Onnellinen valkoinen nainen

Viime syksynä netissä osui silmiini väite, jonka mukaan Google pyrkii aivopesemään ihmisiä liberaaleihin arvoihin. Kun hakukoneella etsii happy white woman, tuloksena on kuvia, joissa valkoinen nainen on yhdessä mustan miehen kanssa. Erään äärisivuston mielestä tämä on "editorial decision on the part of Google to show White women with dark men", jonka lopullisena tavoitteena on valkoisen rodun tuhoaminen, suoranainen "white genocide".

Samantapaisia väitteitä ovat levittäneet Suomessa persujen nettiaktiivit. Mutta onko Googlen kuvahaku todella arvoliberaalia ajatusten muokkausta vai onko asialle muita selityksiä?

Kokeilu osoittaa, että kuvahaku todella tuottaa väitetyn tuloksen. Ykkösenä on kuvapankin kuva, jossa musta mies silittää raskaana olevan valkoisen naisen vatsaa. Kieltämättä erikoinen valinta "onnelliseksi valkoiseksi naiseksi".

Happy white woman - Google

Tuloksista huomaa, miten asian kokeileminen alkaa pian vaikuttaa tutkittavaan asiaan. Tuloksiin ilmestyy sivuja, joilla ihmiset ovat kokeilleet samaa hakua. Prosessi alkaa ruokkia itse itseään, mikä on yleinen vaara vuorovaikutteisissa algoritmeissa ja koneoppimisessa. (Oma kuvani on parin viikon takaa, nykyään tulos voi olla erilainen, vielä vääristyneempi).

Voidaan kuitenkin olettaa, että alkuperäinen väite on pitänyt paikkansa. Miksi ensimmäisenä tarjotaan rotujen välistä parikuvaa, vieläpä toisen kerran peilattuna? Kokeillaanpa muita hakuja.

Happy black woman - Google

Mustien naisten haku tuottaa odotetun tuloksen. Yhtään valkoista ei ole joukossa, ei liioin parikuvia. Sama tulos aasialaisilla naisilla.

Happy asian woman - Google

Teoria tahallisesta arvomuokkauksesta vahvistuu, kun tekee vastaavan haun Duckduckgo-hakukoneella. 

Happy white woman - Duckduckgo

Duckduckgo antaa tulokseksi pelkkiä valkoisia naisia. Mielenkiintoista. Kyse ei ole kuitenkaan puolueettomasta hakukoneesta, vaan tulokset ovat liki suoraan Microsoftin Bing-hakukoneesta:

Happy white woman - Bing

Kiinnostavaa on, että Googlen kuvahakua hallinnut parikuva näkyy myös tässä listassa - mistähän kumman syystä juuri tämä kuvapankin kuva on näin suosittu?

Teoria arvoliberalismin pakkosyötöstä murenee viimeistään venäläisen Yandexin kohdalla:

Happy white woman - Yandex.

Yandex nostaa kärkeen kaksi mustaa parikuvaa. Valkoisten naisten hakeminen ei tosiaan näytä helpolta.  

Vielä yksi kokeilu:

Happy Finnish woman - Google

Suomalaisten naisten tulos on odotettu.

Vertailun vuoksi hakutulos myös Happy white man sanoilla: 

Happy white man - Google

Yllättäen ensimmäiset tulokset ovat mustia miehiä. Kolmas tulos on Miki Sileonin Twitter-viesti, jossa ihmetellään parikuvaa, joka on taas putkahtanut mukaan hakuun. Twiitin mukaan "Onko kyseessä Eurooppalaisen väestöön kohdistuva kansanmurhaa edistävä suggestiivinen viestintä? Neljäs kuva on itse otettu ruutukuva miesten hausta.

Tämä kaikki voi tuntua lapselliselta, mutta aihe on vakava. On erittäin terveellistä pohtia, millaisia tuloksia hakukoneet meille syöttävät ja miten niihin voidaan vaikuttaa -- niin tahallisesti kuin tahattomasti. Aiemmat haut, niin omat kuin muidenkin tekemät, voivat vääristää tuloksia yllättävällä tavalla. Ja sitten on vielä Google-pommit, joissa tietoisesti tai piloillaan nostetaan haluttu osuma tuloslistan kärkeen.

Mutta alkuperäinen kysymys on yhä vastaamatta: miksi valkoisen naisen hakeminen tuottaa kuvia sekapareista?

