maanantai 19. joulukuuta 2011

Paljastaako Facebookin bugi yksityisiä viestejä?

klo 22:45

Facebook herättää taas huolta käyttäjissään. Moni on kertonut vuosina 2008-2009 vastaanottamiensa yksityisten viestien muuttuneen näkyviksi aikajanan käyttöönoton myötä. Nyt vallalla on suuri hämmennys siitä, mitä oikein on tapahtunut.

Tilanne on epäselvä, koska ongelmassa on aivan liian monta muuttujaa. Facebookin toiminta on muuttunut kymmeniä kertoja ja siihen on lisätty koko ajan uusia ominaisuuksia. Alkuvuosina mukana oli paljon kokemattomia käyttäjiä, jotka kirjoittivat vahingossa sähköpostiksi tarkoitettuja viestejä vastaanottajien julkiselle seinälle. Ja kun kaikesta on kulunut jo vuosia, ihmiset eivät voi muistaa, mitä tarkalleen tekivät. Erilaiset yksityisyysasetukset sotkevat asiaa entisestään.

Joidenkin mielestä virhe ei edes liity aikajanaan, se on vain tuonut jo aiemmin seinälle ilmestyneet sähköpostit näkyviksi. Harva tulee kelanneeksi omaa seinäänsä taaksepäin parin vuoden verran.

Erityisen arvoitukselliseksi ilmiön tekee se, että ongelmista on raportoitu vain Suomessa. Luulisi, että asia herättäisi isot otsikot kaikkialla maailmassa. Miten bugi voisi koskea vain suomalaisia käyttäjiä?

Joka tapauksessa moni on nyt hädissään, koska pelkää yksityisten tietojensa vuotavan julkisuuteen. Joku vannoo hylkäävänsä Facebookin tämän episodin myötä.

Voi itku, mikä sotku!

Varmaa on se, että jokin Facebookissa on muuttunut ja yksityiseksi tarkoitettuja viestejä näkyy nyt paikoissa, joissa ei pitäisi. Ovatko nämä viestit aikoinaan olleet sähköposteja vai seinälle kirjoitettuja yksityisviestejä, sillä ei ole merkitystä.

Jokaisen FB-käyttäjän kannattaa varmistaa oma tilanteensa selaamalla seinää taaksepäin vuoteen 2009 asti. Ilmiö ei välttämättä liity aikajanaan, ja se tulee joka tapauksessa automaattisesti kaikille joulun pyhinä.

Jos yksityiseksi tarkoitettuja viestejä on näkyvissä, pyydä kaveria katsomaan, näkyvätkö viestit oikeasti julkisina vai onko kyse vain harmittomasta bugista.

Ja tietysti jos itse näet kaverin sivulla selvästi yksityiseksi tarkoitettuja viestejä, ilmoita hänelle asiasta. Varmaan toivot, että hänkin tekisi saman palveluksen sinulle?

Jos olet ottanut aikajanan käyttöön, voit katsoa miltä jana näyttää ulkopuolisen silmin valitsemalla toimintalokista Näytä henkilönä:


Jos yksityiseksi tarkoitetut viestit jäävät edelleen näkyviin, kyse on pahasta ongelmasta. Ilmoita kokemuksistasi vaikka tämän viestin kommenteissa, niin keräämme tietoa Facebookin omaa ilmoitusta odottaessa. Poista sen jälkeen viestit (tosin joku kertoi poistamiensa viestien ilmestyneen takaisin näkyviin; FB ei oikeasti poista mitään, se vain merkitsee tiedon poistetuksi ja jos kyse on bugista, tieto voi palata takaisin näkyviin).

Bugi tai ei, tämä on monelle viimeinen niitti Facebookin käyttöön. Harmittomasta huvista on tullut ongelma, joka työllistää ja pakottaa käyttämään omaa aikaa jatkuvasti muuttuvien ominaisuuksien selvittelyyn. Ja vielä kiireisimpään aikaan jouluviikolla! Vähintäänkin FB:n pitäisi antaa käyttäjän valita, ottaako aikajanan käyttöön, eikä ainakaan tuoda sitä pakotetusti joulunpyhien aikana.

