Kansanedustajat rikkoivat Lex Nokiaa

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pirkko Ruohonen-Lerner lähetti 16.4.2012 klo 9:38 Matti Putkoselle viestin, joka liittyi hihamerkkikeskustelusta syntyneeseen kohuun ja sen vaikutukseen puolueen julkisuuskuvaan.

Ruohonen-Lerner teki monille tutun virheen: hänellä oli kiire tarkastusvaliokunnan matkalle, joten vastaanottajaksi tuli Putkosen lisäksi vahingossa kaikki kansanedustajat sisältävä jakelulista. Tämän Ruohonen-Lerner kertoi eilen A-studion haastattelussa. Ilmeisesti useampi viestin saanut kansanedustaja informoi siitä myös mediaa, olihan viesti herkullinen todiste kilpailevan puolueen sisäisistä kiistoista. Ruohonen-Lernerin omin sanoin: "Tietysti muut edustajat lähettivät sen Yleisradiolle ja iltapäivälehtiin" (huomaa sana tietysti).

Tapaus on koulukirjaesimerkki sähköpostiviestinnän vaaroista. Kiire on aina pahasta, kun toimitaan tietokoneiden kanssa. Mokallaan Ruohonen-Lerner paljasti omansa lisäksi myös toisen henkilön viestin, koska se oli oman vastauksen lopussa.

Mutta mutta: sähköisen viestinnän tietosuojalain 5. pykälä käsittelee vahingossa saatua viestiä: Se, joka on ottanut vastaan tai muutoin saanut tiedon luottamuksellisesta viestistä tai tunnistamistiedosta, jota ei ole hänelle tarkoitettu, ei saa ilman viestinnän osapuolen suostumusta ilmaista tai käyttää hyväksi viestin sisältöä, tunnistamistietoa tai tietoa viestin olemassaolosta, ellei laissa toisin säädetä.

Viestin tiedotusvälineille lähettäneet kansanedustajat tulivat siis rikkoneeksi itse säätämäänsä Lex Nokiaa vastaan. Sähköpostin sisällöstä oli helppo päätellä, ettei sitä oltu tarkoitettu muille puolueille eikä julkisuuteen.

Vaan kukapa voisi syyttää edustajia? Tilaisuus oli yksinkertaisesti aivan liian houkutteleva, jotta siitä olisi voinut kieltäytyä.

Aivan kuten yritysten tarve selvittää epälojaaliin toimintaan syyllistyneen työntekijän henkilöllisyys.

Tilaisuus tekee varkaan -- kansanedustajastakin.

Tsunami ja Nokian tulosvaroitus

Kaksi viikkoa sitten Facebookiin virtasi ystäviltä viestejä, joissa he jakoivat Aasiaan annettua tsunamivaroitusta eteenpäin. Pari tuntia myöhemmin Nokia antoi yllättävän tulosvaroituksen. Sitä uutista jakoi eteenpäin tuskin kukaan.

Ihmettelin epäsuhtaa. Miksi niin moni jakoi Aasian tsunamivaroituksen, mutta Nokian tulosvaroitus kiinnosti harvaa? Kumpi oli suomalaisen kannalta merkittävämpi uutinen?

Joku selitti sen olevan huolta ihmisten hyvinvoinnin puolesta. Muistamme yhä Tapaninpäivän tsunamin, koska siinä kuoli monia suomalaisia. Mutta nyt ei ollut edes lomakausi. Olivatko ihmiset oikeasti niin huolissaan paikallisten asukkaiden hyvinvoinnista? Entä, jos tsunami olisi tapahtunut Afrikan rannikolla?

Nokian tulosvaroituksen merkitystä vähäteltiin. "Taas yksi tulosvaroitus. Eihän se ole mikään uutinen, että Nokialla menee huonosti."

Kuitenkin Nokian tulosvaroitus vaikuttaa suoraan tai epäsuorasti lähes jokaisen suomalaisen elämään. Aasian tsunamivaroitus vaikutti vain niihin, joilla oli tuttuja tuhoalueella. Ja kuten kävi ilmi, varoitus osoittautui turhaksi. Mitään tsunamia ei edes tullut.

Osa Nokian kommentoinneista oli suorastaan pilkallisia. On hämmentävää, miten moni suomalainen tuntuu suorastaan iloitsevan Nokian ongelmista. Siihen ei luulisi olevan kenelläkään varaa. Nokian tuomat miljardit ovat keskeinen syy siihen, miksi Suomen talous on pysynyt muita EU-maita paremmassa kunnossa.

