Putkiradio tuo muistoja mummolasta

Vierailin viikko sitten Salon elektroniikkamuseossa, joka sijaitsee osoitteessa Salorankatu 5-7. Kuten nimestä voi päätellä, Astrum-keskus on entinen tehdas. Kannattaa tarkistaa aukioloajat etukäteen, sillä museo on suljettu maanantaisin ja tiistaisin.

Paikka on kiinnostava, joten suosittelen kaikille. Vanhoista radioista, videonauhureista, televisioista sekä tietenkin matkapuhelimista nousee monelle muistoja mieleen. 

Vanhoja radiolaitteita.

 Katsottavaa totisesti riittää, sillä esineitä museon kokoelmissa on noin 11 000 kappaletta. 

Lisää vanhoja radiolaitteita.

Matkapuhelinkokoelma on valtava, mutta sellaisia on itselläkin. Siksi olin kiinnostunut varsinkin vanhoista putkiradioista, jotka olivat yleisiä 1950- ja 1960-luvuilla. Moni muistaa sellaisen mummolasta. 

Helkama HR - Forte 9900W vuodelta 1960.

Nykyään Suomessa ei juuri kulutuselektroniikkaa valmisteta, mutta aikoinaan Suomessa oli useita keskenään kilpailevia radiotehtaita. Niistä tunnetuin lienee Helkama.

Muutama kuva radioista sosiaalisessa mediassa toi monille mieleen lapsuusmuistoja. Joku kertoi, että vanha putkiradio on yhä olemassa ja toimii. Nettikirppiksillä hinta näyttää liikkuvan 50-150 euron välillä, ne ovat suosittuja ainakin sisustusesineitä.

Eniten muistoja tuo taajuusasteikko, johon radioasemat oli merkitty kaupunkeina. 

Taajuusasteikko on maailma pienoiskoossa.

Tuohon aikaan ei ollut internetiä eikä halpoja lentoja eri puolille Eurooppaa. Ulkomaat olivat eksoottisia, niistä kerrottiin maantiedon oppikirjassa ja ne näkyivät luokkahuoneen seinän kartalla. Mahdollisuus kuulla puhetta ja musiikkia eri puolilta Eurooppaa viritinnuppia kääntämällä on varmasti ollut huima sen ajan ihmiselle. 

Vanhat radiolähetykset tapahtuivat keskiaalloilla (MW tai KA), jolloin alhainen radiotaajuus kantoi signaalin vieraisiin maihin asti. Pitkillä aalloilla (LW tai PA) kuuluvuus oli vielä parempi, mutta tilaa asemille vähemmän. Lyhytaaltolähetykset (SW tai LA) kuuluivat radiokeleistä riippuen myös kauas ja niillä lähettimiä oli vieri vieressä. Äänenlaatu ei tietenkään ollut sellaista virheetöntä stereota, mihin tämän päivän kuuntelija on tottunut.

Nykyisin käytössä on ULA-alue, jonka korkeat taajuudet (88-108 MHz) kuuluvat lähinnä maan sisällä. Lisäksi äänisignaalin modulointi kantoaaltoon tehdään taajuusmodulaatiolla (FM) eikä amplitudimodulaationa (AM) kuten LW-, MW- ja SW-alueille. Jos "radiokeli" sattuu sopivaksi, jopa ULA-taajuuksia korkeammat tv-lähetykset saattavat heijastua takaisin avaruudesta ja näkyä toiseen maahan asti. ULA-lähetykset yleistyivät Suomessa vasta 1950-luvun jälkipuoliskolla, joten vanhimmissa radioissa ei ole ULA-alueita lainkaan.

Kiinnostavaa kyllä, analogisen radion tekniikka ei ole muuttunut sataan vuoteen. Digitalisoinnin huumassa 2000-luvun alussa Suomessakin kokeiltiin DAB-digiradiota, mutta siitä luovuttiin nettiradioiden jo painaessa päälle. Lopulta vain tv-lähetykset digitalisoitiin.

