Nettiadresseille on paikkansa jatkossakin

Heinäkuun alussa netissä kohistiin adressit.com -palvelusta, johon yksityishenkilö perusti adressin Riikka Purran erottava valtiovarainministerin tehtävistä! Poliittisesti tulehtuneessa tilanteessa Purraa vanhoista rasistisista kirjoituksista syyttävä adressi sai paljon julkisuutta ja keräsi peräti 123 379 allekirjoitusta.

Purran kannattajat perustivat omia tukiadresseja, kuten Vaadimme Riikka Purran pysymistä tehtävissään ja työrauhan antamista hänelle. Jälkimmäinen keräsi 7521 allekirjoitusta. Kiinnostavaa kyllä, ulkoministeri Ilkka Kanervan ollessa keväällä 2008 tekstiviestikohun keskellä myös hänen puolestaan ja häntä vastaan perustettiin nettiadressit, mutta niiden allekirjoitusmäärät jäivät vähäisiksi.

Allekirjoitukseen vaaditaan sähköpostiosoite, josta allekirjoitus kuitataan, joten ihan helppoa adressin vääristäminen feikkiallekirjoituksilla ei ole. Organisoituneelle ryhmälle tai valtiolliselle toimijalle se olisi toki mahdollista.

Kuka tahansa voi selata allekirjoituksia, jolloin näkyy henkilöiden nimet, paikkakunnat ja mahdolliset vapaamuotoiset kommentit. Allekirjoittaja voi myös estää nimensä näkymisen. Purran vastaista adressia selaamalla voi nähdä, että uskottavia nimiä ja kommentteja on todella paljon. 

Joukossa oli muutamia selvästi koneellisesti tuotettuja rivejä, jotka oli ilmeisesti tuottanut haavoittuvia lomakkeita etsivä botti. Kyse ei ollut tarkoituksellisesta vääristely-yrityksestä. Ylläpitäjä poisti selvästi valheelliset allekirjoitukset ennen adressin luovuttamista eduskuntatalon portailla.

Tein 15.7. ja 17.7. uteliaisuudesta pienen vertailun allekirjoittajien ilmoittamista paikkakunnista. Koska Purraa tukeva adressi starttasi vastustavan adressin jälkeen, jälkimmäisen päivän luvut ovat luotettavammat. 

Absoluuttisia lukuja kiinnostavampia ovat ilmoitettujen paikkakuntien suhdeluvut (eroa vaativat/eroa vastustavat). Ylivoimainen ykkönen oli Helsinki (80), sitten tulivat Tampere (49), Espoo (39), Jyväskylä (38), Oulu (32), Turku (30), Joensuu (30), Kuopio (28), Lappeenranta (26), Porvoo (24), Vantaa (20), Hämeenlinna (18), Järvenpää (16), Rovaniemi (16), Lahti (16), Pori (15) ja Vaasa (13). Suhdeluvut on pyöristetty kokonaisluvuiksi. 

Lukujen perusteella näyttää siltä, että mitä suurempi kaupunki, sitä enemmän Purraa vastustettiin. Isoissa kaupungeissa on yliopistoja, joista voisi odottaa tukea suvaitsevuudelle ja kansainvälisyydelle. Pari kiintoisaa poikkeusta pistää silmään. Vantaa (20) eroaa selvästi Helsingistä (80) ja Espoosta (39). Pienistä kaupungeista erottuu Porvoo, joka ainoana nousee listan alkupäähän.

Adresseja ei voi pitää erityisen luotettavina, mutta jotain ne kertovat. Kun yrittäjien YEL-maksuja vastustanut adressi keräsi yli 65 000 nimeä, kukaan ei epäillyt allekirjoitusten aitoutta. Ennen adresseja kerättiin kaduilla ja nimet kirjoitettiin kynällä. Kukaan ei silloinkaan tarkistanut allekirjoittajan henkilöllisyyttä, sama henkilö saattoi allekirjoittaa monta kertaa useilla eri nimillä.

Vaalit neljän vuoden välein ei enää vastaa kansalaisten odotuksia demokratiasta. Erilaiset mielipidemittaukset täyttävät aukkoa, mutta selvästi kaivattaisiin myös ruohonjuuritason kanavaa. Kansalaisaloitteet vaativat vahvan tunnistamisen, mutta ne soveltuvat vain lakialoitteisiin.

Miksei adressit-palvelussa ole vahvaa tunnistusta? Kyse on rahasta. Jokainen tunnistuskerta maksaa. En tiedä nykyisestä hintatasosta, mutta ennen se oli muutama kymmenen senttiä. Sadalla tuhannella allekirjoittajalla summasta tulisi viisinumeroinen määrä euroja. Eikä se olisi vaivan arvoista, sillä osa kansasta ei halua tai pysty osallistumaan nettiadresseihin, joten tulos ei olisi kovin edustava. 

Adressit ovat käytännön teledemokratiaa ja kertovat jotain kansan tuntemuksista, etenkin jos ne pystyvät keräämään kymmeniä tuhansia allekirjoittajia. Vaarana kuitenkin on, että jos niiden suosio lisääntyy, ne alkavat kiinnostaa myös informaatiovaikuttamista.

