Kansalaisen informaatiopuolustus

Ukrainan traaginen sota on liimannut meidät suomalaiset netin ääreen ja saanut monet ahdistumaan omasta voimattomuudestaan. Pahempaa voi olla tulossa. Siksi muutama sana jokahenkilön informaatiopuolustuksesta.

Ensinnäkin tietoturva kuntoon. Tästä on puhuttu jo kyllästymiseen asti, mutta jos tiedät, että käytät jossain heikkoja salasanoja, kotiverkko on huonosti suojattu, kodin wifi-reititin päivittämättä tai yrityksen tietoturvakoulutus järjestämättä - nyt on viimeinen hetki hoitaa asia kuntoon.

Kyllä, myös kotiverkot. Digitaalisessa maanpuolustuksessa olemme kaikki etulinjassa. 

Anonymous-hakkeriryhmä on iskenyt Venäjälle ja tehnyt säröjä maan sensuurin muuriin. Pietarin pelätty trollitehdas on tähän asti joko talvilomalla tai keskittynyt kotimaansa "palvelemiseen", mutta jonkinlainen vastareaktio on varmasti tulossa. 

Venäläiset ovat hyökkääjiä, joten heillä ei ole uskottavaa tarinaa, jota he voisivat levittää länteen. Propagandan sijaan tulossa voi olla eripuran ja pelon lietsontaa. Siihen kannattaa varautua. 

Sodassa aseena on aina myös väärän tiedon levittäminen ja sen torjunta. Tässä sodassa sosiaalinen media on osoittanut mahtinsa, mutta sekään ei ole ongelmatonta. Älä jaa yhtään some-päivitystä eteenpäin ennen kuin olet pohtinut sen luotettavuutta. Hyvissä uutisissa houkutus on suuri, joten harkinnan säilyttäminen vaatii malttia.

Sisäinen riitely: nyt ei ole oikea aika pilkata ketään takinkääntäjäksi tai arvostella puolueiden vanhoja lausumia. Maailma on muuttunut, eikä vanhoilla virheillä ole nyt merkitystä. Pilkan sijaan tarvitsemme talvisodan yhteishenkeä. Arvioidaan vanhat synnit sitten, kun tilanne on rauhoittunut ja pöly laskeutunut. Nyt katsotaan eteenpäin.

Meillä on myös omat kotimaiset desanttimme, jotka pyrkivät vääristämään tilannekuvaa ja pelottelemaan ihmisiä. Johan Bäckmanin suoritus tällä alalla on kerrassaan hämmentävä. Twitter-viesteissään hän on uhkaillut, miten suomalaisille toimittajille opetetaan kohta käytöstapoja, ja miten Venäjän asevoimien kunnian (minkä?!) loukkaaminen on vakava rikos, joka koskee myös Suomen valtamedian toimittajia. Bäckman toimii vieraan maan puolesta tavalla, josta Venäjällä saisi välittömästi vankeutta.

Tulemme todennäköisesti kokemaan myös tietoturvahyökkäyksiä: kiristysohjelmia ja palvelunestoja. Viime viikolla Nordeaa vaivannut pitkäkestoinen palvelunestohyökkäys oli esimakua siitä, mitä voi olla tulossa.

Nordean verkkopankki etanan vauhdissa.

Verkkomaksut menivät läpi, mutta hitaasti ja vaativat useamman yrityksen.

Tuore uutinen kertoo, etteivät reittikoneet Savonlinnaan ole pystyneet laskeutumaan GPS-häiriöiden vuoksi. Kouvolan seudulla ilmenevä häiriö estää koneen lähestymisen Savonlinnan kentälle. Venäjä on häirinnyt GPS-yhteyksiä sotaharjoitustensa yhteydessä, joten epäilykset kohdistuvat nytkin siihen. Kyse voi olla Utin tai Vekaranjärven omasta toiminnasta, tai laittoman häirintälähettimen hankkineesta yksittäisestä kansalaisesta. 

Epävarmuudesta huolimatta kannattaa pitää pää kylmänä ja välttää hätäisiä johtopäätöksiä. Kaikki epäilyttävä ei johdu Venäjän toiminnasta. 

Eilen minulta kysyttiin, onko Venäjä iskenyt pääkaupunkiseudun Reittioppaaseen, koska se näytti Helsingistä olemattomia venäläisiä kadunnimiä. 

Vladimirinkatu, Helsinki

Kyse ei kuitenkaan ole informaatio-operaatiosta, vaan vanhoista kadun nimistä, jotka bugin vuoksi tulevat näkyviin HSL:n palvelussa. Toisaalta, juuri tällaisia temppuja saatamme jatkossa nähdä.

Jos koordinoit Ukraina-myönteistä toimintaa, kuten mielenosoituksia tai keräyksiä, älä tee sitä yksinomaan Facebookissa. Sen sivut voivat sulkeutua milloin tahansa tietoturvahyökkäyksen tai valheellisen ilmiannon vuoksi. Perusta sivut jollekin blogialustalle ja vain mainosta niitä Facebookissa. 

Lopuksi kannattaa vielä muistuttaa omasta henkisestä kestämisestä. Vaikka voimattomuus ahdistaa ja ihmisiä kuolee, elämä jatkuu muualla. Toivoa ei ole menetetty. Liiallinen doomscrolling (huonojen uutisten ahmiminen) lisää omaa pahoinvointia, mutta ei auta mitään. Sulje uutiset ja huolehdi sekä omasta että lähipiirin jaksamisesta. Vaarassa ovat varsinkin lapset ja nuoret, joilta ilmastonmuutos, kahden vuoden koronaeristys ja nyt lähelle tuleva sota uhkaavat viedä tulevaisuudenuskon ja elämänilon. Silloin Venäjä olisi voittanut meidätkin.

Tämä ei ole vielä ohi, ei lähimainkaan.

Lisäys klo 20.50: Spotify ei toimi. 

Spotify ei toimi, ei web eikä sovellus.

Mielenkiintoista. Stay tuned.

Lisäys 9.3.2022: Monien palveluiden yhtäaikaiset ongelmat johtuivat ilmeisesti Googlen pilven kuormantasausjärjestelmän ongelmista. Tämäkään ei siis ollut pelätty kyberhyökkäys länttä vastaan.

Ei vieläkään vaalihäirintää

Ensin pelättiin tammikuun 2018 presidentinvaaleja. Sitten kevään 2019 eduskuntavaaleja. Lopuksi pelättiin erityisesti EU-vaaleja, koska niissä Venäjällä olisi ollut mahdollisuus vaikuttaa koko EU-politiikan tulevaan suuntaan.

Kaikesta pelottelusta huolimatta selvää vaalihäirintää ei kuitenkaan nähty. Trolliarmeijat eivät  hyökänneet, kukaan ei murtautunut puolueiden tiedostoihin eikä disinformaatio hämmentänyt äänestäjiä viime hetkellä. Olemmeko me lännessä liioitelleet Venäjän informaatiouhkaa? Kenen intressissä olisi tehdä niin? Vai emmekö vain huomaa, miten Venäjä vaikuttaa meihin? Jokainen tehköön omat johtopäätöksensä.

Seuran toimittaja Petri Korhonen kirjoitti kiinnostavan jutun infosodan veteraanin muistelmista. Venäjää myötäilevien twiittien takaa paljastuu yleensä elämän kolhimia, väärin kohdeltuja ja vilpittömästi asiaansa uskovia. On helppo uskoa, koska itse tein saman havainnon.

Kyberturvallisuus-kirjaani varten selvittelin erään aktiivisen Venäjä-myönteisen twiittaajan toimintaa. Tilin takaa löytyi Keski-Suomessa asuva keski-ikäinen nainen, joka luokitteli itsensä rauhanaktiiviksi, eikä ollut Venäjän talutusnuorassa tai palkkalistoilla. Brittilehti Times oli väärässä epäillessään häntä Venäjän trolliksi.

Tiedämme, että Pietarin trollitehdas vaikutti USA:n vaalikamppailun aikana vuonna 2016, mutta Trumpin valinta taisi tulla heillekin yllätyksenä. Tarkoituksena oli vain lietsoa epäsopua ja hämmennystä. Pietarin toimisto vaikuttaa enemmän Putinin henkilökohtaiselta projektilta kuin vakavasti otettavalta valtiojohtoiselta toiminnalta.

NSA epäili, että Venäjä olisi murtautunut Ranskassa Macronin kampanjan tiedostoihin vaalien alla toukokuussa 2017, mutta Ranskan oma tiedustelupäällikkö epäili tietoa. Joka tapauksessa feikkitiedostojen hakkerointi ja levittäminen ei vaikuttanut kovin tehokkaalta. Toivottavasti tempauksen takana ollut taho paljastuu joskus.

Sopivasti viikonloppuna Hesari julkaisi Pavel Melnikovin haastattelun, jossa Airiston Helmen omistaja antoi oman selityksensä Turun saariston järeille laitureille, helikopterikentälle ja majoitustiloille. Se saattoi olla sumutusta, mutta viranomaiset eivät tutki Airiston Helmeä uhkana kansalliselle turvallisuudelle. Kyse on talousrikostutkinnasta.

Vaikuttaa siltä, että tässäkin jutussa media ja Remes ovat tehneet kärpäsestä härkäsen. Kun Airiston Helmi ratsattiin, media ihmetteli miten osuvasti Remes oli osannut kuvitella kirjoissaan Venäjän salaista sillanpääasemaa. Taisi olla päinvastoin: Remeksellä lienee suhteita puolustusvoimiin ja idea oli ehkä annettu sieltä. Se näyttää kuitenkin olleen väärä.

