Epätäydelliset ihmiset monimutkaisessa maailmassa

Epätäydelliset ihmiset monimutkaisessa maailmassa. Se tulee mieleeni yhä useammin some-kirjoittelua seuratessa. Some-kirjoitukset kumpuavat ihmisen omasta uskomuksesta ja näkemyksestä siitä, miten asiat ovat. 

Mutta lähes joka kerta osoittautuu, ettei asia ole niin mustavalkoinen. Joku tuntee aina vastaesimerkin tai muistuttaa jostain, mikä kirjoittajalta itseltään on unohtunut. Asiat ovat monimutkaisempia kuin kukaan jaksaa someen kirjoittaa.

Tiedän tämän, koska olen itse kokenut samaa. Minulla on ollut selkeä käsitys jostain asiasta ja olen kirjoittanut siitä somessa. Vastauksia lukiessa huomaan, etten ole muistanut tai ottanut huomioon läheskään kaikkia näkökulmia. Voisin jopa myöntää, että ehkä kantani oli sittenkin väärä - tai ainakin se on pahasti horjunut relevanttien kommenttien voimasta. Ehkä kirjoitusta ei olisi kannattanut alun perinkään julkaista?

Tähän on yksinkertainen ratkaisu, jota monet näyttävät hyödyntävän: jätetään kommentit lukematta. Ihmiset vaahtoavat päivästä toiseen samasta asiasta, johon muut ovat tuoneet uusia ja vastakkaisia näkökulmia. Alkuperäistä kirjoittajaa ne eivät haittaa, koska hän ei niitä lue. Hän vain jatkaa oman kantansa julistamista yhtä varmana asiastaan kuin aloittaessaan. 

Some ei ole keskustelua vaan oman sanoman sinnikästä julistamista. Se on viemässä kiinnostuksen koko hienosta tekniikasta. Mitä järkeä on lukea kirjoittajien paasausta ja oman kannan yksipuolista julistamista?

Tekniikka on täydellistä, bitit ehdottomia ja niillä on vain kaksi arvoa: ykkönen ja nolla. Ehkä tällainen järjestelmä ei sovellu epätäydellisille ihmisille monimutkaiseen maailmaan. 

Kamala sokeripala, joka yhdistää ja repii kansaa

Vuonna 1984 Suomessa havaittiin poliotartuntoja, eikä silloin käytetty rokote enää suojannut aktiiviselta viruskannalta. Viranomaiset päättivät käynnistää koko maassa joukkorokotukset, joilla suoja tautia vastaan saatiin ajan tasalle. 

Helmikuussa 1985 suomalaisille jaettiin työpaikoilla ja kouluissa sokeripala, johon oli tiputettu pari tippaa oikeaa poliovirusta. Se tehosi, eikä polioepidemiaa päässyt syntymään. Koko kansan rokottaminen sujui viidessä viikossa -- mutta olihan sokeripalan imeskely helpompi prosessi kuin kaksi kertaa annettava koronapiikki.

Ilta-Sanomien juttu kuvaa hyvin tuon ajan tapahtumia. Tutulta kuulostaa erityisesti tämä: – Joillekin ihmisille outo rokote oli tietysti pelottava, varsinkin kun mediassa esiintyi ennen kampanjaa myös väärää tietoa sen haitoista. Taudin pelko kuitenkin voitti, Hovi muistelee.

Voi vain kuvitella, millainen kohu olisi syntynyt, jos vuonna 1985 kansalaiset olisivat olleet netissä ja sosiaalisessa mediassa. Netin ansiosta yksittäiset epäilijät löytävät toisensa ja yhdistävät voimansa, innoittaen toinen toistaan. Mitä enemmän oma sanoma saa muilta tykkäyksiä ja kommentteja, sitä enemmän kierroksia siihen lisätään.

Koronarokotetta epäillään siksi, että luottamus viranomaisiin on koetuksella. On vaikea viestiä johdonmukaisesti, kun vastassa on alati kehittyvä tautitilanne ja muuntuva virus. Tutkijatkaan eivät vielä tiedä tarpeeksi viruksen leviämisestä ja siitä, miksi osa ihmisistä on sille niin alttiita. Tieteellinen epävarmuus ja politiikka eivät sovi yhteen netin ehdottomuuden ja mustavalkoisuuden kanssa.

