Ministerin visiot ja todellisuus joukkoliikenteestä

Radion ykkösaamussa liikenneministeri Merja Kyllönen esitteli hallinnonalansa suunnitelmia. Kilometrikorvauksia halutaan leikata, jotta työmatkalaisia saataisiin käyttämään nykyistä enemmän joukkoliikennettä (gps-tiemaksuilla tavoitellaan samaa, vaikkei keskustelussa siitä puhuttukaan).

Tavoite on kaunis, mutta ristiriidassa todellisuuden kanssa. Joukkoliikenteen palvelut heikentyvät koko ajan. Kutistuva väestöpohja, energian kallistuminen ja kiristyvä verotus on mahdoton yhtälö kaupalliselle joukkoliikenteelle. On pakko turvautua omaan autoon, eikä ministeriön toiveajattelu voi muuta kuin vaikeuttaa ja hankaloittaa sitä. Todellista vaihtoehtoa ei näytä olevan.

Heti radio-ohjelman jälkeen yritin järjestää junamatkaa Helsingistä Jyväskylään. Käsittämätöntä kyllä, ensimmäinen juna on perillä Jyväskylässä vasta 9.36. Koska tilaisuus alkaa kello yhdeksältä, pitäisi matkustaa jo edellisenä iltana (sunnuntai) ja olla yö hotellissa.

Ennen Jyväskylään pääsi aamulla myös lentäen. Nyt Finnairin (oikeammin FlyBen) ainoa vuoro lähtee Helsingistä 10.10 ja on perillä 10.55. Selvästikin lento on ajateltu ulkomailta kotiin palaavia jyväskyläläisiä varten. Pääkaupunkiseudulta lähteviä ei oteta huomioon, vaikka juuri heitä aiotaan rangaista ruuhka- ym. maksuilla muka hyvien joukkoliikenneyhteyksien vuoksi. Pah!

Sitten on vielä linja-auto. Joku katsoi puolestani, että Helsingistä 4.15 lähtevällä bussilla ehtisi vähän ennen yhdeksää Jyväskylään. Pitäisi siis käytännössä valvoa koko yö, jotta ehtisi tilaisuuteen ajoissa.

Kyllösellä itsellään on käytössä ministerimersu, joten ehkä tavallisten ihmisten matkaongelmat unohtuvat visioita laatiessa. Onko kansantalouden kannalta järkevää vaatia ihmisiä lähtemään liikkeelle edellisenä iltana, jotta ehtii aamuksi palaveriin?

Paras liikennepoliittinen ratkaisu olisikin se, että päättäjät velvoitettaisiin itse käyttämään joukkoliikennettä ja maksamaan omat taksinsa.

Jyväskylään ajaa autolla kolmessa tunnissa, junalla menee kolme ja puoli. Raumalle menee raiteet, mutta ei lainkaan junia. Poriin on mentävä Tampereen kautta. Yllättäen Mikkeliin ehtisi 5.40 lähtevällä aamujunalla jo 8.39 -- siis vain kolmen tunnin matka. Autolla sekin käy nopeammin.

Suomi on iso ja harvaanasuttu maa, jonka vähät ihmiset siirtyvät koko ajan etelämmäksi ja suuriin kaupunkeihin. Tältä pohjalta on yksinkertaisesti mahdotonta tehdä juna- tai lentoliikenteestä nopeaa ja taloudellisesti kannattavaa. Uusista maksuista ja veroista huolimatta kehitys menee pikemminkin päinvastaiseen suuntaan kuin ministerin visioissa.

Sitten toinen asia -- kaksi bloggausta yhden hinnalla. Miksi VR:n lippukauppa on edelleen niin huono? Palvelu antaa virheilmoituksen, jos junan kellonaika on kirjoitettu ilman etunollaa. Kun yritin etsiä klo 9 Jyväskylään saapuvaa junaa sain virheilmoituksen (varmuuden vuoksi tuplana!):

Tietenkin kellonajassa pitää olla etunolla, etkö nyt sitä ymmärrä -- pönttö?

