tiistai 9. heinäkuuta 2019

Turistikohteena Tshernobyl ja sen opetukset

Vuonna 1986 sattunut Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuus on noussut jälleen otsikoihin suositun HBO-sarjan ansiosta. Oma kiinnostukseni periytyy nuoruudesta, muistan tv-uutiset kohonneista säteilyarvoista ja lopulta Neuvostoliitosta tihkuneet tiedot voimalaonnettomuudesta. Katastrofin koko laajuus paljastui vasta päivien päästä, jälkihoitoa tehdään edelleen, yli kolme vuosikymmentä myöhemmin. Tv-sarjaa en ole nähnyt.

Heti onnettomuuden jälkeen voimalan ympärille perustettiin 30 kilometrin säteellä suojavyöhyke. Vuonna 2011 alue katsottiin riittävän turvalliseksi turisteille ja tapahtumapaikalle alettiin järjestää kiertokäyntejä. HBO-sarja on kuulemma lisännyt vieraiden määrää merkittävästi ja Tšernobyl on yksi Ukrainan suosituimpia turistikohteita.

Onnettomuuden aiheuttanut neljäs reaktori tänään.
Alue sijaitsee noin 150 kilometriä pääkaupunki Kiovasta pohjoiseen, aivan Valko-Venäjän rajalla. Alueelle pääsee vain ryhmässä oppaan kanssa, omatoimimatkoja ei ole. Bussi ajaa perille runsaassa kahdessa tunnissa. Maantie on paikoin hyväkuntoinen, paikoin kyyti on niin pomppivaa, ettei nukkumisesta tule mitään. Päivän retki Kiovasta maksaa noin 100 euroa.

Opas kertoo onnettomuusyön tapahtumista ja pelastustöistä. Bussissa pyörii myös video tapahtumista ja meidän bussissa myös dokumentti uuden, vuonna 2016 valmistuneen suojan (sarkofagi) rakentamisesta.

Turistiruuhkaa sulkuvyöhykkeen portilla.
Uloimman suojavyöhykkeen (Tsernobyl exclusion zone) raja on säilynyt 30 kilometrissä. Rajalla oli ruuhkaa, meidän ryhmä joutui odottamaan yli tunnin. Henkilöllisyydet tarkistettiin ja jokaiselle jaettiin dosimetri, joilla valtio mittaa turistien saamaa säteilyä. Se kerätään takaisin alueelta poistuttaessa. Kun pysytään oppaan mukana turvallisilla reiteillä ja poluilla, säteily poikkeaa vain hieman normaalista taustasäteilystä eikä ole vaaraksi.

Kierroksen aikana nähdään muistomerkkejä ja vieraillaan aivan entisen voimalan vieressä. Alueella on yhä paljon toimintaa, sillä suojakuorta tarkkaillaan koko ajan ja sen sisällä etäohjatut robotit purkavat vanhoja rakenteita.

Lähistöllä on myös Dugan valtava tutka-antenni, joka oli ilmeisesti osa Neuvostoliiton ohjusvaroitusjärjestelmää. Huippusalainen paikka jouduttiin hylkäämään ydinvoimaturman jälkeen. Sen alle pääsee kävelemään, jolloin rakennelman valtava koko tekee vaikutuksen.

Lopuksi on kävelykierros pikaisen evakuoinnin autioittamassa Pripjatin (Pripyat) kaupungissa. Se perustettiin vuonna 1970 moderniksi "atomikaupungiksi", jossa asui paljon nuoria perheitä ja palvelut olivat sen ajan standardeilla huippuluokkaa. Ydinvoima oli arvostettu ja hyvin palkattu ala, aivan kuten digipalvelut ja startupit tänään.

Yli 30 vuoden aikana luonto on vallannut kaupungin takaisin ja näkymät ovat kuin ydinsodan jälkeisestä maailmasta. Voisi kuvitella, että zombie hyppää esiin milloin mistäkin puskasta. Paras aika vierailuun on keväällä, kun puissa ei ole lehtiä estämässä näkyvyyttä. Toisaalta kesän vihreä luonto korostaa elämän voittoa materiasta.

Törmäysautot, joita ei koskaan ehditty käyttää.
Hylättyjen ja autioiden rakennusten jälkeen vuorossa on kuuluisin kohde: rapistunut, aavemaisen autio huvipuisto ja sen maailmanpyörä, joka on kohonnut onnettomuuden symboliksi. Puisto piti avata vappuna 1986, mutta vajaata viikkoa aikaisemmin sattunut onnettomuus autioitti koskemattoman huvipuiston.

Lisää kuvia galleriassani.

Mitä onnettomuusyönä todella tapahtui? Hyvä kuvaus löytyy Ilta-Sanomien onnettomuuden 30-vuotispäivänä julkaistusta jutusta. Neuvostoliiton viranomaiset kaatoivat syyn henkilökunnan niskaan, ja tämä totuus jäi pitkään vallitsevaksi. Nyt kuitenkin tiedämme, että voimalan suunnittelu oli riskialtis, henkilökunta ei tuntenut sen toimintaa ja pelastustoimet kangertelivat, koska onnettomuuksiin ei oltu varauduttu oikeastaan lainkaan.

Matkailu avartaa aina, ja erityisesti Tsernobylissä. Seuraavassa muutamia itselleni heränneitä ajatuksia.

Ensinnäkin turismin olemus. Pelastustöissä kuoli välittömästi 31 henkilöä, myöhemmin säteilyn on arvioitu vaatineen 4000-6000 kuollutta lisää. Opas kertoi, miten palokunta ryntäsi paikalle ilman mitään suojavarusteita eikä kukaan aluksi ymmärtänyt tuhon laajuutta. Nuoria varusmiehiä tuotiin paikalle ja heille luvattiin kotiutus heti, kun olivat tehneet osansa pelastustöissä. Lukuisat ihmiset pilasivat oman ja osa myös jälkeläistensä tulevaisuuden ymmärtämättä vaaran vakavuutta. Neuvostoliiton aikana ei ollut matkapuhelimia eikä internetiä, joista olisi voinut hankkia tietoa. Oli pakko luottaa ja noudattaa ohjeita, tehdä velvollisuutensa.

Heidän uhrauksensa eivät olleet turhia. Onnettomuudessa vain noin 20 % ydinmateriaalista vapautui ilmaan. Pitkään oli vaara, että ilman pelastustoimia uusi, entistä voimakkaampi räjähdys olisi levittänyt ilmaan loputkin, jolloin uhrimäärä olisi moninkertaistunut ja osia Euroopasta olisi muuttunut asuinkelvottomaksi.

Tänään paikalle tulvii turisteja, jotka katsovat näkymää kameran linssin läpi, osa taiteellista kuvakulmaa etsien, osa mielessään tietokonepeleihin verraten. Samanlaisia kenttiä on lukuisissa peleissä, missä ammutaan vihollisia apokalyptisissa maisemissa. Mutta tämä on totta. Tai ainakin oli -- nyt se näyttää pelkältä viihteelliseltä kulissilta, jossa nuoret ottavat itsestään selfieitä kuunnellen samalla korvanapeistaan Spotifyn suosikkeja.

Mitähän henkensä uhranneet pelastajat olisivat ajatelleet, jos olisivat tienneet?

Käynti saa pohtimaan ydinvoiman turvallisuutta. Erään arvion mukaan Tsernobylin jälkihoito tuli niin kalliiksi, että se vaikutti osaltaan Neuvostoliiton romahdukseen. Lisäksi Tsernobylistä tuli ydinvoiman vaarallisuuden symboli juuri, kun ihmiskunta olisi tarvinnut co2-vapaata energiaa.

Jos jotakin, käynti osoittaa säteilyn arvaamattomuuden. Onnettomuudesta huolimatta Ukraina piti onnettomuusreaktori neljän vieressä olevat kolme aiempaa reaktoria käynnissä. Viimeinen niistä suljettiin vasta vuonna 2000. Vaikka aivan vieressä tapahtui suuri ydinonnettomuus, muiden reaktorien operointia voitiin jatkaa. Uuden suojakuoren rakentaminen vanhan, vuotavan sarkofagin vieressä oli sekin mahdollista, vaikka vanhan rakennuksen päälle ei säteilyn vuoksi ollut menemistä.

Osa puhdistustöihin osallistuneista henkilöistä ("likvidaattoreista") sairastui vakavasti, osa kuoli. Osa ei huomannut terveyshaittoja. Muutama onnettomuushetkellä valvomossa ollut työntekijä eli ainakin vielä 2000-luvun alussa.

Alueella työskentelee yhä ihmisiä, sillä on asuttuja kerrostaloja ja jopa pieni hotelli matkailijoiden yöpymistä varten. Mummoja ja pappoja on palannut kielloista huolimatta koteihinsa. Metsät näyttävät vihreiltä, aivan kuin kyse olisi luonnonpuistosta.

Tsernobyl on onnettomuusalue, mutta ei sellainen totaalisen kuollut erämaa jollaiseksi ydintuho yleensä kuvitellaan.

Turisteja viedään turvallisille alueille, mutta kaikkialle ei ole menemistä. Maaperä on saastunut, eikä sitä voi kaivaa, joten putket vedetään maan pintaa pitkin. Kun opas neuvoo koskettamaan säteilymittarilla maailmanpyörän vaunujen pohjaa, lukema kasvaa nelinkertaiseksi. Säteilyä on yhä jäljellä, eikä sitä voi havaita ihmisaistein.

Säteily on yhtä arvaamatonta kuin kohtalo itse.

Vielä muutama käytännön neuvo. Päiväretket Kiovasta alueelle ovat luultavasti kaikilla samanlaisia, samoin hintataso. Paljon riippuu oppaasta, meidän oppaamme tunsi asian mainiosti ja puhui niin paljon, että Pripjatin kävelykierrokselle ja kuvaamiselle olisi voinut jäädä enemmänkin aikaa.

Valtion velvoittaman annosmittarin lisäksi matkanjärjestäjät vuokraavat halukkaille hetkellisen säteilyn määrän näyttävää mittaria, meillä hinta oli 200 hryvniaa (vajaat 10 euroa). Se on melko turha kapistus, koska pienillä muutoksilla taustasäteilyyn ei ole käytännön merkitystä. Ainoa hyöty niistä on selfieissä, jos haluaa poseerata mittarin kanssa.

Kierroksen aikana voi osallistua lounaaseen työntekijöiden ruokalassa. Paikka tarjoaa aitoa neukkumeininkiä niin ruuan laadun kuin palvelun suhteen. Kokemus sekin. Ruokalaan mennään vanhanaikaisen säteilymittarin läpi. Toinen mahdollisuus on ottaa mukaan omat eväät. Ruokalan alakerrassa on neukkutyyliset wc-tilat, muita tyhjennysmahdollisuuksia on vähän, mikä kannattaa huomioida juomisessa.

Kohtalokas reaktorikoe käynnistyi yövuoron alkaessa klo 1 yöllä lauantaina 26.4.1986 ja johti räjähdykseen 23 minuuttia myöhemmin. Tietoja kohonneista säteilymääristä saatiin aluksi Ruotsin kautta ja vasta maanantaina 28.4. uutistoimisto TASS tiedotti ensi kerran onnettomuudesta. Omasta nuoruuden päiväkirjasta löytyy lyhyt merkintä samalta päivältä: säteily oli noussut Suomessa 2-6-kertaiseksi normaaliin taustasäteilyyn verrattuna.

Sen aikainen viranomaistoiminta näyttää nykymittapuulla säälittävältä. Suomi ei halunnut välittää Neuvostoliiton kannalta kiusallisia tietoja ennen kuin niiden oikeellisuudesta oltiin varmoja. Kun mitään omia tietolähteitä ei ollut, Suomen viranomaiset olivat Neuvostoliiton antamien tietojen varassa. Ne olivat niukkoja ja tapahtunutta vähätteleviä. Kuolleiden määräksi ilmoitettiin kaksi ja tilanteen sanottiin olevan hallinnassa.

Mukana oli myös huonoa onnea. Kotimaan säteilymittauksia haittasi virkamieslakko, jonka vuoksi ilmatieteenlaitoksen ainoa tietokone oli ollut kuukauden "kylmillään" eikä Kajaanissa sunnuntai-iltana havaittuja kohonneita säteilyarvoja lähdetty selvittämään virka-ajan ulkopuolella.

Helsingin Sanomien uutinen 30.4.1986 on tänään koomista luettavaa
Täytyy muistaa, että maailma oli tuolloin kovin erilainen. Suurvallat tekivät ydinkokeita, joista levisi päästöpilviä ilman onnettomuuksiakin. Ei ollut sosiaalista mediaa lietsomassa paniikkia, illalla oli tv-uutiset ja aamulla ilmestyi päivän sanomalehti. Tiedottamisella ei ollut niin kiire.

