Nepotismia Nokiassa

Hesarin kuukausiliitteessä Jorma Ollila pitää virheenä Kallasvuon valintaa Nokian toimitusjohtajaksi. Kallasvuo oli laki- ja rahoitusjohtaja, eikä hänellä ollut ohjelmisto- tai insinööriosaamista. Ollilan oma ehdokas seuraajakseen olisi ollut hänen oma varamiehensä Pekka Ala-Pietilä.

Ollila, Ala-Pietilä, Kallasvuo ja Vanjoki (ja muutama muu) olivat se ydinjoukko -- todellinen dream-team -- joka nosti Nokian 1990-luvulla konkurssin partaalta maailman johtavaksi matkapuhelinvalmistajaksi. Kun Ollila jätti toimitusjohtajan pestin vuonna 2006, seuraajaksi valittiin hänen kaverinsa. Kyse oli vain siitä, kuka heistä.

Tällainen nepotismi (kirjaimellisesti omien sukulaisten suosiminen, mutta sopinee tähänkin) oli inhimillistä, mutta tuskin viisasta. Nokian virhe ei ollut siinä, että Ala-Pietilän sijaan valittiin Kallasvuo vaan siinä, ettei elopia (huom. pieni alkukirjain) palkattu aiemmin.

Yhteenkasvanut joukko ajatteli liian samalla tavalla, jotta se olisi pystynyt uudistamaan yhtiön 2000-luvun toimintaympäristön muutoksia vastaavalla tavalla. Kenties talon ulkopuolelta, mieluiten Yhdysvalloista, palkattu johtaja olisi nähnyt tilanteen selvemmin ja kurssia olisi ehditty kääntää ajoissa.

Televisiossa Ollila sanoi, että yhtiön olisi pitänyt tuoda 2000-luvun alussa markkinoille jotain aivan uutta. Niin olisi, eikä Nokialta totisesti puuttunut ideoita tai visioita. Ne eivät vain muuttuneet tuotteiksi. Viimeinen tilaisuus reagoida olisi ollut vuonna 2007, kun Apple tammikuussa julkisti iPhonen. Mutta se missattiin.

Tässä suhteessa Ollila ei voi väistää omaa vastuutaan. Hänen tähän kevääseen asti jatkunut hallituksen puheenjohtajan toimi kesti aivan liian pitkään eikä palvellut enää yhtiön etua. Uusia näkemyksiä olisi kaivattu jo kauan sitten. Kriisin alkaessa toimitusjohtajan vaihtaminen on jo myöhäistä.

Risto Siilasmaa on epäilemättä hyvä valinta hallituksen puheenjohtajaksi. Siilasmaa ei ole karismaattinen johtaja, mutta ei tarvitsekaan. Sitä varten yhtiössä on toimitusjohtaja, joka hoitaa julkiset esiintymiset ja joukkojensa innoittamisen. Risto, jonka tunnen 1990-luvun ajoilta, edustaa Commodore 64 -sukupolvea ja on kasvanut suoraan tietoyhteiskuntaan. Asiaosaaminen hänellä on varmasti hallussa. Mutta nyt tarvitaan jotain muutakin.

Siilasmaa korosti suomalaisia arvoja Nokian nostamiseksi uuteen kukoistukseen. En tarkkaan tiedä, mitä ne ovat, mutta insinööriosaamisessa ja työnteon määrässä aasialaiset lienevät meitä jo rutkasti edellä. Nokia tarvitsee nyt pikemminkin amerikkalaisia arvoja. Ekosysteemien välinen kilpailu ja yhteistyö Microsoftin kanssa vaatii insinööritaitojen lisäksi pelisilmää.

Nokian omistuksesta kolme neljäsosaa on edelleen ulkomaisissa käsissä. Kun katsoo Nokian nykyistä tilannetta, suomalaisten arvojen korostaminen tuskin ilahduttaa näitä omistajia.

Toivottavasti Nokia pystyy osoittamaan epäilyt turhiksi.

Volvon mittarissa 81000 km - romutukseen

Tuttavallani on Volvo, jolla on ajettu 81 000 kilometriä. Siitä hajosi automaattivaihteiston laatikko, eikä 16 vuotta vanhaan autoon saa enää varaosia. Sinänsä kyse on pienestä asiasta: vaihdelaatikon öljynsuodatin on tukkeutunut. Sitä ei kuitenkaan pysty vaihtamaan, vaan koko laatikko olisi uusittava.