Vaikka informaatiovaikuttamista ei sovi vähätellä, on hyvä muistaa, mitä Itävallassa tapahtui. Ibizalla salaa kuvattu video riitti kaatamaan puoluejohtaja Heinz-Christian Strachen ja ehkä vaikuttamaan EU-vaalitulokseen enemmän kuin väkevinkään trolliarmeija. Netissä voi huutaa kuka tahansa, mutta perinteisellä medialla on yhä vaikutusvaltaa. Kuka kuvasi videon, kuka oli siinä esiintyvä nainen ja miksi video tuli julki juuri vaalien alla? Siinä nettivaikuttamista isompia kysymyksiä.

Vaalihäirintää ei tullut. Tarkkana kannattaa olla, mutta hybridiuhkien liioittelu kääntyy itseään vastaan. Tässäkin tapauksessa pahinta on pelko itse.

Tekstiä muokattu 4.6.2019

Vaalivaikuttaminen epätodennäköistä, mutta tarkkana kannattaa olla

Eduskuntavaaleihin on kuukauden verran aikaa. Jos ulkomaiset tahot haluavat vaikuttaa tulokseen, pian olisi aika toimia. Mutta toimiiko kukaan?

Virossa käytiin juuri vaalit, joissa sähköisten äänestäjien määrä (274 000) oli suurempi kuin koskaan. Lähes puolet äänesti sähköisesti, eikä mitään ongelmia havaittu varoittelusta huolimatta. Tekniikka toimi eikä kukaan kyseenalaistanut tulosta, vaikka se yllätyksellinen olikin.

Suomen pelko vaalihäirinnästä liittyy lähinnä Yhdysvaltojen kokemuksiin vuoden 2016 presidentinvaaleissa. Keväällä 2017 Ranskan vaaleissa vuodettiin tekaistuja asiakirjoja, mutta tapauksen taustat jäivät arvoitukseksi. Saman vuoden Saksan vaaleissa ei nähty mitään häirintää, mikä herätti suorastaan ihmetystä New York Timesissa ("Saksan vaalimysteeri: miksi Venäjä ei sekaantunut?")

Vaalitulokseen vaikuttaminen perustuu pitkälti yllätykseen. Nyt yllätysmomenttia ei ole, joten laajamittainen häirintä kääntyisi helposti tekijäänsä vastaan. Sitä paitsi Suomen vaalit ovat niin tylsät ja merkityksettömät, että ne tuskin kiinnostavat ulkovaltoja. Tulipa sitten sote-, vanhus-, maahanmuutto- tai ilmastovaalit, ulkovalloilla tuskin on intressiä sörkkiä asiaa.

Tilanne olisi eri, jos tekisimme samalla turvallisuuspoliittisia valintoja tai muita ratkaisevia päätöksiä. Uskon, että tällä kertaa suomalaiset saavat pestä sote- ja maahanmuuttopyykkinsä ihan itse.

Uskon myös, että siitä huolimatta media etsii innokkaasti merkkejä vaalivaikuttamisesta. Viime vuoden presidentinvaaleissa epäiltiin jo twitterbottien hyökkäystä, kunnes Haaviston seuraajamäärän äkillinen kasvu (Pekka Haaviston Twitter-tili hyökkäyksen kohteena, Supolle ilmoitettu) paljastuikin harmittomaksi. Tammikuussa 2019 saksalaisten poliitikkojen salasanavuodon taustalta paljastui teinipoika.

Aina voi spekuloida, millaista vaalivaikuttaminen olisi. Ehkä tehokkainta olisi julkaista jokin tietovuoto tai syytös, vaikka sitten perätönkin, juuri ennen vaalipäivää. Tosin, kuten Halla-ahon tapauksessa nähtiin, edes puolueen puheenjohtajavaalien alla paljastettu avioton lapsi ei vaikuttanut äänestäjien käyttäytymiseen. Suomalaisilta puolueilta tuskin löytyy salaisuuksia, joita voisi vuotaa vaalien aattona.

Pahempi vaihtoehto on, että vaikuttaminen tapahtuu niin hienovaraisesti, ettemme edes huomaa sitä. Siksi jokaisen kansalaisen on syytä olla valppaana jo nyt ja miettiä, miksi jokin tietty mainos näkyy ja kuka sen takana mahtaa olla. Miksi algoritmit poimivat somesta juuri tietynlaisia päivityksiä?

Kiinnostavin ja vaikein kysymys on, räätälöidäänkö meille sosiaalisessa mediassa näkyviä mainoksia epäasiallisella tavalla. Tätä on vaikea osoittaa ja juuri se kertoo uudesta tilanteesta. Mainokset lehdissä, televisioissa ja jopa verkkosivuilla ovat näkyneet kaikille samanlaisina, ja ne on kohdistettu profiiliin itse ilmoitettujen tietojen perusteella.

Nyt on syytä pelätä, että joku kerää dataa meidän nettikäyttäytymisestämme ja tietää asioita, joita emme itse edes tunnista itsestämme, tai joita ei voi ostaa miltään perinteiseltä mainoskanavalta. Mainosten kohdistaminen salattujen paheiden, pelkojen ja toiveiden perusteella voisi olla vaarallista; etenkin kun mainokset ovat henkilökohtaisia emmekä tiedä, miten ne näkyvät muille. Sama ehdokas voi mainostaa eri katsojille täysin vastakkaisilla argumenteilla.

Kyse ei ole yksin Facebookista tai Googlesta. Myös esim. suomalaiset mediayhtiöt keräävät tietoja meistä ja voivat päätellä paljon siitä, millaisia juttuja nettilehdistä luemme. Sanoma mainostaa avoimesti itseään "datakarhuna".

Hesari mainosti omaa "datakarhuaan" 25.1.2019.

On esitetty, ettei täsmäkohdentamista saisi lainkaan käyttää vaalimainonnassa. Olen eri mieltä. Tuotteita ja palveluita on jo pitkään mainostettu samalla tekniikalla. Oleellista on, että ihmiset tietävät asiasta ja että toiminta on mahdollisimman avointa. Mikäli kampanjassa käytetään kohdennettua mainontaa, sen algoritmit, datalähteet ja käytetyt tekniikat pitäisi ilmoittaa muiden kampanjatietojen mukana.

Facebook on ilmoittanut perustavansa eurovaaleja varten mainoskirjaston, josta vaalimainoksia voi selata vielä seitsemän vuotta vaalien jälkeenkin. Mainostajan pitää todentaa henkilöllisyytensä ja vaalimainoksissa pitää näkyä tieto maksajasta.

Jo nyt Facebookissa voi jokaisen mainoksen kohdalla tarkistaa, miksi juuri tämä mainos näkyy:

Facebook Miksi näen tämän mainoksen?

Avautuva ikkuna kertoo, millä kriteereillä mainostaja on halunnut valita vastaanottajat. Ne voivat poliittisten mainosten kohdalla olla kiinnostavia, tässä kokkikoulu Espan tapauksessa ei niinkään.

Tietoja tästä Facebook-mainoksesta.

Facebook ei tarjoa sellaisia kriteereitä, joita salakavala vaalimainonta voisi hyödyntää. Niinpä FB-markkinointi lienee suhteellisen vaaratonta. Netti on kuitenkin täynnä mainospaikkoja, joiden taustoista ja datamääristä emme tiedä mitään.

Mitä avoimempi vaalimainonta, sitä vähemmän pelkoa epäasiallisesta vaikuttamisesta. Nyt vain pää kylmänä seuraavat pari kuukautta!

Lisäys 13.3.2019: Twitterin puolelta muistutettiin vaalikoneista. Totta, ne ovat suomalainen erikoisuus, johon hakkerointiyritykset kannattaisi kohdentaa. Se olisi juuri sellaista odottamatonta ja yllättävää vaikuttamista, johon emme osaa varautua. Toivottavasti vaalikoneiden ylläpitäjät ovat suojanneet koneensa hyvin! Myös vaalikoneiden käyttäjien kannattaa pohtia, miksi kone ehdottaa juuri tiettyä ehdokasta. Onko tulos looginen vai voisiko se olla manipuloinnin tulosta?

Rokotusvastaisuus ja infosota

"Olen akateemisesti koulutettu hyvä äiti - siksi en rokota lapsiani. Jos pöpö iskee, sairastamme ja toivumme. Koska keho osaa toimia. Uhkailu sosiaalietuuksien poistamisella rokottamattomilta on perusoikeuksien polkemista."

Siinä tiivistetysti Helsingin Sanomissa itsenäisyyspäivänä julkaistun mielipidekirjoituksen ydin.

HS mielipidekirjoituksen alkua 6.12.2018

Tekstissä kolmen lapsen äidiksi esittäytyvä, ulkomailla asuva ja Suomeen paluuta harkitseva nainen kertoo, miksi ei ole antanut rokottaa lapsiaan.

Kirjoituksen perässä on jo 371 lukijakommenttia, joista lähes jokaisessa äidin ajatukset tuomitaan vastuuttomiksi. Toimitus lienee tyytyväinen kirjoituksen herättämästä web-liikenteestä ja keskustelusta.

On vaikea uskoa kirjoittajaa akateemisesti koulutetuksi, niin monta loogista virhettä hänen tekstiinsä sisältyy. Ajatus siitä, että keho toipuu sairauksista, on erikoinen -- silloinhan lääketiede on turhaa. Toipumisista voisi kysyä vaikka läheisensä syövälle menettäneiltä. Lääketiedettä tarvitaan juuri siksi, että ihminen ei toivu sairauksista ilman apua.