Tänään säteilytason voi tarkistaa helposti netistä esimerkiksi sivulta https://www.stuk.fi/aiheet/sateily-ymparistossa/sateilytilanne-tanaan. Toivottavasti emme koskaan joudu turvautumaan sivun tietoihin tositilanteessa.

keskiviikko 26. kesäkuuta 2019

Paimion parantola - kotimainen nähtävyys avaa silmiä

Ulkomailla tulee katsottua nähtävyyksiä, joita kotimaassa ei useinkaan noteeraa. Kävin pari viikkoa sitten turistikierroksella Paimion parantolassa ja olin vaikuttunut.

Paimion parantola, sisäänkäynnin lippa on keuhkon muotoinen.
Tuberkuloosi oli 1900-luvulla vakava keuhkotauti, johon kuoli niin nuoria kuin vanhojakin. Tämän päivän ihmisen on vaikea hahmottaa, millaisesta terveysuhkasta silloin oli kyse -- siksi parantola avaa silmiä ja ajatuksia.

Parantolan suunnittelivat Aino ja Alvar Aalto ja se valmistui vuonna 1933. Suuri seitsenkerroksinen valkoinen rakennus on tänäänkin vaikuttava, mikä onkaan mahtanut olla aikalaisten reaktio? Paimion maaseudulla rakennus näkyy jo kauas, koska se kohoaa metsää korkeammalle. Aikana, jolloin valtaosa suomalaisista asui pienissä mökeissä ilman sähköä tai nykyajan mukavuuksia, rakennus on vaikuttanut huimalta.

Opas vertasi rakennusta avaruusalukseen, mikä toi itselleni mieleen Applen pääkonttorin Piilaaksossa. Paimion parantola oli 1930-luvun avaruusalus. Lisäksi täytyy muistaa, että Suomi oli nuori kansakunta, itsenäistynyt vasta 15 vuotta aiemmin ja sisällissodan muistot olivat vielä vahvoina mielessä.

Avaruusalus-vertaus on osuva myös siksi, että rakennus edustaa funkkis-tyyliä ja Aalto halusi sen toimivan parantavana laitteena. Uusinta tekniikkaa edusti mm. ruokasalin kattolämmitys, pohjoismaiden ensimmäinen näköalahissi ja salin suurikokoinen maisemaikkuna, joka piti tilata Saksasta asti ja joka maksoi varmasti hunajaa.

Arkkitehti haki parantavaa vaikutusta mm. värimaailmasta ja pölyttömyydestä. Pinnat olivat kaarevia ja jopa lamput suunniteltiin niin, että ne oli helppo pitää puhtaina.

Aulan vastaanottotiski.
Kaarevat, Aalto-maljakosta tutut muodot näkyvät heti aulassa, joskaan tiski ei ole alkuperäinen vaan Aalto lisäsi sen myöhemmin. Hän osallistui rakennuksen kehittämiseen ja paranteluun koko uransa ajan.

Miksi rakennus on "parantola" eikä "sairaala"? Kas, kun keuhkotautiin ei tuolloin ollut lääkettä. Hoitona käytettiin ravitsevaa ruokaa (ei mikään itsestäänselvyys noina aikoina), lepoa sekä rakennusta ympäröivän mäntymetsän aromeja.

Rakennuksen potilassiipi metsän puolelta nähtynä.
Ne onnelliset, jotka pääsivät tähän sairaalaan saamaan hoitoa, joutuivat viettämään siellä kuukausia, jopa vuosia. Paikka uudessa parantolassa herätti toivoa, mutta monille se jäi silti viimekseksi etapiksi maanpäällisessä elämässä.

Hienoin ja pysäyttävin paikka on rakennuksen katolla. Osana hoitoa potilaiden piti maata muutama tunti lepotuoleissa ympäri vuoden ja hengittää parantavaa raitista ilmaa.

Potilaiden kattoterassi.
Voi vain kuvitella näkyä, kun terassi on ollut täynnä potilaita. Mitä he mahtoivat ajatella katsellessaan taivasta ja metsää? Mitä he keskustelivat, kun elämä oli pelkkää odottamista ja kuolema oli alituisesti läsnä? Kiertokäynnillä ei tarvitse pelkästään kuvitella, sillä alakerroksen näyttelyhuoneessa on valokuva potilaista lepotuoleissaan.

Antibioottihoito nujersi keuhkotaudin lopullisesti 1960-luvulla. Parantola siirtyi hiljalleen muuhun käyttöön ja nyt tiloissa on Paimion kunnan sosiaalitoimen Mannerheimin Lastensuojeluliiton toimintaa. Tuoreen uutisen mukaan hallitus ehdottaa kolmea miljoonaa euroa parantolalle sen suojelemiseksi.

Yksi potilashuoneista on säilytetty alkuperäisenä, toinen myöhemmin uudistettuna.

Potilassängyn peitto lupaa olympialaisia.
Alkuperäisen huoneen peitto ennakoi Helsingin olympialaisia vuodelle 1940. Sota keskeytti kuitenkin kilpailut ja Helsingistä tuli olympiaisäntä vasta 12 vuotta myöhemmin. Kaikki hoidettavat eivät enää nähneet sitä.

Koska rakennus on arkisin käytössä, siellä ei voi vierailla omin päin ja turistikierroksia järjestetään vain kesäsunnuntaisin klo 15. Runsaan tunnin kierros asiantuntevan oppaan johdolla maksaa 15 euroa ja sille pitää ilmoittautua etukäteen. Kierroksen järjestää Magni mundi.

Rakennuksen arkkitehtuuri herättää yhä kansainvälistä kiinnostusta. Siksi kierros on saatavissa myös englanniksi, etukäteen sovittaessa myös ruotsiksi, saksaksi ja italiaksi.

Itselleni kiertokäynti toi mieleen nykyajan rokotusvastaisuuden. Joidenkin mielestä emme tarvitse turhia rokotteita emmekä lääkitystä, koska "keho osaa toimia". Suosittelen jokaiselle rokotevastaiselle kierrosta Paimion parantolassa ja paluuta aikaan, jolloin kaikki oli tosiaan kehon oman toiminnan varassa.

Sellaista aikaa emme halua takaisin.

Lisää kuvia galleriassani.

torstai 20. kesäkuuta 2019

Haluamme lisää some-kuplia

Sosiaalista mediaa syytetään kupla-efektistä, jossa algoritmit valitsevat käyttäjälle vain häntä miellyttäviä ja kiinnostavia päivityksiä. Kuplaantuminen saa meidät kuvittelemaan, että kaikki ovat samaa mieltä kanssamme, ja ihmisryhmät eriytymään toisistaan.

Aamulla näin twiittivirrassani viestin, jossa jaettiin Jari Tervon Hesarin kolumni Boris Johnsonista. Olin lukenut kolumnin jo aiemmin ja pidin sitä hyvänä. Viestissä kuitenkin luki, ettei twiitti ole enää saatavilla. Hetken ihmeteltyäni oli pakko uskoa: oikea Jari Tervo on blokannut minut Twitterissä, valeprofiili (oikea valokuva, kuitenkin) ei.

Näin toimii Twitterin blokkaus.

Twitterissä kaikki perustuu seuraamiseen. Ystäväkutsuja ei lähetetä, vaan kuka tahansa voi ryhtyä seuraamaan ketä tahansa, ja sen jälkeen hän näkee tämän twiitit. Lähtökohtaisesti kaikki on julkista, mikä on Twitterissä siunaus ja kirous.

Ärsyttäviä tyyppejä ei tietenkään kannata seurata, mutta heidänkin viestit voivat tulla näkyviin, mikäli muut seurattavat henkilöt jakavat niitä eteenpäin.

Epämieluisat twiittaajat voi unohtaa Hiljennä-toiminnolla, jolloin henkilön twiittejä ei enää näytetä omassa virrassa, mutta omat twiitit näkyvät ko. henkilölle ja hän voi lähettää yksityisviestejä. Vielä vahvempi Estä-toiminto blokkaa henkilön kokonaan: hän ei näe itse kirjoitettuja viestejä eivätkä hänen viestinsä näy edes muiden edelleen jakamina.

Olen itse mieltänyt eston viimeiseksi keinoksi, jolla tahalliset jankuttajat, trollit ja ärsyttäjät saadaan vaikenemaan. Siis ne ihmiset, joiden mielestä kaikkien ongelmien takana on maahanmuutto, äärioikeisto, vihervasemmisto, kapitalismi ja niin edelleen, sekä ne henkilöt, jotka tarkoituksella häiriköivät saadakseen toisen vaikenemaan tai kärsimään.

Jari Tervo on tv-kasvo ja Suomen tunnetuimpia kirjailijoita. Pidän häntä sivistyneenä ja yleensä olen samaa mieltä hänen kolumniensa kanssa, kuten tuore kirjoitus Boris Johnsonista osoitti. En muista koskaan kommentoineeni hänen twiittejään saati että olisin loukannut tai ärsyttänyt häntä.

Siksi blokkaaminen tuntui kummalliselta. Mutta varmaan Tervolla oli siihen syynsä.

Kommenttien perusteella opin, että Tervo on blokannut lukuisia muitakin twiittaajia. Siitä päättelen, että hän ei vain halua nähdä muiden mielipiteitä, jos ne poikkeavat omista. Ehkei edes samanlaisia mielipiteitä. Pitkän linjan kirjoittajana ja tv-kasvona hän on tottunut olemaan parrasvaloissa ja sanomaan, miten asiat ovat.

Jokin aika sitten kuuntelin Ylen radion kiinnostavaa podcastia. Olisin ryhtynyt seuraamaan kyseistä toimittajaa, mutta huomasin hänen (Kyösti Hagert, @KyostiHagert) estäneen minut. Kyse oli henkilöstä, jota en tunnistanut edes nimeltä, enkä varmasti ollut väitellyt tai häirinnyt häntä. Ilmeisesti hän oli halunnut toimia ennaltaehkäisevästi.

Turha siis syyttää Facebookin tai Twitterin algoritmeja: me haluamme kuplia. Silloin, kun algoritmit eivät ole riittävän tehokkaita blokkaamaan muiden ajatuksia, me teemme kuplamme itse.

Kysykää vaikka aktiivisilta blokkaajilta.

Jk. USA:ssa kongressiedustajat haastavat toisiaan oikeuteen Twitter-estoista.

Muokattu 10.7.2019

keskiviikko 19. kesäkuuta 2019

Libra on lupaava, uusi kryptovaluutta

Facebook kertoi eilen ennakkotietoja Librasta, joka on tuorein tulokas kryptovaluuttojen markkinoille. Aihe on sen verran uusi, että pohdiskeluille on paljon tilaa.

Kryptovaluuttojen läpilyönti muodossa tai toisessa on ollut ilmeistä jo pitkään. Raha kokee samanlaisen disruption kuin paperi, viestintä tai kaupankäynti. Odotin, että Apple ehtisi ensimmäisenä isona talona julkistamaan oman kryptovaluuttansa, mutta Facebook näyttää olleen nopeampi.

Libra ei ole Facebookin "oma" kryptovaluutta, vaan sen takana on useita isoja yhtiötä, kuten Uber, Ebay, Paypal, Mastercard ja Visa. Libra ei tule vaatimaan FB-tunnuksia eikä Facebook kontrolloi sen käyttöä, ei vakoile tilitapahtumia eikä päätä valuutan tulevasta kehittymisestä. Facebookin ansiosta Libralla on kuitenkin heti 2,4 miljardin ihmisen potentiaalinen käyttäjäkunta ja valmis lompakkoinfrastruktuuri, mikä antaa sille mahtavat lähtökohdat.

Libra ei ole samanlainen kryptovaluutta kuin Bitcoin, joka on jäänyt nörttien puuhasteluksi ja jota hankitaan lähinnä sijoitusmielessä (arvo nytkin tuplaantunut muutamassa kuukaudessa). Libra sidotaan reaalivaluuttaan niin, että se toimii kuten digitaalinen euro tai dollari, ja on arvoltaan samaa luokkaa (ns. stablecoin).

Libran ansiosta rahaliikenne pystyy ohittamaan perinteisen pankkijärjestelmän. Asiakkaat voivat siirtää rahaa suoraan yrityksille tai toisilleen. Siirrot ovat nopeita ja kustannukset minimaalisia. Remittance on maailmalla isoa bisnestä, sillä ulkomaille töihin lähteneet ihmiset lähettävät jatkuvasti rahaa kotiväelleen, ja välittäjäyritykset keräävät niistä suhteettoman suuria palkkioita.