Viime aikoina on puhuttu paljon tietokoneista, matkapuhelimista, tulostimista ja hehkulampuista, joiden käyttöikää valmistajat rajoittavat tarkoituksella bisneksen vauhdittamiseksi. Tehtaan kannalta on toki parempi, että asiakas ostaa uuden eikä korjaa vanhaa, mutta ympäristön ja kestävän kehityksen kannalta tällainen bisneslogiikka on tuomittavaa.

Luulisi, että ruotsalainen autovalmistaja takaisi varaosien saannin riittävän pitkään. Laatumerkkinä pidetylle autolle 16 vuotta ei vielä ole korkea ikä, varsinkin kun kilometrejä on noin vähän. Saksalaisiin laatumerkkeihin varaosia saa pidempään. Kerrotaan, että 2/3 valmistetuista Porscheista on edelleen liikenteessä.

Auto tai tietokone, asiakkaan tilanne on aina sama. Ostohetkellä ei voi tietää, miten hyvin laite tulee toimimaan  ja miten pitkään varaosia on saatavissa. Kun tietoa ei ole, asiakas ei voi äänestää jaloillaan ja valmistajat käyttävät sitä hyväkseen.

Tuttavani noudatti Volvon huollon neuvoa ja antoi muutoin hyväkuntoisen autonsa romutettavaksi. Kestävää kehitystä arvostavan kannattaa miettiä kahdesti, ennen kuin valitsee Volvon.

Etteikö YLEn julkinen palvelu muka kiinnosta kansanedustajia?

Eduskunta on hyväksymässä puolen miljardin vuosittaiset menot, jotka kaiken lisäksi kasvavat joka vuosi. Näin merkittävä taloudellinen asia herättää eduskunnassa vilkasta keskustelua, eletäänhän muualla kiristysten ja säästöjen aikaa.

Kyse on tietenkin YLEn rahoituksesta ja siitä, mikä on julkisen palvelun tehtävä 2010-luvun maailmassa. Julkinen palvelu on sitä, että YLEn pitää tuottaa kaikenlaista sisältöä kaikille suomalaisille, halusivat nämä sitä tai eivät. Näin laaja tuotanto tietenkin maksaa, joten rahoitus turvataan erillisellä verolla, jota myös yritykset maksavat. Ja koska YLE saa runsaasti rahaa, se kokee velvollisuudekseen palvella koko kansaa tuottamalla sille kaikenlaista sisältöä.

Joku voisi kutsua tätä kehäpäätelmäksi.

Onneksi kansanedustajat ovat herättäneet kysymyksen julkisen palvelun sisällöstä ja merkityksestä. Perussuomalaisten Vesa-Matti Saarakkala on tehnyt kirjallisen kysymyksen siitä, miten hallitus on valmis tarvittaessa muokkaamaan määritelmää YLEn monikulttuurisuuden tukemisesta. Ei kai Yleisradion julkinen palvelu vain anna liian myönteistä kuvaa vieraista kulttuureista? Muistaahan YLE kertoa, että musliminaiset eivät juurikaan solmi avioliittoja kristittyjen miesten kanssa?

Huokaus. Näkee että Yleisradio on todellakin eduskunnan laitos.

Hyvästi, Guggenheim

Helsingin kaupunginhallitus hautasi illalla Guggenheim-hankkeen äänin 8-7. Syitä hankkeen kaatumiseen on useita.

Kun tieto Guggenheim-hankkeesta tuli julkisuuteen tammikuussa 2011, Helsingin Sanomien kulttuuritoimitus ehti jo riemuita: vain kansan taideviha voisi tyrmätä Suomelle annetun mahdollisuuden saada Guggenheim.

Kuitenkin jo tuolloin oli nähtävissä, millaiseen peliin suomalaiset olivat lähteneet mukaan. Amerikkalainen säätiö keräisi rahansa ja ulkoistaisi riskin. Kaksi miljoonaa euroa maksaneen selvitystyön tuloksena saatiin triviaali raportti, josta jäi rahastuksen maku. Sellaisena se kuvasti hyvin koko hanketta.

Lupaukset siitä, että Helsingin Guggenheim voisi olla jotain ihan uutta, petettiin jo alkumetreillä. Raportti päätyi suosittelemaan juuri sellaista wau-arkkitehtuuria kuin Bilbaossakin oli. Ei mitään uutta, omaperäistä tai suomalaista. Toivoisin edelleen jonkun selvittävän, kenen taskuun kahden miljoonan euron rahastus päätyi.