"Ennenkään ei rokotuksia ollut ja silti ihmiset pärjäsivät" henkiset ajatukset ovat nettikeskusteluissa yleisiä. Niin, osa pärjäsi, mutta varsinkin lasten kohdalla kuolleisuus oli järkyttävän korkea. Pieni osa selvisi aikuisiksi, mutta pelkästään heidän huomiointi on ns. selviämisharhan mukainen ajatusvirhe.

Voisi kirjoittaa paljonkin laumasuojan merkityksestä tai siitä, miten omilla lapsilla itsestään parantuva rokko voi tarttua toiseen, jolle se on heikomman vastustuskyvyn vuoksi kohtalokas. Tai siitä, että jos ihminen haluaa päättää asioistaan itse, hänen on myös kannettava niiden seuraukset ja otettava vastuu muista, joihin hänen tekonsa vaikuttavat. Ja siitä, miten muodikasta on vetäytyä perusoikeuksien taakse, kun joku haluaa puhua velvollisuuksista tai yhteisestä edusta. Mutta antaa sen olla, nämä näkemykset tulevat hyvin esille lukijoiden kommenteissa.

Itselleni heräsi epäily, että näin provosoiva kirjoitus saattaa olla ulkovaltojen informaatiovaikuttamista, jolla pyritään lietsomaan eripuraa suomalaisiin ja vähentämään heidän luottamustaan viranomaisiin. Onko vain sattumaa, että kirjoitus julkaistaan juuri itsenäisyyspäivänä? Tai se, että kirjoittaja kertoo asuvansa nyt ulkomailla?

Kirjoitus on luonteensa vuoksi julkaistu nimimerkillä. Helsingin Sanomat vastaa julkaisemistaan teksteistä ja pyrkii siksi varmistamaan kirjoittajan todellisen henkilöllisyyden. Toivottavasti työ on tässä tapauksessa tehty riittävän huolellisesti, jotta Hesaria ei valjasteta infosodan tahattomaksi desantiksi.

Kun seuraavan kerran näet netissä tai lehdessä vahvoja mielipiteitä ajankohtaisista aiheista kysy itseltäsi, voisiko kyseessä olla tahallinen vaikuttamisyritys -- ja suhtaudu tekstiin sen mukaisesti. 

Fox News manipuloi omaa kansaa

On tärkeää seurata erilaisia uutislähteitä, jotta ymmärtää paremmin eri tavalla ajattelevia. Tuttuja uutislähteitä seuraamalla oma kupla vain vahvistuu.

Tämän ohjeen mukaisesti olen seurannut koko alkuvuoden Fox Newsin uutisia, aluksi paikan päällä tv-kanavalta ja Suomeen palattuani netin kautta. Kirjoittamalla Youtubeen hakusanaksi "Fox News live" saa linkin, jolla pystyy katsomaan reaaliajassa jenkkien omaa Fox-kanavaa. Ilmeisesti lähetys on joidenkin henkilöiden laittomasti nettiin releoimaa, sillä Fox itse ei live-kuvaa tarjoa.

Sama pätee CNN:ään, joskin sitä välittävät sivut ovat rajoitetumpia, eikä videoikkunaa pysty esimerkiksi laajentamaan koko näytölle.

Molempien uutisointia voi seurata tietenkin myös web-sivujen kautta, vaikka nettisivut ovatkin eri asia kuin tv-lähetys. Osoite Foxnews.com on helppo muistaa, kansainvälisellä CNN:llä pitää valita erikseen US-edition, jotta näkee jenkeille itselleen tarkoitut uutiset.

Koko alkuvuoden Fox on toistanut samaa kaavaa. Se kertoo presidentti Trumpin saavutuksista ja ansioista. Epäonnistumiset ja huonot uutiset sivuutetaan kokonaan tai mainitaan korkeintaan lyhyesti. Demokraatit (joihin usein viitataan halventavalla nimellä "liberals") esiintyvät kaikissa uutisissa kielteisessä valossa. Heidän edustajansa saavat kyllä puheenvuoron, mutta juontaja katkaisee yhteyden nopeasti jos vastaukset eivät miellytä.

On luonnollista, että konservatiivien äänitorvi Fox suhtautuu Trumpiin myönteisesti, mutta mitä pitäisi ajatella siitä, että Foxin etusivulla esiintyvät toistuvasti Hillary Clintonin sähköpostit, Uranium One ja jopa Bill Clintonin 25 vuoden takaiset seksiskandaalit?

Tyypillinen Foxin etusivu.

Nyt helmikuussa uutispainotukset ovat hieman monipuolistuneet, ykköseksi ovat nousseet myös talviolympialaiset ja Floridan kouluammuskelu.

Fox News on kuin Venäjän valtion uutiskanavan länsivastine: se ei yritäkään tarjota uutisiin konservatiivista näkökulmaa vaan on puhdasta mielipiteenmuokkausta ja jopa suoranaista propagandaa. Näin toimii USA:n sisäinen informaatiovaikuttaminen.

Tiedustelumuistion piti olla pahempi kuin Watergate.

Onko CNN yhtään parempi? Ainakin se toimii kansainvälisesti ja USA:n sisäiset jutut ovat tasapainoisempia. CNN ei pyri tekemään käännytystä eikä nosta joka päivä kärjeksi republikaanien pilkkaamista. Luultavasti sen toimittajat ovat demokraatteja, mikä näkyy väistämättä aihe- ja näkökulmavalinnoissa, ja uutisoinnissa on tehty selkeitä virheitä, mutta ne eivät ole tarkoituksellista manipulointia. Konservatiiveja kritisoidaan, mutta heitä ei demonisoida kun Foxilla. Virheet myös oikaistaan ja niitä pahoitellaan.

Foxin uutisshow't ovat luku sinänsä. Hannity on välillä kuin uskonlahkon pastori, joka saarnaa värikkäästi Hillary Clintonin rikollisista toimista ja liberaalien paheellisuudesta. Vastapuolen edustajien vuosien takaisia lausuntoja kaivetaan esiin vuosien takaa, toistetaan videona ja pilkataan päälle.

Sean Hannity

Toinen poliittinen kommentaattori on Laura Ingraham. Hänen esiintymisensä on vielä pistävämpää, välillä suoranaista (sensuroitu) tavalla, johon vain naiset pystyvät.

The Ingraham Angle

Toistuvana teemana on Washingtonin poliitikkojen mädännäisyys, jonka Trump aikoo puhdistaa Amerikan kansan eduksi "kuivattamalla suon".

Trump kuivattaa Washington DC:n suon.

Ja kaiken päälle päätteeksi Fox muistaa vähän väliä kehua, että juuri heidän kanavansa tarjoaa tasapuoliset, reilut ja luotettavat uutiset.

"Most watched. Most trusted" - LOL

Yhdestä asiasta annan Hannitylle tunnustusta. Usein hänen shownsa päättyy kahteen katselijoiden jättämään vastaajaviestiin, jotka esitetään myös tekstinä ja ovat ilmeisen aitoja. Kaikki näkemäni palautteet ovat olleet Hannityn kannalta täystyrmäyksiä, jopa alatyylisiä.

"Your mouth is vile to me"

Adjektiivia "vile" ei opetettu koulun englannintunnilla, mutta sen voisi kääntää suomeksi "halpamainen" tai "häpeällinen".

"You are a giant tool"

Tätäkään ilmaisua ei opetettu koulussa, mutta sen merkitys selvinnee asiayhteydestä. Palautteista päätellen Hannityllä on kanttia vastaanottaa kritiikkiä ja se on aina hyvä asia.

Olen seurannut Foxia satunnaisesti myös aiempina vuosina, mutta mielestäni meno ei ole ollut lainkaan tällaista. Fox on siirtänyt televisioon Twitteristä ja anonyymeiltä keskustelupalstoilta tutut keinot ja retoriikan, ja hakenut oppia Venäjältä. Elämme totuuden jälkeistä aikaa, jolloin totuuden määrittelee puhuja itse. Musta on valkoista, jos niin sanotaan -- ja katsojat uskovat, koska ovat jo valmiiksi samaa mieltä.

Presidentti Trumpin kerrotaan seuraavan vain Foxin uutisia. Miljoonat muut muodostavat maailmankuvansa (tai no, ulkomaan uutisia ei juuri ole, joten kyse on oman maan kuvasta) Foxin perusteella. Ei ihme, että Yhdysvallat on riitaisa ja jakautunut. Tätä vauhtia se menettää globaalin johtoasemansa. Kiinalle ja Venäjälle USA:n nykyinen meno sopii mainiosti. Ne hiovat jo strategioitaan ottakseen USA:lta vapautuvaa globaalia vaikutusvaltaa.

Hannityn ja Ingrahamin show-lähetykset tulevat aamuyöllä neljän ja viiden välillä. Jos haluat nähdä länsiversion Venäjän omien kansalaisten manipuloinnista, laita herätyskello soimaan ja suuntaa Youtubeen.

Yhdysvaltojen tilanne on Venäjääkin pahempi, sillä jenkit valitsevat yksipuolisen tiedottamisen vapaaehtoisesti -- ja ovat siitä vieläpä ylpeitä. Tietämättömyys ja suvaitsemattomuus ovat uusia hyveitä. Venäläisillä ei ole vaihtoehtoja.

Kaikesta huolimatta aion jatkaa Fox Newsin seuraamista. Suomessa Trumpista kertovat uutiset ovat yksinomaan kielteisiä, joskus koomisuuteen asti. Fox tasapainottaa uutisointia ja auttaa ymmärtämään, miksi äänestäneistä vajaat puolet kannatti häntä ja osa äänestäisi häntä vielä uudelleenkin.