Siksi adressit ovat oikeastaan sopivia juuri nykyisellään.

Rytsölän Lamborghinit antoivat kasvot vuoden 2000 IT-huumalle

Yle on julkaissut kiinnostavaa kesäkuunneltavaa. It-kupla.net palaa ajassa 2000-luvun alkuun ja nettiyhtiöiden pörssikuplaan. Olin itsekin yksi haastatelluista. Ja muistoja tosiaan riittää!

Vuosituhannen vaihde oli monin tavoin huimaa aikaa. Neuvostoliitto oli romahtanut, Suomi avautui länteen ja liittyi EU:hun, raha vaihtui markoista euroiksi. EUNet oli aloittanut internet-yhteyksien myynnin kuluttajille 1990-luvun alussa ja Yhdysvalloissa puhuttiin tiedon valtatiestä, joka siirtäisi bisneksen verkkoon. Netscapen pörssilistautuminen käynnisti sijoitusbuumin, jollaista aiemmin ei oltu nähty. 

Vuosi 2000 oli sama kuin tulevaisuus, ja se näytti lupaavalta. Ei puhuttu ilmastonmuutoksesta eikä edes sodista. Hetken aikaa maailmassa tuntui vallitsevan rauha. Kosovon sota oli päättynyt kesäkuussa 1999 ja seuraava iso konflikti oli alkamassa vasta syyskuussa 2001.

Seurasin itse vuosituhannen vaihtumisen tapahtumia näköalapaikalta, ensin Tietokone-lehden avustajana ja kolumnistina, sitten itsekin it-yrittäjänä. Vuosituhannen vaihteessa toimin Saunalahden Serveri/Jippii hallituksen jäsenenä sekä vt. viestintäjohtajana. Sain omin silmin nähdä, miten yhtiö listataan pörssiin huuman ollessa kuumimmillaan. Vain taivas oli rajana. Ne olivat hienoja vuosia.

Saunalahti syntyi monen pienen nettioperaattorin yhdistymisestä vuonna 1998. Yksi suurimmista yhtiöistä oli Jaakko ja Antti Rytsölän vuonna 1995 perustama DLC. Reetta Arvila ja Päivi Leino ovat kehystäneet it-huuman Rytsölöiden ympärille, mikä onkin luonteva valinta. Kaikki tuon ajan eläneet muistavat veljekset ja heidän ökyautonsa, keltaisen ja sinisen Lamborghinin.

Nettihuumasta muistellaan hurjia bileitä, ilmaista cokista ja yrityksiä, jotka palkkasivat nuoria töihin valikoimatta heitä kummemmin. Tärkeintä oli saada kasvatettua yrityksiä mahdollisimman nopeasti, jotta sijoittajien mielenkiinto pysyi yllä. Sijoittajia kiinnostivat tarinat, eivät talousluvut.

Lähes kaikki se, mitä 2000-luvun alussa puuhattiin, on sittemmin toteutunut. Suomi ei vain ole enää ykkönen juuri missään muussa kuin joissain mobiilipeleihin liittyvissä asioissa. Itse en kutsuisi aikaa it-kuplaksi, pikemminkin kyseessä oli sijoittajien kupla. Suomessa oltiin aidosti nettipalvelujen ja mobiilialan edelläkävijöitä. Periaatteessa Google tai Facebook olisivat voineet tulla meiltä. Nokian taustatuki teki suurimmistakin visioista mahdollisia. Nokian tiedettiin olevan suomalainen firma, ja se tieto avasi ovia myös maailmalla.

On hieman yllättävää, miten vähän Nokian suuruuden ajoista nykyään puhutaan. Aivan kuin kännykkäbisneksen romahtaminen olisi ollut jonkinlainen häpeä, jota ei haluta muistella. IT-kupla.netissä Nokia mainitaan monta kertaa, mutta se on silti vain sivuroolissa. Ehkä joku toimittaja tekee vielä vastaavan sarjan yhtiöstä, jolla oli ainutkertainen asema Suomen teollisuushistoriassa. Huipputekniikan suunnannäyttäjä, jonka puhelimia ihasteltiin kaikkialla maailmassa. Mobiilia tietoyhteiskuntaa tultiin katsomaan kaikkialta maailmasta. Nokia teki avainhenkilöistään, mutta myös siihen sijoittaneista taviksista (ja jopa Pukkilan kunnasta) rikkaita. Yhtiön liikevaihto oli suurempi kuin Suomen valtion budjetti. BKT:sta Nokian osuus oli neljä prosenttia. Vastaaviin lukuihin on tuskin koskaan ylletty missään muussa maassa.

