Steve Jobs sen osoitti: kiltit eivät pärjää

Applen legendaarisesta johtajasta on tehty useita elokuvia. Vuonna 2013 valmistunut Jobs esitettiin Ylen TV1:llä 12.7.2016.

Elokuva käy läpi Apple-yhtiön käännekohtia: perustamisen (1976), Macintosh-koneen vaikean alun (1984), Jobsin erottamisen (1985) ja päättyy Jobsin paluuseen konkurssin partaalla hoippuvaan yhtiöön vuonna 1997.

Applen legenda on kerrottu niin moneen kertaan, että useimmille katsojille tapahtumat ovat ainakin pääpiirteissään tuttuja. Niitä on silti kiinnostava seurata, etenkin kun autotallikohtaukset on kuvattu aidossa Jobsin vanhempien talossa.

Elokuvan autotalli.

Vertaa kuvaa tähän, jonka otin heinäkuun alussa 2012:

Applen syntypaikka.

Jep, sama talohan se on, vaikka autotallin ovi onkin vaihdettu ilmeisesti elokuvaa varten vanhempaan.

Tuttujen tapahtumien seuraaminen edellyttäisi jotain ekstraa, jotta mielenkiinto pysyisi yllä. Kuvauksen, näyttelijätyön tai kohtaukset toisiinsa sitovan draaman kaaren tulisi tehdä taikansa ja imaista katsoja mukaansa.

Jobs-elokuvassa niin ei tapahdu. Elokuva on jotenkin hengetön, vaikka lavastuksessa onkin nähty vaivaa. Vanhat tietokoneet, Apple-logot ja kuvauspaikat ovat täynnä kiinnostavia yksityiskohtia. Silti elokuvasta puuttuu sielu, joka teki Piilaakson piraateista niin mainion.

Paljon aikaa uhrataan hallitusjäsenille, jotka vuoroin erottavat ja vuoroin palkkaavat Jobsin, sekä toimitusjohtajat John Sculleyn ja Gil Amelion. Huumekokeilut esitetään pelkkänä nuoruuden seikkailuna. Keskeistä käyntiä Xeroxin tutkimuslaboratoriossa ei mainita lainkaan. Pixar, Next, iPhone ja monet muut on jätetty pois. Jobsin ura oli niin huikea ja täynnä tapahtumia, että hänestä saisi useitakin elokuvia.

Elokuva ei kaunistele Jobsin luonnetta. Mies jakelee sumeilematta potkuja alaisilleen ja myös ensimmäiselle tyttöystävälleen tämän ilmoitettua raskaudestaan:

Jobs ei aio ryhtyä isäksi: "Häivy. Nyt heti."

"Steve heittää minut ulos".

Elokuvassa Jobs pysäköi mersunsa sumeilematta inva-paikalle, aivan kuten tosielämässä. Jobs oli melkoinen mulkvisti.

On ristiriitaista, että ihmiset odottavat johtajilta reiluutta ja ihmissuhdetaitoja, mutta jumaloivat miestä, joka oli kaikkea muuta. Jobs uhrasi ihmiset (ja paljon muuta) korkeamman päämäärän eteen: tehdä uusi, entistä parempi laite.

Onko maailman täyttäminen tavaralla inhimillisyyttä tärkeämpää? Ilmeisesti on. Maailma ei ihaile johtajia, jotka huolehtivat perheestään tai alaisistaan. Se palkitsee röyhkeimmät ja ahneimmat. Se haluaa puhelimia, jotka ovat "cool", viis niiden tuotanto-olosuhteista tai nopeasta keinotekoisesta vanhentamisesta. Juhlapuheissa arvot ovat tietenkin erilaisia.

Käänteentekeväksi koko alalle muodostuivat länsirannikon tietokonemessut, jotka järjestettiin San Franciscossa ensi kertaa 15-17.4.1977:

San Francisco 16.4.1977

Samat messut on kuvattu myös Piilaakson piraateissa.

Jos elokuva jäi näkemättä, sen voi hankkia edullisena dvd-versiona. Leffa ei menestynyt teattereissa, mikä ei ollutkaan ihme. Kokonaisen teollisuudenalan huimista nuoruusvuosista tullaan vielä tekemään monia elokuvia, toivottavasti tätä parempia. 

Steve Jobsin jalanjäljillä

Näin Yhdysvaltojen itsenäisyyspäivänä on oikea hetki muistaa maan tuoreinta kansallissankaria, Steve Jobsia.

Olin viime viikolla Kalifornian Piilaaksossa. Edellisestä käynnistä olikin kulunut jo vuosia. Kävin katsomassa paikat, joilla Applen ja Jobsin legendat syntyivät.

