Nyt yli 600 kirkkoa drone-ilmakuvissa

Viime kesänä jatkoin syksyllä 2021 aloittamaani Suomen kirkkojen drone-kuvausta ilmasta. Syksyllä 2021 kuvasin pari sataa kirkkoa, viime kesänä runsaat 400 lisää, joten nyt sivullani https://www.suomi-ilmasta.fi (osoite päivitetty 17.7.2023) on passikuva yli 600 kirkosta. Samalla tuli kuvattua kirkkoja myös sisältä sekä ilmasta eri suunnista, ympäristöä unohtamatta. Usein kirkot on rakennettu joko keskelle kylää tai lähelle vesistöä, jota pitkin kirkkokansan on ollut helppo saapua sanaa kuulemaan.

Drone-kuvatut kirkot Kunta 3D-kartalla, josta ne avautuvat valokuvina.

Avattava versio kartasta: https://demo.kunta3d.fi/Map.html?project=247.

Varsinkin kesäaikaan monet Suomen kirkoista ovat kauniita. Itse rakennukset eivät tietenkään vedä vertoja Keski-Euroopan katedraaleille, mutta ympäristöineen ne muodostavat kauniita kokonaisuuksia. Sopiva valaistus ja kuvakulma niin kirkkokuvat kelpaavat vaikka tauluiksi. Jos aika riittää, kokoan joskus kuvista kirjan tai näyttelyn. 

Jurvan kirkko (värejä muokattu).

Kirkkojen kuvaaminen on avannut itselleni uuden maailman. Niistä avautuu näkymä suomalaiseen historiaan ja menneisyyteen, jossa kansan on pitänyt pärjätä kulkutautien, katovuosien ja ankarien säiden armoilla. 

Kirkot kertovat myös Suomen muuttumisesta. Esimerkiksi Luhanka on nykyään pieni taajama (691 asukasta), mutta sen kirkko on kuin puinen katedraali. 

Luhangan kirkko.

Luhangan kirkko on rakennettu vuosina 1891-1893 ja siinä on 1500 istumapaikkaa -- siis yli tuplasti kunnan nykyinen asukasluku.

Kirkkojen istumapaikkoja ei ole numeroitu, joten paikkoja on mahdotonta laskea tarkasti. Suurin puukirkko on Kerimäellä, mutta "toiseksi suurimpia" itseään mainostavia on Suomessa useita. 

Drone surisee hetken, ennen kuin se nousee niin korkealle, että ääni hukkuu liikenteen meluun tai puiden suhinaan. Vain yhden kirkon luona henkilökuntaan kuuluva nainen tuli valittamaan ja sanoi, että "me emme pidä droneista". Siinä vaiheessa drone oli jo laskeutumassa ja kuvat otettu, joten nekin ovat mukana kokoelmassa.

Monet kirkot ovat kesällä auki (ns. tiekirkko). Sisällä on opas, yleensä paikallinen nuori, joka tietää kertoa kirkon historiasta. Heidän kanssaan oli mielenkiintoista keskustella myös kylän ja nuoren omista näkymistä. Moni oli hakenut opiskelemaan ja odotti kesän jälkeen tietoa tulevasta opiskelupaikasta.

Elokuun puolivälissä kuvasin Rautjärven kirkon. Kunta sijaitsee niin lähellä itärajaa, että kuvausta varten piti tehdä lentosuunnitelma ja ilmoittaa se lennonjohdolle. Vähänpä tiesin, miten tärkeä kuvasta tuli.

Rautjärven kirkko 14.8.2022, tuhoutui tulipalossa 

Jouluaamuna 25.12.2022 kirkko tuhoutui täysin nopeasti edenneessä tulipalossa, joka osoittautui tuhopoltoksi. Tämä kuva lienee yksi viimeisistä ao. kirkon ilmakuvista.

Moni kirkko on tuhoutunut joko tahallisissa tai tahattomissa tulipaloissa. Kynttilät ja puulämmitys koituivat ennen monen kirkon kohtaloksi, joskus myös seurakuntalaisten. Viime vuosilta muistetaan Ylivieskan (2016), Kiihtelysvaaran (2018) ja Pyhän Olavin kirkon (1997) tuhopoltot sekä Porvoon kirkon 2006 saamat vakavat vauriot. Porvoon kirkko pystyttiin kuitenkin korjaamaan. Hieman yllättäen Rantasalmen kirkon kohtaloksi koitui salamanisku vielä niinkin myöhään kuin kesäkuussa 1984.

Tämän kesän tavoite on kuvata loput 200 kirkkoa, minkä jälkeen kokoelmassa olisi kaikkien Suomen evlut-kirkkojen drone-kuvat. Tehtävä on kuitenkin vaativa, sillä jäljellä olevat kirkot sijaitsevat saaristossa tai Itä- ja Pohjois-Suomessa, missä välimatkat ovat pitkiä. Katsotaan miten käy. 

Suomen kirkot drone-ilmakuvissa (tai ainakin 200 ensimmäistä)

Olen kiertänyt vuosina 2020 ja 2021 kuvaamassa Etelä-Suomen kirkkoja dronella. Nyt kasassa on 200 kirkkoa, tavoitteena vähintään tuplata määrä tulevina kesinä. 

Ensimmäiset 54 kirkkoa.

Wikipedian listan mukaan luterilaisia kirkkoja on Suomessa noin 800. Lista on kuten Wikipedia muutenkin, harrastajien ahkeraa työtä, mutta ei virheetön. Esimerkiksi Kauniaisten kirkko puuttuu listalta. 

Miksi kuvata kirkkoja? Olisin voinut valita kuvauskohteeksi jotain muutakin, mutta mitä? Koulut, kirjastot tai kunnantalot ovat paljon uudempia ja yleensä tylsiä.K irkot kertovat Suomen historiasta ja herättävät ajattelemaan historiaa. 

