Kysymys: aiheuttiko toimintani Vilkkumaalle tulonmenetystä, joka pitäisi korvata, vai lisäsikö se hänen myyntiään?
Omalla kohdallani vastaus on selvä. En olisi ostanut levyä, ellen olisi voinut siirtää sitä iPodiin. Kuuntelin tiedostot muutaman kerran ja nyt ne ovat hautautuneet jonnekin ulkoiselle kiintolevylle. En ole koskaan kuunnellut levyä cd-soittimessa, enkä kuuntele. Ostin sen vain mp3-käyttöä varten (tuolloin iTunesista ei vielä saanut drm-vapaita tiedostoja - nyt saa, mutta se ei vaikuta seuraaviin pohdiskeluihin).
Kuvailemani tapaus palautui mieleen, kun näin miten pontevasti Vilkkumaa otti kantaa Arhinmäen puolesta Facebook-sivullaan ("Olen sataprosenttisesti Arhinmäen takana, mitä tulee Tekijänoikeuslain laajentamiseen"). Vilkkumaan mielestä kopiointi aiheuttaa menetyksiä, jotka tulee korvata hyvitysmaksulla. Ainakin minun tapauksessani Vilkkumaa sai enemmän kuin ansaitsi: ensin myydyn levyn, sitten vielä hyvitysmaksut iPodista ja levyasemasta.
Tekijänoikeuslain käsitteet perustuvat yhä 1980-luvun maailmaan. Kun nauhoitti musiikkia radiosta tai kopioi älppärin kaverilta, tekijältä jäi saamatta myyntituloa. Kopiointi oli helppo määritellä.
Noiden aikojen perintönä laki tuntee vain yhdenlaisen kopioinnin. Laki ei tunne ajansiirtoa (digiboksit) tai formaatinsiirtoa (oma cd-levy omaan mp3-soittimeen tai kännykkään). Niitä kaikkia pidetään samanlaisena poikkeuksena tekijän yksinoikeuteen.
Lain vanhentuneisuus on melkeinpä koomista. Kuluttaja ei voi ymmärtää, että ostaessaan cd- tai dvd-levyn hän ei saa teosta vaan pelkän teoskappaleen. Tekijällä on yhä juridinen oikeus määrätä teoksensa käytöstä. Juuri tähän perustuu esimerkiksi se, ettei dvd-elokuvia saa kopioida.
Yritäpä selittää tätä asiakkaalle, joka on maksanut levystään. Ilman muuta hän kuvittelee omistavansa levyn ja voivansa tehdä siitä kopion esimerkiksi autokäyttöön ilman lisäveloituksia. Kuluttajan asenne on juridisesti väärä, mutta käytännöllisesti oikea. Vika on laissa, ei kuluttajassa. Ongelmana tekijänoikeuksien kannalta eivät ole maksavat asiakkaat vaan piraatit. Piraateilla on mielestään kaikki oikeudet sisältöön, vaikka he eivät ole maksaneet siitä mitään.
Hyvitysmaksukeskustelu on joka tavalla hakoteillä. Ensinnäkin se kohtelee maksavia asiakkaita ongelmana, vaikka juuri he ovat ratkaisu. Heidän hankkimansa sisältö ja ostamansa laitteet lisäävät sisällön myyntiä. Todellinen ongelma on piratismi, ei laillinen kopiointi medialta toiselle tai ajansiirto.
Asiakkaiden rahastaminen ja syyllistäminen ei ole artistien oman edun mukaista. Alan ammattilaisina heidän luulisi tietävän, miten monella eri tavalla musiikkia kulutetaan. Rahan vaatiminen kaikesta mahdollisesta ikivanhan laintulkinnan nojalla on kohtuutonta.
Toiseksi koko keskustelu menee nurinpäin: "haluamme 15 miljoonaa, miten keräämme rahat?" Oikea tapa olisi arvioida haittaa ja katsoa sitten, mikä on realistinen korvaustapa. Oma arvioni on, että jopa nykyinen 6,5 miljoonaa on selvästi yläkanttiin. Siinä on mukana paljon yrityskäyttöä ja käyttäjien omaa sisältöä (erit. kotivideot ja valokuvat) -- siis sellaista, josta ei edes ahtaan laintulkinnan mukaan pitäisi maksaa. Lavean tulkinnan mukaan ajan- ja formaatinsiirto eivät myöskään oikeuta hyvitykseen.
Tekijät vaativat maksuun oikeudenmukaisuutta ja teknisen kehityksen huomioimista, mutta jos niin tehtäisiin, maksuja pitäisi tarkistaa pikemminkin alaspäin. Teoston oma vuosikertomus 2010: "Musiikkituottajat IFPIn tilaston mukaan digitaalinen musiikkimarkkina kasvoi Suomessa 88 prosenttia vuonna 2010 ja muodostaa jo viidenneksen äänitemyynnin kokonaisuudesta."