Kaupunkien nimistä nykykatsojan silmään pistävät MOSKVA ja HARKOV, jotka ovat kuvan radiossa vierekkäin. Eipä voinut 1960-luvulla aavistaa, millainen maailma olisi 60 vuoden päästä. LENINGRAD ei edes ole enää olemassa. LUXEMBURG viittasi Radio Luxemburgiin, josta suomalaiset kuuntelivat päivän hittejä vielä 1970-luvulla. Silloin tosin radiotekniikka oli vaihtunut putkista transistoreihin, mikä mahdollisti koon pienentämisen ja mukana kuljetettavat matkaradiot. MOTALA oli ruotsalainen kaupunki, josta alettiin lähettää suomenkielistä ohjelmaa talvisodan alla, ja siksi pieni 30 000 asukkaan kaupunki pääsi moniin vastaanottimiin. Lähetinasemasta on kuva Wikipedia-sivulla. 

Yksi kaupunki on jäänyt muita enemmän mieleen: HILVERSUM. Mikä ihme se on? Pohjois-Hollannissa sijaitseva 88 000 asukkaan kaupunki oli aikoinaan Hollannin mediatoiminnan keskus.  Siellä oli studioita ja radioasemia sekä Äänen ja kuvan instituutti. Kaupunki ei ole varsinainen turistikohde, mutta tehnyt moniin ihmisiin pysyvän vaikutuksen. Olli Haapakangas teki pari kuukautta sitten mielikuvitusmatkan Hilversumiin, joka löytyy Ylen Areenasta (Henkinen Hilversum).

Kuvan radiossa näkyy myös YHTEISAALTO. Se oli tarkoitettu pienitehoisille paikkakuntalähettimille. Toinen erikoisuus oli OULU, joka lähetti poikkeavalla taajuudella pitkien ja keskipitkien aaltojen välissä.

Hilversumin radiot saa nyt kuulumaan nyt hiirellä klikkaamalla.

Nykyään kaiken maailman radiot saa kuuluviin hiiren napsautuksella suoraan karttapohjalta, eikä kuunteluun liity enää entisen kaltaista eksoottista jännitystä. Radio Garden tekee kuuntelun liiankin helpoksi. 

Milloin oli toinen maailmansota?

Pystytkö sanomaan ilman googlettamista minä vuosina käytiin toinen maailmansota? Luulin, että kysymys olisi helppo mutta yllätyin, miten monet eivät osanneet vastata. Esitin kysymyksen myös sosiaalisessa mediassa ja kommentit olivat yhtä jakautuneita.

Osan mielestä vuosiluvuilla ei ole merkitystä, eikä niitä kannata opetella. Yleisesti ottaen olen samaa mieltä, mutta oma syntymävuosi, Suomen itsenäistyminen sekä toisen maailmansodan vuosiluvut kuuluvat mielestäni edelleen yleissivistykseen. Ilman vuosilukuja ei pysty hahmottamaan 1900-luvun kehitystä, joka vaikuttaa arkeemme vielä tänäkin päivänä. 

Toinen maailmansota oli viimeinen Suomea koskenut sota. Melkein jokaisessa suvussa on murheellisia tarinoita rintamalla kaatuneista sukulaisista. Talvisodan alkua muistellaan lähes joka vuosi sen merkkipäivänä, tänä keväänä myös Euroopan sodan loppumisesta tuli puolipyöreitä vuosia ja aihe oli näkyvästi esillä uutisissa.

Vallalla oleva uusisänmaallisuus korostaa itsenäisyyttä ja sotaveteraanien kunnoitusta. Veteraaneja juhlitaan itsenäisyyspäivänä ja veteraanien muistopäivänä. Miten aitoa on veteraanien arvostus, jos edes sodan ajankohta ei ole tiedossa?

Toinen maailmansota oli kiistatta 1900-luvun merkittävin tapahtuma. Sen jälkeen alkoi Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton välinen kylmä sota, Itä-Euroopan maat ajautuivat erilleen lännestä, atomipommin pudottaminen ja ydinsodan uhka, miljoonat keskitysleireillä kuolleet juutalaiset ja Israelin valtion perustaminen, Euroopan Unionin perustaminen, kotimaassa suuret ikäluokat... lista on loputon.

