Helsingin Sanomien haku-toiminto kaipaa korjausta

Yksi syy maksaa Helsingin Sanomien tilauksesta on lehden arkisto. Aikakone tarjoaa mielenkiintoisia hetkiä vanhojen lehtien näköispainoksiin. Vuoden 1990 jälkeen ilmestyneitä juttuja voi etsiä hakutoiminnolla. Valitettavasti se ei ole koskaan toiminut kunnolla.

Haku uudistettiin vuosia sitten, jolloin sen tärkeä ominaisuus poistettiin: haku ei enää kerro osumien määrää. Arkistosta oli kiinnostavaa seurata käsitteiden yleistymistä, suosiota ja hiipumista. Nykyisin tulosten määrän laskenta pitää tehdä manuaalisesti, mikä on todella hankalaa. 

Olen seurannut tekoäly-sanan yleisyyttä ja laskenut esiintymien määrän kuukausittain. Tammikuusta 2020 tulee kuitenkin tyhjä tulos:

Tammikuussa 2020 ei yhtään tekoäly-aiheista juttua?

Voisiko olla, ettei aihetta tosiaan käsitelty kertaakaan? Tuskinpa, sillä helmikuun haku antaa ihan erilaisen tuloksen (2020 oli karkausvuosi, mutta rajoitin haun 28.2. jotta ainakaan se ei sotkisi tuloksia):

Helmikuussa 2020 juttuja oli useita.

Tässä olisi suuri apu, jos näkisi tulosten määrän, mutta ei - sivua pitää vierittää manuaalisesti ja laskea käsin. 

Tarkistetaan vielä ulottamalla haku tammi-helmikuuhun:

Tammi-helmikuu yhteensä: nolla.

Tämä osoittaa, että haku toimii yksinkertaisesti väärin. Mutta ehkä tammikuun lehteä ei ole indeksoitu lainkaan? Kokeillaan sanaa norsu:

Tammikuussa 2020 kuusi norsu-uutista.

Sivua vierittämällä selviää, että norsu esiintyi tammikuussa 2020 kuusi kertaa. Sanassa tekoäly on jotain sellaista, mikä saa haun sekaisin. Tuloksissa on muitakin epäloogisuuksia, mutta tämä oli helpoin todistaa yksinkertaisella esimerkillä.

Manuaalisesti laskemalla nähdään, että Hesari uutisoi tekoälystä tasaisesti jo ennen ChatGPT-julkistusta, mutta se aiheutti tason nousun. Viime aikoina tekoälyn vaikutukset ovat levinneet niin laajalle, että määrä on noussut taas uudelle tasolle.

Vaivalloisen käsin laskennan tuloksena saatu graafi.

Haku ei ole mennyt rikki äskettäin, se on aina toiminut huonosti. Tämä on yllättävää, sillä mediassa hehkutetaan, miten vibe-koodaus tekee meistä kaikista ohjelmoijia ja miten kaikki softaprojektit muuttuvat helpoksi kuin lasten leikki.

Itse asiassa Clauden Desktop Agent pystyy automatisoimaan hakua aika pitkälle, mutta jostain syystä sen antamat lukemat poikkeavat kahdella verrattuna siihen, mitä sain käsin laskien. Haun selville virheille agenttikaan ei voi mitään. 

Tekoälykin ihmettelee Hesarin hakua.

Vuoden 2019 haut onnistuivat lopulta, vaikka Claude poltti suuren määrän tokeneita ja oli jo heittää pyyhkeen kehään ("Artikkelit eivät ole vuodelta 2019 — ne ovat tämän päivän artikkeleita! Päivämääräsuodatus URL:ssa ei siis toimi selaimen puolella niin kuin odottaisi. Sivu näyttää uusimmat artikkelit riippumatta URL-parametreista, ja päivämäärät täytyy asettaa hakupalkin kautta.") Ymmärrän hyvin Clauden tuntemuksia.

Uudistan jälleen toiveeni, että Hesari korjaisi hakutoimintonsa - vaikka sitten tekoälyä käyttäen.

Tekstiä lisätty vuoden 2019 osalta 3.5.2026

Videoiden digitointi herättää muistot eloon

Olen vuosien aikana käyttänyt melkein kaikkia videoformaatteja, halunnut aina olla kehityksen kärjessä ja kuvata arkea mahdollisimman hyvällä tekniikalla. Erilaisia videokasetteja on kertynyt monta laatikkoa: ensin analoginen Video 8, sitten sen S-versio Hi8, sitten digitaalinen DV ja sen HD-versio HDV, kunnes nyt sitten viime vuosina lähinnä puhelimilla kuvattuja HD- ja 4K-videotiedostoja. Unohtamatta tietenkään VHS-kasetteja, joille aikoinaan nauhoitettiin televisiosta sarjoja ja elokuvia.

Suurimman osan videoista olen digitoinut tietokoneen levylle jo aiemmin, eikä se koskaan ole sujunut ihan helposti. Jos haluaa päästä vähällä, vie koko laatikon valokuvausliikkeeseen ja odottaa, kunnes he palauttavat videot USB-tikulla. Hyvälaatuisen digitoinnin tekeminen vaatii kuitenkin hyvät laitteet, analogisilla nauhoilla mielellään myös keinotekoista kuvan parantamista. Hinta voi olla 30-50 euroa/kasetti tai enemmänkin.

Tuorein projektini oli loppujen DV-kasettien siirtäminen. DV oli käytössä vuosituhannen vaihteen molemmin puolin. Se on kiitollinen digitoitava, sillä kuva on jo valmiiksi digimuodossa, ruutu kerrallaan pakattuna. Säästin aikoinaan yhden pöytäkoneen, jossa oli Firewire-kortti. Kaikeksi onneksi DV-kamera toimi vielä. Ohjelma komentaa kameraa ja kuva siirtyy DV-koodekilla pakatuksi AVI-videotiedostoksi. 

Sen verran aikaa oli jo kulunut, että piti katsoa omasta kirjastani, miten siirto tehdään. Ja sehän oli helpompaa kuin muistinkaan, sillä Windowsin MovieMaker hoitaa homman melkein automaattisesti. 

Tunnin kasetista tulee n. 13 gigatavun tiedosto. Aikoinaan hurja luku, nykylaitteille pelkkä suupala. Mutta kun kasetteja on paljon, tuloksena on satojen gigatavujen verran tiedostoja, joiden käsittely ja varmuuskopiointi vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä. Itse luen kasetit ensin alkuperäisinä DV-koodattuina tiedostoina ja pakkaan ne sitten uudelleen h.264-koodekilla MP4-tiedostoiksi, jotka näkyvät kaikilla katseluohjelmilla.

Moderneja pakkausmenetelmiä on käytännössä kolme: h.264, h.265 ja h.266. Kokeilussa huomasin, että h.264 pudottaa oletusarvoilla tiedoston koon noin 500 megatavuun eli 1/25 alkuperäisestä. H.265 tiivistää noin 1/35 ja H.266 noin 1/40. Pakkaus on kuitenkin huomattavasti hitaampaa ja tiedostot huonommin yhteensopivia. 

Käytännön vinkki: kelaa kasetti ensin alusta loppuun ja sitten takaisin. Näin nauha pääsee kulkemaan vapaammin ja analogisessa tallennuksessa signaalin kopioituminen kerrokselta toiselle vähenee. 

Vaikka kasetit olivat seisseet 25 vuotta hyllyssä, niiden sisältö oli täysin luettavissa ja vain siellä täällä oli muutama häiriökohta. Digikuva ei haalistu pitkässäkään säilytyksessä.

Youtube-ohjeissa neuvottiin käyttämään usb-porttiin liitettävää analogista Elgato-laitetta, arvo noin sata euroa. Suora lukeminen Firewirellä antaa paremman kuvan, ja ohjelma pystyy ohjaamaan kameran toistoa.