Nokia on työllistänyt välillisesti kymmeniä tuhansia ihmisiä ja tuonut miljardeja veroeuroja yhteiseen kassaan. Moni näyttää uskovan, että sosiaalietuudet ja avustukset tulevat valtiolta, joten on ihan sama miten yrityksillä menee. Niin kauan kuin tuet ilmestyvät omalle tilille, yrityksillä ei ole merkitystä. Talous ei koske minua. Tällainen ajattelu osoittaa täydellistä ymmärtämättömyyttä.

Nokialla on yli 230 000 suomalaista omistajaa, joihin tulosvaroitus sattui kipeästi. Jokainen suomalainen on hyötynyt epäsuorasti Nokiasta. Miljardit vaihtuvat kohta 700 euroon, kuten Verkkouutiset osuvasti kirjoitti. Suomalaisten kannalta Nokian kohtalo on merkittävämpi uutinen kuin Aasian tsunami.

Nettiuutisoinnilla on taipumus hämärtää asioiden merkittävyyttä. Dramaattiset kohu-uutiset saavat enemmän klikkejä, twiittejä ja Facebook-jakoja kuin tavallisemmat uutiset, vaikka juuri ne vaikuttavat omaan arkeemme. Netti ei luokittele uutisia tärkeisiin ja vähemmän tärkeisiin. Ainoa mittari on yleinen kiinnostavuus.

Uutisten merkitystä sotkee myös nettilehtien välinen kilpailu. Klikkien kalastelu johtaa siihen, että kaukaisten maiden kohu-uutiset otsikoidaan aivan kuin ne olisivat tapahtuneet Suomessa. "Nainen myrkytti naapuriensa jogurtin", "Näyttelijä hirttäytyi vahingossa", "Äiti piti poikaansa vankina hiilikellarissa" -- siinä esimerkkejä tuoreista iltapäivälehden otsikoista, jotka houkuttelevat klikkaamaan tekstin auki. Vasta silloin selviää, ettei mikään näistä tapahtunut Suomessa.

Netissä kaikki uutiset ovat samanarvoisia, oli sitten kyse tsunamivaroituksesta toisella puolella maapalloa tai Nokian tulosvaroituksesta. Uutisten suhteuttaminen jää lukijoiden itsensä tehtäväksi. Jos sitä ei osaa tai jaksa tehdä, valta meitä koskeviin päätöksiin siirtyy yhä harvempien käsiin.

Pääkaupunkiseudun joukkoliikenne on jo ilmaista

Pääkaupunkiseudun liikenneongelmien ratkaisemiseksi ehdotetaan joukkoliikenteen muuttamista ilmaiseksi. Sen pitäisi lisätä joukkoliikenteen suosiota ja houkutella yksityisautoilijoita junan tai bussin kyytiin.

En ymmärrä tätä logiikkaa. Autoilijan kannalta pääkaupunkiseudun joukkoliikenne on jo nyt käytännössä ilmaista. Matkakortilla seutulippu Helsingin keskustaan ja takaisin maksaa noin seitsemän euroa. Saman matkan tekeminen omalla autolla maksaa vähintään tuplasti (matka esimerkiksi 40 kilometriä, km-kustannus noin 0,40 euroa).

Muutaman tunnin asiointi rasittaa lisäksi autoilijan kukkaroa 15-25 eurolla pysäköintimaksun muodossa. Ja jos pysäköintivirhemaksu nousee 80 euroon, pienikin huolimattomuus tai viivästys voi moninkertaistaa asioinnin kustannukset.

Kun toiseen vaakakuppiin asetetaan junamatkan ja toiseen automatkan hinta, on ihan sama, painaako junamatka seitsemän vai nolla euroa. Autolla ei matkusteta sen vuoksi, että kustannusero junaan tai bussiin olisi turhan pieni vaan ihan muista syistä. Epämukavat aikataulut ja tarve liikkua myös työpäivän aikana kallistavat vaa'an oman auton puolelle. Vain Hesarin toimittajien ja kansanedustajien työpaikka on aivan aseman vieressä. Muut joutuvat kävelemään loskassa tai käyttämään hankalia vaihtoja.

