Kauppalehden kolumnisti Emil Elo selittää hyvin, miksi koripallon supertähden Kobe Bryantin kuolema oli viikko sitten niin iso uutinen: Yhdysvalloissa urheilutähdet ovat liki ainoita koko maata yhdistäviä hahmoja, joihin kaikki voivat samaistua. Lisäksi he ovat tietenkin suuren koneiston tuotteistamia viihdyttäjiä, NBA:n liikevaihto on kuulemma 7 miljardia dollaria vuodessa.
Mutta mikä selitti Bryant-uutisoinnin Suomessa? Viikko sitten maanantaina verkko-Hesarin etusivulla Bryant nousi ykkösuutiseksi:
Ilmeisesti uutinen nousi ykköseksi, koska sitä klikattiin niin paljon. Ykkösenä se näkyi myös minulla, vaikka en urheilua seuraakaan. Tästä voi päätellä, ettei Hesari personoi sisältöä itsenäisesti, mikä on hyvä asia. Haluan jatkossakin nähdä uutisia, jotka eivät liity aiempiin klikkauksiini tai kiinnostukseni kohteisiin.
Yhdeksän henkeä vaatinut helikopterionnettomuus oli traaginen onnettomuus, mutta ilman Bryantia asia olisi kuitattu Suomessa pikku-uutisella. Kuuluisan ex-koripallotähden kuolema kosketti myös monia suomalaisia, toisille nimi oli ihan vieras. Itse kuulun jälkimmäiseen joukkoon.
Yhä useammin media uutisoi näyttävästi sellaisten henkilöiden kuolemasta, joista ei ole itse kuullutkaan. Ilmeisesti ihmiset elävät yhä enemmän omissa kuplissaan, eikä edes Suomessa ole enää sitä yhteinäisyyskulttuuria mihin kolumnisti Elo viittaa. Joidenkin mielestä on moukkamaista kysyä julkisesti, kuka ihmeen Avicii tai Bryant, mutta ainakin omalla kohdallani kysymys on vilpitön.
Yritin kysellä, mistä monet suomalaiset tunsivat Bryantin. Sain kuulla, että hän oli suuri ja menestynyt koripalloilija. Arvoitukseksi silti jäi, miksi suomalaiset samaistuivat häneen niin voimakkasti. Maailmalla koripallo on merkittävä laji, mutta Suomessa merkitys on pienempi. Ilmeisesti Bryant oli sinnikäs ja harjoitteli jatkuvasti, mutta pikemminkin yksilötähti kuin joukkuepelaaja. Kuten kolumnisti Elo hyvin osoitti, jenkeissä hänen tarinansa resonoi vahvasti paikallisiin oloihin (kansan yhdistäminen, mustan miehen nousu tähdeksi, valtavat palkkiot), mutta en vieläkään ihan ymmärrä, miksi hän oli niin merkittävä suomalaisille.
Vähän aiemmin menehtyi musiikkineuvos ja -pedagogi Klaus Järvinen, jonka vanhemmat katsojat muistavat television Levyraadista. Somessa joku rinnasti Järvisen ja Bryantin kuolemat. Kumpi ansaitsi isommat otsikot? Bryant oli paljon tunnetumpi, mutta suomalaisille Klaus Järvinen oli merkittävämpi. Hän vaikutti Suomen musiikkikulttuuriin ja koulutukseen. Paljon useampi oli tavannut Klasun kuin Bryantin.
Nykyään merkittävyys ja tunnettuisuus menevät helposti sekaisin. Suremme julkkisten menehtymistä, koska he ovat niin tunnettuja. Olemme silloin osa viihdeteollisuuden tuotteistusta, aivan kuten olemme osa Googlen ja Facebookin tuotteita niiden myydessä meidän tietojamme.
Julkisuuden korostuminen luo ristiriidan, sillä samaistumme paremmin ulkomaisiin viihdetähtiin kuin niihin lähellä oleviin henkilöihin, jotka kuitenkin vaikuttavat elämäämme. Elämme netin ja median luomassa maailmassa, jonka jokainen saa itse valita, ja joka poikkeaa yhä enemmän ympärillämme olevasta reaalimaailmasta. Konkreettinen arki erkanee havaitusta arjesta.
Bryantin kuoltua eräs jenkkitoimittaja hyllytettiin, kun hän muisteli Bryantin raiskaustapausta vuodelta 2003, jossa pelaaja ilmeisesti osti uhrin hiljaiseksi rahalla. Toimittaja ei maininnut Bryantin muista seikkailuista, vaikka syrjähyppyjä oli ilmeisesti yli sadan naisen kanssa ja vaimo haki välillä jo avioeroa uskottomuuden vuoksi.
Viihdekoneisto teki Bryantista sankarin ja urheilijoilla on muutenkin eri säännöt kuin muilla kuolevaisilla. Koska sankari.
Saako kuolleista puhua pahaa? Vanha ohje kielsi niin tekemästä (de mortuis nihil nisi bene), mutta se johtui siitä, että kuolleet eivät pystyneet puolustautumaan. Bryantin ja Jörn Donnerin kuoleman jälkeen esitettyjä kielteisiä kommentteja pidetään sopimattomina, koska ne loukkaavat omaisia. Luulen, että niin Bryantin kuin Donnerinkin omaiset saivat kestää paljon pahempaa palautetta henkilöiden eläessä, eivätkä surun keskellä edes seuraa somekommentointia.
Nykyään vallalla on ajatus, että netissä saa sanoa mitä tahansa ja jos toinen siitä loukkaantuu, omapahan on vikansa -- miksi tulla julkisuuteen, jos ei kestä kritiikkiä? Jos näin on, miksi edesmenneen julkkiksen arvostelu on tuomittavampaa kuin toimittajien, poliitikkojen, toimittajien tai toisten somekeskustelijoiden avoin pilkkaaminen?