Oma suhteeni Appleen alkoi 1980-luvun alussa Apple II -koneella. Se oli aikansa hienoin mikrotietokone, jota pääsin kyllä käyttämään mutta jonka ostamisesta saatoin vain uneksia sen korkean hinnan vuoksi. Pelkkä perusmalli maksoi noin 9000 markkaa. Monitori, levyasema (143 kt!) ja muut tilpehöörit piti hankkia erikseen.

Erityisen hienoksi Apple II:n teki se, että laitteessa oli värillinen tarkkuusgrafiikka (280x192 pikseliä). Myös näppäimistö, varsinkin alkuperäisessä jenkkimallissa käytetty harmaa versio, oli loistava. Yksittäiset näppäimet suorastaan liimautuivat kiinni sormiin.

Basic-ohjelmia tehtäessä oli kuitenkin oltava tarkkana, sillä ohjelmakoodi ja hires-grafiikka jakoivat saman 48 kilotavun RAM-muistin. Jos vaihtoi grafiikkatilaan ilman, että oli muistanut suojata muistin LOMEM- ja HIMEM-komennoilla, Apple pyyhki tyynesti ja ilmoittamatta osan ohjelmasta pois!

Apple syntyi kirjaimellisesti autotallissa 1.4.1976. Talon osoite oli 2066 Crist Dr. Talo näkyy myös Piilaakson piraatit -elokuvassa (kaikki kuvat valmiilla karttapohjalla Picasa-galleriassa).

Nykyään maailman kuuluisin autotalli.

Maantieteellisesti Piilaakso sijaitsee San Franciscon eteläpuolella. Leveyspiiri on Espanjan korkeudella. Nimensä mukaisesti laakso on vuorten keskellä, joten ilmasto on miellyttävä.

Kun seisoo autiolla Crist Drivella autotallia katsellen voi siirtyä ajassa 36 vuotta taaksepäin ja nähdä sielunsa silmin, miten kaksi parikymppistä nuorta ideoi uutta tekniikkaa ja tulevaa maailmanvalloitusta (se oli jo tuolloin Steve Jobsin mielessä; toinen Steve oli enemmänkin idealisti, jota kiinnosti tekniikka sen itsensä vuoksi).

HP, Intel ja monet sotilasteknologiaan liittyneet yritykset (sekä tietenkin kuuluisa Stanfordin yliopisto) sijaitsivat jo tuolloin kivenheiton päässä Jobsin kodista. Lämmin ilta, ystävälliset ihmiset, loputon usko tulevaan, taloudellisen menestymisen halu, lapsenomainen innostus uusista jutuista... voiko innovaatioille kuvitella hedelmällisempää maaperää?

Suomi ja muut maat haluaisivat nyt kovasti luoda oman Piilaakson. Mutta se ei synny toimenpideohjelmilla eikä EU-projekteina. Piilaaksossa oli alan yritysten synergia sekä kulttuuri, jossa kokeneet insinöörit rohkaisivat nuoria ja järjestivät heille tapaamisia, komponentteja sekä työpaikkoja. Steve Jobsin elämäkerran 100 ensimmäistä sivua kuvaavat hyvin tätä puolta, joka unohtuu helposti, kun huomio kiinnittyy vain innovaatioihin ja rahoitukseen.

Ilman teknistä kulttuuria, hiljaisen tiedon siirtämistä ja ihmisten välistä vuorovaikutusta ei voi luoda uutta Piilaaksoa. Innovaatiot eivät synny tyhjästä, eivät käskemällä eivätkä edes suurella rahalla.

Seuraava kohde on De Anza -collegen Flint-auditorio, jossa Macintosh-kone esiteltiin julkisuudelle tammikuussa 1984:

Tämän talon auditoriossa Steve Jobs esitteli Macintosh-koneen lehdistölle 24.1.1984.

Kiinnostavaa on se, että auditoriolta on vain 2,9 mailin ajomatka Jobsin kotitalolle. Itse asiassa kaikki Jobsin uran keskeiset paikat sijaitsevat alle kymmenen kilometrin päässä toisistaan! Ehkä tämä auttaa ymmärtämään, miksi Applen tuotteet ovat niin Amerikka- ja suorastaan Kaliforniakeskeisiä. Jobsin ei tarvinnut pohtia, toimisiko iPhonen kosketusnäyttö pohjolan pakkasissa eikä lisätä siihen fm-radiota.

Steve Jobsin keskeiset paikat sijaitsevat muutaman kilometrin sisällä toisistaan.

Myöhemmät iPhone- ja iPad-julkistukset herättivät niin paljon kiinnostusta, että vaadittiin isommat tilat. Julkistusten näyttämöinä toimineet Moscone- ja Yerba Buena-keskukset ovat San Franciscossa, mihin on matkaa muutama kymmenen kilometriä (Jobsin kotoa Moscone Centeriin 34 mailia).