Yksi perusvirhe oli siinä, että hankkeesta annettiin aluksi liian ruusuinen kuva. Kun lehdistö sitten paljasti koko ajan lisää epäedullisia yksityiskohtia syntyi negatiivinen kierre, joka tuhosi hankkeen mielikuvan yleisön silmissä. Samaan aikaan osuneet säästöt ja lamapuheet eivät ainakaan parantaneet asiaa.

Toinen perusvirhe oli siinä, ettei kukaan osannut päättää, onko Guggenheim taide- vai talousprojekti. Guggenheim itse toimii kuin liikeyritys ja museosta haluttiin ensi sijassa turistimagneetti. Sisällön osuus jäi keskusteluissa niin pieneksi, että lopulta taiteilijatkin kääntyivät hanketta vastaan. Miten saada läpi kymmenien miljoonien eurojen taidehanke, jota taiteilijat itse vastustavat? Ei mitenkään.

Ihme, että äänestystulos oli noinkin tiukka. Valtuusto olisi kaatanut hankkeen vielä selvemmin luvuin. Guggenheim ei kaatunut taidevihaan, vaan huonoon sopimukseen ja muutaman avainhenkilön omapäiseen toimintaan.

Vaikka hanke kaatui, Guggenheim lienee tyytyväinen -- saihan se käyttää kaksi miljoonaa suomalaisten rahoja oman brändinsä markkinointiin. Kaksi vuotta sitten harva Suomessa oli kuullutkaan Guggenheimista saati käynyt jossain sen museoista. Nyt Guggenheimin tietävät kaikki.

Guggenheim voitti -- tietenkin.

JK. Kaupunginhallitus kaatoi vain kaupungin ja säätiön välisen sopimuksen. Guggenheim voi edelleen tulla Suomeen, jos hankkeen puolustajat järjestävät sille rahoituksen kaupalliselta pohjalta. Sen ei pitäisi olla vaikeaa, mikäli museo on niin loistava sijoitus kuin mitä meille on luvattu. Hjallis, Seppälä ja muut bisneshenkilöt ovat kaikin puolin kaupunkia parempi sopimuskumppani. 

Kehitys suosii automaatiota, ei työtä

Vapun kunniaksi voi pohtia vaikka työllistämisen tulevaisuutta.

Vappuaattona posti toi eräältä asiakkaaltani tiedotteen, jonka mukaan he siirtyvät ulkoistettuun ostolaskujen käsittelyyn. Laskut toivotaan jatkossa lähetettävän sähköisesti suoraan tietokoneelta toiselle.

Sinänsä triviaali juttu, joka kertoo kuitenkin ajan hengestä. Poliitikot ovat huolissaan työttömyyden kasvusta ja miettivät keinoja, millä yritykset saataisiin palkkaamaan lisää ihmisiä. Yritykset miettivät täsmälleen päinvastaista: miten toimintoja voitaisiin automatisoida, jotta ihmisiä tarvittaisiin yhä vähemmän.

Aiemmin yrityksissä oli paljon "helppoja" työtehtäviä, joihin voitiin palkata ihmisiä vähemmälläkin koulutuksella -- kuten juuri laskujen käsittely. Nyt tällaisia paperin siirtelijöitä on enää julkishallinnossa. Sielläkin heidän määränsä vähenee, sillä paperittomasta toimistosta on tullut totta. Aamun uutisen mukaan keräyspaperin määrä on laskenut 17 prosenttia huippuvuodesta 2007, kun sanomalehdet ovat kutistuneet ja toimistopaperia kuluu yhä vähemmän.

Tavaroiden valmistaminen työllisti ennen lukuisia eurooppalaisia. Nyt valmistustyö on ulkoistettu kiinalaisille, joiden tehtaissa kulutustavarat tuotetaan naurettavan halvalla. Paperinkäytön vähentyminen iskee kipeästi suomalaiseen metsäteollisuuteen.

Palveluammateissa ihmistyötä tarvitaan yhä, mutta sielläkin trendi on kohti sähköistä itsepalvelua. Verkkokauppa on tästä hyvä esimerkki. Kuluttaja ostaa sieltä, mistä halvimmalla saa. Viinat ja muut tavarat tuodaan halvemmalla Virosta tai tilataan ulkomaisista nettikaupoista. Asiakasta kiinnostaa työllistäminen yhtä vähän kuin yrittäjääkin.