Toivottavasti pääni kestää räjähtämättä.

Lisäys 18.2.2018: Laura Ingraham haastattelee entistä CIA-johtajaa, joka kertoo Venäjän disinformaatiokampanjasta ja kertoo lopuksi, että USA sotkeentuu muiden maiden vaaleihin "vain hyvän asian puolesta" ("only for a very good cause in the interest of democracy").

Lisäys 22.3.2018: Foxin oma kommentaattori kieltäytyi uusimasta sopimustaan, koska Foxista on tullut propagandakanava: "Today, I feel that Fox News is assaulting our constitutional order and the rule of law, while fostering corrosive and unjustified paranoia among viewers. Over my decade with Fox, I long was proud of the association. Now I am ashamed."

Lisäys 31.3.2018: No nyt Laura Ingraham meni liian pitkälle ja joutui "lomalle". En ole lainkaan yllättynyt. 

Vapauden risti pelastaa somen pilaaman Suomen

Odotin kiinnostuneena Ilkka Remeksen jatkoa Horna-sarjalle, sillä Jäätyvä helvetti (2015) oli suorastaan ahdistava kuvaus Suomesta Venäjän kyberhyökkäyksen kohteena.

Tässä suhteessa Vapauden risti (2017) on pettymys. Sydäntalven kauhuista hypätään syyskuuhun, jolloin kyberhyökkäykset ovat ohi, mutta Suomi vaikeassa tilanteessa Venäjän ja Yhdysvaltojen välissä.

Jokainen Remeksensä lukenut tietää, mitä on saamassa: idän uhkaa, väkivaltaa, vauhdikkaita käänteitä ja suomalaisia sankareita. Venäjä miehittää yhä Hankoa ja Ahvenanmaata, mutta Suomi on saanut turvakseen amerikkalaisia joukkoja ja valmistelee pikaista liittymistä Natoon. Kansalaiset ovat jakautuneet Venäjä-myönteisiin konfliktin karttajiin sekä Venäjän vaikutuspyrkimyksiä vastustaviin. Hallitus on kaatumassa sisäisiin erimielisyyksiin.

Kirjailija on tehnyt taustatyön huolella, mutta ihmiskuvaus tai tapahtumien logiikka ei pysy sankarien vauhdissa. Sekä Jäätyvän helvetin että Vapauden ristin juonihuipennukset ovat epäuskottavia. Remeksen ansiota kuitenkin on, että kovassa vauhdissa heikkoudet unohtuvat.

Vapauden risti alkaa terroristien kuorma-autoiskulla Kauppatorille, mutta venäläisten järjestämä isku unohtuu nopeasti, sillä heti perään tulee toinen dramaattinen tapahtuma: SAK:n jäsenjärjestön Kirkkonummen virkistyskeskukseen kokoontunut SDP:n ylin johto menehtyy venäläisten junailemaan häkämyrkytykseen.

Sen jälkeen amerikkalaiset, israelilaiset ja venäläiset agentit ajavat kukin oman maansa etuja Suomen maaperällä. Puolustusvoimien tiedustelulaitoksen palveluksessa aiemmin työskennellyt Lari Vuori lähtee pelastamaan isänmaataan omapäisesti ja radikaalein keinoin, aina kommandohyökkäystä ja sinkoiskua myöten.

Erityisesti pistää silmään tapahtumien ajankohtaisuus. Mukana on useita tuttuja teemoja, kuten kaksoiskansalaisuus: "Hyödyllisissä, jopa strategisissa tehtävissä työskentelevistä Venäjän kaksoiskansalaisista koottu lista oli osoittautunut useita kertoja välttämättömäksi. Se oli vain osa yli 50 000 nimeä sisältävästä tiedostosta, jota oli päivitetty luotettavista suomenvenäläisistä kootun verkoston avulla. Viktor oli seurannut huvittuneena Ylen toimittajan paljastuksesta seurannutta uutisointia kaksoiskansalaisiin kohdistuneesta väitetystä syrjinnästä Puolustusvoimissa - suomalaisten sinisilmäisyydellä ja tyhmyydellä ei kerta kaikkiaan tuntunut olevan rajaa." (s. 328)

Sipilä on pääministerinä ja monia tuttuja poliitikkoja mainitaan nimeltä. Donald Trump joutuu eroamaan Venäjä-sopimustensa vuoksi, mikä tuntuu jo keinotekoiselta ajankohtaisuuden tavoittelulta.

Tietoturvaan liittyen Remes mainitsee Kanta-järjestelmän "hyväksyntää odottavien potilaskertomusten ja uusittavien reseptien listat" (s. 329) sekä käyntitietojen virheiden korjaamiseen tarkoitetut selauslistat, joista venäläiset ovat kaksoiskansalaisten avustuksella keränneet tietoja satojen poliittisten vaikuttajien diagnooseista. Kanta-järjestelmän hakkerointi olisi suoraviivaisempi tapa, mutta voisi paljastua ja aukot tukittaisiin nopeasti. Toivottavasti terveydenhuollon tietoturvasta vastaavat ovat ottaneet epäsuorat reitit huomioon.

Teksti on sujuvaa ja virheetöntä, vasta kirjan lopussa oikoluku on uupunut ja jättänyt muutaman korjauksen tekemättä.

Jos tässä olisi kaikki, en olisi maininnut kirjaa lainkaan. Syy blogitekstin kirjoittamiseen on Remeksen sosiaaliseen mediaan ja informaatiovaikuttamiseen liittyvissä kohdissa. Remeksen mukaan Venäjä, joka ei pysty vastaamaan lännen sotateknologian kehitykseen, panostaa stragiseen vaikuttamiseen psykologisilla operaatioilla.

"Sellaisten testilaboratorioksi Suomi oli omiaan. Viiden ja puolen miljoonan ihmisen verraten yhtenäistä massaa oli helppo käsitellä... SDP:n osalta Belinskyn käyttämät algoritmit olivat laskeneet, että puoluetta kohti oli hakeutumassa suuri määrä turvallisuushakuisia, perinnemielisiä suomalaisia. Heidät tarvittiin voittamaan vaalit, mutta suotuisan jatkon varmistamiseksi puolueen Nato-mielisen oikeistosiiven toimintaedellytykset oli eliminoitava. Yksilövaikuttamisen ryhmä pyrkisi tuhoamaan näiden mahdollisuudet vaaleissa. Massavaikuttamisen ryhmä vuorostaan lamaannuttaisi SDP:n oikeistosiiven kannattajat jäämään pois vaaliuurnilta, aivan kuten Hillary Clintonin mahdollisille äänestäjille tehtiin Yhdysvaltain presidentinvaaleissa. Samaan pyrittiin muidenkin Venäjää kohtaan epäluuloja tuntevien suomalaisten osalta, mutta SDP oli keskiössä.

Belinskyn ryhmät käyttäisivät sosiaalisessa mediassa bottien automaattiviestejä ja pidemmälle luotuja proiileja. Perinteisten lehtien ja kanavien kommenttipalstoilla oli otettu käyttöön heidän vuosien mittaan rakentamansa uskottavan tuntuiset henkilöhahmot ja nimimerkit.

Olennaista oli valita mainosten tunnesävy kullekin ryhmälle. Kun he halusivat passivoida äänestäjän, he näyttivät neuroottisille ja tunnollisille ihmisille kuvia, joissa oli uhkaa ja vaaraa... saman profiilin ihmisille, joiden Belinsky halusi äänestävän, näytettiin turvallisia perhekuvia: nukkuvia lapsia, perheitä aamiaispöydässä, lemmikkejä, ja näistä tunnelmista äänestäjät ohjattiin suosittavien ehdokkaiden suuntaan.

Mukautuvaiselle ja ulospäin suuntautuneelle ryhmälle ei tarvinnut kohdistaa mainontaa, vaan Belinskyn sosiaalisen median tykkääjäbotit nostivat Venäjän intressien kannalta tärkeät aiheet suosituksi puheenaiheiksi. Belinskyn ryhmät testasivat niissä satoja erilaisia viestimuotoja, joista heidän algoritminsa laskivat ja paransivat minuuteissa parhaiten läpi menevät. He tykittivät niillä suomalaisten haitalliset näkemykset matalaksi ja vilauttivat toivoa rauhasta ja vakaudesta.

Belinskyn laskujen mukaan suomalaisten mielipiteet kääntyisivät ratkaisevasti 3-5 vuorokauden kuluessa." (s. 304-305)

Remeksellä on vahvaa tekstiä aiheesta, mutta itse kirjan tapahtumiin sosiaalinen media ei vaikuta. Somevaikuttaminen jää teoriaksi, kun salamurhaajat, salakuuntelu- ja -katselulaitteet, autopommit ja konepistoolit hoitavat homman kotiin. Kirjailija itse ei näytä olevan Twitterissä sen paremmin omalla nimellään kuin Remeksenäkään, joten on vaikea tietää hänen suhdettaan aiheeseen.

Sivun 306 alussa oleva kappale kelpaa silti viikon mietelauseeksi:

"Monet suomalaiset olivat pehmentäneet ajattelukykynsä vuosikausia kestäneellä sosiaalisen median ylikuluttamisella, eikä Suomi enää ollut yhtenäinen kansakunta, vaan pilkottavissa oleva lauma. Lopputulokseksi saatiin toimivinta demokratiaa, eli asioihin perehtymättömän enemmistön tyrannia."

Remeksellä on epäilemättä oma näkemyksensä siitä, keitä ovat asioihin perehtymättömät, mutta jokaisen kannattaa miettiä tykönään, kuuluuko itse tähän ryhmään.

