Apple pilasi iPadin - päivitysten laiminlyönti ei aina ole käyttäjän vika

Applen iPad oli ilmestyessään vuonna 2010 kuin taivaan lahja kaikille niille, joiden pitää päästä nettiin mutta jotka eivät halua perehtyä IT:n saloihin. Yksinkertainen, helppokäyttöinen laite, jossa ei ole tietoturvaongelmia.

Nykyinen iPad on kaikkea muuta. Kymmenen käyttöjärjestelmäversiota on tuonut valtavan määrän uusia ominaisuuksia (ns. feature creep), joista valtaosa on peruskäyttäjälle turhia. Osa on suorastaan haitallisia, koska ne tuhoavat alkuperäisen tabletin ajatuksen. Miksi Apple yrittää tehdä iPadistä läppärin korvikkeen? Ne, jotka tarvitsevat läppärin ominaisuuksia, hankkivat sellaisen -- ja saavat kunnon näppäimistön kaupanpäälle.

Niin, ne haitalliset ominaisuudet. Miksi iOS:n piti kopioida Windows-tableteista split screen -toiminto? Eikö tabletin idea ole juuri siinä, että käytetään vain yhtä sovellusta kerrallaan, ja vaihto niiden välillä on mahdollisimman helppoa. Kokemattomalta käyttäjältä Split screen, Picture-in-picture ja Slide over -toiminnot saattavat aktivoitua vahingossa, jolloin henkilö on yhtä hukassa kuin oikean tietokoneen kanssa.

Miksei laitteessa voisi olla helppokäyttöasetusta, joka poistaisi käytöstä kaikki uudet hienoudet ja palauttaisi tabletin pelkäksi tabletiksi? Asetus pitäisi vielä suojata PIN-koodilla, jottei osaamaton käyttäjä vahingossa poistaisi sitä.

Turhilla ominaisuuksilla on muitakin kielteisiä seurauksia. Ostin iPadin sen helppokäyttöisyyden vuoksi henkilölle, joka ei tiedä mitään tietokoneista, eikä haluakaan tietää. Hänellä ei liioin ole älypuhelinta eikä wifi-verkkoa. Kuvittelin, että 4G-malli toimisi täysin itsenäisesti ja ongelmitta.

Käydessäni tarkistamassa kesällä tilanteen hämmästyin: käyttöjärjestelmä oli jäänyt päivittämättä iOS 9.1-versiosta eteenpäin, koska uusimman päivityksen koko oli 1200 megatavua, eikä iPad suostu lataamaan näin isoja tiedostoja 4G:n yli.

iPad ei päivitä itseään 4G:llä.

Mitä helkkaria? Apple myy laitetta, jonka päivittäminen ei onnistu ilman wifi-yhteyttä. Jos kotona ei satu olemaan wifiä (tai älypuhelinta, josta saisi tukiaseman), päivitykset jäävät tekemättä. Eihän tämä näin voi olla. Seuraava, joka vaatii käyttäjiä päivittämään laitteitaan säännöllisesti tietoturvan varmistamiseksi, saa mennä päivittämään tämän iPadin iOS 11 -versioon.

Ilmeisesti Apple haluaa suojella asiakkaitaan ylisuurilta 4G-datalaskuilta eikä ota huomioon, että Suomessa mobiilidata on rajoittamatonta. Mitenkähän jenkit sitten päivittävät omia iPadejaan? Ei sielläkään kaikilla ole wifiä.

Herää toinenkin kysymys: miten tablet-koneen päivitys voi olla kooltaan 1,2 gigatavua?! Mitä tapahtui alkuperäiselle ajatukselle yksinkertaisesta nettipäätelaitteesta? Steve Jobs kääntyisi varmaan haudassaan, jos tietäisi miten hänen iPadinsä on pilattu (ja Pro-malleissa on jopa Windows-tableteista kopioitu kynä, jollaista Jobs halveksi).

Jos iPadit jäävät päivittämättä, siitä ei pidä syyttää laitteen omistajia vaan Applea.

Tietoturvasta vastaavan Viestintäviraston pitäisi vaatia 4G-iPadeihin punainen varoitustarra: "4G-mallin käyttö vaatii myös wifi-yhteyden". Siis nimenomaan käyttö, koska päivittämättömiä laitteita ei pidä käyttää.