800 kirkkoa köyhässä ja vähäväkisessä maassa tuntuu paljolta. Rakentajat ovat käyttäneet aikaa ja resursseja, joita olisi voitu hyödyntää myös tuon ajan köyhyyden ja kurjuuden poistamiseen. Ilmeisesti aikalaiset kuitenkin katsoivat, että kirkkojen rakentaminen kannattaa. Kirkot antoivat ihmisille yhteisen tavoitteen ja uskoa tulevaisuuteen, kun nälänhädät, sodat ja taudit koettelivat kansakunnan selkärankaa. Voin vain kuvitella, millaista turvallisuuden ja jatkuvuuden tunnetta esi-isämme saivat astuessaan kivikirkkoon, kun tavalliset asumukset olivat tuskin vajaa kummempia.

Kirkot ovat kiinnostavia myös siksi, että ne sijaitsevat usein kauniilla paikalla vesistöjen äärellä (kuten Lappajärven kirkko) tai kukkulan päällä (kuten Nummen kirkko). Kirkkokansa on soutanut paikalle ja kirkonkellot ovat kuuluneet kauaksi. Ehkä kaikkia ei olisi huvittanut lähteä lepopäivänä kirkkoon, mutta kirkko oli myös aikansa sosiaalinen media, jossa päivitettiin kuulumiset ja tavattiin muita. Kirkot kertovat myös talouden muutoksista. Joillakin pienillä paikkakunnilla on suhteettoman suuria ja hienoja kirkkoja, kenties muistona entisaikojen vauraudesta.

200 ensimmäistä kuvattua kirkkoa kartalla.

Vieraalla paikkakunnalla ohikulkija vain vilkaisee kirkkoja eikä pane merkille niiden rakenteita. Ilmakuvasta kaikki näkyy uudesta perspektiivistä. Olen ällistynyt, miten monimuotoisia suomalaiset kirkot ovat. Ensimmäisten 200 joukkoon on osunut monia ilahduttavia yllätyksiä, kuten Helsingin Östersundomin pieni puukirkko, Rajamäen hieno funkkisrakennus, moderni Joutjärven kirkko Lahdessa sekä Karkun kirkon erikoiset muodot, Keski-Loimaan italialaistyylinen kupolikirkko, Tampereen Viinikan kirkon sisäpiha ja Köyliön kirkko saaressa. Yläneen kirkko on maasta katsottuna vaikuttava näky, Huhtamon kirkko aivan laajan suon reunassa ja huonon tien päästä mäeltä, puiden keskeltä löytynyt Kuivannon kirkko oli yllätys sekin.

Varsinkin pääkaupunkiseudulla ja Tampereella on runsaasti moderneja kirkkoja, jotka edustavat ihan erilaista ajattelua. Kalevan kirkko on komea, Kannelmäessä on mielenkiintoinen suippomalli ja Hyvinkään kolmiorakenne muistuttaa laskeutunutta Star Wars -alusta. Useimmat ovat kuitenkin varsin tylsiä. Tampereen Hervannassa kirkko on niin tylsä, ettei sitä tunnistaisi kirkoksi ilman tekstiä Hervannan kirkko rakennuksen kyljessä. Jossain määrin tylsiä bongauskohteita ovat myös vanhat 1400-luvun kivikirkot, sillä ulospäin ne ovat kuin samalla muotilla tehtyjä. Niiden sijainnin keskittyminen rannikkoseudulle ja Hämeenlinnan lähistöön kertoo historiasta.

Kirkkojen bongaaminen on avannut uuden ikkunan myös kotimaan maisemiin. Olen aina ajellut pikkuteitä ja kuvannut maisemia, mutta kirkkojen mukaan suunnistaminen on vienyt ihan uusille kylille, joista moni on kesä- ja syysaikaan hämmästyttänyt kauneudellaan.

Moni kirkko on tänä vuonna ollut rakennustelineiden peitossa. Korjausvelka kasvaa koko ajan, eikä kaikilla seurakunnilla riitä niihin varaa. Kun kirkosta eronneiden määrä kasvaa, seurakuntien tulot pienenevät ja kirkkoja joudutaan jopa sulkemaan. Jokelan kirkkoa oltiin syksyllä 2021 jo purkamassa (ja sitten joku varasti sen kellot). 

Kirkkojen lisäksi niitä ympäröivät hautausmaat ovat tutustumisen arvoisia. Niillä kävellessä omat deadlinet ja projektiaikataulut menettävät merkityksensä. Erityisen pysäyttävä näky oli Östersundomin hautausmaalla. Lähekkäin on kaksi hautaa, joista toisessa on 4,5-vuotiaana kuollut Ines Wiktoria Melander ja toisessa 104-vuotiaana kuollut Märtha Elisabet Synnöve Blomqvist. Toisen elämä päättyi jo ennen kuin se ehti alkaakaan, toinen sai sata vuotta enemmän.

Jatkan kirkkojen kuvaamista ensi vuonna. Voit seurata projektin etenemistä kirkkokuvien sivulta https://www.suomi-ilmasta.fi/ (osoite päivitetty 17.7.2023).

Drone-kuvaajan vuosi 2020

Koronavirus peruutti vuoden 2020 tapahtumat ja tilaisuudet, joten tavallisen valokuvaamisen sijaan perehdyin kuvauskopterin eli dronen käyttöön. Ostin toukokuussa juuri esitellyn DJI Mavic Air 2 -kopterin ja loppuvuoden aikana otin sillä tuhansia kuvia.

Ensimmäinen havainto: kesäinen Suomi on uskomattoman kaunis, myös ilmasta.

Loimaan lähellä.

Elokuussa värit vain paranivat, koska mukaan tuli aavistus syksyn kuulautta.

Otaniemi, taustalla Keilaniemi.

Elokuinen ilta Espoon rannikolla on kuin maalaus.

Villa Miniato Espoon rannikolla.