Tätä kirjoitusta varten kaivoin esiin omat muistelmani noilta ajoilta. Saunalahti listautui pörssiin nettihuuman ollessa huipussaan huhtikuussa 2000. Jippii oli aluksi matkapuhelinliittymien brändi, sitten myös portaali ja lopulta koko yhtiön nimi. Nimeä piti vaihtaa, sillä sauna-alkuiset sanat eivät kansainvälisillä markkinoilla yhdistyneet mitenkään internetiin. Saunalahden serveri oli jotain niin suomalaista, ettei se avautunut edes kaikille suomalaisille (ei, mitään palvelinta ei ollut yhdessäkään Suomen monista Saunalahdista - nimi oli mainostoimiston keksimä).

Jippii! Huikea tarina IT-kuplasta ja vuosien oikeuspiinasta (Docendo 2013).

Uusmediayhtiöt saivat paljon julkisuutta ja ne arvostettiin poskettoman korkealle. Icon Medialab, Satama... olihan niitä. Sarjassa uusmedian romahdus tuntuu tulleen kaikille asianosaisille yllätyksenä, mutta lukujen järjettömyys oli kaikkien nähtävissä. Operaattoribisnes oli sen sijaan todellista ja ilman epäonnistuneita yrityksiä laajentua Saksan markkinoille Jippii olisi menestynyt hyvin. Varsinkin gsm-numeron siirrettävyys räjäytti potin toteutuessaan vuonna 2003.

Ei Jippiille huonosti käynyt. Kurssi tosin romahti muutamaksi vuodeksi, mutta Elisan ostettua yhtiön kurssi on tänään tuplasti korkeammalla kuin kevään 2000 listautumisessa. Lisäksi tulevat Elisan maksamat osingot, joista on kertynyt toinen mokoma arvonnousua lisää.

Uutisoinnissa kerrotaan Rytsölöiden ansainneen kymmeniä miljoonia ja menettäneen kaiken. Miljoonat olivat kuitenkin markkoja, eivät euroja. Tämän päivän it-miljonäärien rinnalla Rytsölät ansaitsivat vain taskurahoja. Tässäkin suhteessa maailma on nyt ihan toinen kuin 20 vuotta sitten.

Pörssilistautumisen yhteydessä Saunalahden omistajat myivät osakkeitaan markkinoille. En löytänyt enää tarkkoja lukuja, mutta vuosikertomuksen mukaan Jaakko Rytsölä omisti vielä 28.2.2001 yhteensä 2 148 262 Jippiin osaketta kurssin ollessa 2,70 euroa. Potin arvo oli siis 5,8 miljonaa euroa. Elokuun 2001 puolivälissä tullut romahdus pakotti Rytsölän myymään kaiken. Jos hän olisi pitänyt nämä osakkeet, niiden arvo olisi nyt noin 25 miljoonaa euroa.

Kaikki ei siis todellakaan ollut kuplaa, vaan esimakua tulevasta. 

Rytsölän veljesten Lamborghinit olivat mahtava PR-temppu. Kuten Suomeen hyvin sopii, ökyauton ostamalla he ansaitsivat ikuisen paikan Suomen it-historiassa, vaikka Rytsölöiden rooli Saunalahdessa oli silloin jo käytännössä loppunut. Ainakin Jaakko ajoi BMW M5 -tehomallia, taisi hänellä olla Ferrarikin, mutta ne eivät herättäneet intohimoja. Vain Lamborghinit huomattiin.

Miten olisi mahtanut käydä, jos Rytsölät olisivat tehneet kuten minä ja tyytyneet Porscheen? Kuka silloin olisi jäänyt it-huippuvuosien ikoniksi, jonka kautta tarinoita nyt kerrottaisiin?

Huijaussivut jatkavat kalasteluaan

Viime aikoina on tullut vastaan monia sivuja, jotka on kopioitu Omavero, Omakanta tai Kelan sivuista johonkin kansainväliseen domain-osoitteeseen. Kun sivun kautta kirjautuu, kysytään pankkitunnistuksen tiedot. Suomalainen erikoisuus -- pankkitunnuksilla viranomaispalveluihin -- muodostaa tässä ylimääräisen riskin. Varsinkaan mobiililaitteen näytöllä osoiteriviin ei tule kiinnittäneeksi tarpeeksi huomiota ja vähän sinne päinkin oleva osoite menee läpi. 

Tässä www.suomi-omavero.net näyttää aivan Omaverolta, joskin kirjautumissivulla on vain kolme pankkia:

Kirjautuminen huijaussivun kautta on vaarallista

Erikoinen yksityiskohta liittyy mobiilivarmenteeseen. Sen kalastelusta ei ole hyötyä rikollisille. Huijauksen voikin usein tunnistaa siitä, että mobiilivarmenne ei ole vaihtoehtona tai ainakaan se ei hiirellä klikattaessa tee mitään.

Domain-rekisterien tiedot ovat julkisia, joskin GDPR-aikana henkilötiedot on peitetty ja rikolliset ovat jo aiemmin käyttäneet välikäsiä oikeiden yhteystietojen piilottamiseen. Domain-nimen välittäjän tiedot kuitenkin näkyvät. Olen muutaman kerran lähettänyt sähköpostilla ilmoituksen abuse@<välittäjä>, ja joskus sivu on jopa hävinnyt. 