Joukkoliikenteen suosiota ei lisätä alentamalla hintaa vaan parantamalla sen mukavuutta ja toimivuutta. Älypuhelimessa toimiva GPS Reittiopas on saanut minut käyttämään yhä enemmän lähijunaa auton sijaan, koska se tekee matkustamisesta niin helppoa. Junat kartalla -palvelu näyttää junan sijainnin reaaliajassa, mistä voi arvioida sen mahdollista myöhästymistä.

Joukkoliikenteen hinnan alentaminen hyödyttäisi nuoria ja vanhuksia, jotka ovat nytkin joukkoliikenteen suurkäyttäjiä. Ilmaisuus saisi heidät liikkumaan aiempaa enemmän, mutta se tuskin on mikään tavoitetila. Pikemminkin kaikenlaista liikkumista halutaan vähentää. Ilmaisuus on mukavaa, mutta sen vaikutukset usein arvaamattomia. Eikä mikään ole oikeasti ilmaista, vaan maksuttomien palvelujen rahat on kerättävä jostain muualta.

Itse asiassa lähijuna todella on ilmainen. En ole koskaan nähnyt lipputarkastusta käyttämälläni reitillä. Mutta se on tietty ihan toinen juttu.

Kirjoitetun sanan mahti

Kansanedustaja James Hirvisaaren avustajan hihamerkki-kirjoituksesta nousi kohu, joka ei ollut kunniaksi kenellekään -- ei edustajalle, ei kirjoittajalle, ei medialle eikä asiasta pari viikkoa kiistelleelle blogiyhteisölle. Miten monta tärkeää päätöstä eduskunnassa tehtiin, kun ketään ei kiinnostanut seurata niitä? Mitä kaikkea Suomessa tapahtui, kun kukaan ei ollut katsomassa?

Perussuomalaisten mielestä media vainoaa heitä ja lukee blogikirjoituksia tarkoituksella väärin. Mutta ei vika ole mediassa vaan kirjoittajissa, jotka eivät ymmärrä sanan mahtia. On yksi asia puhua hölmöjä tai kertoa vitsejä kapakassa parin kaljan jälkeen -- ja kokonaan toinen asia kirjoittaa niistä nettiin. Politiikassa vaikutetaan eri keinoilla kuin tuopin ääressä.

Nettikirjoittaminen näyttää helpolta ja houkuttelevalta, koska tekstin saa napin painalluksella maailmanlaajuiseen jakeluun. Kontrolli on silti olemassa, se vain tulee jälkikäteen ja toisten henkilöiden toimesta. Jokainen teksti voi säilyä periaatteessa ikuisesti ja palata ahdistelemaan kirjoittajaansa vielä vuosienkin päästä.

Helena Erosen oli kutsuttu viime perjantaina Ylen A-Stream-ohjelmaan selittämään tekojaan. Näin hän kuvaili tapaansa kirjoittaa: "En sano että se olisi ollut paras kirjoitukseni, se oli itse asiassa aika huono. Mähän kirjoitan nää tekstit niin että mulle vaan tulee joku juttu mieleen ja mä kirjoitan näin ja sit' mä painan näin ja sitten se meni sinne, en ajattele sen kummemmin mitä sieltä tulee... en korjaa edes kirjoitusvirheitä."

Tämä on kouluesimerkki siitä, miten nettiin ei pidä kirjoittaa. Ei kenenkään, oli sitten kansanedustajan avustaja tai nuori, elämäntuskaansa purkava opiskelija. Jos kansanedustaja tai hänen avustajansa ei ymmärrä ohjeen merkitystä, miten voisi olettaa tavallisten kansalaisten tai nuorison ymmärtävän?

Jos tarkoittaa kirjoituksensa vitsiksi tai mustaksi huumoriksi, on oltava erityisen tarkkana. Tekstissä pitää olla riittävän absurdeja väitteitä ja loppuhuipennus ("punchline"), joista jokainen lukija ymmärtää mistä on kyse. Ellei ole varma, että pystyy tähän, ei kannata edes yrittää. Riski väärinymmärryksestä on liian suuri. Jos ei nyt, niin 10 vuoden päästä.