Etelä-Helsingissä ja Espoossa dronen lennättäminen on helppoa, sillä kiellettyjä alueita on vain vähän ja maksimi lentokorkeus oli vuoden 2020 loppuun asti 150 metriä. Monissa muissa kaupungeissa korkeusrajoitus on 50 metriä (esim. Tampere) tai lennätys on kokonaan luvanvaraista (Jyväskylä, Kouvola). Tietoa lentoalueista ja rajoituksista saa mukavasti Aviamapsin drone-kartalta.

Drone-lennättäjä huomaa nopeasti, miten vaikeaa lentäminen on. Fysiikka on sitä vastaan (laskeutuminen!), gps-signaalit poukkoilevat rakennusten välissä ja lentäminen on tiukkaan säädeltyä. Ajatus autonomisista droneista kuljettamassa ostoksia kotiovelle tai omalle parvekkeelle on utopiaa. 

Syksyn edetessä maisemat muuttuivat koko ajan. Vähäsateinen ja paljon kauniita aurinkoisia päiviä sisältänyt syksy tarjosi hyviä kuvauspaikkoja, jotka saivat Helsingin avautumaan ihan uudesta näkökulmasta. 

Tervasaari.

Stadilaiset tuntevat Tervasaaren, mutta itse olen noteerannut sen vain ajaessani autolla ohi. Saari onkin avoinna yleisölle, vaikka pienvenesatamista voisi luulla toisin. Saari on varsinkin koiranomistajien suosiossa.

Ilmasta näkee asioita, joita maan pinnalta ei voisi huomata. Helsingissä on esimerkiksi lukuisia taloja, joiden keskellä on valokuilu tai suoranainen reikä. Tässä niistä yksi, Kalliosta:

Kallion "reikätalo".

Joskus dronella saa hauskoja kuvakulmia. Esimerkiksi Kallion pyöreä Ympyrätalo muistuttaa Kuolontähden sädeasetta tai atomivoiman miilua.

Kallion Ympyrätalo.

Myös Pasilan uusi rautatieasema (osana Triplan kauppakeskusta) on suoraan ylhäältä katsottuna utopistisen näköinen:

Pasilan rautatieaseman aula suoraan ylhäältä.

Mavic Air 2 on hyvän sään kopteri. Joskus taustalla lähestyvä saderintama tuottaa kuitenkin jännittäviä kuvia -- etenkin kun ottaa useamman kuvan ja yhdistää ne rinnakkain.

Töölö saderintaman lähestyessä.

Aina ei tarvitse lentää korkealle. Lähikuva rautatieaseman kivimiehistä maskeineen alle 10 metrin lentokorkeudelta:

Kivimiehet lähikuvassa.

Kasvitieteellinen puutarha lokakuun alun auringossa. Halusin hyödyntää 150 metrin korkeusrajoitusta niin pitkään kuin voi, ja dronen kameran 24-millinen polttoväli antaa laajan kuvakulman.

Kasvitieteellinen puutarha.

Syksyn kauneus vain lisääntyi lokakuun edetessä. Tässä tuttu paikka Töölönlahdella, värejä hieman käsitelty Lightroomilla:

Töölönlahti, Finlandia-talo ja Kansalaistori.

Korttelien sisäpihat kätkevät kaikenlaisia yllätyksiä: savupiippuja, viihtyisiä leikkipaikkoja lapsille (tai pelkkiä autopaikkoja) ja joskus kokonaisia taloja, kuten tässä Kallion kirkon lähellä sijaitsevassa korttelissa:

Talo sisäpihalla.

Erillisiä taloja tai siipirakennuksia on paljon myös Töölössä. On siinä takseille, postinkantajille ja ambulansseille haastetta osoitteen löytämisessä!

Messukeskus on tuttu lähes jokaiselle, mutta vierailija ei useinkaan tule ajatelleeksi, että kivenheiton päässä alkaa Käpylän puutaloalue, joka varsinkin kesäaikaan on erittäin idyllinen.

Käpylän korttelien alkua.

Marraskuun alkaessa uskoin kuvauskelien olevan ohi, mutta eipä ollutkaan. Matalalta paistava aurinko tarjosi mahdollisuuden taas uudentyyppisiin kuviin.

Topeliuksenpuisto Töölössä marraskuun aamupäivässä.

Kopterikameran kenno on vain vähän älypuhelinta suurempi. Valon vähentyessä kuvaaminen muuttui vaikeaksi ja kuviin tuli kohinaa. 

Haukilahden Haikaranpesä (Espoo).

Joulukuulle osui vielä kirkkaita päiviä. Ilmasta katsoen Katri Valan puiston vieressä olevat talot muistuttavat laivaa.

Katri Valan puisto ja "laivatalot".

Joulukuun hämärä ja koronarajoitusten hiljentämä Helsinki kuvasi hyvin koko joulukuun 2020 tunnelmaa.

Oodi keskustakirjasto joulukuun iltapäivän hämärässä.

Viimeiset kuvat otin jouluaattona. Keskipäivän aikaan valoa oli riittävästi ja liikenteen loppuminen kirkasti ilman niin, että Etu-Töölö näkyi kirkkaasti aina merelle asti.

Jouluaatto Etu-Töölöstä Jätkäsaareen asti.

Drone-lennätyksen rajoitukset kiristyivät eu-vaatimusten mukaisesti vuoden 2020 viimeisenä päivänä. Enimmäislentokorkeus laski 120 metriin ja lennättäjiltä aletaan mm. vaatia verkkotentin suorittamista. Mutta eiköhän tänäkin vuonna tule jotain kuvattu. Talvi saa Helsingin ja Espoon näyttämään taas ihan uudenlaisilta.

Lisää drone-kuviani on galleriassa https://petterij.kuvat.fi/kuvat/Drone-kuvia/.

Sivutietä Käpälämäkeen

Tuhannes kirjoitus tässä blogissa, siispä aiheeksi sopii muu kuin tietotekniikka. Tai no, kyllähän tämäkin tietotekniikkaa sivuaa.

Vanhasta tottumuksesta ajamme kaupungista toiseen nopeinta moottoritietä pitkin, yleensä vielä lievää ylinopeutta ja katse tiukasti eteen suunnattuna. Joskus kannattaisi poiketa tutulta reitiltä ja nähdä Suomi uusin silmin.

