Yksivuotias ihmettelee, miksei paperilehti toimi

Netissä leviää video, jossa yksivuotias ranskalaistyttö yrittää ilmeisesti zoomata Marie Claire -muotilehteä (sitä perinteistä paperiversiota!) sormilla nipistämällä. Ihan kuten iPadissä.

Tai sitten kyse on vain lapselle tyypillisestä sormiliikkeiden harjoittelusta, jota vauvat ovat tehneet paljon ennen iPadiakin. Videolla tyttö nipistää sormia yhteen eikä levitä niitä kauemmaksi toisistaan, mikä tarkoittaisi zoomausta. Ylpeän isän loppukommentti videolla (Steve Jobs has coded a part of her OS) kertoo isän olevan joko insinööri tai markkinointimies -- tai molempia.

Video on hauska ja saa katsojan kysymään: onko tämä tulevaisuutta? Kun tyttö aikanaan on Marie Claire -iässä, kokeeko hän sormien nipistysotteen luontevaksi tavaksi navigoida mediassa ja vastaavasti sivujen kääntämisen luonnottoman kömpelöksi? Kuka tietää. Seuraavien 20 vuoden aikana ehtii tapahtua vielä paljon.

Se on ainakin varmaa, että Applen tapa hyödyntää kosketusnäyttöä on todella intuitiivinen. Moni huomaa tekevänsä Applesta tuttuja sormiliikkeitä ainakin navigaattorin tai jopa tietokoneen ruudulla. Sormen käyttö menee nopeasti selkäytimeen, niin luontevaa se ihmiselle on. Ohjauspainikkeet ja hiiri tuntuvat äkkiä vanhanaikaisilta.

Voi, kunpa Nokia ei olisi tappanut liian aikaisin omia kosketusnäytön tuotekehitysprojektejaan! Voi, kunpa oululainen MyOrigo ei olisi kaatunut rahoituksen puutteeseen! Jos nämä kaksi olisivat löytäneet toisensa, maailma kenties tuntisi sormiohjauksen suomalaisena keksintönä. On tuskin sattumaa, että vuonna 2007 esitelty iPhone muistutti niin paljon puhelinta, jonka prototyypin annettiin kuolla Suomessa kolme vuotta aikaisemmin.

Mutta palataanpa vielä siihen tyttöön ja paperimediaan. Vanhanaikaisessa lehdessä on ainakin se hyvä puoli, että kuvat näkyvät. Ei käy kuten omassa selaimessani, jossa Talouselämän uutinen näytti tältä:

Ja suorastaan ironista on, että juuri iPadillä sivua luettaessa uutisen keskellä näkyy pelkkää tyhjää. Apple ei halua tukea Flash-tekniikkaa, jolla video on tehty.

Hauska videoleike saattaa kertoa jotain median tulevaisuudesta, mutta ainakin se kertoo median nykyisyydestä. Kyseistä videota on katsottu Youtubesta runsaassa viikossa 2,1 miljoonaa kertaa. Mikä tahansa hauska pätkä, jolla ei ole varsinaista informaatioarvoa, voi saada miljoonayleisön. Online-mediassa lukijan ajan ja huomion varastavat triviaalit jutut, jotka satunnainen media sattuu sinkoamaan globaaliin tietoisuuteen. Ne päätyvät nopeasti myös perinteisen median uutisiksi. Tällainen viestinnän tulevaisuudenkuva on huolestuttavampaa kuin paperilehtien taantuminen.

Mutta hei, c'est la vie!

Onko kuusi euroa Suomen Kuvalehden iPad-versiosta paljon?

Suomen Kuvalehti teki eilen 01.10.10 historiaa: siitä ilmestyi ensi kertaa Suomessa iPad-versio. Aluksi myynnissä on vain irtonumeroita kuuden euron kappalehintaan. Tilausmahdollisuus tulee myöhemmin.

Verkkokeskusteluista päätellen hinta on aivan liian korkea. Kuusi euroa on käytännössä sama kuin paperiversio kioskista ostettuna, ja kotiin tilaamalla numerot saa noin puolella tästä.

Lukija odottaa, että sähköinen versio olisi roimasti halvempi -- jäähän siitä puuttumaan paperi-, paino- ja jakelukustannukset. Mutta onko odotus realistinen?

Lukija kenties ajattelee, että kustannusyhtiöt rahastavat häntä uudella tekniikalla, ja pistävät säästyvät kustannukset voittoina omiin taskuihinsa. Joku perustelee asiaa niin, ettei sähköisestä versiosta voi maksaa paperivesion hintaa, koska sitä ei voi arkistoida hyllyyn. Mutta kuinka moni oikeasti tekee niin? Useimmat vievät lehdet lopulta paperinkeräykseen.

Vaikka osa kustannuksista jää pois, uusia tulee tilalle. Nettiversio vaatii erillisen tuotantokoneiston, koska kuvat, videot ja multimedia on käsiteltävä erikseen. Työtä ei voi automatisoida, se on tehtävä käsin. Kielen vuoksi sitä ei voi edes ulkoistaa halpamaihin. Niin kauan kuin multimediaversion levikki on pientä, tuotantokustannukset suhteessa irtonumeron hintaan ovat korkeat.

Kustannusyhtiöt luottavat hämmästyttävän paljon Appleen. Kuvaavaa on, että Suomen Kuvalehden alkaessa ilmestyä sen lukemiseen tarvittavia laitteita ei vielä edes myydä Suomessa. Kaikki lukulaitteet on pitänyt tuoda ulkomailta, eikä niissä ole edes suomenkielistä näppäimistöä. Kun tilanne on tämä, Apple voi hinnoitella palvelunsa miten tahtoo.

Ja tahtoohan se. Vaatimus on, että Apple saa 30 prosenttia tilaustuloista ja 40 prosenttia lehden mainostuotoista. Kuuden euron hinnasta välittäjä ottaa siis kaksi ja vain neljä jää tekijälle. Jos tämä ei ole määräävän markkina-aseman väärinkäyttöä niin mikä sitten? Kauanko menee ennen kuin kilpailuviranomaiset ovat Applen kimpussa?

Vaikka Apple tyytyisi vaatimattomaan 10 prosentin siivuun (jonka eteen sen ei itse tarvitse tehdä mitään), lienee turha odottaa sähköisen lehden hinnan putoavan merkittävästi. Sisällön tuottaminen ja ihmistyö maksavat joka tapauksessa.

Hankalaksi asian tekee kansainvälinen kilpailu. Netissä kaikki ovat samalla viivalla. Suomalaiset lukijat vertaavat Suomen Kuvalehteä muihin tunnettujen lehtien (kuten Wired, USA Today, Popular Mechanics tai Newsweek) iPad-versioihin. Niiden lukijapotentiaali saattaa olla sata- tai tuhatkertainen. Lehden tekeminen maksaa aina saman verran, mutta tulot kasvavat suoraan ostajamäärän mukaan. Yhtälö on erittäin epäedullinen pienille markkinoille.

Suomalainen lehti ei pysty koskaan kilpailemaan hinnalla kansainvälisten lehtien kanssa. Kuitenkin niiltä odotetaan samaa määrää multimediaa, interaktiivisuutta ja kaikkea sitä, jonka tuottaminen on erityisen kallista. Perimmäinen kysymys onkin, kuinka paljon suomalainen lukija on valmis maksamaan siitä lisäarvosta, että tekstit ovat suomeksi ja käsittelevät Suomea koskevia asioita?