Kaksi vuotta iPhonen kanssa

Tulee kuluneeksi kaksi vuotta siitä, kun otin iPhone 4:n ja alkuperäisen iPadin käyttööni. On pienen yhteenvedon aika.

Hyvät puolet ensin. Kahden vuoden jälkeenkin akku toimii edelleen hyvin eikä lasikaan ole naarmuilla. Ostamani silikonikuori on suojannut laitetta moitteettomasti. Sovellukset ja nettiominaisuudet ovat toimineet koko ajan hyvin, eikä itselläni ole ollut ongelmia edes puheluiden katkeamisen kanssa. Erillinen kytkin äänetöntä toimintaa varten on näppärämpi kuin kytkettävät profiilit.

Langaton iTunes-synkronointi on mainio. Se päivittää laitteisiin automaattisesti uudet musiikit ja podcastit kodin wlan-verkon yli. Samalla se tekee varmistuksen laitteen sisällöstä joko pöytäkoneelle tai pilveen. Windows-maailmassa on periaatteessa samat palikat, mutta käyttäjän pitää olla asiantuntija kootakseen ne kaikki yhteen. Apple tekee itse kaiken, joten kaikki myös toimii yhdessä.

Ei ihme, että toimivuuden ideologia tuottaa tyytyväisempiä asiakkaita kuin avoimuuden ja keskinäisen kilpailun ideologia. Siitä ollaan jopa valmiita maksamaan ylihintaa.

Sitten ne huonot. Puhelimena iPhone on kahden vuoden totuttelun jälkeenkin kömpelö. Useamman kerran olen aktivoinut vahingossa soiton, kun on pitänyt vain tutkia soittolistaa. Osoitekirja on käyttökelvoton -- se poimii listalle nekin, joiden kanssa olen lähettänyt vain sähköpostia. Ryhmissä näkyy epämääräinen lista vaihtoehtoja, joista en ole jaksanut ottaa selvää. Eikö iPhonen pitänyt olla helppokäyttöinen?

iPhonen osoitekirjavalinta on edelleen mysteeri, josta ei ota selkoa.

Hakutoiminto on niin ikään arvoitus. En ole selvittänyt, mitä sillä voi hakea. Käyttääkö joku tätä oikeasti?

iPhonen/iPadin hakutoiminto -- mitähän tällä voisi hakea?

Viime aikoina puhelin on alkanut hidastella. Varsinkin kamerasovellus on välillä harmillisen hidas. Kuvien määrästä se ei voi johtua, koska olen siivonnut kuvat säännöllisesti tietokoneelle. Koti-painike reagoi välillä vasta toiseen painallukseen, ehkä se on kulunut?

iPad on jäänyt alkuinnostuksen jälkeen vähemmälle käytölle. Miksi yrittää surffata sen avulla, kun kotisohvalla voi käyttää oikeaa läppäriä ja oikeaa näppäimistöä? Myös iPad hidastelee, jopa tekstin kirjoittaminen syöttökenttään jää jälkeen naputteluvauhdista. Maksullinen Numbers-sovellus on jäänyt ikuiseen päivitysluuppiin, joka estää ohjelman käytön.

Maksullinen iPad-sovellus ei toimi eikä päivity.

iOS 5-päivitys takkuili aikoinaan pahasti molemmissa, mutta onnistui lopulta. Kuutosta en ole uskaltanut edes yrittää, eikä se alkuperäisessä iPadissä toimisikaan.

Hidastelu ja takkuilu on luonnollista parin vuoden käytön jälkeen, ja vähäistä verrattuna Windowsin tai Symbian-puhelinten hidastumiseen. Silti Apple olisi voinut hoitaa asian paremminkin -- pääsihän se aloittamaan puhtaalta pöydältä vain muutama vuosi sitten.

Voi vain hämmästellä sitä kaukonäköisyyttä, joka Applella oli runsas viisi vuotta sitten, kun iPhone esiteltiin. Kosketusohjaus, nipistyszoomaus, automaattinen tekstin korjaus ja sovelluskauppa ovat tänään itsestään selviä ja kaikille tuttuja. Vaikea muistaa, että Steve Jobs esitteli ne kaikki yhdellä kertaa tammikuussa 2007 iPhonessa (tosin alunperin iPhone oli täysin suljettu ja sovellusten asentaminen lisättiin vasta kesällä).