Ensinnäkin kuvien hakeminen on paljon vaikeampaa kuin tekstin hakeminen. Hakukone ei yritä tulkita kuvien sisältöä, vaan indeksoi kuvan metatietoja tai lähellä olevaa tekstiä. Lisäksi yksi kuva, johon on jostain syystä viitattu usein, voi nousta haun kärkeen, vaikkei se olisi täsmälleen sitä mitä haetaan. Kuvapankin kuvissa on usein laajat kuvailutiedot ja avainsanat, ja sivustoilla paljon liikennettä, joten ne nousevat helposti kärkeen.

Googlen insinööreillä olisi mahdollisuus ajatusten ohjailuun ja arvovaikuttamiseen. Siksi tuloksia kannattaa aina tarkastella kriittisesti.

En kuitenkaan usko, että tässä on tahallista vaikuttamista, vaan yksinkertainen fakta: valkoinen nainen on edelleen oletusarvo. Valkoisuus merkitään kuviin vain, jos se on jostain syystä merkittävä tekijä -- esimerkiksi yhdessä mustan miehen kanssa. Valkoisuus oletusarvona on siis juuri päinvastoin kuin miten äärioikeisto haluaa tuloksen tulkita. Haku Happy woman tuottaa lähes yksinomaan valkoisia naisia; vain pari aasialaista mahtuu ensimmäisen sadan kuvan joukkoon. Valkoinen on oletusarvo.

On vaarallista lähteä levittämään teorioita ja syytöksiä nettipalveluista, koska väärinäkin ne johtavat itseään vahvistavaan kierteeseen.

Bingin (Duckduckgon) muista poikkeava hakutulos johtuu siitä, että hakukone on huono. Sen havaitsee kun yrittää etsiä jotain muuta. Googlen antamat tulokset ovat huomattavasti relevantimpia kuin Bingin, jonka tulokset näyttävät sattumanvaraisilta.

Lisäys klo 21: Tuloksia saattaa vääristää myös kuvan valkoinen tausta.  

Happy white woman... white background.

Tätä kuvaa ympäröivissä teksteissä (luultavasti samat tiedot jpeg-tiedoston metatiedoissa) esiintyy kahdesti sana white, joten Google nostaa sen korkealle hakutuloksissa. 

Happy white man.

Sama ilmiö selittää myös sen, miksi "white man" haun ensimmäisessä kuvassa on musta mies: kyse on tässäkin valkoisesta taustasta. Mustaa taustaa käytetään henkilökuvissa hyvin harvoin.

Lisäys 25.1.2021: Vielä yksi juttu: "white woman" on ainakin jenkkikulttuurissa epätarkka ilmaisu. Ihmiset eivät koskaan ole valkoisia. Oikeampi termi on "caucasican woman". Sillä haettuna kuviin tulee yhtä poikkeusta lukuunottamatta vain länsimaalaisen vaaleita naisia.

Happy caucasian woman - Google.

Ainoa poikkeus on juuri tuo parikuva (joka on ilmeisesti photoshopattu kahdesta henkilöstä), jonka kuvauksena on teksti "A mixed couple, black man CAUCASIAN WOMAN pregnant standing for WHITE background with thumps up and very happy".

Lisäys 26.1.2021: Toinen vastaava haku näyttää olevan "american inventors", joka tekstinä oikeita nimiä (Edison, Bell, Morse, Ford...) mutta kuvahakuna tuottaa pelkkiä mustia miehiä. Tämäkin nettiuskomus on saanut alkunsa amerikkalaisilta keskustelupalstoilta jonkun tekemästä havainnosta ja vahvistaa nyt itse itseään. Mitä hyötyä kenellekään olisi vääristää keksijöiden kuvahaun tuloksia tarkoituksella? Asian levittäminen netissä kertoo enemmän levittäjistä kuin Googlesta.

On mahdollista, että vastaavia vääristymiä esiintyy muissakin Google-tuloksissa. Siksi lähdekriittisyys on tarpeen ja todisteet kiinnostavat. Mielellään jotain muuta kuin kuvia, kiitos.

Pelastusarmeija mainostaa feikki-valokuvalla

Pelastusarmeija julkaisi kesällä kampanjan, jossa presidentti Halonen oli puettu kadulla asuvaksi hylkiöksi (toisessa kuvassa oli Rovion Vesterbacka, postaukseni koskee molempia). Ajatuksena oli, ettei huono-osaisuus ole aina omaa syytä, vaan huono onni voi kohdata ketä tahansa.

Ylen jutussa kerrottiin, että "tilanne on ikuistettu viime kuussa Helsingin Kallion alueella".