Samalla voi pohtia, oliko entisajan (näennäisen) yksimielinen Suomi parempi vaihtoehto, vai onko näkemysten erilaisuus sittenkin jopa terveellistä. Pääasia, että oma näkemys on aito ja perusteltu, eikä sometrolleilta kopioitu.

Jk. Remes moittii suomalaisia sinisilmäisyydestä ja alttiudesta somevaikuttamiseen. Jotain vaikutusta luulisi olevan myös hänen kirjoillaan, joissa venäläiset ovat häikäilemättömiä pahiksia. Horna-sarja päättyy tähän ja kirjan lopussa Remes kertoo löytäneensä kirjaa tehdessään aineistoa ihan uuteen tarinaan. Se "sijoittuu todelliseen Suomeen käsitellen aihepiiriä, josta virallinen Suomi haluaa vaieta". Kuulostaa kiinnostavalta. Saammeko myös uuden pahiksen? Syksyllä 2018 se paljastuu. 

Munchen-elokuva ja elokuvantekijän taiteellinen vapaus

Steven Spielbergin elokuva München (2005) on esitetty Suomen televisiossa lyhyen ajan sisällä neljä kertaa, huomenna 10.8. on luvassa jo (ainakin) viides esityskerta. Elokuva on laadukas ja saanut hyvät arvostelut (samasta aiheesta on vanhempi elokuva Sword of Gideon, 1986).

München kertoo Mossadin (Israelin tiedustelupalvelu) työstä sen jäljittäessä ja surmatessa Musta syyskuu -terroristijärjestön jäseniä 1970-luvulla. Kostoon ryhdyttiin sen jälkeen, kun palestiinalaisterroristit olivat tunkeutuneet syksyllä 1972 Münchenin olympiakylässä israelilaisten majapaikkaan, tappaneet osan urheilijoista ja ottaneet loput panttivangeiksi. Saksan poliisin epäonnistunut väijytys lentokentällä johti niin pankkivankien kuin terroristienkin kuolemaan.

Tänään olympiakylässä asuvat opiskelijat ja synkästä terrori-iskusta muistuttaa enää laatta ko. talon edessä:

Tähän rakennukseen palestiinalaisterroristit hyökkäsivät syyskuussa 1972.

Mutta kuinka todenmukaisen kuvan elokuva antaa Mossadin kostosta? Osoittautuu, ettei lainkaan. Steven Spielbergin vanhemmat olivat ortodoksijuutalaisia, joten tuskin hän lähtisikään tekemään aiheesta puolueetonta dokumenttia. Asioita kaunistellaan Israelin edun mukaisesti, ja siihen tekijöillä on täysi oikeus. Tämähän on elokuvaa.

Jo elokuvan alussa näytetään teksti "inspired by real events" varoittamaan katsojia siitä, ettei tulossa ole historian oppituntia vaan elokuvaa. Ei siis "based on a true story" vaan "inspired":

Tositapahtumien innoittama.

Kun näin elokuvan ensimmäistä kertaa, menin halpaan. Odotin, että elokuva esittäisi tapahtumat todenmukaisesti, vaikkakin dramatisoituina. Aluksi elokuva huokuu aitoutta, sillä hyökkäys olympiakylään on realistinen ja sisältää aitoja uutispätkiä. Uhrit ovat mukana omilla nimillään ja kuvillaan.

Mutta sitten taiteellinen vapaus vie voiton faktoista. Elokuvassa Mossad varustaa pienen iskujoukon, joka suunnittelee ja toteuttaa iskunsa itsenäisesti mm. Roomassa ja Pariisissa. Tiedot terroristien sijainnista ostetaan ulkopuolisilta. Nuoret sotilaat (mm. melko tuntematon Daniel Craig!) ovat välillä epävarmoja tehtävänsä oikeutuksesta ja huolissaan vihan kierteen jatkamisesta. Kosto johtaa uuteen kostoon, loputtomiin.

Varmaa on, ettei Mossad oikeasti toimisi näin. Iskujen takana on koko organisaation tuki ja itse hankitut tiedot. Agentit on valittu tarkkaan eivätkä he epäröi ollessaan isänmaan asialla.

Terrori-iskusta alkava elokuva tekee Israelin kostosta oikeutetun. Elokuva ei kerro, mitä tapahtui ennen terrori-iskua ja miksi se tehtiin. Kerran palestiinalaisten näkökulma pääsee kuitenkin esiin:

Toisen osapuolen näkökulma

Tämä on vähän ennen kuin valetoimittaja toteuttaa pommi-iskunsa ja surmaa puhujan.

Iskuryhmä saa ohjeet välttää siviiliuhreja:

"Siviilejä ei saa kuolla"

Ja toden totta, yllä mainittu operaatio keskeytetään hetkeksi, jottei kotiin palannut pikkutyttö joudu pommin uhriksi.

Koko elokuvan odotin kiinnostuneena, miten se käsittelisi Lillehammerin tapahtumia. Mossadin agentit ampuivat 21.7.1973 marokkolaisen tarjoilijan luullen häntä Mustan syyskuun päälliköksi. Viidestätoista agentista norjalaiset onnistuivat pidättämään kuusi, loput ehtivät paeta maasta. Norja vapautti agentit lyhyen vankeuden jälkeen ja 23 vuotta myöhemmin Israelin valtio suostui maksamaan yhteensä 283 000 dollaria tarjoilijan vaimolle ja tämän tyttärelle (vaimo oli raskaana salamurhan tapahtuessa).

Elokuva ei käsitellyt Lillehammerin fiaskoa mitenkään, ja noloahan se olisi ollutkin. Lillehammerin kylän nimi tosin vilahtaa alkuteksteissä:

Lillehammer oudossa seurassa.

Pieni norjalaiskylä on oudossa seurassa Madridin, Ateenan, Lontoon, Rooman, Pariisin ym. suurkaupunkien joukossa. Tarkkaavainen katsoja ehkä ihmettelee, miksi.

Amerikkalainen Slate-verkkojulkaisu analysoi elokuvan faktaa ja fiktiota, mutta sekään ei mainitse Lillehammerin tapahtumia.

Mossad tavoitti lopulta oikean Mustan syyskuun päällikön. Autopommi surmasi hänet Beirutissa 22.1.1979. Samalla kuoli neljä turvamiestä ja neljä sivullista (se siitä siviiliuhrien välttämisestä).

Vaikka elokuva tapahtuu Euroopassa, loppukuvat ovat New Yorkista:

WTC-tornit taustalla.

Onko vain sattumaa, että v. 2005 valmistuneen elokuvan taustalle on lisätty digitaalisesti WTC-tornit?

Elokuvat muokkaavat käsitystämme historiallisista tapahtumista. Hyvin tehty elokuva muistetaan totuutena, koulun historiantunnilla pölyttyneet faktat unohtuvat. Esimerkiksi jenkit uskovat kaapanneensa toisessa maailmansodassa Enigma-salauskoneen natseilta, koska U-571-sukellusvene-elokuvassa brittisankarit korvattiin amerikkalaisilla. Se oli toki elokuvan tekijän taiteellista vapautta, mutta vääryys historiankirjoitusta kohtaan.

Viime vuosina on puhuttu paljon informaatiosodankäynnistä ja mielipiteiden muokkauksesta omien etujen mukaisiksi. Kun asiaan kiinnittää huomiota, hienovaraista pehmeää vaikuttamista voi nähdä monissa paikoissa. Onko München vaikuttamista vai ainoastaan hyvin tehty elokuva? Jokainen päätelköön itse.

CIA-pomon muistelmat

USA:n hyökkäys Irakiin maaliskuussa 2003 on lähiajan läntisen historian häpeäpilkkuja. USA kaatoi Saddam Husseinin ja syöksi maan kaaokseen, jonka epäsuorat seuraukset näkyvät vieläkin. Sodan inhimillinen hinta oli hirveä. Silti kukaan hyökkääjistä ei joutunut oikeuteen, hyökänneitä maita vastaan ei vaadittu talouspakotteita ja lännessä asia on aktiivisesti unohdettu. Hyökkäyksestä viime kädessä päättänyt presidentti Bush maalaa nykyään tauluja.

George W. Bush perusteli hyökkäystä Saddam Husseinin joukkotuhoaseilla. Kun niitä ei ollutkaan, syy vieritettiin tiedustelupalvelu CIA:n niskaan ja sen johtaja George Tenet erosi vuonna 2004.

Tiedustelujohtajat eivät yleensä kirjoita muistelmia, mutta Tenet teki poikkeuksen. Hyvä niin, sillä kirja on hyvin kirjoitettu ja sisällöltään kiinnostava. Olen kirjoitanut kirjasta aiemminkin, joten tällä kertaa aiheena on vain Irakin sodan tausta ja amerikkalaisten informaatiovaikuttaminen.

Vaikka Irakiin hyökkääminen meni julkisuudessa presidentin sotaisuuden piikkiin, taustalla vaikuttivat kiistanalaiset henkilöt ja ideologiset voimat. Tenetin kertomus on luonnollisesti hänen oma näkökulmansa ja ehkä jopa puolustuspuheenvuoro, mutta muitakaan yksityiskohtaisia kertomuksia hyökkäyksen taustoista ei ole. Tenet vaikuttaa uskottavalta ja teksti on täynnä faktoja, joita tietääkseni kukaan ei ole kiistänyt. Niinpä pidän kuvausta luotettavana, mutta toki vain CIA:n näkökulmasta. Ilmeisesti George W. Bush ei aio kirjoittaa omia muistelmiaan. Olisi kiinnostava lukea hänen näkökulmansa tapahtumiin.