Erityisen vaarallista pelleily on poliitikoille. Odotamme heidän ottavan kantaa asioihin ja säätävän viisaita lakeja, emme leikkivän koomikkoja. Poliitikon ei tarvitse käyttää mustaa huumoria tai ironiaa vaikuttaakseen yleiseen mielipiteeseen -- siihen pystyy kuka tahansa blogisti. Poliitikko saa palkkaa siitä, että vaikuttaa muita kanavia pitkin.

Toivottavasti koulujen äidinkielenopettajat löytävät tästä esimerkin nettikirjoittelun vaaroista ja siihen liittyvästä vastuusta. Ilmeisesti myös kirjoittamisen tärkeydestä, sillä STT:n 13.4.2012 välittämässä uutisessa Eronen sanoi, että luopuu mieluummin eduskunta-avustajan tehtävästä kuin oikeudestaan kirjoittaa vapaasti.

Viestinnän oppikirjoihin voi lisätä myös tämän lauseen, jolla kirjoittaja perusteli valitustaan julkisen sanan neuvostolle: "medialla ei ole mitään oikeutta harrastaa tuollaista toista ihmistä raa’asti loukkaavaa väärinymmärtämistä". Yleensä kai lähdetään siitä, että jos viestintä epäonnistuu, vika on lähettäjässä -- ei vastaanottajassa.

Pitikö jokaisen lukijan ymmärtää, että Erosen blogikirjoitus oli tarkoitettu ironiaksi, vitsiksi ja mustaksi huumoriksi? En ota kantaa siihen mutta kysyn kääntäen: jos joku oikeasti haluaisi ehdottaa hihamerkkejä ulkomaalaiselle, miten hänen kirjoituksensa poikkeaisi Erosen kirjoituksesta?

Lisäys 24.4.2012 klo 7: TV-esiintymisen perusteella Helena Eronen oli vilpittömän ja iloisen oloinen nuori nainen, joka oli hämmentynyt kaikesta mediakohusta. Kuka vielä väittää, ettei blogeilla voi vaikuttaa? Tuskin koskaan aiemmin toimittaja on kysynyt kansanedustajan avustajalta, mitä mieltä hän on ajankohtaisesta asiasta. Nimensä mukaisesti avustajan tehtävänä on tukea kansanedustajaa ja jäädä itse taka-alalle. Erosella on nyt mainio tilaisuus kääntää julkisuus edukseen, mutta se edellyttää kirjoitustyylin muuttamista. Nuorilla naisilla on kysyntää politiikassa -- ehkä seuraavassa eduskunnassa istuu Eronen avustajanaan Hirvisaari?

Nokian virheet tehtiin vuosia sitten

Nokian alamäen myötä toimitusjohtaja Stephen Elop on joutunut kovan arvostelun kohteeksi. Taloussanomien haastettelussa nimettömäksi jäänyt operaattorijohtaja sanoi, että Nokian olisi pitänyt valita Android: "Elop saattoi löydä vetoa vain kerran ja hän teki sen väärin".

Toisen jutun mukaan jokaista Elopin ansaitsemaa euroa kohden on sijoittajien omaisuudesta kadonnut noin 1800 euroa. Kyse on tietenkin vain pörssiarvosta, joka on lähinnä virtuaalista omaisuutta. Television uutisissa haastateltu piensijoittaja kaipasi jo entistä johtoa takaisin.

Elopia suomalaisen lehdistön kritiikki tuskin heilauttaa. Vain kansainvälisen median kommenteilla on merkitystä. Elop tiesi jo tehtävään tullessaan, ettei ison yrityksen suunnan muuttaminen tule olemaan helppoa. Ja miljoonien eurojen palkkiot lieventävät kummasti terävintäkin kritiikkiä.

On kohtuutonta syyttää Elopia Nokian kurssiromahduksesta. Hänet palkattiin nimenomaisesti korjaamaan niitä virheitä, joita vanha johto ja yhtiön hallitus tekivät 2000-luvun lihavina vuosina. Nokia sortui samaan ylimielisyyteen kuin lukuisat muut yhtiöt sitä ennen. Kun markkinat muuttuvat, iso yritys ei havaitse muutosta eikä pysty sopeutumaan siihen ajoissa.

Nokian virhe oli roikkua sinnikkäästi vanhassa Symbian-maailmassa, vaikka markkinat ajoivat niiden ohi. Nokian vanha johto vähätteli iPhonea eikä pitänyt Applea edes kilpailijana. Se oli kardinaalivirhe ja tapahtui paljon ennen Elopia.