Yleensä ei kuitenkaan tapahdu mitään, tai sitten välittäjä alkaa pyytää lisätodisteita siitä, että brändiä on loukattu. Ei ole ajateltu jonkun väärentävän viranomaisten sivuja. Tällaisen lisätietopyynnön lähetti suomi-omavero.net domainin välittänyt ownregistrar.com:

Lisätietopyyntö

Olin ilmoittanut, että sivu on kopio Suomen verottajan sivusta ja tarjonnut siihen linkin, joten väärennös oli helppo havaita vaikka suomea ei ymmärtäisikään. 

En lähtenyt todistamaan, että Omaveron brändiä on loukattu, eikä se olisi minulle ollut edes mahdollista. Yön aikana suomi-omavero.net sisältö oli yllättäen muuttunut feikki-uutissivustoksi (tunnistautumisen alasivu oli kuitenkin yhä olemassa). Näin domain saadaan pidettyä valmiina seuraavaa huijauskampanjaa varten.

Feikki-uutissivusto

Uutissivusto on feikki, sillä uutiset on kopioitu eri lehdistä (mm. Länsi-Savo, MTV...) ja ne ovat viime vuodelta - kuitenkin sivustolla niihin on laitettu tämän vuoden elokuun päiväys. Ne ovat siis uutisia tulevaisuudesta. 

Kansalaisia on neuvottu ilmoittamaan poliisille, kyberturvallisuuskeskukselle sekä asianomaisille viranomaisille havaitsemistaan verkkovaaroista. Jos poliisi tai KTK vaatisi huijauksen lopettamista domainin välittäjältä, sillä olisi enemmän vaikusta kuin rivikansalaisten viesteillä. Tähän ei kuitenkaan ole resursseja, joten huijaussivuista on turha ilmoittaa poliisille. Ilmoitus Kelaan, Verottajalle, Kantaan tai pankille yleensä tuottaa tulosta, sillä niiden tietoturvaosastoilla on oma lehmä ojassa. (Katso myös lisäystä tekstin lopussa)

Toisaalta domain-nimet tulevat ja menevät, joten vaarallisuuden aikaikkuna on kapea. Huijauskampanjat ovat lyhytkestoisia; domainit on yleensä avattu vasta päivää tai paria aikaisemmin. Sivut voivat jäädä elämään verkkoon kampanjan loputtua, mutta vaikka niihin syöttäisi tunnuksensa, mitään ei tapahdu.

Asia on hankala myös domain-välittäjän kannalta. Kukaan ulkomailla ei voi tietää, mitä "suomi-omavero" tarkoittaa. Kerran ostetun ja maksetun domainin sulkeminen on juridisesti vaikeaa, koska se vaatisi todisteita sopimusrikkomuksesta tai laittomasta toiminnasta. Pelkän nimen osalta kyseeseen tulee lähinnä tavaramerkkirikos. Ja näitä kaikkia pitäisi tulkita kaiketi välittäjän maan mukaan (usein näkyy olleen Hollanti tai Saksa, EU-maita sentään). 

Jos sivun sisältöä muutetaan, sivun laittomuus katoaa. Pelkkä osoite suomi-omavero.net ei riko mitään lakeja, eikä sitä voi vaatia poistettavaksi. Feikit uutiset voivat toki olla tekijänoikeusrikkomuksia ja disinformaatiota.

Miten siis toimia? Jos törmäät netissä viranomaisten tai pankkien valesivuun, ilmoita siitä aidon sivun suomalaiseen ylläpitoon ja unohda sen jälkeen koko juttu. Tärkeintä on, että itse pysyt tarkkana ja luet osoiterivin aina huolellisesti ennen käyttöä.

Lisäys klo 15: Kyberturvallisuuskeskus ilmoitti Twitterissä: Moi, huijauksista tai haitallisista sivustoista on hyvä aina ilmoittaa viranomaisille. Teemme Kyberturvallisuuskeskuksessa päivittäin alasajopyyntöjä erilaisille sivustoille internetissä. Pääsääntöisesti tekemämme alasajopyynnöt tuottavat hedelmää. 

Ilmoitus kannattaa jättää tällä lomakkeella: https://www.kyberturvallisuuskeskus.fi/fi/ilmoita

Lisäys klo 21: "Uutissivusto" on poistunut ja tilalla on taas kalastelusivu.

Suomi-omavero.net on taas huijauskäytössä

Kirjautumissivu vie aidon näköiseen Nordean sivuun. Vain osoiterivin tutkiminen paljastaa huijauksen:

Nordean kirjautumisen huijaussivu.

Lisäys 28.6.2023: Tällä kertaa domain-välittäjä perui domainin ilmoitusteni perusteella, kun ei saanut yhteyttä varaajaan. 

"We have suspended the domain" - great!

Nyt osoite suomi-omavero.net antaa enää virheilmoituksen, kuten pitääkin. Seuraavaa huijausta odotellessa.