Digitalisointi ja toimintojen tehostaminen poistaa vanhoja työtehtäviä. Tilalle syntyy uusia tehtäviä, mutta ne edellyttävät koulutusta ja osaamista, jota on vain harvalla. Eikä koulutus itsessään takaa mitään. Kysykää vaikka Symbian-koodareilta, miten nopeasti osaamisprofiilit voivat muuttua.

Suomi ei ole valmis, maailmasta puhumattakaan. Kun katsoo ympärilleen näkee, miten paljon tehtävää kaikkialla olisi. Ongelmana on työn hinta. Länsimainen työntekijä on niin kallis, ettei hän pysty kilpailemaan halvempien maiden tai tietotekniikan kanssa. Tähän perusongelmaan puuttuminen tietäisi elintason laskua, jota yksikään poliitikko ei uskalla edes ajatella saati että sanoisi sen ääneen.

Erääksi ratkaisuksi on tarjottu yrittäjyyttä. Ihmisiä rohkaistaan työllistämään itse itsensä, mikä merkitsee käytännössä työn hinnan alentamista markkinatasolle. Yrittäjä ei voi vedota työehtosopimuksiin eikä lakkoilla. Hänen työllään on vain se hinta, minkä asiakas on valmis maksamaan.

Kansalaisten elintason ylläpito velaksi ei onnistu loputtomiin. EU-maat ovat nyt käännekohdassa. Ranskalaiset äänestävät presidentistä, joka haluaa purkaa taloussopimuksen ja lisätä budjettivajetta talouskasvun kiihdyttämiseksi.

Talousopeista voi olla monta mieltä, mutta jo arkijärkikin sanoo, etteivät edes isot EU-maat voi velkaantua loputtomasti. Miksi lisävelka nyt kiihdyttäisi talouskasvua, jos se ei ole tähänkään asti sitä tehnyt?

TV-uutisten kirjeenvaihtajan mukaan ranskalaiset kyllä tietävät ongelman, mutta eivät halua puhua siitä. Ikävät talouden realiteetit suljetaan todellisuuden ulkopuolelle.

Ovatko asiat Suomessa yhtään paremmin?

Kansanedustajat rikkoivat Lex Nokiaa

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pirkko Ruohonen-Lerner lähetti 16.4.2012 klo 9:38 Matti Putkoselle viestin, joka liittyi hihamerkkikeskustelusta syntyneeseen kohuun ja sen vaikutukseen puolueen julkisuuskuvaan.

Ruohonen-Lerner teki monille tutun virheen: hänellä oli kiire tarkastusvaliokunnan matkalle, joten vastaanottajaksi tuli Putkosen lisäksi vahingossa kaikki kansanedustajat sisältävä jakelulista. Tämän Ruohonen-Lerner kertoi eilen A-studion haastattelussa. Ilmeisesti useampi viestin saanut kansanedustaja informoi siitä myös mediaa, olihan viesti herkullinen todiste kilpailevan puolueen sisäisistä kiistoista. Ruohonen-Lernerin omin sanoin: "Tietysti muut edustajat lähettivät sen Yleisradiolle ja iltapäivälehtiin" (huomaa sana tietysti).

Tapaus on koulukirjaesimerkki sähköpostiviestinnän vaaroista. Kiire on aina pahasta, kun toimitaan tietokoneiden kanssa. Mokallaan Ruohonen-Lerner paljasti omansa lisäksi myös toisen henkilön viestin, koska se oli oman vastauksen lopussa.

Mutta mutta: sähköisen viestinnän tietosuojalain 5. pykälä käsittelee vahingossa saatua viestiä: Se, joka on ottanut vastaan tai muutoin saanut tiedon luottamuksellisesta viestistä tai tunnistamistiedosta, jota ei ole hänelle tarkoitettu, ei saa ilman viestinnän osapuolen suostumusta ilmaista tai käyttää hyväksi viestin sisältöä, tunnistamistietoa tai tietoa viestin olemassaolosta, ellei laissa toisin säädetä.

Viestin tiedotusvälineille lähettäneet kansanedustajat tulivat siis rikkoneeksi itse säätämäänsä Lex Nokiaa vastaan. Sähköpostin sisällöstä oli helppo päätellä, ettei sitä oltu tarkoitettu muille puolueille eikä julkisuuteen.

Vaan kukapa voisi syyttää edustajia? Tilaisuus oli yksinkertaisesti aivan liian houkutteleva, jotta siitä olisi voinut kieltäytyä.

Aivan kuten yritysten tarve selvittää epälojaaliin toimintaan syyllistyneen työntekijän henkilöllisyys.