Ei ollut. Tällä viikolla venäläinen uutissivusto "paljasti", että kuva oli manipuloitu. Presidentti Halosen pää oli photoshopattu toiseen vartaloon. Sinänsä ironista, että asiasta kertoo venäläinen sivusto juuri, kun kansalaisia oli varoitettu venäläisten trollauksesta, valeuutisista ja informaatiovaikuttamisesta.

Entä sitten, jos Halosen pää olikin siirretty toiseen kuvaan? Luuliko joku, että Halonen olisi presidenttikautensa jälkeen oikeasti joutunut kadulle? "Ei kai kukaan tätä dokumenttikuvana pidä", kommentoi Pelastusarmeijan edustaja.

Minusta asia on paljon monimutkaisempi. Tiedämme, että valokuvamalleja photoshopataan hoikemmiksi ja heidän vartalonsa siirretään studion värittömästä taustakankaasta eksoottisiin ympäristöihin. Kukaan ei odotakaan, että Henkka-Maukan (Hennes & Mauritz) kuvat olisivat todellisia. Nehän ovat... niin, mainoksia.

Ehkä olen vanhanaikainen, mutta odotan Pelastusarmeijalta jotain muuta. Odotan, että jos se kuvaa presidentti Halosta, henkilö on todellinen. Tiedän, että kuva on mainos, mutta odotan ainakin presidentin olevan oikea. Juuri tässä on kuvan juju: kontrasti syntyy siitä, että presidentti Halonen siirretään elämään kadulla. Jos kuvassa olisi joku tavis, vaikutelmaa ei syntyisi. Sitä ei synny myöskään, ellei presidentti oikeasti olekaan kuvassa.

Ylen uutisen mukaan kuvankäsittelyyn päädyttiin aikataulusyistä. Presidentillä oli varmaan kiireitä eikä Pelastusarmeija jaksanut odottaa, kamppis oli saatava ulos. Olen pettynyt tällaiseen ajatteluun. Mainoskampanja ajoi todenmukaisuuden yli. Fraasi "antaa kasvot jollekin" toteutuu kirjaimellisesti.

Itse asiassa kuvamanipulointi kääntää mainoksen päälaelleen. Sanoman piti olla, että menestyjäkin voi joutua kadulle. Pelkän pään käyttö kertoo kuitenkin toista: menestyjät antavat käyttää kuvaansa, mutta eivät omaa aikaansa. Photoshoppaus vain korostaa, miten eri maailmassa menestyjät elävät. Heillä (ja markkinointiväellä) on niin kiire, etteivät he oikeasti välitä syrjäytyneistä pätkääkään.

Henkka Maukalta kukaan ei odota totuudellisuutta. Pelastusarmeijalta odotan sitä. Jos kuvat ovat vain mainoksia, voinko luottaa muihinkaan avustusjärjestöjen julkaisemiin kuviin hätää kärsivistä ihmisistä? Onko nekin photoshopattu vain maksimaalisen vaikutuksen aikaansaamiseksi, jotta ihmiset lahjoittaisivat enemmän rahaa?

"Lopputulos on tärkein", korostaa Pelastusarmeijan markkinoinnista (sic!) vastaava Anne Fredriksson. Tarkoitus siis pyhittää keinot. Ovatko muutkaan kuvat köyhistä avuntarvitsijoista oikeita? Ratkaiseeko niissäkin vain lopputulos?

Pelastusarmeija itse ei häpeile markkinointiaan. Päinvastoin, sivullaan se esittelee ylpeänä menestystään kahdessa mainosalan kilpailussa. Huomio ja mainoskilpailussa menestyminen ovat tärkeitä arvoja myös Pelastusarmeijalle.

Tärkeintä on menestyä mainoskilpailuissa.

Ehkä on vain ajan henki, että Pelastusarmeija kamppailee näkyvyydestä ja huomiosta samoilla keinoilla kuin Henkka Maukka ja lukuisat muut kauppiaat. Silloin myös reaktioni on sama: ohitan jatkossa avustusjärjestöjen mainokset yhtä nopeasti kuin turhat vaatemainoksetkin.

Tekijänoikeusoppia päätoimittajalle

Bloggaajat etsivät netistä sopivia valokuvia ja käyttävät niitä surutta omilla sivuillaan. Syynä on usein välinpitämättömyys, joskus myös tiedon puute.

