Tekoäly yllättää myös luovilla aloilla

Graafikko Ville Tietäväinen luokitteli tekoälyn pelkäksi työkaluksi, joka ei osaa luoda mitään omaperäistä (HS Mielipide 15.12.2022). Asia ei taida olla ihan niin yksinkertainen.

Tekoälystä puhuttaessa törmätään määrittelyongelmaan: mitä älykkyys oikein tarkoittaa? Tietokoneisiin sovellettuna älykkyys tuntuu pakenevan kaikkia määrittely-yrityksiä. Nykyään koneellisesti pystytään hoitamaan monia tehtäviä, joihin aiemmin vaadittiin ihmistä. Mutta ovatko ne silti merkkejä koneen älykkyydestä?

Vastaava ongelma liittyy luovuuteen. Mitä on luovuus? Jos kyse on ihmisen syviä tuntoja luotaavasta runoudesta tai sinfoniasta, tekoäly ei varmaan koskaan pysty tavoittamaan inhimillisten tunteiden kirjoa.

Sinfoniat ja runot ovat kuitenkin vähemmistönä. Teollisuudessa on kysyntää arkiselle luovuudelle, jota hoidetaan virka-aikana kuten mitä tahansa ammattia. Sisältöteollisuudessa on paljon tuotosta, joka ylittää kyllä teoskynnyksen, mutta jota tuskin voidaan pitää kovin luovana. Silti siitä maksetaan ihan hyvin, kuten vaikkapa tv-sarjat ja päivän perusmusiikki osoittavat.

Täysin uudenlaista tekemistä tai uuden löytämistä on varsin vähän. Suuri osa luovuudesta on vanhojen ainesten yhdistämistä uudella tavalla. Yhdistely voi olla tekijälle tietoista tai tiedostamatonta. Yksikään luovan työn tekijä ei ole tabula rasa, joka keksisi kaiken itse. 

”Hyvät taiteilijat kopioivat, loistavat taiteilijat varastavat”, sanoi kuvataiteilija Pablo Picasso. Siinä työssä tekoäly on paljon ihmistä nopeampi ja tehokkaampi. Jonkin määritelmän mukaan yhdistelyä voidaan pitää jopa luovana. Miksi yhdistely olisi luovaa vain ihmisen tekemänä?

Viime kädessä luovuuden kriteerinä on katsoja itse. Matemaatikko Alan Turing esitti jo vuonna 1950 ajatuskokeen, jolla voitaisiin selvittää, osaako kone ajatella. Jos kysyjä ei pystyisi erottamaan, tulivatko vastaukset koneelta vai oikealta ihmiseltä, kone oli Turingin mielestä ajatteleva.

Luovalla alalla vastaava testi voisi liittyä siihen, kuinka hyvin maallikko pystyy erottamaan koneen ja ihmisen tuottamat teokset toisistaan. Veikkaan, että erottaminen käy koko ajan vaikeammaksi. Koneen ja ihmisen luomukset ovat tietenkin erilaisia, mutta mikään ei takaa, että ihmisen versio miellyttäisi katsojaa tai kuulijaa enemmän. 

Yli 60-vuotisen historiansa aikana tekoäly on yllättänyt meidät monta kertaa. Se oppi ymmärtämään puhetta, kääntämään kieltä sekä voittamaan ihmisen šakissa ja paljon vaikeammassa itämaisessa go-pelissä. Kaikkien näiden uskottiin vaativan älykkyyttä, johon pystyy vain ihminen.

Parasta varautua siihen, että tekoäly tulee yllättämään meidät myös luovuutta vaativissa tehtävissä.

(Julkaistu HS Mielipidekirjoituksena 20.12.2022)

Toimittajakunta naisistuu - Hesarin kovista uutisista 85 prosenttia naisilta

Monet ammatit, joita miehet aikoinaan dominoivat, ovat nykyään naisvaltaisia. Valmistuvista juristeista ja lääkäreistä enemmistö on naisia. Miesvalta on säilynyt lähinnä insinööreillä ja muilla teknisillä aloilla.

Myös toimittajakunta naisistuu nopeasti. Ylivoimainen enemmistö viestintää lukevista on naisia. Harva heistä ryhtyy toimittajiksi, sillä muut viestinnän tehtävät työllistävät suurimman osan. Toisaalta toimittajaksi voi ryhtyä melkein kuka tahansa, koska ammattitutkintoa ei vaadita. Joillakin on taustaa ihan muista opinnoista. Yhteistä on kuitenkin kiinnostus yhteiskunnallisiin asioihin sekä koulutus, yleensä vielä akateeminen sellainen.

Seuraan Helsingin Sanomia. Viime aikoina siellä on julkaistu silmiinpistävän paljon kasvisruoka-, terveys- ja ihmissuhdejuttuja. Ne kiinnostavat lukijoita, joka sekin on yhä naisvaltaisempaa, ja keräävät siksi klikkejä. Mutta ovatko aihevalinnat epäsuoraa seurausta myös toimittajakunnan omasta taustasta ja kiinnostuksesta?

Laskin tämän päivän (28.8.2018) lehden uutisiin ja muihin juttuihin merkityt kirjoittajat -- ja hämmästyin. Pääkirjoitus- ja uutissivujen jutuissa oli tasan yksi miehen kirjoittama juttu ("EU:n perusoikeudet kunniaan"). Ensimmäisen aukeaman kolumni oli Anu Kantolalta ("Suomen on aika totutella elämään pelinappulana") ja toinen teksti Annamari Sipilältä ("Jos haluaa klubiin, pitää nähdä vaivaa").

Kahdessa jutussa kirjoittajina olivat mies ja nainen yhdessä. Loput 20 juttua olivat naisten kirjoittamia. Pääkirjoitussivun, kotimaan, kaupungin, ulkomaiden ja talouden uutisista naisten kirjoittamia oli 24 ja miesten 4. Prosentteina luvut ovat 86 % ja 14 %.