Ilman ongelmiakin otsikot Varo, Facebook muuttuu: siivoa profiilisi kertovat, miten ongelmalliseksi FB-suhde on muuttunut. Facebook ei enää ole osa työpäivää -- se on työpäivä.

Linkkejä uutisiin: YLE, Hesari, Uusi Suomi, Iltalehti.

MikroPC:n ohje yksityisyysasetuksien tarkistamiseksi.

PC Magazine: Facebook: No Timeline Privacy Breach in Finland
Helsingin Sanomat: Facebook: Viestit olivat jo ennestään julkisia, Kommentti - Säikähdys oli todellinen
Iltasanomat: siteeraa Helsingin Sanomien uutista, kommenteissa kiukkuisia mielipiteitä käyttäjiltä
YLE: Facebook: Viestipaniikki on turha ja selvitetty
Suomen Kuvalehti: Onko vika käyttäjässä vai Facebookissa?

53 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Varmasti jaan tämän kirjoituksen niin monelle kuin pystyn. FB:stä on tullut turha monella tavalla. Olen huomannut, että siinä ei kukaan uskalla enää lähettää mitään merkityksellistä mielipidettä, kommettia, huomiota tai tietoa mistään. G+:ssa on merkittäviä keskusteluja siksi, että siellä on käyttäjällä tunne siitä, että ympyröiden avulla on hallinnassa viestien näkyvyys luotettavasti. Goodbye, FB.

Anonyymi kirjoitti...

"Jos yksityiseksi tarkoitettuja viestejä on näkyvissä, pyydä kaveria katsomaan, näkyvätkö viestit oikeasti julkisina vai onko kyse vain harmittomasta bugista."

Lisäyksen arvoinen asia olisi, että kysytty kaveri ei ole yksityiseksi tarkoitetun viestin toinen osapuoli. Koska hänellehän se tietysti näkyy myös.

"Ilman ongelmiakin otsikot Varo, Facebook muuttuu: siivoa profiilisi kertovat, miten ongelmalliseksi FB-suhde on muuttunut."

Tuon olisi hyvin voinut jättää mainitsematta, toimittajat kun roskalehdissä repivät uutisia mistä vain kykenevät ilman sen kummempaa totuuspohjaa. Timeline ei missään vaiheessa paljastanut käyttäjästä mitään muuta kuin sen, mitä jo oli muutenkin julki. Hieman vain hankalammin katsottavissa. Yksityisviestiongelman osuus ei ko. juttuihin liittynyt koska se ilmeni vasta myöhemmin.

Miksi ihmisten on niin vaikeaa ymmärtää, että jos jotain nettiin laittaa niin on hyvin suuri todennäköisyys, että se on siellä sen jälkeen aina? Kun sitä on vuosikaudet tolkutettu...

Anna-Liisa kirjoitti...

Käydessäni läpi omaa aikajanaani totesin, että parin kolmen kuukauden välein kypsyn fb:n epävakauteen ja lähden ovet paukkuen hetkeksi mutta palaan taas kun kaipaan seurustelua kavereiden kanssa. Yksäreitä en aikajanallani nähnyt, en liioin seinällä, mutta minulla ei olekaan vanhat yksärit enää tallessa.

Anonyymi: kertovathan ihmiset konekäännetylle tiedusteluviestille pankkikorttinsa tunnuksetkin. :)

Anonyymi kirjoitti...

Eiköhän vika ole jälleen kerran käyttäjissä eikä palvelussa. Turhan moni kirjoittaa "privaviestejä" seinälle, luullen niitä privaviesteiksi, eikä tajua, että ne näkyvät tuolloin kaikille.

Nimim. "ihmetellyt seinillä käytyjä keskusteluja"

TheHatter kirjoitti...

Ongelmahan näillä kaikilla alustoilla on, että siitä yksityisyydestä ollaan tekemässä liian monimutkaista. Ei riitä enää insinöörin aivot. Olisi pitänyt pitäytyä siinä, että on kahdenkeskistä viestintää ja julkista viestintää.