Librasta pitäisi tulla avoin järjestelmä, johon kuka tahansa voi valmistaa lompakko-ohjelmia. Facebookin lompakko tulee olemaan Calibra ja se on ilmeisesti integroitu Facebookin Messengeriin. Näin Facebookin sisältä voidaan hoitaa rahaliikennettä ja pankkiasiointia, mutta valuutan käyttöä ei silti ole rajoitettu Facebookiin.

Miltä tuntuisi tarkistaa pankkitilin saldo, maksaa laskuja ja nähdä graafinen erittely kuukauden tuloista ja menoista suoraan Facebookista? Se tulee joka tapauksessa mahdolliseksi, kun pankit joutuvat avaamaan rajapintansa kolmansille osapuolille. Amerikassa pankkien ei tarvitse avata palveluitaan, mutta Libra voisi tuoda samanlaisia mahdollisuuksia sikäläisille käyttäjille. Melkoinen loikka nykyaikaan USA:n vanhanaikaisista ja kömpelöistä "shekki on postissa" -rutiineista!

Libralla ei ole luottokorttiyhtiöiden eikä pankkien tapaan raskasta organisaatiota, joten se perii rahasiirroista vain mitättömän pienen palkkion. Siirrot tallentuvat Librassa mukana olevien yritysten yhteiseen lohkoketjuun ja ovat peruuttamattomia. Tästä syystä nimitys kryptovaluutta on oikeutettu.

Libran lohkoketju pysty käsittelemään 1000 tapahtumaa sekunnissa, kun nykyisissä lohkoketjuissa teho jää 10-20 tapahtumaan. Libra voisi mahdollistaa myös mikromaksut, esimerkiksi 0,1 sentin kokoisen veloituksen lehtiartikkelista tai lähetetystä sähköpostiviestistä (roskapostin torjumiseksi).

Apple, Amazon ja Google eivät vielä ole mukana Librassa. En usko, että niillä on varaa jäädä pois kehityksestä, joten edessä voi olla kilpailevien valuuttojen syntyminen.

Monet tekniset yksityiskohdat ovat vielä hämärän peitossa, joten järjestelmän toimintaa ei voi arvioida kovin tarkasti. Yksi oleellinen seikka on kuitenkin hyvä huomata: Libra ei ole anarkistinen, kuten puhdas kryptovaluutta. Libra on pikemminkin vain keino siirtää rahaa osapuolelta toiselle, digitaalisesti, edullisesti ja globaalisti.

Perinteiseen luottokorttiin verrattuna Libran etuna ovat selvästi alhaisemmat kustannukset ja maksut käyttäjältä toiselle, globaalisti. Varjopuolena on käteisen luonne: toisin kuin luottokorteilla, kun rahan on kerran siirtänyt sitä ei voi palauttaa. Tämä houkuttelee varsinkin epärehellisiä kauppiaita ja huijareita. Toinen ongelma on lompakko-ohjelman turvallisuus. Kun pankkitiliä ei ole, kaikki varat ovat todellakin oman lompakko-ohjelman varassa. Calibran tapauksessa ne saattavat tosin olla Facebook-tunnuksen takana.

Käyttäjän henkilökohtainen tietoturva saattaa nousta esteeksi digitaaliselle käteiselle. Toinen kysymysmerkki on Facebookin maine: vaikka Libran keskuspaikka sijaitsee Sveitsin Genevessä ja vaikka Facebook on vain yksi monista hankkeessa olevista yrityksistä, sen maine urkkijana ei ainakaan lisää luottamusta digirahaa kohtaan. Yhdysvalloissa vaaditaan teknojättien pilkkomista, joten Facebookin ilmoitus laajentaa pankkipalveluihin osuu huonoon saumaan.

Mutta viime kädessä raha puhuu. Parasta siis opetella jo hyvissä ajoin Libran tunnus. Dollarin me jo tiedämme ($), samoin euron (€). Tässä tulee libra:
Libran valuuttasymboli.
Kymmenen vuoden päästä tämänkin tekstin lataaminen olisi saattanut maksaa yhden milli-Libran eli noin 0,1 eurosenttiä.

maanantai 17. kesäkuuta 2019

Laaja sähkökatko on kyberturvallisuuden painajainen

Argentiinan ja Uruguayn sähkökatko jätti 48 miljoonaa ihmistä pimeään ja vaille tuttuja palveluita. Onneksi katko sattui sunnuntaiaamuna eikä näissä maissa talvellakaan olla sähkölämmityksen varassa. Pimeä ja hiljainen kaupunki pelotti kuitenkin ihmisiä, eikä monikaan uskaltanut poistua kodistaan. Tv-uutisissa joku kertoi kantaneensa isoäidin alas asunnosta, koska hissit eivät toimineet.

Argentiinassa toteutui kyberturvallisuuden painajainen. Laajamittainen sähkökatko voisi pitkittyessään olla siviilien kannalta pahempi kriisi kuin perinteiseen sotaan liittyvät pommitukset. Kaikki toimii nykyään sähköllä. Suomen talvessa sen saatavuus on suoranainen elinehto.

Vuosi sitten pohdin kesähelteillä Kyberuhkia ja somesotaa -kirjaa varten mitä tapahtuisi, jos laajamittainen sähkökatko osuisi Suomeen. Kun kirja syksyllä ilmestyi kuulin väitteitä, että uhkakuvat olivat teoreettisia ja liioiteltuja. Argentiinan olosuhteet toivat spekulaationi elävästi takaisin. Juuri tällaista itsekin arvelin tapahtuvan.

Vasta kirjaa tehdessäni ymmärsin, miten monimutkainen järjestelmä sähköverkko on. Sähköä pitää tuottaa ja kuluttaa yhtä paljon, ja verkon osien on kuljettava 50 hertsin vaihtojännitteen tahdissa. Suomen runkoverkko ei ole kaatunut sitten 1970-luvun, mutta ainakin yksi läheltä piti -tilanne löytyy tämän vuosituhannen alusta.

Suomen kantaverkko on rakennettu kestämään yhden laajan häiriön, esimerkiksi voimalan ennakoimattoman alasajon tai suuren siirtolinjan katkeamisen. Jos katkoksia sattuu samanaikaisesti muuallakin, joudutaan vaikeuksiin. Verkkoon syntyy helposti ns. kaskadihäiriö, jossa sähkön tuotanto ei vastaa enää kysyntää, ja jakeluasemat joutuvat kytkemään itsensä irti verkosta tekniikkaa suojatakseen. Sen seurauksena kuorma siirtyy muille asemille, jotka joutuvat tekemään saman. Häiriö laajenee kuin jonossa kaatuvat dominonappulat.

Sähköjä ei myöskään palauteta napista painamalla. Voimalan käynnistäminen ja kytkeminen verkkoon pitää tehdä hallitusti, jotta suojareleet eivät laukea. Jostain toimivasta verkosta tarvitaan ns. siemensähköä. Suomen tapauksessa sitä saadaan naapurimaista, edellyttäen että häiriö ei ole levinnyt sinne asti.

Jakeluverkot ovat samanlaisia kaikkialla. Silti Suomessa vastaava häiriö olisi "liki mahdoton", sanoi energiateollisuuden asiantuntija. Kop, kop!

Itse asiassa heinäkuussa 2018 sähkö oli vähällä loppua Suomesta Olkiluodon sähköaseman virtamuuntajan tulipalon ja sähköaseman korjaustöiden seurauksena. Seuraavalla viikolla myös Loviisan ydinvoimalaa jouduttiin rajoittamaan, koska poistoveden lämpötila ei enää pysynyt ympäristölupaehtojen rajoissa. Onneksi ongelmat eivät osuneet samalle päivälle.

Suomen varautumissuunnitelmat on tehty talviolosuhteita ajatellen. Tuskin kukaan osasi kuvitella, että myös helteistä voisi tulla ongelma. Se kertoo, miten yllättäviä kyberturvallisuuteen liittyvät uhkat ovat.

Sattumaa tai ei, paria päivää aikaisemmin oli kerrottu Yhdysvaltojen "miinoittaneen" Venäjän sähköverkon haittaohjelmilla. Jo aiemmin Yhdysvallat on väittänyt Venäjän ainakin yrittäneen samaa heidän verkoilleen. Mielikuvitus pääsee valloilleen kun pohtii, mahtoiko kyseessä olla Yhdysvaltojen karkuun päässyt testi Venezuelan sähköverkkoa vastaan.

Kriisitilanteessa Suomi olisi helppo saada polvilleen sähköverkkoon hyökkäämällä, joko verkon kautta tai muutamalla risteilyohjuksella. Näihin uhkiin parhaatkaan hävittäjät eivät tarjoa puolustuskeinoa.

Lisäys klo 13.30: HS artikkeli sähkökatkon mahdollisuudesta Suomessa. Se mainitsee kyberuhkat, mutta ei tahallista sabotaasia tai ohjusiskua voimalinjojen tuhoamiseksi.

lauantai 15. kesäkuuta 2019

Yksin metrossa

Tämä kirjoitus on jatkoa edelliseen, joka liittyi joukkoliikenteen tehokkuuteen suhteessa yksityisautoiluun ja sen ympäristövaikutuksiin.

Käytän mieluusti metroa matkustaessani toimistolta Espoon Otaniemestä Helsinkiin. Metro on parasta joukkoliikennettä: sitä eivät vaivaa ruuhkat, vuoroväli on tiheä eikä kuljetusta tarvitse odottaa tuulen ja sateen armoilla pysäkillä.

Helsingin puolen metro toimii tehokkaasti, mutta 1,5 vuotta sitten avattu Espooseen ulottuva länsimetron osuus etsii vielä asiakkaitaan.

Kun matkustin eilen perjantaina klo 14 Otaniemestä Helsinkiin, olin melkein yksin vaunussa:

Espoosta Helsinkiin metrolla.
Paluumatka klo 18 sujui yhtä hyvin, ei tarvinnut kilpailla vapaista istuimista kuten usein lähijunissa:

Helsingistä Espooseen metrolla.
Huomattakoon, ettei kyse ole reitin loppupäästä, vaan Aalto yliopiston asema (Otaniemi) on toinen Helsingistä päin tultaessa. Sitä edeltää vain Keilaniemi. Reitin lopussa vaunut saattoivat olla kokonaan tyhjiä.

Kesäkuun puolivälissä liikkeellä ei ole enää opiskelijoita, mikä selittää osittain tyhjyyden. Mutta vain osittain, sillä länsimetrossa on hyvin tilaa myös talvella. Aamuruuhkan aikaan jotkut Matinkylästä tulevat vuorot ovat sentään täydempiä.

Pidän länsimetroa hyvänä investointina tulevaisuuteen. Kestää aikansa, ennen kuin espoolaiset oppivat metron käyttäjiksi. Metroa myös laajennetaan Kivenlahteen asti, joka tuo uusia käyttäjiä. Ennen pitkää näin lokoisa matkustusmukavuus on luultavasti mennyttä.

Kuvat kertovat kuitenkin julkisen liikenteen perimmäisestä ongelmasta: vuoroja joudutaan ajamaan säännöllisesti, oli kysyntää tai ei. Täysi bussi tai juna on erittäin kustannustehokas ja ympäristöystävällinen matkustajaa kohti laskettuna, mutta puoli- ja kokotyhjät vuorot pilaavat kaiken. Ne myös tekevät julkisesta liikenteestä kallista ja edellyttävät yhteiskunnan tukea.

Bussit ja junat ajavat matkustajamääristä riippumatta. Junassa kapasiteettia voidaan sentään muuttaa vaunujen määrää säätämällä (metrossa rajallisesti), mutta bussi on aina samankokoinen. Tämäkin rasittaa julkisen liikenteen taloudellisuutta.

Yksityisautoilu on tehokasta siinä mielessä, että se joustaa ja reagoi tarpeen mukaan. Ihmiset ajavat, kun siihen on tarvetta. Ruuhka-aikana ongelma on, että kun kaikki pyrkivät liikkumaan samaan aikaan ja samalla reitillä, syntyy vaikutelma autoilun ongelmista ja näköharha, jonka mukaan julkinen liikenne olisi ratkaisu kaikkiin liikkumisen ongelmiin.

Ei ole. Ruuhka-aikoja lukuunottamatta julkinen liikenne on tehotonta ja kallista, metroa lukuunottamatta myös epämukavaa. Harva pääsee junalla tai metrolla suoraan perille, joten liityntäliikenteeseen tarvitaan joka tapauksessa busseja tai muita kulkuneuvoja.

Polkupyörä ja kävely ovat myös tehokasta on demand -pohjaista liikkumista, mutta Suomen sääoloissa epäkäytännöllisiä. Fillarikommunistit (heidän itsensä käyttämä nimitys) ovat usein nuoria ja hyväkuntoisia, eivätkä siksi ota huomioon muita ryhmiä.