Esimerkiksi Helsingistä Tampereelle pääsee suoraa moottoritietä, mutta miksi käyttää aina sitä samaa, äärimmäisen tylsää reittiä? Joskus voisi ajaa pienempiä teitä esimerkiksi Nurmijärven ja Lopen kautta, vanhaa Tampere-Helsinki-tietä tai suorastaan Humppilan ja Sastamalan kautta länsipuolelta koukaten.

Matka-aika pitenee hieman, mutta uudet maisemat korvaavat vaivan. Navigaattorien ansiosta pikkuteiden ajaminen on helppoa ja jos huomaa pysähtyneensä liian pitkäksi aikaa kaunista paikkaa ihailemaan, navigaattori johdattaa takaisin moottoritielle. Navigaattori kertoo myös paljonko aikaa nähtävyyksien katseluun on jäljellä.

Itse käytän usein tilaisuutta hyväkseni. Vaikka kyse olisi työmatkasta, varaan ajamiseen hieman enemmän aikaa ja kierrän viimeistään paluumatkan uutta reittiä. Joskus pysähdyn katsomaan kohtia, joista päätielle näkyy vain tienviitta tai matkailumainos. Varsinkin kesällä Suomi on kaunis maa, joten kannattaa pysähdellä ja leikkiä turistia töiden lomassa.

Sivutie matkalla Jyväskylään.

Ja jos olet ihmetellyt, missä se kuuluisa Käpälämäki on, ainakin yksi löytyy läheltä Kimolaa (ja missäs se sitten on -- ota selvää):

Minäkin lähdin Käpälämäkeen Kimolaan.

Jyväskylään kannattaa mennä Vääksyn kanavan kautta. Tie valittiin juuri Suomen kauneimmaksi maisemareitiksi, eikä ihme:

Pulkkilanharju elokuisena iltana, matkalla Helsingistä Jyväskylään.

Olen ajanut usein puhumaan Mikkeliin ja ihastellut hauskoja paikannimiä: Kissakoski ja Koirakivi. Oletko koskaan ajatellut pysähtyä niiden kohdalla? Kissakosken voimalaitos tuo nimenä mieleeni lasten Miina ja Manu -kirjat. Paikka on hieno ja pysähdyksen arvoinen. Museossa on mm. vanhaa tekniikkaa:

Kissakosken voimalaitoksen museo.

Lähellä oleva Koirakivi sen sijaan oli pieni pettymys; vain pari taloa eikä mitään selitystä hauskan nimen historiasta. Kun pysähdyin paikalle elokuisena iltana, missään ei näkynyt ketään. Moottoriteiden ulkopuolinen Suomi on lähes asumaton, vaikka taloja onkin.

Koirakiven nuorisoseuran (autio) talo. 

Koirakiven kylä on vanhan Savontien varrella.

Suuri Savontie.

Joskus jo pieni poikkeama päätieltä avaa kauniita maisemia. Esimerkiksi tällainen järvimaisema odottaa autoilijaa Heinolantiellä Etelä-Savon ja Päijät-Hämeen rajalla. Matkaa 5-tielle on vain muutama sata metriä.

Elokuinen iltahetki muutama sata metriä 5-tieltä.

Rooman paras nähtävyys oli... minä itse

Onko valokuvauksessa tapahtumassa sama kuin sosiaalisessa mediassa? Tärkeintä on minä itse -- tapahtumani, mielipiteeni, oikeuteni, kuvani. Minä, minä, minä... huomaattehan kaikki varmasti minut?

Jo Rooman lentokentän tuloaulassa kiinnitin huomioni nuoreen naiseen, joka poseerasi suuren Colosseumin julisteen edessä ja kuvasi itseään kännykällä. Todennäköisesti kuvat menivät saman tien Facebookiin. Katsokaa, olen Roomassa! Siis minä!

Sama jatkui oikealla Colosseumilla. Seistessään 2000 vuotta vanhalla areenalla monia turisteja kiinnosti enemmän itsensä kuin Colosseumin kuvaaminen.

"Me olemme Colosseumilla, katsokaa"

Ei Colosseumin kuvaamisessa mitään järkeä olekaan -- netistä löytyy napin painalluksella tuhansia ammattilaisten ottamia kuvia, jotka ovat takuulla parempia kuin omalla kännykkäkameralla kuvatut räpsyt.

Silti odottaisi, että nykyihminen pysähtyisi tällä uskomattomalla rakennustaiteen ja historian muistomerkillä edes hetkeksi aistimaan historian siipien havinaa ja kuuntelemaan areenalla vertaan vuodattaneiden valitusta. Monille tärkeämpää tuntui kuitenkin olevan itsensä ja kaverinsa kuvaaminen.

"Minä -- ja on siellä se Roomakin".

Itsensä kuvaajia riitti loputtomiin:

"Me ja Fontana di Trevi".

"Minä ja sinä -- niin, ja Pietarinkirkko".

"Me ja Vittorio Emanuele II".

"Me ja jotain raunioita".

"Me ja lisää raunioita".

"Espanjalaiset portaat -- ja varsinkin minä".

Filmikameroiden aikaan meitä eurooppalaisia nauratti japanilaisturistien tapa kuvauttaa itsensä tunnettujen nähtävyyksien edustalla. Se oli tavallaan ymmärrettävää -- matka oli ehkä ainoa laatuaan ja kotiväelle haluttiin osoittaa, missä kaukana oli oltu.

Nyt valokuvanarsismista on tullut oma taiteenlajinsa ja kuvat jaetaan saman tien nettiin koko maailman nähtäväksi. Nähtävyydet, maamerkit ja ylipäätään ulkomaat ovat olemassa antaakseen taustan omalle kuvalle.

Kun tekniikka teki kuvaamisesta ilmaista ja helppoa, emme löytäneet maailmaa ympärillämme vaan itsemme.