Mutta ei vuoden 1985 rokotuskampanja ihan ongelmitta mennyt. Rokotuskattavuus nousi 90-95 prosenttiin, alueellisia eroja oli jo silloin. Helsingin Sanomien mainio Aikakone-palvelu löytää kiinnostavan jutun 27.2.1985 otsikolla Kamala sokeripala, joka yhdistää ja repii kansaa. 

Talven 1985 poliorokotus herätti kansassa ristiriitaisia tuntemuksia. 

Rokotteen saaneet raportoivat puutuneista jaloista ja käsistä, kammottavasta päänsärystä, pyörtyilystä, hervottomasta oksentelusta, pettävistä polvista ja sumeudesta silmissä. "Polioon sairastuminen pelottaa, mutta ainakin yhtä paljon kammottaa mystinen sokeripala". Hieman liioitellen toimittaja vertasi sokeripalaa myrkkymaljaan. "Älä tule niin lähelle senkin viruksen syönyt. Mä olen vielä puhdas."

Yksi pelkoja herättänyt asia oli se, että sokeripalassa oli aitoa poliovirusta. Koronarokotuksissa monia arveluttaa uusi mRNA-tekniikka.

Minkälaista kohu olisikaan, jos rokotteessa olisi aitoa koronavirusta?

Lopuksi vielä vertaus: Henkilö, joka jättää koronarokotteen ottamatta sivuvaikutusten pelossa on kuin matkustaja, joka kieltäytyy putoavassa lentokoneessa laskuvarjosta koska pelkää, ettei varjo avaudu.

Kobe Bryant oli maassaan yksi jeesuksista

Kauppalehden kolumnisti Emil Elo selittää hyvin, miksi koripallon supertähden Kobe Bryantin kuolema oli viikko sitten niin iso uutinen: Yhdysvalloissa urheilutähdet ovat liki ainoita koko maata yhdistäviä hahmoja, joihin kaikki voivat samaistua. Lisäksi he ovat tietenkin suuren koneiston tuotteistamia viihdyttäjiä, NBA:n liikevaihto on kuulemma 7 miljardia dollaria vuodessa.

Mutta mikä selitti Bryant-uutisoinnin Suomessa? Viikko sitten maanantaina verkko-Hesarin etusivulla Bryant nousi ykkösuutiseksi:

Bryant verkko-Hesarin ykkösuutisena.

Ilmeisesti uutinen nousi ykköseksi, koska sitä klikattiin niin paljon. Ykkösenä se näkyi myös minulla, vaikka en urheilua seuraakaan. Tästä voi päätellä, ettei Hesari personoi sisältöä itsenäisesti, mikä on hyvä asia. Haluan jatkossakin nähdä uutisia, jotka eivät liity aiempiin klikkauksiini tai kiinnostukseni kohteisiin.

Yhdeksän henkeä vaatinut helikopterionnettomuus oli traaginen onnettomuus, mutta ilman Bryantia asia olisi kuitattu Suomessa pikku-uutisella. Kuuluisan ex-koripallotähden kuolema kosketti myös monia suomalaisia, toisille nimi oli ihan vieras. Itse kuulun jälkimmäiseen joukkoon.

Yhä useammin media uutisoi näyttävästi sellaisten henkilöiden kuolemasta, joista ei ole itse kuullutkaan. Ilmeisesti ihmiset elävät yhä enemmän omissa kuplissaan, eikä edes Suomessa ole enää sitä yhteinäisyyskulttuuria mihin kolumnisti Elo viittaa. Joidenkin mielestä on moukkamaista kysyä julkisesti, kuka ihmeen Avicii tai Bryant, mutta ainakin omalla kohdallani kysymys on vilpitön.

Yritin kysellä, mistä monet suomalaiset tunsivat Bryantin. Sain kuulla, että hän oli suuri ja menestynyt koripalloilija. Arvoitukseksi silti jäi, miksi suomalaiset samaistuivat häneen niin voimakkasti. Maailmalla koripallo on merkittävä laji, mutta Suomessa merkitys on pienempi. Ilmeisesti Bryant oli sinnikäs ja harjoitteli jatkuvasti, mutta pikemminkin yksilötähti kuin joukkuepelaaja. Kuten kolumnisti Elo hyvin osoitti, jenkeissä hänen tarinansa resonoi vahvasti paikallisiin oloihin (kansan yhdistäminen, mustan miehen nousu tähdeksi, valtavat palkkiot), mutta en vieläkään ihan ymmärrä, miksi hän oli niin merkittävä suomalaisille.