Ideologioista huolimatta tarvitsemme erilaisia liikkumismuotoja jatkossakin. Verotuksella julkista liikennettä voidaan suosia (kuten jo nyt voimakkaasti tehdään), mutta loputon autoilusta rankaiseminen kääntyy lopulta kaikkia vastaan.

Myös niitä, jotka nyt nauttivat tyhjistä metrovaunuista toisten veronmaksajien rahoilla.

keskiviikko 12. kesäkuuta 2019

Joukkoliikenne on edullista ja tehokasta

Otsikon lause on poimittu tuoreesta Ylen julkaisemasta vierailijablogista Suomen on päästävä irti autoriippuvuudesta. Haluaisin täydentää sitä näin: "Joukkoliikenne on edullista ja tehokasta kaupungeissa silloin, kun niissä on ruuhkia". Tällaisia alueita on Suomessa vähän ja niissäkin ruuhka-aika rajoittuu muutamaan tuntiin päivässä.

Suurimman osan ajasta bussit kulkevat lähes tyhjinä, kyydissään vain kourallinen ihmisiä. Se on erittäin tehotonta. Kiinteät kulut, kuten palkat ja polttoaine, juoksevat koko ajan tyhjilläkin busseilla, joten joukkoliikenne ei ole myöskään edullista. Ilman yhteiskunnan tukea se rapistuisi, kuten USA:ssa on nähty.

Suomessa joukkoliikenne toimii. Se on nähty riittävän arvokkaaksi yhteiskunnallisista ja ympäristösyistä, jotta sitä kannattaa tukea (osittain juuri autoilijoilta kerätyillä veroilla). Joukkoliikenne on myös autoilijan etu: onpahan vähemmän jonoa, kun osa käyttää ruuhka-aikaan busseja. Mutta tehokasta ja edullista? Ei.

Bussi 550 Otaniemessä keskiviikkona klo 9:53.
Bussi 111 Otaniemessä keskiviikkona klo 9:54. 
VR on onnistunut kasvattamaan junien täyttöastetta merkittävästi hintoja laskemalla. Tampereelle ja Turkuun pääsee hyvinkin edullisesti. Mutta jos matkassa on koko perhe, juna tulee helposti autoa kalliimmaksi. Joukkoliikenne on yksityisautoa halvempaa vain, kun ajaja matkustaa autossa yksinään. Valtaosa työmatkoista on sellaisia, mutta silloin auton käyttöön voi olla muita syitä.

Juna näyttää edulliselta, koska hinta lasketaan asemalta asemalle. Liityntäliikenne asemalle ja perillä lopulliseen kohteeseen nostavat kustannuksia niin paljon, että oma auto saattaa tulla silloinkin halvemmaksi.

Kirjoittaja viittaa Hesarin tuoreeseen juttuun siitä, miten valtaosa autoilijoista ei edes ymmärrä, miten kallista oman auton pitäminen on. Varmaan niin, mutta se johtuu verotuksesta. Autoilu on kallista, koska siitä on haluttu tehdä kallista. Jokainen hallitus nostaa aina ensi töikseen bensaveroa, niin myös Rinteen juuri aloittanut hallitus.

Sitten on vielä omalle ajalle laskettava arvo. Jos julkisilla kulkien matka-aika kaksinkertaistuu, lipun hinnalla ei ole enää suurta merkitystä. Oma aika on arvokkaampaa. Se on arvokasta myös yhteiskunnalle. Yleensä lasketaan vain autoilun kustannuksia ja ohitetaan ne tehokkuushyödyt, joita autoilulla saavutetaan.

Kun julkinen liikenne toimii hyvin, sitä on ilo käyttää. Itse matkustan mielelläni metrolla Otaniemestä Helsinkiin ja käytän usein myös lähijunaa. Yhdensuuntaisen matkan hinta laski juuri 2,80 euroon, mikä tuntuu hyvin kohtuulliselta. Metron vuoroväli on arkisin 2-4 minuutia, joten junia menee yhtenään. Kukapa ei tällaista käyttäisi -- etenkin länsimetron puolella vaunuissa on hyvin tilaa?

Länsimetro Espoosta Helsinkiin perjantaina 14.6.2019 klo 14
Länsimetro Helsingistä Espooseen perjantaina 14.6.2019 klo 18
Tämänkin joukkoliikenteen edullisuus on kyseenalaista. Länsimetron puoli on pahasti vajaakäytössä. Vaunuissa saattaa olla vain muutama matkustaja. Oletan, että määrä lisääntyy jatkossa, kun espoolaiset tottuvat metron käyttöön ja metro jatkuu nykyistä pidemmälle.

Kirjoitus alkaa pysäyttävällä lauseella "Yksityisautoilu ei ole järkevää". Yleistys on niin vahva, ettei se mitenkään voi pitää paikkaansa kaikissa tilanteissa ja tällainen asenteellisuus heittää varjon koko tekstin ylle. Yksityisautoilu on erittäin järkevää monissa tilanteissa, mutta auton ei tietenkään tarvitse kulkea bensalla eikä dieselillä. Ja juuri ilmasto näyttää olevan kirjoittajankin pääargumentti: "Mutta mikä tärkeintä, autoilu on merkittävä ympäristöhaitta".

En lähde väittelemään autoilun 9 % osuudesta Suomen CO2-päästöihin, en liioin joukkoliikenteen ja yksityisautoilun kustannuksista. Asuinpaikasta, perheen koosta ja työtehtävistä riippuen oman auton käyttö voi olla mitä tahansa järjettömän ja erittäin järkevän väliltä. Taajamien ulkopuolella muuta vaihtoehtoa ei edes ole, mikä Kehä III:n sisällä asuvilta viisailta usein unohtuu.

Kirjoitus osui päivään, jolloin itse ajoin Espoosta Tampereelle ja takaisin hoitamaan asioita. Ajattelin ensin mennä junalla, mutta jouduin asioimaan perillä useassa eri paikassa, sekä käymään myös naapurikunnan puolella. Julkisilla tehtävä olisi ollut erittäin hankala ja vienyt tuplasti enemmän aikaa.

Joten jätetään turhat yleistykset. Kaikenlaisia liikkumismuotoja tarvitaan jatkossakin. Uudet voimanlähteet vähentävät CO2-päästöjä ja uudenlaiset liikkumispalvelut yhdistävät eri tekniikoita, mikä hämärtää rajaa yksityis- ja joukkoliikenteen välillä.

Huomioni kiintyi kolumnin kirjoittajaan, joka esitellään Parecon Finlandin varapuheenjohtajana. Sivullaan PF kertoo olevansa "osallisuustalouden asiantuntijajärjestö", joka on erikoistunut "demokraattiseen ja ekologisesti kestävään talouteen". Sen tavoitteena on "ajaa Suomeen osallisuustalouden kokeilua."

Kirjoittajalta on julkaistu kevään aikana kolme kolumnia, jotka kaikki noudattavat samaa henkeä: "Aikuisten on lopetettava spekulointi ilmastoaktivisti Greta Thunbergista ja kannettava aikuisten vastuu", "Lihansyönnillä ei ole tulevaisuutta" ja nyt siis "Suomen on päästävä irti autoriippuvuudesta".

Jokainen kolumnisti kirjoittaa aiheista, jotka kokee omikseen ja joiden substanssin parhaiten tuntee. Kirjoittajan asema herättää kuitenkin kysymyksen, onko Ylen kolumni oikea kanava oman järjestön tavoitteiden edistämiseen, vaikka ne itsessään olisivat kuinka arvokkaita. Entä jos kolumnistina olisi yrityksen johtaja, joka kirjoittaisi ylimyönteisesti oman firmansa palveluista ja tavoitteista?

Oleellista on sekin, että kolumnisti käsittelee aiheitaan monipuolisesti. Jos aihe ja näkökulma ovat jokaisessa kirjoituksessa samat, herää epäily mielipidevaikuttamisesta. Sitä varten lehdessä on oma osasto, Ylellä kommentointiosuus juttujen perässä. Kolumnistin tehtävänä on käsitellä eri aiheita ja tuoda niihin uusia näkökulmia, ei edistää oman yrityksensä tai taustajoukon asiaa.

Ylellä on asemansa perusteella erityinen velvoite monipuolisuuteen. Odotan kiinnostuneena kolumnia, joka käsittelisi esimerkiksi joukkoliikennettä tai ilmastonmuutosuhkaa uudella, yllättävällä tavalla moneen kertaan kuultujen yleistysten, fraasien ja pelottelujen sijaan.

Lisätty 12.6.2019 tekstiä ja valokuvia, metrokuvat 14.6.2019.

Jälkikirjoitus

Ko. kolumnista Twitterissä käyttämäni sanavalinta aiheutti pienen viestitulvan, lähes 100 000 näyttökertaa vuorokaudessa. Olen toiminut yli 30 vuotta saman lehden kolumnistina ja näen, että kolumnisti on lehden ja lukijoiden palveluksessa. Hänen tehtävänään on käsitellä eri aiheita aloilta, jotka hän tuntee. Kolumnia ei ole tarkoitettu henkilökohtaiseksi vaikutuskanavaksi, ei edes hyväksi koetun asian puolesta. Tilaajan ja kolumnistin kesken voidaan toki sopia toisinkin.

Hymy-lehdessä on pitkään ollut Timo Soinin kolumni, aluksi puoluejohtajan ja sittemmin ulkoministerin roolissa. En ole vähään aikaan käynyt parturissa joten en tiedä, vieläkö Soini kirjoittaa jäätyään pois politiikasta. Olisin kokenut kielteisesti, jos Soini olisi käyttänyt kolumniaan perussuomalaisten asioiden edistämiseen, vaikka heitä luultavasti olikin lehden lukijoissa.

Monet Twitter-kommentoijat eivät säästelleet sanojaan eivätkä ivaansa, kun kokivat jonkun väheksyvän ilmastonmuutosta. Jos ilmastonmuutoksen paikalle olisi vaihtanut maahanmuuton, kyse olisi voinut olla persuista ja kansallismielisistä (uhkaukset jäivät sentään puuttumaan). Molemmat laidat kokevat puolustavansa tärkeää asiaa, Suomen tulevaisuutta, ja tekevät sen intohimoisesti.

Aloin tutkia aktiivisten kommentoijien itsestään kirjoittamia kuvauksia ja poimin sieltä seuraavia termejä: äärioikeisoasiantuntija, hiljalleen veganisoituva miesoletettu, lesbian, ilmastoahdistunut kolmas simpanssi, ultraliberaali, sekularisti, vihervassaripiraatti, ilmastoahdistunut lukiolainen, yrittää olla feministi [mies], environmental activist, pyöräliikenteen Hannu Karpo ja genuiini fillarikommutisti, also a die-hard leftie, architect he/him, leftist feminist. Pronoun: HE/HIM, kulttuurimarxisti, Cis-bisexual. politically left-wing/liberal green/pirate, punavihreäsuvakki ja landespede fillarikommunisti, "vihreyttä, feminismiä ja fillarikommunismia" [mies].

En ihan ymmärrä, miksi ihmisten pitää kertoa oma pronomininsa (he/him tai she/her). Onko sillä jotain merkitystä Twitter-viestien lukemiseen tai tulkintaan? Eikö nettikeskustelun tavoitteena ole pikemminkin hämärtää sukupuolen merkitystä kuin korostaa sitä? Liittyykö sukupuolinen suuntautuminen (lesbian, cis-bisexual) jotenkin viestien lukemiseen?

Sen ymmärrän, että kun itseään vihervassaripiraatti fillarikommunistiksi kutsuvat ultraliberaalit ottavat Twitterissä yhteen kansallismielisten perussuomalaisten lihaasyövien heteromiesten kanssa tuloksena on.... melkoinen sotku, jossa asenteet vain jyrkkenevät entisestään.

Jälkikirjoitus 2

Uusi Suomi kertoi vasta aloittaneiden kansanedustajien käyttäneen takseihin jo 46 000 euroa. Lyhimmät matka olivat vain muutama sata metriä. Kansanedustajat, jotka nostavat bensaveroa, painostavat käyttämään joukkoliikennettä ja pyöräilemään, ovat itse niin kiireisiä, etteivät ehdi kävellä edes Helsingin sisällä.

"Alle kilometrin taksimatkoja tekivät eniten keskustan Esko Kiviranta (7) ja Mikko Kärnä (7). Olen tullut Helsinkiin tekemään töitä enkä kävelemään, sanoi Mikko Kärnä".

Näytätte hienoa esimerkkiä! Eihän meillä kansalaisilla ole koskaan kiire töihin, vaikka me maksamme teidänkin palkkanne. 

maanantai 3. kesäkuuta 2019

Ei vieläkään vaalihäirintää

Ensin pelättiin tammikuun 2018 presidentinvaaleja. Sitten kevään 2019 eduskuntavaaleja. Lopuksi pelättiin erityisesti EU-vaaleja, koska niissä Venäjällä olisi ollut mahdollisuus vaikuttaa koko EU-politiikan tulevaan suuntaan.