Muilla osastoilla juttuja on niin vähän, ettei osuuksien laskemisella ole juuri merkitystä. Urheilujuttuja oli 6, niistä miesten näppäimistöltä 4. Ne kaksi naisen (Päivikki Kauste) kirjoittamaa urheilujuttua liittyivät Portugalin kisoissa tapahtuneeseen naisten ahdisteluun.

Kulttuurissa tilanne 3-2, tieteessä vain yksi juttu (mies), tänään-osastolla yksi juttu (mies) ja TV-osastolla 2-1.

Kaikki lehdessä nimetyt kirjoittajat huomioiden miesten osuus oli 37 % ja naisten 63 %. Olisi kiinnostavaa tehdä vastaava vertailu lehtiin 10, 20 ja 30 vuoden takaa.

Seuraavaksi voi kysyä, onko jakaumalla merkitystä. Sukupuoleen liittyvät aiheet ovat herkkiä; arvaan, että muutama lukija on vetänyt herneen nenään jo tässä kohdassa (jos on ylipäätään jaksanut lukea alkua pidemmälle). Onhan se niinkin, että ammattitaitoinen toimittaja kirjoittaa mistä aiheesta käsketään ja tekee sen neutraalisti. Mutta veikkaan, että jos suhde olisi toisin päin (miehet kirjoittaisivat 86 % ns. kovista uutisista), vinoumaan olisi kiinnitetty huomiota. Viestintä on aina myös vallankäyttöä.

Moni lehden toimitus seuraa, kuinka monta naista jutuissa esiintyy joko asiantuntijoina tai juttujen aiheina, jotta tasa-arvo toteutuisi nykyistä paremmin. Olisiko syytä kiinnittää huomiota myös toimittajiin itseensä? Kaikissa ammateissa tulisi olla sekä naisia että miehiä. Sukupuolijakauman vinoutuminen kumpaan tahansa suuntaan on epätoivottavaa kehitystä.

Jos sukupuolella ei ole toimitustyössä väliä, miksi STT:n miesvaltainen hallitus nostatti pienen kohun? Onko sillä väliä, että naisvaltaista toimittajakuntaa ohjaa Hesarisa kaksi miespuolista päätoimittajaa ja 3/4 toimituspäälliköistä on miehiä? Kumpi vaikuttaa lehteen enemmän: johto vai kirjoittajat?

Yhdysvalloissa hämmästeltiin, miksi Trumpin valinta presidentiksi tuli yllätyksenä medialle. Yhdeksi syyksi on arveltu sitä, että naisvaltainen ja akateemisesti koulutettu toimittajakunta tunsi paremmin Itärannikon ja Euroopan olot kuin oman maansa hiljaisen enemmistön. Ehkä toimittajien taustalla on väliä? Ehkä itseä kiinnostavat aihevalinnat, näkökulma ja käsittelytapa kuitenkin näkyvät jutuista? Itselle tulee mieleen mm. kasvissyöntibuumi, jota ei sitten ollutkaan muualla kuin lehtien kirjoituksissa (maksumuurin takana).

Ehkä tässä on yksi syy, miksi pieni mutta äänekäs osa lukijoista on vieraantunut valtamedioista ja kokee niiden tuputtavan vihervasemmistolaista suvaitsevaisuutta ja käsittelevän itselleen vieraita vähemmistöaiheita.

Sekään ei ole hyväksi -- ei vieraantujille itselleen, mutta ei myöskään medialle eikä yhteiskunnalle.

Lisäys 29.8.2018: Pikaisella vilkaisulla tämän päivän lehdessä jakauma näyttäisi olevan tasapuolisempi. Silmiinpistävää on, että kulttuuri- ja tv-jutut ovat nykyisin voittopuolisesti miesten kirjoittamia, kun niitä ennen pidettiin naisten kevyinä aiheina. Urheilu-uutisissa mikään ei ole muuttunut, edelleen miesten valtakuntaa -- tiede samoin.

Lisäys 30.8.2018: Tyttöjen vähäinen osuus luonnontieteissä ja matematiikassa huolestuttaa monia kirjoittajia (esim. tänään HS Mielipide "Opettaja voi innostaa tyttöjä matematiikan opiskeluun"). Poikien vähäisestä osuudesta näkee harvoin kenenkään kirjoittavan.

Helsingin Sanomat pilasi arkistohakunsa

Hesarin arkistohaku (jutut vuodesta 1990 lähtien) on ollut itselleni keskeinen syy maksaa palvelusta. Arkistosta pystyi seuraamaan esimerkiksi digitalisaatio-sanan yleistymistä. Käyttöliittymä oli askeettinen, mutta se toimi juuri niin kuin piti.

Marraskuun 2016 tienoilla Hesari pilasi kaiken. Haku korvattiin uudella, joka näyttää modernilta ja helpolta, mutta toimii miten sattuu eikä tuloksiin ole luottamista.

Aiempi haku näytti osumien tarkan määrän. Nykyinen huonompi versio näyttää määrän vain 50 asti, joten en pysty päivittämään yllä linkittämääni blogikirjoitusta digitalisaatio-sanan määristä vuoden 2016 lopussa tai vuonna 2017. Haku näyttää kyllä linkit osumiin, mutta ei niiden kappalemäärää -- ymmärtäisin, jos asia olisi päinvastoin.

Esimerkkejä varten valitsin hakusanan, jonka tulokset jäävät riittävän pieniksi. Haetaan sanaa hex vuoden 2010 aikana ilmestyneistä jutuista.

Tuloksena 8 osumaa.

Kun lajitteluperusteeksi valitaan Osuvin ensin, tuloksia on enää kolme:

Enää kolme osumaa.