Hienotunteisuus edesmenneitä kohtaan on kohteliasta käytöstä ja siten toivottavaa. Sama pätee muuhunkin nettikäyttäytymiseen.
Mutta mikä selitti Bryant-uutisoinnin Suomessa? Viikko sitten maanantaina verkko-Hesarin etusivulla Bryant nousi ykkösuutiseksi:
 |
| Bryant verkko-Hesarin ykkösuutisena. |
Yhdeksän henkeä vaatinut helikopterionnettomuus oli traaginen onnettomuus, mutta ilman Bryantia asia olisi kuitattu Suomessa pikku-uutisella. Kuuluisan ex-koripallotähden kuolema kosketti myös monia suomalaisia, toisille nimi oli ihan vieras. Itse kuulun jälkimmäiseen joukkoon.
Yhä useammin media uutisoi näyttävästi sellaisten henkilöiden kuolemasta, joista ei ole itse kuullutkaan. Ilmeisesti ihmiset elävät yhä enemmän omissa kuplissaan, eikä edes Suomessa ole enää sitä yhteinäisyyskulttuuria mihin kolumnisti Elo viittaa. Joidenkin mielestä on moukkamaista kysyä julkisesti, kuka ihmeen Avicii tai Bryant, mutta ainakin omalla kohdallani kysymys on vilpitön.
Yritin kysellä, mistä monet suomalaiset tunsivat Bryantin. Sain kuulla, että hän oli suuri ja menestynyt koripalloilija. Arvoitukseksi silti jäi, miksi suomalaiset samaistuivat häneen niin voimakkasti. Maailmalla koripallo on merkittävä laji, mutta Suomessa merkitys on pienempi. Ilmeisesti Bryant oli sinnikäs ja harjoitteli jatkuvasti, mutta pikemminkin yksilötähti kuin joukkuepelaaja. Kuten kolumnisti Elo hyvin osoitti, jenkeissä hänen tarinansa resonoi vahvasti paikallisiin oloihin (kansan yhdistäminen, mustan miehen nousu tähdeksi, valtavat palkkiot), mutta en vieläkään ihan ymmärrä, miksi hän oli niin merkittävä suomalaisille.
Vähän aiemmin menehtyi musiikkineuvos ja -pedagogi Klaus Järvinen, jonka vanhemmat katsojat muistavat television Levyraadista. Somessa joku rinnasti Järvisen ja Bryantin kuolemat. Kumpi ansaitsi isommat otsikot? Bryant oli paljon tunnetumpi, mutta suomalaisille Klaus Järvinen oli merkittävämpi. Hän vaikutti Suomen musiikkikulttuuriin ja koulutukseen. Paljon useampi oli tavannut Klasun kuin Bryantin.
Nykyään merkittävyys ja tunnettuisuus menevät helposti sekaisin. Suremme julkkisten menehtymistä, koska he ovat niin tunnettuja. Olemme silloin osa viihdeteollisuuden tuotteistusta, aivan kuten olemme osa Googlen ja Facebookin tuotteita niiden myydessä meidän tietojamme.
Julkisuuden korostuminen luo ristiriidan, sillä samaistumme paremmin ulkomaisiin viihdetähtiin kuin niihin lähellä oleviin henkilöihin, jotka kuitenkin vaikuttavat elämäämme. Elämme netin ja median luomassa maailmassa, jonka jokainen saa itse valita, ja joka poikkeaa yhä enemmän ympärillämme olevasta reaalimaailmasta. Konkreettinen arki erkanee havaitusta arjesta.
Bryantin kuoltua eräs jenkkitoimittaja hyllytettiin, kun hän muisteli Bryantin raiskaustapausta vuodelta 2003, jossa pelaaja ilmeisesti osti uhrin hiljaiseksi rahalla. Toimittaja ei maininnut Bryantin muista seikkailuista, vaikka syrjähyppyjä oli ilmeisesti yli sadan naisen kanssa ja vaimo haki välillä jo avioeroa uskottomuuden vuoksi.
Viihdekoneisto teki Bryantista sankarin ja urheilijoilla on muutenkin eri säännöt kuin muilla kuolevaisilla. Koska sankari.
Saako kuolleista puhua pahaa? Vanha ohje kielsi niin tekemästä (de mortuis nihil nisi bene), mutta se johtui siitä, että kuolleet eivät pystyneet puolustautumaan. Bryantin ja Jörn Donnerin kuoleman jälkeen esitettyjä kielteisiä kommentteja pidetään sopimattomina, koska ne loukkaavat omaisia. Luulen, että niin Bryantin kuin Donnerinkin omaiset saivat kestää paljon pahempaa palautetta henkilöiden eläessä, eivätkä surun keskellä edes seuraa somekommentointia.
Nykyään vallalla on ajatus, että netissä saa sanoa mitä tahansa ja jos toinen siitä loukkaantuu, omapahan on vikansa -- miksi tulla julkisuuteen, jos ei kestä kritiikkiä? Jos näin on, miksi edesmenneen julkkiksen arvostelu on tuomittavampaa kuin toimittajien, poliitikkojen, toimittajien tai toisten somekeskustelijoiden avoin pilkkaaminen?
Hienotunteisuus edesmenneitä kohtaan on kohteliasta käytöstä ja siten toivottavaa. Sama pätee muuhunkin nettikäyttäytymiseen.
1 kommentti:
Kobe Bryantin kuolemalla ei ole minun elämään mitään merkitystä, eikä hänen elämälläkään.
Paljon enemmän kiinnostaa onecoinistien kohtalot, kiitos Petteri mielenkiintoisten blogien ja kommenttien.
Lähetä kommentti