MacBook Air akun vaihto kestäisi viikon

Ostin viime vuoden syyskuussa kolmannen MacBook Air -koneen. Olen huomannut, että kalliin hintansa vastapainoksi ne ovat mekaanisesti kestäviä ja sopivat hyvin keikkakäyttöön. Porttien karsiminen on ongelma, joten pakko pitää aina mukana hdmi-adapteria. Siinä on myös koneesta poistettu sd-korttipaikka, joten matkalla otetut kuvat saa talteen.

Olin oikein tyytyväinen MacBook Air M3-malliin, vaikka Apple rahastaakin tolkuttomasti 256 Gt pienestä ssd-levystä ja 16 gigan muistista. Vastapainoksi saa koneen, joka on teknisesti tyylikäs, erittäin ohut mutta silti jämäkkä, ja jonka näppäimistö on jopa parempi kuin edellisissä malleissa.

M3-prosessorin vuoksi akku kestää pitkään eikä koneessa ole tuuletinta. Raw-kuvien selailu saa pohjan kyllä lämpenemään, mutta ei häiritsevästi. 

"Akun kapasiteetti on heikentynyt huomattavasti..."

Viime viikolla mieleni muuttui. Kone alkoi varoittaa akun kapasiteetin heikkenemisestä ja suositteli huoltoa. Aluksi kapasiteetista oli silloin jäljellä 73 %, tänään enää 69 %. Tällä heikkenemisen vauhdilla akkukäyttö loppuu kohta kokonaan. Akun pitäisi olla vielä täydessä terässä, sillä lataussyklejä on vasta 74. 

Latausjaksoja 74, mutta kapasiteetista jäljellä enää 69 %.

Apple on hoitanut huollonkin tyylikkäästi. Laitteen oma diagnostiikkaohjelma näyttää suoraan lähellä olevat huoltopisteet ja niiden vapaat ajat. Tein siis varauksen ja pari tuntia myöhemmin olin jo viemässä konetta tutkittavaksi. 

Myyjä vahvisti omalla diagnostiikkaohjelmallaan akun heikenneen odottamattoman paljon. Vuoden takuu oli ehtinyt umpeutua, joten akun vaihto maksaisi 295 euroa.

Se on paljon, kun konekin oli kallis, mutta todellinen pommi tuli tässä: akkuja ei voi tilata lentorahtina, vaan ne tulevat Keski-Euroopasta maakuljetuksella, joka kestää viikon. Ja kone pitää jättää jo huoltotilausta tehtäessä. Olisin siis viikon ilman keskeistä työkalua!

Sellaiseen diiliin en voinut ryhtyä. Nyt sitten vain odotellaan, milloin akku hajoaa lopullisesti. Sen jälkeen keikkakoneeksi hankittua läppäriä voi käyttää vain verkkovirralla.

Yksittäistapaus ehkä, mutta viikon huolto on prosessiongelma ja huonoa PR:ää Applelle. Pitää vielä varmistaa, olisiko jollain Apple-huollolla akkuja valmiina tai muuten järkevämpi prosessi korjausta varten.

Kiinnostaisi myös tietää, onko muilla kokemuksia näin nopeasta takun heikkenemisestä. Ja miksei läppäreissä ole 80/85/90/95 % latausrajaa siten kuin iPhone-puhelimissa? Turha aina ladata akkua piripintaan asti, kun vähempikin riittäisi päivän töihin. 

Lisäys: Jep, akun voisi vaihtaa myös itse, aiempaan malliin olen niin tehnytkin (hinnaksi tuli 70 euroa). M3-mallin kuoria en uskaltaisi avata ja kun kone on vasta vuoden ikäinen, jätän tehtävän ammattilaisille. Mac hankitaan juuri siksi, että se toimii. Nörtti- ja DIY-jutut ovat pc-puolen heiniä.

Apple AirTag tekee kenestä tahansa stalkkerin

Kirjoitusta täydennetty 25-27.3.2024

Apple esitteli runsas pari vuotta sitten AirTag-paikantimet, joiden sijainti näkyy suoraan kartalla. Kiinnittämällä paikantimen vaikka koululaisen reppuun voi varmistaa, ettei reppu katoa. Paikantimesta on iloa myös matkalaukussa. Jos lentoyhtiö kadottaa laukun, omasta puhelimesta näkee, mihin laukku on päätynyt. 

AirTag on kolikon kokoinen.

Tekniikkaa voi käyttää myös väärin. Kun pudottaa AirTagin puolison taskuun, käsilaukkuun tai piilottaa autoon, pystyy seuraamaan salaa hänen liikkumistaan. 

Omat paikantimet näkyvät kartalla.

Vastaavia paikannuslaitteita on myyty ennenkin, jolloin ne ovat siirtäneet paikkatiedon mobiilidatana ja vaatineet oman sim-kortin. AirTag on kuitenkin niin yleinen ja helppokäyttöinen, että se tuo vainoamisen kenen tahansa ulottuville. Myös Samsungilla on oma jäljittimensä. Stalkkaus ei ole koskaan ollut näin helppoa.

Viime marraskuussa Yle uutisoi miehistä, jotka tarkkailevat salaa naisia. Otsikko oli turhaan sukupuolittunut. Jutussa esitellyt tapaukset olivat miehiä, mutta yhtä hyvin naiset voivat seurata salaa miestensä liikkeitä.

Apple on pyrkinyt estämään jäljitinten väärinkäyttöä niin, että jos iPhone huomaa vieraan AirTagin pysyvän lähistöllä liian pitkään, se antaa varoituksen puhelimella. Lisäksi AirTag alkaa pitää hentoa helisevää ääntä, jos se on useita vuorokausia erossa oikeasta omistajastaan. Autoon piilotettuna piipitystä on vaikea huomata ja netissä on ohjeita, millä kaiutin tehdään toimintakyvyttömäksi. Äänimerkkiin ei siis kannata luottaa.

Suurempi merkitys on sillä, että AirTag lakkaa lähettämästä sijaintiaan muutaman päivän eron jälkeen. Matkalaukun tapauksessa tämä on huono uutinen. Laukun kadotessa kannattaa siis toimia nopeasti ja informoida lentoyhtiötä heti. Näin ainakin itselleni kävi, kun testasin asiaa, mutta en ole vielä varma syystä. Jatkan kokeiluita.

Stalkkauksen estämiseksi mobiilivalmistajat ovat kehittämässä standardia, joka varoittaisi muistakin kuin oman merkin jäljittimistä. Android-puhelimissa tekniikka tukee tällä hetkellä jo AirTageja. 

Android-puhelin on havainnut epäilyttävän AirTag-jäljittimen.

Puhelimen varoitus jäljittimestä pelästyttää. Todennäköisesti kyse on väärästä hälytyksestä. Ehkä jäljitin on perässä ajavassa autossa tai samassa junanvaunussa matkustavalla ihmisellä, tai jotain vastaavaa. Soita ääni -painike saa jäljittimen soimaan, mikä helpottaa paikannusta. Hienoa, että vaikka AirTag on Applen oma tekniikka, standardin ansiosta epäilyttävän jäljittimen saa soimaan myös Androidista. Jatkossa varmaan myös päinvastoin.

Jäljitinasetukset.

Kannattaa tarkistaa, että omassa Android-puhelimessa Tuntematon jäljitin -ilmoitukset on kytketty päälle. Etsi nyt -painike aktivoi etsinnän manuaalisesti.

Olen saanut muutamia varoituksia jäljittimistä ja ne ovat kaikki olleet aiheettomia. Ei siis kannata pelästyä turhaan. Tekniikasta on kuitenkin hyvä olla tietoinen ja jos on aihetta pelätä vainoamista, näitä tarkistuksia kannattaa tehdä manuaalisesti riittävän usein.

Lisäys 26.3.2024

Kokeilin, miten tieto AirTag-seuranta paljastuu uhrille. Ostin uuden jäljittimen ja rekisteröin sen vieraalla AppleID:llä. Sen jälkeen kuljetin jäljitintä mukanani. Ensimmäinen reaktio tuli vähän alle vuorokauden kuluttua. 

Varoitus vieraasta AirTagista näkyy iPhonen lukitusnäytöllä.

Kun varoitus on saatu, laitteen löytämistä helpottaa äänipainike, jolla sen saa soimaan. Puhelin näyttää myös sijainnit, joissa kyseinen vieras AirTag on havaittu.

Vieras AirTag kartalla.

Tietoja-näyttö kertoo AirTagin sarjanumeron, mutta ei tietoja omistajasta ts. siitä, kuka jäljittimen on asentanut. 

Tietoja tästä AirTagista.

Vieras AirTag alkaa myös päästää piipittäviä ääniä, josta tarkkakorvainen voi tunnistaa sen ilman puhelimen antamaa hälytystäkin. Ääni on kuitenkin niin hento, että se häviää helposti ympäristön meteliin.

Havaintojeni mukaan piipitys alkaa kuulua yleensä silloin, kun jäljitintä liikutetaan. Ehkä on ajateltu, että seurainlaite on lähellä kohdetta ja ääni erottuu paremmin. Turha kuluttaa paristoa äänimerkillä silloin, kun ketään ei ole lähellä. Ilmeisesti AirTagissa on siis jonkinlainen liikeanturi. 

Litium-paristoa säästääkseen AirTag päivittää sijaintinsa vain satunnaisesti. Reaaliaikaista seurantaa sillä ei saa. Mustasukkainen puoliso voi hyvinkin sujauttaa jäljittimen mukaan ja seurata tämän sijaintia illasta aamuun ilman mitään varoituksia. Kun jäljitin palaa kotiin ja alkuperäisen puhelimen luo, sen ajastin nollautuu ja saman seurannan voi toistaa taas seuraavana yönä. 

Hieman yllättävästi Android-puhelin ei varoittanut jäljittimestä lainkaan, eikä löytänyt sitä edes manuaalisella hakutoiminnolla. Silti se on aiemmin antanut muutamia haamuhälytyksiä. 

Myöskään Applen oma Android-paljastin eli Seuraintunnistus ei ensimmäisellä ajokerralla löytänyt mitään. Vasta toisella ajokerralla se kysyi luvan Bluetoothin käyttöön ja silloin seurain löytyi.