Mielestäni lajittelujärjestyksen ei pitäisi vaikuttaa osumien määrään, vain niiden järjestykseen (jostain syytä Aravirta-juttu näkyy kahteen kertaan, mutta ei lasketa sitä haun viaksi -- sillä on ihan tarpeeksi omiakin ongelmia).

Mikä mahtaa olla urheilutuloksissa ja Hämähäkkimiehen tv-listauksessa esiintyvä hex-sana?

hex == Hexan

Ahaa, haku etsii siis vain sanan alun perusteella, joten hex-sana tuottaa osuman myös Hexan-sanasta. TV-ohjelmalistauksessa osuma tulee kohdasta "8.00 Uusi elämä maalla Hexham - perinnerakentamista".

Laajennetaanpa hakuaikaa 2010-2011. Voisi kuvitella, että loppuajan kalenterinäytöstä voi hakea hiirellä uuden vuoden:

Laajennetaan hakuaikaa vuodella, mutta miten?

Listasta valitulla vuodella ei kuitenkaan ole mitään vaikutusta, sillä sen arvo ei näytä päivittyvän hakukenttiin. Vuoden ja kuukauden lisäksi pitää klikata myös päivää, jotta arvo vaihtuisi.

Jos haluaisi hakea 2011-2012 ja erehtyy muuttamaan ensiksi aloituspäivää (jolloin lopetuspäivä jää 31.12.2010 eli aikaisemmaksi), haku palaa takaisin alkuun ja tyhjentää näytön. Peräkkäisiä aikoja haettaessa on siis muistettava muuttaa ensin lopetuspäivää ja vasta sen jälkeen aloituspäivää.

Muutetaan pelkkää lopetuspäivää vuodella eteenpäin, jolloin tuloksia on 44 (Osuvin ensin -järjestyksessä vain 32).

Vuosina 2010-2011 yhteensä 44 osumaa.

Ensimmäinen osuma tulee lauseesta "...hintatasoa kuvaava HEX-indeksi on laskenut...", mikä on loogista. Mutta miksi Osuvin ensin -vaihtoehto kääntää järjestyksen niin, että Aravirran uutinen on ensimmäisenä?

Osuvin ensin suosii Aravirtaa..

Aravirran uutisessa esiintyy kolme kertaa sana Hexi, joten hakukone painottaa ilmeisesti esiintymiskertojen määrää eikä sitä, että hakusana olisi tarkasti se, mitä on haettu. Tällainen tuntuu nurinkuriselta.

Kolme Hexiä nostaa tämän tuloksen osuvimmaksi.

Haussa ei ole käyttöohjetta, mutta kokeillaanpa lainausmerkkejä. Ne pakottavat (fraasihaun lisäksi) Googlen etsimään täsmälleen annettua sanaa -- ja niin näyttää olevan Hesarinkin haussa:

Lainausmerkit pakottavat haun sanatarkaksi.

Erikoista kyllä, lainausmerkeillä ei ole vaikutusta Osuvin ensin -vaihtoehtoon. Se tarjoaa edelleen 32 osumaa.

Osuvin ensin -järjestys ei piittaa lainausmerkeistä.

Aiemmin hakua pystyi rajaamaan valitsemalla osiot, joihin haku kohdistui yksi kerrallaan. Nykyisessä haussa voi valita joko kaikki tai vain yhden. On siis mahdotonta jättää radio- ja tv-ohjelmia sekä urheilutuloksia pois tuloksista, vaikka ne tuottavat aina turhia osumia.

Olen odottanut puolitoista vuotta haun korjaamista, mutta mitään ei ole tapahtunut. Tällaisena haku palvelee maksavia asiakkaita huonommin kuin edeltäjänsä. Jos tätä ei voi korjata, saisiko edes sen vanhan haun rinnalle takaisin?

Vanhojen sanomalehtien katsaus pakkasiin ja uutisiin

Somessa heräsi keskustelua Helsingin kylmistä talvista. Viimeisen parin viikon pakkaset eivät ole mitään verrattuna 80-luvun puolivälin talvisäihin. Ne olivat ihan huippukylmiä... vai olivatko?

Sattuneesta syystä muistan tammikuun 1985 pakkaset oikein hyvin. Aloin silloin tehdä ensimmäistä kirjaani ja vanhassa puutalossa oli niin kylmä, että piti hytistä peittoon kääriytyneenä sähköpatterin vieressä. Onneksi pakkaset hellittivät ja kirjakin lopulta valmistui.

Mutta kuinka kylmä silloin olikaan? Helsingin Sanomien mainio Aikakone (tilaajille) kertoo vastauksen. Selasin läpi tammi-helmikuun lehdet ja kirjasin ylös "Sää maa-asemilla eilen klo 14" -kohdan Helsingin lukeman. Ilmatieteen laitoksen mukaan vuoden 1985 alku oli näin kylmä:

Helsingin päivälämpötila tammi-helmikuussa 1985.

Siis aivan helkkarin kylmä (jostain syystä lehdestä puuttui 31.1.1985 tieto, joten graafissa se näkyy nollana). Vielä kylmempi jaksoi tuli kaksi vuotta myöhemmin, jolloin Helsingissä mitattiin yli -30 C pakkasia, mutta silloin kylmä kausi jäi lyhyeksi. Nämä kaksi talvea (1985, 1987) erottuvat lämpötilastoissa selvästi muista.

Vanhojen lehtien selaaminen on mielenkiintoista. Jos olisi aikaa, lukisin kaikki vanhat lehdet 1980-2000. Tammi-helmikuu 1985 palautti mieleen markkahinnat, videonauhurit, Neuvostoliiton, Väyrysen (tietenkin!) ja monet muut asiat, joita nyt muistellaan henkilöstä riippuen joko kaiholla tai inholla. Joka tapauksessa vanhat uutiset antavat perspektiiviä nykypäivänkin tapahtumiin. Seuraavassa muutamia poimintoja.