Yleisradio yrittää podcast-innostuksessaan häivyttää radion

Yleisradio haluaa seurata aikaansa. Yle Areenassa vanha radio-sana on häivytetty lähes näkymättömiin. Se on harmi, sillä moni haluaisi yhä kuunnella wanhanaikaista lineaarista radiota.

Areenasta radio-sanaa pitää saa etsiä kissojen ja koirien kanssa. Kun menee sivulle https://areena.yle.fi, palvelu avautuu TV-sivulle https://areena.yle.fi/tv:

Yle Areena - etsi kuvasta sana "radio".

Ylärivin valikossa ovat Ylen nettisivun osiot Uutiset, Areena (se missä nyt ollaan), Urheilu ja Valikko. Areenan sivulla ovat Ohjelmat, Suorat, TV-opas, Podcastit, Lasten Areena.

Vielä jokin aika sitten television rinnalla oli sana Radio, mutta nyt sen paikalle on vaihdettu Podcastit. Radiota ei näy missään.  Jos painetaan Suorat, nähdään suorat tv-ohjelmat, mutta ei mitään radiosta:

Suorat - mutta vain tv:n puolelta.

Eikö radiolla ole suoria ohjelmia? Kokeillaan sitten aloitussivulta vaihtoehtoa Ohjelmat:

Yle Areenan Ohjelmat.

Täälläkin näkyy vain tv-ohjelmia. Eikö radiolla ole mitään ohjelmia?

Vihdoin Ylen nettisivuston Valikko-kohdan listaan piilotettuna löytyy sentään vielä tuttu sana: Radio. 

Ylen valikosta löytyy viimein kohta Radio.

Yle Areena näyttää olevan vain televisiopalvelu ja Radio on osa Ylen yleistä nettisivustoa. Radio-kohta ei kuitenkaan avaa radiokanavia, vaan tarjoaa podcasteja - ja millaisia ohjelmia ne ovatkaan: 

Ylen Radio suosittelee roiseja podcasteja.

Aihevalinnat yllättävät: "Mikä keissi - roisia läppää mummoista masturbaatioon", "Yksin tehty lapsi S3", "Olenko perseestä? Safe space kaikille perseilijöille", Tiedetrippi, Yle urheilun podcast ja "Miksei kukaan kertonut - tunteita, seksiä ja suoraa puhetta". 

Ylen mielestä Radio on siis nykyään podcasteja. En pahastu aiheista, mutta ne kertovat Ylen kosiskelevan nuoria ja unohtavan muut. Huomaa, että olen kirjautunut Yle Tunnuksella. En kuitenkaan usko, että nämä suositukset heijastelisivat millään tavalla omaa kuunteluani, sillä olen kuunnellut Areenasta ainoastaan perinteisiä radio-ohjelmia (joiden kuvat näkyvät alempana, mm. Ykkösaamu, Roman Schatz, Ruben Stiller, Kulttuuriykkönen, uutiset ym).

Ja vihdoin tästä Podcast-osiosta löytyvät myös kanavien live-kuuntelu:

Radiokanavat löytyvät Podcast-osastolta.

Huomaa, että olemme siis Podcast-osastossa, kuten AREENA ja url-osoite kertovat. Sieltä löytyvät vihdoin myös radiokanavien ohjelmatiedot (samanlainen sivu kuin aloituksen TV-opas). Radio on siis nykyään nimeltään Podcast:

Radion ohjelmatiedot löytyvät vihdoin.

Ohjelmatiedoissa pistää silmään Yle Radio 1:n klo 17.10 ohjelma, jonka nimi on "Uutispodcast: Whatsapp käy kuumana, kun lobbari yrittää vaikuttaa hallitusneuvotteluihin".

Mitä ihmettä Yleisradiossa on tapahtunut radiolle? Ovatko Yle Radio 1 ja Yle Radio Suomi jatkossa Yle Podcast 1 ja Yle Podcast Suomi? Pitäisikö yhtiön oma nimi Yleisradio vaihtaa Yleispodcastiksi?

Jää vaikutelma, että Yle on nuorisoa tavoitellakseen lähtenyt podcast-markkinoille ja hylännyt perinteiset radiokuuntelijat. Radio-osio on piilotettu podcastien alle, josta sitä saa hakemalla hakea. Onko tämä nuorison kosiskelua vai yrittääkö Yle tietoisesti kutistaa radiota, josta koko yhtiö on saanut alkunsa, ja jonka pitäisi tarjota julkista palvelua rinnan tv-toiminnan kanssa?

Eikö wanhaa radiota voisi jättää ennalleen? Onhan Ylellä jo erillinen nuorten kanava YleX ja ruotsinkielisillä omansa.

Vanha aloitusvalikko näytti tältä:

Ennen Radio oli TV:n rinnalla.

Mielestäni Areenan pitäisi edelleen tarjota sekä tv- että radiosisältö rinnakkain. Live-kanavien ja ohjelmaoppaiden pitäisi olla samanarvoiset ja vaihdon televisiosta radioon ja takaisin pitäisi onnistua suoraan. Nyt radiosta on tehty jonkinlainen "live-podcast", jotta edes sanaa ei tarvitse käyttää. Podcastien pitäisi olla Radion alalaji (tallennettuja radio-ohjelmia) tai sitten omana, kolmantena kohtana aloitussivulla.