Miksi USA hyökkäsi Irakiin? Heti kirjan ensimmäinen tekstisivu antaa viitteitä tulevasta:

"Iraq... bear responsibility"

Neokonservatiivien kummisetä, puolustusministeriötä neuvovan komitean johtaja Richard Perle, uhkasi Irakia kostolla heti 9/11-iskujen tapahduttua. "I was stunned but said nothing", kertoo Tenet, ja jatkaa seuraavalla sivulla:

"What the hell is he talking about?"

9/11-iskut muuttivat USA:n ilmapiirin pysyvästi. Tenet kuvaa yksityiskohtaisesti, miten CIA seurasi tarkasti Al-Qaidaa ja odotti terrori-iskuja jo vuosituhannen vaihteessa. Silti 11.9.2001 tapahtumat pääsivät yllättämään. Irak nähtiin mahdollisena vihollisena, jolta ei haluttu vastaavaa yllätystä. Lisäksi "For many in the Bush administration, Iraq was unfinished business" (s. 305) isä-Bushin aikaisen Irakin sodan jäljiltä. CIA:lla oli kädet täynnä työtä terrorismin vastaisessa sodassa, eikä se pitänyt Irakin uhkaa merkittävänä. Siksi Irak jäi tiedustelussa vähälle huomiolle. Paukut olivat Afganistanissa ja Al-Qaidassa.

9/11-iskun jälkeen USA:n johdon huomio kääntyi terroristeista Afganistaniin ja vähän myöhemmin Irakiin. Seurasin tuon ajan uutisointia kasvavan ihmetyksen vallassa; en ollut tunnistaa Yhdysvaltoja maaksi jonka luulin tuntevani. Sama tunne on toistunut tänä vuonna 2017 Trumpin toimia seuratessa.

George W. Bush ja Condoleezza Rice esittivät vaatimuksia Husseinille antaen ymmärtää, että kriisi johtui aseista ja olisi vältettävissä, vaikka rivien välistä oli luettavissa jotain ihan muuta. Ja s. 309 Tenet kirjoittaakin, että armeijalla oli jo Bushin presidenttikauden alkaessa tunne ("sense"), että sota oli väistämätön. Niin ikään Tenet kertoo kuulleensa Ricen sanoneen jo heinäkuussa 2002, että "the decisions were made".

Tenetin mukaan CIA tuotti jatkuvasti raportteja Irakista, joiden mukaan maa ei ollut välitön uhka Yhdysvalloille, eikä todisteita joukkotuhoaseista ollut. Puolustusvaliokunta, kongressiedustajat ja presidentin esikunta lukivat CIA-raporteista vain alun tiivistelmän ja poimivat niistä kohdat, jotka sopivat heidän odotuksiinsa. Presidentti uskoi mieluummin epämääräistä Curveball-loikkaria kuin tiedustelupalvelua ja mainitsi puheessaan kansakunnalle Saddamin havitelleen uraania Nigeristä, vaikka CIA piti väitettä epäuskottavana ja halusi poistaa sen puheesta.

Erityisesti Tenet joukkoineen kertoo yllättyneensä varapresidentti Cheneyn puheesta sotaveteraaneille 26.8.2002, jossa tämä sanoi "Simply stated, there is no doubt that Saddam Hussein now has weapons of mass destruction... Many of us are convinced that [Saddam] will acquire nuclear weapons fairly soon" (s. 315).

"USA did not go to war on Iraq solely because of WMD. In my view, I doubt it was even the principal cause. Yet it was the public face that was put on it", kirjoittaa Tenet (s.321). USA halusi muuttaa koko Lähi-idän tasapainon ja uskoi länsimaisen omahyväiseen tapaan, että tyrannin kaataminen toisi Irakiin demokratian, joka leviäisi dominoefektin tapaan muihin alueen valtioihin. Miten lapselliselta tuollainen ideologia näyttääkään nyt vuonna 2017!

Sodan jälkeen Tenetistä tehtiin syntipukki kertomalla, että hän oli vakuuttanut Irakilla olevan joukkotuhoaseita. Se oli "Slam Dunk" (varma nakki). Asia on Tenetille niin tärkeä, että hän on otsikonut kirjan 19. luvun tämän mukaisesti:

"Slam Dunk"

Tenetin mukaan sanat on irrotettu asiayhteydestään ja kun hän lausui ne 21.12.2002, presidentti oli jo päättänyt hyökkäyksestä. Kyseisessä Valkoisen talon kokouksessa todettiin, ettei ollut riittävästi aineistoa, jolla sotaa voitaisiin perustella kotiyleisölle. Kun esitys ei vakuuttanut edes maan ylintä johtoa, presidentti ehdotti palkkaamaan asianajajia, joilla oli kokemusta rikosjutuista ja juryn vakuuttamisesta. Tenet kertoo sanoneensa "Slam Dunk" presidentille vain kommenttina esityksen parantamisesta.

Vuonna 2004 ilmestyi Watergate-skandaalin paljastaneen toimittaja Bob Woodwardin kirja Plan of Attack, jossa hän väittää Tenetin sanoneen näin Irakin joukkotuhoaseista. Tenet kiistää: "The phrase has, in my view, been intentionally misused and thus completely misunderstood by the public at large".

Colin Powellin puhe YK:ssa 5.2.2003 oli jälkikäteen arvioituna puhdasta informaatiosotaa, täynnä väritettyjä faktoja ja suoranaisia valheita. Tenet kuvaa omia tunnelmiaan näin: "Walking into the UN General Assembly on the morning of Februray 5 was a surreal moment for me... I left he chamber mentally and physically exhausted" (s. 375).

Hyökkäys onnistui -- tietenkin, olihan USA:lla täydellinen sotilaallinen ylivoima -- mutta tuhannet irakilaiset kuolivat pommituksissa. Itselle jäi mieleeni varsinkin nuori Ali-poika, joka menetti pommituksissa molemmat kätensä. Sotatoimien jälkeen alkoivat vaikeudet. "The war, in short, went great, but peace was hell" (s. 399).

Tenet kertoo, että vastuu Irakin jälkihoidosta annettiin puolustusministeriölle eikä USA:lla ollut suunnitelmaa Irakin olojen järjestämiseksi. Tuloksena oli vuosia jatkunut maan sisäinen kaaos ja lopulta Isisin hirmuvalta, jonka rinnalla Saddam Hussein näytti melkeinpä pyhäkoululaiselta.

Presidentti kantoi vastuun epäonnistuneesta sodasta. Vaikka perustelut osoittautuivat valheeksi ja hyökkäys johti tuhansien omien sotilaiden kaatumiseen, isänmaallinen innostus oli niin suurta, että Bush valittiin uudelle kaudelle 2005-2009. "To me, the president still appeared less inclined to go to war than many of his senior aides", kirjoittaa Tenet (s. 319). Jää vaikutelma, että muut ohjasivat Bushin toimia ennen hyökkäystä ja hän toimi niille vain julkisivuna.

Öljyn ja poliittisen vaikutusvallan lisäksi USAn toimiin vaikutti ideologia -- nimittäin vapauden ideologia. Sotia perustellaan omille kansalaisille aina vapaudella. Monissa pienissä USA:n kaupungeissa on muistomerkki vieraissa sodissa (foreign wars) kaatuneille sotilaille ja fraasi "Freedom is not free" - vapaudella on hintansa.

Freedom is not free (Monroe, Georgia).

Irakin kansa haluttiin vapauttaa diktaattorin otteesta (tosin tämä perustelu keksittiin vasta, kun maa ei enää ollut USA:n liittolainen - hyökkäys Iraniin tai kurdien kaasuttaminen ei vaikuttanut). Tätä taustaa vasten on helppo ymmärtää, miksi Donald Trump teki ulkomaanmatkan Saudi-Arabiaan ja pitää maata liittolaisena, vaikka maa on johtavia länsimaisen ääri-islamin tukijoita. Vaikka 15/19 9/11-terroristista oli saudeja, maa ei ole Trumpin ajaman muslimien maahantulokiellon listalla.

--
Tenet ei ole katkera eikä syytä Bushia. "In a way, President Bush and I are much alike" (s. 363). Eroaan hän perustelee uskottavasti (s.477): "At some point in a job like mine, you just give out. You've been going on adrenaline for so long. The relentless pressure and middle-of-the-night phone calls take their toll. The work matters enormously, and it's never over. But the family time lost, the high school lacrosse games missed, the vacations cut short or not taken - they all add up. And then something comes along, some essential trigger, and that's it. You know you've hit the wall."

Viime vuoden marraskuussa Suomen televisiossa esitettiin Donald Rumsfeldin haastatteludokumentti, joka oli uskomatonta katsottavaa. Bushin hallinnon puolustusministeriö puhui hymyillen mustan valkeaksi ja päinvastoin, ja näytti kaikesta päätellen itsekin uskovan omat valheensa. Irakin sotaan liittyen muutama kohta kiinnitti erityisesti huomioni:

Informaatiovaikuttaminen kääntää vaikka mustan valkeaksi.

Tai valkean mustaksi.

"Tiedämme että heillä on joukkotuhoaseita"

"Siitä ei ole epäilystäkään"

Putkosen informaatiosota tuulimyllyjä vastaan

A-studiossa nähtiin eilen 12.10.2016 kiinnostava tapaus, kun ensimmäinen aihe kertoi Venäjän infosodan menetelmistä ja seuraavassa aiheessa perussuomalaisten puoluetoimiston viestintävastaava Matti Putkonen sovelsi aivan samoja menetelmiä omassa asiassaan (Yle Areenassa kuukauden ajan). Vahva, tinkimätön mielipide, asiantuntijoiden vähättely ja syytökset THL:n sidonnaisuuksista olivat kuin suoraan informaatiovaikuttamisen oppikirjasta. Tunne ratkaisee, faktat ja asiantuntijamielipiteet ovat toisarvoisia.