Vaikka ei olisi kiinnostunut historiasta eikä veteraaneista, Hollywood iskostaa sotavuodet katsojien mieliin. Pelastakaa sotamies Ryan, Dunkirk, Pearl Harbor sekä tietenkin kolmeen kertaan filmattu Tuntematon sotilas, joka oli Suomen katsotuin elokuva. Emmekö tiedä, mihin aikaan nämä sijoittuivat?

Mielestäni jokaisen tulisi tietää vuosiluvut 1939 ja 1945. Päivämäärät eivät ole niin tärkeitä, ja varsinkin sodan loppumiselle on useita päivämääriä (Lapin sodan loppu, Berliinin kukistuminen, rauhansopimuksen allekirjoittaminen, Hiroshiman ja Nagasakin atomipommit, Japanin antautuminen). Somessa joku kertoi vuosilukuja kysytyn jopa työhaastattelussa.

Valitettavasti meillä ei ole varaa unohtaa toista maailmansotaa, ei edes sen vuosilukuja.

IT-historiaa: IBM PC, XT ja 10 megatavun kiintolevy

Olen säilyttänyt muutamia vanhoja tietokoneita mikrohistorian alkutaipaleelta. Kun laitoin niistä kuvia Instagramiin ja Twitteriin, sain paljon myönteistä palautetta. Koneet liittyivät työhön, opiskeluun tai pelaamiseen, mutta niihin ehti kehittyä tunneside, joka muutama kymmenen vuotta myöhemmin palaa nostalgisina muistoina.

IBM XT ja kotelo 5,25" lerppuja.

Aloitetaan siis IBM PC:stä, joka esiteltiin 12.8.1981. Aivan ensimmäisissä malleissa oli mitättömät 16 kilotavua RAM-muistia, mutta perusmuistiksi vakiintui nopeasti 64 kilotavua. Se laajentaminen täyteen 640 kilotavuun tuntui aikanaan valtavan suurelta, kunnes ohjelmat kasvoivat niin, että muisti kävi ahtaaksi.

"Keskusmuistia täydet 640 kilotavua"

Prosessorina oli 4,77 MHz taajuudella toimiva Intelin 8088. Levykeasemat olivat aluksi 160-kiloisia (kaksipuoleisina 320 kt) lerppuja (floppy disk, fyysinen koko 5,25 tuumaa), myöhemmin 360-kiloisia. Kaksi rinnakkaista asemaa mahdollisti kopioinnin levykkeeltä toiselle, tai sitten ohjelmaa ajettiin toiselta levyltä ja B: aseman levykkeelle tallennettiin työtiedostot.

IBM Personal Computer XT

Vuonna 1983 esiteltiin suurella 10 megatavun kiintolevyllä varustettu XT-malli. Samalla uusi PC-DOS 2.0 (Microsoftin versiona MS-DOS 2.0) toi mukanaan hierarkkisen hakemistorakenteen. Tänään 10 megatavun tilaan mahtuu kaksi hyvälaatuista älypuhelimen valokuvaa, mutta aikanaan 10 megatavua oli iso määrä.

IBM XT on vaikuttava ilmestys tänäkin päivänä. Kone on pelkkää rautaa ja paino sen mukainen. Kun virtakytkimen ("Big Red Switch") napsauttaa päälle, on kuin sorvi lähtisi käyntiin. Muistintarkastuksen jälkeen kiintolevy alkaa pyöriä, mikä tuntuu värinänä koneen metallikuorissa ja pöydässä asti, ellei siinä ole riittävän tukevat jalat.

Big Red Switch - Iso Punainen Kytkin

Suunnittelijat eivät arvanneet, että joku käynnistäisi koneen vielä 40 vuotta myöhemmin. Useimmat säilyneet IBM-rungot eivät enää käynnisty. Tämä käynnistyy, mutta buuttaus ei aina onnistu, vaan keskeytyy aikoinaan pelättyyn virheilmoitukseen:

Disk Boot failure

Jos DOSin saa käynnistymään, kone antaa ennen pitkään toisen pelätyn virheilmoituksen:

Data error reading drive C

Tässä vaiheessa kiintolevyn tiedostoille sai sanoa hyvästit.