Toivottavasti kyseessä on vain ohimenevä villitys. Ehkä sitten, kun kaikki muistikortit, FB-seinät ja kiintolevyt ovat täynnä kuvia itsestä ja kavereista, eikä kukaan koskaan katsele näin tylsiä otoksia, into lopahtaa. Eroamme Facebookista ja huomaamme, että maailmassa on muutakin.

Omia kuviani ikuisesta kaupungista on Googlen galleriassa.

Yhtään kuvaa itsestä en ottanut. Tietenkään.

Loch Nessin hirviötä ei ole

Tuskin mikään uutinen kenellekään: Loch Nessin hirviötä ei ole. Tarina on pelkkää legendaa.

Päivän Iltalehti väittää kylläkin toista: George Edwards, joka on käyttänyt 26 vuotta hirviön etsimiseen, on vihdoin saanut napattua siitä valokuvan. Kuinka ollakaan, kuva on sen verran epätarkka, ettei sitä kannata suurentaa (miksei kaikilla voi olla kunnon järjestelmäkameroita Samsungin pokkarin sijaan?).

Mutta uskaltaako kuvan aitoutta epäillä, onhan kuvan "...independently verified by a team of US military monster experts"? En tiennytkään, että USA:n armeijalla on myös hirviöasiantuntijoita. Iltalehden toimitus on viisaasti jättänyt tämän kohdan kääntämättä :-)

Kuinka ollakaan, Edwards järjestää turisteille Nessien etsintäretkiä. Valokuva hirviöstä on hyvää PR:ää.

Oma uskoni hirviön olemassaoloon rapisi kauan sitten, kun kävin kyseisellä järvellä. Se on pitkä, mutta yllättävän kapea. Levein kohta on vain runsas kaksi kilometriä. On mahdoton kuvitella, että syvissä vesissä voisi asustaa lisko (kaiketi useampia, koska sen pitää myös lisääntyä), joka vain äärimmäisen harvoin nousisi pintaan.

Hirviölegendat pysyivät hengissä satoja vuosia, kun kameroita ei oltu keksitty tai ne olivat harvinaisia. Nyt, kun jokaisella on kamera vähintään puhelimessa, hirviöt ovat joutuneet ahtaalle. Nessiestä pitäisi kertyä läjäpäin kuvia. Uskovaisia kuvien puute ei lannista. Iltalehden jutun yhteydessä on kysely, jossa 50 % yli 5000 vastaajasta ilmoittaa uskovansa hirviöön.

Sama pätee ufoihin. Missä ovat kaikki kuvat ufoista ja humanoideista? Lähtivätkö ufot takaisin kotiplaneetalleen huomattuaan, että ihmiset olivat keksineet digikamerat?

Ikävä kyllä, digikuvaus on tehnyt maailmasta paljon aiempaa tylsemmän paikan.

JK. Sattumoisin ostin eilen marketista Blu-ray-version vuoden 1977 elokuvasta Kolmannen asteen yhteys. Sen keskikohdassa on tähän sopiva tiedonjyvä, jossa armeijan edustaja pilkkaa yleisöä: "edellisenä vuonna" (ilmeisesti siis 1976) amerikkalaiset ottivat yli seitsemän miljardia valokuvaa -- mutta missä ovat luotettavat kuvat ufoista? Yleisössä oleva uutistoimittaja vastaa hänelle: ei todista mitään, sillä ei meillä liioin ole kuvia lento- tai auto-onnettomuuksista niiden tapahtuessa.

Nyt on. Youtubesta löytyy satoja videoita lento-onnettomuuksista ja tuhansia videoita autokolareista. Digiaikana kuvia otetaan luultavasti sata kertaa enemmän kuin 1970-luvulla. Mutta niitä uskottavia ufo-kuvia meillä ei ole vieläkään.

Ensimmäiset kuvat Canon 5Dm3:lla

Parin kuukauden odottelun jälkeen sain vihdoin Canon 5Dm3 -kameran. Heti seuraavana päivänä järjestetty Helsingin sambakarnevaalin kulkue tarjosi hyvän tilaisuuden testata uutta kameraa.

7D:n ja 5Dm2:n jälkeen uusi runko tuntuu heti tutulta. Etsinkuva on mahtavan iso ja kirkas, muistinvaraisesti arvioituna lähes Mark III Ds:n tasoa. Laukaisin on niin herkkä, että muutaman kerran kamera laukesi ihan vahingossa.

Asetusvalikko on taas entistä laajempi. Uutta on se, että mikrofokussäädön voi tehdä erikseen objektiivin tele- ja laajispäähän. Nopeassa kokeilussa 17-40 ja 70-200-millisillä ei ollut mitään eroa, ehkä säätö tarkennusetäisyyden perusteella olisi ollut hyödyllisempi? Testikuvien ottaminen eri arvoilla on kovin työlästä -- vähintäänkin kamerassa pitäisi olla kuvauspainike säätövalikosta poistumatta tai mieluiten jonkinlainen automatiikka, jolla arvot voisi hakea kohdalleen.

Toimintatilan valitsimessa on nyt lukituspainike, joka estää sen liikkumisen vahingossa. Se onkin tarpeen, sillä aiemmissa rungoissa tila vaihtui turhan helposti itsekseen. ISO-painiketta on pienennetty, jotta sen erottaisi tuntoaistilla, mutta pienen nystyrän käyttö on turhankin hankalaa.

Canonin kameroissa muistikortille mahtuvien kuvien määrälaskurin maksimiarvo on 999, mikä ei isoilla korteilla ja jpegillä kuvattaessa ole kovin paljon. Nikoneissa laskuri yltää 9999:ään asti. Pienenä myönnytyksenä Canon on lisännyt laskurin eteen ykkösen: nyt maksimimäärä on 1999. Tuntuu kovin turhalta... miksei sitten saman tien neljä täyttä numeroa?

