on microSD-kortin salakuljettaminen ulos Kunian tiedustelukeskuksesta Rubikin kuutioon piilotettuna. Tiedostojen kopioinnissa tarkkasilmäiset huomaavat, että elokuvallisista syistä tietokoneen näyttö täyttyy kopioitujen tiedostojen ilmoituksista, mutta siirtonopeutena näkyy 9 kiloa sekunnissa, mikä sd-kortille on naurettavan alhainen luku.

Elokuva antaa ymmärtää, että Snowden oli loppuun asti NSA:n palveluksessa, eikä Booze Allen Hamiltonia sotketa juttuun lainkaan. Myös Dellin rooli jää epäselväksi, vaikka yhtiön nimi mainitaankin.

No, tämähän onkin viihde-elokuva, ei dokumentti tapahtuneesta. Snowdenia esittävä Joseph Gordon-Levitt on omaksunut roolinsa täydellisesti. Joissakin kohtauksissa hän näyttää epäuskottavan vanhalta, vaikka on vain kaksi vuotta Edwardia vanhempi.

Ohjaaja Stone on kertonut elokuvan rahoitusvaikeuksista. Isot studiot eivät halunneet osallistua epäisänmaallisena pidettyyn projektiin. Suurvallan soft-power toimii. Siitä huolimatta Stone sai järjestettyä 40 miljoonan dollarin rahoituksen eikä elokuva näytä mitenkään halvalta. Luultavasti Havaijin tietokonekeskuksen taustat on tehty tietokonegrafiikalla, niiden lavastaminen olisi tullut liian kalliiksi ja ne tiettävästi näyttävät aivan liian hienoilta aitoihin paikkoihin verrattuna.

Snowden-elokuva tuskin saa oscareita, mutta se on kelpo viihdettä ja kannattaa nähdä vaikka vain tuen vuoksi.

Snowden ansaitsi Oscarin

Laura Poitrasin elokuva CitizenFour voitti odotetusti Oscar-palkinnon dokumenttielokuvien sarjassa. Elokuvana CitizenFour ei ole kummoinen, mutta sen dokumentaarinen arvo on huikea. Kesäkuun 2013 dramaattisten paljastusten tapahtumat näkyvät kameran tallentamina aivan, kuin katsoja olisi Mira-hotellin huoneessa 1014 Edward Snowdenin kanssa ja jännittäisi yhdessä tämän kohtaloa. Milloin Yhdysvaltojen agentit syöksyvät ovesta sisään ja vievät miehen mukanaan? Onko Snowdenilla tulevaisuutta missään maassa? Näkeekö hän 30-vuotispäiväänsä, joka oli tuolloin vain muutamien viikkojen päässä?

Mira-hotelli helmikuussa 2015.

Oscar-palkinto on tervetullut, koska se parantaa elokuvan saatavuutta. Tähän asti CitizenFourin on voinut nähdä vain elokuvafestivaaleilla, sitä ei ole saanut ostaa mistään (edes piraattina) eikä elokuva ole ollut teatterilevityksessä. Jatkossa on toisin.

Hotellin 10. kerros. Oikealla Snowdenin huoneen 1014 ovi.

Palkinto tulee mainioon aikaan. The Intercept julkaisi viime viikolla Snowdenin dokumentteja, joista käy ilmi NSA:n ja GCHQ:n tekemä tietomurto puhelinten sim-kortteja valmistavaan Gemaltoon.

Vaikka paljastukset ovat jatkuneet kesän 2013 jälkeenkin, ne eivät enää ole suuren luokan uutisia. Tavallinen kansa on unohtanut NSA-urkinnan ja Snowdenin henkilökohtaiset uhraukset. Toivottavasti palkinto palauttaa asian taas jokaisen mieliin ja muistuttaa oman tietoturvan merkityksestä.

Kowloon Park oli Snowdenin viimeinen näköala ennen Moskovaa.

Pisteet Yhdysvalloille siitä, että kaupallinen elokuvateollisuus uskaltaa palkita maan omia intressejä vastaan kohdistuvan elokuvan. Vastaavaa ei ikinä tapahtuisi USA:n kanssa kilpailevissa suurvalloissa, tuskin edes sen liittolaisissa. Norjan Nobel-komitea ei palkinnut Snowdenia, vaikka sillä olisi ollut tilaisuus olla ajan hermolla ja korostaa digimaailman merkitystä tulevaisuuden rauhantyössä.

