Turingin testi myös luovuuden mittaamiseen

Ilmeisesti ainoa tapa mitata tekoälyn kykyä luovuuteen olisi soveltaa klassista Turingin testiä.

TEKOÄLYN kehitys on edennyt merkilliseen vaiheeseen: insinöörit rakentavat uusia, yhä läheisemmin ihmisen sisäisiä prosesseja matkivia ohjelmia ymmärtämättä täysin, mitä ovat tekemässä ja missä maali sijaitsee. Operoimme käsitteillä kuten kieli, äly ja tietoisuus, vaikka emme osaa täsmällisesti määritellä niitä. Inhimilliset ominaisuudet ovat paitsi tuntemattomia, myös arkaluontoisia.

Parikymmentä vuotta sitten professori Tatu Vanhanen kohahdutti väittämällä, että pohjoiset kansat olivat älykkäämpiä kuin eteläiset, mikä osaltaan selitti Kreikan talousvaikeuksia. Nyt kehitämme keinotekoista älyä tietämättä, mihin se voisi johtaa.

Sama pätee luovuuteen. Aihe onkin herättänyt keskustelua, viimeksi tekoälyllä tuotettujen teosten käyttöarvosta (”Tekoälyllä tuotettujen taideteosten käyttöarvo on valtava”, HS Mielipide 22.2.2024).

Selvästikään luovuus ei tarkoita uuden tekemistä tyhjästä, koska lukija tai katsoja tarvitsee jotain kiintopisteitä vanhaan. Aivan uusi ja ennen näkemätön ei luultavasti herättäisi vastaanottajassa mitään reaktiota.

Menestyneet taiteilijat yhdistävät aiemmin näkemäänsä ja kuulemaansa uudella tavalla. Kun lopputulos eroaa riittävän paljon alkuperäisistä ja herättää muissa ihmisissä reaktioita, teoskynnys ylittyy ja luovuus on tullut osoitetuksi. Mutta onko merkitystä sillä, tekeekö yhdistelyn ihminen vai tekoälyn algoritmi? Ilmeisesti ainoa tapa mitata tekoälyn kykyä luovuuteen olisi soveltaa klassista Turingin testiä. Vuonna 1950 brittiläinen matemaatikko Alan Turing kehitti nimeään kantavan testin, jossa kaksi henkilöä käy tekstipohjaista keskustelua tietokoneen kanssa.

Jos tekoäly osaa viestiä totta ja valetta niin hyvin, etteivät ihmiset pysty erottamaan tulevatko vastaukset koneelta vai ihmiseltä, tekoälyä voidaan pitää riittävän tietoisena ja älykkäänä – ihmisen kaltaisena. Millä mekanismilla tämä tapahtuu, on sivuseikka.

Ehdotan vastaavan kokeen soveltamista tekoälyn luovuuteen. Sinä päivänä, kun testihenkilöt eivät pysty erottamaan kymmenestä taideteoksesta tai musiikkikappaleesta, kummat viisi ovat ihmisen ja kummat viisi koneen tekemiä, tekoälyn luovuuden voidaan katsoa olevan riittävän aitoa ja koko kysymys menettää merkityksensä. Valtaosa sisällöstä tuotetaan nykyisin nopeaa kaupallista kulutusta varten, eikä se saakaan olla liian luovaa. Tehdasmaisen tuotannon voisi jo nyt siirtää tekoälylle. Kenties on jo siirrettykin?

Julkaistu Helsingin Sanomissa 27.2.2024

Lisäys 4.3.2024: Tällainen testi näyttää tulleen jo tehdyksi. 

Luomuus kunniaan (kolumni)

(Kirjoitus julkaistu Tivi-lehden kolumnina marraskuussa 2023)

Generatiivinen tekoäly synnyttää napin painalluksella tekstiä, kuvia ja videoita. Yritykset ovat innoissaan tehokkuuden lisääntymisestä mutta asiassa on kääntöpuolensa: mitä enemmän tekoäly tuottaa määrää, sitä enemmän alamme arvostaa laatua ja aitoutta.

Ilmiö on tuttu elintarviketeollisuudesta. Tehtaat valmistavat koneellisesti tasalaatuista, mutta hajutonta ja mautonta ruokaa. Moni ostaa kaupasta luomua, vaikka se maksaa enemmän. Luomuelintarvikkeet on tuotettu lähellä, ne ovat maukkaampia ja uskomme, että ne ovat myös puhtaampia. Eivät välttämättä ole, mutta mielikuvat ratkaisevat.