Kuinka moni muu voi perustaa yrityksen, rakentaa tuhansia henkilöitä työllistävän pääkonttorin ja julkistaa koko maailmaa mullistavat tuotteet käytännössä lapsuudenkotinsa kulmilla?

Jobs itse asui Palo Alton kalleimmalla alueella, vain kivenheiton päässä siitä toisesta kuuluisasta autotallista (josta HP sai alkunsa vuonna 1938). Jobsin talolta Palo Alton keskustaan vie suora tie nimeltä Waverley Street, joten hän saattoi vaikka kävellä asioille. Viime viikolla talo oli remontissa:

Jobsin talo.

Jobsin työmatka kotoa Infinity Loopin pääkonttoriin oli vain 11,5 mailia (ruuhka-aikojen ulkopuolella hän todennäköisesti käytti freewaytä, jolloin matka oli pari mailia pidempi mutta nopeampi ajaa). Amerikan oloissa matka on todella lyhyt.

Applen pääkonttori sijaitsee Cupertinossa, osoitteessa 1 Infinite Loop.

Palo Alton keskustassa on tietenkin Applen myymälä. Voi kuvitella, että Jobs vieraili siellä usein katsomassa, oliko kaikki viimeistä piirtoa myöten kunnossa:

Palo Alton Apple-myymälä mainostaa uutta tarkan näytön läppäriä.

Jobs asioi varmaankin myös läheisessä Stanford Shopping Center -ostoskeskuksessa. Hänellä oli tapana vaihtaa supermersunsa (AMG-malli) uuteen puolen vuoden välein, jotta auto ei tarvinnut rekisterikilpeä, ja pysäköidä se invapaikalle -- joskus jopa poikittain, jolloin se vei kahden auton tilan. Mitäpä 250 dollarin sakko tuntuisi miljardiomaisuudessa?

Läheisen ostoskeskuksen inva-paikat. Pysäköinnin hinta 250 dollaria.

Idea Macintoshista syntyi, kun Steve Jobs ja muutama Applen insinööri vierailivat joulukuussa 1979 Xerox PARC -tutkimuskeskuksessa. Yllätys, yllätys: sekin sijaitsi aivan kulmilla. Xerox oli yhdistänyt jo aiemmin keksityn hiiren tutkijoidensa suunnittelemaan graafiseen käyttöliittymään. Elämäkerran mukaan "Applen ryöstöretkeä Xerox PARCiin kuvataan joskus yhdeksi suurimmista varkauksista teollisen toiminnan historiassa. Joskus myös Jobs siunasi tämän näkemyksen, ja ylpeänä." (s. 113)"Kaikki taitelijat kopioivat, suuret taitelijat varastavat", perusteli Jobs toimintaansa.

Xerox Parc on matala rakennus läheisellä kukkulalla, joten sitä on vaikea kuvata. Pelkkä kyltti saa riittää.

Viimeinen kohde on Alta Mesan hautausmaa, jonne viime lokakuussa kuolleen Jobsin tuhkauurna on tiettävästi sijoitettu. Tarkkaa hautapaikkaa ei ole kerrottu julkisuuteen. Todennäköisesti uurna on kolumbaariossa, jonka ovet oli suljettu juuri ennen kuin tulin alkuillasta paikalle. Jenkkityyliin hautausmaalla ei tarvitse kävellä, sillä koko alueen halki voi ajaa autolla.

Alta Mesan hautausmaa.

On kohtalon ivaa, että Jobsin viimeinen leposija on vain parin sadan metrin päässä Xerox PARCista, josta hän varas... sai innoituksen graafiseen käyttöliittymään. Sen avulla hän totisesti muutti maailmaa -- juuri niin kuin oli nuorena uskonutkin tekevänsä.

Suomesta ei tule ikinä Piilaaksoa -- mutta ei tarvitsekaan. Se toinen tunnettu IT-yritys, Microsoft, sijaitsee kaukana pohjoisessa, Kanadan rajalla. Seattle on kuin Suomen Oulu. Sielläkin voi menestyä.

Mutta mikään ei silti voita Kalifornian aurinkoa ja Piilaaksoa.

Muokattu 5.7.2012 klo 10.43: Tarkempi katsominen osoittaa, että elokuvan talo on hyvin samannäköinen, mutta ei kuitenkaan alkuperäinen. Elokuvaa ei siis kuvattu tältä osin aidolla tapahtumapaikalla.

Steve Jobs (havaintoja kirjasta)

Steve Jobsin elämäkerta ilmestyi muutama viikko sitten.

Nimestään huolimatta kirja ei ole niinkään Steve Jobsin kuin hänen yritystensä elämäkerta. Jobs näyttäytyy vain työnsä kautta, aivan kuin hänellä ei olisi ollut yksityiselämää lainkaan. Ehkä ei ollutkaan. Perhe ja ihmissuhteet olivat toissijaisia töihin verrattuna. Entä harrastukset? Nope.