Ehkä komitea arvioi Snowdenin paljastusten todellisten vaikutusten jääneen vähäisiksi. Siinä se valitettavasti oli oikeassa. Kohun mentyä ohi kaikki on jatkunut melkein entiseen tapaan. Toivottavasti Oscar-palkinto laajentaa Snowdenin työn merkitystä ja antaa komitealle syyn palkita Snowden tulevina vuosina.

Vuosi Snowdenin paljastusten alkamisesta

Tänään tulee kuluneeksi vuosi Edward Snowdenin paljastusten alkamisesta. Ensimmäinen vuodettu asiakirja liittyi Yhdysvaltojen sisäisen puheluliikenteen analysointiin, eikä herättänyt Suomessa kovinkaan suurta huomiota. Sen sijaan toinen osui ja upposi -- PRISM-järjestelmän avulla NSA pystyi lukemaan suosittujen amerikkalaisten nettipalvelujen tietoja, vaikka yhtiöt itse kiistivät tämän.

Vuotta myöhemmin emme vieläkään tiedä, miten paljon Microsofti, Google, Facebook tai Dropbox lopulta tiesivät NSA:n urkintatekniikoista. Emme vieläkään tiedä urkinnan koko kuvaa, vaikka pystymme toki yhdistämään Snowdenin paljastamat pisteet. Niistä muodostuva kokonaisuus ei ole kaunis.

Snowden toivoi aloittavansa paljastuksillaan maailmanlaajuisen keskustelun urkinnan rajoista. Suomessa siitä ei ole juuri näkynyt merkkejä. Ainoa uutiskynnyksen ylittänyt asia on tiedustelulain valmistelutyö.

Sen sijaan Saksassa Snowden sai haluamansa. Merkelin puhelinkuuntelu ja maan oman tiedustelun läheiset NSA-yhteydet käynnistivät julkisen prosessin, joka eilen tulleen uutisen mukaan on nyt johtanut rikostutkintaan.

Suomalaisten välinpitämättömyydestä kertoo hyvin se, ettei juuri päättyneissä EU-vaaleissa tietosuojan tai NSA-paljastusten kysymyksiä käsitelty lainkaan. Yhdessäkään tv-tentissä ei sivuttu asioita, mutta kuulemma jossain vaalikoneessa oli sentään yksi kysymys asiasta.

Hampurissa tietosuoja- ja NSA-kysymykset kiinnostivat äänestäjiä, meillä ei.

Jos Snowden toivoi saavansa seuraajia muiden maiden tiedustelupalveluista, hän on joutunut pettymään. Odotamme yhä Venäjän, Kiinan tai Ruotsin Snowdenia. NSA sai kaiken kielteisen julkisuuden, vaikka esimerkiksi Merkelin puhelinta kuuntelivat uutisten mukaan neljän muunkin maan tiedustelupalvelut.

NSA-kohu on herättänyt paljon kritiikkiä Yhdysvaltoja kohtaan. Maan IT-yhtiöt ja sotateollisuus ovat menettäneet sen vuoksi kauppoja. Silti oletan, että USA kääntää asiat lopulta edukseen. Kielteisyydestään huolimatta vuodot ovat osoitus sananvapaudesta ja avoimuudesta, josta eräissä muissa maissa ei voi puhuakaan.

Lisäksi Hollywood on USA:n paras PR-toimisto. Sen elokuvat ovat aiemminkin pesseet CIA:sta sankarin, vaikka tämän NSA:n pahan isosiskon epäonnistumiset ja hölmöilyt ovat legendaarisia. Tuoreen uutisen mukaan Oliver Stone on jo tekemässä elokuvaa Snowdenista. Lienee turha odottaa kriittistä, dokumentaarista elokuvaa. Todennäköisesti tulossa on sokeroitu sankaritarina.

Pidän hyvin mahdollisena, että Snowden saa syksyllä Nobelin rauhanpalkinnon. Hän olisi oikea, moderni valinta, ja samalla Nobel-komitea korjaisi hyväuskoisuuttaan, joka johti Obaman palkitsemiseen vuonna 2009.

Suomen näkökulmasta on kiintoisaa, että viime vuoden suurin paljastus jäi Snowdenin varjoon. Lokakuussa uutisoitu Ulkoministeriön vakoilutapaus oli Suomen kannalta paljon merkittävämpi kuin Snowdenin vuodot. Erityisen kiinnostavaa olisi tietää, kuka vuoti tiedon medialle 31.10.2013 ja miksi juuri silloin.

Sitä tuskin saamme koskaan tietää. Suomen Snowden pysyy arvoituksena, ellei hän itse päätä tulla kertomaan motiiveistaan.

Suomen Erkki Lumipesä teki palveluksen UM:lle

Edward Snowden (suom. Lumipesä) on järkyttänyt maailmaa koko kesän ja syksyn jatkuneilla urkintapaljastuksillaan.