Eikä Putkonen häpeillyt keinojaan, vaan oli niistä ylpeä: "Millä tämä asia saadaan jokaisen kansalaisen tietoon? Lepakosta tehtiin uusi Rapalan viehe, kolmikoukkuinen, jonka heitin toimittajamereen ja hups - tarttui."

"Toimittajat tarttuivat vieheeseeni".

Tällä hän viittasi perussuomalaisten viime viikon ulostuloon, jossa väitettiin lepakkojen räjähtelevän infraäänen vaikutuksesta. Tiedon Putkonen oli löytänyt googlaamalla.

Putkonen lisäsi itse infraääniaallot.

A-studioon oli pyydetty myös infraäänistä oireileva Leena Kurikka ja THL:n tutkija. Jälkimmäisen mukaan ei ole tiedossa vaikutustapaa, jolla normaalin voimakkuuden infraäänet voisivat vaikuttaa ihmisen terveyteen. Leenan oireet olivat epäilemättä tosia, mutta niiden syistä ei ole varmuutta.

Kurikan mukaan erityisen haitallisia ovat "pulsoivat infraäänet". Mitähän se tarkoittaa? Google löytää yhden osuman ja sekin on Turun Sanomien mielipidekirjoituksesta.

Infraäänten olemus tuntui olevan epäselvä myös Putkoselle itselleen. Hän sanoi tutkijan olevan väärässä erottaessaan infraäänet ja paineenvaihtelut: "nopeataajuinen infraääni on juuri tätä paineenvaihtelua".

Putkosen fysiikan opinnoista lienee aikaa. Kerrataan siis, että infraäänet ovat matalataajuisia (0-20 Hz) ääniä, joita korva ei kuule. Kovilla voimakkuuksilla ne voivat aiheuttaa epämääräisiä tuntemuksia -- esimerkiksi kummitustalojen vaikutuksia on selitetty tuulen rakenteissa synnyttämillä infraäänillä.

Väite nopeataajuisesta infraäänestä on oksymoroni, aivan kuten äänekäs hiljaisuus tai älykäs idiootti. Mutta kun asian esittää Putkosen tavoin vakuuttavasti ja kirkkain silmin, kuulijat ottavat sen todesta. Juuri tätä on informaatiovaikuttaminen.

Lääketiede ei tunne mekanismia, jolla infraäänet vaikuttaisivat ihmiseen kielteisesti. Sellainen voidaan jonain päivänä löytää, joten omissa tuomioissa kannattaa olla varovainen. Tällä hetkellä tiede ja faktat eivät kuitenkaan tue Putkosen väitteitä.

Itse asiassa wind turbine syndrome muistuttaa kovasti matkapuhelinsäteilystä ja sähköyliherkkyydestä (sähköallergia) kärsivien oireita. Yhteistä niille on, että henkilöt kokevat vakavia terveysongelmia, joita ei voida laboratorikokeissa yhdistää aiheuttajaan ts. oireet eivät poistu, vaikka lähetin sammutetaan koehenkilön tietämättä tai päinvastoin.

Lääketieteen tämänhetkinen kanta onkin, että sähköyliherkkyyden kaltaiset sairaudet aiheutuvat ihmisen oman kehon mekanismeista ja huomion kiinnittäminen niihin vain pahentaa asiaa. Kyse on siis psykosomaattisesta vaivasta.

Kiinnostavaa kyllä, väite "pulsoivan" signaalin erityisestä haitallisuudesta esiintyy myös matkapuhelinsäteilyn yhteydessä.

Mistähän syystä perussuomalaiset ovat nostaneet näkyvästi esille juuri tuulivoimaongelmaiset, joita lienee muutama sata koko Suomessa? Suurempiakin unohdettuja tai vähäteltyjä tautiryhmiä löytyisi. Olisiko informaatiovaikuttamisen taustalla halu rajoittaa tuulivoiman rakentamista ja suosia perinteistä energiantuotantoa?

Hyökkäys Irakiin oli informaatiosodan suuri voitto

Donald Trump -uutisointi on edennyt siihen pisteeseen, ettei juuri mikään enää yllätä. Tämä onnistui kuitenkin sen tekemään: Trump haluaa Irakin öljyn vahingonkorvauksena niistä miestappioista ja taloudellisista kuluista, joita Yhdysvalloille aiheutui hyökkäyksestä Irakiin.

Onko tämä unta? Voiko presidenttiehdokas kääntää totuuden ja historian päälaelleen, puhua mustan valkoiseksi ja tehdä syyllisestä uhrin? Eikö lännessäkään ole mitään vaatimuksia totuudelle? Voiko historian kirjoittaa uusiksi ihan oman mielensä mukaan ilman, että kansa älähtää?

Palataanpa ajassa taaksepäin vuoteen 2002, jolloin seurasin kasvavan hämmennyksen vallassa uutisia Yhdysvalloista. Syntyi vaikutelma, että presidentti Bush oli jo tehnyt päätöksen hyökätä Irakiin Saddam Husseinin syrjäyttämiseksi. Piti vain keksiä jokin syy. Se löytyi epäillyistä joukkotuhoaseista.

Kansainväliseen yleisöön ja omaan kansaan kohdistunutta vaikuttamista kutsuttaisiin tänään informaatiosodaksi. Vielä silloin mustaa ei kehdattu väittää suoraan valkoiseksi, joten vaikutelma luotiin hienovaraisemmin. Presidentti Bush ja hänen turvallisuusneuvonantajansa Condoleezza Rice antoivat epäsuorasti ymmärtää, että Irakilla oli hallussaan joukkotuhoaseita, jotka uhkasivat koko maailmaa.

Maan johto hyödynsi syyskuun 2001 iskujen synnyttämää pelon ilmapiiriä, jossa kansan enemmistö oli helppo manipuloida iskujen kannalle. Klassinen esimerkki tästä oli Ricen vastaus, kun toimittaja 8.9.2002 kysyi, oliko WMD-aseista mitään todisteita. Konkreettisia todisteita ei ollut "emmekä halua todisteen tulevan sienipilven muodossa". Ovelaa ja tehokasta.

Bush yhdisti puheissaan 9/11:n ja Saddam Husseinin luoden näin vaikutelman, että Irak oli vastuussa iskuista. Maaliskuussa 2003 45 prosenttia yhdysvaltalaisista uskoi, että Hussein oli henkilökohtaisesti sekaantunut 9/11-iskuihin. Vastaavasti 44 prosenttia luuli, että ainakin osa 9/11-terroristeista oli irakilaisia (yksikään ei ollut, sen sijaan 15 oli Yhdysvaltojen liittolaismaasta Saudi-Arabiasta).

Näin helppoa on manipuloida omaa kansaa silloinkin, kun maassa on vapaa lehdistö eikä kukaan rajoita nettikäyttöä.

Hyökkäyksen lähestyessä jenkkimedia unohti perustehtävänsä ja asettui presidenttinsä taakse. Erityisesti Washington Post, mutta myös New York Times ja jopa The Economist kannattivat sotaa, eivätkä kyseenalaistaneet virallista tiedotusta. NY Times on sentään pahoitellut asiaa jälkikäteen.

USA turvautui kyseenalaisiin keinoihin. Se antoi NSA:lle toimeksiannon salakuunnella turvaneuvoston jäseniä, jotta maa saisi käännettyä heidät hyökkäyksen kannalle. Britannian GCHQ:ssa työskennellyt Katharine Gun vuosi tiedon asiasta brittilehdille, mikä aiheutti melkoisen kohun. Yhdysvalloissa Washington Post ja Los Angeles Times kuittasivat asian pikku-uutisella, New York Times ei maininnut sitä lainkaan. Itsesensuuri toimi.

Sosiaalista mediaa ei tuolloin ollut, mutta seurasin aktiivisesti mm. BBC:n sivulla lukijoiden keskustelua. Selvä enemmistö heistä kannatti hyökkäystä.

Britannian rooliksi jäi tukea ehdoitta Yhdysvaltoja. Pääministeri Blair kertoi parlamentissa, miten tiedustelutietojen perusteella Irak on jatkanut kemiallisten ja biologisten aseiden valmistusta, ja miten ne voitiin aktivoida käyttöön 45 minuutissa. The Sun otsikoi dramaattisesti: "Britit 45 minuutin päässä tuhosta" ja Daily Star "Hullu Saddam valmiina iskuun: kemiallinen sota 45 minuutin päässä". Tällainen viestintä tehosi kansaan siinä missä tämän vuoden valheelliset väitteet euroeron hyödyistä.

Muut maat olivat hankalampi pala. Kun Ranska ei Yhdysvaltojen painostuksesta huolimatta taipunut äänestämään YK:ssa hyökkäyksen puolesta, maa joutui huonoon valoon. Jenkit alkoivat boikotoida ranskalaisia viinejä ja ranskanperunat nimettiin uudelleen vapaudenperunoiksi (freedom fries).

Vuoden 2003 alun kansakunnan tilaa käsittelevässä puheessaan Bush kertoi maansa tietävän, että Irakilla on liikuteltavia bioaseiden laboratorioita. Ulkoministeri Colin Powellin YK:ssa 5.2.2003 pitämä puhe esitteli tiedustelutietoja, joiden mukaan Irak tuki Al-Qaidaa ja valmisti salaa joukkotuhoaseita. Puhe löytyy yhä Youtubesta (puhe tekstinä). Näin informaatiosodan aikana on hämmentävää katsoa Yhdysvaltojen ministerin puhuvan naama vakavana asioista, joiden nyt tiedämme olleen alusta loppuun valhetta.