Kirja käy läpi Jobsin nuoruuden, huumesekoilut ja zen-buddhismin. Applen perustamisen jälkeen kirja saa vauhtia ja tapahtumien virta tempaisee lukijan mukaansa. Potkut Applelta 1985 olivat ainoa tapa pelastaa yhtiö, samoin Jobsin palkkaaminen takaisin 11 vuotta myöhemmin. Kriisiin ajautunut yhtiö kävi tuolloin 90 päivän päässä konkurssista.

Jobsin omista yrityksistä NeXT oli täydellinen epäonnistuminen, Pixar loistava menestys. Applen palattuaan Jobs pisti kaiken uusiksi ja kehitti uskomattoman strategian digitaalisesta hubista, joka 2000-luvulla nosti Applen satumaiseen menestykseen.

iPod-julkistukseen asti kirja etenee hyvin, mutta sitten Isaacsonin fokus hajoaa. Kirja käy läpi Jobsin syöpähoidot, mutta iPadin ja varsinkin iPhonen synty käsitellään melko ylimalkaisesti. Sen sijaan monta sivua kulutetaan Jobsin iPodin sisällön esittelyyn tai hänen suhteisiinsa kuuluisiin muusikkoihin, joilla oli merkittävä rooli iTunesin edistämisessä. Ilmeisesti elämäkerran kirjoittajalle on tullut kiire saada kirja valmiiksi ennen päähenkilön kuolemaa.

Kiire on tullut myös kääntäjälle, mutta silti Jyri Raivio on selvinnyt valtavasta urakasta hyvin. Kirjoitusvirheitä ei ole enempää kuin muissa samankokoisissa kirjoissa. Parissa vuosiluvussa kymmenluku on väärin. Muutama fraasi on jäänyt kääntämättä ("...juttu hoideltiin täysin kirjan mukaan") ja parissa IT-termissä on muisteltava englanninkielistä termiä ennen kuin ymmärtää, mistä on kyse (esim. s. 113 "päämääräsuuntautunut ohjelmointi" tarkoittanee object-oriented programming eli olio-ohjelmointia). Raivio on käyttänyt toistuvasti adjektiivia "suoranuottinen", joka oli itselleni vieras, mutta jota googlauksen perusteella on käytetty ennenkin.

Pitkän linjan Apple-faneille kirja on täynnä herkullisia yksityiskohtia, kuten se, että Macintosh sai nimensä Jef Raskinin suosikkiomenalaadun mukaan. Yhdessä vaiheessa Jobs vaihtoi projektin koodinimeksi Bicycle (!), mutta se ei onneksi jäänyt lopulliseksi tuotenimeksi.

iPhonen käyttöliittymää rakennettiin ensin iPodissa hyvin toimineen ohjauspyörän varaan (P1-malli). Älypuhelinten historia olisi toisenlainen, jos se olisi jäänyt lopulliseksi valinnaksi. Tiimi kuitenkin totesi, ettei pyörä toiminut puhelimessa ja päätyi kosketusnäyttöön (P2-malli). Loppu on historiaa.

iPhonessa Jobs teki aluksi pahan virheen. Kun laite julkistettiin, se oli Jobsin periaatteiden mukaisesti täysin suljettu, ja kaikenlainen ohjelmien lataaminen oli estetty. Muut johtajat ylipuhuivat Jobsin sallimaan ladattavat appsit vasta 1,5 vuotta myöhemmin. Tätä harva enää muistaa, vaikka puhelimen julkistuksesta on vasta muutama vuosi ja sen aiheuttama wow-efekti tuoreena mielessä.

Mielenkiintoinen havainto liittyy Sonyyn. Sen olisi pitänyt mullistaa digitaalisen viihteen markkinat Applen sijaan (s. 435). Sony teki kuitenkin tyypillisen ison organisaation virheen: sen eri divisioonat kilpailivat keskenään, eikä niillä ollut yhteistä tavoitetta. Tässä Apple oli poikkeus. Koko firmalla oli vain yksi päämäärä, ja sen osoitti Steve Jobs.

Joku ihmetteli arvostelussaan, miksei kirjassa mainita lainkaan Suomea tai Nokiaa. Miksi mainittaisiin? Amerikkalaisesta näkökulmasta juuri Apple keksi älypuhelimen. Suomalaisilla ei ollut osaa eikä arpaa mikrotietokoneissa eikä puhelimissa.