Google on omalla systeemillään ajamassa itseään vielä pahempaan suohon erilaisilla piireillään ja yrityksellä saada kuitenkin valjastettua kaikki tiedot hakukoneen käyttöön. On vain ajan kysymys, koska G+:n piirien yksityisyysasetukset leviävät ja sitten meillä vasta otsikoita riittääkin, kun ihmiset sokeasti kirjoituksissaan luottavat tuohon piirien luomaan näennäiseen yksityisyyteen.

Vaan itsekin kummastelen hurjasti sitä, että miksi tämä FB-ongelma esiintyy vain meillä, miksi missään muussa maassa ei ole havaittu mitään tuohon viittaavaakaan.

Anonyymi kirjoitti...

Ei, ei ja ei... Täällä(kin) kommentoidaan virheellisesti että kyseessä olisi viestejä, joita on lähettetty seinältä seinälle tarkoituksessa. Sieltä on löytynyt materiaalia mitä ei todellakaan ole tarkoitettu julkisiksi, eikä niitä keskusteluja ole vahingossakaan käyty wall-to-wall. Itse satuin näkemään ystäväni seinällä erittäin arkaluontoista materiaalia. Eli kyllä, ne näkyy muillekkin kun itselle. Ja mitä minun seinälläni oli, muistan kyllä tämän keskustelun, jonka kävin yksityisesti chatissa. Kannattaa ihmiset miettiä mitä kommentoitte. Jos sinulla niitä viestejä ei satu näkymään, ei tarkoita sitä että koko ongelmaa ei olisi! Keskustelupalstoja selatessani ja ystävieni havaintoja kuunnellessani, ongelma on yleinen ja viestit on todellakin näkynyt muille. Ne HENKILÖKOHTAISET viestit. Melko vastuutonta että facebook vähättelee tällaista ongelmaa.

Sparkling kirjoitti...

Facebook ei ole sekoillut mitään, ainoastaan käyttäjät. Ja hysteriaan mukaan pulahtanut media.

Timeline muuttaa vain ja ainoastaan seinän layoutin simppelimmäksi käyttää ja yksityisyysasetukset helpommiksi, selkeämmiksi, yksinkertaisemmiksi ja kätevämmiksi. Timelinen ansiosta jokainen näkee, että mitä kaikkea onkaan itsestään tullut laittaneeksi julkiseksi vaikkapa neljä vuotta sitten ja mahdollistaa asian korjaamisen jälkiviisaana. Mediassa väitetään myös, että oman Timelinen sisältämien asioiden näkyvyys muille pitäisi testauttaa kavereiden avulla - eihän tarvi, Facebook mahdollistaa kaiken tällaisen tarkastelun (oma Timeline muiden silmin) jokaiselle käyttäjälleen ja Timelinen myötä aiempaa helpommin.

Yksityinen pysyy yksityisenä, ja yksityistä ovat vain chat- ja inbox-viestit. Seinälle eli uuteen Timelineen kirjoittaminen on aina julkista sen mukaan kuin seinäkirjoitusviestien viestiosapuolet omat yksityisyysasetuksensa tekevät joko koko seinälle/Timelinelle tai ko. postaukselle. Vanhat näkyviin tulevat viestit ovat vanhoja seinäkirjoituksia, eivät yksityisviestejä. Ja nyt Timelinen ansiosta seinä/Timeline-kirjoitukset on entistä helpompi muuttaa asetuksiltaan yksityisemmiksi vielä näin jälkikäteen. Toisin kuin ennen tätä muutosta.

Todisteet inbox-viestien näkymisestä pöytään ensin ennenkuin ollaan tietävinään. Ja käsitteet selkeiksi! Esim. mikä ihmeen "yksityisviesti"? Jos joku on kirjoittanut yksityisiä asioita julkiselle seinälle vuosia sitten, niin oma moka. Tutkitaan ennenkuin hutkitaan. Bugeja voi olla, niistä ilmoitus Facebookille suoraan, niin homma korjaantuu.