Tällaisiin käytettävyysongelmiin ei luulisi enää törmäävän 2000-luvulla -- ei ainakaan valtionrautateiden keskeisessä palvelussa!

Liian moni nettipalvelu on edelleen toteutettu IT-osaston ehdoilla. Kenttien pitää olla täsmälleen tietyllä tavalla, jotta sovellus tunnistaa ne. Twitterissä joku kertoi, ettei haku tunnista junaa IC47 vaan haku pitää tehdä pelkällä numerolla. Toinen kommentoi, että VR tulostaa syntymäajan väärin kausikorttiin.

Google on aivan loistava arvaamaan puolesta sanasta, mitä käyttäjä tarkoittaa. Kunhan paikan nimi on edes sinne päin (Google Maps) tai hakusana joten kuten oikein (Google), palvelu arvaa käyttäjän tarkoituksen 99 kerralla sadasta. Eikä se vaadi kehittyneitä tekoälyalgoritmeja ja miljoonien tuotekehitystä vaan asiakasystävällistä ajattelua.

Suoraviivaiset hakutoiminnot ovat niin 90-lukua että! Nyt jo puhelinkin on älykäs, miksei siis haku?

Ei taida olla muuta mahdollisuutta kuin ajaa Jyväskylään omalla autolla. Ehkä kuuntelen radiosta uusintana Kyllösen visioita ajaessani...

Pahuksen sienet

Jatkoa virhekeskusteluun:

Helsingin Sanomien kuukausiliite kertoi kahdesta sieniin liittyvästä virheestä, jotka vaaransivat lukijoiden terveyden.

Mikä helpotus: tämän vuoden sienivirhe on löytynyt.

Helsingin Sanomat kirjoitti 22.8.2009 miten sienet ovat "parhaimmillaan nuorina". Kuvassa oli kuitenkin tappavan myrkyllinen valkoinen kärpässieni. Kuukausiliite jättää kertomatta, että samana viikonloppuna neljä ihmistä joutui sairaalahoitoon syötyään valkoista kärpässientä. Potilaiden tila oli uutisen (HS 26.8.2009) mukaan "hyvin vakava, ja he ovat hengenvaarassa".

Kirurgisen sairaalan teho-osaston ylilääkäri kertoi, että neljä potilasta yhtenä viikonloppuna on poikkeuksellisen paljon. Ei tietenkään ole mitään todisteita siitä, että juuri Hesarin kuvatekstin lipsahdus olisi johtanut myrkytyksiin, mutta onhan se aikamoinen sattuma.

Sieniin liittyviä virheitä on paljon enemmän kuin kuukausiliitteen referoimat kaksi tapausta. Jostain syystä juuri sienet ovat painovirhepaholaisen suosiossa. Joka vuodelle riittää oma mokansa.

Kesällä 2010 kustannusyhtiö Moreeni varoitti asiakkaita, jotka olivat ostaneet Roderick Dixonin keittokirjan 1000 parasta salaattia. Käännösvirheen vuoksi sivulla 151 neuvottiin käyttämään aineksena korvasientä, vaikka resepti oli tarkoitettu huhtasienille. Korvasieniin sovellettuna ruokaan saattoi jäädä myrkkyä.

Virhe huomattiin vasta Moreenin julkaisemassa kolmannessa painoksessa. Vuosien 2005 ja 2006 painokset teki toinen kustannusyhtiö, eikä kukaan huomannut mitään.

Vuoden 2011 sienivirheestä vastasi kirja Ruokasuosikit - Italia. Reseptissä neuvottiin käyttämään metsäsienirisottoon puoli kiloa tuoreita korvasieniä. Ne ovat käsittelemättöminä myrkyllisiä. Samalla uutisoitiin, että turvallisuus- ja kemikaaliviraston tietoon oli tullut vuoden aikana kaksi tapausta, jossa keittokirjan käännösvirhe oli voinut aiheuttaa myrkytysvaaran.

Tämän kesän sienivirhe on tuoreessa muistissa. Readme.fi:n kustantamassa Suomalaisessa sienikirjassa valkoisen kärpässienen ja valkoisen herkkusienen tuntomerkkien otsikot ovat vaihtaneet paikkaa. Virhe oli syntynyt taittovaiheessa ja sen oli huomannut kirjan lukija.