Vihreä näyttö oli tarkoitettu vain tekstitilan käyttöön, mutta siihen sai yksivärisen Hercules-grafiikkakortin. Näytön fosforin jälkiloistoaika on niin pitkä, että hitaasti vierivää tekstiä on mahdotonta lukea. Kun vieritys loppuu, kestää hetken ennen kuin kuva asettuu luettavaan muotoon - aivan kuin olisi pyörinyt karusellissa.

Rrrrautainen näppäimistö IBM-tyyliin. 

IBM-koneiden alkuperäinen näppäimistö oli vaikuttava ilmestys. Se painaa 2,44 kiloa ja on sekin täyttä rautaa. Jokainen näppäin antaa selvän palautteen niin liikeradan pituudella kuin äänekkäästi kilisemällä. Tällaisia näppäimistöjä ei enää tehdä - ei ole tehty pitkään aikaan. Ja se on harmi.

Vanhojen sanomalehtien katsaus pakkasiin ja uutisiin

Somessa heräsi keskustelua Helsingin kylmistä talvista. Viimeisen parin viikon pakkaset eivät ole mitään verrattuna 80-luvun puolivälin talvisäihin. Ne olivat ihan huippukylmiä... vai olivatko?

Sattuneesta syystä muistan tammikuun 1985 pakkaset oikein hyvin. Aloin silloin tehdä ensimmäistä kirjaani ja vanhassa puutalossa oli niin kylmä, että piti hytistä peittoon kääriytyneenä sähköpatterin vieressä. Onneksi pakkaset hellittivät ja kirjakin lopulta valmistui.

Mutta kuinka kylmä silloin olikaan? Helsingin Sanomien mainio Aikakone (tilaajille) kertoo vastauksen. Selasin läpi tammi-helmikuun lehdet ja kirjasin ylös "Sää maa-asemilla eilen klo 14" -kohdan Helsingin lukeman. Ilmatieteen laitoksen mukaan vuoden 1985 alku oli näin kylmä:

Helsingin päivälämpötila tammi-helmikuussa 1985.

Siis aivan helkkarin kylmä (jostain syystä lehdestä puuttui 31.1.1985 tieto, joten graafissa se näkyy nollana). Vielä kylmempi jaksoi tuli kaksi vuotta myöhemmin, jolloin Helsingissä mitattiin yli -30 C pakkasia, mutta silloin kylmä kausi jäi lyhyeksi. Nämä kaksi talvea (1985, 1987) erottuvat lämpötilastoissa selvästi muista.

Vanhojen lehtien selaaminen on mielenkiintoista. Jos olisi aikaa, lukisin kaikki vanhat lehdet 1980-2000. Tammi-helmikuu 1985 palautti mieleen markkahinnat, videonauhurit, Neuvostoliiton, Väyrysen (tietenkin!) ja monet muut asiat, joita nyt muistellaan henkilöstä riippuen joko kaiholla tai inholla. Joka tapauksessa vanhat uutiset antavat perspektiiviä nykypäivänkin tapahtumiin. Seuraavassa muutamia poimintoja.

Kansalaisten elämä on muuttunut turvallisemmaksi, mutta silti pelko on lisääntynyt. Eikä ihme, sillä tammikuun alussa 1985 kahden suomalaisen turistin kuolema Kanarialla (14-vuotias tytär jäi henkiin) kuitattiin pikku-uutisena.

Isän ja äidin kuolema Kanarialla oli pikku-uutisen paikka.

Tänään aiheesta tehtäisiin lööppi ja iso henkilöjuttu. Mitähän tytölle tänään kuuluu? Miten hän selvisi tapahtumasta? Ainakaan media ei ahdistellut.

Pieni uutinen oli myös kolmen koululaisen kuolema liikenneonnettomuudessa:

Kolme koululaista kuoli törmäyksessä Paavolassa.

Ei edes kuvaa onnettomuuspaikalta, kuten tänään olisi. Työpaikan henkinen työsuojelu kuulostaa tutulta aiheelta.

Espanjan lento-onnettomuus Bilbaon lähellä sai sentään pienen kuvankin (Wikipedia kertoo tapauksesta lisää):

Taas yksi lento-onnettomuus.