Sattumoisin kaivoin viime viikolla laatikosta vanhan E71-puhelimeni, joka oli Nokian menestysmalli vuonna 2008. Miten antiikkiselta se nyt tuntuukaan! Vielä neljä vuotta sitten asiakkaat eivät osanneet vaatia parempaa, vaikka iPhone oli ollut markkinoilla jo vuoden. Nokian olisi pitänyt nähdä kehitys ja toimia ennen kuin asiakkaat äänestivät jaloillaan. Mutta on toki myönnettävä, että sellaiseen pystyy vain harva yritys.

Nettikeskusteluissa hämmästyttää, miten moni pitää yhteistyötä Microsoftin kanssa virheenä juuri Microsoftin itsensä vuoksi. Yhtiötä inhotaan edelleen tunnepohjaisista syistä. Mikä tahansa muu kävisi, mutta ei Microsoft!

Suomalaisten omat sympatiat ovat Meegon puolella. "Nokian olisi pitänyt rakentaa puhelin Meegon varaan, koska siinä on paras käyttöjärjestelmä." Tällainen insinööriajattelu unohtaa, ettei käyttöjärjestelmän tekniikalla ole enää merkitystä. Suosion määrittää ekosysteemi -- ei se, kenellä on nopein prosessori tai hienoin käyttöjärjestelmä. Asiakkaat valitsevat leirinsä ihan muiden tekijöiden perusteella.

Jenkkiasiakkaista moni jättää Windows Phonen hyllyyn, koska sille on saatavissa "vain" 100 000 sovellusta iPhonen ja Androidin useiden satojen tuhansien sijaan. Esimerkiksi nyt kovasti pinnalla olevaa Instagramia ei saa Windows Phonelle.

Sovellusten lisäksi puhelimen täytyy tarjota sähköposti, kuvagalleria, musiikkipalvelu, sovelluskauppa ja paljon muuta. Miten Nokia olisi pystynyt luomaan Meegon ympärille tämän kaiken, kun se ei näytä pystyvän siihen edes Microsoftin valmiiden palveluiden tuella?

Nokian näytöt Ovi-palvelusta eivät juuri herättäneet markkinoilla luottamusta. Ovi toimi aina kankeasti eikä PC Suite yltänyt edes Mikkisoftan tasolle. Nokia oli insinöörifirma, joka ei olisi pystynyt rakentamaan ekosysteemiä ainakaan vanhan johdon alaisuudessa. Maemo-sekoilut nakersivat entisestään uskoa Meegoon.

Microsoftin tuella Nokia pyrkii nyt kolmanneksi ekosysteemiksi. Jos Nokia olisi valinnut Meegon, se joutuisi rakentamaan tyhjästä neljättä ekosysteemiä Microsoftin, Androidin ja Applen rinnalle. Vaikka Microsoft onkin vaikeuksissa, älypuhelinten markkinat ovat sille niin tärkeät, ettei yhtiö luovuta koskaan.

Nokia olisi voinut valita Androidin ja yrittää profiloitua premium-Androidien valmistajaksi. Se paikka oli kuitenkin jo Samsungin hallussa. Eikä aseman säilyttäminen ole helppoa, sillä Android toteuttaa älypuhelinpuolella pc-maailmasta tutun kehityksen. Kun käyttöjärjestelmä standardoituu, kiinalaiset halpavalmistajat omivat markkinat.

Nokian vanha johto ei pystynyt kääntämään yhtiötä uuteen suuntaan, mutta ulkopuolisena Elopilla on siihen sentään jonkinlaiset mahdollisuudet. Jos hyvin käy, yhtiöstä tulee vielä merkittävä peluri, mutta entiseksi markkinajohtajaksi se ei koskaan enää nouse. Toimiala on nykyään täysin toisenlainen kuin Nokian loiston päivinä.

Ainoa, mistä Elopia voi kritisoida, on viime vuoden helmikuun dramaattinen puhe palavasta alustasta, jolta Nokian oli pakko pelastautua. Tätä on yleisesti pidetty virheenä, koska se söi markkinoiden uskon Symbian-puhelimiin, mistä seurasi myynnin romahtaminen.