Taitossa on tapahtunut monia muitakin virheitä. Onneksi ne eivät ole yhtä vaarallisia kuin sieniin liittyvät virheet, ja onneksi lukijat ovat tarkkaavaisia.

Nyt, kun vuoden 2012 sienivirhe on löytynyt, loppuvuoden uskaltaa taas lukea keittokirjoja ja syödä sieniherkkuja.

Uusi jännittäminen on edessä ensi vuonna. Pahuksen sienet!

Lisäys 16.10.2012: Ei tarvinnut odottaa edes seuraavaan vuoteen. Tiistaina 4.9.2012 Hesarin tiedepalstalla vähäteltiin punakärpässienen myrkyllisyyttä. Virheestä varoitettiin jo samana päivänä nettiversiossa:

Vuoden 2012 toinen sienivirhe.

Onneksi nykyään älypuhelimiin saa sienioppaan. Se auttaa tunnistamaan syötävät sienet keskellä pimeintä metsää.

Sammon 477 miljardia

Sampo pankki kertoi tänään hyvin sujuneesta alkuvuodesta. Voittoa tuli 76 miljoonaa euroa vaikka henkilökunta väheni 10 prosenttia.

Mutta missä ovat puuttuvat miljardit? Helsinki-Vantaan lentokentällä on iso mainos:

Mihin Sampo kotiutti 477 miljardia euroa?

Mainoksen teksti kertoo, että "Suomalainen design on tuttu näky niin tunisialaisessa kahvilassa kuin New Yorkin MoMassa. Edistääksemme vientiyritystemme kilpailukykyä teimme viime vuonnakin 20 000 remburssia ja kotiutimme 477 000 000 000 euroa".

Siis 477 miljardia euroa? Käsittämätön summa, kun koko Suomen viennin arvo arvo oli runsaat 50 miljardia ja maan bruttokansantuote noin 180 miljardia. Remburssi on ulkomaankaupan maksujärjestely, jonka keskihinnaksi tulisi näillä tiedoilla 23 miljoonaa euroa. Kuulostaa paljolta.

Sampo pankki on osa Danske Bank -konsernia ja uutisen mukaan vaihtaa nimensä vuoden loppuun mennessä Danske Bankiksi. Kun Sampo pankki "kotiuttaa", minkä maan vientikaupasta on silloin kyse? Tekstissä viitataan selvästi Suomeen, mutta se ei selvästikään voi pitää paikkaansa.

Itselleni herää parikin kysymystä. Saako pankki valehdella mainoksiinsa mitä numeroita tahansa? Vai onko mainostoimisto lisännyt lukuun vahingossa kolme nollaa? Voiko sellaiseen pankkiin luottaa, joka ei erota miljardeja miljoonista tai remburssia Rembrandtista?

Toinen kysymys liittyy ihmisten numerosokeuteen. Eikö kukaan muu ole kiinnittänyt huomiota paraatipaikalla olevan mainoksen numeroihin? Onko tosiaan niin, että suurin rahamäärä minkä ihminen ymmärtää, on hänen oma palkkansa? Kansanedustajienkin on helpompaa päättää miljardien kuin miljoonien menoeristä.

Kaikeksi onneksi teksti on vain suomeksi. Ulkomainen, laukkujaan odottava turisti ei ymmärrä mainoksesta mitään -- saattaa jopa luulla, että 477 miljardia on Suomessa sataneiden lumihiutaleiden määrä viime talvena. Ja voihan se olla sitäkin.

Lisäys 9.8.2012: Soitin Sampo pankin viestintäpäällikölle ja hän selvitti asiaa. Luku 477 miljardia on koko 15 maassa toimivan Danske Bank -konsernin ulkomaanliikenteen rahavirtojen määrä. Jos mukaan otetaan myös maiden sisäiset siirrot, summa nousee 980 miljardiin. Remburssien kappalemäärä on oikein. Suomenkielinen teksti, Sampo pankin logo ja kotiutus-termi antavat aivan erilaisen käsityksen.