Lento-onnettomuuksia sattui vuonna 1985 poikkeuksellisen paljon. Ilmailun turvallisuus on kehittynyt valtavasti 33 vuodessa, joten maailma on tältäkin osin parempi paikka. Myös Fouga-koneita putoili 1980-luvulla säännöllisesti. Lentäjät kuolivat, koska koneissa ei ollut heittoistuimia. Milloin viimeksi Suomessa lentäjä on kuollut Hornet-onnettomuudessa?

Presidentti Koivisto närkästyi Ylelle tämän esitettyä uusintana hänen vanhan lausuntonsa, mistä saattoi saada väärän käsityksen.

"Koiviston saatava kieltää lausuntojensa tv-uusinnat".

Nykypäivänä tällainen kanta tuntuu naurettavalta. Jo silloin ruotsalaiset ihmettelivät asiaa, mikä käy ilmi em. uutisen alapuolella olevasta toisesta uutisesta:

"Lehdistö ottaa vapauksia Suomessa".

Nykyään puhumme äänestämisen kyberturvallisuudesta ja pidämme lippuäänestyksiä virheettöminä. Vuonna 1985 ääniä ostanut mies tuomittiin kuitenkin ehdolliseen vankeuteen:

"Vaaleissa ääniä ostanut sai ehdollista vankeutta".

Turvallisuuteen ja vakoiluun liittyi toinenkin uutinen: Suomen Neuvostoliiton-lähetystöön vietyä kassakaappia oli sormeiltu matkan aikana. Asia paljastui, kun suomalainen lukkoseppä tuli katsomaan kaapissa olleita toimintahäiriöitä.

"Suomen NL:n lähetystön holvin ovea sormeiltiin".

Tämä on hauska uutinen: ensi kertaa Suomessa varkaat tallentuivat valvontakameraan:

"Video kuvasi liikemurron Helsingissä".

Varkaisiin kyllästynyt liikkeen omistaja oli laittanut tavallisen videokameran nauhoittamaan yöksi ja saikin nuorista varkaista puolen tunnin videon. Uutisen mukaan "videonauhaa ei tiettävästi ole kertaakaan käytetty Suomessa todisteena rikollista vastaan". Eikä sitä tarvittu tässäkään tapauksessa, koska muuta näyttöä oli riittävästi.

Dava mainosti telkkarissa tietokoneita, jotka piirrosfilmissä halasivat ja pussasivat käyttäjiään. Eivätkä koneet olleet edes pc-malleja, vaan ihan perinteistä keskuskonetekniikkaa ja päätteitä. ATK-yrityksillä oli rahaa ostaa vaikka Hesarin etusivu mainokselleen:

"Koko totuus tietokoneesta, joka tykkää ihmisestä".

Slogan kuulostaa ajanmukaiselta vielä tänäänkin. Toinen hauska tekniikkaviittaus löytyy uutisesta, jonka mukaan "Espoo pohtii kaapelitelevision roolia tiedottamisessaan":

Kaapelitelevisioverkon rakentaminen oli aloitettu Espoossa.

Toisella tavalla ajankohtaiselta kuulostaa tämä mainos:

"Rajat auki joka suuntaan"

Eipä Oy Rajahuolinta Ab osannut arvata, millaisia assosiaatioita heidän mainos aiheuttaisi 30 vuotta myöhemmin.

Niin, ne pakkaset. Talvella 1987 oli tosiaan niin kylmää, jopa talvisodan ennätys meni rikki.

"Kaikkien aikojen pakkasasteet Helsingissä - talvisodan ennätys vihdoin rikki".

Vielä yksi esimerkki alkuvuoden 1987 uutisista: "Länsimetron rakentaminen riippuu valtion osallistumisesat kustannuksiin".

"Metron vastustajat voitolla Espoossa".

Länsimetron vastustajat olivat voitolla, mutta runsas 30 vuotta myöhemmin se kuitenkin aukesi liikenteelle. Kiinnostavaa kuvassa on vaihtoehtoinen reittilinjaus, joka olisi vienyt metron Munkkiniemen kautta. Se oli Espoon kannattama vaihtoehto, mutta Helsingin kanta Lauttasaaren läpi kulkevasta linjasta voitti.