Kun Jobs julkisti puhelimen, hän sanoi sen olevan viisi vuotta kilpailijoita edellä. Niin se olikin, mutta nyt viisi vuotta on kulunut, eikä iPhone/iPad-käyttöliittymä ole kehittynyt juuri lainkaan. Staattiset kuvakkeet näyttävät kömpelöiltä Androidin widgetien ja Windowsin infotiilien rinnalla. Automaattikorjaus, joka tarjoaa vain yhden vaihtoehdon ja vaihtaa sanan huomaamatta toiseksi, on nykymittareilla huono vitsi.

Viisi vuotta sitten hyvältä näyttänyt käyttöliittymä on ylikuormittunut uusien toimintojen määrästä ja kaipaisi perusteellisen remontin. Esimerkiksi sähköpostin muuttaminen lukemattomaksi tehdään hankalasti merkitse-tekstiä tökkäämällä:

Sähköpostin merkitseminen lukemattomaksi tehdään hankalasti Merkitse-tekstiä tökkäämällä. 

Toinen esimerkki valokuvan jälkikäsittelyvaihtoehdoista:

Tähän ei enää uusia toimintoja mahdu... ilmankos iPhone 5:ssä on korkeampi näyttö : -)

Applen pitäisi ehdottomasti uudistaa koko käyttöliittymä ja mielellään vielä niin, että se olisi taas viisi vuotta edellä muita. Ei mikään helppo tehtävä -- ei varsinkaan kun Apple on haastanut aktiivisesti kilpailijoita oikeuteen omien ideoidensa kopioinnista. Olisi noloa tämän jälkeen kopioida ominaisuuksia muilta. Mieluummin jäädään vaikka oman historian vangiksi.

iPadissä on muutama kummallisuus. Jostain syystä alkuperäinen iPad ei toimi wlan-tukiasemana, vaikka iPhone 4 ja uudemmat iPad-mallit toimivat. iPadin AppStoressa ei ole hakupainiketta kuten iPhonessa, vaan haku kirjoitetaan näytön yläreunassa olevaan kenttään.

iPhonessa Appstoren hakua varten on oma painike. iPadissä ei ole vastaavaa painiketta lainkaan.

Läheisessä ostoskeskuksessa operaattorivapaa 64 gigan iPhone 5 oli hinnoiteltu järkyttävän kalliiksi (916 euroa!), joten taidan pitää nelosen (ja sen rinnalla Androidin) niin pitkään kuin ne toimivat. Nokian uudet Lumia-mallit vaikuttavat myös  kiinnostavilta. Uuteen iPhoneen vaihdan vasta sitten, kun käyttöliittymä on saatu edes tämän päivän -- mieluiten tulevaisuuden -- tasolle.

Outo rajoitus iPadin kuvakatselussa

iPadin kuvien katselutoiminnassa on erikoinen rajoitus, johon törmäsin siihen valmistellessani automatkaa Eurooppaan.

Ajattelin tehdä tarpeelliset kartat kuvatiedostoiksi Google Mapsin näytöltä ja tutkia niitä ilman nettiyhteyttä. iPadissäni on myös Navigonin karttaohjelma, joka ajaa lähes saman asian, mutta Googlen kartta on havainnollisempi ja sille on helppo merkitä kiinnostavat kohteet sähköisinä nuppineuloina. Näyttöresoluutio 2560 x 1440 olisi tuottanut mukavankokoisia karttakuvia (puhumattakaan kahden rinnakkaisen näytön 3328 pikselin leveydestä!).

Yllätyin huomatessani, ettei idea toimi, sillä jostain syystä iPad ei anna katsella isoja kuvatiedostoja niiden alkuperäisellä resoluutiolla. Jos kuva on tarkempi kuin mitä näytölle kerralla mahtuu, yksityiskohdat häviävät kuvaa suurennettaessa. En keksi mitään teknistä syytä tälle rajoitukselle -- ilmeisesti Jobs vain päätti ettei sitä tarvita.

Esimerkiksi tällainen 500x500 pikselin png-kuvatiedosto Strasbourgin keskustasta näkyy vielä terävänä:

500x500 pikselin png-karttakuva ei vielä tuota ongelmia iPadille.