Järjetöntä, että mediassa raportoidaan asioita a) tietämättöminä ja silti vielä lisäksi b) vääristäen. Järjetöntä, että käyttäjät uskovat kaikenmaailman kiertoviestejä, jotka eivät perustu mihinkään tietoon. Järjetön vastustushulabaloo ja yksityisyyshysteria ihan turhaan, kun pikemminkin olisi syytä iloita homman selkiintymisestä ja yksinkertaistumisesta myös yksityisyyssuojan suhteen.

Anonyymi kirjoitti...

Tuttavani lähetti uutisvinkin Iltalehteen, aivan omalla nimellään, joten vinkki ei ole tullut minkään kiertotien kautta.

Asia ei liity aikajanaan millään tavalla, sillä viestit löysin vanhanmallisesta profiilistani sieltä 2008-2009 väliltä. Yksityisviestejä on vaikea todentaa, sillä ne näkyy aivan kuin joku olisi kirjoittanut seinälle.

Fakta nyt on vaan se että muistan nuo chat-keskustelut, eikä niitä todellakaan ole käyty edes vahingossa wall-to wall viesteinä. Suosittelen lukemaan uutisia ja niihin liittyvien keskustelupalstojen sisältöä. Siellä on kyllä muillakin samankaltaisia ongelmia. Mm. eroasioita, henkilökohtaista tekstiä työpaikasta ym. Olen aivan 100% varma että kyseessä on chattiviestit, kaverini näkivät ne myös seinälläni joten olivat muidenkin kuin minun viestejä.

Sanna, mediassa raportoidaan asiantuntijoiden lausuntoja. Esim facebook sanoi lausunnossaan ettei vikailmoituksia ole tullut, joka ei edes pidä paikkaansa.

Mielestäni ei ole kovinkaan korrektia haukkua ihmisiä että ovat väärässä ja kieltää ongelman todellisuuden, jos niitä itsellään ei ole.

Anonyymi kirjoitti...

... toisaalta kun käyttäjät kuitenkin FB:ssä notkuvat niin voivat siinä samalla sitten perehtyä uusiin/muuttuviin asetuksiin. Tosin taitaa osa käyttäjistä nähdä asiat juuri niin, että kun nyt on Joulun aika niin ei olekaan aikaa selvitellä FB:n tapahtumia. Eihän se ole edes työnantajalta tuo aika pois... se on poissa omasta vapaa-ajasta. Varmasti kismittää, se on selvä.

Unknown kirjoitti...

Olipa Sannalla ärhäkkä kommentti! Ei pitäisi tuomita ihmisten aitoa huolta tietoturva-asioista. Eipä tuon jälkeen paljon uskalla kommentoidakaan. Laitan kuitenkin tämän. http://raimoj.com/fb.html
Väitän tuon olevan nimenomaan suora viesti toiselle käyttäjälle, jota nimenomaan silloin aikanan testailtiin. Vaan en voi sitäkään todistaa.

Bler0 kirjoitti...

Heh. En Facebookia ole käyttänyt koskaan. Siksi tämä jankutus kuulostaakin samalta kuin Wincapitan jutut. On seinää, chättiä, yksityisviestejä, inboxeja, forex signals, lisenssit, lisenssipörssi...

Jäsenet puhuvat asiantuntevasti kummastakin hutusta, kuitenkaan syvällisesti tajuamatta asioista yhtikäs mitään.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Ilmeisesti yhtenä syynä on Facebookin muuttuneet yksityisyysominaisuudet. Tiedot, jotka on 2008-2009 kirjoitettu yksityisiksi, ovat jossain vaiheessa muuttuneet julkisiksi, kun niihin liittyvät asetukset Facebookissa ovat muuttuneet.

Tällainen virhe on väistämätön palvelussa, joka muuttuu lähes viikoittain, ja jossa ollaan tekemisissä aivan uusien käsitteiden kanssa. Siksi käyttäjiltä ei voi edellyttää täydellistä ominaisuuksien hallintaa ja kykyä ennakoida, miten palvelu muuttuu kolmen vuoden päästä.

Anonyymi kirjoitti...

Itseäni henkilökohtaisesti ärsyttää aivan mahdottoman paljon nuo ihmisten kommentit siitä, ettei muka ole osannut viestiä yksityisesti vaan vahingossa kirjoittanut toisen seinälle.