AirTag Tracker löytää vieraan seuraimen.

Lisätietopainike näyttää saman netistä ladattavan tietosivun kuin iPhone-versio, eli seuraimen oikeaa omistajaa ei kerrota.

Jokaisen kannattaa silloin tällöin tarkistaa, ettei lähistöllä ole vieraita seuraimia. Etenkin tarkistus kannattaa tehdä niiden, joilla ei ole mitään syytä epäillä sitä. Usein seuranta tulee kohteelle yllätyksenä. Ne, jotka tuntevat pelkoa digitaalisesta väkivallasta tai vainoamisesta osaavat yleensä myös odottaa sitä ja suojautua. Suurin riski on niillä, jotka eivät osaa edes epäillä.

USA:ssa Applea vastaan on juuri nostettu ryhmäkanne riittämättömistä AirTag-suojakeinoista. 

Macintosh tänään 40 vuotta

Applen Macintosh-koneen julkistamisesta tulee tänään 24.1.2024 kuluneeksi 40 vuotta. Mac toi graafisen käyttöliittymän kaikkien tietoisuuteen, mutta koneen alkuhistoria oli erikoinen.

Tammikuu 1984 oli kiinnostavaa aikaa, koska Orwellin 1984-kirjan visiot olivat kaikkien tiedossa. Apple valjasti vuoden Macin markkinointiin. Super Bowlin väliajalla 22.1.1984 se esitti minuutin pituisen mainoksen, jonka oli ohjannut kuuluisa elokuva-ohjaaja Ridley Scott (mm. Alien). Mainoksessa ihmiset seuraavat hypnoottisesti massaa ja päätyvät isoveljen luennolle, kunnes nuori nainen saapuu paikalle lekan kanssa ja murskaa isoveljen näytön. Mainos päättyy iskulauseeseen: Apple esittelee Macintoshin ja näet, miksi 1984 ei tule olemaan kuten "1984".

Mac-mainoksen lopputeksti.

Mainos maksoi Applelle miljoonia taaloja, eikä sitä koskaan esitetty uudelleen. Nyt sen voi katsoa keinotekoisesti 4K-tasolle paranneltuna Youtubesta.

Näin 40 vuotta myöhemmin mainos näyttää ironiselta. Hypnoottisesti marssivat käyttäjät edustivat ison ja pahan IBM:n asiakkaita, Apple edusti vapautta ja individualismia. Tänään Apple on itse paljon suurempi kuin IBM koskaan. Individualismi on jossain määrin säilynyt, mutta monien mielestä Apple itse kahlitsee hyväntahtoisesti käyttäjiään omaan ekosysteemiin. Tietoturva ehkä paranee mutta hinnat pysyvät vähintään vanhan IBM:n tasolla.

Jotain muutakin on muuttunut. Tämän päivän versiossa orjat tuijottaisivat älypuhelimiaan, eivätkä luultavasti marssisi mihinkään. iPhone pani alkuun kehityksen, joka teki älypuhelimista vakoilulaitteita ja orjuutti käyttäjänsä ruudun vangiksi. iPhone loi infrastruktuurin, jota Android seurasi, ja jota nettipalvelut lähtivät innolla hyödyntämään omassa urkinnassaan.

Nyt tarvittaisiin uusi lekan heiluttaja, joka murskaisi nykyisen valtavirran orjuutuksen. Pingviinistä ei siihen ollut, liekö sitten mistään muustakaan.

40 vuotta sitten Macintosh otettiin vastaan uteliaasti, mutta mikään menestys se ei ollut. Apple oli noussut autotallista suureksi laitevalmistajaksi Apple II -tietokoneen ansiosta, mutta sen jälkeen alkoivat ongelmat. Apple III (julk. 19.5.1980) ei enää menestynyt ja vielä huonommin kävi Lisalle (julk. 19.1.1983). Se oli ensimmäinen mikrotietokone, jossa oli hiiri ja graafinen käyttöliittymä. Kone oli kuitenkin erittäin kallis, eikä niitä myyty Suomeen kuin muutama kappale.

MikroPC-lehti 3/1985 kertoo Macin hinnaksi 21 330 markkaa, 512 kilotavun muistilla varustettu versio ("FatMac") oli 29 650 markkaa. Vuoden 2024 hinnoissa ne vastaavat 8 297 ja 11 533 euroa. Huh! Lehti kertoo Macin myyntimääräksi loka-joulukuussa 1984 yhteensä 350 kappaletta. Apple Lisan ("Macintosh XL") hinta perusversiossa oli 42 000 markkaa eli 16 337 euroa. 

Kahden flopin jälkeen Apple oli yhtiönä kaaoksessa. Steve Jobs lähti kehittämään Lisan pienempää versiota ja tuloksena oli "kottaraispöntöksi" ristitty Macintosh, jonka alkuperäisessä versiossa oli 128 kt muistia ja yksi levykeasema. Graafinen käyttöliittymä oli näyttävä, mutta pienen muistin vuoksi levykkeitä joutui vaihtelemaan koko ajan. Vaikka Apple II oli ollut menestys juuri sen avoimuuden vuoksi, Jobs halusi tehdä Macista täysin suljetun. Edes muistia ei voinut laajentaa.

Myös Macistä tuli floppi. Myynti sakkasi, koska sovellusten kehittäminen graafiseen ympäristöön oli uutta ja siksi hidasta. Lopulta Jobs sai potkut perustamastaan yhtiöstä. Applen taival oli pitkään lumihangessa tarpomista, sillä yhtiötä piti pystyssä lähinnä Apple II:n tekohengitetyt uudet versiot. Desktop publishing ja lasertulostus olivat Macin valtteja.

Kaikki muuttui vasta 1990-luvun lopussa, kun yhtiöt sopivat kiistansa graafisen käyttöliittymän oikeuksista, Microsoft sijoitti yhtiöön rahaa ja sovitti menestyneet toimisto-ohjelmansa siihen. Todellinen menestys alkoi Jobsin palattua Appleen 1997 ja internet-yhteyden ansiosta iMacistä (15.8.1998) tuli vihdoin menestys.

Mac on tänään yksi tunnetuimmista brändeistä. Nimi tuli alun perin kanadalaiselta McIntosh-omenalajikkeelta, onhan Piilaakso tunnettua hedelmien viljelysseutua. Wikipedian mukaan skotti John McIntosh kasvattaa puutarhassaan kasvaneita villiomenapuita ja nimesi lajikkeen itsensä mukaan. 

Macin etunimi on siten... John!

Kiistaa Applen kaapeleista, EU haluaa yhden laturin käyvän kaikkialla

EU ei pidä Applen valta-asemasta, joka antaa yhtiölle vapaat kädet asiakkaiden rahastamiseen. Eivät siitä pidä muutkaan, paitsi Applen osakkeenomistajat ja fanit, joiden mielestä Applet ovat ihanan kalliita. 

Itselläni on monta Applen tuotetta ja ne ovat myös laadukkaita, joten yleensä rahalle saa vastinetta. Lisätarvikkeet (tuhannen euron näytönjalka!) ja kaapelit ovat kuitenkin silkkaa rahastusta, minkä luulisi ärsyttävän jopa innokkaimpia faneja.

EU:n halu standardoida muuntajat niin, että kaikkia mobiililaitteita voisi ladata yhdellä laturilla, on sinällään oikea. Siitä puhuttiin jo vuosia sitten, jolloin tarve oli vielä nykyistäkin polttavampi. Applella oli oma, litteä ja leveä liitin, muilla mini-usb, micro-usb tai usb-c. Muissa pienlaitteissa ei ollut mitään standardeja, jokaisella oli omat laturit ja erilaiset plugit.

Yleisin ladattava laite on puhelin, ja siinä kaikki Applea lukuunottamatta ovat siirtyneet usb-c:hen. Applella on iPhoneissa oma Lightning-liitin. Yksi laturistandardi vähentäisi elektroniikkaromun määrää ja tekisi elämän muutenkin helpommaksi. 

Jos ajatellaan pelkkiä puhelimia, EU:n hanke tuntuu suunnatun Applea vastaan, joka on ennenkin toiminut vastoin kuluttajien etua. Mutta latausta vaativia laitteita on paljon muitakin: langattomat kuulokkeet, digikamerat ja mitä lie jatkossa tuleekaan. Olisi mainiota, jos kaikki laitteet toimisivat samalla usb-laturilla ja kaapelilla. Siitä ollaan vielä kaukana.

Apple on ratkaissut elektroniikkajätteen ongelma omalla tavallaan: iPhone-puhelinten mukana tulee nykyisin pelkkä latausjohto, ei lainkaan laturia. Tämä on näppärä tapa säästää valmistuskustannuksia, sillä yli tuhannen euron puhelimen ostajalle voi tarvittaessa myydä laturin erikseen. Vaikka laturi jätettiin pois, hinta ei siitä laskenut. Applen oma kate vain kasvoi.

Sinällään ei olisi mikään ongelma vaatia kaikissa laitteissa usb-c-liitäntää. Innovaatiot eivät ole kiinni liittimestä vaan signaloinnista, joka kaapelissa kulkee. Ne mahdollistavat mm. pikalatauksen, jos vain laturi ja puhelin puhuvat samaa kieltä usb-c:n sisällä.

Käyttäjät kertovat, että Lightning-liitäntä on käytössä kestävämpi kuin usb-c. Jostain syystä Apple itse käyttää usb-c:tä läppäreissä ja tableteissa, joten Applen omasta mielestä liitäntä ei voi olla aivan huono.  Vain iPhone-puhelimet ovat jostain syystä poikkeus. Miksi ihmeessä?

Rahan vuoksi. Tarvikeliikkeissä on suuri joukko erilaisia välijohtoja, joita Apple-käyttäjä joutuu hankkimaan, mikäli käyttää myös tablet-konetta ja läppäriä. Apple saa osuutensa kaikkien valmistajien Lightning-kaapeleista, jotka ovat yleensä 50 % vastaavia usb-c-kaapeleita kalliimpia.

Adapterit, kaapelit ja laturit ovat yksinkertaisesti hyvä bisnes. Lisäksi Apple pystyy rajoittamaan kilpailevien oheislaitteidenvalmistajia. Ja juuri siksi EU haluaa puuttua siihen.