Näin kuva näkyy iPadissä:

500x500 karttakuva iPadissä.

Mutta jo 1000x1000 pikselin kuva sumentuu suurennettaessa, joten karttakuvan yksityiskohdat eivät lisäänny, vaikka kuvan koko kasvaisi:

1000x1000 karttakuva on sumea, eikä kuvaa saa  mitenkään teräväksi.

Karttaongelma ratkeaisi tietenkin online-karttoja käyttämällä, mutta datasiirto ulkomailla on edelleen kallista eikä kaikilla ole iPadin 3G-versiota.

Jos kuvien katselu toimisi kunnolla, sillä olisi muutakin käyttöä. Esimerkiksi kirjan sivut voisi valokuvata etukäteen ja lukea niitä matkalla iPadistä. Hyllyssäni on Rune Lagerqvistin mainio Euroopan tiekirja, Automatkailijan opas (WSOY 1987), joka esittelee Euroopan kiinnostavat kohdat maittain ja teittäin. Kirja on niin vanha, että Länsi- ja Itä-Saksa (anteeksi, Saksan liittotasavalta ja Saksan demokraattinen tasavalta -- kumpi olikaan kumpi?) on käsitelty erikseen. Euroopan nähtävyydet eivät ole juurikaan muuttuneet 25 vuodessa (jos joku tuntee uudemman kirjan samasta aiheesta niin antakaa vinkkiä).

Kirja painaa 1,15 kiloa, joten ajattelin valokuvata vain matkareitille osuvat sivut ja tutkia niitä tarpeen mukaan tien päällä. Siitä ei kuitenkaan tullut mitään, sillä myöskään jpeg-kuvaa ei voi zoomata niin että tekstiä pystyisi lukemaan. Pah!

Yksi kiertotie sentään löytyy. Png- ja jpeg-kuvat voi tallentaa pdf-tiedostoiksi. Niitä iPad antaa suurentaa ja vierittää tarpeen mukaan, joskin alkuperäisellä iPadillä vieritys ja kuvanpäivitys on todella hidasta. Ei prosessoritehoa peleihin tarvita vaan näytön päivittämiseen.

Oletan, että uusissa retina-näyttöä käyttävissä iPadeissä tarkasti näkyvän kuvatiedoston koko on kasvanut 2048x1536 pikseliin. Se olisi tuntuva parannus, mutta miksei kuvaa voi suurentaa pikselitasolle asti kuten kaikissa tietokoneissa voi?

Lisäys 3.8.2012: Kommenttien perusteella ongelman syyksi paljastui Dropboxin jpeg/png-katseluohjelma, joka ei näytä tiedostoja riittävällä tarkkuudella. iPadin oma valokuvasovellus aiheuttaa saman ilmiön, mutta syynä on iTunes, joka laskee jpeg-kuvien tarkkuutta niitä laitteeseen siirrettäessä. Ilmeisesti on niin, että jokainen sovelluksen tekijä joutuu koodaamaan itse jpeg-, png- ja pdf-katseluohjelmat, eikä niitä ole tarjolla käyttöjärjestelmän puolesta kuten Windowsissa ja Macissä?

Ehdotetuista sovelluksista ainakin Goodreader ratkaisee ongelman. Ohjelma maksaa muutaman euron ja on kaikkein teknisimmän (lue: hankalimman) näköinen iPad-sovellus, mitä olen koskaan tavannut:

Goodreader osaa näyttää lukuisia tiedostoformaatteja, mutta iPadin arkkitehtuuri tekee sen toteuttamisen hankalaksi.

iPad-sovellukset voivat lukea vain omia työtiedostojaan, mikä tekee yleisen katseluohjelman toteuttamisen hankalaksi. Goodreaderin käyttöliittymä muistuttaa enemmän dos-aikaa kuin iPad-sovellusta. Mutta se toimii -- esimerkiksi alla olevan Pariisin kartan (2556x1211 pikseliä) voi lukea tarkasti.

Google Mapsista otettu kuva, joka toimii Pariisin karttana (iso!).