Kansalaisten elämä on muuttunut turvallisemmaksi, mutta silti pelko on lisääntynyt. Eikä ihme, sillä tammikuun alussa 1985 kahden suomalaisen turistin kuolema Kanarialla (14-vuotias tytär jäi henkiin) kuitattiin pikku-uutisena.

Isän ja äidin kuolema Kanarialla oli pikku-uutisen paikka.

Tänään aiheesta tehtäisiin lööppi ja iso henkilöjuttu. Mitähän tytölle tänään kuuluu? Miten hän selvisi tapahtumasta? Ainakaan media ei ahdistellut.

Pieni uutinen oli myös kolmen koululaisen kuolema liikenneonnettomuudessa:

Kolme koululaista kuoli törmäyksessä Paavolassa.

Ei edes kuvaa onnettomuuspaikalta, kuten tänään olisi. Työpaikan henkinen työsuojelu kuulostaa tutulta aiheelta.

Espanjan lento-onnettomuus Bilbaon lähellä sai sentään pienen kuvankin (Wikipedia kertoo tapauksesta lisää):

Taas yksi lento-onnettomuus.

Lento-onnettomuuksia sattui vuonna 1985 poikkeuksellisen paljon. Ilmailun turvallisuus on kehittynyt valtavasti 33 vuodessa, joten maailma on tältäkin osin parempi paikka. Myös Fouga-koneita putoili 1980-luvulla säännöllisesti. Lentäjät kuolivat, koska koneissa ei ollut heittoistuimia. Milloin viimeksi Suomessa lentäjä on kuollut Hornet-onnettomuudessa?

Presidentti Koivisto närkästyi Ylelle tämän esitettyä uusintana hänen vanhan lausuntonsa, mistä saattoi saada väärän käsityksen.

"Koiviston saatava kieltää lausuntojensa tv-uusinnat".

Nykypäivänä tällainen kanta tuntuu naurettavalta. Jo silloin ruotsalaiset ihmettelivät asiaa, mikä käy ilmi em. uutisen alapuolella olevasta toisesta uutisesta:

"Lehdistö ottaa vapauksia Suomessa".

Nykyään puhumme äänestämisen kyberturvallisuudesta ja pidämme lippuäänestyksiä virheettöminä. Vuonna 1985 ääniä ostanut mies tuomittiin kuitenkin ehdolliseen vankeuteen:

"Vaaleissa ääniä ostanut sai ehdollista vankeutta".

Turvallisuuteen ja vakoiluun liittyi toinenkin uutinen: Suomen Neuvostoliiton-lähetystöön vietyä kassakaappia oli sormeiltu matkan aikana. Asia paljastui, kun suomalainen lukkoseppä tuli katsomaan kaapissa olleita toimintahäiriöitä.

"Suomen NL:n lähetystön holvin ovea sormeiltiin".

Tämä on hauska uutinen: ensi kertaa Suomessa varkaat tallentuivat valvontakameraan:

"Video kuvasi liikemurron Helsingissä".

Varkaisiin kyllästynyt liikkeen omistaja oli laittanut tavallisen videokameran nauhoittamaan yöksi ja saikin nuorista varkaista puolen tunnin videon. Uutisen mukaan "videonauhaa ei tiettävästi ole kertaakaan käytetty Suomessa todisteena rikollista vastaan". Eikä sitä tarvittu tässäkään tapauksessa, koska muuta näyttöä oli riittävästi.

Dava mainosti telkkarissa tietokoneita, jotka piirrosfilmissä halasivat ja pussasivat käyttäjiään. Eivätkä koneet olleet edes pc-malleja, vaan ihan perinteistä keskuskonetekniikkaa ja päätteitä. ATK-yrityksillä oli rahaa ostaa vaikka Hesarin etusivu mainokselleen:

"Koko totuus tietokoneesta, joka tykkää ihmisestä".

Slogan kuulostaa ajanmukaiselta vielä tänäänkin. Toinen hauska tekniikkaviittaus löytyy uutisesta, jonka mukaan "Espoo pohtii kaapelitelevision roolia tiedottamisessaan":

Kaapelitelevisioverkon rakentaminen oli aloitettu Espoossa.

Toisella tavalla ajankohtaiselta kuulostaa tämä mainos:

"Rajat auki joka suuntaan"

Eipä Oy Rajahuolinta Ab osannut arvata, millaisia assosiaatioita heidän mainos aiheuttaisi 30 vuotta myöhemmin.

Niin, ne pakkaset. Talvella 1987 oli tosiaan niin kylmää, jopa talvisodan ennätys meni rikki.

"Kaikkien aikojen pakkasasteet Helsingissä - talvisodan ennätys vihdoin rikki".

Vielä yksi esimerkki alkuvuoden 1987 uutisista: "Länsimetron rakentaminen riippuu valtion osallistumisesat kustannuksiin".

"Metron vastustajat voitolla Espoossa".

Länsimetron vastustajat olivat voitolla, mutta runsas 30 vuotta myöhemmin se kuitenkin aukesi liikenteelle. Kiinnostavaa kuvassa on vaihtoehtoinen reittilinjaus, joka olisi vienyt metron Munkkiniemen kautta. Se oli Espoon kannattama vaihtoehto, mutta Helsingin kanta Lauttasaaren läpi kulkevasta linjasta voitti.

Vanhat lehdet ovat mainio ajankuva. Ne herättävät lähihistorian henkiin. Erityisen kiinnostavaa on seurata uutisen etenemistä peräkkäisten päivien lehdissä. Arjen dokumentoinnissa paperilehdillä on tärkeä tehtävä, jota mikään web-julkaisu ei korvaa. Paperin puuttuessa meistä tulee ennen pitkää historiattomia ja ymmärtämättömiä.

Vanhoista artikkeleista saattaa jonain päivänä olla hyötyä tekoälylle. Jos haluamme tietokoneen ymmärtävän ihmistä, mikä olisi parempi tapa kouluttaa se arkeen ja inhimillisyyteen kuin lukemalla vanhat lehdet? Eikä pelkästään uutiset, vaan mainokset, kolumnit ja lukijan palautteet.