Toinen selitys on, että Apple pyrkii kokonaan eroon kaapeleista ja haluaa siirtyä langatttomaan lataukseen sekä kokonaan langattomaan datasiirtoon. Se harmittaa itseäni, koska valokuvien ja videoiden siirto iPhonesta pöytäkoneeseen ja omaan arkistoon on helpointa tehdä kaapelilla. Airdropin tai iCloudin kautta asiat menevät hankalaksi tai kalliiksi. 

Puhelinten suhteen EU on oikealla asialla, mutta myöhässä. Kaapeli ei enää ole kiinteä osa laturia, vaan sitä voi vaihtaa. Kaapelin ja laitteen väliin saa myös yksinkertaisia välikappaleita. Elektroniikkajäte vähenee, kun samaa laturia voi käyttää (ainakin perusnopeudella) kaikkien laitteiden kanssa, kunhan kuljettaa sopivaa latausjohtoa mukana. Niissäkin on tosin laturin päässä kaksi vaihtoehtoa: usb-a ja usb-c.

EU voisi tarttua myös toiseen ongelmaan, joka harmittaa itseäni. Pienlaitteiden mukana tulee muuntaja, jonka lisäksi paketissa on Suomen lisäksi ainakin kolmen eri standardin mukaiset sähköpistokkeet.

Valmistaja säästää toimittamalla kolme ylimääräistä sähköpistoketta.

Valmistajan logistiikka helpottuu, kun samaa tuotepakettia voi myydä kaikkialle maailmaan. Ostajalle kertyy kuitenkin kasa turhia vaihtopistokkeita, jotka ovat juuri sitä elektroniikkaromua, josta EU haluaa päästä eroon.

Google ja Apple hyötyvät sovellusverosta (app tax), mutta kuinka pitkään?

Sovelluskauppa oli yksi tekijä, joka auttoi tekemään iPhonesta valtavan menestyksen. Google omaksui saman mallin. Sovelluskaupan ansiosta kaikkien kehittäjien ohjelmat löytyvät yhdestä paikasta, niiden tietoturva voidaan tarkistaa etukäteen (ja haitallisiksi todetut sovellukset jopa poistaa puhelimista jälkikäteen) ja kaupan ansiosta Apple sekä Google pystyvät säätelemään sovellusten hinnoittelua, toimivuutta, yhdenmukaistamaan maksuja ja kokeilukausia ym. 

Tässä kaikessa oli valtava ero Symbian-sovelluksiin verrattuna, joita piti metsästää eri puolilta nettiä ja joiden maksamisesta saati laadusta ei koskaan ollut takeita. Ei ihme, että Nokian Symbian-alusta kuoli nopeasti pois iPhonen ja Androidin tultua.

Sovelluskauppa hyödyttää kehittäjiä, joten Applen ja Googlen perimä 15-30 % osuus sovelluksen hinnasta on kohtuullinen korvaus jakelu-, markkinointi- ja laskutuskanavasta. Toisaalta myös Apple ja Google hyötyvät kehittäjistä. Ilman niitä puhelimista ei olisi koskaan tullut näin suosittuja. Kyseessä on win-win-tilanne, aito ekosysteemi.

Applella on monopoli omalla alustallaan. iPhone-sovelluksia voi jakaa vain sen kautta, joten 15-30 % kuulostaa korkealta. Googlen sovelluskauppoja on lukuisia, vaikka niiden käyttöä länsimaissa ei suositella tietoturvasyiden vuoksi. Esim. Kiinassa Googlen Play-kauppa ei toimi, joten Android-käyttäjien on pakko ostaa ohjelmansa muualta. Sama on nyt edessä Huaweilla. 

Osa sovelluksista on ilmaisia, koska niiden tekijä saa tulonsa kuukausimaksuista tai sovelluksen sisäisistä ostoista. Tämä on ärsyttänyt mm. Spotifytä, jonka kuukausimaksusta 30 % on mennyt Applelle. Apple saa rahaa tyhjästä, minkä vuoksi veloitusta on alettu kutsua sovellusveroksi (app tax). Apple siis ottaa pelkästä rahansiirrosta itselleen jopa 30 %, kun tavallisen maksuvälittäjän (luottokortti tai PayPal) osuus on korkeintaan pari prosenttia. 

Apple veloittaa osuutensa vain silloin, kun maksullinen tilaus on tehty sovelluksen kautta. Jos Spotify-tilaus maksetaan suoraan palvelun nettisivulta, "veroa" Applelle ei tarvitse maksaa. Ilmeisesti aiemmin Applen sovelluskaupan säännöissä on kielletty mainostamasta suoraa tilausmahdollisuutta sovelluksen sisällä, mutta nyt tarkistaessani ehdot en tällaista kohtaa löytänyt.

Joku väitti, että eihän tässä ole mitään erikoista: myös K-kauppa ottaa 30 % katetta myymistään tuotteista. Mutta sovelluskauppa on ihan eri juttu. Päivittäistavaroissa kate ei ole lähelläkään 30 prosenttia ja fyysisen tavaran logistiikka aiheuttaa aivan eri tavalla kustannuksia kuin digitaalisen sisällön säilyttäminen palvelimella ja maksutietojen prosessointi.

Paljon suurempi ero on siinä, ettei K-kaupoilla ole monopolia. Samoja tavaroita voi ostaa muistakin kaupoista, mikä luo hintakilpailua ja estää nostamasta myyntikatetta 30 prosenttiin. 

Sisäisten ostojen tapaukseen on vaikea löytää edes sopivaa rinnastusta. Entä jos K-kauppa vaatisi itselleen 30 % tilausmaksuista, joita asiakkaat tekevät heiltä ostamiensa lehtien perusteella? Jos tänään ostan irtonumeron lehdestä ja päädyn myöhemmin tilaamaan sen, K-kauppa vaatisi itselleen 30 % kaikista tulevista tilausmaksuista? Koska me voimme.

Viime viikolla kiinalaisten puoliksi omistama pelijätti Epic sai potkut Applen ja Googlen kaupoista, koska se kieltäytyi maksamasta pelien sisäisistä maksuista osuutta muualle, ja halusi hoitaa maksuliikenteen itse. Fortnite-peli on valtavan suosittu ja miljardiluokan rahasampo, joten tapahtuma sai paljon julkisuutta. 

Applen ja Googlen miljardivoitot eivät tule tyhjästä. Ne edellyttävät määräävän aseman härskiä hyödyntämistä ja asiakkaiden rahastamista. Joku maksaa ilmaisilta ja ystävällisiltä näyttävistä palveluista. Microsoftia syytettiin samanlaisista kuvioista 1990-luvulla.

Yhdysvaltojen kilpailuviranomaiset ovat katsoneet teknoyhtiöiden monopoliaseman varjopuolia vain sivusilmällä. Microsoftin tapauksessa osavaltiot nostivat haasteen ja yhtiö päätettiin jo kerran jakaa kahtia, mutta oikeuden tuomio kumottiin lopulta ja Microsoft sai jatkaa yhtenä yrityksenä.

On kiinnostavaa nähdä, miten pitkään Applen ja Googlen rahastus saa jatkua. 

Lisäys 25.9.2020: https://www.cnbc.com/2020/09/24/spotify-fortnite-creator-and-tinder-parent-match-join-forces-to-challenge-apples-app-store-fees.html

Lähimaksu ja Applen suljettu ekosysteemi

Viime viikolla uutisoitiin Applen tuovan Apple Pay -maksujärjestelmänsä Suomeen.

Helsingin Sanomat 3.8.2017

Hesarin uutinen perustui Kauppalehteen, joka kirjoitti asiasta vielä rohkeammin:

Kauppalehti: "Apple Pay vie lähimaksupalvelulla pankeilta asiakkaita"

Uutisen ingressin mukaan Perinteisen pankkien on vaikea kilpailla niiden reviirille saapuvien suuryritysten kanssa. Voi olla, mutta toivokaamme niille kuitenkin menestystä IT-jättejä vastaan. Google, Facebook, Apple ja Microsoft ovat kaappaamassa itselleen paljon alueellista bisnestä, joka ei kuulu niiden alkuperäiseen toimialaan. Se, että jätit kasvavat entistä suuremmiksi, hyödyttää lähinnä osakkeenomistajia ja USA:n kansantaloutta. Applea eivät eurooppalaisten omat järjestelmät näytä kiinnostavan, edes hätäpaikannuksessa.

Panin merkille, miten moni Apple-fani hehkutti tyytyväisyyttä uutisen vuoksi. Nyt päästään maksamaan ostoksia iPhonen lähimaksulla, hienoa!

Vähemmän hienoa on se, että Apple on estänyt kilpailijoiden pääsyn puhelimiinsa ja varannut NFC-käytön vain omalle palvelulleen. Sekä OP:n että Nordean vastaavat lähimaksupalvelut toimivat jo Androidissa. Itselläni on vuoden verran kokemusta Nordea Pay -tekniikasta ja se toimii mainiosti. Maksun voi suojata sormenjäljellä (puhelimen lukitus) eikä 25 euron maksurajoitusta ole.

Lähimaksu on toiminut Android-puhelimissa jo vuoden.

Nordean ilmoituksen mukaan ohjelma ja maksutekniikka on kehitetty Suomessa, mikä on peukutuksen arvoinen asia sekin.

Nordea Pay veloittaa maksut suoraan pankkitililtä. Applen järjestelmässä on yhtiö itse toimii välittäjänä. Kauppias ei näe asiakasta, mikä Applen mukaan suojaa ostajaa epärehellisiltä kauppiailta. No, ne eivät koskaan ole Suomessa olleet ongelma.

Applen mallissa kaikki raha kiertää yhtiön itsensä kautta. Apple lupaa, ettei se seuraa asiakkaidensa ostoksia. Houkutus on varmasti kova, sillä tiedot ovat erittäin arvokkaita, eikä Apple ole erityisen avoin keräämänsä asiakasdatan suhteen. Toisin kuin Google, se ei esim. näytä käyttäjästään keräämiä sijaintitietoja.

Apple on maailman arvokkain yhtiö, jolla on kassassa ylimääräistä rahaa Suomen valtion useamman vuoden budjetin verran. Kasvamisen pakko saa yhtiön laajentumaan yhä uusille alueille. Pieni siivu kaikista maksutapahtumista tekisi siitä entistä suuremman.