Paremmuus on suhteellista. Videoiden kanssa huomaa, miten valtavasti tekniikka on kehittynyt. Video 8 on ihan kuraa verrattuna DV-tasoon, joka sekin näyttää säälittävältä nykyisillä 4K-monitoreilla. Elävän kuvan näkeminen kuitenkin palauttaa omat muistot ja siksi huonompikin laatu riittää.

Seuraavat kuvat on kaapattu VLC-katseluohjelmalla. Kuvanlaatua on vaikea vertailla, sillä myös valaistus vaikuttaa kohinaan ja suljinaikaan. Pysäytyskuva on armoton, koska se paljastaa myös lomituksen ja suljinajan vaikutuksen.

Video 8 (1991).

Hi8 (1993, Valkoinen talo).

DV (2004).

HDV (2006, Boston).

AVCHD HD-tarkkuus (2012).

AVCHD 4K-tarkkuus (2024, Toulousen ilmailumuseo).

Heikkolaatuisesta kuvasta näkee, että tapahtumat ovat vanhoja. Miten mahtaa käydä nykyisillä 4K-videoilla, joita tulevaisuuden lapset katsovat? Niiden laatu on niin hyvä, ettei eroa todellisuuteen ole helppo havaita. Menneisyys sulautuu nykyhetkeen. 

Sikäli kun nykyiset puhelinvideot edes säilyvät. Paradoksaalista kyllä, vanhat kasetit olivat helpompia säilyttää ja kasetille mahtui koko joulu tai kesäloma. Nykyisillä välineillä jokaisesta otoksesta syntyy itsenäinen tiedosto, joka monella unohtuu puhelimeen ja häviää sen mukana. Jos maksaa pilvestä, tiedostot säilyvät paremmin, mutta sielläkin alustat vaihtuvat eikä videoita ole helppo löytää kaiken muun datan keskeltä.

Lapsen kasvu, juhlapyhät, kesälomat ja syntymäpäivät ovat videoinnin pakkopullaa. Niitä on tylsää katsoa vuosien jälkeen. Itse pidän tavallista arkea paljon kiinnostavampana. Miltä esineet, koti ja naapurusto näyttivät? Miltä autot ja ihmiset, liikennejärjestelyt ja tiet?

Kannattaa kuvata huippuhetkien lisäksi myös tavallista arkea. Se on niin tavallista, että huomaamme arvon vasta vuosien päästä.

Mikä ihmeen KIVRA - mihin jatkossa tulevat viralliset viestit?

Yllätyin mennessäni Traficomin sivulle etsimään tietoa ajoneuvoverostani. Etusivulla mainittiin KIVRA-palvelu, johon jatkossa voi saada ajoneuvoverolipun. Mikä ihmeen KIVRA?

"Ajoneuvoveroliput jatkossa myös KIVRA-digipostipalveluun."

Pyrin seuraamaan työkseni digimaailman tapahtumia ja palveluita, mutta KIVRAsta en ole kuullutkaan. Selvisi, että kyseessä on alun perin ruotsalaisen yrityksen tarjoama sähköinen postilaatikko, johon voi tilata yritysten laskuja ja jatkossa siis myös viranomaisten dokumentteja.

Itse asiassa vuoden 2026 alusta digitaalinen kanava tulee olemaan oletusarvo viranomaisen lähettämille viesteille. Sääliksi käy ihmisiä, joille jo pankkiasiointi verkossa on vaikeaa ja turvatonta.

Suomessa on jo Omaposti ja Suomi.fi-viestit (johon itsekin sain Traficomin ilmoituksen, jonka perusteella sivuille menin). Onko todella tarpeen tuoda lisää rinnakkaisia kanavia? Ilmeisesti taustalla on ajatus siitä, ettei valtio voi valita kanavaa vaan asia pitää jättää avoimeksi kilpailulle.

Kansalaisten näkökulmasta tällaisessa kehityksessä on riskinsä. Ihmisten on entistä vaikeampi pysyä selvillä laskuistaan ja viranomaisten ilmoituksista. Jälleen uusi sovellus asennettavaksi puhelimeen, uusi käyttöliittymä, uudet tietoturvauhkat ja huijausmahdollisuudet. 

KIVRA on jo aiemmin ollut käytössä joillakin yrityksillä asiakaslaskujen lähettämisessä. Yritykset saavat itse valita kanavansa, mutta kun katsoo pankkitunnisteista syntyneitä ongelmia voi kysyä, onko valittu markkinaehtoinen linja järkevä? Kaupallinen kilpailu ei aina johda optimaaliseen tulokseen. 

Oletan, että jatkossakin viranomaisten pitää lähettää tiedotteensa ainakin Suomi.fi-portaaliin. Vaikka KIVRAn kaltaiset palvelut ovat kansalaiselle maksuttomia, ne ovat lähettäjälle maksullisia. Useat rinnakkaiset palvelut lisäävät lähettäjän - siis viranomaisten - kustannuksia. Lisää integraatiokustannuksia, lisää riskejä.

Digitaalisuus on tekemässä asioista entistä sekavampaa. Laskuja tulee e-laskuina suoraan pankkiin, osa sähköpostilla ja osa erilaisiin KIVRAn kaltaisiin palveluihin. Tässä on aktiivisenkin ihmisen vaikea pysyä kärryillä, mitä on maksettu ja mitä ei. Jatkossa sama sekavuus liittyy myös viranomaisten ilmoituksiin. Erityisen hankala tilanne on perikunnille ja muistisairaan vanhuksen läheisille.

Jos pelkkä Suomi.fi tai Omaposti eivät riitä, eivätkö pankit voisi tarjota yleiskäyttöistä ilmoitusten vastaanotto- ja säilytyspalvelua? Digimaailmassa hyöty ei tule siitä, että on mahdollisimman monta palvelua rinnakkain vaan siitä, että kaikki on keskitetysti yhdessä paikassa. Pankkipalvelu meillä kaikilla jo on.

Huom: saamani palautteen mukaan Kivra aktivoituu automaattisesti, jos sen rekisteröi esimerkiksi konserttilipun toimitusta varten (miksei sitä ota vain sähköpostiin ja puhelimeen, tai puhelimen omaan lompakkosovellukseen?). Tämän jälkeen laskuja ja viranomaisilmoituksia voi alkaa tulla pyytämättä ja yllätyksenä Kivraan, jolloin niitä ei edes huomaa. 

Vanhojen sanomalehtien katsaus pakkasiin ja uutisiin

Somessa heräsi keskustelua Helsingin kylmistä talvista. Viimeisen parin viikon pakkaset eivät ole mitään verrattuna 80-luvun puolivälin talvisäihin. Ne olivat ihan huippukylmiä... vai olivatko?

Sattuneesta syystä muistan tammikuun 1985 pakkaset oikein hyvin. Aloin silloin tehdä ensimmäistä kirjaani ja vanhassa puutalossa oli niin kylmä, että piti hytistä peittoon kääriytyneenä sähköpatterin vieressä. Onneksi pakkaset hellittivät ja kirjakin lopulta valmistui.

Mutta kuinka kylmä silloin olikaan? Helsingin Sanomien mainio Aikakone (tilaajille) kertoo vastauksen. Selasin läpi tammi-helmikuun lehdet ja kirjasin ylös "Sää maa-asemilla eilen klo 14" -kohdan Helsingin lukeman. Ilmatieteen laitoksen mukaan vuoden 1985 alku oli näin kylmä:

Helsingin päivälämpötila tammi-helmikuussa 1985.

Siis aivan helkkarin kylmä (jostain syystä lehdestä puuttui 31.1.1985 tieto, joten graafissa se näkyy nollana). Vielä kylmempi jaksoi tuli kaksi vuotta myöhemmin, jolloin Helsingissä mitattiin yli -30 C pakkasia, mutta silloin kylmä kausi jäi lyhyeksi. Nämä kaksi talvea (1985, 1987) erottuvat lämpötilastoissa selvästi muista.

Vanhojen lehtien selaaminen on mielenkiintoista. Jos olisi aikaa, lukisin kaikki vanhat lehdet 1980-2000. Tammi-helmikuu 1985 palautti mieleen markkahinnat, videonauhurit, Neuvostoliiton, Väyrysen (tietenkin!) ja monet muut asiat, joita nyt muistellaan henkilöstä riippuen joko kaiholla tai inholla. Joka tapauksessa vanhat uutiset antavat perspektiiviä nykypäivänkin tapahtumiin. Seuraavassa muutamia poimintoja.

Kansalaisten elämä on muuttunut turvallisemmaksi, mutta silti pelko on lisääntynyt. Eikä ihme, sillä tammikuun alussa 1985 kahden suomalaisen turistin kuolema Kanarialla (14-vuotias tytär jäi henkiin) kuitattiin pikku-uutisena.

Isän ja äidin kuolema Kanarialla oli pikku-uutisen paikka.

Tänään aiheesta tehtäisiin lööppi ja iso henkilöjuttu. Mitähän tytölle tänään kuuluu? Miten hän selvisi tapahtumasta? Ainakaan media ei ahdistellut.

Pieni uutinen oli myös kolmen koululaisen kuolema liikenneonnettomuudessa:

Kolme koululaista kuoli törmäyksessä Paavolassa.

Ei edes kuvaa onnettomuuspaikalta, kuten tänään olisi. Työpaikan henkinen työsuojelu kuulostaa tutulta aiheelta.

Espanjan lento-onnettomuus Bilbaon lähellä sai sentään pienen kuvankin (Wikipedia kertoo tapauksesta lisää):

Taas yksi lento-onnettomuus.

Lento-onnettomuuksia sattui vuonna 1985 poikkeuksellisen paljon. Ilmailun turvallisuus on kehittynyt valtavasti 33 vuodessa, joten maailma on tältäkin osin parempi paikka. Myös Fouga-koneita putoili 1980-luvulla säännöllisesti. Lentäjät kuolivat, koska koneissa ei ollut heittoistuimia. Milloin viimeksi Suomessa lentäjä on kuollut Hornet-onnettomuudessa?

Presidentti Koivisto närkästyi Ylelle tämän esitettyä uusintana hänen vanhan lausuntonsa, mistä saattoi saada väärän käsityksen.

"Koiviston saatava kieltää lausuntojensa tv-uusinnat".

Nykypäivänä tällainen kanta tuntuu naurettavalta. Jo silloin ruotsalaiset ihmettelivät asiaa, mikä käy ilmi em. uutisen alapuolella olevasta toisesta uutisesta:

"Lehdistö ottaa vapauksia Suomessa".

Nykyään puhumme äänestämisen kyberturvallisuudesta ja pidämme lippuäänestyksiä virheettöminä. Vuonna 1985 ääniä ostanut mies tuomittiin kuitenkin ehdolliseen vankeuteen:

"Vaaleissa ääniä ostanut sai ehdollista vankeutta".

Turvallisuuteen ja vakoiluun liittyi toinenkin uutinen: Suomen Neuvostoliiton-lähetystöön vietyä kassakaappia oli sormeiltu matkan aikana. Asia paljastui, kun suomalainen lukkoseppä tuli katsomaan kaapissa olleita toimintahäiriöitä.

"Suomen NL:n lähetystön holvin ovea sormeiltiin".

Tämä on hauska uutinen: ensi kertaa Suomessa varkaat tallentuivat valvontakameraan:

"Video kuvasi liikemurron Helsingissä".

Varkaisiin kyllästynyt liikkeen omistaja oli laittanut tavallisen videokameran nauhoittamaan yöksi ja saikin nuorista varkaista puolen tunnin videon. Uutisen mukaan "videonauhaa ei tiettävästi ole kertaakaan käytetty Suomessa todisteena rikollista vastaan". Eikä sitä tarvittu tässäkään tapauksessa, koska muuta näyttöä oli riittävästi.