Eläköön printtimedia. 

Kosmisen säteilyn kosmiset vaikutukset mediassa

Epäluottamus perinteisiä medioita kohtaan lisääntyy ja valeuutiset yleistyvät. Mediat ovat syystäkin huolissaan kehityksestä, mutta niiden kannattaisi pohtia myös omaa toimintaansa. Uutisissa on virheitä ja usein niitä kopioidaan ulkomaisista lehdistä faktoja tarkistamatta.

Eilen Hesarissa oli uutinen, jonka mukaan "Lennolla kolmasosa matkustajista loukkaantui hiukkasen osuttua koneeseen - kosminen säteily voi sekoittaa elektroniikkaa".

Kolmasosa matkustajista loukkaantui hiukkasen vuoksi.

Kuten marraskuun Kone nimeltä kooma -jutussa, otsikkoa oli nytkin "sexed-up" eli kirjoitettu raflaavampaan muotoon lukijoiden houkuttelemiseksi. Printtiversion juttu oli paljon lyhyempi ja mainitsi lentoasiasta vain viittauksena:

Printtilehti taas asiallisempi kuin verkkoversio.

Ilmeisesti jutussa viitataan tähän tapaukseen, joka sattui Quantasin A330-koneelle (lento QF72) 7.10.2008 Australian rannikon läheisyydessä. Virallinen 313-sivuinen tutkimusraportti julkaistiin 2011 ja se löytyy kokonaisuudessaan täältä. Raportin sivulta 143 alkaen käsitellään SEU-hiukkasilmiön mahdollisuutta, mutta sitä ei pidetä tapahtuman syynä vaan loppuyhteenveto päätyy toteamaan:

"Summary
The ADIRU data-spike failure mode occurred due to a combination of some form of trigger event, either external or internal to the unit, with a marginal susceptibility to that type of event within the CPU module of a limited number of units. This combination caused the ADIRU to enter a state that intermittently disrupted the CPU’s processes for managing the storage and retrieval of temporary data, and the unit’s BITE was not sufficient to detect some aspects of the failure mode, particularly the transmission of data spikes on ADR parameters."

Hesarin uutinen nostaa 115 ihmisen loukkaantumisen lennolla otsikkoon ja rakentaa koko jutun sen ympärille. Olisi kiinnostavaa tietää, mistä toimittaja on saanut varmuuden tapahtumien syystä -- onko tutkimusraportin jälkeen ilmennyt jotain uutta? Vai onko juttu yksinkertaisesti kopioitu jostain ulkomaisesta lähteestä faktoja tarkistamatta? Onko verkkotoimitus keksinyt otsikon itse ja parannellut sitä klikkien houkuttelemiseksi?

Inhimillisiä virheitä sattuu, ja ne oikaistaan tulevissa lehdissä, mutta tämän luokan virhettä ei voi enää kuitata oikaisulla. Ellei varmaa tietoa koneen äkillisestä syöksystä alaspäin ole, koko jutun perusta on väärä. Voisi melkein puhua valeuutisesta. Edes median tiedeuutiset eivät enää ole tieteellisen luotettavia.

Virheitä jutuissa on ollut aina, mutta vasta nettiaikakaudella lukijat pääsevät helposti tiedon lähteille tarkistamaan itse asioita. Tämä on osaltaan synnyttänyt vaikutelman median vääristelystä ja epäluotettavuudesta.

Ainakin jutusta oppii sen, miksi lentoemännät kehottavat pitämään turvavyöt kiinni koko lennon ajan.

Klikkiotsikot laskevat journalismin arvostusta

Perinteisen journalismin arvostus on laskussa, eikä ihme. Yksi syy ovat yliampuvat otsikot ja liikoja lupaavat ingressit, joilla nettilukijoita houkutellaan. Erityisen räikeältä tämä näyttää silloin, kun paperilehden perinteinen juttu asetetaan nettiversion rinnalle.

Viime sunnuntaina Hesarissa oli kiinnostava juttu taloussimulaattorista, jolla lasketaan valtiontalouden kehittymistä eri parametreilla. Paperilehdessä juttu alkoi näin:

Paperiversio.

"Kone nimeltä Kooma. Valtioneuvoston linnassa Jukka Railavo käyttää taloussimulaattoria, jolla on valtava vaikutus suomalaisten elämään. Koomalla lasketaan, kannattaako Suomen elvyttää vai leikata. Mutta luotetaanko sen laskelmiin liikaa?"

Hesarin nettiversioon aloitusta oli tehty räväkämmäksi ("sexed-up", sanoisi amerikkalainen):

Nettiversio.

Nyt Hesari oli oikein selvittänyt, mikä on leikkauspolitiikkaan vaikuttava koneäly. Myös ingressi oli seksikkäämpi: "Harva tietää, mikä on Kooma. Vielä harvempi on sitä nähnyt. Siitäkin huolimatta, että sillä on merkittävä rooli suomalaisessa päätöksenteossa. HS pääsi yksinoikeudella testaamaan Valtionvarainministeriön ja Suomen Pankin taloussimulaattoreita".

Todennäköisesti verkkotoimittaja oli yrittänyt keksiä valmiille jutulle houkuttelevampaa aloitusta, ja päätynyt jostain syystä (vanhaan ja virheelliseen) koneäly-sanaan. Lisäksi rohkenen epäillä, ettei ministeriö voi myöntää yhdellekään medialle yksinoikeutta tällaisiin asioihin.

Jutun lukemalla ei täysin selvinnyt, mikä Kooma on. Jutun leipätekstissä puhuttiin vain Excelistä. Sen kutsuminen koneälyksi on koomista. Ehkä Excel toimii pelkkänä käyttöliittymänä varsinaiseen simulaattoriohjelmaan, mutta siitä ei jutussa kerrottu tarkemmin. Olisi ollut kiva tietää, onko Kooma pelkkä Excel-malli vai jotain kehittyneempää.