Varastettu: digitaalinen elämä Applen pilvestä

Hakkeri murtautui toimittaja Mat Honanin iCloud-pilveen ja pääsi myös muihin nettipalveluihin (toimittajan oma kertomus). Tuloksena oli painajaismainen tapahtumasarja, joka havahduttaa meidät pohtimaan pilvipalvelujen tietoturvaa. Steve Wozniak on jo ehtinyt maalata synkkää tulevaisuutta koko pilviajattelulle: "tulossa on hirveitä ongelmia".

On mahdollista, että vastaavia tietomurtoja on tapahtunut ennenkin, mutta ne eivät ole nousseet otsikoihin. Sana tietomurto on turhan lievä ilmaisu: kyse on digitaalisen elämän varastamisesta ja tuhoamisesta. Sillä voi olla erittäin vakavat seuraukset. Ehkä hakkeri halusi vain osoittaa, miten haavoittuvia nykyiset järjestelmät ovat, ja valitsi siksi uhrin, joka tietää miten saada kohtalolleen julkisuutta?

Tapaus ei kuitenkaan liity pilveen vaan todentamisen yleiseen problematiikkaan. Ja tässä Applella on syytä katsoa peiliin. Vaatimattomasta alusta (iTunes-tili musiikin ostoa varten) on kasvanut iCloud-palvelu, johon käyttäjä lähettää valokuvansa, työtiedostonsa, sähköpostinsa, luottokorttinsa -- koko digitaalisen minänsä.

Ja kaikki tämä on koko ajan ollut yhden salasanan takana!

Aivan kuin ihminen kotoa lähtiessään sulkisi ulko-oven teipillä ja uskoisi, että omaisuus on turvassa.

Viranomaiset muistuttavat jatkuvasti, miten tärkeää on valita vahvoja salasanoja. Ohje on paikallaan, mutta se ei korjaa itse ongelmaa. Salasana voidaan urkkia tai kiertää lukuisilla tavoilla, oli se miten pitkä tahansa.

Applen tapauksessa salasanat ovat usein lyhyitä, koska vahvojen salasanojen naputtelu iPhonen pieneltä näytöltä on työlästä ja virhealtista.

Salasanaviidakossa rämpivä käyttäjä saa apua Twitterin ja Facebookin kaltaisista palveluista, joiden tunnuksilla voi kirjautua muihin palveluihin. Mukavuudella on kääntöpuolensa: salasanan paljastuminen voi aiheuttaa ketjureaktion, jossa hakkeri pääsee moniin sellaisiinkin palveluihin, joita käyttäjä itse ei tule edes ajatelleeksi.

Honanin tapauksesta tekee todellisen painajaisen se, ettei vahinko rajoittunut nettipalveluihin. Apple tarjoaa iCloudissa turvaominaisuutta, jolla voi pyyhkiä varastetun laitteen muistin tyhjäksi. Hakkerin aktivoitua tämän toiminnon Honan menetti myös iPhoneen, iPadiin ja Mac-kannettavaansa paikallisesti tallentamansa tiedot.

Eikö Apple todellakaan tullut etukäteen ajatelleeksi tällaista kauhuskenaariota? Etenkin, kun tietomurto oli tehty huijaamalla sen omaa asiakaspalvelua.

Mitä tästä opimme? Diversiteetti on tietoturvan kannalta tärkeää. Palveluita ei pidä yhdistellä yhden salasanan taakse, vaikka se olisi kätevää ja helppoa.

Yksi opetus on myös se, että pohjimmiltaan kaikki pilvipalvelut ovat haavoittuvia. Pöytäkoneen, kannettavan ja mobiililaitteiden tiedostot menevät nykyään automaattisesti pilveen, jolloin ne siirtyvät jonkun ulkopuolisen tahon omistukseen ja hänen vastuulleen. Varmuuden vuoksi kannattaa edelleen tehdä omia, offline-varmistuksia usb-tikuille tai ulkoisille levyille. Silloin ne ovat turvassa myös luvattomalta etäpyyhkimiseltä.