Vähän aiemmin menehtyi musiikkineuvos ja -pedagogi Klaus Järvinen, jonka vanhemmat katsojat muistavat television Levyraadista. Somessa joku rinnasti Järvisen ja Bryantin kuolemat. Kumpi ansaitsi isommat otsikot? Bryant oli paljon tunnetumpi, mutta suomalaisille Klaus Järvinen oli merkittävämpi. Hän vaikutti Suomen musiikkikulttuuriin ja koulutukseen. Paljon useampi oli tavannut Klasun kuin Bryantin.

Nykyään merkittävyys ja tunnettuisuus menevät helposti sekaisin. Suremme julkkisten menehtymistä, koska he ovat niin tunnettuja. Olemme silloin osa viihdeteollisuuden tuotteistusta, aivan kuten olemme osa Googlen ja Facebookin tuotteita niiden myydessä meidän tietojamme.

Julkisuuden korostuminen luo ristiriidan, sillä samaistumme paremmin ulkomaisiin viihdetähtiin kuin niihin lähellä oleviin henkilöihin, jotka kuitenkin vaikuttavat elämäämme. Elämme netin ja median luomassa maailmassa, jonka jokainen saa itse valita, ja joka poikkeaa yhä enemmän ympärillämme olevasta reaalimaailmasta. Konkreettinen arki erkanee havaitusta arjesta.

Bryantin kuoltua eräs jenkkitoimittaja hyllytettiin, kun hän muisteli Bryantin raiskaustapausta vuodelta 2003, jossa pelaaja ilmeisesti osti uhrin hiljaiseksi rahalla. Toimittaja ei maininnut Bryantin muista seikkailuista, vaikka syrjähyppyjä oli ilmeisesti yli sadan naisen kanssa ja vaimo haki välillä jo avioeroa uskottomuuden vuoksi.

Viihdekoneisto teki Bryantista sankarin ja urheilijoilla on muutenkin eri säännöt kuin muilla kuolevaisilla. Koska sankari.

Saako kuolleista puhua pahaa? Vanha ohje kielsi niin tekemästä (de mortuis nihil nisi bene), mutta se johtui siitä, että kuolleet eivät pystyneet puolustautumaan. Bryantin ja Jörn Donnerin kuoleman jälkeen esitettyjä kielteisiä kommentteja pidetään sopimattomina, koska ne loukkaavat omaisia. Luulen, että niin Bryantin kuin Donnerinkin omaiset saivat kestää paljon pahempaa palautetta henkilöiden eläessä, eivätkä surun keskellä edes seuraa somekommentointia.

Nykyään vallalla on ajatus, että netissä saa sanoa mitä tahansa ja jos toinen siitä loukkaantuu, omapahan on vikansa -- miksi tulla julkisuuteen, jos ei kestä kritiikkiä? Jos näin on, miksi edesmenneen julkkiksen arvostelu on tuomittavampaa kuin toimittajien, poliitikkojen, toimittajien tai toisten somekeskustelijoiden avoin pilkkaaminen?

Hienotunteisuus edesmenneitä kohtaan on kohteliasta käytöstä ja siten toivottavaa. Sama pätee muuhunkin nettikäyttäytymiseen.

Haluamme lisää some-kuplia

Sosiaalista mediaa syytetään kupla-efektistä, jossa algoritmit valitsevat käyttäjälle vain häntä miellyttäviä ja kiinnostavia päivityksiä. Kuplaantuminen saa meidät kuvittelemaan, että kaikki ovat samaa mieltä kanssamme, ja ihmisryhmät eriytymään toisistaan.

Aamulla näin twiittivirrassani viestin, jossa jaettiin Jari Tervon Hesarin kolumni Boris Johnsonista. Olin lukenut kolumnin jo aiemmin ja pidin sitä hyvänä. Viestissä kuitenkin luki, ettei twiitti ole enää saatavilla. Hetken ihmeteltyäni oli pakko uskoa: oikea Jari Tervo on blokannut minut Twitterissä, valeprofiili (oikea valokuva, kuitenkin) ei.