Vastaavanlainen temppu osui silmiini kuukausi sitten, kun Laura Saarikoski kirjoitti näkökulman Trumpin (kuvitellusta) ahdingosta otsikolla "Trump taitaa olla mennyttä miestä":

Paperiversio.

Nettiversiossa kolumnin otsikkoa oli seksitetty lisäämällä sanat "... ja se saa hänet täysin tolaltaan":

Seksitetty nettiversio.

Kuten nyt tiedämme, Trump ei suinkaan mennyt tolaltaan. Lukija sen sijaan menee. Ei meitä tarvitse pitää idiootteina, vaikka nettiversiota lukisimmekin.

Olen myös huomannut, miten Hesari on alkanut konkretisoida juttuja kysymys ja vastaus -tekniikalla, ja kysyä faktojen jälkeen mitä tämä merkitsee lukijalle. Säätiedotukseen sovellettuna tämä menisi näin: "Huomiseksi ennustetaan sadetta. Mitä tämä merkitsee Etelä-Suomessa asuvalle? Sinä tulet kastumaan."

Hesarin ei kannattaisi väheksyä lukijoitaan. Emme me lapsia ole. Valemedian kanssa ei kilpailla rimaa laskemalla. 

Hesari pienenee ja halpenee

Helsingin Sanomat siirtyy vuoden alussa pienempään tabloid-kokoon. Tuoreen uutisen mukaan se alentaa myös ilmoitushintojaan.

Lehti itse perustelee sivukoon pienentämistä sillä, että broadsheet-koko on hankala aamiaispöydässä tai bussissa. Aamulehti kertoi 1.8. Hesarin edustajan kommenteista, joita joudun siteeraamaan epätarkasti koska en ottanut uutista talteen eikä Aamulehden arkistoa voi ostaa kuukautta pienemmäksi ajaksi. Idea oli suunnilleen seuraava: "olemme saaneet palautetta, että iso koko on hankala -- etenkin Kallion yksiössä, kun kaksi henkilöä yrittää lukea lehteä yhtäaikaa aamiaispöydässä".

Aivan kuin Hesarille olisi vasta nyt selvinnyt, että isokokoinen lehti on hankala käsitellä. Tästähän lukijat ovat valittaneet niin kauan kuin muistan. Ja aivan kuin ne Kallion asukkaat muutenkaan olisivat paperi-Hesarin kohderyhmää. Oletan, että juuri Kallion sinkut ja nuoret ovat luopuneet paperi-Hesarista ensimmäisinä jo kauan sitten.

Joko Hesarin ei ole aiemmin tarvinnut kuunnella lukijoita, ja paperikoko on voitu päättää ilmoitusmyynnin tarpeiden mukaan -- tai sitten väistämättömälle siirtymälle on vain pitänyt keksiä jokin perustelu. Mutta selitys ontuu eikä peitä sitä faktaa, että pienempi sivukoko on psykologinen tappio. Kun lehti pienenee fyysisesti  (vaikka sivujen määrä kasvaakin), myös sen vaikutusvalta pienenee. Tabloid-Hesari ei ole enää sama valtalehti kuin broadsheet-Hesari.

Virta vie väkisin sähköiseen maailmaan. Paperilehti kutistuu lähemmäksi tablet-koneen näyttöä. Myös verkkolehden uudistaminen vie samaan suuntaan.

Hesarin tilaajana ja lukijana sekä journalismin ystävänä voin vain toivoa, että virran päässä on muutakin kuin vesiputous. Tällä hetkellä kehitys ei näytä hyvältä. YLEn asema on turvattu verolla ja itse tappiolliset nettilehdet piikittelevät Hesaria sen murenevasta vallasta.

Suomalaiset ansaitsevat muutakin kuin hätäisesti nettiin kyhättyjä otsikoita kuohuttavista pikku-uutisista.

Hesarin digiversio totuttaa lukijat tablet-aikaan

Helsingin Sanomat uudisti jokin aika sitten digilehtensä. Mahtaako olla ensimmäinen kerta, kun sanomalehden verkkoversio taitetaan iPadin tapaan? Nettiversiota vieritetään oikealta vasemmalle aivan kuin kyse olisi jättimäisestä tablet-koneesta eikä nettisivusta. Ilmeisesti Hesari haluaa totuttaa myös web-lukijat tablet-aikaan, koska siellä lehdestä on helpompi saada rahaa.

Olen tilannut paperi-Hesaria 1980-luvulta lähtien ja maksullista nettiversiota alusta saakka. Tuorein uudistus oli omassa käytössäni askel taaksepäin.

Digilehden ongelma on siinä, että se tulee selattua läpi vain pintapuolisesti. Otsikoita ei jaksa klikata auki, koska paluu takaisin vaatii uusia painalluksia. Digilehdestä tulee luettua vain ne jutut, joista jo ennestään on kiinnostunut.

Paperilehdessä on pakko ainakin silmäillä kaikki jutut -- ja juuri niistä tekee usein parhaat löydöt. Tätä ongelmaa ipadmäinen taitto ei mitenkään helpota, ehkä jopa päinvastoin. Navigointi vaatii aiempaa enemmän hiiren napsautuksia ja kuvat latautuvat hitaammin kuin ennen.

Hesari on valinnut teknisesti kunnianhimoisen linjan, joka nojaa vahvasti css-tyyleihin. Isolla näytöllä idea toimii tiettyyn rajaan asti, mutta algoritmin älykkyys loppuu kesken. Jutuista näytetään vain ensimmäinen kappale, vaikka tilaa olisi paljon enemmälle. Lopputulos on tällainen:

Isolla näytöllä sivulle jää paljon tyhjää pintaa.