Podcasteilla ei ole edes suomenkielistä termiä. Puhelma (vrt. kuunnelma) olisi aika hyvä, mutta jos Yle muuttaa myös radion musiikkiohjelmat podcasteiksi, puhelma ei oikein toimi. 

Vaikka podcastit ovat nyt suosittuja, niitä mahtuu kolmetoista tusinaan. Osa podcasteista on löysää jutustelua, jota ei jaksa loputtomiin kuunnella. Ylen ohjelmat ovat toimitettuja ja aikuisille suunnatut sisällöt ammattitaidolla tehtyjä, kuten pitääkin. 

Radio on pitänyt asemansa jo yli sata vuotta, podcastien kulta-aika voi mennä nopeasti ohi. Julkisen palvelun pitäisi luottaa radion voimaan eikä lähteä muotivirtausten perään.

Kirjojen kansikuvat ja niistä rahastaminen

Tekijänoikeusjärjestöt ovat luovan alan ammattiliittoja, jotka yrittävät hankkia jäsenilleen mahdollisimman paljon rahaa. Se on ihan OK, mutta toisin kuin ay-puolella, tekijänoikeudesta puuttuu vastavoima. Jonkun pitäisi sanoa, että nyt riittää - oikeus ja kohtuus on ylitetty. Tehtävä kuuluisi eduskunnalle, mutta ahkeran lobbauksen seurauksena eduskunta on yleensä "pienen taiteilijan" asialla.

Äskettäin Kirjastolehti nosti esiin merkillisen kiistan kirjan kansikuvien käytöstä. Kopiosto on alkanut tarjota kunnille maksullista lupaa, joka antaisi kirjastoille oikeuden nykyistä laajempaan kirjojen käyttämiseen. Lupa on kuitenkin kallis ja siinä myydään oikeuksia, joista kirjastojen ei ole tähänkään mennessä tarvinnut maksaa. Toiminta on härskiä rahastusta, joka ei palvele edes luovan työn etuja. 

Tulee mieleen Kopioston 2011 lanseeraama digilupa, joka "oikeutti" koulut kopioimaan netistä aineistoa, jonka alkuperäisiä tekijöitä suomalainen järjestö ei edes edustanut. 

Kirjailijoiden intressissä on saada kirjalleen mahdollisimman paljon näkyvyyttä. Kansikuva on tuotteen paketti, vähän kuin suklaapatukan kääre tai muropaketin kylki. Pitäisikö näiden kuvien näkymisestä lähikaupan mainoksessa tai verkkokaupan sivulla maksaa erikseen? Ei tietenkään. 

Kopiosto sotkee ilmeisen tahallisesti kaksi eri asiaa: kannen ja sisällön. Kansi on tuotteen julkisesti näkyvä osa. Sisältö on se, josta maksetaan. Siitä huolimatta sisältöä saa sitaattioikeuden nojalla lainata asiayhteyteen sopivan määrän, laajemmasta käytöstä tai esimerkiksi kirjan lukemisesta ääneen yleisön edessä pitää maksaa erikseen.

Kopiosto yritti selventää asiaa lakiasiainjohtajan kirjoituksella. Hänen mukaansa "...on myös tilanteita, joissa kirjan kansikuvan käyttöön tarvitaan lupa ja kuvan tekijä on oikeutettu korvaukseen. Näihin tilanteisiin Kopioston tarjoama kuvituksen verkkolupa kirjastoille tuo apua." 

Minun on vaikea keksiä tilannetta, jossa kansikuvan käytöstä pitäisi maksaa erikseen, eikä johtajakaan sellaisia mainitse. Hän viittaa vain kirjan sisällön ja kuvituksen esittelemiseen, mikä on aivan eri asia. 

Kuvittajien oma tiedote hämmentää sekin asiaa. 

Alkuperäinen tiedote.

Nyt otsikkoon on lisätty viittaus kannen ja sisällön sitaattioikeuden ulkopuoliseen käyttöön. Luulisi, että alan oma järjestö olisi ottanut asian huomioon. Uudenkin version kohdat herättävät ihmetystä.

Kuvittajien uudistettu tiedote.

Tämän mukaan kirjastojen blogi- tai Instagram-postaukset vaatisivat luvan, samoin kirjailijavierailujen markkinointi ja jopa verkkosivulla näkyvä lista kirjojenkansista. Jälleen kerran kansi rinnastetaan virheellisesti sisältöön. Myös kirjailijoiden etujärjestöllä on oma tiedote asiasta, vaikka kiista liittyy kansiin. 

Kopiosto on lähestynyt kirjastoja, mikä on tuhoisaa koko luovalle alalle. Nuoria pitäisi rohkaista lukemaan ja kirjallisuutta esitellä entistä enemmän rahastuksen sijaan. Miksi tekijänoikeus kirjastoille olisi erilainen kuin muille käyttäjille?