Vanhat lehdet ovat mainio ajankuva. Ne herättävät lähihistorian henkiin. Erityisen kiinnostavaa on seurata uutisen etenemistä peräkkäisten päivien lehdissä. Arjen dokumentoinnissa paperilehdillä on tärkeä tehtävä, jota mikään web-julkaisu ei korvaa. Paperin puuttuessa meistä tulee ennen pitkää historiattomia ja ymmärtämättömiä.

Vanhoista artikkeleista saattaa jonain päivänä olla hyötyä tekoälylle. Jos haluamme tietokoneen ymmärtävän ihmistä, mikä olisi parempi tapa kouluttaa se arkeen ja inhimillisyyteen kuin lukemalla vanhat lehdet? Eikä pelkästään uutiset, vaan mainokset, kolumnit ja lukijan palautteet.

Eläköön printtimedia. 

Televero oli lama-Suomen verokummajainen

Vanhoja papereita siivotessa osui käsiini Helsingin puhelin Oy:n lasku 19.7.1994: hinta yhteensä 243,70 markkaa (noin 41 euroa). Siinä mukana 16,49 markkaa (vajaat 3 euroa) ylimääräistä televeroa valtiolle:

Ylimääräinen televero valtiolle vuonna 1994.

Hetken muistelun jälkeen asia palasi mieleen. Todellakin, syvän laman aikana 1990-luvun alussa valtio etsi kuumeisesti uusia verotuskohteita. Sellaiseksi valittiin puhelin, jota pidettiin ylellisyystarvikkeena ruokaan, asumiseen ja vaatteisiin verrattuna. Faksit olivat levinneet kuluttajakäyttöön, NMT-matkapuhelimia näki autoissa, ensimmäiset GSM-puhelimet tulivat myyntiin ja internet otti ensimmäisiä askeleitaan. Kyllähän niitä saattoi verottaa! Mutta läpihuutojuttuna vero ei sentään mennyt.

Aluksi televeron suuruudeksi piti tulla 15 % laskun loppusummasta ja tuotoksi arvioitiin 500 miljoonaa markkaa (vajaat 100 miljoonaa euroa). Puhelinyhtiöt olivat jyrkästi uutta kulutusveroa vastaan. "Vero romuttaisi kuluttajien odotuksia halpenevista puheluista", epäili Posti- ja telelaitoksen johtaja Mikko Pirinen. Hän harmitteli myös televeron vievän pohjaa laskelmilta, joiden mukaan hintojen halpeneminen toisi puhelinpalveluille lisää käyttöä (HS 17.8.1993).

Veroa oli suunniteltu jo vuonna 1990, mutta silloinen veroministeri Ulla Puolanne vakuutti julkisuudessa, ettei veroa tule. "Telepalvelut ovat nytkin poikkeuksellisesti liikevaihtoverollisia palveluita. Televero olisi ollut taka-askel verojärjestelmän yleisessä kehittämisessä ja turha lisärasitus verohallinnolle pienen tuottotavoitteen nimissä" (HS 2.11.1990).

Syksyllä 1993 liikenneministeri Ole Norrback esitti televeron korvaamista matkaviestinverolla, joka kohdistuisi vain auto- ja käsipuhelimiin. Niistä olisi peritty 22 % vero. Se ei toteutunut, mutta 15 % suuruiseksi kaavailtu televero laskettiin 9 prosenttiin.

Veroa perittiin vain vuosina 1994 ja 1995. Vuoden 1996 alusta poistui myös mustavalkotelevisioiden (!) lupamaksu. Sattumaa tai ei, mutta sen jälkeen teleala lähti huimaan nousuun Nokian ja internetin vauhdittamana.

Kuvan lasku kertoo Suomen muuttumisesta 22 vuodessa. Markka on vaihtunut euroksi, suuntanumerot käännetty päinvastoin (90 tilalla on nyt 09), Helsingin Puhelimesta on tullut Elisa ja KOP, SYP sekä SKOP ovat kadonneet (niin myös SHOP ja PSP-PSB, jotka esiintyvät laskun oikeassa reunassa, mutta jäivät kuvan ulkopuolelle).