Tilaisuus tekee varkaan -- kansanedustajastakin.

Tsunami ja Nokian tulosvaroitus

Kaksi viikkoa sitten Facebookiin virtasi ystäviltä viestejä, joissa he jakoivat Aasiaan annettua tsunamivaroitusta eteenpäin. Pari tuntia myöhemmin Nokia antoi yllättävän tulosvaroituksen. Sitä uutista jakoi eteenpäin tuskin kukaan.

Ihmettelin epäsuhtaa. Miksi niin moni jakoi Aasian tsunamivaroituksen, mutta Nokian tulosvaroitus kiinnosti harvaa? Kumpi oli suomalaisen kannalta merkittävämpi uutinen?

Joku selitti sen olevan huolta ihmisten hyvinvoinnin puolesta. Muistamme yhä Tapaninpäivän tsunamin, koska siinä kuoli monia suomalaisia. Mutta nyt ei ollut edes lomakausi. Olivatko ihmiset oikeasti niin huolissaan paikallisten asukkaiden hyvinvoinnista? Entä, jos tsunami olisi tapahtunut Afrikan rannikolla?

Nokian tulosvaroituksen merkitystä vähäteltiin. "Taas yksi tulosvaroitus. Eihän se ole mikään uutinen, että Nokialla menee huonosti."

Kuitenkin Nokian tulosvaroitus vaikuttaa suoraan tai epäsuorasti lähes jokaisen suomalaisen elämään. Aasian tsunamivaroitus vaikutti vain niihin, joilla oli tuttuja tuhoalueella. Ja kuten kävi ilmi, varoitus osoittautui turhaksi. Mitään tsunamia ei edes tullut.

Osa Nokian kommentoinneista oli suorastaan pilkallisia. On hämmentävää, miten moni suomalainen tuntuu suorastaan iloitsevan Nokian ongelmista. Siihen ei luulisi olevan kenelläkään varaa. Nokian tuomat miljardit ovat keskeinen syy siihen, miksi Suomen talous on pysynyt muita EU-maita paremmassa kunnossa.

Nokia on työllistänyt välillisesti kymmeniä tuhansia ihmisiä ja tuonut miljardeja veroeuroja yhteiseen kassaan. Moni näyttää uskovan, että sosiaalietuudet ja avustukset tulevat valtiolta, joten on ihan sama miten yrityksillä menee. Niin kauan kuin tuet ilmestyvät omalle tilille, yrityksillä ei ole merkitystä. Talous ei koske minua. Tällainen ajattelu osoittaa täydellistä ymmärtämättömyyttä.

Nokialla on yli 230 000 suomalaista omistajaa, joihin tulosvaroitus sattui kipeästi. Jokainen suomalainen on hyötynyt epäsuorasti Nokiasta. Miljardit vaihtuvat kohta 700 euroon, kuten Verkkouutiset osuvasti kirjoitti. Suomalaisten kannalta Nokian kohtalo on merkittävämpi uutinen kuin Aasian tsunami.

Nettiuutisoinnilla on taipumus hämärtää asioiden merkittävyyttä. Dramaattiset kohu-uutiset saavat enemmän klikkejä, twiittejä ja Facebook-jakoja kuin tavallisemmat uutiset, vaikka juuri ne vaikuttavat omaan arkeemme. Netti ei luokittele uutisia tärkeisiin ja vähemmän tärkeisiin. Ainoa mittari on yleinen kiinnostavuus.

Uutisten merkitystä sotkee myös nettilehtien välinen kilpailu. Klikkien kalastelu johtaa siihen, että kaukaisten maiden kohu-uutiset otsikoidaan aivan kuin ne olisivat tapahtuneet Suomessa. "Nainen myrkytti naapuriensa jogurtin", "Näyttelijä hirttäytyi vahingossa", "Äiti piti poikaansa vankina hiilikellarissa" -- siinä esimerkkejä tuoreista iltapäivälehden otsikoista, jotka houkuttelevat klikkaamaan tekstin auki. Vasta silloin selviää, ettei mikään näistä tapahtunut Suomessa.

Netissä kaikki uutiset ovat samanarvoisia, oli sitten kyse tsunamivaroituksesta toisella puolella maapalloa tai Nokian tulosvaroituksesta. Uutisten suhteuttaminen jää lukijoiden itsensä tehtäväksi. Jos sitä ei osaa tai jaksa tehdä, valta meitä koskeviin päätöksiin siirtyy yhä harvempien käsiin.