Vastaavasti tekoäly tuottaa nopeasti ja kustannustehokkaasti yksilölliseltä näyttäviä asiakaskirjeitä, mutta saattaa jättää kirjeeseen virheitä tai käyttää epäaitoja fraaseja. Jos vastaanottaja huomaa lähettäjän koneeksi, hän kokee pettymyksen. Näinkö vähän yritys arvostaa minua ja asiakkuuttani?

Jotta voimme jatkossa erottaa ihmisen tekemän ja koneellisesti tuotetun sisällön toisistaan, tarvitsemme digiaikaan sopivan luomumerkinnän. Nettisivuihin, lehtijuttuihin ja kirjoihin pitää lisätä leima, joka kertoo niiden olevan perinteisin menetelmin valmistettuja.

Elintarvikkeiden kyljessä on lakisääteinen tuoteseloste ja lista käytetyistä lisäaineista. Ruuan ostajalla on oikeus tietää, mitä tuote sisältää. Sisällön ostajalla pitäisi olla sama oikeus.

Parhaillaan luova ala odottaa jännityksellä, mitä kaikkea uutta tekoäly saa irti vanhasta materiaalista. Johnny Cash on jo laitettu laulamaan Barbie Girl -hittiä ja Elvis Presley Baby Got Back -biisiä, vaikka molemmat laulajat ovat kuolleet aikoja sitten.

Ensi tammikuussa Göteborgin elokuvajuhlilla esitetään tekoälyn muokkaama versio vuonna 1966 valmistuneesta Ingmar Bergmanin elokuvasta Naisen naamio - Persona, jossa toista pääosaa esittänyt Liv Ullman poistetaan ja korvataan suomalaisella Alma Pöystillä.

”On suuri kunnia mennä luvalla sotkemaan mestariteosta”, kommentoi Pöysti hanketta Ilta-Sanomien jutussa.

Uudet kokeilut huvittavat ja kiinnostavat kuluttajia – kunhan he ovat tietoisia asiasta. Aina eivät ole, jolloin kyse on huijauksesta. Amazonista on jo löydetty e-kirjoja, joiden sisältö on epäluotettavaa eikä tekijäksi ilmoitettua henkilöä ole olemassakaan.

Tulevaa kehitystä ennakoiden olen alkanut lisätä omiin Powerpoint-esityksiini, sähköposteihini ja kirjoihini maininnan siitä, että ne ovat puhdasta luomua. En käytä Outlookin tyrkyttämiä automaattisia vastausvaihtoehtoja. Myös tämä kolumni on alusta loppuun luonnontuote eikä edes ideointiin tarvittu ChatGPT:tä.

Lokakuussa Adobe esitteli tälle ajatukselle käänteisen ratkaisun nimellä Adoben Content Authenticity Initiative. Siinä tekoälyn tuottama materiaali varustetaan tekijätiedoilla, jotka näkyvät nettisivulla hiirellä osoittamalla ja tallentuvat sisällön metatietoihin. Eräänlainen antiluomumerkki siis.

Tekoälyn merkitseminen voi tuntua saivartelulta. Mitä väliä sillä on, kuka teki sisällön, jos vastaanottaja on siihen tyytyväinen eikä koneen jälkeä erota ihmisestä? Mutta koneen ja ihmisen erolla on merkitystä silloinkin, kun se ei ole ilmeistä.

Jos tekoälyn kouluttamiseen aletaan käyttää sen itsensä tuottamaa materiaalia, ajan mittaan takaisinkytkentä vähentää informaation määrää ja heikentää kielimalleja. Siksi mallien koulutuksessa pitää suosia luomusisältöä ja minimoida tekoälyn osuus.

Asialla on merkitystä myös tekijänoikeuden kannalta. Vallitseva tulkinta on, että ellei lopputuloksesta voi tunnistaa alkuperäistä opetusmateriaalia, kyse on tekoälyn omasta tuotoksesta, eikä tekijänoikeudesta tarvitse maksaa.

Looginen seuraus on, että jos tekoäly tekee Powerpoint-esityksesi, se ei enää ole sinun esityksesi. Tekoälyn tuottama sisältö on vapaata riistaa, jota kuka tahansa saa ottaa omaan käyttöön ja levittää eteenpäin.

Leimaamalla työsi tulokset luomuksi varmistat, että tekijänoikeutesi siihen säilyy, ja että osaltasi tuet tekoälyn kehittämistä jatkossakin.