Se ei edelleenkään pidä paikkaansa. Kyllä minä, ahkerana tietokoneen käyttäjänä ymmärrän mikä on seinäviesti ja mikä on chattiviesti. Ja varmasti moni muukin, mikä tulee ilmi esimerkiksi verkkolehti Staran käyttäjien kommenteista.

Itse haluan selvittää asian perinpohjin, kyseessä on vakava tietovuoto! Tästä lähtien ainakin minä aion miettiä hyvin tarkkaan mitä ylipäätään kirjoitan facebookissa. Oli se sitten yksityisesti tai julkisesti.

Anonyymi kirjoitti...

Itselläni näkyi chat-viestejä vuosilta 2008-2010. Kaikkia ei näkynyt, vain osa, mutta tekstityylistä pystyi päättelemään, että kyseessä oli pikachat-keskustelun kommentti, ei Wall-postaus. Kävin katsomassa kaverin Wallia ja siellä näkyi samankaltaisia chat-tyyliin kirjoitettuja viestejä. Niitä näkyi myös sellaisilta henkilöiltä, jotka eivät ole ystäviäni Facebookissa. Viestit ovat siis täysin julkisia. Ja molemmilla (minulla ja hänellä) on vielä vanha layout käytössä, ei siis Timelinea.

Emppu kirjoitti...

Mua juuri kismittää tuo, näkyykö ne oikeasti muille ihmisille ne viestit. Timelinen idea kun on kuitenkin koota KAIKKI mahdollinen aktiviteetti vuosien varrelta, oli ne sitten typerät tapahtumat eri appeissä tai muilla sivuilla kuin myös tilapäivitykset. Jos oot pornosivulle kirjautunut Facebook-loginin avulla, sekin näkyy aikajanalla.

Sinänsä noissa yksityisyysasetuksissa häiritsee toi "Helmiä sioille"-asenne. Minä pidin funktiokohtaisesta säätämisestä, koska se oli kaikista kattavin, nyt tuntuu todella tyngältä painella nappeja asetuksien puolelta. Kiitoksia idioottien, jotka eivät halunneet opetella käyttämään sivustoa sen vaatimalla tavalla. Mieluummin sitä itse sensuroi itseänsä kuin säätää

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Kävin juuri läpi omaa profiiliani, en siis ole ottanut timelinea käyttöön, vaan päätin tehdä seinälleni ja viesteilleni ennakkosiivouksen. Siivosin ensin pois vanhat yksityisviestit. En siirtänyt archiveen, vaan deletoin. Sitten siirryin putsaamaan seinää. Kun saavuin sinne vuoden 2009-2008 paikkeille, siellä niitä oli seinällä, puolikkaita keskusteluja, jotka eivät todella ole olleet julkisia. Toistan tähän väliin, että en ole ottanut käyttöön timelineä. Siellä ne makasivat seinälläni jo nyt. Suosittelen siis ihmisille käyntiä omalla seinällä hyvin kaukana menneisyydessä asti, ennenkuin ottaavat timelinen käyttöön.

Marika PP kirjoitti...

Olen täysin varma siitä, että muutama kommentti timelinessani ei ole päätynyt sinne seinän kautta, vaan chatin tai inboxin.

Inboxista en enää kyseisiä viestejä löytänyt. Erikoiseksi tilanteen tekee se, että viestit ovat pätkiä keskustelusta. Koko keskustelua ei kuitenkaan ole luettavissa. Esimerkiksi omat kommenttini puuttuvat tyystin. Eikö koko keskustelun siis pitäisi tässä tapauksessa näkyä timelinessa?

Petteri Järvinen kirjoitti...

"Kun saavuin sinne vuoden 2009-2008 paikkeille, siellä niitä oli seinällä, puolikkaita keskusteluja, jotka eivät todella ole olleet julkisia"

Näin ovat muutkin raportoineet. Ilmeisesti ongelma on syntynyt jostain Facebookin teknisestä uudistuksesta jo kauan sitten, eikä se liity mitenkään aikajanaan. Kukapa niitä vuosien takaisia seiniä aiemmin tutki? Vasta aikajana on nostanut ongelman näkyville, mutta ei ole ongelman perimmäinen syy.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä se ihan yksityisiä viestejä näytti. Ja tällä hetkellä vuodelta 2008 ei näytä mitään, veikkaisin johtuvan siitä että korjaavat bugia.