Infosotaa vuosimallia 2003.

1990-luvulla syntyneiden, joilla ei ole omakohtaisia muistikuvia asiasta, lienee vaikea uskoa tätä kaikkea todeksi. Miten on mahdollista, että demokratian ja sananvapauden esikuva toimi kaikkia ihanteitaan vastaan tavalla, joka saa tämän päivän trollauksen näyttämään kömpelöltä puuhastelulta?

Presidentti Bush uskoi toimivansa oikein. Hän tosiaan uskoi, että sotilaallinen hyökkäys ja Saddamin kukistaminen toisivat Irakiin demokratian, minkä jälkeen dominoefekti levittäisi demokratian myös naapurimaihin. Lapsellista, länsimaisen omahyväistä ajattelua, joka kostautui pahimmalla mahdollisella tavalla: hyökkäys johti 4488 amerikkalaisen ja 115 376 irakilaisen kuolemaan, loi pohjan Isisin syntymiselle ja aiheutti lopulta pakolaisvyöryn, jonka vaikutukset ulottuvat tänään Suomeen asti.

Bush perusteli Husseinin kaatamista sillä, että diktaattori oli 1980-luvulla käyttänyt kemiallisia aseita kurdeja vastaan. Se ei tosin haitannut Yhdysvaltoja niin kauan kuin maa pysyi liittolaisena. Informaatiosota muutti totuuden ja historian heti, kun Hussein kääntyi Yhdysvaltoja vastaan.

Kun Saddam oli hirtetty eikä joukkotuhoaseita löydetty, Bush väitti saaneensa CIA:lta vääriä tietoja. Ikään kuin "sorry, me hyökättiin maahanne turhaan" kelpaisi perusteluksi. Näin valtava tiedustelumoka olisi joka tapauksessa hallinnon vastuulla, koska se nimitti tiedustelujohdon ja myönsi sille varat toimintaan.

Eikä mokaa edes tapahtunut. CIA:n johtaja George Tenet kertoi myöhemmin muistelmissaan, millaisena tiedustelu näki Irakin uhkan ja miten se raportoi asioista presidentin esikuntaan. Mutta se on toisen kirjoituksen aihe.

Jk. Hillary Clinton kannatti vahvasti hyökkäystä Irakiin. Donald Trump sanoo nyt jälkiviisaana vastustaneensa sitä. Niin tehokasta on informaatiosota, että enemmistö kansasta muistaa nyt olleensa alunperinkin hyökkäystä vastaan. Helmikuussa 2003 hyökkäystä kannatti 63 % ja vastusti 34 %, toukokuussa 2015 vastaajista 38 % muisti silloin tukeneensa ja 47 % vastustaneensa. Erityisen huonomuistisia ovat demokraatit, joista 52 % tuki silloin ja vain 19 % muistaa nyt tehneensä niin.

Jk 2. Britanniassa julkistettiin heinäkuussa 2016 seitsemän vuoden työn tuloksena 12-osainen Chilcotin raportti Blairin toimista. Sekään ei pystynyt selvittämään varmuudella, mistä ns. syyskuun kansion (September Dossier) väite 45 minuutista oli peräisin. Vuonna 2009 lähteeksi kerrottiin kuitenkin taksikuski Irakin ja Jordanian rajalta.

Suomettumista, komisario Palmu!

Olipa hauska katsoa eilen Ylen Teemalta elokuvaklassikko Vodkaa, komisario Palmu! Olin nähnyt elokuvan joskus nuoruudessa mustavalkoisesta televisiosta, joten nyt paljon myöhemmin sitä katseli ihan uusin silmin.

Ilman väritelevisiotakin näki, että elokuvan väri oli punainen. Todella punainen. Neuvostoliitto oli Suomen suuri ystävä, YYA-sopimus mainittiin ja lopun sankarina oli neuvostoliittolainen naisagentti, vähän kuin Triple-X kahdeksan vuotta myöhemmin James Bondissa.

Elokuvassa Ylen studioilla esitetään sosialistisia lauluja.

Punatähti tekee läpimurron?

Tässä kohdassa putosin melkein sohvalta, vaikka 60-luku olikin kosmonauttien kulta-aikaa.

Vuonna 1969 kaikki tupakoivat kaikkialla, autosta soitettu puhelu oli suuri ihme, keskusteltiin tehtaan ottamisesta valtion haltuun (sosialisointi) ja monta jännittävää hetkeä saatiin aikaan sillä, että henkilöt etsivät lähintä puhelinta (se autopuhelin oli vain Ylen Palmulle antamassa autossa, jota ohjasi oikein autonkuljettaja!).

Oli valaisevaa katsoa elokuvaa 18-vuotiaan seurassa. Hän ihmetteli, miksi uutisia näyttävssä televisiossa oli mustavalkoinen kuva, vaikka elokuvassa oli värit. Tiedoksi muillekin nuorille: säännölliset värilähetykset alkoivat vasta 1970-luvun puolivälissä ja ensimmäiset väri-uutiset nähtiin 1.5.1977, jolloin ruutu täyttyi punalipuista (mistä nousikin kohu). "Mikä on magnetofoni?", oli toinen kysymys. Itse yhdistin sanan kelanauhuriin, mutta elokuvassa se oli Philipsin C-kasettinauhuri, jollaiset yleistyivät vasta 70-luvulla.

"Miksi telkkarin kuva on mustavalkoinen, vaikka elokuvassa on värit?"

Sofi Oksanen on kritisoinut toistuvasti suomettumista. Kumma, ettei hän ole käyttänyt tätä elokuvaa esimerkkinä. Ainakin se toimisi paremmin kuin väite siitä, että suomalaiset oppikirjat hyväksyttiin Moskovassa. Väite ei pidä paikkaansa, ainakaan kirjaimellisesti. Silti Oksanen ei ole oikaissut virhettään. Eikö väärien väitteiden esittäminen faktana ole juuri sitä informaatiosotaa, josta Oksanen syyttää Venäjää?

Muistan 70-luvun vuodet lapsuudestani. Olisi helppo syyttää tuon ajan päättäjiä ja mediaa rähmällään olosta, tietojen pimittämisestä ja suoranaisesta propagandasta. On kuitenkin epäreilua arvioida 1970-lukua tämän päivän arvoilla ja tiedoilla. Maailma oli tyystin toisenlainen ja tuon ajan poliitikot tekivät sen, minkä oikeaksi ja parhaaksi katsoivat. Lopputulos ainakin onnistui: Suomi säilytti itsenäisyytensä ja vaurastui kaupankäynnillä. Sotilaallista kriisiä ei tullut.

Toivoisi kuitenkin, että tuon ajan tapahtumat perattaisiin lopullisesti auki ja vielä elossa olevat aktiivit ottaisivat rohkeasti kantaa tekoihinsa. Samalla voi miettiä, kuin moni tämän päivän vaikuttajista katuu toimintaansa 30 vuoden päästä. Tällä kertaa meillä on netti, eikä se unohda.

Suomettumisen kritisointi on helppoa, toisin kuin sitä edeltävän jatkosodan. Olemme kaikki kuulleet tapahtumista historiantunneilla, mutta silti on vaikea selittää ulkomaalaisille, miksi Suomi liittoutui natsien kanssa, hävisi ja juhlii silti kuin voittaja.

Aihe on edelleen arka. Melkein jokaisella on oma teoria ja varmat tiedot siitä, miksi Suomella ei ollut vaihtoehtoja. Hinta oli kuitenkin hirvittävä: 63 000 kaatunutta suomalaista ja isot aluemenetykset. Itse yllätyin huomatessani ilmatorjuntamuseossa, että jatkosodassa Helsinkiä pommittivat myös amerikkalaisvalmisteiset koneet. Se havahdutti, meitähän pidettiin pahiksina.

Tässäkin jälkiviisaus on helppoa. Sodanaikaiset poliitikot tekivät päätöksiä parhaan kykynsä ja sen aikaisen tiedon mukaan. Se, että Suomi hyökkäyksestään huolimatta säästyi miehitykseltä ja rakensi suhteet itänaapuriin, on hatunnoston arvoinen saavutus -- vaikka se elokuvassa nyt camp-huumorilta näyttääkin.

Vielä elokuvasta: on hauska pohtia, olivatko tekijät aidosti rähmällään, vai onko elokuvassa piilotettuja piikkejä Neuvostoliittoa vastaan. Esimerkiksi lopun kohtaus, jossa Jaguar ajaa Suomen hiekkateitä hurjaa vauhtia ja taustalla kuuluu laulu "isoveli näkee sen, siis aja sinä poloinen vain harkiten" -- oliko se viittaus kaikkialle ulottuvaan valvontaan vai harmiton poliisin liikennevalistuskampanja? Emme voi tietää, ja juuri siksi tuon ajan tapahtumien arvostelu jälkikäteen on hyödytöntä.

Mutta se on ainakin faktaa, että tuohon aikaan ei ollut nopeusrajoituksia, joten Jaggella sai ajaa niin lujaa kuin autosta lähti! Suomi on totisesti muuttunut... muuallakin kuin politiikassa.

170 lasissa - ei ongelmaa vuonna 1969!

PS. Eikö komisario Palmu näytäkin aivan Josef Stalinilta? Sattumaa sekin... vai?

Komisario S... Palmu.