keskiviikko 23. lokakuuta 2019

Edward Snowden: pysyvästi merkitty, mutta uskomattoman rohkea

Tämä on kolmas kirjoitukseni Edward Snowdenin muistelmista. Kirjan jälkimmäisellä puoliskolla hän kuvaa kehitystä, joka johti hänet äärimmäiseen ratkaisuun: urkinta piti paljastaa oman hengen uhalla. Niistä luettuaan on pakko kunnioittaa Snowdenin ratkaisuja ja toimintaa.

Havaijin maanalaisessa tiedustelutukikohdassa (viralliselta nimeltään Kunian operatiivinen alueturvallisuuskeskus) Snowden toimi Sharepoint-ohjelman ylläpitäjänä, mikä myöhempien tapahtumien valossa kuulostaa jopa koomiselta. Nörtti pääsi teknisen osaamisensa ansiosta käsiksi NSA:n verkkoon ja sai kerättyä dokumentteja, joiden katsomiseen muilta olisi vaadittu akateeminen koulutus ja pitkä, ansiokas ura NSA:lla.

Nähtyään NSA:n toimivan vastoin lakia ja valvonnan ulkopuolella, hän etsi käsiinsä USA:n perustuslain (juuri sopivasti perustuslain vuosipäivänä, jolloin myös kirja julkaistiin). Hän huomasi, että "NSA:n valvontaohjelmat ja erityisesti sen kotimaata valvovat ohjelmat pitävät perustuslain neljättä lisäystä täydellisesti pilkkanaan" (s. 273). NSA "oli hakkeroinut perustuslain" (s. 277).

Snowdenin kuvaus Xkeyscore-työkalusta on hiuksia nostattava. Hän pystyi käyttämään sitä, vaikka toimi muodollisesti Booz Allen Hamilton -konsulttiyhtiön palveluksessa. Xkeyscoren avulla hän pystyi seuraamaan ihmisten viestintää, some-käyttöä ja sähköpostia useilla eri kriteereillä, jopa katsomaan näiden kotiin kameroista ja näkemään reaaliajassa, miten he kirjoittivat merkkejä tietokoneellaan.

Vaikka Xkeyscoren käyttöä muodollisesti valvottiinkin, Snowden kertoo, että olisi helposti pystynyt kiertämään sitä ja "minä pystyin selailemaan suurinta osaa korkeimman oikeuden tuomareiden tai kongressiedustajien yksityisistä puuhista". Jo yksin tämän lauseen luulisi herättävän kohua USA:ssa, mutta mitään ei ole kuulunut. Olemmeko niin tottuneita valvontaan? Hyväksymmekö sen, että tiedustelupalvelut pääsevät kaikkialle -- myös sinun ja minun koneeseen? Miten voimme tietää, ettei joku seuraa nytkin konettasi ja katso kameraasi?

Vanhat työntekijät eivät kiinnittäneet huomiota ongelmiin, sillä "kun he olivat astuneet koneen sisään, he olivat itse muuttuneet koneiksi". (s. 286) Niinpä Snowden katsoi, että hänen oli pakko toimia.
"Arabikevään aloittanut mies oli melkein täsmälleen minun ikäiseni. Hän oli kaupustelija, joka myi hedelmiä ja vihanneksia kärrystä. Vastalauseena viranomaisten lakkaamattomalle vainolle ja kiristykselle hän meni seisomaan torille, sytytti itsensä tuleen ja kuoli marttyyrina. Jos polttoitsemurha oli viimeinen vapaaehtoinen teko, johon hän pystyi, minä voisin taatusti nousta sohvalta ja painella muutamaa nappulaa."
Päätettyään kertoa tiedoistaan Snowden joutui elämään, jonka painetta on vaikea ymmärtää. Hän suunnitteli tekoa, joka vaarantaisi loppuelämänsä, häpäisisi suvun ja aiheuttaisi ongelmia myös lähipiirille tyttöystävää myöten. Silti hän ei voinut hiiskua suunnitelmista kenellekään.

Miten päästä huomaamatta verkkoon Havaijin saarelta ja ottaa yhteyttä brittilehtien toimittajiin? Snowden päätyi elokuvista tuttuun ratkaisuun: hän ajoi ympäri saarta herkän wifi-antennin kanssa (ns. wardriving) ja "lainasi" langattomia kotiverkkoja, jotka usein olivat suojaamattomia tai helposti hakkeroitavissa. Hän ei uskaltanut käyttää McDonaldsin tai muiden julkisia wifi-verkkoja tietäessään, miten helppoa hänen työnantajansa oli valvoa niitä.