En pidä tällaista kehitystä toivottavana, etenkin kun se tapahtuu kilpailua estämällä. Ihmettelen, miksi moni Apple-fani ummistaa silmänsä Applen kyseenalaisilta kilpailutavoilta, vaikka muuten kannattaa avoimmuutta ja kilpailua.

Yksi perustelu on tietoturva ja yleinen käytettävyys. Apple on osoittanut, että suljettu ekosysteemi toimii, vaikka näyttääkin asiakkaalle kalliilta. Kun Apple hallitsee laitteistoa, käyttöjärjestelmää sekä tärkeimpiä sovelluksia ja palveluita, se pystyy paketoimaan kaiken siististi yhteen.

Mutta ehkä tämä periaate toimisi muuallakin? Ehkä VR:n ekosysteemi kannattaisi pitää VR:n hallinnassa eikä pakottaa avaamaan sitä kilpailulle? Kilpailua tulee joka tapauksessa lentoliikenteen, bussien ja yksityisautoilun puolelta (vastaavat tässä tapauksessa muita laiteympäristöjä). Ehkä Apple-käyttäjän omakin toimiala toimisi paremmin ilman aitoa kilpailua?

Ristiriita on samanlainen niillä nuorilla, jotka lentävät ulkomaille G20-kokouksiin mellakoimaan markkinataloutta ja suuryrityksiä vastaan -- mutta käyttävät itse merkkivaatteita ja kuvaavat kaiken uusimmalla iPhonella livenä nettiin.

Apple säilyttää valokuvasi pidempään kuin uskotkaan

iPhonen Kuvavirta (Photostream) sekä puhelimella otetut intiimit kuvat ovat tuottaneet monia ikäviä yllätyksiä (mm. Celebgate). Kuvat saattavat päätyä iCloud-varmuuskopioihin ja paljastua, mikäli hakkeri arvaa Apple ID-salasanan.

Jos käytössä on iCloud Photo Library, puhelimella otetut kuvat menevät pilveen ja synkronoituvat kaikkiin laitteisiin, joissa palvelu on käytössä. Poistetut kuvat siirtyvät poistettujen kansioon ja katoavat näkyvistä. Virallisen tiedon mukaan poistetut säilyvät kansiossa 30 päivän ajan, jonka jälkeen ne poistetaan lopullisesti. Kuukauden katumisaika antaa käyttäjälle mahdollisuuden muuttaa mieltään ja saada poistetut kuvat vielä takaisin.

Kriittisiä kuvia varten Photo Libraryssä on toiminto, jolla poistetut-kansiossa olevia kuvia voi poistaa pysyvästi. Idea on sama kuin sähköpostin deleted items -kansiossa.

Uutinen on siinä, että poistettiinpa kuvat millä tavalla tahansa, ne eivät oikeasti poistu. Salauksen murto-ohjelmia kehittävä venäläinen Elcomsoft huomasi, että juttelemalla suoraan protokollan kanssa pilvestä voi palauttaa jopa puoli vuotta sitten poistettuja valokuvia.

Elcomsoft myy ohjelmiaan mm. eri maiden poliiseille. Heillä on nyt työkalut, joilla kaivaa tutkittavasta puhelimesta kuvia, jotka omistaja on tarkoituksella poistanut kauan sitten. Kannattaa varautua siihen, että viimeistään tästä eteenpäin sama kyky on myös tiedustelupalveluilla, hakkereilla ja teollisuusvakoojilla.

Miksi kuvat eivät oikeasti poistukaan? Todennäköisesti kyse on siitä, että digitaalisen tiedon poistaminen on hankalampaa kuin sen säilyttäminen. Poistot ovat yleensä vain näennäisiä, jolloin tietoa ei enää näytetä käyttäjälle. Varsinaiset tiedostot poistuvat vasta, kun tietokantaa optimoidaan seuraavan kerran. Joissakin järjestelmissä uudelleenjärjestelyä ei tehdä lainkaan, jolloin fyysisesti tiedostot säilyvät loputtomiin, vaikka niihin ei enää pääsekään suoraan käsiksi.

Samanlaista keskustelua on ollut Facebookin tiedoista, kirjoitin siitä blogiini 2.5.2010.

Ilmiö on Applelle niin kiusallinen, että asian tultua julkiseksi tekniikkaa tullaan varmasti korjaamaan. Sitä odotellessa itse kukin voi huolestuneena muistella, mitä arkoja kuvia tulikaan viimeisen puolen vuoden aikana ottaneeksi iPhonellaan. Mitään varmaa keinoa niiden poistamiseen ei ole. 

Steve Jobs sen osoitti: kiltit eivät pärjää

Applen legendaarisesta johtajasta on tehty useita elokuvia. Vuonna 2013 valmistunut Jobs esitettiin Ylen TV1:llä 12.7.2016.

Elokuva käy läpi Apple-yhtiön käännekohtia: perustamisen (1976), Macintosh-koneen vaikean alun (1984), Jobsin erottamisen (1985) ja päättyy Jobsin paluuseen konkurssin partaalla hoippuvaan yhtiöön vuonna 1997.

Applen legenda on kerrottu niin moneen kertaan, että useimmille katsojille tapahtumat ovat ainakin pääpiirteissään tuttuja. Niitä on silti kiinnostava seurata, etenkin kun autotallikohtaukset on kuvattu aidossa Jobsin vanhempien talossa.

Elokuvan autotalli.

Vertaa kuvaa tähän, jonka otin heinäkuun alussa 2012:

Applen syntypaikka.

Jep, sama talohan se on, vaikka autotallin ovi onkin vaihdettu ilmeisesti elokuvaa varten vanhempaan.

Tuttujen tapahtumien seuraaminen edellyttäisi jotain ekstraa, jotta mielenkiinto pysyisi yllä. Kuvauksen, näyttelijätyön tai kohtaukset toisiinsa sitovan draaman kaaren tulisi tehdä taikansa ja imaista katsoja mukaansa.

Jobs-elokuvassa niin ei tapahdu. Elokuva on jotenkin hengetön, vaikka lavastuksessa onkin nähty vaivaa. Vanhat tietokoneet, Apple-logot ja kuvauspaikat ovat täynnä kiinnostavia yksityiskohtia. Silti elokuvasta puuttuu sielu, joka teki Piilaakson piraateista niin mainion.

Paljon aikaa uhrataan hallitusjäsenille, jotka vuoroin erottavat ja vuoroin palkkaavat Jobsin, sekä toimitusjohtajat John Sculleyn ja Gil Amelion. Huumekokeilut esitetään pelkkänä nuoruuden seikkailuna. Keskeistä käyntiä Xeroxin tutkimuslaboratoriossa ei mainita lainkaan. Pixar, Next, iPhone ja monet muut on jätetty pois. Jobsin ura oli niin huikea ja täynnä tapahtumia, että hänestä saisi useitakin elokuvia.

Elokuva ei kaunistele Jobsin luonnetta. Mies jakelee sumeilematta potkuja alaisilleen ja myös ensimmäiselle tyttöystävälleen tämän ilmoitettua raskaudestaan:

Jobs ei aio ryhtyä isäksi: "Häivy. Nyt heti."

"Steve heittää minut ulos".

Elokuvassa Jobs pysäköi mersunsa sumeilematta inva-paikalle, aivan kuten tosielämässä. Jobs oli melkoinen mulkvisti.

On ristiriitaista, että ihmiset odottavat johtajilta reiluutta ja ihmissuhdetaitoja, mutta jumaloivat miestä, joka oli kaikkea muuta. Jobs uhrasi ihmiset (ja paljon muuta) korkeamman päämäärän eteen: tehdä uusi, entistä parempi laite.

Onko maailman täyttäminen tavaralla inhimillisyyttä tärkeämpää? Ilmeisesti on. Maailma ei ihaile johtajia, jotka huolehtivat perheestään tai alaisistaan. Se palkitsee röyhkeimmät ja ahneimmat. Se haluaa puhelimia, jotka ovat "cool", viis niiden tuotanto-olosuhteista tai nopeasta keinotekoisesta vanhentamisesta. Juhlapuheissa arvot ovat tietenkin erilaisia.

Käänteentekeväksi koko alalle muodostuivat länsirannikon tietokonemessut, jotka järjestettiin San Franciscossa ensi kertaa 15-17.4.1977:

San Francisco 16.4.1977

Samat messut on kuvattu myös Piilaakson piraateissa.

Jos elokuva jäi näkemättä, sen voi hankkia edullisena dvd-versiona. Leffa ei menestynyt teattereissa, mikä ei ollutkaan ihme. Kokonaisen teollisuudenalan huimista nuoruusvuosista tullaan vielä tekemään monia elokuvia, toivottavasti tätä parempia. 

Microsoft - taas myöhässä markkinoille

Uutinen kertoo Microsoftin seuraavan Applen esimerkkiä ja tuovan markkinoille oman älykellonsa. Microsoftilla tuntuu olevan vaikeuksia ison koneistonsa kanssa: sillä on mittavat tutkimus- ja tuotekehitysresurssit, mutta pienemmät (tai ainakin ketterämmät) kilpailijat tuovat mullistavat tuotteet markkinoille ensimmäisenä.

Kuten nyt tablet-koneet. Microsoft myöhästyi ipad-vallankumouksesta pahan kerran, eikä Surface RT ole pystynyt kuromaan eroa kiinni. Tämän hitauden myötä tietotekniikan suurin mullistus on karkaamassa yhä kauemmaksi Microsoftin näpeistä.

Mutta mutta... asia ei ole ihan näin yksinkertainen. Microsoft esitteli tablet-koneiden konseptin jo vuonna 2001, kun uutta Windows XP -käyttöjärjestelmää hyödyntävät kosketusnäyttöiset tietokoneet tulivat markkinoille. Ainakin HP, Fujitsu ja Toshiba esittelivät koneita, mutta myyntimäärät jäivät vaatimattomiksi. Apple korjasi koko potin kymmentä vuotta myöhemmin -- ja olihan kynätietokoneita ollut jo ennen Microsoftiakin, ensimmäinen buumi osui 1990-luvun alkuvuosiin.