Karttojen tapauksessa parempi vaihtoehto on offline-karttojen käyttö, joita löytyy myös ilmaisina. Ne ovat vektoripohjaisia ja portaattomasti suurennettavissa. Googlen pikselikartat ovat nopeita ja yksinkertaisia, niihin voi etukäteen merkitä nuppineuloja kiinnostaviin kohteisiin ja ne näkyvät samalla tavalla kaikissa päätelaitteissa läppäreistä älypuhelimiin.

Lisäksi joskus on tarve digitoida muitakin kuvia, kuten kirjan sivuja, rakennuspiirustuksia, kaavioita jne.

Yksivuotias ihmettelee, miksei paperilehti toimi

Netissä leviää video, jossa yksivuotias ranskalaistyttö yrittää ilmeisesti zoomata Marie Claire -muotilehteä (sitä perinteistä paperiversiota!) sormilla nipistämällä. Ihan kuten iPadissä.

Tai sitten kyse on vain lapselle tyypillisestä sormiliikkeiden harjoittelusta, jota vauvat ovat tehneet paljon ennen iPadiakin. Videolla tyttö nipistää sormia yhteen eikä levitä niitä kauemmaksi toisistaan, mikä tarkoittaisi zoomausta. Ylpeän isän loppukommentti videolla (Steve Jobs has coded a part of her OS) kertoo isän olevan joko insinööri tai markkinointimies -- tai molempia.

Video on hauska ja saa katsojan kysymään: onko tämä tulevaisuutta? Kun tyttö aikanaan on Marie Claire -iässä, kokeeko hän sormien nipistysotteen luontevaksi tavaksi navigoida mediassa ja vastaavasti sivujen kääntämisen luonnottoman kömpelöksi? Kuka tietää. Seuraavien 20 vuoden aikana ehtii tapahtua vielä paljon.

Se on ainakin varmaa, että Applen tapa hyödyntää kosketusnäyttöä on todella intuitiivinen. Moni huomaa tekevänsä Applesta tuttuja sormiliikkeitä ainakin navigaattorin tai jopa tietokoneen ruudulla. Sormen käyttö menee nopeasti selkäytimeen, niin luontevaa se ihmiselle on. Ohjauspainikkeet ja hiiri tuntuvat äkkiä vanhanaikaisilta.

Voi, kunpa Nokia ei olisi tappanut liian aikaisin omia kosketusnäytön tuotekehitysprojektejaan! Voi, kunpa oululainen MyOrigo ei olisi kaatunut rahoituksen puutteeseen! Jos nämä kaksi olisivat löytäneet toisensa, maailma kenties tuntisi sormiohjauksen suomalaisena keksintönä. On tuskin sattumaa, että vuonna 2007 esitelty iPhone muistutti niin paljon puhelinta, jonka prototyypin annettiin kuolla Suomessa kolme vuotta aikaisemmin.

Mutta palataanpa vielä siihen tyttöön ja paperimediaan. Vanhanaikaisessa lehdessä on ainakin se hyvä puoli, että kuvat näkyvät. Ei käy kuten omassa selaimessani, jossa Talouselämän uutinen näytti tältä:

Ja suorastaan ironista on, että juuri iPadillä sivua luettaessa uutisen keskellä näkyy pelkkää tyhjää. Apple ei halua tukea Flash-tekniikkaa, jolla video on tehty.

Hauska videoleike saattaa kertoa jotain median tulevaisuudesta, mutta ainakin se kertoo median nykyisyydestä. Kyseistä videota on katsottu Youtubesta runsaassa viikossa 2,1 miljoonaa kertaa. Mikä tahansa hauska pätkä, jolla ei ole varsinaista informaatioarvoa, voi saada miljoonayleisön. Online-mediassa lukijan ajan ja huomion varastavat triviaalit jutut, jotka satunnainen media sattuu sinkoamaan globaaliin tietoisuuteen. Ne päätyvät nopeasti myös perinteisen median uutisiksi. Tällainen viestinnän tulevaisuudenkuva on huolestuttavampaa kuin paperilehtien taantuminen.

Mutta hei, c'est la vie!

Alkuperäinen iPad yllättää ikävästi mökillä

Tämän ei pitäisi olla varsinainen yllätys, mutta monelle kuitenkin on: Applen iPadin 3G-versio toimii huonosti maaseudulla. Datasiirto putoaa helposti 2G-verkkoon ja muuttuu tuskallisen hitaaksi.