Jos Elop valitsi tiedotuslinjan itse, hänen toimintaansa voi kritisoida. Mutta ehkä kyse oli vain siitä, että ulkopuolisena Elop näki Nokian ongelmat kaikessa karmeudessaan. Tilanne oli todella katastrofaalinen. Symbian olisi tuskin lentänyt yhtään pidempään, vaikka Elop olisi luvannut sille vahvaa tukea jatkossakin. Symbian-myyntiä ei tappanut Elopin puhe vaan älypuhelinten kulttuurin muuttuminen.

Elopin ahdistelun sijaan media voisi tivata vanhalta johdolta ja hallitukselta selityksiä siihen, miksei laivaa käännetty ajoissa. 

Arjen tietoturva -kirja ilmestynyt

Eilen julkistettiin Arjen tietoturva. Se on laskutavasta 26. tai 36. kirjani -- tai jotain siltä väliltä (riippuu siitä, miten esimerkiksi DOS-kirjojen ja tietosanakirjojen eri versiot lasketaan).

Arjen tietoturva, Docendo 2012

Kirjan aiheena ovat mm. salasanoihin, pankkikortteihin, älypuhelimiin, nettipalveluihin ja sosiaaliseen mediaan liittyvät tietoturva-asiat.

Joitakin kirjan teemoja:

Älypuhelin on nykyihmisen tutti
Älypuhelin on kuin tutti: se antaa turvaa ja lohtua käyttäjälleen. Itku pääsee, jos tutt... anteeksi puhelin otetaan pois tai se häviää. Olemme yhtä riippuvaisia älypuhelimista kuin vauvat tuteistaan.

Älypuhelin on suurin tietoturvariski
Puhelin säilöö kaikkein henkilökohtaisimmat tietomme: kontaktit, tapahtumat, muistiinpanot, digikuvat... myös yritysten luottamukselliset tiedot. Kaikki tallentuu epämääräiseen pilveen vieraaseen maahan, jonka nimeä emme edes tiedä. Sen jälkeen kun Nokia menetti asemansa, on pelattava amerikkalaisten ehdoilla. Nettipalvelut ja pilvet ovat heidän hallinnassaan. Tämän muutoksen syvyyttä ja merkitystä ei ole vielä ymmärretty sen paremmin henkilökohtaisella kuin yrityksenkään tasolla.

Kaikki, mitä tiedät salasanoista, on väärin (ainakin melkein)
Yleiset salasanaohjeet ovat ikivanhoja, eivätkä välttämättä pidä enää paikkaansa. Esimerkiksi ohje siitä, että pidempi salasana on aina parempi, oikoo mutkat suoriksi ja rasittaa käyttää turhaan. Niin ikään salasanan säännöllisestä vaihtamisesta saatava hyöty on marginaalinen. Ja mitä järkeä on keksiä pitkiä, vaikeita salasanoja etuoven suojaksi, jos takaovi on raollaan?

Tietoturva on maanpuolustusta
Nettisodan uhkat ovat aivan toisenlaisia kuin ne, joihin Suomi on viime talvisodasta lähtien valmistautunut. Puolustusvoimat on jo tiedostanut maailman muuttumisen, mutta poliitikoilta se näyttää vievän kauemmin.

Ethän halua desantiksi?
Mahdollinen nettihyökkäys käyttää apunaan tavallisten kotikäyttäjien koneita, jos niiden tietoturvasta ei ole huolehdittu. Kukaan ei halua desantiksi -- siksi kodin tietoturva kannattaa pistää kuntoon. Haittaohjelmat voivat hyödyntää tietokoneiden ja älypuhelinten lisäksi televisioita, digibokseja ja tulevaisuudessa myös autoja. Tietoturvan varmistamisesta tulee kansallinen tehtävä.

Mokailu kuuluu someen
Sosiaalinen media on inhimillisyyden ydintä. Siinä hyödynnetään tekniikan avulla kaikkea sitä, mikä tekee ihmisestä ihmisen: oma lauma, sen kanssa viestiminen ja siltä oppiminen, juoruilu ja tykkääminen. Valitettavasti myös mokailu on inhimillistä, eikä näitä kahta voi erottaa toisistaan. Siksi jokainen mokaa ennen pitkää sosiaalisessa mediassa, vaikka olisi kuinka kokenut someilija.