Microsoftin ongelma on sama kuin kaikilla isoilla yrityksillä. Uudet, radikaalisti erilaiset tuotteet söisivät onnistuessaan vanhojen rahasampojen markkinoita, joten niistä ei uskalleta kehittää riittävän erilaisia. Ja mitä pidempään työntekijät ovat samassa yrityksessä, sitä enemmän se alkaa ohjata heidän omaakin ajatteluaan "viralliseen" suuntaan.

Tablet-pc:n ajatus oli hyvä, mutta pc siinä oli liikaa. Tekniikka ei myöskään ollut valmis iPadin kaltaiseen koneeseen. Microsoft oli aikanasa edellä, sillä digitaalinen viihde ja langaton netti olivat vasta alkutekijöissään. Liika aikaisuus on yhtä paha virhe kuin myöhästyminen. Ajoitus on kaikki kaikessa. Apple itsekin on mennyt samaan vipuun (esim. Newton-käsitietokoneissa).

Älykellojen suhteen tilanne on vielä ironisempi. Microsoftin SPOT-tekniikkaa (Smart Personal Objects Technology) käyttäviä älykelloja myytiin jo kymmenen vuotta sitten Yhdysvalloissa. Vaikka suomalainen Suunto ehti kehittää oman mallinsa, harva enää muistaa koko asiaa ja uskoo nyt älykellon olevan Applen idea.

Tämän kuvan otin New Yorkissa 26.3.2004:

Microsoftin älykellomainos vuodelta 2004.

Katumainoksista huolimatta älykello ei ottanut tulta ja SPOT-tekniikka kuopattiin lopullisesti vuonna 2008.

Mutta floppasiko älykello alkeellisen tekniikan vuoksi (vrt. mainoskuva) vai siksi, että se on alunperinkin hölmö idea. Kuka enää käyttää rannekelloa, tai ainakaan haluaa siihen uusia toimintoja?

Ehkä Apple onnistuu toistamiseen siinä, missä Microsoft ei.

Ainakin yhdessä asiassa Apple on onnistunut Microsoftia paremmin: vaikka sen tuotteet ovat kalliita ja firman kassassa on rahaa tuplasti Suomen valtion budjetin verran (ja selvästi enemmän kuin maamme koko ulkomaanvelka), kukaan ei töhri sen mainoksia tussilla syyttäen yhtiötä ahneudesta ("your greed").

Suuret taiteilijat varastavat

Perjantain patenttioikeudenkäynnissä Samsung tuomittiin maksamaan Applelle 1 049 343 540 dollarin korvaukset iPhonen ja iPadin ominaisuuksien ja design-elementtien kopioinnista. Applen alkuperäinen vaatimus oli 2,5 miljardia, joten läheskään kaikki yhtiön vaatimukset eivät menneet läpi.

Oikeuden päätös ei ollut varsinainen yllätys. San Josen oikeustalo, missä istunnot pidettiin, sijaitsee 20 kilometrin päässä Applen pääkonttorista ja iPhone on amerikkalaisille kansallinen ikoni siinä missä Star Trek ja Elviskin. Jos Nokian ja Applen väliset patenttikiistat käsiteltäisiin Helsingin käräjäoikeudessa (mistä on lähes näköyhteys Keilaniemeen -- no, Lauttasaari on tosin välissä), sillä voisi olla hieman vaikutusta lopputulokseen. Koreassa Samsungin ja Applen välinen pienempi oikeudenkäynti päätyi juuri Samsungin 2-1 voittoon.

Totuuden nimissä on sanottava, että Samsungin älypuhelimet muistuttavat paljon iPhonea ja kuvakkeissa on selvää yhdennäköisyyttä. Mutta monellako tavalla vihreän luuri-kuvakkeen voi piirtää? Miltä muulta älypuhelin voisi näyttää? Omaperäisintä innovointia liittyy iPhonen käyttöliittymään, mutta nipistys- ja vieritysefektien alkuperäinen keksijä saattoi olla joku muukin.

On jokseenkin ironista, että Apple itse kopioi ideat hiireen ja graafiseen käyttöliittymään Xeroxilta, vaikka tekikin niihin omia parannuksia. Jobsin elämäkerran mukaan Apple mm. vaihtoi alkuperäisen mustan taustavärin valkoiseksi, paperimaiseksi, mutta kirjoittaja saattoi vetää tässä kotiinpäin. Ainakin videoilla ja kuvissaa Xeroxin työasemien sovellukset muistuttavat hämmästyttävän paljon ensimmäisiä Mac-versioita.

Jos Xerox olisi haastanut Applen oikeuteen, Apple olisi jäänyt vain luvuksi mikrotietokoneiden historiankirjoihin ja markkinat näyttäisivät tänään aivan toisilta.

Taiteilijat kopioivat, suuret taiteilijat varastavat siteerasi Steve Jobs kuuluisaa Picasson lausetta. Samsungin tapauksessa kuvakesuunnittelija oli korelainen, juuri äityislomalta palannut nainen, joka joutui suunnittelemaan kuvakkeet niin kiireellä, ettei ehtinyt kunnolla imettää lastaan. Nuori nainen oli selvästi vain tavallinen taiteilija, Jobs itse oli se suuri taiteilija.

Jos oikeuden päätös jää voimaan, sillä on vaikutuksia koko alalle. Todennäköisesti Apple vaatii korvauksia myös pienemmiltä Android-puhelinten valmistajilta, mikä parantaa ainakin lyhyellä tähtäimellä Nokian ja Microsoftin asemaa. Se paranee vielä lisää, jos Nokia saa vastaavasti korvauksia Applelta omien patenttiensa käytöstä. Ne ovat tosin teknisiä, mutta ehkä Nokia tämän jälkeen haluaa laajentaa niitä yleisemmälle tasolle. Kuka alunperin keksikään vihreän luuri-kuvakkeen? Miksi ylipäätään riidellä lankapuhelimen luurista, joka ei mitenkään liity älypuhelimella soittamiseen?

Jokainen menestynyt patenttiriita johtaa uusiin riitoihin. Yksinkertaisten käyttöliittymäasioiden patentointi ja miljardikorvaukset ovat haitaksi kuluttajille ja tuhoisia koko alalle. Tässä pelissä ainoa varma voittaja ovat amerikkalaiset juristit. Apple on maailman arvokkain yritys ja todellinen rahakone. Nyt se saa lisää miljardeja kilpailijoidensa myymistä laitteista.

Ei patenttijärjestelmää luotu siksi, että se pönkittäisi entisestään vahvojen asemaa. Patenttien tavoitteena on edistää kehitystä ja uudet innovaatiot rakentuvat aina vanhojen päälle.

Varastettu: digitaalinen elämä Applen pilvestä

Hakkeri murtautui toimittaja Mat Honanin iCloud-pilveen ja pääsi myös muihin nettipalveluihin (toimittajan oma kertomus). Tuloksena oli painajaismainen tapahtumasarja, joka havahduttaa meidät pohtimaan pilvipalvelujen tietoturvaa. Steve Wozniak on jo ehtinyt maalata synkkää tulevaisuutta koko pilviajattelulle: "tulossa on hirveitä ongelmia".

On mahdollista, että vastaavia tietomurtoja on tapahtunut ennenkin, mutta ne eivät ole nousseet otsikoihin. Sana tietomurto on turhan lievä ilmaisu: kyse on digitaalisen elämän varastamisesta ja tuhoamisesta. Sillä voi olla erittäin vakavat seuraukset. Ehkä hakkeri halusi vain osoittaa, miten haavoittuvia nykyiset järjestelmät ovat, ja valitsi siksi uhrin, joka tietää miten saada kohtalolleen julkisuutta?

Tapaus ei kuitenkaan liity pilveen vaan todentamisen yleiseen problematiikkaan. Ja tässä Applella on syytä katsoa peiliin. Vaatimattomasta alusta (iTunes-tili musiikin ostoa varten) on kasvanut iCloud-palvelu, johon käyttäjä lähettää valokuvansa, työtiedostonsa, sähköpostinsa, luottokorttinsa -- koko digitaalisen minänsä.

Ja kaikki tämä on koko ajan ollut yhden salasanan takana!

Aivan kuin ihminen kotoa lähtiessään sulkisi ulko-oven teipillä ja uskoisi, että omaisuus on turvassa.

Viranomaiset muistuttavat jatkuvasti, miten tärkeää on valita vahvoja salasanoja. Ohje on paikallaan, mutta se ei korjaa itse ongelmaa. Salasana voidaan urkkia tai kiertää lukuisilla tavoilla, oli se miten pitkä tahansa.

Applen tapauksessa salasanat ovat usein lyhyitä, koska vahvojen salasanojen naputtelu iPhonen pieneltä näytöltä on työlästä ja virhealtista.

Salasanaviidakossa rämpivä käyttäjä saa apua Twitterin ja Facebookin kaltaisista palveluista, joiden tunnuksilla voi kirjautua muihin palveluihin. Mukavuudella on kääntöpuolensa: salasanan paljastuminen voi aiheuttaa ketjureaktion, jossa hakkeri pääsee moniin sellaisiinkin palveluihin, joita käyttäjä itse ei tule edes ajatelleeksi.

Honanin tapauksesta tekee todellisen painajaisen se, ettei vahinko rajoittunut nettipalveluihin. Apple tarjoaa iCloudissa turvaominaisuutta, jolla voi pyyhkiä varastetun laitteen muistin tyhjäksi. Hakkerin aktivoitua tämän toiminnon Honan menetti myös iPhoneen, iPadiin ja Mac-kannettavaansa paikallisesti tallentamansa tiedot.

Eikö Apple todellakaan tullut etukäteen ajatelleeksi tällaista kauhuskenaariota? Etenkin, kun tietomurto oli tehty huijaamalla sen omaa asiakaspalvelua.

Mitä tästä opimme? Diversiteetti on tietoturvan kannalta tärkeää. Palveluita ei pidä yhdistellä yhden salasanan taakse, vaikka se olisi kätevää ja helppoa.