Kaikesta pelottelusta huolimatta selvää vaalihäirintää ei kuitenkaan nähty. Trolliarmeijat eivät  hyökänneet, kukaan ei murtautunut puolueiden tiedostoihin eikä disinformaatio hämmentänyt äänestäjiä viime hetkellä. Olemmeko me lännessä liioitelleet Venäjän informaatiouhkaa? Kenen intressissä olisi tehdä niin? Vai emmekö vain huomaa, miten Venäjä vaikuttaa meihin? Jokainen tehköön omat johtopäätöksensä.

Seuran toimittaja Petri Korhonen kirjoitti kiinnostavan jutun infosodan veteraanin muistelmista. Venäjää myötäilevien twiittien takaa paljastuu yleensä elämän kolhimia, väärin kohdeltuja ja vilpittömästi asiaansa uskovia. On helppo uskoa, koska itse tein saman havainnon.

Kyberturvallisuus-kirjaani varten selvittelin erään aktiivisen Venäjä-myönteisen twiittaajan toimintaa. Tilin takaa löytyi Keski-Suomessa asuva keski-ikäinen nainen, joka luokitteli itsensä rauhanaktiiviksi, eikä ollut Venäjän talutusnuorassa tai palkkalistoilla. Brittilehti Times oli väärässä epäillessään häntä Venäjän trolliksi.

Tiedämme, että Pietarin trollitehdas vaikutti USA:n vaalikamppailun aikana vuonna 2016, mutta Trumpin valinta taisi tulla heillekin yllätyksenä. Tarkoituksena oli vain lietsoa epäsopua ja hämmennystä. Pietarin toimisto vaikuttaa enemmän Putinin henkilökohtaiselta projektilta kuin vakavasti otettavalta valtiojohtoiselta toiminnalta.

NSA epäili, että Venäjä olisi murtautunut Ranskassa Macronin kampanjan tiedostoihin vaalien alla toukokuussa 2017, mutta Ranskan oma tiedustelupäällikkö epäili tietoa. Joka tapauksessa feikkitiedostojen hakkerointi ja levittäminen ei vaikuttanut kovin tehokkaalta. Toivottavasti tempauksen takana ollut taho paljastuu joskus.

Sopivasti viikonloppuna Hesari julkaisi Pavel Melnikovin haastattelun, jossa Airiston Helmen omistaja antoi oman selityksensä Turun saariston järeille laitureille, helikopterikentälle ja majoitustiloille. Se saattoi olla sumutusta, mutta viranomaiset eivät tutki Airiston Helmeä uhkana kansalliselle turvallisuudelle. Kyse on talousrikostutkinnasta.

Vaikuttaa siltä, että tässäkin jutussa media ja Remes ovat tehneet kärpäsestä härkäsen. Kun Airiston Helmi ratsattiin, media ihmetteli miten osuvasti Remes oli osannut kuvitella kirjoissaan Venäjän salaista sillanpääasemaa. Taisi olla päinvastoin: Remeksellä lienee suhteita puolustusvoimiin ja idea oli ehkä annettu sieltä. Se näyttää kuitenkin olleen väärä.

Vaikka informaatiovaikuttamista ei sovi vähätellä, on hyvä muistaa, mitä Itävallassa tapahtui. Ibizalla salaa kuvattu video riitti kaatamaan puoluejohtaja Heinz-Christian Strachen ja ehkä vaikuttamaan EU-vaalitulokseen enemmän kuin väkevinkään trolliarmeija. Netissä voi huutaa kuka tahansa, mutta perinteisellä medialla on yhä vaikutusvaltaa. Kuka kuvasi videon, kuka oli siinä esiintyvä nainen ja miksi video tuli julki juuri vaalien alla? Siinä nettivaikuttamista isompia kysymyksiä.

Vaalihäirintää ei tullut. Tarkkana kannattaa olla, mutta hybridiuhkien liioittelu kääntyy itseään vastaan. Tässäkin tapauksessa pahinta on pelko itse.

Tekstiä muokattu 4.6.2019

keskiviikko 22. toukokuuta 2019

Onko Kiinan takaovista todisteita?

Yhdysvaltojen päätös kieltää yritysten yhteistyö Huawein kanssa on järeä toimi, joka osuu syyttömiin suomalaisiin. Googlen osalta kielto tuntuu pelkältä kiusanteolta: ei ole edes väitetty, että älypuhelimet vakoilisivat käyttäjiä. Jos jotain urkitaan, se tapahtuu pilvipalveluista, jotka ovat edelleen USA:n hallinnassa. Huawein puhelinbisnekseen isketään, koska se menestyy liian hyvin, ja koska uudet puhelinmallit ovat parempia kuin USA:n omat iPhonet. Huawein puhelimia ei myydä Yhdysvalloissa, mutta muualla maailmassa ne nousivat kakkossijalle ja pudottivat Applen kolmanneksi.

Verkon aktiivilaitteiden osalta tilanne on erilainen. Mikäli runkoverkon reitittimeen tai 5G-tukiasemaan todella laitettaisiin takaovi, sen kautta voisi vakoilla liikennettä ja kyberhyökkäyksen sattuessa lamaannuttaa koko verkon. Virallisen version mukaan Yhdysvallat on huolissaan juuri tästä vaihtoehdosta. Mutta onko se totta? Onko siitä mitään todisteita? Jos on, miksei niitä julkaista?

Loogisesti ajateltuna kiinalaisten kannattaisi lisätä laitteisiin takaovia. Kun kyse on kansallisesta turvallisuudesta, kaikki keinot ovat sallittuja. Takaoven löytäminen on liki mahdotonta, sillä se voidaan toteuttaa koodinpätkänä, joka aktivoidaan esimerkiksi tietyllä bittisekvenssillä. Ilman tuota herätettä takaovi on täysin näkymätön. Takaovi voidaan toteuttaa myös pienellä elektronisella komponentilla, mutta silloin sen paljastumisen vaara on ilmeinen.

Uutistoimisto Bloomberg kertoi viime syksynä takaovista, jotka oli löydetty Kiinassa alihankintana valmistetuista emolevyistä, ja joita käytettiin mm. Applen ja Amazonin palvelinkeskuksissa. Juttu oli melkoinen skuuppi -- harmi vain, ettei kukaan ole pystynyt vahvistamaan havaintoja.

Se ei kuitenkaan estänyt Bloombergia tarttumasta uudelleen aiheeseen. Pari viikkoa sitten Italian Vodafonen väitettiin löytäneen jo kymmenen vuotta sitten Huawein laitteista takaovia. Tämäkään uutinen ei ollut kovin vakuuttava; esimerkiksi Register-verkkojulkaisu ampui sen alas samantien. Uutisointia ihmettelivät muutkin.

Mikään ei silti lannista Bloombergia. Tuoreessa kolumnissa kirjoittaja ylistää Trumpin päätöstä ja hehkuttaa, miten teknologian kylmässä sodassa tarvitaan uhrauksia Kiinan uhkan torjumiseksi. Kolumnisti siteeraa nimetöntä kansallisen turvallisuuden virkailijaa: "One U.S. national security official told me that China would be able to bring U.S. cities to a standstill “with the push of a button” if American cell towers were outfitted with Huawei equipment." Tällainen pelottelu on tietenkin roskaa.

Äskeittäin hollantilainen sanomalehti uutisoi uudesta Huawein takaovesta, lisään linkin tähän kun löydän tai kun asia varmistuu. No nyt löytyi: de Volkskrant -lehden uutinen 16.5.2019: Huawei mogelijk betrokken bij Chinese spionage in Nederland. Nähdäkseni tästä ei ole uutisoitu muualla, joten tieto on yhä epävarma.

Mitä otsikon kysymykseen tulee, niin "jury is still out" sanoisi amerikkalainen.

Takaoven paljastuminen olisi paha isku laitetoimittajan luotettavuudelle. Itse uskon, että takaovet toteutetaan mieluummin ohjelmointivirheinä, jotka voidaan myöhemmin selittää parhain päin. Ja tämän pelin amerikkalaiset osaavat kiinalaisiakin paremmin. Jostain syystä Ciscon reitittimistä löytyy usein vakaviakin ohjelmointivirheitä, tuorein niistä pari viikkoa sitten: Sinister secret backdoor found in networking gear perfect for governement espionage.

Kuten tiedustelussa ja verkkovakoilussa yleensäkin, elämme varjojen maailmassa. On luultavaa, että niin amerikkalaisten kuin kiinalaistenkin laitteissa on piilotettuja toimintoja. Konkreettisia todisteita ei paljasteta, koska samalla vaarantuisi oma toiminta. Todisteet on voitu saada urkinnalla tai tavalla, joka paljastaisi liikaa omasta toiminnasta.

Me suomalaiset emme ole lännen tiedustelun sisäpiirissä, joten me saamme tiedon luultavasti viimeisten joukossa. Suojelupoliisin varoituksesta päätellen jotain tietoja on kuitenkin tihkunut.

Sopassa on mukana aimo annos kauppa... ei kun teknologiasotaa, jolla kiinalaisia yritetään estää harppaamasta lännen ohi teknologiseen johtoon. Sen vaikutukset olisivat niin suuria, että likaisetkin keinot ovat lännen näkökulmasta hyväksyttäviä.

maanantai 20. toukokuuta 2019

USA:n Huawei-teknologiasota iskee lujaa myös suomalaisiin

Yhdysvaltojen päätös kieltää jenkkifirmoilta yhteistyö Huawein kanssa iskee rajusti meihin suomalaisiin. Se muistuttaa myös, miten vapaan kilpailun Yhdysvalloissa yritykset ovat tarvittaessa valtion talutusnuorassa. Kun Trump käskee, Google ei voi muuta kuin totella. Turha siis pilkata Huaweita läheisistä suhteista Kiinan johtoon. Yhdysvalloissa yksi mies tuntuu olevan vaikutusvaltaisempi kuin koko Kiinan kommunistinen puolue.

USA pakottaa Googlen lopettamaan Android-palvelut Huaweille. Samalla loppuvat käyttöjärjestelmän päivitykset ja monien tuttujen ohjelmien käyttö tulevissa puhelinmalleissa. Youtube, Gmail ja Google Maps ovat mobiilisovelluksia, joita ilman länsimaisen puhelimenkäyttäjän on vaikea olla. Puhumattakaan tietoturvapäivityksistä, jotka jatkossa tulevat pitkällä viiveellä. Niin pitkällä, että yritysten on pakko luopua Huawei/Honor-puhelinten käytöstä. Yksityisille käyttäjille tällä ei liene suurta merkitystä, sillä Androidin turva-aukot eivät ole yhtä vaarallisia kuin Windowsin tai Macin aukot.

Huawein puhelinbisnes ottaa lukua tämän jälkeen, mikä on Trumpin tarkoituskin. Mutta isku toimii myös toiseen suuntaan. Nykymaailmassa kaikki on sidoksissa toisiinsa, joten yhteistyön kieltäminen rankaisee myös jenkkien omaa teollisuutta. Komponenttien kymmenen miljardin euron vuosittaiset toimitukset jäävät tekemättä, puhumattakaan mahdollisista kostotoimista. Voi  vain kuvitella mitä tapahtuisi, jos Kiina kieltäisi Foxconnilta yhteistyön Applen kanssa. iPhonet jäisivät tehtaisiin.

Käynnissä on globaali valtataistelu, jossa Huawein puhelimet ovat vain yksi pelinappula. Talvella Trump oli huolissaan, miten Yhdysvallat on hävinnyt 5G-kilpailun ja kehotti maansa yrityksiä panostamaan jo 6G-kehitykseen, jotta sama ei toistuisi.

Mikäli Kiinasta tulee johtava 5G-maa, asialla on suuri psykologinen vaikutus. Olemme tottuneet siihen, että länsi sanelee teknisen kehityksen. Kiinan tehtävänä on valmistaa laitteet halvalla ja yrittää pärjätä kilpailussa tekollisuusvakoilun avulla. Nyt Kiinasta itsestään onkin tulossa kehittäjä ja innovaattori. Sitä ylivoimaa ei kurota aseilla umpeen.

Toinen uhka liittyy kyberturvallisuuteen. Valta ei enää kasva kiväärin piipussa vaan näyttöruuduilla ja reitittimissä. 5G-tekniikalla Kiina saa etulyöntiaseman kriittisiin tietoverkkoihin. On vain loogista, että tätä asemaa myös käytetään hyödyksi. USA on itse tehnyt samoin.

