Suomalaisia pidetään digimyönteisenä kansana. Yritysten ja viranomaisten kehotuksesta olemme siirtyneet laajasti digikanaviin ja sähköiseen itsepalveluun.
Keväällä myös viranomaisposti muuttui digitaaliseksi. Jatkossa kirjeet tulevat ensisijaisesti Suomi.fi-palveluun.
Yhä vain lisää digiä olisi tulossa, mikäli digisietokyky kykenee ottamaan kaiken vastaan. Se alkaa olla koetuksella itse kullakin.
Digiä tyrkytetään, koska se säästää kustannuksia, mutta hyöty kertyy lähinnä palvelun tuottajalle. Sähköisessä itsepalvelussa käyttäjä tekee työtä, eikä hänen kustannuksiaan huomioida missään.
Toinen myyntiargumentti on asioinnin vapaus. Netissä voi maksaa laskuja tai tilata ruokaa vaikka keskellä yötä. Mutta kuinka moni oikeasti tekee niin?
Ympärivuorokautista asiointia tärkeämpää olisi palvelujen toimivuus ja helppokäyttöisyys. Niissä on yhä parantamisen varaa, vaikka asiaa on harjoiteltu jo kolmenkymmenen vuoden ajan. Logiikka hämmentää kokeneenkin käyttäjän, konekielinen suomennos huvittaa ja epäselvät virheilmoitukset ärsyttävät.
Tekniikat, alustat ja lainsäädäntö muuttuvat nopeammin kuin kehittäjät pysyvät perässä. Esimerkiksi pankit ovat panostaneet valtavasti verkkopalveluihin, mutta käyttökatkot ja häiriöt tuntuvat vain lisääntyvän.
Vibekoodaus alentaa entisestään uusien verkkopalvelujen rakentamisen kynnystä. Määrä ei edelleenkään korvaa laatua eikä nopeus suunnittelun merkitystä.
Varsinainen riesa ovat mobiilisovellukset. Sähköauton lataus, hotellit, lentoliput, pankit, kaupan bonukset, kuntosalit, pysäköinti… kaikki haluavat asentaa oman äpin, perustaa tilin ja keksiä uuden salasanan.
Äpit täyttävät puhelimen muistin ja vaativat jatkuvaa päivittämistä. Jokainen uusi sovellus on potentiaalinen tietoturvariski. Lisäksi ne tekevät puhelimen vaihtamisesta työlästä.
Ei enää yhtään uutta äppiä minun puhelimeeni, kiitos!
Itselleni oli silmiä avaava kokemus soittaa puhelimella Maanmittauslaitokselle. Sain minuutissa vastauksen ja ohjeen asiaan, jonka selvittämiseen olin käyttänyt paljon aikaani Googlessa ja viraston omilla nettisivuilla.
Joskus vanha keino on parempi kuin pussillinen digiä. Iäkkäämmät henkilöt muistavat vielä, miten jokaiseen yritykseen ja virastoon pystyi soittamaan ja sai asiansa hoidettua odottaessa.
Ilmankos iäkkäämmät eivät ole innoissaan digiajan hienouksista.
Aktiiviväestö kestää digiähkyn hammasta purren, mutta heistäkin vain harva pitää puhelimestaan. Moni kokee olevansa älypuhelimen orja ja haluaisi eroon koko vehkeestä. Puhelimen suorittama urkinta ja vakoilu huolestuttavat.
Yllättäen myös nuorten keskuudessa on kasvava uusdigitön ryhmä. He haluavat aitoja, analogisia kokemuksia: LP-levyjä, lautapelejä, jopa paperisia kirjoja parantamaan keskittymistä. Diginatiiveista tulee diginegatiiveja.
Ehkä vanhanaikaiseen puhelinpalveluun ei ole palaamista, ehkä papereita on turha haikailla takaisin. Digi on tullut jäädäkseen.
Toivotaan, että jonain päivänä tekoäly korvaa kaikenkirjavat äpit ja epäloogiset nettipalvelut. Tekemisen vaiva siirtyy ihmiseltä koneelle, jolle se kuuluukin. Asiat hoituvat yksinkertaisesti puhutuilla komennoilla.
Tulevaisuutta odotellessa on oikeus vaatia, että nykyisissä palveluissa huomioidaan myös asiakkaan etu ja hänen toiveitaan kuunnellaan. Digipakosta tulisi pyrkiä digihoukutukseen.
Esimerkiksi Suomi.fi-palveluun on toivottu tekstiviesti-ilmoitusta saapuneesta kirjeestä. Sähköposti hukkuu helposti postilaatikoihin ja filttereihin, tekstiviesti huomataan paremmin.
Pankkien e-laskut ovat näppäriä, mutta moni haluaisi ladata ne pdf-muodossa omalle levylleen arkistointia varten. Ei onnistu, koska teknisesti yksinkertainen asia vaatisi pankilta työtä ja vaivaa.
Jos digitalisaation motiivina ovat vain yksipuoliset kustannussäästöt, lopputulos ei voi olla kehuttava.
Väärillä säästöillä syntyy vain sutta ja digisekundaa – sekä ahdistuneita käyttäjiä.
Julkaistu Tivi-lehden kolumnina 8/2026.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti