Sasi ripittää lehdistöä lehdistössä

Kimmo Sasi ripittää lehdistöä -- missäpä muualla kuin parjaamassaan lehdistössä. Jos sanomalehtiä ei olisi, kirjoittaisiko Sasi tällaiset purkaukset blogiinsa? Vai pitäisikö hän mielipiteet omana tietonaan?

Lehdistö on kritiikkinsä ansainnut, mutta Sasin perustelut ovat ontuvia -- melkeinpä halpamaisia.

Sasi perustelee lehdistön arvonlisäveroa sillä, ettei nyt verovapaan roskalehdistön työ ole mitään tiedonvälitystä. Verottomuus koskee vain juorulehtien tilaajia, ei irtonumeromyyntiä eikä lainkaan iltapäivälehtiä, joita ei edes voi tilata.

Tiedonvälitystehtävän tyrmääminen muutaman juorulehden perusteella on onneton rinnastus. Vastaavasti yleistämällä kaikki kansanedustajat ovat tyhmiä, koska muutama heistä on tänä syksynä toiminut kerrassaan typerästi.

Seuraava kommentti ihmetyttää vielä enemmän: harvoin ala lobbaa niin huonosti kuin lehdistö on tässä asiassa lobannut. Olen kuvitellut, että kansanedustajat tekevät päätöksiä oman harkintakykynsä eivätkä lobbauksen tehokkuuden perusteella. Sasi antaa ymmärtää toisin.

Viimeinen sitaatti liittyy kotimaisen osaamisen vähättelyyn: Hän sanoi, että poliitikon on valitettavasti pakko lukea nykyisin Financial Timesia, jos haluaa pysyä kärryillä eurokriisissä. –Helsingin Sanomien perusteella ei tänä päivänä pärjää, jos pyrkii arvioimaan Euroopan rahoituskriisiä.

Sasi ei varmaankaan puhu itsestään, sillä kansanedustajilla on käytössään kaikki mahdolliset informaatiolähteet. Oli niissä veroja tai ei, sillä ei ole merkitystä, koska me kansalaiset maksamme laskut. Eivätkö poliitikot käytä eduskunnan tarjoamia tietopalveluita?

Ilmeisesti Sasi tarkoittaa tavallisia lukijoita. Pitäisikö heidänkin lukea Financial Timesia pysyäkseen kärryillä eurokriisistä? Miten tiedon taso paranisi, jos kotimaan lehdet lopettaisivat asian uutisoinnin? Löytyisikö vastaava -- Sasin mielestä puutteellinen -- tieto blogeista tai Facebookista?

Tässä yhteydessä Sasin kritiikki on erityisen ikävää, koska se kohdistuu kotimaiseen osaamiseen. Pienessä Suomessa yleisöt ja rahavirrat ovat pieniä. Emme pärjää kansainvälisessä kilpailussa ilman suomen kielen ja kotimaisuuden lisäarvoa.

Yhtä hyvin Sasi voisi arvostella suomalaista kauppaa ja neuvoa kansalaisia tilaamaan tavarat suoraan ulkomailta, koska siellä valikoima on isompi ja hinnat halvempia. Tämä olisi kuitenkin tuhoisaa kotimaiselle teollisuudelle ja työllisyydelle.

Poliitikkojen tehtävä on tukea kotimaista osaamista, ei haukkua sitä.

Entä poliitikkojen oma työ? Ovatko suomalaiset poliitikot kansainvälisesti kilpailukykyisiä? Miksi he sitten yrittävät pysyä eurokriisin tasalla Hesarin avulla? Eikö ole heidän tehtävänsä selittää äänestäjilleen, mistä asiassa on kyse?

Miksi kansalaisten pitää kuunnella ulkomaisia poliitikkoja saadakseen vaihtoehtoisia näkemyksiä eurokriisin hoitoon? Onneksi meillä on lehdistö, joka tekee sen mahdolliseksi. Ainakin vielä.

Paperilehdessä on ideaa

Paperinen sanomalehti tuntuu auttamattoman vanhanaikaiselta keksinnöltä, mutta siinä on yhä etunsa. Ainakin lehti tulee luettua hyvin, sillä kömpelö käyttöliittymä pakottaa silmäilemään kaikki jutut. Niiden joukossa on aina muutamia, joiden ei olisi osannut kuvitellakaan kiinnostavan. Paperilehti on ymmärrystä lisäävä ja rikastuttava kokemus.

Netti- ja iPad-versiot on optimoitu tehokkuuden ehdoilla. Huomaan lukevani niistä lähinnä otsikot ja klikkaavani auki vain muutaman kiinnostavimman jutun. Tehokkuus näkyy ajankäytössä: sähköinen lehti on klikattu läpi muutamassa minuutissa. Sähköinen versio sopii tiedonvälitykseen, mutta ei ole se varsinainen "juttu", johon lehdistöä tarvitaan.

Moni on luopunut painetuista sanomalehdistä kokonaan ja silmäilee netistä vain uutisten otsikot. Ne ovat usein rikos- ja kohu-uutisia, joilla ei ole mitään tekemistä oman arkipäivän kanssa. Yhä useammin huomaan, etteivät ihmiset tunne päivän keskustelussa olevien asioiden taustoja tai edes muita puheenaiheita kuin julkkisjuorut ja rikokset. Moni vähemmän julkisuutta saanut asia on heille täysin vieras. Ihmisiä on yhä helpompi johdatella ja ohjailla. Kulisseissa voidaan toteuttaa yhä suurempia asioita vailla julkista huomiota.

Paperilehdessä on vielä yksi etu: se pysäyttää hetken ja tallentaa ajan arkistoon. Sinne menee täydellinen ajankuva kirjoitusvirheineen ja on varmaa, ettei kukaan käy korjailemassa asioita jälkikäteen. Nettimediassa ei ole mitään vastaavaa, koska se ei tee eroa menneisyyden ja nykyhetken välillä. Netissä on vain yksi ajanhetki: NYT.

Jos perinteinen lehdistö näivettyy, menetämme ison osan arkipäivän historiankirjoitusta. Jälkipolvet tulevat syyttämään meitä siitä, että annoimme kaiken tämän tapahtua NYT-hetken kustannuksella.