Maksan sähköisestä versiosta, koska olen aiemmin voinut poiminut sieltä tekstiä omaan arkistooni ja Powerpoint-esityksiini. Uudistetussa versiossa tämä on käytännössä mahdotonta, sillä tekstin kopiointi leikepöydän kautta aiheuttaa css-tyylien vuoksi mielenkiintoisia ilmiöitä. Lisäksi rinnakkaisiin palstoihin ladottua tekstiä on mahdoton saada yhtenä pötkönä toiseen sovellukseen:

Monipalstaista tekstiä ei pysty järkevästi kopioimaan toiseen sovellukseen.

Olen yrittänyt kopioida tekstiä sarake kerrallaan, mutta sekään ei toimi kunnolla. Tulostus-komento näyttää tekstin yhtenä pötkönä, mutta ainakin Chrome-selain hukkaa tekstistä tehosteet ja muuttaa pehmeät rivinvaihdot koviksi.

Toinen ongelma on siinä, että www-sivulla näkyvä teksti sisältää pehmeät tavuviivat, jotka kopioitaessa muuttuvat koviksi:

Pehmeät tavuviivat kovettuvat tekstiä kopioitaessa.

Ilmiöt vaihtelevat selaimesta ja sovelluksesta riippuen, ehkä vielä löydän yhdistelmän joka toimii entiseen tapaan. Muutoin joudun harkitsemaan, onko digiversiosta vastaavaa hyötyä paperilehteen verrattuna.

Enkelin nimissä ei saa valehdella

Eilen ilmestynyt Hesarin kuukausiliite oli vuoden tilaushinnan arvoinen. Kannattaa tilata paperilehtiä, jotta niillä olisi jatkossakin kyky tehdä tutkivaa journalismia.

Hesari paljasti Enkeli-Elisan olevan huijausta. Käytän selkeää ja yksinkertaista termiä, koska siitähän tässä on kyse. Muka 15-vuotiaana koulukiusaamisen vuoksi itsemurhan tehneen tytön fiktiivinen päiväkirja on joko sairasta leikkiä tai laskelmoitua huijausta, mutta molemmat vaihtoehdot ovat yhtä tuomittavia.

Viime keväänä MTV3:n 45 minuuttia -ohjelman haastattelussa kirjailija Vettenterä viittasi Elisan vanhempiin ja opettajiin todellisina henkilöinä. Jutun perässä oleva videolinkki ei toimi, mutta 7.3.2012 esitetty ohjelma löytyy yhä Katsomo.fi:stä (tosin sen katsominen on tehty mahdollisimman hankalaksi Microsoftin tekniikan vuoksi).

Jonkun mielestä mitään vahinkoa ei ole tapahtunut, sillä vaikka Elisan tapaus ei olisikaan totta, se voisi olla. Vakavia koulukiusaamistapauksia tapahtuu oikeasti. Ja eikö ole vain hyvä, että asia on Enkeli-Elisan ansiosta saanut paljon julkisuutta?

Hyväkään tarkoitus ei voi pyhittää keinoja. Faktan ja fiktion rajaa ei saa hämärtää, vaikka se netissä onkin luvattoman helppoa. Jos haluamme, että nettivaikuttamisella on edes jotain uskottavuutta, tällaiset huijaukset on saatava loppumaan.

Hanna Nikkasen ja Anu Silfverbergin juttu Uskomaton murhenäytelmä on erinomaista journalismia. Tekijät olisivat voineet tyytyä paljastamaan huijauksen, mutta he ovat menneet vielä pidemmälle. Jostain psykiatrian kellarista he ovat kaivaneet Münchhausenin oireyhtymän, joka sopii kuin nakutettu tähän tapaukseen. Omasta tai toisen hädästä kertominen tuo huomiota ja herättää myötätuntoa tavalla, johon jää koukkuun. Jutussa ilmiötä kommentoi siihen perehtynyt amerikkalaisprofessori Marc Feldman.

Jutussa muistutetaan myös Syyrian lesbobloggarista, jonka paljastuminen 40-vuotiaaksi amerikkalaiseksi heteromieheksi oli nettiyhteisölle pienoinen järkytys. Näinkö helppo lukijoita on vedättää? Voiko mihinkään netissä olevaan uskoa?

Enkeli-Elisan Facebook-ryhmässä on yli 40 000 jäsentä, joista oletettavasti suurin osa on pitänyt Elisaa todellisena henkilönä. Heillä on hyvä syy tuntea tulleensa huijatuksi. Mutta kuten tapaus muutenkin osoittaa, ihmismieli ei ole niin yksinkertainen: ihmisten tyytymättömyys ei kohdistu pelkästään huijarikirjoittajaan vaan myös Hesariin. Kun Hesari paljastaa huijauksen, sen uhrit uhkaavat sanoa irti lehtensä tilauksen.

Tulee aivan mieleen Fox Mulder ja I want to believe.

Meille, jotka emme halua uskoa vaan tietää, aihe jättää silti pohdittavaa. Mikseivät muut Vettenterää haastatelleet toimittajat havainneet huijausta? Miksei kukaan heistä vaatinut edes jotain todistetta Elisan henkilöllisyydestä? Oliko jutun saaminen niin tärkeää, että toimittajat tyytyivät yhden henkilön antamiin tietoihin, vaikka journalismin perusteissa opetetaan vaatimaan kahta riippumatonta lähdettä?



Lisäys 11.7.2012: Poliisi on alkanut tutkia Enkeli-Elisan tapausta. Joidenkin mielestä se on turhaa, koska kirjailija on alusta pitäen korostanut kyseessä olevan todellisiin tapahtumiin perustuvan fiktion.

Ainakin 45 minuuttia -ohjelman toimittaja Siina Repo otti tapahtumat faktana. Jutussa annetaan yksityiskohtaisia tietoja tapahtuneesta itsemurhasta.