Näin toimii Twitterin blokkaus.

Twitterissä kaikki perustuu seuraamiseen. Ystäväkutsuja ei lähetetä, vaan kuka tahansa voi ryhtyä seuraamaan ketä tahansa, ja sen jälkeen hän näkee tämän twiitit. Lähtökohtaisesti kaikki on julkista, mikä on Twitterissä siunaus ja kirous.

Ärsyttäviä tyyppejä ei tietenkään kannata seurata, mutta heidänkin viestit voivat tulla näkyviin, mikäli muut seurattavat henkilöt jakavat niitä eteenpäin.

Epämieluisat twiittaajat voi unohtaa Hiljennä-toiminnolla, jolloin henkilön twiittejä ei enää näytetä omassa virrassa, mutta omat twiitit näkyvät ko. henkilölle ja hän voi lähettää yksityisviestejä. Vielä vahvempi Estä-toiminto blokkaa henkilön kokonaan: hän ei näe itse kirjoitettuja viestejä eivätkä hänen viestinsä näy edes muiden edelleen jakamina.

Olen itse mieltänyt eston viimeiseksi keinoksi, jolla tahalliset jankuttajat, trollit ja ärsyttäjät saadaan vaikenemaan. Siis ne ihmiset, joiden mielestä kaikkien ongelmien takana on maahanmuutto, äärioikeisto, vihervasemmisto, kapitalismi ja niin edelleen, sekä ne henkilöt, jotka tarkoituksella häiriköivät saadakseen toisen vaikenemaan tai kärsimään.

Jari Tervo on tv-kasvo ja Suomen tunnetuimpia kirjailijoita. Pidän häntä sivistyneenä ja yleensä olen samaa mieltä hänen kolumniensa kanssa, kuten tuore kirjoitus Boris Johnsonista osoitti. En muista koskaan kommentoineeni hänen twiittejään saati että olisin loukannut tai ärsyttänyt häntä.

Siksi blokkaaminen tuntui kummalliselta. Mutta varmaan Tervolla oli siihen syynsä.

Kommenttien perusteella opin, että Tervo on blokannut lukuisia muitakin twiittaajia. Siitä päättelen, että hän ei vain halua nähdä muiden mielipiteitä, jos ne poikkeavat omista. Ehkei edes samanlaisia mielipiteitä. Pitkän linjan kirjoittajana ja tv-kasvona hän on tottunut olemaan parrasvaloissa ja sanomaan, miten asiat ovat.

Jokin aika sitten kuuntelin Ylen radion kiinnostavaa podcastia. Olisin ryhtynyt seuraamaan kyseistä toimittajaa, mutta huomasin hänen (Kyösti Hagert, @KyostiHagert) estäneen minut. Kyse oli henkilöstä, jota en tunnistanut edes nimeltä, enkä varmasti ollut väitellyt tai häirinnyt häntä. Ilmeisesti hän oli halunnut toimia ennaltaehkäisevästi.

Turha siis syyttää Facebookin tai Twitterin algoritmeja: me haluamme kuplia. Silloin, kun algoritmit eivät ole riittävän tehokkaita blokkaamaan muiden ajatuksia, me teemme kuplamme itse.

Kysykää vaikka aktiivisilta blokkaajilta.

Jk. USA:ssa kongressiedustajat haastavat toisiaan oikeuteen Twitter-estoista.

Helsingin Sanomien kolumnissaan 19.1.2020 Jari Tervo kritisoi tahallisia netin riidankylväjiä ja neuvoo "Trollien kanssa pärjää parhaiten lukemalla paljon. Silloin oppii tuntemaan erilaisia tekstejä ja erottamaan asian roskasta, toden humpuukista."

Jos Tervo opettaisi kuten elää, hän kirjoittaisi yksinkertaisesti "Trollien kanssa pärjää parhaiten blokkaamalla kaikki varmuuden vuoksi; myös ne, jotka saattavat joskus tulevaisuudessa olla eri mieltä kanssani."

Muokattu 10.7.2019 ja 20.1.2020