Päätoimittaja ei voi vedota tietämättömyyteen. Jos hän ottaa kuvan Facebook-sivulta ja julkaisee sen uutisen yhteydessä, kuvan käyttöön on kysyttävä lupa. Pelkkä maininta kuvan lähteestä ei riitä. Facebookilla on sopimusehtojensa mukaisesti oikeus näyttää (käyttäjän sinne laillisesti lähettämä) kuva, mutta se ei voi luovuttaa kuvan oikeuksia eteenpäin.

Hämeenlinnassa ilmestyvä Hämeen Kaiku julkaisi perjantaina uutisen "Kokoomuksen Kauma puolustaa puoluesiskoa". Sen yhteyteen on laitettu kuva, missä kansanedustaja istuu kotisohvallaan shampanjalasi kädessä.

Uutinen ja Facebook-sivulta varastettu valokuva.

Kuvan tekijänoikeudet ovat sen kuvaajalla, tässä tapauksessa minulla. Otin kuvan edustajan tyttären ylioppilasjuhlissa. Yksityisen kuvan käyttö uutisessa on journalisesti arveluttavaa, vaikka muut henkilöt onkin rajattu kuvasta pois. Tekijänoikeuden kannalta asialla ei kuitenkaan ole merkitystä -- ei liioin sillä, ettei kuva ole koskaan ollut edustajan omalla FB-sivulla.

Saatuani tietää kuvasta otin yhteyttä julkaisun päätoimittajaan ja pyysin häntä poistamaan luvattoman kuvan. Päätoimittaja kieltäytyi ja väitti, että Facebookista otettua yksityistä valokuvaa voi käyttää uutisessa vapaasti.

Se ei pidä paikkaansa. Enpä olisi uskonut joutuvani opettamaan tekijänoikeutta päätoimittajalle!

Tekijänoikeus ei poistu sillä, että lähteeksi mainitaan Facebook.

Hämeen Kaiku on runsas kaksi vuotta sitten perustettu paikallisten sosiaalidemokraattien verkkojulkaisu. Se syntyi jatkamaan lakkautetun Viikko Hämeen toimintaa. Julkaisu ilmestyy pelkästään verkossa ja on rinnastettavissa pikemminkin blogiin kuin lehteen. Kirjoittaja käyttää kuitenkin itsestään titteliä päätoimittaja ja web-sivulla mainitaan toimitus.

Jos verkkojulkaisu haluaa profiloitua journalismina, sen täytyy tuntea tekijänoikeudet. Ja vaikka ei haluaisikaan, niin tekijänoikeudet koskevat myös blogeja.

Lisäys 18.11.2014: Yleisen käytännön mukaisesti lähetin kohtuullisen laskun kuvan käytöstä lisättynä luvattoman käytön korotuksella. Sähköpostivastauksessaan päätoimittaja kiistää edelleen kaiken:

Hämeen Kaiun/Hämeen Voima Oy:n puolesta totean, että lasku on perusteeton.

Terveisin,

Pekko Oksanen

Tyttökuvia Skydrivella -- en se minä ollut!

Jokin aika sitten huomasin, että Microsoftin levytilaa tarjoavaan Skydrive-palveluun oli ilmestynyt työtiedostojeni joukkoon outoja tyttökuvia:

Mistä nämä tytöt ovat ilmestyneet Skydrivelleni?!

Kiistän, että minulla olisi mitään tekemistä tällaisten -- hädin tuskin 18-vuotiaiden -- tyttökuvien kanssa. Miten ne ovat päätyneet Skydrive-hakemistooni? Ei aavistustakaan.

Tyttökuvat listamuodossa.

Tiedostolista näyttää, että kaksi kuvaa on ilmestynyt tänä syksynä, muut kesällä kaksi vuotta sitten. Kuvat ovat Files shared with you -kansiossa, joten ne on vain jaettu näkymään minun tunnuksellani. Kuvan sijainniksi kerrotaan informatiivisesti Someone's SkyDrive ja jakajaksi Someone.

Todennäköisesti kyse on jostain Skydriven omituisesta some-toiminnosta eikä esimerkiksi tietoturva-aukosta, mutta voin kuvitella maallikon hämmästyksen kun hän löytää kuvat levyltään. Siinä voi mennä aamukahvi väärään kurkkuun -- ja saattaa olla vaimollekin vähän selittämistä.

En se minä ollut! 

PS. Tekniikka-aiheiset postaukset siirtyvät jatkossa Bittimittari-blogiin.

Kuka jatkossa ottaa valokuvat?