Televero jäi lyhytaikaiseksi, mutta sen mukana käyttöön tuli toinenkin tilapäiseksi tarkoitettu lisävero: auton käyttömaksu. Televerosta poiketen lupaukset kuitenkin petettiin ja maksu jäi pysyväksi. Maksamme sitä vielä tänäkin päivänä.

Kultainen 1980-luku

Oliko 1980-luku hienoa vai huonoa aikaa? Meillä 1960-luvulla syntyneillä ja sitä vanhemmilla on omakohtaisia muistikuvia, joten voimme arvioida asiaa.

Parasta 80-luvussa oli, että olimme kaikki silloin 30 vuotta nuorempia : -) Aika on tietenkin kullannut muistot, mutta onko vain sattumaa, että niin moni suomalainen kaipaa juuri tätä vuosikymmentä? En usko. Moni asia oli 1980-luvulla poikkeuksellisen hyvin.

1980-luku oli käännepiste, jossa vanha ja moderni Suomi kohtasivat. Vanha Suomi ja sen hyvinvointivaltio olivat kehittyneet huippuunsa. Toisaalta kansainvälistyminen ja avautuminen Eurooppaan oli jo alkanut, joten 70-luvun poliittisuudesta ja sisäänpäinkääntymisestä oli päästy eroon. Nuoret interrailasivat pitkin Länsi-Eurooppaa (itsekin Pariisiin ja Lontooseen), ajoin 1988 autolla Suomesta Italiaan ja kävin ensimmäistä kertaa USA:ssa. New Yorkin lento maksoi noin 3000 markkaa eli 500 euroa. Turvatarkastukset olivat minimaalisia, joten matkustaminen oli mukavaa.

Oikeastaan ei pitäisi puhua 1980-luvusta yhtenä kokonaisuutena, sillä kymmenessä vuodessa Suomi (ja koko Eurooppa) ehti muuttua todella paljon. Vuosikymmenen alkaessa vallassa oli vielä Kekkonen, mutta sen loppuessa koettiin hurja, IT-huuman kaltainen nousukausi, jolloin elintasosta tuli ylpeydenaihe ja jupit (Young, Urban, Professional) saivat paljon huomiota ja myös paheksuntaa. Se kaikki loppui kuin leikaten 1990-luvun suureen lamaan.

80-luvulla vanhuksille ja lapsille riitti hoitajia, sillä huoltosuhde oli Suomen historian paras. Toisaalta vanhukset eivät eläneet niin vanhoiksi kuin nykyään, ja aktiiviväestön elintavat olivat paljon epäterveellisempiä kuin nyt. Hoitoon pääsi ehkä nopeasti, mutta hoito oli huonompaa ja halvempaa.

Ydinsodan pelko ahdisti mieliä aina Neuvostoliiton hajoamiseen asti. Berliinin muuri murtui marraskuussa 1989 ja Itä-Euroopan maat vapautuivat. Tänään emme juurikaan pelkää ydinsotaa eikä kukaan marssi rauhan puolesta, mutta pelot ovat korvautuneet toisilla. Media lietsoo pelkoa ilmastonmuutoksesta ja talouden tila huolestuttaa syystäkin monia.

Afrikasta kuultiin 1980-luvulla vain huonoja uutisia, kuten Sahelin alueen pitkäaikainen kuivuus. Nykyään ne laitettaisiin ilmastonmuutoksen syyksi, mutta termiä ei oltu vielä silloin keksitty. Puhuttiin vain kasvihuone-efektistä. Heinäkuussa 1985 Lontoon Wemblyllä järjestettiin ennen näkemättömän laaja Live Aid -konsertti, joka televisioitiin kaikkialle maailmaan. Sillä kerättiin rahaa Etiopian nälänhädästä kärsiville. Tällä vuosituhannella Afrikan kärsivistä ei ole juuri puhuttu, mutta on epäselvää johtuuko se olojen parantumisesta vai median huomion kääntymisestä muualle.

80-luvulla televisiossa oli vain kaksi kanavaa, koteihin hankittiin videonauhureita ja mikrotietokoneita eikä internetistä ollut tietoakaan. Näillä mittareilla elämän täytyi olla tosi ankeaa tähän päivään verrattuna. (Vaikka nettiä ei ollutkaan, sähköposti sekä tiedosto- ja keskustelualueet olivat harrastajien BBS-järjestelmissä eli ns. "purkeissa").