Jostain syystä kirkkaassa auringossa LCD-näyttö meni välillä melkein pimeäksi, aivan kuin kamerassa olisi jotain vikaa. Kuvan suurentaminen katselutilassa hämmentää: vanhat peukalolla painettavat napit eivät enää toimikaan, vaan pitää kiertää rullaa etusormella. Lisäksi suurennuslasi-painikkeen oletusarvo on 1,5x, minkä ainakin itse vaihdoin asetuksista oitis (heti kun sen löysin!) 1,0x-asentoon. Toinen hyödyllinen vaihtoehto on se, joka hyppää suoraan 1:1 suurennokseen aktiivisen tarkennuspisteen kohdalle.

Vielä yksi pieni asia: miksi kameran hihnassa pitää loistaa kissankorkuisilla kirjaimilla EOS 5D Mark III? Sehän on kuin kutsu varkaalle. Onneksi vanha ja kulunut 40D:n mukana tullut hihna oli yhä tallella, vaihdoin sen uuteen kameraan. Hihnassa lukee vain EOS Digital. Saa olla todella tarkkasilmäinen jotta huomaa kauempaa eron 40D:n ja 5Dm3:n välillä.

Entä sitten ne kuvat? Sambakarnevaali osui lähes helteiseen auringonpaisteeseen. Kuvia on Picasa-galleriassani. Värien loisto on lähinnä auringon, hienojen esiintyjien ja objektiivien ansiosta. Kuvissa on tuskin ainuttakaan, jota ei olisi voinut ottaa 7D:llä tai 5Dm2:lla.

Mutta on jotain muutakin. Otetaan vaikka tämä:

Isompi 940 pikselin versio napsauttamalla kuvaa.

Kirkas ja jyrkkä auringonvalo, jota salamakaan ei täysin tasoita, on ongelmallinen, mutta ainakin kuva on erinomaisen terävä -- ottaen huomioon että se on kuvattu täydellä 2,8 aukolla (objektiivina 70-200 mm F2,8 IS II).

Rajaus edellisestä (1:1, 916x611 pikseliä).

Pikselitason tarkkuus on monille harrastajille (jopa ammattilaisille) turhaa. Kuvia otetaan paljon  nettikäyttöön, ja siellä jopa kamerapuhelimen tuhruinen versio riittää. Kuvan pienentäminen hävittää tarkennusvirheen tai objektiivin pehmeyden. Mutta niille, jotka itseni lailla saavat tyydytystä kuvanlaadusta silloinkin, kun se ei näy nettisivulta, tällainen yhdistelmä on lyömätön.

Ostin myös Canonin gps-lisälaitteen GP-E2. Lyhyen kokeilun perusteella se on toisaalta hieno, toisaalta huono. Siitä johtuen vain osassa sambakulkueen kuvista on mukana koordinaatit. Palaan aiheeseen myöhemmin.

Instagram: miljardilla taalalla entistä huonompia digikuvia

Facebook tekee historiansa ensimmäisen merkittävimmän yrityskaupan ostamalla Instagram-kuvanjako-ohjelman. Kauppahinta on käsittämättömät miljardi dollaria.

Tuntuu kuin nettikuplan hullut vuodet olisivat palanneet. Instagram on hyvin yksinkertainen ohjelma, jonka keskeinen idea on huonontaa matkapuhelimella otettuja kuvia (ikään kuin ne eivät jo ennestään olisi riittävän huonoja).

Aluksi Instagram tekee kuvista neliömäisiä (muistatko vanhat 9x9 cm valokuvat, joissa oli valkoiset reunat? No -- minäkin toivoisin unohtaneeni, mutta ne olivat todella yleisiä 1970-luvulla). Sen jälkeen se vääristää kuvan värit suotimella, joka tekee kuvista epätodellisia tai yksinkertaisesti vain vanhoja haalistamalla niiden värit.

Siis esimerkiksi näin (Espoon Innopolin aula Instagrammina 4.4.2012):

Siinä se. Miljardi euroa tällaisesta palvelusta.

Insinöörin sydäntä särkee jo palvelun keskeinen idea: huonontaa nyt kuvia tarkoituksella. Tähän asti insinöörit ovat käyttäneet miljoonia työtunteja kuvanlaadun parantamiseen. Kun riittävän hyvä taso on vihdoin saavutettu, ihmiset haluavatkin pilata kuvansa ja tehdä niistä tahallisesti huonoja.

Instagram ilmestyi iPhonelle jo toista vuotta sitten. Pari viikkoa sitten siitä ilmestyi vihdoin Android-versio. Ja amerikkalainen teknologiakolumnisti mainitsee Instagramin puuttumisen yhdeksi syyksi, miksi hän uuden Nokia Lumia 900:n sijaan päätyi sittenkin uuteen iPhoneen.

Olen ollut palvelun käyttäjä vuoden, mutta silti en ymmärrä. Kun Facebookilla on jo valmiina 800 miljoonaa käyttäjää ja oma kuvanjakopalvelu, vastaavat suotimet olisi kehittänyt siihen sadalla dollarilla. Onkohan Facebookilla liikaa rahaa? Onko tämä lopun alkua Facebookille?

Jos sinä ymmärrät paremmin, kommentoi alle.

Muokattu klo 23.20: Yrityskauppa ei ole Facebookin ensimmäinen, mutta merkittävin. Aiemmin ostetut yritykset ovat olleet pieniä ja suurelle yleisölle tuntemattomia.

Lisäys 10.4.2012 Vielä yksi kiteytys: nollasta miljardiin 1,5 vuodessa (palvelu avattiin lokakuussa 2010) - kuulostaako uskottavalta? Kaiken lisäksi palvelu perustuu ilmaiseen kuvien jakamiseen, joten sille ei voi keksiä bisnesmallia. Raha ei yksinkertaisesti liiku. Väkisinkin tulee mieleen nettikupla ja uusi talous. Ja aivan kuten silloin, nytkin löytyy asiantuntijoita, jotka väittävät kirkkain silmin neliömäisen valokuvan, hassujen väriefektien ja yhteisön olevan miljardin arvoinen.