Vaikka tietoverkot ovat tehneet vakoilun houkuttelevan helpoksi, tämä veitsi leikkaa molempiin suuntiin. Korppikotkan kolme päivää -elokuvassa CIA:n likaisen pelin paljastanut tiedusteluvirkailija lähettää juttunsa New York Timesin toimitukseen. Loppukohtauksessa CIA-johtaja pelottelee Robert Redfordia: "Kuinka pitkälle aiot päästä, jos juttua ei julkaistakaan?"

Wikileaksilla tai Edward Snowdenilla ei ollut tätä ongelmaa. Koko maailma oli heidän sanomalehtensä. Mikään sensuuri tai edes NSA ei pystynyt estämään paljastuksia.

UM:n vakoilutapaus merkitsee uuden ajan alkamista myös Suomessa. Yksi suurista kysymyksistä on, kuka vuoti tiedon urkinnasta medialle. Vakoilun piti olla vain erittäin pienen piirin tiedossa -- niin pienen, ettei edes ulkoasiainvaliokuntaa informoitu asiasta.

Miten siis media sai tiedon asiasta ja sopivasti juuri nyt, kun kaikki oleelliset selvitykset urkkijan paljastamiseksi oli ehditty tehdä? Oliko sisäpiirissä joku paikallinen Erkki Lumipesä, joka katsoi velvollisuudekseen tuoda asian julkisuuteen?

Vuotaja teki epäilemättä palveluksen ministeriölle. Vuosia jatkunut vakoilu, joka paljastui vasta ulkopuolisen vihjeen vuoksi, oli tapauksena niin nolo, että siitä tiedottaminen olisi ollut hankalaa. Lumipesän ansiosta ministeri Tuomioja pääsi helpolla. Torstai-illan tiedotustilaisuudessa hänen tarvitsi vain esittää salamyhkäistä eikä vastata oikein mihinkään, koska "tutkimukset ovat kesken".

Heti seuraavana päivänä Hesari tiesi kertoa vakoilun laajuudesta, yksityiskohdista ja Ruotsin osuudesta sen paljastamisessa. Salaiset tiedot tulivat julkisiksi ilman, että ministeriön täytyi virallisesti kertoa mitään.

Ehkä vuotaja olikin ministeriö itse? Ehkä Lumipesä on ministeriön palveluksessa ja toteuttaa uudenlaista vakoiluajan viestintästrategiaa: media saa jatkossakin tehdä likaisen työn ministeriön puolesta.

Snowdenin suurin paljastus

Snowdenin kohutut paljastukset ovat tähän asti olleet melko laimeita. Se, että NSA salakuuntelee runkoverkkoja ja saa tietoja suoraan jenkkiläisistä nettipalveluista, ei ollut varsinainen yllätys. Asia on ollut tiedossa, Snowden vain antoi todisteet.

Mutta viime yön paljastukset ovat oikeasti kovaa kamaa. Nyt vihdoin Snowden kertoi, miten kieroja keinoja NSA käyttää tietoja saadakseen. Se varastaa salausavaimia nettipalveluista, hankkii niitä ilmeisesti solutettujen agenttien avulla (varokaa maailman operaattorit, myös Suomessa), heikentää salausalgoritmeja ennen niiden standardointia, asentaa ulkomaisille tiedustelupalveluille myytäviin koneisiin urkintapiirejä, lisää takaovia kaupallisiin tietoturvaohjelmiin ja mahdollisesti jopa lisää ohjelmiin tahallaan tietoturvaongelmia. Jos vielä jokin kierous jäi listaamatta, sekin luultavasti löytyy NSA:n työkalupakista. Kun kyse on kansallisesta turvallisuudesta (tai uteliaisuudesta), anything goes.

Lista on ällistyttävä. Keinot ovat katalampia kuin mitä agenttiromaanien kirjailijat ikinä pystyisivät keksimään. Kiinalaisten kohutut tietomurrot amerikkalaisiin yrityksiin ja viranomaispalveluihin vaikuttavat tämän jälkeen pyhäkoulupoikien puuhastelulta.

Snowdenin viime yön paljastukset maksavat Yhdysvalloille miljardeja dollareita ja todennäköisesti myös ihmishenkiä. Kuka enää tämän jälkeen uskaltaa käyttää mitään jenkkituotetta tietoturvan kannalta tärkeisiin tehtäviin? Lehtien paljastuksista oli ilmeisesti viranomaisten pyynnöstä poistettu yhteistyötä tekevien jenkkiyritysten nimiä, joten emme tiedä, ovatko kaikki mukana urkinnassa, vai onko joukossa (vielä toistaiseksi) luotettaviakin tahoja.