Yksi opetus on myös se, että pohjimmiltaan kaikki pilvipalvelut ovat haavoittuvia. Pöytäkoneen, kannettavan ja mobiililaitteiden tiedostot menevät nykyään automaattisesti pilveen, jolloin ne siirtyvät jonkun ulkopuolisen tahon omistukseen ja hänen vastuulleen. Varmuuden vuoksi kannattaa edelleen tehdä omia, offline-varmistuksia usb-tikuille tai ulkoisille levyille. Silloin ne ovat turvassa myös luvattomalta etäpyyhkimiseltä.

Pilvipalvelun uhka pitää suhteuttaa vaihtoehtoihin. Jos Honanin läppäri ja iPhone olisi varastettu, hän olisi menettänyt tiedot yhtä tehokkaasti, mutta se ei olisi ollut mikään uutinen. Jokaista pilveen tehtyä hyökkäystä kohti on varmasti kymmeniä tyytyväisiä asiakkaita, joiden tiedot pilvi on pelastanut levyrikon tai varkauden sattuessa.

Tässä tapauksessa varsinainen ongelma ei ollut pilvessä vaan siinä, ettei digitaalinen elämä ei saa olla yhden salasanan varassa. Tarvitaan parempia todentamiskeinoja. Valitettavasti ne maksavat. Mutta kuinka arvokasta elämäsi on?

Google on toiminut esimerkillisesti. Se tarjoaa salasanojen ohella kaksivaiheista, tekstiviesteihin perustuvaa todennusta. Vaikka Googlen palvelut ovat ilmaisia, yhtiö maksaa Ruotsista lähetettävien tekstiviestien kustannukset.

Applelle rahaa tulvii ovista ja ikkunoista. Lisäksi moni asiakas maksaa erikseen pilvipalveluista. Ei ole mitään tekosyytä sille, ettei Apple ole hoitanut palvelunsa turvallisuutta ajoissa kuntoon.

Lisäys 7.8.2012 Toimittaja on laatinut tarkan kuvauksen tapahtuneesta. Se on pelottavaa luettavaa. Muutamia keskeisiä kohtia:

Getting into Amazon let my hackers get into my Apple ID account, which helped them get into Gmail, which gave them access to Twitter. Had I used two-factor authentication for my Google account, it’s possible that none of this would have happened. (Juuri tämä salasanojen ketjuttaminen on uusi, monelle tiedostamaton riski).

... the very four digits that Amazon considers unimportant enough to display in the clear on the web are precisely the same ones that Apple considers secure enough to perform identity verification (Applen tuki vaihtaa salasanan -- ts. luovuttaa digitaalisen elämän toiselle -- kunhan tietää uhrin sähköpostin, kotiosoitteen ja luottokortin neljä viimeistä numeroa. Ällistyttävää!) If you have an AppleID, every time you call Pizza Hut, you’ve giving the 16-year-old on the other end of the line all he needs to take over your entire digital life.

...if your computers aren’t already cloud-connected devices, they will be soon. Apple is working hard to get all of its customers to use iCloud. Google’s entire operating system is cloud-based. And Windows 8, the most cloud-centric operating system yet, will hit desktops by the tens of millions in the coming year. My experience leads me to believe that cloud-based systems need fundamentally different security measures. Password-based security mechanisms — which can be cracked, reset, and socially engineered — no longer suffice in the era of cloud computing. (100 % samaa mieltä)

I’m not even especially angry at Phobia (joka on 19-vuotias hakkeri!), or his partner in the attack. I’m mostly mad at myself. I’m mad as hell for not backing up my data. I’m sad, and shocked, and feel that I am ultimately to blame for that loss. (On erikoista, että nettirikoksen uhriksi joutuneet syyttävät siitä itseään).

On helppo yhtyä myös loppulauseisiin: And then there’s Apple. I bought into the Apple account system originally to buy songs at 99 cents a pop, and over the years that same ID has evolved into a single point of entry that controls my phones, tablets, computers and data-driven life. With this AppleID, someone can make thousands of dollars of purchases in an instant, or do damage at a cost that you can’t put a price on.

Steve Jobsin jalanjäljillä

Näin Yhdysvaltojen itsenäisyyspäivänä on oikea hetki muistaa maan tuoreinta kansallissankaria, Steve Jobsia.

Olin viime viikolla Kalifornian Piilaaksossa. Edellisestä käynnistä olikin kulunut jo vuosia. Kävin katsomassa paikat, joilla Applen ja Jobsin legendat syntyivät.

Oma suhteeni Appleen alkoi 1980-luvun alussa Apple II -koneella. Se oli aikansa hienoin mikrotietokone, jota pääsin kyllä käyttämään mutta jonka ostamisesta saatoin vain uneksia sen korkean hinnan vuoksi. Pelkkä perusmalli maksoi noin 9000 markkaa. Monitori, levyasema (143 kt!) ja muut tilpehöörit piti hankkia erikseen.

Erityisen hienoksi Apple II:n teki se, että laitteessa oli värillinen tarkkuusgrafiikka (280x192 pikseliä). Myös näppäimistö, varsinkin alkuperäisessä jenkkimallissa käytetty harmaa versio, oli loistava. Yksittäiset näppäimet suorastaan liimautuivat kiinni sormiin.

Basic-ohjelmia tehtäessä oli kuitenkin oltava tarkkana, sillä ohjelmakoodi ja hires-grafiikka jakoivat saman 48 kilotavun RAM-muistin. Jos vaihtoi grafiikkatilaan ilman, että oli muistanut suojata muistin LOMEM- ja HIMEM-komennoilla, Apple pyyhki tyynesti ja ilmoittamatta osan ohjelmasta pois!

Apple syntyi kirjaimellisesti autotallissa 1.4.1976. Talon osoite oli 2066 Crist Dr. Talo näkyy myös Piilaakson piraatit -elokuvassa (kaikki kuvat valmiilla karttapohjalla Picasa-galleriassa).

Nykyään maailman kuuluisin autotalli.

Maantieteellisesti Piilaakso sijaitsee San Franciscon eteläpuolella. Leveyspiiri on Espanjan korkeudella. Nimensä mukaisesti laakso on vuorten keskellä, joten ilmasto on miellyttävä.

Kun seisoo autiolla Crist Drivella autotallia katsellen voi siirtyä ajassa 36 vuotta taaksepäin ja nähdä sielunsa silmin, miten kaksi parikymppistä nuorta ideoi uutta tekniikkaa ja tulevaa maailmanvalloitusta (se oli jo tuolloin Steve Jobsin mielessä; toinen Steve oli enemmänkin idealisti, jota kiinnosti tekniikka sen itsensä vuoksi).

HP, Intel ja monet sotilasteknologiaan liittyneet yritykset (sekä tietenkin kuuluisa Stanfordin yliopisto) sijaitsivat jo tuolloin kivenheiton päässä Jobsin kodista. Lämmin ilta, ystävälliset ihmiset, loputon usko tulevaan, taloudellisen menestymisen halu, lapsenomainen innostus uusista jutuista... voiko innovaatioille kuvitella hedelmällisempää maaperää?

Suomi ja muut maat haluaisivat nyt kovasti luoda oman Piilaakson. Mutta se ei synny toimenpideohjelmilla eikä EU-projekteina. Piilaaksossa oli alan yritysten synergia sekä kulttuuri, jossa kokeneet insinöörit rohkaisivat nuoria ja järjestivät heille tapaamisia, komponentteja sekä työpaikkoja. Steve Jobsin elämäkerran 100 ensimmäistä sivua kuvaavat hyvin tätä puolta, joka unohtuu helposti, kun huomio kiinnittyy vain innovaatioihin ja rahoitukseen.

Ilman teknistä kulttuuria, hiljaisen tiedon siirtämistä ja ihmisten välistä vuorovaikutusta ei voi luoda uutta Piilaaksoa. Innovaatiot eivät synny tyhjästä, eivät käskemällä eivätkä edes suurella rahalla.

Seuraava kohde on De Anza -collegen Flint-auditorio, jossa Macintosh-kone esiteltiin julkisuudelle tammikuussa 1984:

Tämän talon auditoriossa Steve Jobs esitteli Macintosh-koneen lehdistölle 24.1.1984.

Kiinnostavaa on se, että auditoriolta on vain 2,9 mailin ajomatka Jobsin kotitalolle. Itse asiassa kaikki Jobsin uran keskeiset paikat sijaitsevat alle kymmenen kilometrin päässä toisistaan! Ehkä tämä auttaa ymmärtämään, miksi Applen tuotteet ovat niin Amerikka- ja suorastaan Kaliforniakeskeisiä. Jobsin ei tarvinnut pohtia, toimisiko iPhonen kosketusnäyttö pohjolan pakkasissa eikä lisätä siihen fm-radiota.

Steve Jobsin keskeiset paikat sijaitsevat muutaman kilometrin sisällä toisistaan.

Myöhemmät iPhone- ja iPad-julkistukset herättivät niin paljon kiinnostusta, että vaadittiin isommat tilat. Julkistusten näyttämöinä toimineet Moscone- ja Yerba Buena-keskukset ovat San Franciscossa, mihin on matkaa muutama kymmenen kilometriä (Jobsin kotoa Moscone Centeriin 34 mailia).

Kuinka moni muu voi perustaa yrityksen, rakentaa tuhansia henkilöitä työllistävän pääkonttorin ja julkistaa koko maailmaa mullistavat tuotteet käytännössä lapsuudenkotinsa kulmilla?

Jobs itse asui Palo Alton kalleimmalla alueella, vain kivenheiton päässä siitä toisesta kuuluisasta autotallista (josta HP sai alkunsa vuonna 1938). Jobsin talolta Palo Alton keskustaan vie suora tie nimeltä Waverley Street, joten hän saattoi vaikka kävellä asioille. Viime viikolla talo oli remontissa:

Jobsin talo.

Jobsin työmatka kotoa Infinity Loopin pääkonttoriin oli vain 11,5 mailia (ruuhka-aikojen ulkopuolella hän todennäköisesti käytti freewaytä, jolloin matka oli pari mailia pidempi mutta nopeampi ajaa). Amerikan oloissa matka on todella lyhyt.

Applen pääkonttori sijaitsee Cupertinossa, osoitteessa 1 Infinite Loop.

Palo Alton keskustassa on tietenkin Applen myymälä. Voi kuvitella, että Jobs vieraili siellä usein katsomassa, oliko kaikki viimeistä piirtoa myöten kunnossa:

Palo Alton Apple-myymälä mainostaa uutta tarkan näytön läppäriä.