Pilvipalvelun uhka pitää suhteuttaa vaihtoehtoihin. Jos Honanin läppäri ja iPhone olisi varastettu, hän olisi menettänyt tiedot yhtä tehokkaasti, mutta se ei olisi ollut mikään uutinen. Jokaista pilveen tehtyä hyökkäystä kohti on varmasti kymmeniä tyytyväisiä asiakkaita, joiden tiedot pilvi on pelastanut levyrikon tai varkauden sattuessa.

Tässä tapauksessa varsinainen ongelma ei ollut pilvessä vaan siinä, ettei digitaalinen elämä ei saa olla yhden salasanan varassa. Tarvitaan parempia todentamiskeinoja. Valitettavasti ne maksavat. Mutta kuinka arvokasta elämäsi on?

Google on toiminut esimerkillisesti. Se tarjoaa salasanojen ohella kaksivaiheista, tekstiviesteihin perustuvaa todennusta. Vaikka Googlen palvelut ovat ilmaisia, yhtiö maksaa Ruotsista lähetettävien tekstiviestien kustannukset.

Applelle rahaa tulvii ovista ja ikkunoista. Lisäksi moni asiakas maksaa erikseen pilvipalveluista. Ei ole mitään tekosyytä sille, ettei Apple ole hoitanut palvelunsa turvallisuutta ajoissa kuntoon.

Lisäys 7.8.2012 Toimittaja on laatinut tarkan kuvauksen tapahtuneesta. Se on pelottavaa luettavaa. Muutamia keskeisiä kohtia:

Getting into Amazon let my hackers get into my Apple ID account, which helped them get into Gmail, which gave them access to Twitter. Had I used two-factor authentication for my Google account, it’s possible that none of this would have happened. (Juuri tämä salasanojen ketjuttaminen on uusi, monelle tiedostamaton riski).

... the very four digits that Amazon considers unimportant enough to display in the clear on the web are precisely the same ones that Apple considers secure enough to perform identity verification (Applen tuki vaihtaa salasanan -- ts. luovuttaa digitaalisen elämän toiselle -- kunhan tietää uhrin sähköpostin, kotiosoitteen ja luottokortin neljä viimeistä numeroa. Ällistyttävää!) If you have an AppleID, every time you call Pizza Hut, you’ve giving the 16-year-old on the other end of the line all he needs to take over your entire digital life.

...if your computers aren’t already cloud-connected devices, they will be soon. Apple is working hard to get all of its customers to use iCloud. Google’s entire operating system is cloud-based. And Windows 8, the most cloud-centric operating system yet, will hit desktops by the tens of millions in the coming year. My experience leads me to believe that cloud-based systems need fundamentally different security measures. Password-based security mechanisms — which can be cracked, reset, and socially engineered — no longer suffice in the era of cloud computing. (100 % samaa mieltä)

I’m not even especially angry at Phobia (joka on 19-vuotias hakkeri!), or his partner in the attack. I’m mostly mad at myself. I’m mad as hell for not backing up my data. I’m sad, and shocked, and feel that I am ultimately to blame for that loss. (On erikoista, että nettirikoksen uhriksi joutuneet syyttävät siitä itseään).

On helppo yhtyä myös loppulauseisiin: And then there’s Apple. I bought into the Apple account system originally to buy songs at 99 cents a pop, and over the years that same ID has evolved into a single point of entry that controls my phones, tablets, computers and data-driven life. With this AppleID, someone can make thousands of dollars of purchases in an instant, or do damage at a cost that you can’t put a price on.

Nokian ja Microsoftin myrskyisä suhde

Nokialla pitkän uran tehnyt Niklas Savander kommentoi eilisessä Hesarissa entistä työnantajaansa näin: "Yhdestä asiasta hän on vuorenvarma: Nokia teki oikean ratkaisun valitessaan älypuhelimien käyttöjärjestelmäksi ohjelmistoyhtiö Microsoftin Windowsin. Savander oli yhtenä johtokunnan jäsenenä esittelemässä hallitukselle Windows-ratkaisua. ... 'Ainoa, mikä on jäänyt harmittamaan, on se, että ratkaisu olisi pitänyt tehdä paljon aikaisemmin. Mutta jälkiviisaushan on maailman suurinta viisautta'."