Syy on yksinkertainen: iPadin ensimmäinen, se viime vuoden malli, ei tunne 900 MHz:n taajuutta, jolla kaupunkien ulkopuoliset 3G-verkot on rakennettu. iPhone tuntee, mutta sekin vasta iPhone 4 -mallissa.

Myös uusi, tänä keväänä julkistettu iPad 2 tukee 900 MHz:n datakäyttöä. Alkuperäisen iPadin käyttäjän on tyydyttävä mökillä etanavauhtiseen 2G-dataan, tai sitten vaihdettava WLAN-verkkoon. Matkapuhelimen saa toimimaan WLAN-tukiasemana, jolloin iPadin yhteys kulkee sen kautta 3G-verkkoon. Vaatii pientä virittelyä ja syö matkapuhelimen akkua, mutta puhelin voi olla käytön ajan kiinni laturissa.

WLAN-tukiasemaohjelma on vakiona uudessa iPhonen käyttöjärjestelmässä ja uusissa Android-puhelimissa. Vanhempiin Symbian-luureihin sen saa Joikuspot-ohjelmalla.

Näillä eväillä vanhakin iPad saadaan yhteyteen ulkomaailman kanssa, kunhan vain 3G-verkko toimii. Sekään ei ole varmaa kaikkialla Suomen kesälaitumilla.

Ryppyjä iPad-rakkaudessa

Olen käyttänyt Applen iPad-konetta kohta puolen vuoden ajan. Se on osoittautunut erittäin näppäräksi. Sähköposti, twiittaus, Facebookin päivitys, surffaus, tiedonhaku ja niin edelleen sujuvat sillä helposti ja mukavasti. Olen ollut tyytyväisempi iPadiin kuin samoihin aikoihin ostamaani iPhoneen.

Olen kuljettanut iPadiä tietokonelaukun sivutaskussa. Kokouksissa ja seminaareissa läppärin ylös nostettu kansi herättää huomiota; iPad on mukavan huomaamaton. Harvoin tulee enää otettua tietokonetta laukusta, sillä sen käynnistyminen kestää aikansa, akku kuluu nopeasti ja tuuletin hurisee. Reissukäytössä lähes kaiken voi hoitaa iPadillä.

Ostin iPadiin myös Applen langattoman näppäimistön. Vaikka se nakertaakin ideaa helposti mukana kulkevalta laitteelta, siitä on omat hyötynsä. Näppäimistö on erittäin ohut ja vie vähän tilaa. Valitettavasti näppäimistössä ei ole virtakytkintä. Vahinkokosketus näppäimistöön herättää lähellä olevan iPadin ja laukussa ollessaan akku saattaa tyhjentyä.

Näppäimistön voi parittaa myös iPhonen kanssa. Sen jälkeen tekstiviestien kirjoittaminen on nopeaa ja virheetöntä (samaa ei voi sanoa iPhonen omasta virtuaalinäppäimistöstä). Onneksi tekstiviestejä joutuu lähettämään harvoin.

iPadejä näkee runsaasti lentokoneissa. Moni katselee sillä videoita lennon aikana tai antaa lasten pelata. Angry Birdsin pelikoneena iPad onkin ylittämätön. On ällistyttävää, miten lapset ottavat omakseen laitteen, jota todellakin saa sormeilla ja kosketella!

Moni vähättelee edelleen iPadiä ja katsoo, että se on pelkkä Applen suljettu lelu. Totta, iPad ei sovi kaikille eikä korvaa varsinaista tietokonetta, mutta tietoyhteiskunnan yleiskäyttöisenä päätelaitteena, viihdekoneena ja lasten pelikonsolina se on ehdoton.

Valitettavasti myös iPad on pohjimmiltaan tietokone. Sen sovellukset kaatuilevat, jopa Applen oma selain. Kun niin käy, ruudulle ei ilmesty sinistä taustaa eikä mystisiä numeroita, vaan ohjelma sulkee itsensä mitään sanomatta. Myös muita pieniä ongelmia on tullut vastaan. Esimerkiksi 3g-verkko on joskus kadonnut ja löytynyt vasta buuttauksen jälkeen. App Storen päivitykset aina toimi, ja niin edelleen.