Hannu Johansson kirjoitti...

Itse vahvistan myös tuon, että pätkiä chat-keskusteluista on päätynyt tuonne seinälle 2008-2009 ajalta. Keskustelut näyttävät olevan nimenomaan chat-toiminteella tehtyjä kahden keskeisiä keskusteluja ja ominaista on, että niistä puuttuu toisen osapuolen tekstejä.

Olen lähteestä täysin varma ettei se ole peräisin yksityisviesteistä (tällä tarkoitan siis Inboxiin kirjoitettuja viestejä). Tuohon aikaanhan pikaviestit (chat) eivät edes tallentuneet inbox-keskusteluiksi eikä niihin käyttäjälle näytetty myöskään keskusteluhistoriaa vaan inbox ja chat olivat omat toiminteensa (käyttäjän kannalta).

Ainakaan Timelineen omassa profiilissa tämä ei liittyne, koska en sitä vielä ole ottanut käyttöön.

Anonyymi kirjoitti...

Olen itse todistanut kavereiden seiniltä näitä viestejä tuolta 2007/2008 ajalta. Pelkästään kirjoitustyylistä päätellen, mutta myös kavereilta tarkistettuna kyseessä ovat nimenomaan chat-viestit. Ei wall-postaukset eikä inbox-viestit. Kenelläkään kyseisistä kavereista tai itselläni ei ole timelineä käytössä, joten ei liity suoraan siihen onko timeline käytössä vai ei.

En luota FB:n tietoturvaan, mutta en myöskään G+:n. Tiedot eivät ehkä lipsahda ulos G+ niin helposti kuin FB:stä, mutta tietoja käytetään varmasti hyväksi ja niitä ei voi poistaa kuin näkyvistä.

Lotta Raatikainen kirjoitti...

Yksityisviestit sikseen, minä kun en pääse edes katsomaan aikajanaani kuin vilaukselta. Syystä tai toisesta naamakirja on sitä mieltä, että minun on paras pysyä hetkessä "nyt", ja palauttaa minut siihen uudelleen ja uudelleen, kun yritän selata vanhempia merkintöjä. Ei puhettakaan, että pystyisin muokkaamaan mitään, kun aikaa merkintöjen lukemiseenkin on vain sekunti tai pari ennen kuin paluu nykyhetkeen tapahtuu. Ja ilmeisesti ainakin yhdellä kollegallani on sama ongelma oman aikajanansa kanssa.

Hegu kirjoitti...

Minua ärsyttää syvästi se keskustelun taso, mitä tämä(kin) aihe on aikaansaanut monilla foorumeilla. Moni kirjoittaja lyttää Facebook-käyttäjät täysin. Ei tämän tyylisessä asiassa voida syyttää käyttäjiä. Kyllä ihmisellä täytyy olla oikeus voida luottaa siihen, että hänen yksityiset viestit pysyvät yksityisenä, jopa Facebookin kaltaisessa palvelussa. Minua ihmetyttää syvästi tämän tyylinen narsismivivahteinen kommentointi, jossa ihmiset omatoimisesti nostavat itsensä jalustalle.

Samaa retoriikka käyttäen voitaisiin syyttää kirjeen lähettäjää ja vastaanottajaa siitä, jos Itellan jakaja pimahtaa ja liima kaikki talon asukkaiden kirjeet avattuina talon seinälle tai jakelee ne avattuina ohikulkijoille. Monissa keskusteluissa ajatusmalli tuntuu olevan se, että uhri on itse syyllinen. Se on lähtökohtaisesti sairaanloinen ajatusmalli.

Toiset taas lyttäävät asian sillä perusteella, että heillä ei ole ollut ongelmia. Se on sama, kuin kieltäisi maailmasta nälänhädän sen takia, että sattuu olemaan oma kupu täynnä koto-Suomessa.