En tiedä, viittaako Savander juuri Microsoft-yhteistyöhön vai yleiseen päätökseen kehittää vaihtoehto Symbianille, mutta jos kyse on Microsoftista, empimisen ymmärtää. Nokian ja Microsoftin välit olivat huonot. PC-puolella yhtiöt olivat tehneet yhteistyötä DOS-ajoista lähtien, mutta mobiilissa tilanne oli täysin toinen.

Helmikuussa 1998 Microsoftin Bill Gates vieraili Suomessa ja tapasi Jorma Ollilan. Media kertoi vain, että Gates oli tarjonnut Nokialle yhteistyötä. Voimansa tunnossa Nokia torjui tarjouksen. Koko teleala näki Microsoftin peikkona, jonka pääsy mobiilimarkkinoille piti estää.

Hesarin otsikko 7.1.2003 kuvaa hyvin ajan henkeä: Nokia pyrkii mobiilimaailman microsoftiksi. Jutussa toimittaja Marko Junkkari kirjoitti näin: Matkapuhelimet ja tietokoneet lähestyvät teknologisesti toisiaan. Se johtaa lopulta siihen, että kahden toimialan valtiaat - Nokia ja Microsoft - joutuvat pian ottamaan mittaa toisistaan. Kumpi titaanien taistelun voittaa? ... Nokian asenne Microsoftia kohtaan oli edelleen tyly: se ei ole suostunut nimeämään Microsoftia edes kilpailijakseen. 

Kukapa olisi uskonut, että vajaassa vuosikymmenessä tilanne kääntyy päälaelleen: toimialojen valtiaat putoavat jalustoiltaan ja löytävät hädässä toisensa? Pakkoavioliitto vai tähtiin kirjoitettu?

Toinen lainaus samasta jutusta ennakoi jo tulevaa: Bill Gates on toistuvasti todennut, että Nokia on loistava laitevalmistaja. Kehuista huolimatta lausunto on piikki - se tarkoittaa sitä, että Microsoftin mielestä Nokian pitäisi pysyä lestissään: keskittyä valmistamaan laitteita eli kännyköitä ja jättää ohjelmistopuoli suosiolla Microsoftille. (kops - jonkun lukijan leuka kolahti juuri pöytään, mutta tämä ei ole minun vaan toimittajan tekstiä).

Kolmas lainaus osuu kipeästi hermoon juuri nyt: "Nokian pääjohtaja Jorma Ollila perusteli vertikaalisuutta marraskuussa Financial Timesin haastattelussa sillä, että kännykät ovat tuotteena hyvin erilaisia pc-mikroihin verrattuna: kännykät ovat monimutkaisempia ja niissä on enemmän komponentteja kuin tietokoneissa. Myös kännykän ja ohjelmistojen yhteensovittaminen vaatii erityisosaamista ja parhaaseen lopputuloksen käyttäjän kannalta päästään, kun yhdistäminen tehdään samassa yhtiössä."  Niinpä -- voi Nokia, miksi et noudattanut Ollilan ohjetta?

Jutussa oli myös Dan Steinbockin analyysi asiasta. Hän ei voinut arvata Googlen ja Applen osuutta tulevassa kehityksessä, vaikka asuikin ymmärtääkseni New Yorkissa ja tarkkaili USA:n markkinoita aitiopaikalta: "Nokia on päässyt kännykkäteollisuudessa niin vahvaan markkinahallintaan, että sitä on erittäin vaikea horjuttaa. Horisontaalisuuteen siirtyminen edellyttää, että joku ajaa sen läpi. Se tuskin voi olla Microsoft, jolla ei ole kovin hyvää mainetta partnershippien (yhteistyöjärjestelyiden) luomisessa."