Ihanat naiset marssilla

Tänään 6.8.2011 järjestetty lutkamarssi keräsi tuhansia osallistujia, joukossa muutamia miehiäkin.

Lutkamarssit saivat alkunsa kun kanadalainen poliisi kehotti naisia välttämään liian paljastavaa ja provosoivaa pukeutumista. Marssien tarkoituksena on muistuttaa siitä, että jokaisella on oikeus fyysiseen koskemattomuuteen -- pukeutumisesta riippumatta.

Siitä on helppo olla samaa mieltä. Muussa käyttäytymisessä kannattaa aina säilyttää oma maalaisjärki. Tilastojen mukaan useimmiten väkivallan kohteeksi valikoituu mies, joka liikkuu yöaikaan vaarallisilla alueilla. Humalassa pankkiautomaatilla toikkarointi lisää riskin moninkertaiseksi, vaikkei olekaan riittävä perustelu ryöstölle.

Itseäni ilahdutti marssijoiden rohkea asenne. Oli lupa pukeutua näyttävästi ja tarkoituksellisen provosoivasti. Kylttien tekstit antoivat roisisti takaisin: "I still get more pussy than you", "Oma rasia - oma asia" ja "Jos haluan munaa, pyydän sitä".

Erikoisin kyltti sanoi "Ecto gammat". Sen kantaja oli pukeutunut Leeloksi Viides elementti -elokuvasta, jossa teksti tarkoitti avaruusolentojen kielellä "älä koske ilman lupaa". Harvoin on mielenosoituksessa nähty avaruusolentojen kieltä.

Jos netin keskustelupalstoihin olisi luottamista, marssi oli turha, sillä suomalaismiehistä on äkkiä tullut todellisia gentelemanneja. Rangaistuksia pedofiliasta ja raiskauksista vaaditaan kiristettäväksi. Kirjoitusten perusteella kaikki kohtelevat lapsia ja naisia tasa-arvoisesti ja kunnioittavasti. Mutta ne maahanmuuttajat...

Vaikkei sadekuuroihin puhjennut taivas suosinutkaan valokuvausta, asian harrastajat saivat vuoden neljännen vappunsa (laskin aiemmin väärin, koska unohdin kesäkuun alussa Helsingissä järjestetyn sambakarnevaalin). Omia kuviani on sivulla https://picasaweb.google.com/petterij/Lutkamarssi2011#

Kadun varrella tuntui olevan valtavasti kameroita. Niitä oli myös marssijoilla itsellään. Kulkueesta otettiin varmasti kymmeniä, ellei satoja tuhansia valokuvia. Se tuottaa uuden ilmiön: kulkueessa näytetyt kyltit tallentuvat tuhansiin kuviin, joista ne näkyvät katsojille vielä vuosienkin päästä. Internet ja perinteiset tiedotusvälineet levittävät kuviensa kautta iskulauseet koko Suomeen.

Joskus väitetään, että perinteiset mielenosoitukset häviävät nettivaikuttamisen ja sosiaalisen median myötä. Käykö sittenkin päinvastoin? Netti ja digikuvaus tekevät perinteisestä mielenosoituksesta entistä tehokkaamman.

Siksi iskulauseet kannattaa laatia huolella ja tehdä kylteistä isot sekä visuaalisesti miellyttävät.

Tukholman saariston rakennuksia valokuvissa

Ruotsinlaivan reitti Tukholmaan kulkee pitkän saariston läpi. Maan vauraus näkyy kauniissa huviloissa ja upeissa taloissa, joita saariin on rakennettu. Ne jäävät monelta huomaamatta, koska matkalla tulee valvottua myöhään ja aamulla on muutakin tekemistä kuin maisemien ihailu.

Kiinnostuin rakennuksista muutama vuosi sitten eräällä laivaseminaarila ollessani ja olen siitä lähtien ottanut taloista kuvia. Gps-sijaintitiedon ja internetin ansiosta joidenkin rakennusten merkitys on mahdollista selvittää. Osa hulppeista taloista on ilmeisesti yhä yksityiskäytössä, osa on muutettu nykytapaan konferenssikeskuksiksi. No, jossainhan Abba-tähtien, Barnevikien ja muiden on asuttava.

Googlen kartta näyttää, miten mutkittelevaa reittiä laiva etenee Tukholmaan:

Reitti on piirretty todellisten gps-tietojen mukaan. Se eroaa joissakin kohdissa selvästi Google Mapsin karttaa piirretystä reittiviivasta, aivan kuten Helsingin edustalla.

Voit käyttää tätä listausta ensi matkalla oppaana, jos haluat bongata kohteita itse. Kuvat ovat aikajärjestyksessä ja ellei laiva ole myöhässä, kellonaika (esimerkeissä Suomen aikaa eli tunti paikallisaikaa enemmän) riittää kertomaan milloin ollaan oikealla kohdalla. Ruotsinlaivan kipparoinnin täytyy olla maailman tylsin merimiesammatti, sillä reitti on aina sama ja sitä kuljetaan lähes minuutin tarkkuudella.

Kaikki kuvatut kohteet ovat menosuunnassa laivan oikealla puolella, missä laivan etäisyys rannasta on pienempi. Kuvien ja talojen sijainti kartalla näkyy tarkemmin Picasawebin galleriasta.

Furusund (klo 6.50)

Ensimmäinen asutusta sisältävä kylä Ahvenanmereltä tultaessa on pieni ja kaunis Furusund. Tämä ohitetaan jo kymmentä vaille kuusi paikallista aikaa, jolloin lähes kaikki matkustajat ovat vielä unessa. Jos sää on sopiva, nouseva aamuaurinko saa kylän näyttämään todella kauniilta.

Brudnäs (klo 7.40)

Kaunis koivukuja johtaa upealle huvilalle, joka on ilmeisesti Brudnäsin huvila.

Www-sivu kuvaa taloa näin: Brudnäs är en välbevarad sommarvilla uppförd 1901 och ritad av arkitekt Ragnar Östberg. Aspudden är ett välbevarat sommarställe från 1923 i fornnordisk stil.