On totta, että Internetiin ja sen sisältöön tulee suhtautua terveellä varovaisuudella ja kritiikillä. Käyttäjillä on kuitenkin oikeus vaatia, että yksityisyysoletuksesta pidetään kiinni; jos annetaan ymmärtää, että viestintä on yksityistä, sen tulee myös olla sitä.

Anonyymi kirjoitti...

Täällä myös näkyy vuosien 2007/2008 chat-keskusteluista pätkiä, jotka eivät todellakaan ole postattu kenenkään seinälle. Todella kivaa.

Petteri Järvinen kirjoitti...

"Ei tämän tyylisessä asiassa voida syyttää käyttäjiä..."

Olen samaa mieltä. Facebookilla on korostettu velvollisuus huolehtia tiedottamisesta ja tietoturvasta, koska se käsittelee ihmisten henkilökohtaisia tietoja ja tekee rahaa myymällä niitä mainostajille.

Kun kyse on ihan uusista käsitteistä (tykkäykset, ystävät, ystävien ystävät jne) ja ominaisuudet muuttuvat viikoittain, virheiden sattuessa vika ei välttämättä ole käyttäjässä.

Ja ihan oikeasti: moniko kokenutkaan käyttäjä ymmärtää yksityisasetusten vaikutukset? Itse en ainakaan ymmärrä. Siksi en edes yritä suojata tietojani niillä.

Se, joka ymmärtää Facebookin tietosuoja-asetukset täydellisesti, heittäköön ensimmäisen kiven.

Anonyymi kirjoitti...

Eipä tuolla mitään yksityistä ole tullut näkyviin, tässä lyhyt selvitys asiasta (englanniksi tosin):

https://www.facebook.com/note.php?&note_id=10150628553793275

Hegu kirjoitti...

Ongelma tässä on se, että ei voida olettaa ihmisten lähettävän yksityisiä postejaan kolmansille osapuolille (esimerkiksi sinulle, Tuomas) vain todistaakseen sen, minkä he jo tietävät. Toisaalta ei voida vaatia, eikä ole oikein, ottaa kuvankaappauksen avulla kuvia toisten yksityisiksi epäilemistään viesteistä ja lähettää niitä kolmannelle osapuolella. Jos viesteissä taas ei ole mitään yksityisluontoista, ne julkaistaan yleensä julkisina. Ja noin yleisesti ensimmäinen reaktio ihmisillä on ollut viestien tuhoaminen, joka on varsin luonnollinen reaktio, jos näkee jotain yksityiseksi tarkoitettua vuotaneen. Ensin minimoidaan tuhot, sen jälkeen asiasta ilmoitetaan.

Itse olen aina ollut varovainen, jopa vainoharhainen netin suhteen ja tässä tilanteessa se on ollut jopa hyvä asia. Olen kuitenkin asiaa selvittäessäni lukenut toisten materiaalia, joka aivan varmasti on ollut yksityistä. Minun moraalini ei ainakaan anna periksi sellaiselle, että lähettäisin toisten yksityisiä posteja tutkittavaksi. Kyllä täytyy olla luottamus sitä kohtaan, ettei nyt yhtäkkiä moni suomalainen ihminen ole päättänyt valehdella asiasta. Toki tiedän, että massahysteria tekee omansa, mutta tiedän myös sen mitä olen nähnyt.

Anonyymi kirjoitti...

Pieni huomio. Näissä kommenteissa on pariinkin kertaan väitetty, että jotain vuosien 2007-2008 chat-keskusteluja näkyy seinällä. Kuitenkin Facebookin chat-toiminto otettiin käyttöön vasta huhtikuussa 2008:

https://www.facebook.com/note.php?&note_id=10150628553793275

Jos siis koet näkeväsi vuonna 2007 lähetettyjä chat-viestejä, niin kannattanee harkita mahdollisuutta, että ne onkin alun perin kuitenkin lähetetty jollain toisella tavoin kuin silloin vielä olemattomalla chatilla. Ehkä ne ovat olleet privaviestejä inboxiin, jolloin kyse tosiaan olisi bugista. Mutta, hyvin todennäköisesti näkemäsi viestit ovat tosiaankin vanhoja wall-to-wall -keskusteluja, joihin et vain koskaan aiemmin ole kiinnittänyt huomiota.