Ei ollut vuonna 2003 eikä ole nytkään. Brittiläisen Sendo-nimisen valmistajan piti noihin aikoihin tehdä yhteistyötä Microsoftin kanssa, mutta se päätyi haastamaan yhtiön oikeuteen syyttäen tätä sopimusrikkomuksista ja liikesalaisuuksien varastamisesta. Windows-puhelinta ei tullut -- sen sijaan Sendo vaihtoi Symbian-alustaan.

Nokialla tätä vaihtoehtoa ei ole. Yhteistyön Microsoftin kanssa on pakko onnistua. Odotamme syyskuun alun uutisia ja Windows 8:n vaikutusta. Luvassa on mielenkiintoinen syksy.

Loch Nessin hirviötä ei ole

Tuskin mikään uutinen kenellekään: Loch Nessin hirviötä ei ole. Tarina on pelkkää legendaa.

Päivän Iltalehti väittää kylläkin toista: George Edwards, joka on käyttänyt 26 vuotta hirviön etsimiseen, on vihdoin saanut napattua siitä valokuvan. Kuinka ollakaan, kuva on sen verran epätarkka, ettei sitä kannata suurentaa (miksei kaikilla voi olla kunnon järjestelmäkameroita Samsungin pokkarin sijaan?).

Mutta uskaltaako kuvan aitoutta epäillä, onhan kuvan "...independently verified by a team of US military monster experts"? En tiennytkään, että USA:n armeijalla on myös hirviöasiantuntijoita. Iltalehden toimitus on viisaasti jättänyt tämän kohdan kääntämättä :-)

Kuinka ollakaan, Edwards järjestää turisteille Nessien etsintäretkiä. Valokuva hirviöstä on hyvää PR:ää.

Oma uskoni hirviön olemassaoloon rapisi kauan sitten, kun kävin kyseisellä järvellä. Se on pitkä, mutta yllättävän kapea. Levein kohta on vain runsas kaksi kilometriä. On mahdoton kuvitella, että syvissä vesissä voisi asustaa lisko (kaiketi useampia, koska sen pitää myös lisääntyä), joka vain äärimmäisen harvoin nousisi pintaan.

Hirviölegendat pysyivät hengissä satoja vuosia, kun kameroita ei oltu keksitty tai ne olivat harvinaisia. Nyt, kun jokaisella on kamera vähintään puhelimessa, hirviöt ovat joutuneet ahtaalle. Nessiestä pitäisi kertyä läjäpäin kuvia. Uskovaisia kuvien puute ei lannista. Iltalehden jutun yhteydessä on kysely, jossa 50 % yli 5000 vastaajasta ilmoittaa uskovansa hirviöön.

Sama pätee ufoihin. Missä ovat kaikki kuvat ufoista ja humanoideista? Lähtivätkö ufot takaisin kotiplaneetalleen huomattuaan, että ihmiset olivat keksineet digikamerat?

Ikävä kyllä, digikuvaus on tehnyt maailmasta paljon aiempaa tylsemmän paikan.

JK. Sattumoisin ostin eilen marketista Blu-ray-version vuoden 1977 elokuvasta Kolmannen asteen yhteys. Sen keskikohdassa on tähän sopiva tiedonjyvä, jossa armeijan edustaja pilkkaa yleisöä: "edellisenä vuonna" (ilmeisesti siis 1976) amerikkalaiset ottivat yli seitsemän miljardia valokuvaa -- mutta missä ovat luotettavat kuvat ufoista? Yleisössä oleva uutistoimittaja vastaa hänelle: ei todista mitään, sillä ei meillä liioin ole kuvia lento- tai auto-onnettomuuksista niiden tapahtuessa.

Nyt on. Youtubesta löytyy satoja videoita lento-onnettomuuksista ja tuhansia videoita autokolareista. Digiaikana kuvia otetaan luultavasti sata kertaa enemmän kuin 1970-luvulla. Mutta niitä uskottavia ufo-kuvia meillä ei ole vieläkään.

Olympiasensuuria YLEssä

Käynnissä olevat olympialaiset teettävät ylimääräistä työtä Yleisradion uutisväelle. Tv-uutisia ei voi siirtää sellaisenaan Areena-nettipalveluun, vaan niistä on ensin poistettava Lontoon olympialaisiin liittyvä materiaali. Kotimaisille katsojille uutiset voidaan näyttää leikkaamattomina.