Itse asiassa kirjassa mainitaan yksi suomalainenkin. iPad-julkistustilaisuudessa lavalla oli Jobsin lisäksi kaksi huonekalua: Le Corbusierin suunnittelema tuoli ja Eero Saarisen suunnittelema pöytä (s. 525). Maininta kuvastaa hyvin Jobsia. Hän tunsi suomalaisen muotoilun, mutta tuskin suomalaista insinööriosaamista (ja tuskin se häntä olisi kiinnostanutkaan). Toisen viittauksen Suomi saa mainintana "vihaisista linnuista", mikä ilmeisesti tarkoittaa Angry Birdsiä.

Olen itse seurannut Jobsin tekemisiä vuodesta 1980. Apple II oli ensimmäinen tietokone, johon hurahdin täysillä. Se oli lähinnä Wozniakin käsialaa, ja siksi koneessa oli mm. laajennusportit. Jobsin oma filosofia oli sulkea kone täydellisesti, jotta mikään laite tai ohjelma ei pääsisi tahraamaan täydellistä tuotetta. Koneessa ei myöskään saanut olla humisevaa tuuletinta. Wozniak oli itse hakkerihenkinen, hän kannatti avoimmuutta ja laajennettavuutta. Kun Jobs ei tätä hyväksynyt, Woz lähti yhtiöstä pian Apple II:n jälkeen.

Jobsin filosofia näkyy edelleen iPhonessa ja iPadissä. Se oli kuitenkin vähällä pilata Macintoshin, jonka ensimmäisessä mallissa oli aivan liian vähän muistia. Tuulettimen puuttuessa kone ylikuumeni ja kaatuili, mutta Jobs ei antanut periksi.

Kirja valottaa mielenkiintoisella tavalla myös graafisen käyttöliittymän syntyä ja sitä, mitä Apple todellisuudessa kopioi Xeroxin laboratoriosta. Applen oma osuus graafisen nykymuotoisen graafisen käyttöliittymän kehittämisessä on suurempi kuin tähän asti on annettu ymmärtää. Xeroxin koneessa oli lähinnä idea, jonka toteutus oli jäänyt karkeaksi. Vasta Macintosh-suunnittelijat kehittivät joka suuntaan liikkuvan hiiren, kuvakkeet, ikkunat, työpöydän -- ja sellaisina ne ovat pysyneet näihin päiviin asti.

Jopa niinkin yksinkertainen asia kuin taustan vaalea väri oli Applen keksintöä. Xeroxin koneessa tausta oli musta, kuten tuon ajan CRT-kuvaruuduissa yleensä. Apple käänsi taustan valkoiseksi ja tekstin mustaksi. Kuulostaa pikku jutulta, mutta aiheutti vuonna 1982 päänsärkyä insinööreille, koska se pakotti käyttämään vähemmän kestävää fosforia ja sai näytön värähtelemään enemmän (s. 115).

Kirjoitin lokakuussa Piilaakson piraatit -elokuvasta. Yllätyin, että elokuva onkin yksityiskohdissaan lähes dokumentaarinen. Monet elokuvan kohdat, joiden arvelin olevan ohjaajan tai käsikirjoittajan keksimiä, tapahtuivat oikeasti. Jobs todella käytti huumeita ja kysyi työhönottohaastattelussa oliko henkilö neitsyt. Applen aulassa todella oli BWM-moottoripyörä ja Bösendorfer-flyygeli. Jobs todella kävi tapaamassa aviotonta tytärtään vain muutaman kerran tämän kotitalon edustalla. Hän todella kutsui Gatesin kylään ja raivosi graafisen käyttöliittymän varastamisesta. Jopa lause, jossa Bill Gates sanoi heidän molempien hyötyneen rikkaasta sedästään (Xeroxista), oli todellisuutta.

Totuus on tarua ihmeellisempää. Suosittelen kirjaa kaikkien innovaatioista ja tietotekniikasta kiinnostuneiden pukinkonttiin. Bonuksena tulee vielä oppitunti ihmismielen oudoista sopukoista: miehisestä anoreksiasta, narsismista ja kaiken ylittävästä perfektionismista.

Lisäys 15.12.2011: Vaikka kirja tuntuu maalaavan realistisen ja todenmukaisen kuvan Applesta, se saattaa (tahattomasti?) kaunistella asioita. Kun Xerox Star tuli myyntiin vuonna 1981, siinä oli musta teksti valkoisella taustalla ja kaikki nykyisen graafisen käyttöliittymän elementit. Niin ikään Forbesin juttu The Real Story Behind Apple's 'Think Different' Campaign (14.12.2011) kertoo Applen kenties tärkeimmän mainoskampanjan syntyhistorian ja suomalaissukuisen Rob Siltasen keskeisen roolin.

Hyvää Steve Jobs -päivää!

Kalifornian kuvernööri on julistanut tämän sunnuntain 16.10. osavaltion Steve Jobs -päiväksi. Päivä on omistettu Jobsille, jonka kuvernööri tunsi henkilökohtaisesti, ja laajemmin innovaatiolle, jonka merkitys Kalifornian hyvinvoinnille on huomattava.