Dava mainosti telkkarissa tietokoneita, jotka piirrosfilmissä halasivat ja pussasivat käyttäjiään. Eivätkä koneet olleet edes pc-malleja, vaan ihan perinteistä keskuskonetekniikkaa ja päätteitä. ATK-yrityksillä oli rahaa ostaa vaikka Hesarin etusivu mainokselleen:

"Koko totuus tietokoneesta, joka tykkää ihmisestä".

Slogan kuulostaa ajanmukaiselta vielä tänäänkin. Toinen hauska tekniikkaviittaus löytyy uutisesta, jonka mukaan "Espoo pohtii kaapelitelevision roolia tiedottamisessaan":

Kaapelitelevisioverkon rakentaminen oli aloitettu Espoossa.

Toisella tavalla ajankohtaiselta kuulostaa tämä mainos:

"Rajat auki joka suuntaan"

Eipä Oy Rajahuolinta Ab osannut arvata, millaisia assosiaatioita heidän mainos aiheuttaisi 30 vuotta myöhemmin.

Niin, ne pakkaset. Talvella 1987 oli tosiaan niin kylmää, jopa talvisodan ennätys meni rikki.

"Kaikkien aikojen pakkasasteet Helsingissä - talvisodan ennätys vihdoin rikki".

Vielä yksi esimerkki alkuvuoden 1987 uutisista: "Länsimetron rakentaminen riippuu valtion osallistumisesat kustannuksiin".

"Metron vastustajat voitolla Espoossa".

Länsimetron vastustajat olivat voitolla, mutta runsas 30 vuotta myöhemmin se kuitenkin aukesi liikenteelle. Kiinnostavaa kuvassa on vaihtoehtoinen reittilinjaus, joka olisi vienyt metron Munkkiniemen kautta. Se oli Espoon kannattama vaihtoehto, mutta Helsingin kanta Lauttasaaren läpi kulkevasta linjasta voitti.

Vanhat lehdet ovat mainio ajankuva. Ne herättävät lähihistorian henkiin. Erityisen kiinnostavaa on seurata uutisen etenemistä peräkkäisten päivien lehdissä. Arjen dokumentoinnissa paperilehdillä on tärkeä tehtävä, jota mikään web-julkaisu ei korvaa. Paperin puuttuessa meistä tulee ennen pitkää historiattomia ja ymmärtämättömiä.

Vanhoista artikkeleista saattaa jonain päivänä olla hyötyä tekoälylle. Jos haluamme tietokoneen ymmärtävän ihmistä, mikä olisi parempi tapa kouluttaa se arkeen ja inhimillisyyteen kuin lukemalla vanhat lehdet? Eikä pelkästään uutiset, vaan mainokset, kolumnit ja lukijan palautteet.

Eläköön printtimedia. 

Satusetä Martti Vainion video tuhoutui 25 vuodessa

Kirjani digiarkistoinnista ilmestyi pari viikkoa sitten. Sen kantavana teemana on digitaalinen keskiaika: sähköistä tietoa ei oteta talteen eikä arkistoida niin, että ajastamme jäisi muistoja jälkipolville.

Eilinen MTV3:n Hannu Karpo osoitti, miten paha tilanne voi olla. Karpo olisi halunnut esittää uusintana joulukuussa 1984 nähdyn jakson, jossa satusetä Martti Vainio lupasi kertoa totuuden Los Angelesin olympialaisten doping-tapauksesta. Myöhemmin kävi ilmi, että tuolloin kerrottu "totuus" olikin satua.

Mutta mutta... arkistosta kaivettu kuvanauha olikin pelkkää lumisadetta. Vain ääni kuului. Niinpä Karpo näytti toisen, vuoden 1985 alussa esitetyn pätkän, jossa oli nykyisen alkolukon prototyyppi. Sitäkin ajan hammas oli puraissut niin pahasti, että ruutuun oli lisätty asiasta kertova selitysteksti.

On todella huolestuttavaa, mikäli tallenteet eivät kestä edes 25 vuotta. Ihmiskunnan mittakaavassa se on pelkkä silmänräpäys. Jos ammattilaiset eivät saa kuvanauhojaan säilymään, mitä mahdollisuuksia meillä tavallisilla kansalaisilla on?