Elisan e- ja äänikirjojen kaupassa on paljon kansia.

Pitäisikö myös kirjakaupoilta ja antikvariaateilta vaatia maksua siitä, että ne esittelevät myytäviä tuotteita? Ovatko seuraavana vuorossa äänilevyjen kannet, joita käytetään kaikissa musiikkipalveluissa?

Ylen eilisessä uutisessa asiaa kommentoinut varatuomari näki "sopimuksen ja epätietoisuuden taustalla tekijänoikeusjärjestöjen alati kasvaneen vallan". Toivottavasti uusi eduskunta asettaa vihdoin rajoja tekijänoikeuksilla rahastamiselle. Tekijöiden oma etu on saada tuotteilleen näkyvyyttä. Mikä etujärjestö se sellainen on, joka ei aja jäsentensä etua?

Tekstiä täydennetty 3.5.2023

GNG ja pingviinitoken - Kari Wahlroosin uusin projekti

Kari Wahlroos - Mahtikotka, The Mighty Eagle - ei totisesti lepää laakereillaan. Vuonna 2021 oli Tuohivirta, sitten piti tulla Freedom Republic, mutta nyt Wahlroos yllättää jälleen: hänestä on tullut GNG:n avainhenkilö. Miehen naama on edellisistä kerroista hieman muuttunut, mutta puheet ja uho ovat entisellään. Luvassa on valtavia tuottoja niille, jotka lähtevät ensimmäisenä mukaan ja kokoavat oman verkoston, mikä tuo rahaa sisään.

Wahlroos vauhdissa.

Miehen Facebook-sivulla ei enää juuri muuta olekaan kuin GNG-hehkutusta. Pitää kelata viime syksyyn asti, ennen kuin löytyy vastaavia hehkutuksia Freedom Republic of Liberty -tokenista, jonka piti alkaa toimia 1.4.2023. Ilmeisesti nopealiikkeinen Wahlroos on taas hypännyt uuteen ja hylännyt vanhan.

GNG on jokseenkin hämärä NFT-kuvio, jossa sijoitetaan pingviini-tokeniin (ihan totta!). Yhtiön kotipaikka on Curacaon saarella Karibialla. Yhtiö maksaa tasaisesti osinkoja ja listaa tokenin kryptopörssiin, jolloin sen arvon odotetaan monikymmenkertaistuvan muutamassa vuodessa. Kuulostaa tutulta.

GNG - Uusi aikakausi.

Esitteessä kerrotaan, että mukaan lähteneiden varat sijoitetaan neljällä eri tavalla tuottojen varmistamiseksi. Sen tarkempia yksityiskohtia ei esitteestä löytynyt.

Hankittavat NFT:t ovat eri värisiä pingviinejä.

Toiminta alkoi 18.3.2023, jolloin tokenin arvo oli 0,10 dollaria. Nyt arvo on jo noussut 0,12 dollariin ja kun kesäkuussa listaudutaan kryptopörssiin (mahtavatko nämä edes ymmärtää, mitä se tarkoittaa?), kaupankäynti alkaa 0,50 dollarin hinnalla. Muutamassa kuukaudessa sijoitetut varat siis viisinkertaistuvat, ja sen jälkeen vain taivas on rajana. Ensi vuonna tokenin arvo pitäisi olla kahdeksan dollaria (80-kertaistunut), seuraavana ennustettu jo 37 dollaria (370-kertaistunut).

"Ennustettu arvonnousu" vuodessa 80-kertainen.

Nyt ei myydä koulutusta, vaan puhutaan suorista sijoituksista. Suomen-toimintojen vetäjän mukaan käytännössä minimisijoitus on 500 dollaria, vaikka halvimmat token-paketit alkavat 50 dollarista. Ei siis ihan pikkurahalla pelaamista. Koulutustakin on luvassa, mutta jäsenet saavat sen ilmaiseksi.

Jos oikein tulkitsen, jäsenen pitää ostaa 90 päivän välein uusi NFT-pingviini, jotta paikka matriisissa säilyisi. Näitä rahoja sitten jaetaan muille jäsenille. Tämän selvempää pyramidia ei taida olla olemassakaan. Toivottavasti Finanssivalvonta on tällä kertaa hereillä.

Mukana näyttää olevan monia Onecoinista tuttuja kasvoja, Wahlroosin itsensä lisäksi hänen entinen naisystävänsä ja mm. Tero Takamaa. Luultavasti myös mukaan lähtee samoja ihmisiä kuin Onecoinissa. Ensimmäiset saattavat ansaita, lopuille jää maksajan rooli.

Voi vain ihmetellä, miten Kari Wahlroos jaksaa vaihtaa kuviosta toiseen - aina samat puheet ja lupaukset, aina sama lopputulos. Jokainen, joka osaa googlata, löytää Wahlroosin viimeaikaiset saavutukset. Ilmeisesti ihmiset tietävät, mikä on pelin henki, ja yrittävät vain ehtiä rahastaa ensimmäisten joukossa. Joskus onnistuu, joskus ei. Mikäpä siinä on kokeillessa, kun viranomaisia ei kiinnosta.