Kalifornian esimerkki kertoo, millaisiin mittasuhteisiin Jobs-hysteria on kasvanut. Ehkä seuraavaksi Jobsin syntymäpäivästä tehdään kansallinen vapaapäivä Martin Luther Kingin tapaan (tammikuun kolmas maanantai), tai ajanlaskun alkukohta siirretään Jobsin tai Applen syntymään. Silloin tämä vuosi 2011 olisi 56 J.J. (Jälkeen Jobsin) tai 35 J.A. (Jälkeen Applen). Aldous Huxleyn kirjasa Uusi uljas maailma ajanlaskun nollakohta oli Henry Fordissa.

Osataan sitä meilläkin. Äskettäin silmiini osui kirjoitus kotimaisessa markkinointiblogissa. Siinä Jobsia ylistettiin Einsteinin, Fordin, Mozartin ja DaVincin kaltaiseksi neroksi, jonka arvon ihmiskunta tulee ymmärtämään vasta 10-20 vuoden päästä.

Kirjoituksessa Jobsin ansioksi laskettiin mm. se, että Henry Fordin tavoin hän ei itse keksinyt autoa, mutta toi sen (tässä tapauksessa tietotekniikan) kaikkien ulottuville.

Jobsin ajatusmaailma oli kuitenkin täysin päinvastainen Fordiin verrattuna. Jobs halusi tietoteknisten tuotteiden olevan enemmän kuin pelkkiä toiminnallisia laitteita. Hän lisäsi niihin kulttuuria, elämyksiä, designia ja helppokäyttöisyyttä. Samalla laitteille tuli myös kilpailijoita korkeampi hintalappu -- mutta se ei Jobsia haitannut, sillä toisin kuin Ford, hän ei halunnutkaan laitteidensa kuuluvan kaikille. Se olisi tiennyt hintojen (ja voittojen) romahtamista, kilpailua ja brändin erikoisluonteen häviämistä.

Jobs suuntasi laitteensa länsimaisille ihmisille, joilla on varaa nauttia esineistä ja elämyksistä. Heidän ainoa niukkuushyödykkeensä on aika. Kun laitteet vaihtuvat jatkuvasti uusiin, niiden opetteluun ei haluta käyttää aikaa. Siksi helppokäyttöisyys on kaikki kaikessa.

Tällainen näkökulma on kovin länsimainen ja elitistinen. Paljon enemmän ihmiskuntaa ovat hyödyttäneet ne, jotka ovat tehneet tekniikasta yksinkertaista, halpaa ja avoimiin standardeihin perustuvaa. PC, Linux ja Android ovat tuoneet tietotekniikan sadoille miljoonille ihmisille, joilla ei ole varaa maksaa tyylikkäistä kuorista tai kykyä nauttia eksklusiivisesta käyttäjäkokemuksesta.

Nokian 30 euron peruspuhelin on muuttanut miljoonien afrikkalaisten ja intialaisten arkipäivää paljon enemmän kuin kaikki iPhonet länsimaisten ihmisten elämää. Kehitysmaissa puhelin ei ole pelkkä laite, vaan se muuttaa koko yhteiskuntaa, kun ihmiset voivat yhtäkkiä saada tietoa, käydä kauppaa ja viestiä keskenään. Puhelin on tuonut monelle ensi kertaa sähköpostin ja kosketuksen kansainväliseen tietoverkkoon.

Jobs oli innovaattori ja markkinointiguru, mutta PC:t ja halvat puhelimet ovat oikeasti muuttaneet maailmaa. Jos niillä olisi vain yksi keksijä, hänet voisi nostaa Einsteinin, DaVincin -- ja ennen kaikkea Henry Fordin seuraan. Neron pitää antaa jotain koko yhteiskunnalle, ei pelkästään omalle firmalleen.

Seuraavaksi tietotekniikka pitää kääntää uusille urille niin, että jatkuva laitteiden vaihtaminen uusiin loppuu. Tuotteen iän keinotekoinen lyhentäminen pitäisi määritellä rikokseksi ihmiskuntaa vastaan sillä muutoin on vaara, että hukumme elektroniikkaromuun ja vaarallisiin jätteisiin. Tarvitsemme laitteita, jotka toimivat vuodesta toiseen samoilla peruskomponenteilla, ja jotka mukautetaan uusiin tarpeisiin softan avulla. Tarvitsemme laitteita, joissa ei ole akkua lainkaan, vaan jotka toimivat esimerkiksi liike- tai aurinkoenergialla. Kaiken on oltava yhteensopivaa ylös- ja alaspäin. Ja kuitenkin niin edullista, että kaikilla on siihen varaa.

Kuka nero ottaa tehtävän vastaan?