Kuulostaako hölmöltä? No totisesti. Uutistoimitus joutuu tekemään tv-uutisista kaksi eri versiota Areenaa varten. Sananpari leikattu versio tuo mieleen Pohjois-Korean tai vanhan Neuvostoliiton.

TV-uutisten sensuroitu versio voidaan näyttää myös Suomen ulkopuolelle.

Syy on yksinkertainen: olympiakomitea on myynyt tv-lähetysoikeudet eri maihin kansallisesti. Bisnes romahtaisi, jos jokin kanava lähettäisi kisat ilmaiseksi nettiin koko maailmalle.

Yle olisi päässyt helpommalla, jos se olisi lopettanut tv-uutisten nettiversion kokonaan kisojen ajaksi, mutta se olisi suututtanut ulkosuomalaiset. On siis päädytty tekemään jokaisesta lähetyksestä kaksi versiota ja kisojen ajaksi urheilulähetysten (sekä Urheiluruudun) katsojakunta on rajattu vain Suomeen (rajoitusta voi tietenkin kiertää, kuten toukokuun kiekkokisojen aikana saatiin havaita). Uutisten sensuroitu versio näyttää ilmestyvän Areenalle tuntia myöhemmin, mikä harmittaa ulkomailla asuvaa.

Koekatsoin pari lähetystä rinnakkaisissa ikkunoissa nähdäkseni, miten sensuuri oli toiminut. Eilisen 1.8. pääuutislähetyksen pituudet olivat 24:40 (sensuroitu) ja 25:02 (sensuroimaton), edellisen illan vastaavasti 21:47 ja 24:58. Uutisten sisältö oli kuitenkin ihan sama, erot aiheutuivat siitä että sensuroitu versio oli katkaistu aiemmin kuin sensuroimaton. Erilaisen lopetuskohdan ei luulisi aiheuttavan julkaisuprosessiin tunnin viivettä.

Lähetysoikeudet eivät ole varsinaista tekijänoikeutta. Olympialaiset ovat monopoli ja signaalin tuottajalla on oikeus sopia sen jakelun ehdoista haluamallaan tavalla. 

Olympiakomitealla on laillinen oikeus rahastukseen, mutta olympialaisten tapauksessa se näyttää erityisen rumalta. Olympialaisten aatteeseen kuuluu eräänlainen puhtaus. Kisat ovat ainoat, joissa suorituspaikkojen ympärillä tai stadionin reunoilla ei ole esimerkiksi mainoksia.

Helsingin Sanomat kirjoitti 29.7. pääkirjoituksessaan siitä, miten "olympia-aate on mennyttä maailmaa". Urheilun sijaan on tullut viihteellisyys ja kaupallisuus. Alkuperäinen De Coubertinin ajatus oli idealistinen jo sata vuotta sitten, nyt se tuntuu lähinnä huonolta vitsiltä.

Sen sijaan hyvältä vitsiltä tuntui avajaisissa nähty Mr. Bean -videopätkä, jossa Rowan Atkinson huijasi muita juoksijoita päästäkseen ensimmäisenä maaliin. Mitä se kertoo tämän päivän urheiluhengestä? Sen, että tärkeintä on voitto, ei jalo kilpa.

Lisäys 7.8.2012 Eilisen pääuutislähetyksen aiheissa oli mukana raportti vaatimattomasta kisamenestyksestä. Siinä haastateltiin puhelimitse Suomen olympiakomitean puheenjohtaja Talermoa jäsentä sekä Kari Ormoa, entistä uinnin päävalmentajaa. Kuvituskuvana oli käytetty pätkää trap-ammunnasta ja purjehduksesta. Koko jutun ajan kansainvälisessä versiossa näkyi vain sensuurin teksti:

Olympiasensuuri toiminnassa: tv-uutisista kuuluu vain ääni kisamenestystä käsittelevän jutun ajan.

Kotimaassa näkyvällä täysversiolla oli 3170 katsojaa, ulkomailla näkyvällä sensuroidulla versiolla 218.