Jobs asioi varmaankin myös läheisessä Stanford Shopping Center -ostoskeskuksessa. Hänellä oli tapana vaihtaa supermersunsa (AMG-malli) uuteen puolen vuoden välein, jotta auto ei tarvinnut rekisterikilpeä, ja pysäköidä se invapaikalle -- joskus jopa poikittain, jolloin se vei kahden auton tilan. Mitäpä 250 dollarin sakko tuntuisi miljardiomaisuudessa?

Läheisen ostoskeskuksen inva-paikat. Pysäköinnin hinta 250 dollaria.

Idea Macintoshista syntyi, kun Steve Jobs ja muutama Applen insinööri vierailivat joulukuussa 1979 Xerox PARC -tutkimuskeskuksessa. Yllätys, yllätys: sekin sijaitsi aivan kulmilla. Xerox oli yhdistänyt jo aiemmin keksityn hiiren tutkijoidensa suunnittelemaan graafiseen käyttöliittymään. Elämäkerran mukaan "Applen ryöstöretkeä Xerox PARCiin kuvataan joskus yhdeksi suurimmista varkauksista teollisen toiminnan historiassa. Joskus myös Jobs siunasi tämän näkemyksen, ja ylpeänä." (s. 113)"Kaikki taitelijat kopioivat, suuret taitelijat varastavat", perusteli Jobs toimintaansa.

Xerox Parc on matala rakennus läheisellä kukkulalla, joten sitä on vaikea kuvata. Pelkkä kyltti saa riittää.

Viimeinen kohde on Alta Mesan hautausmaa, jonne viime lokakuussa kuolleen Jobsin tuhkauurna on tiettävästi sijoitettu. Tarkkaa hautapaikkaa ei ole kerrottu julkisuuteen. Todennäköisesti uurna on kolumbaariossa, jonka ovet oli suljettu juuri ennen kuin tulin alkuillasta paikalle. Jenkkityyliin hautausmaalla ei tarvitse kävellä, sillä koko alueen halki voi ajaa autolla.

Alta Mesan hautausmaa.

On kohtalon ivaa, että Jobsin viimeinen leposija on vain parin sadan metrin päässä Xerox PARCista, josta hän varas... sai innoituksen graafiseen käyttöliittymään. Sen avulla hän totisesti muutti maailmaa -- juuri niin kuin oli nuorena uskonutkin tekevänsä.

Suomesta ei tule ikinä Piilaaksoa -- mutta ei tarvitsekaan. Se toinen tunnettu IT-yritys, Microsoft, sijaitsee kaukana pohjoisessa, Kanadan rajalla. Seattle on kuin Suomen Oulu. Sielläkin voi menestyä.

Mutta mikään ei silti voita Kalifornian aurinkoa ja Piilaaksoa.

Muokattu 5.7.2012 klo 10.43: Tarkempi katsominen osoittaa, että elokuvan talo on hyvin samannäköinen, mutta ei kuitenkaan alkuperäinen. Elokuvaa ei siis kuvattu tältä osin aidolla tapahtumapaikalla.

Steve Jobs (havaintoja kirjasta)

Steve Jobsin elämäkerta ilmestyi muutama viikko sitten.

Nimestään huolimatta kirja ei ole niinkään Steve Jobsin kuin hänen yritystensä elämäkerta. Jobs näyttäytyy vain työnsä kautta, aivan kuin hänellä ei olisi ollut yksityiselämää lainkaan. Ehkä ei ollutkaan. Perhe ja ihmissuhteet olivat toissijaisia töihin verrattuna. Entä harrastukset? Nope.

Kirja käy läpi Jobsin nuoruuden, huumesekoilut ja zen-buddhismin. Applen perustamisen jälkeen kirja saa vauhtia ja tapahtumien virta tempaisee lukijan mukaansa. Potkut Applelta 1985 olivat ainoa tapa pelastaa yhtiö, samoin Jobsin palkkaaminen takaisin 11 vuotta myöhemmin. Kriisiin ajautunut yhtiö kävi tuolloin 90 päivän päässä konkurssista.

Jobsin omista yrityksistä NeXT oli täydellinen epäonnistuminen, Pixar loistava menestys. Applen palattuaan Jobs pisti kaiken uusiksi ja kehitti uskomattoman strategian digitaalisesta hubista, joka 2000-luvulla nosti Applen satumaiseen menestykseen.

iPod-julkistukseen asti kirja etenee hyvin, mutta sitten Isaacsonin fokus hajoaa. Kirja käy läpi Jobsin syöpähoidot, mutta iPadin ja varsinkin iPhonen synty käsitellään melko ylimalkaisesti. Sen sijaan monta sivua kulutetaan Jobsin iPodin sisällön esittelyyn tai hänen suhteisiinsa kuuluisiin muusikkoihin, joilla oli merkittävä rooli iTunesin edistämisessä. Ilmeisesti elämäkerran kirjoittajalle on tullut kiire saada kirja valmiiksi ennen päähenkilön kuolemaa.

Kiire on tullut myös kääntäjälle, mutta silti Jyri Raivio on selvinnyt valtavasta urakasta hyvin. Kirjoitusvirheitä ei ole enempää kuin muissa samankokoisissa kirjoissa. Parissa vuosiluvussa kymmenluku on väärin. Muutama fraasi on jäänyt kääntämättä ("...juttu hoideltiin täysin kirjan mukaan") ja parissa IT-termissä on muisteltava englanninkielistä termiä ennen kuin ymmärtää, mistä on kyse (esim. s. 113 "päämääräsuuntautunut ohjelmointi" tarkoittanee object-oriented programming eli olio-ohjelmointia). Raivio on käyttänyt toistuvasti adjektiivia "suoranuottinen", joka oli itselleni vieras, mutta jota googlauksen perusteella on käytetty ennenkin.

Pitkän linjan Apple-faneille kirja on täynnä herkullisia yksityiskohtia, kuten se, että Macintosh sai nimensä Jef Raskinin suosikkiomenalaadun mukaan. Yhdessä vaiheessa Jobs vaihtoi projektin koodinimeksi Bicycle (!), mutta se ei onneksi jäänyt lopulliseksi tuotenimeksi.

iPhonen käyttöliittymää rakennettiin ensin iPodissa hyvin toimineen ohjauspyörän varaan (P1-malli). Älypuhelinten historia olisi toisenlainen, jos se olisi jäänyt lopulliseksi valinnaksi. Tiimi kuitenkin totesi, ettei pyörä toiminut puhelimessa ja päätyi kosketusnäyttöön (P2-malli). Loppu on historiaa.

iPhonessa Jobs teki aluksi pahan virheen. Kun laite julkistettiin, se oli Jobsin periaatteiden mukaisesti täysin suljettu, ja kaikenlainen ohjelmien lataaminen oli estetty. Muut johtajat ylipuhuivat Jobsin sallimaan ladattavat appsit vasta 1,5 vuotta myöhemmin. Tätä harva enää muistaa, vaikka puhelimen julkistuksesta on vasta muutama vuosi ja sen aiheuttama wow-efekti tuoreena mielessä.

Mielenkiintoinen havainto liittyy Sonyyn. Sen olisi pitänyt mullistaa digitaalisen viihteen markkinat Applen sijaan (s. 435). Sony teki kuitenkin tyypillisen ison organisaation virheen: sen eri divisioonat kilpailivat keskenään, eikä niillä ollut yhteistä tavoitetta. Tässä Apple oli poikkeus. Koko firmalla oli vain yksi päämäärä, ja sen osoitti Steve Jobs.

Joku ihmetteli arvostelussaan, miksei kirjassa mainita lainkaan Suomea tai Nokiaa. Miksi mainittaisiin? Amerikkalaisesta näkökulmasta juuri Apple keksi älypuhelimen. Suomalaisilla ei ollut osaa eikä arpaa mikrotietokoneissa eikä puhelimissa.

Itse asiassa kirjassa mainitaan yksi suomalainenkin. iPad-julkistustilaisuudessa lavalla oli Jobsin lisäksi kaksi huonekalua: Le Corbusierin suunnittelema tuoli ja Eero Saarisen suunnittelema pöytä (s. 525). Maininta kuvastaa hyvin Jobsia. Hän tunsi suomalaisen muotoilun, mutta tuskin suomalaista insinööriosaamista (ja tuskin se häntä olisi kiinnostanutkaan). Toisen viittauksen Suomi saa mainintana "vihaisista linnuista", mikä ilmeisesti tarkoittaa Angry Birdsiä.

Olen itse seurannut Jobsin tekemisiä vuodesta 1980. Apple II oli ensimmäinen tietokone, johon hurahdin täysillä. Se oli lähinnä Wozniakin käsialaa, ja siksi koneessa oli mm. laajennusportit. Jobsin oma filosofia oli sulkea kone täydellisesti, jotta mikään laite tai ohjelma ei pääsisi tahraamaan täydellistä tuotetta. Koneessa ei myöskään saanut olla humisevaa tuuletinta. Wozniak oli itse hakkerihenkinen, hän kannatti avoimmuutta ja laajennettavuutta. Kun Jobs ei tätä hyväksynyt, Woz lähti yhtiöstä pian Apple II:n jälkeen.

Jobsin filosofia näkyy edelleen iPhonessa ja iPadissä. Se oli kuitenkin vähällä pilata Macintoshin, jonka ensimmäisessä mallissa oli aivan liian vähän muistia. Tuulettimen puuttuessa kone ylikuumeni ja kaatuili, mutta Jobs ei antanut periksi.

Kirja valottaa mielenkiintoisella tavalla myös graafisen käyttöliittymän syntyä ja sitä, mitä Apple todellisuudessa kopioi Xeroxin laboratoriosta. Applen oma osuus graafisen nykymuotoisen graafisen käyttöliittymän kehittämisessä on suurempi kuin tähän asti on annettu ymmärtää. Xeroxin koneessa oli lähinnä idea, jonka toteutus oli jäänyt karkeaksi. Vasta Macintosh-suunnittelijat kehittivät joka suuntaan liikkuvan hiiren, kuvakkeet, ikkunat, työpöydän -- ja sellaisina ne ovat pysyneet näihin päiviin asti.