Näin 7.3.2012 MTV3-kanavalla esitetyssä jutussa kerrottiin (kirjailijan haastattelukohdat lainausmerkeissä, lihavointi omani):

Myös koulukiusaaminen on suomessa suuri ongelma... Ääritapauksessa se voi jopa tappaa uhrinsa. Reilu vuosi sitten 15-vuotias Elisa ei jaksanut enää pitkään jatkunutta piinaa.

Pääkaupunkiseudulla asunutta 15-vuotiasta Elisaa kiusattiin julmasti koko yläkouluajan. Kiusaaminen oli sekä fyysistä että henkistä. "On eristetty, on haukkumista, ihan fyysistä pahoinpitelyä... on porukalla kaadettu maahan, lyöty, potkittu, on ollut tappouhkauksia."

Vuosi sitten Elisa väsyi jatkuvaan piinaansa ja teki itsemurhan. "Elisa otti suuren määrän lääkkeitä ja kuoli kotonaan sängyssä."

Vanhemmat eivät tienneet kiusaamisesta mitään. Kaikki selvisi vasta jälkikäteen päiväkirjoista, joihin Elisa oli purkanut pahaa oloaan. "Elisan kuoleman jälkeen vanhemmat tutki Elisan päiväkirjoja ja lisäksi kännykästä ja nettimaailmasta löytyi kaikennäköisiä juttuja. Se netti on ollut tässä hyvin vahvasti mukana."
...
Elisan opettajat ovat myöntäneet jälkikäteen, että he eivät ymmärtäneet tilanteen vakavuutta. "Toivoisin että tällaisen tapauksen jälkeen herättäisiin miettimään sitä, siellä on opettajia jotka ovat myöntäneet että ovat nähneet tilanteita mutta koska ne ovat olleet sellaisia yksittäisiä juttuja niin ne ovat menneet sormien läpi katsoen".

Sekä toimittajan että kirjailijan sanoista syntyy käsitys, että kyse on todellisista tapahtumista. Toimittajalla ei ole voinut olla omia tietoja tapahtuneesta, joten kaiken on täytynyt tulla kirjailijalta. Jos toimittaja oli ymmärtänyt jotain väärin, kirjailija olisi voinut oikaista asian sen jälkeen, kun juttu oli tullut ulos.

Haastattelu herättää muitakin kysymyksiä. Jos "nettimaailma oli vahvasti mukana", miksei kukaan ole tunnistanut tapausta? Kahdesti kirjailija käyttää nimeä Elise, mikä voi tietysti olla lipsahduskin.

Hesarin mainostettu lehtiuudistus

Maanantaina se sitten toteutui: Helsingin Sanomien jo viikkoja etukäteen hehkuttama lehtiuudistus. Hyvä, että mainostivat etukäteen, muutoin uudistuksen merkitys olisi voinut jäädä lukijalta huomaamatta. Se, että osastojen järjestystä ja fonttia muutetaan, on nykyoloissa korkeintaan ilmoitusluontoinen asia. Paperilehden haasteet ovat ihan muualla. Niitä ei ratkaista typografiaa eikä taittoa uudistamalla.

Erityisen huomion sai fontti, joka löytyi lopulta Kreetalta parin vuoden etsimisen jälkeen. Jos toimitus puuhailee tällaisten yksityiskohtien kanssa ei ole ihmekään, että maailman kehitys menee oikealta ja vasemmalta ohi. Ehkä ei puuhaile, mutta miksi niistä sitten tehdään iso juttu lehteen?

Lehtiuudistus kasvatti yleisönosaston koon kahteen sivuun, kun se ennen oli sivu. Aiemmassa uudistuksessa kaksi sivua pudotettiin yhteen sivuun. Edestakaista muutosta muutoksen itsensä vuoksi? Seuraavassa muutoksessa se kutistetaan taas yhteen.

Lukijana on ollut suorastaan kiusallista seurata tällä viikolla lehden kirjoituksia omasta merkityksestään. Totta, on juhlaviikko, mutta ei kuitenkaan 100- tai 125-vuotispäivä.

Jotain oleellista kiteytyy www-sivun kuvanäyttelyssä, jonka otsikkona on "HELSINGIN SANOMISTA, PÄIVÄÄ!". Teksti alkaa: "Journalistien tehtävä on kertoa lukijoille ja katsojille, millaisessa maailmassa me elämme."

Niin olikin, ennen. Nykyisessä maailmassa ihmiset kertovat sen toisilleen ihan itse.

Hesarin uusi fontti löytyi Kreetalta

Päivän Hesarissa on pitkä kuvaus tulevasta lehtiuudistuksesta. Uutta "lookia" on viilattu jo yli puolitoista vuotta. Pienen kreetalaisen kyläkaupan lehtitelineestä löytynyt hyvän näköinen otsikkofontti pelasti lehden ulkoasupäällikön loman kesällä 2008. "Vimmatun metsästämisen" jälkeen löytyi fontin suunnitellut hollantilainen typograafikko, joka sai tehtäväkseen suunnitella Hesarille uuden otsikkofontin. Nimeksi tuli The Antiqua HS. Myös leipätekstin Quatext-fontti on de Grootin käsialaa.

Ihan kiva, mutta onko paperilehden menestys tosiaan kiinni fontista? Mitä kertoo Hesarin johdon ajatusmaailmasta se, että paperilehden ulkoasua viilataan puolitoista vuotta ja sopivaa fonttia etsitään Kreikasta asti? Kuulostaa niin kovin 1980-lukulaiselta. Onko kukaan muhkeassa pääkonttorissa huomannut viestintämarkkinoiden radikaalia muuttumista?

Hesarin levikki laskee hitaasti, eikä sitä käännetä nousuun fontteja leikkaamalla eikä ulkoasua viilaamalla. Jos lehdessä jatkossakin keskitytään tämän tason ongelmiin, trendi ei ainakaan käänny.