Odotan innokkaasti iPad 2:iä. Siinä on korjattu joitakin alkuperäisen laitteen puutteita, joskin kaivattu muistikorttipaikka jää edelleen puuttumaan.

Onko kuusi euroa Suomen Kuvalehden iPad-versiosta paljon?

Suomen Kuvalehti teki eilen 01.10.10 historiaa: siitä ilmestyi ensi kertaa Suomessa iPad-versio. Aluksi myynnissä on vain irtonumeroita kuuden euron kappalehintaan. Tilausmahdollisuus tulee myöhemmin.

Verkkokeskusteluista päätellen hinta on aivan liian korkea. Kuusi euroa on käytännössä sama kuin paperiversio kioskista ostettuna, ja kotiin tilaamalla numerot saa noin puolella tästä.

Lukija odottaa, että sähköinen versio olisi roimasti halvempi -- jäähän siitä puuttumaan paperi-, paino- ja jakelukustannukset. Mutta onko odotus realistinen?

Lukija kenties ajattelee, että kustannusyhtiöt rahastavat häntä uudella tekniikalla, ja pistävät säästyvät kustannukset voittoina omiin taskuihinsa. Joku perustelee asiaa niin, ettei sähköisestä versiosta voi maksaa paperivesion hintaa, koska sitä ei voi arkistoida hyllyyn. Mutta kuinka moni oikeasti tekee niin? Useimmat vievät lehdet lopulta paperinkeräykseen.

Vaikka osa kustannuksista jää pois, uusia tulee tilalle. Nettiversio vaatii erillisen tuotantokoneiston, koska kuvat, videot ja multimedia on käsiteltävä erikseen. Työtä ei voi automatisoida, se on tehtävä käsin. Kielen vuoksi sitä ei voi edes ulkoistaa halpamaihin. Niin kauan kuin multimediaversion levikki on pientä, tuotantokustannukset suhteessa irtonumeron hintaan ovat korkeat.

Kustannusyhtiöt luottavat hämmästyttävän paljon Appleen. Kuvaavaa on, että Suomen Kuvalehden alkaessa ilmestyä sen lukemiseen tarvittavia laitteita ei vielä edes myydä Suomessa. Kaikki lukulaitteet on pitänyt tuoda ulkomailta, eikä niissä ole edes suomenkielistä näppäimistöä. Kun tilanne on tämä, Apple voi hinnoitella palvelunsa miten tahtoo.

Ja tahtoohan se. Vaatimus on, että Apple saa 30 prosenttia tilaustuloista ja 40 prosenttia lehden mainostuotoista. Kuuden euron hinnasta välittäjä ottaa siis kaksi ja vain neljä jää tekijälle. Jos tämä ei ole määräävän markkina-aseman väärinkäyttöä niin mikä sitten? Kauanko menee ennen kuin kilpailuviranomaiset ovat Applen kimpussa?

Vaikka Apple tyytyisi vaatimattomaan 10 prosentin siivuun (jonka eteen sen ei itse tarvitse tehdä mitään), lienee turha odottaa sähköisen lehden hinnan putoavan merkittävästi. Sisällön tuottaminen ja ihmistyö maksavat joka tapauksessa.

Hankalaksi asian tekee kansainvälinen kilpailu. Netissä kaikki ovat samalla viivalla. Suomalaiset lukijat vertaavat Suomen Kuvalehteä muihin tunnettujen lehtien (kuten Wired, USA Today, Popular Mechanics tai Newsweek) iPad-versioihin. Niiden lukijapotentiaali saattaa olla sata- tai tuhatkertainen. Lehden tekeminen maksaa aina saman verran, mutta tulot kasvavat suoraan ostajamäärän mukaan. Yhtälö on erittäin epäedullinen pienille markkinoille.

Suomalainen lehti ei pysty koskaan kilpailemaan hinnalla kansainvälisten lehtien kanssa. Kuitenkin niiltä odotetaan samaa määrää multimediaa, interaktiivisuutta ja kaikkea sitä, jonka tuottaminen on erityisen kallista. Perimmäinen kysymys onkin, kuinka paljon suomalainen lukija on valmis maksamaan siitä lisäarvosta, että tekstit ovat suomeksi ja käsittelevät Suomea koskevia asioita?