"Pidättäydyn julkaisemasta tietoa siitä, kuinka tarkalleen hoidin oman kirjoittamiseni – kopioimiseni ja salaukseni – jotta NSA olisi pystyssä vielä huomennakin." (s. 306) Snowden neuvoo kuitenkin unohtamaan usb-tikut, sillä ne ovat liian isoja. Hän kopioi tiedostot pienille micro-sd-korteille (aivan kuten nimeään kantavassa elokuvassa) ja salakuljetti ne ulos Havaijin tukikohdasta. Turvatarkastukset olivat löysiä, vartijat kyllästyneitä. Silti Snowden varautui pahimpaan, joskus hän kuljetti muistikorttia poskessaan ja oli valmis nielemään sen, mikäli hänet tarkastettaisiin.

Snowden puhuu lämpimästi salauksen puolesta. "Se on ainoa todellinen suoja valvontaa vastaan" ja pystyy saavuttamaan salaisuuden silloinkin, kun aseet ja piikkilangat eivät tehoa. Eikä häneltä puutu ironista huumoriakaan:
"Jos haluaisi murtaa 128-bittisen avaimen, aikaa kuluisi 2^64 kertaa enemmän kuin yksi vuorokausi eli viisikymmentä miljoonaa miljardia vuotta. Siihen mennessä jopa minut olisi jo armahdettu."
Lopulta Snowden oli saanut yhteyden kahteen toimittajaan ja yhteen dokumenttikuvaajaan. Hän lensi kaikilta salaa Hongkongiin.
"Viimeisenä aamuna, jona heräsin Lindsayn kanssa, hän oli lähdössä ystävien kanssa telttaretkelle Kauaihin pikku lomalle, jolle olin kannustanut häntä. Makasimme sängyssä ja rutistin häntä liian lujaa, ja kun hän kysyi uneliaasti, miksi olin yhtäkkiä niin hellä, pyysin anteeksi. Sanoin, että olin hyvin pahoillani siitä, kuinka kiireinen olin viime aikoina ollut ja kuinka kovasti ikävöisin häntä – hän oli paras ihminen, jonka olin koskaan tavannut. Hän hymyili, suikkasi suukon poskelleni ja nousi pakkaamaan. Kun hän oli astunut ulos ovesta, aloin itkeä ensimmäistä kertaa moneen vuoteen. Tunsin syyllisyyttä kaikesta paitsi siitä, mistä maani minua syyttäisi."
Vasta kirjaa lukiessani ymmärsin, millaisen riskin hän otti. Snowden ei voinut tietää, saapuvatko toimittajat toiselta puolelta maapalloa tapaamiseen pelkän nimettömän henkilön ehdotuksesta. Hänellä oli mukanaan levy täynnä tiedostoja, joista yhdenkin hallussapito olisi tuonut syytteen maanpetoksesta ja kymmenien vuosien vankeustuomion.

Ja kun hän oli kerran lähtenyt Havaijilta, oli myöhäistä katua: hän tiesi, että NSA aloittaisi etsinnät luvattoman poissaolon vuoksi ja selvittäisi nopeasti, mitä oli tapahtunut. Sen jälkeen Snowden olisi merkitty mies ja hänen henkensä halpa.

Kaiken tämän mies teki muutamaa viikkoa ennen 30-vuotispäiväänsä! Olipa Snowden toiminnan oikeutuksesta mitä mieltä tahansa, seko oli uskomaton henkilökohtaisen rohkeuden osoitus.

Hongkongin Mira-hotellissa Snowden linnoittautui huoneeseensa 10 päiväksi poistumatta sieltä kertaakaan. Hän pelkäsi NSA:n pääsevän asentamaan vakoilulaitteita huoneeseen, ja tilasi kaiken ruuan huonepalvelusta.

Kaikeksi onneksi toimittajat todella tulivat paikalle, uskoivat hänen ensimmäiset paljastuksensa -- ja siitä käynnistyi tapahtumaketju, jonka vaiheita on tässäkin blogissa puitu useaan kertaan. Kun uutisointi oli alkanut, Snowden saattoi melkeinpä hengähtää helpotuksesta, sillä julkisuus antoi myös suojaa. Mikä tahansa USA:n reagointi olikin, se ei voisi tapahtua salassa.

Aivan varmasti tapahtumia on puitu vielä useammin NSA:n sisällä. Seuraavan tietovuotajan tehtävä tulee olemaan paljon hankalampi.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

@Petteri

Joe Rogan julkaisi eilen keskustelun Snowdening kanssa. Se löytyy videona youtubesta, tai jos mieluummin kuuntelee podcastina, niin sekin löytyy.

Olen kuunnellut muutamia Roganin keskusteluja ja ne on olleet varsin hyviä, pidän hänen kiirettömästä tyylistään ja aidosta paneutumisesta aiheeseen.

Anonyymi kirjoitti...

Ajoin autolla, jossa on kamera. Poliisin veli oli tullut kyläilemään. Tarkastin rekkarit, joiden mukaan auto oli seisontavakuutuksessa (ollut jo 9 vuotta), mutta sillä vain ajeltiin edelleen. Otin ruutukaapauksen ja lähetin Traficomiin. Että silleen ...

Pasi Ahdevainio kirjoitti...

Todellakin, oikea ja rohkea teko tältä nuorelta mieheltä.