maanantai 5. joulukuuta 2011

Navigaattori näyttää myös ruuhkat

Jokin aika sitten huomasin, että käyttämäni TomTomin GO 1005 Live -navigaattori oli alkanut näyttää reaaliaikaisia ruuhkatietoja. Aiemmin kartalla on näkynyt vain ilmoituksia tietöistä, jotka ovat usein olleet vanhoja. Nyt HD Traffic-palvelu näyttää aktivoituneen myös Suomessa, mistä on paljon hyötyä.


Palvelu kertoo, että reitin varrelle osuu kaksi ruuhkakohtaa, jotka aiheuttavat yhteensä kahdeksan minuutin viivästyksen normaaliin matka-aikaan verrattuna. Lisäksi nähdään tarkempia tietoja:


Ruuhkatilanne tietenkin elää, joten aika on pelkkä arvio, mutta se tuntui pitävän paikkansa varsin hyvin.

HD Traffic -palvelu on aiemmin toiminut monissa Euroopan maissa. Esimerkiksi viime keväänä Italiassa pääsiäisen paluuliikenne aiheutti niin paljon ruuhkaa, että navigaattorin näyttö hehkui punaisena:


Navigaattori on mainio laite, jota voi käyttää muuallakin kuin autossa. Kesällä Englannissa seurasin iPhonen Navigon-ohjelmasta junamatkan etenemistä ja osasin varautua hyvissä ajoin jäämään pois oikealla asemalla (ruutukuvia ei tulisi tallentaa jpeg-muotoon, koska se aiheuttaa pakkausartefakteja, mutta teen niin levytilan säästämiseksi):


Suomalaiset junanvaunut lienevät tukevampaa tekoa kuin englantilaiset, sillä meillä en ole saanut navigaattoria toimimaan edes ikkunapaikalla.

Vieraan maan taksissa navigaattori paljastaa, jos kuljettaja kiertää ympyrää maksun lisäämiseksi. Jo pelkkä navigaattorin esille kaivaminen viestittää kuljettajalle, että tätä turistia ei kannata huijata.

Navigaattori opastaa mukavasti myös käveltäessä vieraassa kaupungissa. Tosin iPhonen Navigoniin tuli jonkin päivityksen myötä ärsyttävä lisäominaisuus, joka kävellessä aktivoi automaattisesti puhelimen kameran, ja halusi esittää tietoja läheisistä kohteista maisemakuvan päällä. Tällainen kamerakäyttö tyhjensi nopeasti puhelimen akun. Nyt uusimmassa versiossa asian pitäisi olla korjattu.

Tapauksesta riippuen navigaattorin saa toimimaan myös lentokoneessa, ainakin ikkunapaikalta. Lennon aikana voi sitten seurata omalta näytöltä nopeus- ja korkeustietoja, eikä tarvitse arvailla, mikähän pieni kylä tuolla alhaalla pilkottaa. Tässä ruutukuvassa näkyy lentokorkeus:


Nopeusmittarissa riittää lukemia paljon yli sen, mihin autolla voi päästä:


Ja lennon aikana ikkunasta avautuvaa näkymää voi verrata karttaan:


Hieman hitaampaa kyytiä Venetsian kanavassa vanhan Garminin näytöltä (kesä 2006):

Kun tätä viisi vuotta vanhaa navigaattorin näyttöä vertaa alun reaaliaikaisiin liikennetietoihin ei voi kuin hämmästellä, miten tekniikka on kehittynyt. Millaisia palveluita mahtaakaan olla tarjolla viiden vuoden päästä?

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Png on kyllä useasti tehokkaampi pakkaaja ruutukuvissa kuin jpg, jos kuvassa on paljon tasaista väripintaa. Toisaalta, kuinka paljon tässä edes säätyy tilaa?

Petteri Järvinen kirjoitti...

Png-kuva iPhonesta 456 kt, jpeg-versio 162 kt.

Hannu Tanskanen kirjoitti...

Niinhän kerroit käyttäneesi GPS:aa lentokoneessa. En suosittele kuitenkaan ainakaan jenkkilän koneissa,sillä FAA:n säännöstä sanoo seuraavasti:

"(a) Except as provided in paragraph (b) of this section , no person may operate, nor may any operator or pilot in command of an aircraft allow the operation of, any portable electronic device on any of the following US-registered civil aircraft"

(GPS:aa ei ole sallittu kohdassa b)

Tässä keskustelua aiheesta:

GPSinformation.net

Anna-Liisa kirjoitti...

http://www.hs.fi/fingerpori/1135269977656

:-)

Zarr kirjoitti...

@Hannu, kohdan b viimeinen alakohta on (5) Any other portable electronic device that the operator of the aircraft has determined will not cause interference with the navigation or communication system of the aircraft on which it is to be used.

Eli jos lentoyhtiö sanoo että pistäkää vaikka Mötörheadin konsertti eetteriin jos huvittaa niin lupa on.

Australianmatkalla 2002 kun GPS:ää ei ollut vielä joka pojalla niin Qantasin koneessa kysyin erikseen luvan, lentoemu kysyi ohjaamosta ja sanottiin että siittä vaan. Tämä siis yhtiöllä joka on ainakin joskus ollut maailman turvallisimmaksi rankattu.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Hannun linkittämässä palvelussa oli toinenkin sivu: http://gpsinformation.net/airgps/airgps.htm

Sen mukaan useimmat lentoyhtiöt sallivat gps:n käytön, nimekkäimmät poikkeukset olivat El Al ja Lufthansa.

Lista on päivätty elokuulle 2010, joten ilmeisesti sitä on päivitetty ja tietoihin voi luottaa.

Hannu Tanskanen kirjoitti...

Luulisin,että tärkeää on huomata tuo rajoitus:

"during CRUISE"

Nousun ja laskun aikana harvat yhtiöt hyväksynevät GPS:n tai muunkaan elektronisen laitteen käyttöä,ihan vain "varmuuden vuoksi".

Anna-Liisa kirjoitti...

Petteri, saanko testata toimiiko tämä linkkikoodi jonka katsoin tämän sivun lähdekoodista?

Fingerporin GPS-strippi 5.12.2011

- Toimii! Hienoa.

Anonyymi kirjoitti...

Hei, ja anteeksi alla oleva täysin väärä aihe.

Ei se Suomen IT-osaaminen vieläkään huippua ole. Linnan juhlat jäivät näkemättä. Yle:n sivut pätkii sekä IS:n reaaliaikainen video ilmeisesti tarkoittaa valokuvia. Lisäksi IS:n headeri-kuva useilla tämän vuoden sivuilla on vuodelta 2010!

Naurattaa oikein. Tietoyhteiskunnan kärkimaa. Ei tainnut YLE tietää, kuinka moni alamainen haluaa katsella juhlia. Eihän niitä nyt vielä kovin montaa vuotta ole mediassa käsitelty.

Vähän sama kuin VR:n kanssa: mitä tuo mahtaa olla tuo taivaalta tuleva valkoinen? Kuinka moni ihminen on kiinnostunut uudesta lippuhinnoittelujärjestelmästä?

Eipä tulevaisuuskaan kovin ruusuinen ole. Kaksi prosenttia lukiolaisista saa jonkintasoista ohjelmoinnin opetusta:

www.aka.fi/Tiedostot/Tiedostot/Viksu/Viksu%202008/LappiLinnea.pdf