Tietoverkkoprofessori vähätteli Helsingin Sanomien haastattelussa Huawei-kiistan vaikutuksia (Googlen rajoitukset Huawein puhelimiin voivat vielä koitua kiinalaisvalmistajan eduksi). Itse olen toista mieltä. Jo pelkkä Googlen sovellusten puuttuminen tulevista puhelimista romahduttaa niiden kysynnän.

Huawei app store - se englanninkielinen versio (ihan tosi!).
Huaweillä on oma sovelluskauppa, josta voi ladata Facebookin ja muita yleisiä sovelluksia. Web-selaimella kauppa näyttää kiinalaiselta, mutta puhelimen kautta katsottuna käyttöliittymä on suomeksi. Se ei tosin paljon lohduta, sillä suomalaisten arjessa välttämättömiä sovelluksia ei ole tarjolla. Ei löytynyt tuikitärkeitä pankkisovelluksia, Parkman-pysäköintiohjelmaa, HSL-lippusovellusta, Hesari, Maikkaria, Yle Areenaa eikä Reittiopasta.

Huawei AppGallery. 
Ulkopuolisen sovelluskaupan käytössä on merkittävä tietoturvariski. Huawei ei pysty tarkistamaan sovellusten puhtautta samoin kuin Google, jolta siltäkin pääsee ajoittain läpi urkinta- ym. ohjelmia.

Eikä kyse ole pelkistä sovelluksista, vaan ekosysteemistä. Eurooppalaisesta näkökulmasta Huawei on pelkkä laitevalmistaja. Esimerkiksi Google Authenticatorin kaltaista sovellusta ei voi tulla, koska Huaweillä ei ole samanalaista luottamusta. Ja ilman Authenticatoria muutamat verkkopalvelut lakkaavat toimimasta.

Yhdysvallat on voinut perustella 5G-verkkojen hankintakieltoa tietoturvalla, mutta Googlen palvelujen katkaisu on pelkkää kiusantekoa ja härskiä painostusta.

USA:n toimet nakeravat myös amerikkalaisten omien tuotteiden ja palvelujen uskottavuutta. Jos presidentti pystyy näin helposti kieltämään yrityksen kansainvälisen toiminnan, voiko yrityksiin luottaa? Vaarassa ovat myös eurooppalaiset, sillä Trump on uhannut vastatoimilla niitä EU-maita, jotka aikovat kaikesta huolimatta ostaa Huawein verkkotekniikkaa.

Elämme nyt kriittisiä aikoja. Jos kauppasota tästä laajenee, koko it-sektorille voi aiheutua suurta vahinkoa. Kumpikaan osapuoli ei halua antaa periksi eikä menettää kasvojaan.

On väärin puhua kauppasodasta, sillä se liittyy lähinnä tulleihin. Soija tai autot ovat fyysisen maailman tuotteita. Yhdysvallat on aloittamassa Kiinan kanssa teknologiasotaa, joka on paljon strategisempi ja vaarallisempi peli.

Siinä ei ole kyse tulleista eikä rahasta, vaan tulevaisuuden teknologiasta ja sen antamasta vallasta.

torstai 16. toukokuuta 2019

Moby Dick ja Google Translator eivät korvaa kääntäjää

En ole koskaan ymmärtänyt, miksi vuonna 1851 ilmestynyt Moby Dick nauttii Yhdysvalloissa lähes samaa asemaa kuin Aleksis Kiven Seitsemän veljestä Suomessa. Moby Dick on kuitenkin jenkkiklassikko, johon koulussa tutustuaan, vaikka siinä on hulppeat 600+ sivua ja kirjan valaanpyyntiaihe tuntuu kovin vanhentuneelta. Kirjan merkitystä kuvastaa Wikipedia-artikkeli, joka on pitkä kuin nälkävuosi.

En ole lukenut tätä klassikkoa, joten mikäpä minä olen sanomaan. Sen tiedän, että tarina kertoo valkoista kaskelottia maanisesti jahtaavasta kapteeni Ahabista, joka vie laivansa ja miehistönsä tuhoon saadakseen haluamansa. Vain kirjan kertojaminä jää henkiin, ja hän aloittaa kirjan kuuluisalla avausrepliikillä "Call me Ishmail".

Herman Melville ei koskaan nähnyt kirjansa menestystä. Se floppasi pahasti ja teoksen arvo tunnustettiin vasta 1900-luvulla. Kirja on paitsi polveileva seikkailutarina ja valaanpyynnin ajankuva, myös vertauskuvallinen kertomus elämän tarkoituksen etsimisestä. Sitä on verrattu jopa Shakespearen tuotantoon.

Mielenkiintoni heräsi, kun näin Twitterissä Anssi Tapion viestin. Hän oli tilannut Moby Dickin suomennetun laitoksen Adlibris-kirjakaupasta ja saanut täyttä kuraa: kirjan, joka oli kaikesta päätellen "käännetty" suomeksi Google Translatorilla.

Kävin itsekin tilaamassa kirjan (22,90 euroa + 2,90 toimituskulut), mutta nettipalaute oli ilmeisesti mennyt perille ja Adlibris peruutti jo maksamani tilauksen. Tapio myi kuitenkin oman kappaleensa minulle, jolloin pääsin tutustumaan lähemmin tähän kirjalliseen raiskaukseen.

Ja totta se on -- jo tekstin alku panee lukijalle jauhot suuhun ja nostaa huimauksen pintaan:
Soita minulle ismaeliksi. Joitakin vuosia sitten - älä pidä mielessä, kuinka kauan tarkalleen ottaen - on vähän tai ei lainkaan rahaa minun kukkarossani, eikä mikään erityinen kiinnostaa minua rannalla, ajattelin purjehtia noin vähän ja nähdä maailman vesipitoisen osan. Se on tapa, jolla voin ajaa pois pernasta ja säätää verenkiertoa. Aina kun löydän itseni kasvavaksi synkiksi suusta; kun se on kostea, drizzly marraskuu sieluni; aina kun löydän itseni tahattomasti taukoa ennen arkkivarastoja, ja tuon jokaisen hautajaisen takana; ja varsinkin silloin, kun hypossi saa sellaisen ylemmän käden, että se vaatii voimakasta moraalista periaatetta estääkseni minua tarkoituksellisesti astumasta kadulle ja taputtamalla menetelmällisesti ihmisten hattuja pois - sitten otan sen, että minulla on korkea aika päästä mereen heti kuten voin.
Eihän tällaista roskaa voi lukea!
Tyrmäävä aloitus - ja loppu on sitä samaa.
Ilmeisesti Google Translator on parantunut sitten tämän julkaisun, sillä nykyinen versio kääntää kirjan alun hieman eri tavalla:
Soita minulle Ismaeliksi. Joitakin vuosia sitten - koskaan miettimään, kuinka kauan tarkalleen ottaen - on vähän tai ei lainkaan rahaa minun kukkarossani, eikä mikään erityinen kiinnostaa minua rannalla, ajattelin purjehtia noin vähän ja nähdä vesipitoisen maailmanosan. Se on tapa, jolla minun täytyy ajaa perna ja säätää verenkiertoa. Aina kun löydän itseni kasvavaksi synkiksi suusta; aina kun se on kostea, drizzly marraskuussa sieluni; aina kun pidän itseni tahattomasti taukoa ennen arkkivarastoja ja kasvatan jokaisen hautajaisen takana; ja varsinkin silloin, kun hyppyni saavat niin ylhäältä käsin, että se vaatii voimakasta moraalista periaatetta estääkseni minua tietoisesti astumasta kadulle ja taputtamalla menetelmällisesti ihmisten hatut pois - otan sen huomioon, että on aika ottaa merelle mahdollisimman pian kuten voin.
Alkuperäinen englanninkielinen Moby Dick löytyy netistä Gutenberg-projektin sivulta. Siinä teksti menee näin:
Call me Ishmael. Some years ago—never mind how long precisely—having little or no money in my purse, and nothing particular to interest me on shore, I thought I would sail about a little and see the watery part of the world. It is a way I have of driving off the spleen and regulating the circulation. Whenever I find myself growing grim about the mouth; whenever it is a damp, drizzly November in my soul; whenever I find myself involuntarily pausing before coffin warehouses, and bringing up the rear of every funeral I meet; and especially whenever my hypos get such an upper hand of me, that it requires a strong moral principle to prevent me from deliberately stepping into the street, and methodically knocking people’s hats off—then, I account it high time to get to sea as soon as I can.
Suomenkielisissä versioissa on pieniä eroja, mutta teksti ei ole yhtään ymmärrettävämpää. Jostain syystä drizzly jää kääntämättä, vaikka yksittäisenä sanana Translator osaa helposti kääntää sen sanaksi tihkuinen.

Tähän pitäisi nyt laittaa pätkä oikeasta suomenkielisestä käännöksestä, mutta en löytänyt kirjaa Helsingin keskuskirjasto Oodista, en Akateemisesta kirjakaupasta enkä Elisa Kirjasta. Helmet-palvelun perusteella kirjasta on pääkaupunkiseudun kirjastossa useampia kappaleita, mutta kaikki olivat lainassa.

Vaikka Translator kääntää suuria maailmankieliä (espanja, saksa, ranska, englanti) toisiinsa hyvin, sen suomen kielen taito on asiatekstissäkin puutteellinen ja kaunokirjallisuudessa kerrassaan kehno. Tekoälystä huolimatta kääntäjät saavat siis pitää työnsä vielä jatkossakin.

Mollusca Press esittää: vain kirjan ja tekijän nimet ovat oikein. 
Adlibriksen myymä "kirja" on mielenkiintoinen. Sen nimenä on vain VALAS, mikä oli myös alkuperäisen laitoksen englanninkielinen nimi. Moby Dick otettiin käyttöön markkinointisyistä vasta myöhemmin. "Kirjan" alkulehdillä ei mainita kääntäjää, ei painovuotta, ei edes kustantajaa - ei kerrassaan mitään. "Kirjassa" ei ole edes sivunumeroita.

Takakannesta löytyy sentään ISBN-numero 9788734992648. Google-haku löytää kirjan vielä Book Depositorystä ja antaa ymmärtää, että samalla tavalla tuotettuja kirjoja on muitakin (Dickens Joululaulu, Wells Aikakone sekä Orczy Punainen pimpernel). Moby Dickin julkaisupäiväksi ilmoitetaan 5.1.2019 ja kustantajaksi Mollusca press. Nilviäistä tarkoittava latinankielinen sana kuvaakin kustantajan toimintaa erinomaisesti!

Mutta palataan vielä siihen käännökseen. Maailmankirjat-sivulta löytyy lainaus oikeasta suomennoksesta:
Ahab kumartui selvittämään sitä ja sai sen taas juoksemaan, mutta ohitse sujahtava lenkki tarttui hänen kaulaansa, ja Ahab sinkoutui veneestä ennen kuin miehet ehtivät huomata mitään, yhtä ääneti kuin turkkilaisen mykän narulla kuristama uhri. Seuraavassa hetkessä köysi oli juossut saavista loppuun ja sen pään painava silmäpujos heitti yhden soutajista kumoon, iskeytyi veteen ja katosi syvyyksiin.
"Kirjassa" kyseinen kohta menee näin:
Ahab kumartui selvittämään sen; hän selvitti sen; mutta lentävä vuoro sai hänet kaulan ympärille ja äänettömästi, kun turkki mykistää uhrinsa, hänet ammuttiin pois veneestä, mutta miehistö tiesi, että hän oli poissa. Seuraavana päivänä köyden loppupään raskas silmukka lensi karkeasta tyhjästä ammeesta, pudotti hevosen, ja hymyili mereen, kadonnut sen syvyyksiin.
Mitäpä tuohon enää lisäämään! Mutta jos jollakin on oikea suomennos, voisi naputella kommentteihin alun oikeasta kirjasta.

maanantai 6. toukokuuta 2019

Onecoin sulkee jäsentensä suut

Rujan veljen pidätys Yhdysvalloissa on aiheuttanut säpinää suomalaisissa onecoinisteissa. Ex-maajohtaja Tommi Vuorinen saa tehdä hartiavoimin töitä selittääkseen tapahtumat parhain päin vielä jäljellä oleville jäsenille.

Varmuuden vuoksi Vuorinen poistaa kaikki kriittiset kirjoitukset Onecoinin suomalaisesta Facebook-ryhmästä (vain jäsenille) ja uhkaa niitä, jotka aikovat puhua medialle tai poliisille, Onecoin-tilin jäädyttämisellä.

Jäsenyys verkostossa, mahdolliset rikossyytteet ja veropetokset sekä tilin sulkemisuhka, joka sammuttaisi viimeisenkin toivon saada rahojaan koskaan takaisin, sulkevat uhrien suut tehokkaasti.

Joitakin uhreja on huijattu vuosien ajan ilman, että viranomaiset ovat millään tavalla puuttuneet asiaan. Se on hämmästyttävää, enkä olisi helmikuussa 2015 osannut kuvitellakaan, että kuvio sinnittelee yhä vain uusien lupausten varassa vielä neljä vuotta myöhemmin.