Minä vakooja
Halvasta älypuhelimesta saa sopivalla ohjelmalla monikäyttöisen vakoilulaitteen. Nettikaupasta (tai Helsingin Rautatieaseman tunnelista) saa ostaa vakoilukellon ja -kynän, jotka tallentavat ääntä ja kuvaa kenenkään huomaamatta. Parasta siis varoa sanojasi, vaikka olisitte kahden. Nykyään kaiken voi tallentaa ja kuka tahansa voi olla oman elämänsä jamesbond.

Google-historian hallinta omiin käsiin
Vielä jokin aika sitten monet yrittivät suojata henkilökohtaisia tietojaan joutumasta Googlen hakukoneeseen. Se peli on nyt menetetty. Google löytää meidät joka tapauksessa. Miksi siis taistella kehitystä vastaan -- eikö olisi parempi kääntää tilanne omaksi edukseen? Pitkä, myönteinen ja oikeita tietoja sisältävä Google-historia on jatkossa arvokasta luottamuspääomaa. Yksittäisiä sivuja voi väärentää, kokonaista nettihistoriaa ei. Ikävätkään asiat eivät välttämättä ole ongelma. Pahinta on se, jos Google ei löydä mitään.

Vielä näyte kotiin tulleesta Gigantin mainoslehdestä, joka kuvaa hyvin kehitystä: televisiotakin mainostetaan tuplaydinprosessorilla. Saakohan sen avulla näkyviin enemmän kanavia? Näyttävätkö ohjelmat paremmilta? Ei -- kyse on vain siitä, että televisiostakin on tullut tietokone.

Kovaa peliä pohjolassa

Viime perjantaina kuultiin kolme mielenkiintoista uutista. Ensimmäinen kertoi, miten suomalaista professoria vastaan on nostettu Tanskassa syyte vakoilusta Venäjän hyväksi.

Professori itse kiisti syytökset ja epäili Tanskan olevan pikemminkin kiinnostunut arktisiin vesialueisiin liittyvistä selvityksistä. Kuulustelujen yhteydessä Tanskan turvallisuuspalvelu oli saanut haltuunsa hänen asiasta keräämänsä aineistot.

Toinen uutinen kertoi suomalaisen ympäristökeskuksen virkamiehen joutuneen pidätetyksi Venäjällä hänen otettuaan näytteitä lannoitetehtaan fosforipäästöistä. Helsingin Sanomien mukaan turvallisuuspoliisi FSB penkoi tietokoneen, ja sen sisältö oli jo seuraavana päivänä Venäjän luonnonvarainministeriön tiedossa. Palatessaan Suomeen tutkija joutui vielä luovuttamaan tietokoneensa ja muistitikkunsa. Ympäristökeskus yrittää nyt saada takaisin Venäjän viranomaisten hallussa olevaa omaisuuttaan.

Kolmas uutinen oli presidentti Martti Ahtisaaren kommentti siitä, miten hänen puheluitaan oli salakuunneltu maailmalla jatkuvasti. Ahtisaaren mukaan maailma on "agentuureja täynnä" ja hänen oma elämänsä jännittävämpää kuin James Bondilla.

Perjantain uutiset ovat tärkeä muistutus siitä, että vaikka Suomi on televiestinnän lintukoto, ulkomailla peli on kovaa eikä keinoja kaihdeta. Jokainen valtio salakuuntelee maansa läpi kulkevaa tele- ja dataliikennettä, vaikka Ruotsi onkin ainoa, joka on avoimesti kertonut siitä (ns. FRA-laki).

Kun siis liikumme ulkomailla tai asioimme sähköisesti maan rajojen yli, meidän on itse huolehdittava viestintämme ja tiedostojemme suojaamisesta. Nykyisillä ohjelmilla se ei ole edes vaikeaa. Pitää vain huomata omien tietojensa arvo ja se, että ne saattavat kiinnostaa muitakin.

Ympäristötutkija ei ehkä kokenut tietokoneensa sisältöä niin arvokkaaksi, että olisi salannut sen tiedot, mutta käytäntö osoitti toisin. Salaus olisi estänyt FSB:tä penkomasta tietokonetta luvatta.

Vielä jokunen vuosi sitten Suomen ulkoministeri teki etätöitä lähettämällä työviestejä ilmaisen ja suojaamattoman Hotmail-sähköpostin kautta. Tällaisen hyväuskoisuuden aika on lopullisesti ohi.

(Julkaistu hieman lyhenneltynä Helsingin Sanomien yleisönosastolla 18.4.2012 otsikolla "Televiestinnässä ei keinoja kaihdeta").