Piilaakson piraatit

Helmikuussa 2001 katsoin tv-elokuvan Pirates of Silicon Valley, jota on Suomessa esitetty nimellä Piilaakson pioneerit. Se kertoo mikrotietokoneen syntyhistoriasta eli tapahtumista vuosina 1975-1985: Bill Gates perusti Microsoftin, Steve Jobs ja Wozniak Applen. Aluksi yhteistyötä tehneiden yhtiön välille syntyi riita graafisesta käyttöliittymästä, joka johti vuosien oikeudenkäynteihin.

Jobsin muistoa kunnioittaakseni katsoin elokuvan nyt uudelleen. Koska elokuva valmistui jo vuonna 1999, sen käsittelemät asiat olivat tuolloin tuoreessa muistissa. Tekijät eivät voineet aavistaa, että pian alkavalla 2000-luvulla Apple vielä ohittaisi Microsoftin, tai että toinen päähenkilöistä kuolisi ennenaikaisesti.

Ja silti elokuvasta välittyy juuri sellainen Steve Jobs, jonka maailma oppi 2000-luvulla tuntemaan: hippi, itsevarma, röyhkeä ja alaisiaan kohtaan säälimätön. Otetaan vaikka tämä kohta, jossa Jobs esittelee (ilmeisesti vuonna 1983) Macintosh-koneen prototyyppiä:

"Taide, tiede ja uskonto kaikki käärittynä yhteen" voisi kuvata Mac-ajattelua vielä tänäänkin. Elokuvassa Bill Gates näytetään härskinä bisnesmiehenä; Jobs on ihmisenä mahdoton, mutta haluaa tuotteidensa olevan taidetta ja kulttuuria. Hauskassa kohtauksessa vierailulle tuleva Gates seurueineen ihmettelee Applen pääkonttorin aulassa näytteille asetettua moottoripyörää ja flyygeliä.

Elokuvan suomenkielinen nimi kuvaa päähenkilöitä (pioneerit), mutta alkuperäinen nimi viittaa graafiseen käyttöliittymään, jonka molemmat varastivat Xeroxin tutkimuskeskuksesta. Jobs varasti sen ensin Applelle ja Gates myöhemmin Applelta Microsoftille. Kun Jobs väittää Gatesin pettäneen heidän yhteistyönsä Windows-julkistuksen myötä, Gates antaa samalla mitalla takaisin: "Xerox, joka jätti aina ulko-oven auki... Hiivit sinne varastaaksesi TV:n. Kun pääset sinne huomaatkin, että minä ehdin ensin. Minä sain saaliin, Steve!"

Elokuvassa on joitakin epätarkkuuksia (kuten se, ettei Gates joukkoineen mennyt tyrkyttämään silloin vielä olematonta käyttöjärjestelmäänsä IBM:lle, tai se, että Gates näki graafisen käyttöliittymän vasta Lisa-koneen tultua markkinoille), mutta tarinaa on ymmärrettävästi pitänyt yksinkertaistaa elokuvasovitusta varten. Henkilöitä ja tapahtumien kulkua se kuvastaa mainiosti. Gatesin klassiset piirteet ovat mukana: kiinnostus pokeriin, hikitahrat, etätreffit elokuviin, ylinopeussakot ja isot silmälasit.

Gatesin, Ballmerin, Jobsin ja Wozniakin esittäjät ovat vanhempia kuin esikuvansa, mutta muutoin roolitus on onnistunut täydellisesti. Mainio näyttelijätyö välittää elävän kuvan tapahtumista, joihin juuri nyt sekoittuu myös suurta haikeutta. Edes mikrotietokoneala ei voi olla ikuisesti nuori. Ne, jotka tuolloin olivat mukana tekemässä vallankumousta, alkavat itse olla eläkeiässä. Laitteena mikrotietokoneet joutuvat syrjään älypuhelinten ja pilvipalveluiden tieltä. Vallankumous syö aina lapsensa.

iTunes, iPod, iPad ja erityisesti iPhone nostivat Applen menestykseen, joka lopulta ylitti Microsoftin. Ja juuri menestyksen huipulla Jobsin oma aika täyttyi. Kuva, jonka 12 vuotta sitten valmistunut elokuva maalaa Jobsista, piti paikkansa loppuun asti. Jos jotakin, Jobs oli uskollinen ja rehellinen omalle linjalleen. Se ei muuttunut hänen elämänsä aikana piiruakaan, kulkipa tie sitten myötä- tai vastamäkeen.