Koivukuja näkyy vielä havainnollisemmin satelliittikuvasta:

Siarö

Pian Brudnäsin jälkeen laivan vasemmalle puolelle jää kesämökeistään tunnettu Siarön saari. Kiinnostavaksi saaren tekee se, että aikansa tunnetuimpiin tenoreihin kuuluneella Jussi Björlingillä oli saaressa mökki, jossa hän myös kuoli 9.9.1960. Saaren nimi ja sijainti selvisi itsellenikin vasta äskettäin, joten siitä ei ole valokuvaa. Muista kohteista poiketen tämä on laivan vasemmalla puolella. Google Mapsiin saari on piirretty ilman nimeä:

Lautat (klo 7.54)

Laivareitin poikki kulkee lukuisia lauttoja, jotka usein ehtivät vain nipin napin alta pois. Ilmeisesti suurin lautta on Ljusterön ja Östanån välillä kulkeva Jupiter:

Östanå Slott (klo 7.55)

Mäen päällä näkyy upea kartanomainen rakennus, Östanå Slott:

Nyt ei StreetViewistäkään ole iloa, koska lähiseudun teitä ei ole kuvattu. Satelliittikuva näyttää kuitenkin linnaa ympäröivän hienon, suorakaiteen muotoisen puiston:

Punaiset talot rannalla (klo 8.00)

Lillnäsissä on vierekkäin muutamia värikkään punaisia taloja aivan rannassa. Niitä ei voi olla huomaamatta:

Björnhuvud (klo 8.02)

Upea talo Björnhuvudissa on ilmeisesti yksityiskäytössä:

Talon toiselle puolelle pääsee kurkistamaan StreetViewin kautta. Kuvien tarkkuus ei ihan riitä portissa olevan nimen lukemiseen:

Huvila saaressa (klo 8.10)

Saaressa on hieno huvila, jonka rannassa on pieni huvimaja. Googlen kartalla kaikki laivareitit on piirretty salmeen saaren toiselle puolelle, mutta ainakin isot alukset ohittavat Nybodaholmen-saaren sen eteläpuolelta, jolloin huvila näkyy:

Tämän jälkeen laiva tulee kohtaan, jossa mutkitteleva reitti tekee tiukkoja käännöksiä. Kartan alareunasta näkyy, miten paljon todellinen kulkureitti poikkeaa Googlen karttaan merkitystä:

Oxdjupet (klo 8.55)

Mutkien keskellä on reitin kapein kohta, paikallinen Kustaanmiekka, laivan kulkiessa Oxdjupetin salmen läpi. Kulkusuunnassa oikealle jää Rindön saari ja vasemmalle isompi Varmdö.

Rindön saarella on Oskar-Fredriksborgin linnoitus, joka näkyy hienosti laivan sivuuttaessa sen aivan läheltä:

Saarella näkyy myös kasarmirakennus:

Salmen toisella puolella on Fredriksborgin pyöreä linnoitus.

Kun salmesta on selvitty ja laiva kääntyy, salmen kapeus näkyy hyvin seuraavan aluksen tullessa:

Ljungbergsgården (klo 9.15)

Vuonna 1908 pankkiiri Nils Perssonin rakentama upea kesähuvila toimii nykyään konferenssikeskuksena.

Bogesundin linna (klo 9.38)

Metsän takaa näkyy Bogesundin linnan tornit. Tarkemmat tiedot edellisessä kirjoituksessa. Googlen kartta näyttää laivareitin väärässä kohdassa.

Duvholmenin kivihuvila (klo 9.42)

Duvholmenin saarella on oma kotisivu, joka kertoo saaren rakennuksista. Iso talo on kivihuvila (Stenvilla), jonka Josef Berggren rakennutti kolmelle tyttärelleen vuonna 1890. Sivujen mukaan talossa asuu nykyään vuokralla viisi perhettä. Heillä on upea näköala Tukholmaan!

Myös tämän saaren kohdalla Google Mapsin reittiviiva on piirretty väärään kohtaan.

Elfvikin huvila (klo 9.44)

Hieno huvilamainen rakennus Elfvikin niemen rannalla:

Elfviksudde-hotelli (klo 9.45)

Rannalla näkyy pitkänomainen, matala rakennus, joka jää osittain puiden varjoon. Pihassa liehuu yleensä Ruotsin lippu. Rakennus on Blue Hotel -hotelli.

Hotellin www-sivulla rakennusta kehutaan arkkitehtuurin helmeksi -- ja sitä se varmaan olikin valmistuessaan 1960-luvulla. Kokonaisuus tuo mieleen samalta ajalta peräisin olevan Helsingin Hanasaaren konferenssikeskuksen, joka toimii myös osallistujien majoituslaitoksena.

Akvaariotalot (klo 9.50)

Nyt ollaan jo Tukholman kaupungin alueella. Lidingön saarelta [korjaus 5.8.2011: Lidingö on oma kuntansa, saari ei kuulu Tukholmaan] pistää silmään kaksi rakennusta, joista oikeanpuoleinen on kuin kolmeen kerrokseen rakennettu akvaario: koko talon seinä on lasia. Kun vielä aamuaurinko paistaa suoraan sisään, asukkailla ei ainakaan ole puutetta valosta!

Tässä kuvassa talon ylin ja alin kerros on peitetty verholla, jota aiemmin ei ole ollut.

Brevik (klo 9.53)

Lidingön rannalla olevassa Brevikin kaupunginosassa näkyy useita hienoja taloja:

Tämän talon vieressä on ainakin ennen ollut Floresta-hotellin [korjaus 5.8.2011: Foresta-hotellin] kyltti, mutta se ei erotu kuvassa.

Näckrosvägenin talo

Näckrosvägenin päässä on erikoinen talo:

... ja sen jälkeen Silja Linen laiva saapuukin jo Värtanin satamaan.

Tiedoissa voi olla virheitä, joten tiedot korjauksista ovat tervetulleita.