Miksi hyvitysmaksun pitäisi kolminkertaistua, kun lisensioidun digimusiikin osuus käytöstä kasvaa tätä vauhtia? Miksi uusista laitteista, jotka lisäävät myyntiä, pitäisi maksaa rangaistusluonteista veroa? Jos musiikkimyynnistä viidennes on digitaalista, eikö ole loogista että hyvitysmaksun kertymä putoaa saman verran?
Viitteet:
Elvis ry: Suhteeton poru hyvitysmaksusta
Elvis ry: Oikeudenmukainen hyvitysmaksutaso tuottaa elinvoimaista kulttuuria
5 kommenttia:
Petteri. Mä oon ennenkin kysynyt sulta suunnitelmallisesta vanhenemisesta. Miksi tästä ei nosteta meteliä? Jotai energia"säästö"lamppuja hoetaan harva se päivä, mutta miksei puututa tähän mikä syö maapallon luonnonvaroja ja vituttaa köyhää koska vermeet hajoo käsiin? Tiedän että oot hemmetin fiksu jätkä ( vaik erimieltä 9/11showsta ollaan) ni voisitko kirjoittaa tästä ja nostaa äläkän?
T:Tommi Mäkinen
Formaattimuunnoshan ei sinänsä ole uusi asia, Ennenkin kopioitiin ostettua musiikkia kasetille esimerkiksi autokäyttöön. Lähinnä uutta on se, että nyt CD:tä ei enää välttämättä kuunnella ollenkaan. Se on vain tapa myydä sisältö aivan kuin asennuslevy tietokoneohjelmissa.
Lain kannalta outoa on, että sen CD:n ostamalla todellakin ostaa vain muoviläpyskän. Sillä ei saa mitään oikeutta sisältöön. Oikeus kopioioda omaan käyttöön ei mitenkään riipu levyn omistamisesta.
Amerikkalainen fair use käytäntä tuntuu luontevammalta. Siellä ei saa kopioida levyjä, joita ei omista. Toisaalta ei ole hyvyysmaksujakaan. Luontevammalla en tässä tietenkään tarkoita välttämättä käyttäjän kannalta parempaa.
Nykyinen oikeus yksityiseen kopiointiin on outo, koska sitä rajoittaa teknisillä suojakeinoilla, jotka eivät mitenkään kuitenkaan estä kopiointia. Eikö luontevampaa olisi, jos sitä voisi yksinkertaisesti rahoittaa kiellolla ja sitten jättää formaattimuunnos käyttäjän oikeudeksi.
Hyvitysmaksussa on myös ongelmana sen tukimuotoisuus. Artistit tulevat yhä enemmän riippuvaiseksi muusta kuin omasta myynnistään. Tätä en oikein voi nähdä hyvänä. Ehkä olisi parempi kehittää myyntikanavia musiikille.
Musiikkimarkkinat ovat muuttuneet. Ennen levyt olivat kalliita ja niiden käsittelykin hankalaa. Silloin kuunneltiin samaa levyä useammin. Nyt MP3-soittimeen mahtuu musiikkia lähes rajatta. Kuitenkaan ei kuunteluun käytetty aika väittämättä ole kasvanut. Joskus tuntuu oudolta, että kokonainen CD:llinen musiikkia nettimyynnissä voi maksaa jotain 12 euroa. Tässä ei ole varastointikuluja, välivaiheita vähemmän ym. Lisäksi musiikkia ei voi jälleenmyydä. Luulisi, että hinta voisi olla edullisempi.
Lähinnä uutta on se, että nyt CD:tä ei enää välttämättä kuunnella ollenkaan. Se on vain tapa myydä sisältö aivan kuin asennuslevy tietokoneohjelmissa.
Oivallinen vertaus. Esim. Hifi-laitteissa trendinä ovat erilaiset musiikkipalvelimet, joihin cd:t siirretään. Musiikki "asennetaan" cd:tä, sen jälkeen levyä ei tarvita. Oleellinen kysymys onkin: onko tässä tapahtuva kopio tekijänoikeudellisesti relevanttia?
Harva enää kuuntelee cd-levyä entiseen tapaan kotisoittimessa.
Sori hijack, Petteri, mutta en voi Tommille olla suosittelematta tätä kirjoitustani joka käsittelee käytännönläheisesti erään tuotteen "vikaantumista" ja korjaamista:
http://usvi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/69162-suuri-hehkulamppuhuijaus-nain-selatetaan-xerox
Kyllähän omaan käyttöön voi kopioida musiikkia jonka on CD:nä tai muulla tavalla ostanut. Väärin on käyttää sitä julkisesti, kuten myös leffoja. Eihän niitä saisi missään tapauksessa mennä uudelleen käsittelemään ja esittämään esimerkiksi youtubessa. Eli siis kopioida ja laittaa jonkun toisen musiikkia päälle, pilata toisten työ. Kun ilmoitat että tekijäin oikeuksia loukataan saa kirousvyöryn niskaansa. Se ei ole kaupallinen julkaisu mutta elokuva jota on käytetty pohjana on tekijöittensä työ ja niitä häpäistään pahasti, on niitä kyettävä jotenkin valvomaan, enkä tässä puhu rahasta vaan tekijän oikeudesta omaan työhön, sisällöstä.
Lähetä kommentti