Ei ihme, että kaupallisissa ohjelmissa on usein turva-aukkoja -- ne saattavat olla tarkoituksellisia. Ei ihme, että niiden korjaaminen kestää joskus luvattoman pitkään -- mahdollisesti NSA:lla on käynnissä jokin aukkoihin perustuva seurantaoperaatio.

Näiden paljastusten jälkeen naurattavat viime joulukuun ITU-konferenssin keskustelut siitä, pitäisikö netin hallinnointia siirtää YK:n alaisuuteen. USA ja EU vastustivat ehdotusta voimakkaasti, koska ne pelkäsivät siirron antavan valtioille keinoja urkkia kansalaisiaan. Nyt on selvää, että suurin urkkija on USA itse -- eikä se halua luopua tästä mahdollisuudesta jatkossakaan.

Jos Snowden vielä elätteli jotain toiveita kotiinpääsystä, nyt hän saa unohtaa asian. Parasta alkaa opiskella venäjää ihan tosissaan. Eikä henki ole turvassa edes siellä, liian moni haluaa nyt hänen päänahkaansa.

Ei ihme, että juuri Microsoft osti Nokian. NSA:n kannalta olisi ollut kestämätöntä, jos Microsoftin mobiilipalveluihin liittyvä urkintamahdollisuus ja puhelintekniikan kontrolli olisi päätynyt jollekin aasialaiselle valmistajalle.

Meille suomalaisille Snowdenin paljastukset ovat tavallaan positiivinen asia. Suomen hyvä maine, korkea turvaosaaminen sekä liittoutumattomuus sen paremmin Ruotsin kuin Natonkaan kanssa, kantavat nyt hedelmää. Tietoturvaohjelmista ja alan palveluista voi tulla Suomelle todellinen menestystarina.

Pitää vain toimia, ennen kuin jenkit ehtivät ostaa yritykset meiltä pois. 

Snowden voi vielä kolkutella Suomenkin portteja

Kun tietovuotaja Edward Snowden jäi jumiin Moskovaan, ainakin vihreät nuoret (ja muutama vanhempikin) ehdottivat turvapaikan myöntämistä hänelle Suomesta.

Snowden osoittautui paljon tulenaremmaksi kuin aluksi näytti. Tietovuotoja jatkava ex-urkkija on paitsi piikki suurvallan lihassa myös aito turvallisuusuhka. Siksi USA on valmis likaisiinkin temppuihin saadakseen hänet takaisin. Viimeksi presidentti Obama perui tapaamisen Putinin kanssa ja eilen haukkui hän Venäjää kylmän sodan termeillä. Nyt ovat kovat piipussa.

Reiluna miehenä pidetty Obama on pilannut maineensa ainakin eurooppalaisten silmissä. Venäjä saattoi olla Snowdenille tahaton valinta, mutta se osoittautui hyväksi. Vain toinen suurvalta pystyy vastustamaan Yhdysvaltoja tässä asiassa. Pienellä Suomella ei olisi mitään mahdollisuuksia.

On ihan turha jeesustella USA:n motiiveista tai oikeutuksesta. Valtiot tekevät omat lakinsa -- suurvallat erityisesti. Pääasia on, ettei Suomi joutunut myrskyn silmään ottamalla Snowdenia. Jos vihreät tai eräät demarit olisivat saaneet tahtonsa läpi, nyt olisivat pulassa niin Suomi kuin Edward Snowden itsekin.

Valitettavasti tilanne ei ole vielä ohi. Venäjä myönsi Snowdenille vain vuoden oleskeluluvan. Viimeistään ensi kesänä Snowden joutuu jälleen miettimään loppusijoituspaikkaansa. Lento ulos Venäjältä tuskin tulee kysymykseen, sillä USA voi pakottaa koneen laskeutumaan haluamaansa paikkaan. USA:lla ei ole enää mitään hävittävää tässä asiassa -- maan imago on jo kärsinyt kaiken mahdollisen.

Jos/kun Snowden joskus jättää Venäjän, hän joutuu tekemään sen maitse. Venäjän rajanaapureista Suomi tai Baltian maat lienevät houkuttelevimmat vaihtoehdot.

Hallituksen kannattaa jo henkisesti varautua siihen, että jonain päivänä Snowden kolkuttaa Vaalimaan porttia. Silloin olemme hankalassa tilanteessa.

Pidetään siis peukut pystyssä ja toivotaan, että Venäjä ja USA pääsevät keskenään sopuun Snowdenista ennen sitä.