Eilinen käännöskeskustelu tuoreena mielessä pysähdyin Hesaria lukiessani sivulle A4. Siinä on valokuva hyvinvointipalveluyrittäjästä:

Lehdet eivät ole kovin tarkkoja valokuvien laadun suhteen.

Sanomalehdetkään eivät ole enää kovin tarkkoja käyttämiensä valokuvien suhteen. Oheinen kuva muistuttaa salamalla päin naamaa otettujen digipokkarien tuotoksia, mutta tässä salama on ilmeisesti ollut kuvaajan kädessä. Joka tapauksessa suora salama on latistanut valon ja vieraan henkilön selkä peittää kolmasosan kuvasta, mutta mitäpä niistä. Myönteistä on, ettei salama heijastu taustalla olevasta ikkunasta.

Huonoja kuvia on lehdissä nähty aina, mutta ne liittyvät äkillisiin uutistapahtumiin. Tässä on kyse toimituksen tekemästä jutusta, jossa kuvilla ei ole ollut kiire (toisen henkilön kuvan tämän vieressä onkin laadukkaampi, HS:n oman kuvaajan ottama).

Luulen, että valtaosa lukijoista ei huomaa kuvassa mitään outoa. Digikuvaus on totuttanut meidät huonoihin valokuviin ja yleiseen laaduttomuuteen. Jos kuva olisi otettu kännykkäkameralla, se olisi vielä paljon huonompi: siinä olisi liike-epäterävyyttä ja kuva olisi vinossa. Arkikuvien mittareilla tämähän on suorastaan hyvä. Todennäköisesti kuvaajakin on pitänyt otostaan onnistuneena, kun on kerran lähettänyt sen valtakunnan päälehteen.

Ajan henki on, ettei laadulla ole niin väliä. Miksi maksaa turhasta, jos kukaan ei huomaa tai ainakaan välitä? Harrastajalaatu riittää.

Pitää vielä korostaa, että yleensä Hesari käyttää vain hyvälaatuisia kuvia, joten tässä on todennäköisesti sattunut työtapaturma. Mutta jos lukijat alkavat olla niin tottuneita huonoihin kuviin, etteivät kiinnitä niihin huomiota lehdessäkään, laatuun ei kannata sielläkään panostaa liikaa.

Miljardin dollarin leikkiä Instagramilla

Instagrammilla on hauska leikkiä. Varsinkin vanhoihin aiheisiin sen efektit sopivat hyvin.

Filmin lataus Instagramiin

Kamera ajalta, jolloin laitteet olivat vielä rautaa

LP-levyt Anttilasta hintaan 19,95 (markkaa tietenkin, n. 3 euroa)

Levy 28.2.1974 ja pian taas ajankohtainen

Turkoosi hetki Kiasman nurkalla

Tällaisen hauskuttelun arvo voisi olla esim. 10 miljoonaa taalaa. Sekin olisi yläkanttiin ilmaispalvelusta, jolla ei ole bisnesmallia. Instagram-taide on kivaa, mutta kukaan ei suostuisi maksamaan siitä. Jopa mainosrahoitusta olisi hankala toteuttaa.

Palvelun arvon mittaaminen käyttäjämäärien, yhteisön tai hyvän fiiliksen perusteella on sama virhe, joka tehtiin edellisen nettikuplan aikaan. Silloin uskottiin, että tappiollisistakin palveluista kannatti maksaa tähtitieteellisiä summia, jos ne vain olivat "cool" ja jos niillä oli paljon käyttäjiä. Kun rahoittajien usko loppui, loppuivat myös palvelut.

Instagram osoittaa, ettei mikään ole näköjään muuttunut.

Vielä pari kuvaa 12.4.2012:

Tämä on viimeinen kuulutus...

Pyrstö

Pulaa valokuvista?

Poika oli huomannut kahdessa eri koulukirjassa samanlaisia kuvia. Ja toden totta: terveysopin kirjan kuva on selvästi samasta sarjasta kuin ruotsinkielen kirjan kansi:

Kaiken lisäksi kirjoilla on eri kustantajat: terveysoppi on WSOYn, ruotsi Tammen.

Kuvat on ilmeisesti ostettu samalta kuvatoimistolta sen enempää asiaa miettimättä. Lienee sattumaa, että molemmat ovat päätyneet samoihin, sinänsä hyvin tavanomaisiin kuvituskuviin. Nykyisen valokuvien ylitarjonnan aikana ei totisesti pitäisi olla pulaa valinnanvarasta!