Jopa niinkin yksinkertainen asia kuin taustan vaalea väri oli Applen keksintöä. Xeroxin koneessa tausta oli musta, kuten tuon ajan CRT-kuvaruuduissa yleensä. Apple käänsi taustan valkoiseksi ja tekstin mustaksi. Kuulostaa pikku jutulta, mutta aiheutti vuonna 1982 päänsärkyä insinööreille, koska se pakotti käyttämään vähemmän kestävää fosforia ja sai näytön värähtelemään enemmän (s. 115).

Kirjoitin lokakuussa Piilaakson piraatit -elokuvasta. Yllätyin, että elokuva onkin yksityiskohdissaan lähes dokumentaarinen. Monet elokuvan kohdat, joiden arvelin olevan ohjaajan tai käsikirjoittajan keksimiä, tapahtuivat oikeasti. Jobs todella käytti huumeita ja kysyi työhönottohaastattelussa oliko henkilö neitsyt. Applen aulassa todella oli BWM-moottoripyörä ja Bösendorfer-flyygeli. Jobs todella kävi tapaamassa aviotonta tytärtään vain muutaman kerran tämän kotitalon edustalla. Hän todella kutsui Gatesin kylään ja raivosi graafisen käyttöliittymän varastamisesta. Jopa lause, jossa Bill Gates sanoi heidän molempien hyötyneen rikkaasta sedästään (Xeroxista), oli todellisuutta.

Totuus on tarua ihmeellisempää. Suosittelen kirjaa kaikkien innovaatioista ja tietotekniikasta kiinnostuneiden pukinkonttiin. Bonuksena tulee vielä oppitunti ihmismielen oudoista sopukoista: miehisestä anoreksiasta, narsismista ja kaiken ylittävästä perfektionismista.

Lisäys 15.12.2011: Vaikka kirja tuntuu maalaavan realistisen ja todenmukaisen kuvan Applesta, se saattaa (tahattomasti?) kaunistella asioita. Kun Xerox Star tuli myyntiin vuonna 1981, siinä oli musta teksti valkoisella taustalla ja kaikki nykyisen graafisen käyttöliittymän elementit. Niin ikään Forbesin juttu The Real Story Behind Apple's 'Think Different' Campaign (14.12.2011) kertoo Applen kenties tärkeimmän mainoskampanjan syntyhistorian ja suomalaissukuisen Rob Siltasen keskeisen roolin.

Huonoa syntymäpäivää, Windows XP!

Huomenna 25.10.2011 tulee kuluneeksi 10 vuotta Windows XP:n myynnin alkamisesta. Harva silti toivottaa Windows XP:lle hyvää syntymäpäivää -- pikemminkin sen toivotaan vihdoin kuolevan pois.

Mutta Windows XP on sinnikäs: syyskuussa 36 % nettisurffailusta tehtiin yhä Windows XP -alustalla. Kerrassaan ällistyttävä lukema 10 vuotta vanhalle käyttöjärjestelmälle!

Windows XP ei kuole, koska moni iso yritys on standardoinut tietojärjestelmänsä sen varaan. Bisneskäytössä ei seurata muotivirtauksia eikä hankita uusinta tekniikkaa, vaan jatkuvuus ja yhteensopivuus on kaikkein tärkeintä. Ikävä vain, että se tuppaa myös pysäyttämään myös kehityksen ja innovatiivisuuden.

Applella ei ole tätä ongelmaa. Vuonna 1994 se vaihtoi Motorolan prosessoreista PowerPC-arkkitehtuuriin, jolloin kehitys alkoi (muutaman vuoden siirtymävaiheen jälkeen) puhtaalta pöydältä. Sama toistui 2006, kun PowerPC vaihdettiin Inteliin. Kolme vuotta myöhemmin Apple pudotti PowerPC-tuen pois uudesta käyttöjärjestelmästään. Ja taas päästiin aloittamaan puhtaalta pöydältä.

Apple-maailmassa se ei ollut mikään iso juttu, sillä uskolliset käyttäjät ostivat kiltisti uudet koneet (paitsi minä, joka olin ostanut vuonna 2005 Macin, enkä ollut lainkaan tyytyväinen kun kone vanheni käsiin). PC-puolella olisi noussut hirveä haloo, jos Microsoft olisi ilmoittanut uuden Windowsin toimivan vain alle kolme vuotta vanhoissa koneissa.

Tätä Mac-fanien on vaikea ymmärtää: Windows on historiansa vanki, koska vanhaa painolastia on pakko raahata mukana versiosta toiseen. Uusissakin koneissa (poislukien 64-bittiset Windows-versiot) toimivat yhä 1980-luvulla tehdyt vanhat DOS- ja Windows-sovellukset. Macissä ei ole mitään vastaavaa. Kaikki pre-2006 on esihistoriaa, jonka kanssa käyttäjä on omillaan.

Applelta tällainen linja onnistuu, Windowsilta ei. Yrityskäytössä kymmenen vuotta on lyhyt aika. Itsekin käytän päivittäin marraskuussa 1995 tehtyä ruudunkaappausohjelmaa, koska se on sopivan yksinkertainen ja nopea. Yritysten käytössä on valtavasti 1990-luvulla tehtyjä sovelluksia, joiden on vain pakko toimia.

Yhteensopivuus on Windowsille iso taakka, mutta tietenkin myös etu. Juuri sen ansiosta Windows on noussut standardin asemaan, ja juuri siksi 10 vuotta vanha käyttöjärjestelmä on edelleen niin suosittu.

On helppo kehittää täysin uusia, innovatiivisia laitteita. Applen todellinen hyvyys punnitaan tulevina vuosina, kun sen on tuettava iPadin ja iPhonen vanhempia versioita, joissa on eri prosessorit, eri näytön koot, eri liitännät jne. "Osta uusi" ei riitä vastaukseksi. Nokian puhelinmallisto osoittaa, miten vaikeaksi tehtävä käy.

Alku ei lupaa hyvää myöskään Applelle. Jo pelkkä iOS 5:n ilmestyminen riitti katkaisemaan kehutun käyttäjäkokemuksen, kun sovellusten automaattinen päivitys pysähtyi ensimmäiseen iOS 5:n vaativaan kohtaan:

Huomaa, että Numbers on Applen oma sovellus.

PS. Moniko vielä muistaa, mikä oli 10 vuotta sitten uusinta uutta Windows XP:ssä? Aivan oikein: tuki tablet-mikroille. Syksyllä 2001 Microsoft kampanjoi uudenlaisten tietokoneiden puolesta ja kertoi niiden muuttavan tapaa, jolla tietotekniikkaa käytetään. Ilman näppäimistöä toimiva tablet-kone olisi omiaan esimerkiksi sairaaloissa ja rakennustyömailla.

Runsaat kahdeksan vuotta myöhemmin Apple esitteli mullistavan tablet-mikron nimeltä iPad.

Yksivuotias ihmettelee, miksei paperilehti toimi

Netissä leviää video, jossa yksivuotias ranskalaistyttö yrittää ilmeisesti zoomata Marie Claire -muotilehteä (sitä perinteistä paperiversiota!) sormilla nipistämällä. Ihan kuten iPadissä.

Tai sitten kyse on vain lapselle tyypillisestä sormiliikkeiden harjoittelusta, jota vauvat ovat tehneet paljon ennen iPadiakin. Videolla tyttö nipistää sormia yhteen eikä levitä niitä kauemmaksi toisistaan, mikä tarkoittaisi zoomausta. Ylpeän isän loppukommentti videolla (Steve Jobs has coded a part of her OS) kertoo isän olevan joko insinööri tai markkinointimies -- tai molempia.

Video on hauska ja saa katsojan kysymään: onko tämä tulevaisuutta? Kun tyttö aikanaan on Marie Claire -iässä, kokeeko hän sormien nipistysotteen luontevaksi tavaksi navigoida mediassa ja vastaavasti sivujen kääntämisen luonnottoman kömpelöksi? Kuka tietää. Seuraavien 20 vuoden aikana ehtii tapahtua vielä paljon.

Se on ainakin varmaa, että Applen tapa hyödyntää kosketusnäyttöä on todella intuitiivinen. Moni huomaa tekevänsä Applesta tuttuja sormiliikkeitä ainakin navigaattorin tai jopa tietokoneen ruudulla. Sormen käyttö menee nopeasti selkäytimeen, niin luontevaa se ihmiselle on. Ohjauspainikkeet ja hiiri tuntuvat äkkiä vanhanaikaisilta.

Voi, kunpa Nokia ei olisi tappanut liian aikaisin omia kosketusnäytön tuotekehitysprojektejaan! Voi, kunpa oululainen MyOrigo ei olisi kaatunut rahoituksen puutteeseen! Jos nämä kaksi olisivat löytäneet toisensa, maailma kenties tuntisi sormiohjauksen suomalaisena keksintönä. On tuskin sattumaa, että vuonna 2007 esitelty iPhone muistutti niin paljon puhelinta, jonka prototyypin annettiin kuolla Suomessa kolme vuotta aikaisemmin.

Mutta palataanpa vielä siihen tyttöön ja paperimediaan. Vanhanaikaisessa lehdessä on ainakin se hyvä puoli, että kuvat näkyvät. Ei käy kuten omassa selaimessani, jossa Talouselämän uutinen näytti tältä:

Ja suorastaan ironista on, että juuri iPadillä sivua luettaessa uutisen keskellä näkyy pelkkää tyhjää. Apple ei halua tukea Flash-tekniikkaa, jolla video on tehty.

Hauska videoleike saattaa kertoa jotain median tulevaisuudesta, mutta ainakin se kertoo median nykyisyydestä. Kyseistä videota on katsottu Youtubesta runsaassa viikossa 2,1 miljoonaa kertaa. Mikä tahansa hauska pätkä, jolla ei ole varsinaista informaatioarvoa, voi saada miljoonayleisön. Online-mediassa lukijan ajan ja huomion varastavat triviaalit jutut, jotka satunnainen media sattuu sinkoamaan globaaliin tietoisuuteen. Ne päätyvät nopeasti myös perinteisen median uutisiksi. Tällainen viestinnän tulevaisuudenkuva on huolestuttavampaa kuin paperilehtien taantuminen.

Mutta hei, c'est la vie!