Ihminen ei kuitenkaan osaa kaivata sellaista, mistä hän ei tiedä. Kun 2010-lukua muistellaan joskus vuoden 2040 tienoilla, nykyisen elämän täytyy näyttää todella ankealta, koska meillä ei vielä ole X:ää, Y:tä eikä Z:aa. Mutta kun emme tiedä, mitä ne ovat, emme osaa olla niistä tyytymättömiä.

80-luvulla meillä oli jotain, mitä moni nyt kaipaa nettiä, Thaimaan-lomia ja kymmeniä tv-kanavia enemmän: meillä oli turvallinen olo ja luottamus tulevaan. Kun opiskeli, saattoi olla varma pysyvästä työpaikasta ja turvallisesta elämästä. Ja vaikka ei olisi opiskellutkaan, yksinkertaisia rutiinitöitä riitti kaikille. Oli sihteereitä, mikrotukihenkilöitä, pankkivirkailijoita, lehdenjakajia, lähettejä ja tehdastyöntekijöitä.

Tänään elämme jatkuvassa epävarmuudessa. Koulutus tai oma ahkeruus ei takaa nuorelle tulevaisuutta, eikä kukaan voi olla varma oman työpaikkansa säilymisestä. Yhä ohuemmaksi käyvä media rummuttaa säästöjä ja uutisoi korostetusti kaiken negatiivisen. Nettikeskustelut ruokkivat tyytymättömyyttä hallitukseen ja maahanmuuttajiin. Säästöjä vaativat johtajat kuittaavat itse huikeita palkkoja ja etuja.

Toivottavasti 2040-luvulla asiat ovat taas paremmin ja voimme todeta, miten huonoa aikaa 2010-luku olikaan.

Paperilehdessä on ideaa

Paperinen sanomalehti tuntuu auttamattoman vanhanaikaiselta keksinnöltä, mutta siinä on yhä etunsa. Ainakin lehti tulee luettua hyvin, sillä kömpelö käyttöliittymä pakottaa silmäilemään kaikki jutut. Niiden joukossa on aina muutamia, joiden ei olisi osannut kuvitellakaan kiinnostavan. Paperilehti on ymmärrystä lisäävä ja rikastuttava kokemus.

Netti- ja iPad-versiot on optimoitu tehokkuuden ehdoilla. Huomaan lukevani niistä lähinnä otsikot ja klikkaavani auki vain muutaman kiinnostavimman jutun. Tehokkuus näkyy ajankäytössä: sähköinen lehti on klikattu läpi muutamassa minuutissa. Sähköinen versio sopii tiedonvälitykseen, mutta ei ole se varsinainen "juttu", johon lehdistöä tarvitaan.

Moni on luopunut painetuista sanomalehdistä kokonaan ja silmäilee netistä vain uutisten otsikot. Ne ovat usein rikos- ja kohu-uutisia, joilla ei ole mitään tekemistä oman arkipäivän kanssa. Yhä useammin huomaan, etteivät ihmiset tunne päivän keskustelussa olevien asioiden taustoja tai edes muita puheenaiheita kuin julkkisjuorut ja rikokset. Moni vähemmän julkisuutta saanut asia on heille täysin vieras. Ihmisiä on yhä helpompi johdatella ja ohjailla. Kulisseissa voidaan toteuttaa yhä suurempia asioita vailla julkista huomiota.

Paperilehdessä on vielä yksi etu: se pysäyttää hetken ja tallentaa ajan arkistoon. Sinne menee täydellinen ajankuva kirjoitusvirheineen ja on varmaa, ettei kukaan käy korjailemassa asioita jälkikäteen. Nettimediassa ei ole mitään vastaavaa, koska se ei tee eroa menneisyyden ja nykyhetken välillä. Netissä on vain yksi ajanhetki: NYT.

Jos perinteinen lehdistö näivettyy, menetämme ison osan arkipäivän historiankirjoitusta. Jälkipolvet tulevat syyttämään meitä siitä, että annoimme kaiken tämän tapahtua NYT-hetken kustannuksella.