Kerään edelleen aineistoa ja uhrien kokemuksia. Voit kertoa tarinasi vaikka sähköpostilla. Kaikki yhteydenpidot pysyvät luottamuksellisina.

Paljon on vuosien varrella tapahtunut! Kävin läpi vanhoja kommentteja ja löysin mm. osuvaa nimimerkkiä Ponzitiivari käyttäneen henkilön kirjoituksen 6.11.2015 klo 17.07:

Myynnin ammattilaisena olen sitä mieltä ja usein työssäni myös sen todennut, että suomalaisissa on joukko ihmisiä joiden elämää hallitsee suuri skeptisyys, pessimismi sekä negatiivisuuden kautta asioihin suhtautuminen. 

Jos olet oikeasssa ikiaikaisen härmäläisen skeptisyytesi sekä toistaiseksi vielä mustamaalaukseksi luokittelemani Blogisi kanssa. LUPAAN että tulevana Onecoin sijoittajana tulen 2-4 vuoden kuluttua kirjoittamaan tänne suuret kiitokset sinulle että säästit monien ihmisten "lomakassan". 

MUTTA jos olet väärässä niin LUPAAN että sijoitan osan Onecoineistani aukeaman kokoiseen palstaan helsingin sanomissa jossa käsittelen tätä blogiasi, sekä sitä kuinka paljon haaveita ja asioita ihmisiltä jäi toteutumatta sinunkaltaisen jarrumiehen toimesta.

Skeptistä loppuvuotta ja antoisia mustamaalaushetkiä vuodelle 2016 Petteri.

Nimim. Ponzitiivari

Kirjoittaja lupasi palata asiaan 2-4 vuoden kuluttua ja kiittää suomalaisten uhrien rahojen pelastamisesta. Toinen vaihtoehto oli aukeaman kokoinen kirjoitus Helsingin Sanomissa, missä allekirjoittanutta olisi syytetty suomalaisten haaveiden romuttamisesta.

Olisiko nyt sopiva hetki kirjoitukseen, Ponzitiivari? Jos julkinen sanoista vastaaminen tuntuu pahalta, voit lähestyä minua suoraan ja kertoa tarinasi, luottamuksellisesti tietenkin.

Ja no hard feelings, pääasia että ainakin joidenkin suomalaisten uhrien rahat säästyivät.

tiistai 30. huhtikuuta 2019

Rasistista ja vihapuhujasta kansanedustajaksi - mitä tapaus Hussein al-Taee kertoo

Hussein al-Taee on joutunut somekohun silmään. Tai ei, kyse ei ole somekohusta vaan laajasta, jopa kansainvälisestä mediakohusta. Ja toisin kuin somekohuissa yleensä, tällä kertaa uhri saa syyttää vain itseään. Valehdeltuaan kysyjille, ettei ole kirjoittanut vanhoja rasistisia ja herjaavia tekstejä, hän joutui lopulta (viestintäkonsulttien avustuksella?), sopivasti vaalien jälkeen, tekemään täyskäännöksen ja myöntämään kirjoitukset aidoiksi.

Olisi helppoa yhtyä mukaan pilkkaajien kuoroon. Hussein sanoo, ettei tunnista itseään vanhoista kirjoituksista. Entä tunnistaako hän itsensä siitä valehtelijasta, joka vielä viikko takaperin väitti syytöksiä vääriksi?

Muita lyöjiä löytyy ihan tarpeeksi, joten tarkastelen asiaa muista näkökulmista. Mitä tästä voi oppia?

Ensinnäkin CMI teki pahan virheen, kun se asettui suojelemaan työntekijäänsä ja uskoi sokeasti tämän version tapahtumista. Virheen CMI teki myös siinä, että se palkkasi al-Taeen rauhansovittelijaksi selvittämättä miehen taustoja ja some-kirjoittelua. Ehkä työnantaja ei saisi niin tehdä, mutta kansainvälinen ura ja asema vaatii joskus oikomaan mutkia. Nyt myös CMI:n oma maine on uhattuna.

Toinen opetus on siinä, että al-Taee melkein onnistui luistamaan vanhoista mielipiteistään. Oli kaiketi sattumaa, että joku oli ottanut vanhoja tekstejä talteen ja toimitti ne medialle henkilön lähdettyä mukaan politiikkaan. Jos al-Taee olisi tyytynyt tv-kommentaattorin ja rauhanvälittäjän rooliin, vanhat hölmöydet olisivat painuneet unholaan.

Tai ei niin kovin vanhat. Husseinin viittaukset illuminaatiin, Israelin ja Isisin rinnastaminen, saudikuninkaan herjaaminen ym. näyttävät olevan alle 10 vuoden takaa. Hussein on ollut ne kirjoittaessaan 27-28-vuotias, ei siis mikään teiniangstinen koulupoika.

Väitetään, ettei netti unohda mitään, ja että vanhat hölmöydet palaavat aina kummittelemaan. Se ei selvästikään pidä paikkaansa. Tässäkin tapauksessa menneisyyden haamut olivat vähällä unohtua. Kuka tietää, monellako muulla nykyisellä vaikuttajalla on takanaan vihainen ja rasistinen historia? Mutta onko sillä edes väliä, jos kukaan ei huomaa? Joko asenteet ovat aidosti muuttuneet tai sitten ne pystyy pitämään omana tietonaan niin, etteivät ne haitaa työtä.

Jos Hussein olisi ollut tavallinen suomalaismies, olisiko hänestä tullut samanlaista julkkista? Media halusi tehdä al-Taeesta esimerkin, miten irakilainen pakolainen voi menestyä Suomessa. Ulkonäköään myöten al-Taee soveltui median lemmikiksi, jolloin toimittajien oma kriittisyys unohtui.

Viimeinen asia saa itseni aidosti mietteliääksi. Olen tähän asti ohittanut sosiaalisen median vihapuheviestit ja kuitannut mielessäni niiden kirjoittajat hölmöiksi. Monet viestit tihkuvat patoutunutta vihaa, tyytymättömyyttä ja humalatilaa. Mutta ovatko niiden kirjoittajat yksinomaan pahoja ihmisiä?

Ehkä tuomioni on ollut liian jyrkkä. Jos al-Taee pärjäsi vain muutama vuosi purkaustensa jälkeen televisiossa, kansainvälisessä tehtävässä ja pääsi lopulta eduskuntaan asti -- edes myöntämättä ja katumatta viestejään ajoissa -- niin eihän sitä koskaan voi tietää, millainen tulevaisuuden vaikuttaja nykyisten vihaviestien takaa tulevaisuudessa paljastuu.

maanantai 29. huhtikuuta 2019

Yle, näytä esimerkkiä! (Ilmastonmuutos)

Yle on ottanut tehtäväkseen kasvattaa suomalaisia ilmastotietoisuuteen. Tuskin on iltaa, jolloin jossain Ylen ohjelmassa ei muistutettaisi ilmastonmuutoksen uhkasta ja kannustettaisi pieniin ilmastotekoihin: vähemmän autoilua, vähemmän lihansyöntiä, vähemmän lentomatkailua. Jokaisen meistä pitää tehdä osuutemme! Vaikka Suomi on pieni maa, meidän pitää toimia esimerkkinä muille. Välillä ilmaston mukaan ymppääminen saa erikoisia piirteitä tai tuottaa kummallisia tutkimuksia ("samat ihmiset epäilevät ilmastonmuutosta ja vastustavat maahanmuuttoa", Yle 24.4.2019).

Miten olisi, Yle, jos näyttäisitte itse esimerkkiä ja eläisitte kuten opetatte?

Ensimmäisenä tulee mieleen urheilu-uutiset. Tuskin on ilmaston kannalta haitallisempaa ja muutenkaan turhempaa lajia kuin ralliautoilu (voiko sitä edes urheiluksi kutsua?). Autoja huoltojoukkoineen lennätetään kaukaisiin maihin ajamaan kilpaa yleisillä teillä. Touhussa ei ole mitään järkeä. Autot kiitävät eksoottisissa maisemissa pölyä lennättäen ja hullunrohkeita katsojia väistellen. Argentiinassa näkyi tielle päässyt koira, jonka auto hädin tuskin ehti väistää.

Äskettäin Yle lähetti toimittajansa seuraamaan Meksikon rallia, viikonloppuna oli Argentiinan rallin vuoro. Jos oikein näin, toimittaja oli lentänyt myös Argentiinaan haastattelemaan suomalaiskuljettajia. Ralliuutisista ei totisesti ole puutetta.

Onko tällainen toiminta linjassa Ylen ilmastouutisoinnin kanssa? Entä jos Yle näyttäisi esimerkkiä maailman uutistoimituksille ja lopettaisi toimittajiensa lähettämisen kaukaisiin maihin?

Ralli olisi sopiva laji aloittaa. Aluksi uutisoinnin voisi hoitaa kansainvälisen kuvamateriaalin pohjalta, myöhemmin riittäisi tulosten kertominen, lopulta koko lajin saisi unohtaa. Eihän meillä uutisoida enää kukkotappeluista eikä härkätaisteluistakaan. Aika ja arvot ovat ajaneet niistä ohi.

Moni kokee ahdistuvansa suomalaisen median ilmastouutisoinnista, eikä mikään ihme. Näitä ihmisiä kehotan katsomaan illan urheilu-uutiset. Siellä ei olla köyhiä eikä kipeitä, mitä tulee matkailuun tai co2-päästöihin. On kisoja, eksoottisia harjoittelupaikkoja, suomalaisia kisaturisteja ja ihailevia juttuja ultrajuoksijasta, joka egoilee itsensä voittamista Chilen autiomaassa ja etelämantereella.

Näin räikeä kaksoisstandardi ärsyttää katsojia ja saa monet kääntämään selkänsä koko ilmastonmuutoksen uhkalle. Mitä jos Yle alkaisi elää kuten se opettaa meitä katsojia? Ole se muutos, jonka haluat muissakin nähdä.

Kaksoisstandardi ei tietenkään rajoitu Yleen. Kaupallisissa medioissa pistää silmään urheilun lisäksi eksoottisten matkailujuttujen ja -mainosten määrä. Kaupalliset mediat elävät kuitenkin mainostuloista, toisin kuin Yle. Siksi Yle voisi olla se esikuva, jota se haluaa meidän suomalaisten olevan.

Ylellä olisi suorastaan velvollisuus toimia ilmastouutisoinnin pioneerina, niin kotimaassa kuin kansainvälisesti.

keskiviikko 24. huhtikuuta 2019

Ilmastopaniikki ja sen hoito-opas

Toimittaja Matti Virtanen julkaisi maaliskuussa kirjan Ilmastopaniikki ja antoi sille kuvaavan alaotsikon: hoito-opas. Koska aihe on herkkä enkä ole asiantuntija, en lähde arvioimaan ilmaston lämpenemistä sinänsä. Virtasen kirja on kuitenkin mainio, sillä se antaa erilaisen näkökulman nykyiseen ilmastovouhotukseen ja siihen paniikkiin, johon meitä suomalaisia yllytetään.

Ilmastopaniikki, hoito-opas suomalaiselle lukijalle.
Paniikista ei ole koskaan hyötyä, ei liioin hätiköidyistä toimista. Mitä tahansa ilmastonmuutoksen torjumiseksi tehdäänkin, sen täytyy olla rationaalista ja perusteltua. Arjen pienet teot eivät paljon auta, eivät edes koko Suomen isot teot.

Tiedemiehet ovat liki yksimielisiä siitä, että ilmasto lämpenee. Kehityksen nopeus ja ihmisen osuus nousussa on paljon mutkikkaampia asioita. Virtanen on haastatellut lukuisia tukijoita niin Suomesta kuin lähimaistakin, joiden mielestä ihmisen vaikutusta on liioiteltu, eikä tulevaa lämpenemistä osata ennustaa.

Ihmisellä on sisäänrakennettu usko maailman loppumiseen. Pelkoa on helppo lisätä ja näin mediavallan aikana se on myös taloudellisesti houkuttelevaa. Onkin huvittavaa katsoa Youtubesta, miten kasvihuoneilmiötä pelättiin jo 1984. Siinä luvattiin maailmalle "synkää tulevaisuutta", koska kasvihuoneilmiön vuoksi suurkaupungit hukkuvat ja miljoonat ihmiset kuolevat. Sadassa vuodessa lämpötila nousee viisi astetta, napa-alueilla vieläkin enemmän. Vaikutukset alkavat näkyä jo 1980-luvulla eikä mitään ole tehtävissä. Uutinen menisi täydestä vielä näin 35 vuotta myöhemmin.