Vanha ohje on, että älä koskaan sijoita sellaiseen, mitä et täysin ymmärrä. Poskettomat tuottoennusteet kertovat, että tässä ei ole kaikki pingviinit kanootissa. 

Kirja nro 36 Tekoäly ja minä ilmestyy elokuussa

Blogin päivittäminen on jäänyt vähemmälle, koska kaikki ylimääräinen aika (ja vähän enemmänkin) on mennyt 36. kirjani tekemiseen. Nyt käsikirjoitus on lähtemässä kustantajalle ja se julkaistaan elokuussa 2023. Jatkossa on taas enemmän aikaa myös blogin päivittämiseen.

Olen jo 15 vuoden ajan puhunut esityksissäni ihmisen kyvystä oppia uutta ja toisaalta urautumisen helppoudesta. Olen saanut ajatuksistani hyvää palautetta, joten viime vuonna päätin koota ne kirjaksi. Siihen tuli vähän muutakin, mutta nyt Tekoäly ja minä on vihdoin valmis. 

Tekoäly ja minä Tammen syksyn 2023 kirjaluettelossa.

Kuten nimikin vihjaa, kyse ei ole niinkään tekoälyn tekniikasta ja sen mahdollisuuksista. Sivuan kyllä niitäkin kirjassa, mutta enemmän tilaa saavat aiheet, joilla ihminen pystyy säilyttämään oman kilpailukykynsä tekoälyn rinnalla. Ja tietenkin pohdin kirjassa myös tulevaisuuden tekoälyn rajoja ja uhkakuvia. Ne kuuluvat pakostakin kirjaan, vaikka tekoälyn ammattilaiset inhoavat Skynet-rinnastuksia.

Avainsana on oppiminen. Kun nykyisin puhutaan tekoälystä, puhutaan yleensä koneoppimisesta. Olemme saaneet yhteiskunnalta lahjaksi maksuttoman koulutuksen, nyt on meidän vuoromme antaa takaisin pitämällä huolta omasta oppimisesta. Kone oppii yhä nopeammin ja tehokkaammin, meidän ihmisten on pyrittävä samaan.

Kirjan tavoitteena on myös antaa toivoa. Uusinkaan generatiivinen tekoäly ei tuhoa työpaikkoja pysyvästi. Maailmanlopun ennusteet ovat aina ennenkin osoittautuneet turhiksi. Ihmistä tarvitaan uudesta tekniikasta huolimatta. Tekoäly on työkalu, ei ihmisen korvaaja. Ammatit muuttuvat, mutta työ säilyy. Työ luo työtä. Ihmistä tarvitaan aina! 

Kehotan kaikkia laventamaan omaa ajatteluaan ja välttämään urautumista. Kirjassa noudatan omia neuvojani, sen verran kirja poikkeaa aiemmista teoksistani. Mukavuusalueilta poistuminen on teettänyt runsaasti työtä, mikä on ollut erittäin mielenkiintoista. Olen päässyt perehtymään uusiin aiheisiin ja hankkinut lukuisia lähdeteoksia.

Lähdeteoksia kirjani aiheista.

Kirjapino kuvastaa eroa vanhan ja uuden maailman välillä. Perinteinen tapa hankkia tietoa ja levittää sitä on lukea ja kirjoittaa kirjoja. Se on pahuksen työlästä ja hidasta. Omaan projektiini kului 15 kuukautta. 

Toinen tapa on panna älypuhelin jalustalle ja alkaa puhua videolle. Ennakkovalmisteluksi riittää muutaman Youtube-videon katselu ja vahva usko "do your own research!" -ajatteluun. Näin syntyvät videot vaikuttavat ihmisten ajatteluun ja ohjaavat heitä salaliittoteorioihin. Tämä on tietenkin ääriesimerkki - Youtubessa on paljon korkeatasoisia luentoja ja opetusvideoita, joita olen itsekin hyödyntänyt. Nyt kuitenkin trendinä tuntuu olevan se, että tietoa haetaan videoita katsomalla ja lukeminen tuntuu kovin vanhanaikaiselta.

Se ei pidä paikkaansa. Video on vahva viestintäväline, mutta sillä on myös helppo valehdella. Videolla oleviin asioihin ei voi tehdä omia muistiinpanoja eikä niihin voi viitata jälkikäteen. Kuten kuvassakin näkyy, olen merkinnyt joihinkin kirjoihin tärkeitä kohtia post-it-lapuilla, jotta tieto löytyy myöhemminkin helposti.

Kirja on hidas tuottaa ja hidas lukea - juuri siksi se on arvokasta ja luotettavaa. Siksi kirja säilyy jatkossakin, vaikka juuri nyt tietokirjojen myyntiluvut ovat selvässä laskussa.

Monet kuuntelevat kirjoja kuulokkeilla. Myös Tekoäly ja minä julkaistaan äänikirjana ja e-kirjana.