Valitettavasti elokuva päättyy vuoteen 1985, jolloin Jobs täytti 30 vuotta ja sai potkut Applelta. Lopputeksteissä hypätään elokuuhun 1997, jolloin Jobs on palannut takaisin yhtiöön ja kertoo MacWorldin yleisölle sopimuksesta Microsoftin kanssa. Taustalla valkokankaalla hymyilevä Bill Gates on kuin Mac-mainoksen isoveli 13 vuotta aiemmin:

Elokuva päättyy siihen, mihin Applen menestystarinakin näytti päättyvän. Mutta todellisuudessa Applen nousu oli -- ällistyttävää kyllä -- vasta alkamassa. Toivottavasti siitä tehdään joskus oma elokuvansa.

Itse asiassa on outoa, ettei kahdesta maailman rikkaimpiin kuuluvista miehistä ole tehty muita elokuvia. Poliitikot ja öljypohatat ovat antaneet innoituksen lukuisiin elokuviin ja tv-sarjoihin, kuten juuri nyt Suomenkin televisiossa pyörivä Kennedyt. Piilaakson pioneerit osoittaa, että nörttien vallankumous olisi paljon poliittisia kähmintöjä kiinnostavampi aihe.

Jobs oli markkinoinnin nero

Applen edesmennyttä perustajaa on kutsuttu neroksi. Ainakin markkinoinnissa se pitää paikkansa: Jobs oli itse yhtiönsä paras tuote.

Omalla insinööritaustalla voi vain ihmetellä, miten Apple pystyi kehittämään elämää suurempia tuotteita toimimalla täysin eri tavoin kuin muut.

Mikä tahansa muu yritys olisi joutunut kuluttajien hampaisiin esitellessään matkapuhelimen, jonka akkua ei voi vaihtaa, ja jonka kuori kiinnitetään erikoisruuveilla. Puhelimen ei ole tarkoituskaan kestää pitkään, vaan saada asiakas ostamaan uusi malli.

Mikä tahansa muu yritys olisi saanut kielteistä julkisuutta, jos se olisi haastanut bloggaajia oikeuteen ja yrittänyt kaikin tavoin sulkea heidän suunsa.

Mikä tahansa muu nettiyritys ajaisi itsensä nurkkaan kieltäytymällä tukemasta Flash-tekniikkaa ja pakottamalla palvelujen tekijät kehittämään sen sijaan erillisversiot omille laitteilleen.

Mikä tahansa muu teknologiayhtiö joutuisi vaikeuksiin, jos sen tuotekehitysbudjetti olisi vain runsaat 2 % liikevaihdosta (vrt. Microsoft 14 %, Google 12 %, Intel 15 %, Nokia 14 %).

Mikä tahansa muu yritys saisi kielteistä julkisuutta kiinalaisten työntekijöiden surkeista työoloista, samalla kun tilaaja itse tahkoaa huikeita voittoja.

Mikä tahansa muu yritys olisi joutunut markkinaoikeuteen iTunesin monopolista tai kilpailua rajoittavista App Storen ehdoista.

Mikä tahansa muu yritys... mutta ei Apple. Päinvastoin, Jobsin kuoleman jälkeen ihmiset ylistivät tv-haastatteluissa Applea juuri siitä, miten hyvin yhtiö huomioi tuotteidensa käyttäjät.

Markkinointi on nerokasta silloin, kun yritys pystyy rahastamaan asiakkaitaan ja nämä vieläpä kiittävät siitä.

Applen brändi kotimaassaan on vailla vertaa. Apple on amerikkalaisten Nokia, maan viimeinen menestyvä kulutuselektroniikan brändi -- ainoa, joka on pystyy vastustamaan aasialaisten ylivaltaa. Apple on kansallisen ylpeyden ja amerikkalaisen osaamisen symboli, aivan kuten Nokia on meille suomalaisille.

Apple opetti amerikkalaiset käyttämään kehittyneitä puhelimia. Vielä 1990-luvulla jenkit käyttivät lankapuhelimia, hakulaitteita ja pda-koneita. Harvalla oli edes analogista kännykkää. Tänään moni jenkkikuluttaja pitää Applea suorastaan mobiilin internetin ja kamerapuhelimen keksijänä.

Kun iOS 5:een tulee kohta ominaisuus, jolla iPhonen saa ottamaan valokuvan fyysisellä painikkeella, jenkkikuluttajat pitävät sitä jälleen Steve Jobsin nerokkaana innovaationa. Vähänpä he tietävät (tai välittävät), että Nokian puhelimissa on ollut sama jo 10 vuoden ajan.

Asiakkaat ovat tietenkin oikeassa. Meidän insinöörien pitäisi ottaa oppia tästä kaikesta ja muistaa, mitä Jenna Jameson sanoo omasta elämästään kertovassa kirjassa: "opin nopeasti, että se mitä luullaan, on todellisuutta".

Kuluttajat haluavat elämyksiä, eivät hienoa tekniikkaa. Avoimilla standardeilla voi menestyä, mutta todella rahakas bisnes on edelleen suljetuissa tuotteissa ja monopoleissa. "Cool" on tärkeämpää kuin "good".