Virtasen argumentti on ylittämätön: miten ilmastomallit voisivat ennustaa tulevaa kehitystä, kun ne eivät pysty ennustamaan edes aikaa taaksepäin? Keskiajan lämmin kausi (980-1250) jätti talvet lumettomiksi Keski-Suomea myöten. Pieni jääkausi (1450-1850) kylmensi ilmaa ja katovuodet 1695-1697 aiheuttivat Suomessa suurta nälänhätää. Puhumattakaan jääkaudesta (päättyi noin 11 000 vuotta sitten), jolloin Suomen peitti parin kilometrin jääkerros. Nykyiset ilmastomallit eivät pysty selittämään, mistä tällaiset vaihtelut johtuvat.

Toimittajataustansa nojalla Virtanen kritisoi voimakkaasti medioita, joiden asenne ilmastonmuutokseen on voimakkaan alarmistinen. Erityisesti Yle julkaisee toistuvasti juttuja ilmastonmuutoksen uhkaavuudesta (ja heti perään glorifioivia juttuja turismin tai urheilun nimissä maailmaa kiertävistä suomalaisista). Maikkarin uutisten mukaan ilmastonmuutos lisää lapsiavioliittoja ja tyttöjen kohtaamaa väkivaltaa ja CNN pelottelee syntyvyyden laskulla. On vaikea löytää aihetta, johon ilmastonmuutos ei median mukaan vaikuttaisi kielteisesti.

Hesarin käyttämä professori väitti löytäneensä kirjasta kymmenittäin vääristäviä tai virheellisiä väittämiä. Niitä ei tietääkseni vieläkään ole yksilöity. Jos virheitä on, niitä ei voi laittaa Virtasen piikkiin, koska hän lähinnä siteeraa ja haastattelee alan tunnettuja tutkijoita. Tässä on kirjan sekä vahvuus että heikkous: se ei yritä selittää ilmastonmuutosta pois eikä kieltää kehitystä, vaan osoittaa millaisia epävarmuuksia nykyisiin tieteellisiin teorioihin liittyy. Tämä tekee kirjasta toisaalta hieman sekavan, mutta toisaalta erityisen kiinnostavan.

Luonnontieteissä havaintoja voidaan tulkita monella tavalla. Jos keksitään ideoita, jotka sopivat paremmin havaintoihin ja ennustavat paremmin tulevaisuutta, teoriaa on korjattava. Tästä on tuore esimerkki Hesarin jutussa, jossa kerrottiin tutkijoiden havainneen aivosolujen uusiutuvan jopa 97-vuotiailla. Tähän asti on ajateltu, etteivät aivosolut enää lisäänny aikuisuuden saavuttamisen jälkeen. Uusi tutkimus kyseenalaistaa käsityksen. Varmoja ei silti olla: "...on kiistanalaista, missä määrin uusia soluja syntyy aivoissa. Eri tutkimuksissa on saatu ristiriitaisia tuloksia esimerkiksi aivonäytteiden säilömistavasta johtuen".

Jos ihmisen, jonka solut voidaan asettaa mikroskoopin alle ja kokeet toistaa rajattoman monta kertaa, tutkiminen on näin vaikeaa, mitä sitten onkaan koko maapallon kaltaisen järjestelmän mallintaminen teorioiksi? Tieteen on oltava nöyrä. Media ei ole.

Jotkut ovat kyseenalaistaneet toimittaja Matti Virtasen asiantuntemuksen ilmastoasioista. Hän on opiskellut maantiedettä yliopistossa ja lähtökohtaisesti paremmin perillä teorioista kuin 90 % arvostelijoista. Kirjassa Virtanen ei yritä selittää asioita itse, vaan antaa puheenvuoron valtavirrasta poikkeaville tutkijoille.

Itse kyseenalaistaisin ne nuoret kansalaisjärjestöjen henkilöt, jotka esiintyvät esim. WWF:n ja Fingon virallisina "ilmastoasiantuntijoina" ja osallistuvat siinä roolissa Ylen tv-ohjelmien keskusteluihin. He ovat lukeneet IPCC:n raportit ja käyneet ilmastokokouksissa, mutta antaako se tarvittavan pätevyyden?

Tutkijat ja tiedemiehet kehittävät koko ajan uusia malleja ilmastonmuutoksen ymmärtämiseksi. Mittausdataa on muokattu jälkikäteen. Keskiajan lämmin kausi oli joidenkin mielestä globaali, toisten mielestä euroopanlaajuinen ilmiö. Jos näin tärkeistä kysymyksistä ei ole tieteellistä varmuutta, kaikki havainnot ja johtopäätökset voidaan kyseenalaistaa loputtomasti.

Siksi tarvitaan maalaisjärkeä paniikin sijaan. Maailma ei lopu ilmastonmuutokseen ja Suomella on läheisempiäkin ongelmia. Jokaisen tulee kantaa vastuu ympäristöstä ja yhteisestä tulevaisuudesta. Siinä kehityksessä ilmastonmuutos on vain yksi osa.

Kielen osalta kirja on huolellista työtä ja sujuvaa tekstiä on ilo lukea. Alun vuosiluku on lipsahtanut 2018 puolelle, mikä on inhimillistä, koska kyseinen kohta on kirjoitettu alkuvuodesta 2019. Kirjoitusvirheitä ei osunut silmään, mikä yli 400-sivuisessa teoksessa on poikkeuksellista. Lopun liitteissä on tosin pari lipsahdusta.

PS. Suosittelen katsomaan Suomalainen ilmastotodellisuus -luentopäivän, jonka tiivistelmä on Youtubessa osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=V310FslxVfg. Siitä saa hyvän kuvan ilmastodatan tulkinnasta ja ennustamisen vaikeudesta.

PS 2: Vihdoinkin suoraa puhetta ilmastonmuutoksesta! Aamulattesta luopumisella ei ole merkitystä, toimet pitää kohdistaa sinne, missä niillä on eniten vaikutusta. Kyytiä saavat niin tiedostavan eliitin joogaretriitit kuin Hesarin omat matkailumainokset (rohkea veto lehdeltä, muuten). "Maailman rikkain kymmenen prosenttia tuottaa puolet kasvihuonekaasuista. Jos heidän päästönsä laskisivat edes keskimääräisen eurooppalaisen tasolle, niin globaaleista päästöistä kolmasosa poistuisi saman tien" ja "Ihmiskunnalla on ilmastonmuutoksen lisäksi käsissä koko joukko toisiinsa kytkeytyviä kestävyyshaasteita. Kaikkien juurisyy on liiallinen kulutus. Tällä hetkellä pahinta on, että elonkirjo supistuu supistumistaan ja ravinnekierron epätasapaino pahenee." -- kyse ei todellakaan ole pelkistä CO2-arvoista. Mutta miksi tämä Hesarin juttu on auto-osastolla? https://www.hs.fi/autot/art-2000006082762.html

tiistai 23. huhtikuuta 2019

Ilmastonmuutos - miksi ette panikoi?

Helsingissä 6.4.2019 järjestetty marssi ilmastonmuutosta vastaan oli vaikuttava näky. Tuhannet ihmiset vaativat nopeita toimia ilmaston lämpenemisen hillitsemiseksi. Osa kehotti suoraan kansalaisia panikoimaan, koska tilanne on niin vakava.

Miksi ette panikoi?
Tuhansien ihmisten kulkue vaikutti varmasti kansanedustajiin ja vaalitulokseen, jossa eduskuntaan valittiin 17 vihreää naista. Liikkeellä ovat selvästi isot voimat. Asiaa ei ole turhaan verrattu uskontoon.

Eilen Ylen pääuutisissa höristin korviani. Kirsti Jylhän tutkimuksen mukaan "ihmiset, jotka hyväksyvät epätasa-arvoisuuden, kieltävät useammin myös ilmastonmuutoksen".

Ylen juttu avaa tutkimusta hieman enemmän, mutta silti epätasa-arvon ja ilmastonmuutoksen rinnastaminen tuntuu hurjalta. Tutkimuksen mukaan ilmastouskosta on tulossa poliittinen voimatekijä, joka jakaa kansaa jo ajatuksen tasolla. Yhdysvalloissa demokraatit uskovat ilmastonmuutokseen, republikaanit eivät. Meillä Suomessa rajalinjat ovat paljon sameammat: vain perussuomalaiset eroavat joukosta, eivätkä he hyväksy kansallista epätasa-arvoisuutta -- kansainvälisen kylläkin.

Samaisen uutisen mukaan "ilmastonmuutoksen kieltäminen on yhdistetty myös rasistisiin ja maahanmuuttovastaisiin asenteisiin". Tämä tuntuu käsittämättömältä. Mitä tekemistä rasismilla on ilmastonmuutoksen kanssa?

"Jylhän mukaan kyseessä on asennekokonaisuus, jossa ilmastonmuutos on maahanmuuton tavoin globaali ongelma. Monet voivat kokea, että rikkaiden maiden pitäisi muuttaa käytöstään kehitysmaiden vuoksi." - Eikö tämä ole pikemminkin päinvastoin? Kriitikot vaativat, että suurten saastuttajien (kuten Kiina ja Intia) on muutettava käytöstään.

Suomi voi pienuutensa vuoksi toimia asiassa vain moraalisena esikuvana. Suomi pyrkii kalliisti eroon hiilivoimasta samalla, kun Intiassa rakennetaan 1600 megawatin hiilivoimalaa. Uutisen mukaan hiilen osuus Bangladeshin sähköntuotannosta on nyt kolme prosenttia, mutta maa aikoo nostaa sen 50 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä. Onko tämän faktan toteaminen ilmastodenialismia, oikeistolaisuutta vai rasismia? Nähdäkseni ei mitään niistä.

Joskus tuntuu, että ilmastopaniikin lietsominen on suorastaan teollisuuden salajuoni. Kun julkinen huomio kiinnittyy ilmastoon, mikromuovien ja luonnon monimuotoisuuden uhkat jäävät piiloon. Itseäni hirvittää erityisesti kertakäyttökulttuuri ja tavarapaljous. Bisnes ja taloudellinen hyvinvointi on kytketty siihen, että ostamme turhia tavaroita, käytämme niitä kerran tai pari, ja heitämme pois. Lapset totutetaan tavoille jo pienestä pitäen hankkimalla heille vuoren verran Kiinassa valmistettua halpatavaraa. Eivätkä aikuiset ole paljon parempia.

Kun seuraavan kerran kävelet suuressa tavaratalossa mieti, mihin kaikki hyllyillä näkyvät tavarat lopulta päätyvät. Vastaus on yksinkertainen: kaatopaikalle tai luontoon. Elämäntapamme ei yksinkertaisesti ole kestävä, mutta ilmastovouhotus auttaa unohtamaan sen ja keskittymään vain co2-päästöihin.

Nähdäkseni konkreettisin uhka Suomen lähitulevaisuudelle on kuitenkin muualla. Se on väestön ikääntyminen ja syntyvyyden romahtaminen. Koko Suomen kannalta luvut näyttävät pahalta, mutta maakuntakohtaisesti tilanne on suorastaan hälyttävä. Vain suuret kaupungit pärjäävät enää taloudellisesti. Kuntien talous romahtaa, kun vähätkin nuoret muuttavat pois ja jäljelle jäävät vain nopeasti paisuvat sosiaalimenot. Mikään sote-ratkaisu ei auta kuntia selviämään lakisääteisistä velvollisuuksistaan.

Kaupunkilaisesta asia voi tuntua kaukaiselta, mutta mietipä tätä: kuka maksaa takaisin 100 miljardin euron velan, jonka Suomi on ottanut tähänastisen hyvinvoinnin rakentamiseen? Millä vastaava hyvinvointi taataan seuraaville sukupolville? Mitä asuntojen arvon romahtaminen taantuvissa kunnissa merkitsee kaupunkilaisille? Kuka hoitaa nopeasti kasvavan vanhusten määrän? Miten käy nykyiselle asevelvollisuusjärjestelmälle? Uhkia uhkien perään.

Jos ratkaisua haetaan maahanmuutosta, millainen kansallinen epäsopu syntyykään ulkomaisista tulijoista, kun jo nykyinen määrä aiheutti ongelmia? Kuinka pian maahanmuuttajat pystyvät tuottamaan enemmän lisäarvoa kuin he kuluttavat? Miten suomalaisuuden käy tällaisissa muutoksissa? Helppoja ratkaisuja ei ole.

Nämä kysymykset ovat Suomen kannalta polttavampia kuin ilmastopaniikki. Lisäksi niiden ratkaisu on täysin omissa käsissämme. Kuvaavaa on, että vaalitenteissä käsiteltiin kyllä ilmastonmuutosta, mutta Suomen muutoksesta kysyttiin erittäin vähän.

Minäkin panikoin, mutta en Suomen ilmastotulevaisuudesta.