Anonyymi kirjoitti...

Vielä linkki tuohon Facebookin chatin julkistukseen:

http://www.facebook.com/blog.php?post=12811122130

Petteri Järvinen kirjoitti...

HS: Facebook: Viestit olivat jo ennestään julkisia

Anonyymi kirjoitti...

Miten koette ryhmäviestit tämän asian kannalta, voiko olla mahdollista että wall-viestissä on ennen muinoin voinut olla useampi vastaanottaja? Minun ja kavereiden seinällä näkyy ryhmäviestittelyä, se tosin näkyy vain meidän viestissä olleiden kesken, tämä tarkistettu. Silti, mielestäni kyseessä on inboxissa/chatissa aikoinaan ollut, ja nyt virheellisesti profiiliin siirtynyt yksityinen ryhmäviesti. Privacy-ikoni viesteissä on "Friends".

Anonyymi kirjoitti...

Hienoa...facebook kieltää ongelman, vaikka ongelma on ilmeinen...Vielä kerran, muistan keskustelut elävästi chattiruudussa, en missään nimessä kirjoittanut niitä julkisesti. Ei anteeksipyyntöä, ei mitään. Tämä on aivan käsittämätöntä..

Anonyymi kirjoitti...

Facebook on myös hakkereiden mielenkiinnon kohteena, erityisesti
se salattu tieto kiinnostaa.

Eikös käyttäjä joudu itse määrittelemään myös miten tiukasti
haluaa, salailla.

Jatkuvat muutokset, uudempi kumoaa

vanhat estot, suojat.

Anonyymi kirjoitti...

Facebook antaa nyt lausuntoja, joissa se puhuu Timelinesta. Mutta kaikki omat ja lähipiirini vuotaneet chat-viestit ovat sellaisissa profiileissa, jotka eivät vielä käytä Timelinea.

Siispä, voisikohan saada sellaisen selityksen, jota ei perustella Timelinellä? Tutkivat bugia Timeline-käyttäjillä, mutta tämänkin blogin kommenteista voi päätellä, että ne oikeat ongelmat ovat ei-Timelinen käyttäjien Walleilla noin vuoden 2008 tienoilla.

Anonyymi kirjoitti...

Minulla on uusi ratkaisuehdotus: Mielestäni lähes kaikki puhuvat nimenomaan chat -viesteistä ja itseltänikin löytyy juuri chat-pätkiä. Ja chatissa lähetetty viesti on päätynyt seinälle todennäköisesti heti (sanoo fb).

Muistan, että fb:n chat oli todella pitkään todella ongelmallinen, pätki koko ajan. Sitä en muista, mitä tapahtui, kun yritti lähettää chat -viestiä, mutta yhteys katkesi. Muistaako kukaan, kertokaa?! Onko siinä voinut olla toiminto, että yhteyden katketessa ohjelma kertoo ongelmasta ja ehdottaa, että haluatko sen sijaan lähettää viestisi seinäviestinä? Ja enteriä painamalla viesti menisi seinälle? Joltain olisi jäänyt ilmoitus huomaamatta ja nyt muistaa selvästi lähettäneensä ko. viestin chatin kautta, mutta onkin tullut hyväksyneeksi viestin laittamisen seinälle.

Anonyymi kirjoitti...

Jatkoa tuohon edelliseen, kun unohtui laittaa pohdintaa kysymykseen, miksi vain Suomessa. Milloin fb käännettiin suomeksi, kuka muistaa? Jos käännös sattuukin samaan aikaan, kuin ko. ongelmat JA edeltävä spekulaationi osuisi oikeaan, niin mitähän chat olisi tuossa tilanteessa ilmoittanut SUOMEKSI? Hämärästi muistan ainakin sen, että ne ensimmäiset suomenkieliset versiot olivat aivan käsittämättömiä. Vaikka tämä arvailu menisi aivan metsään, niin joka tapauksessa voisi spekuloida tuolla kieliversiolla. Mikä muu voi selittää sen, että ongelma tuntuisi olevan vain Suomessa?

Anonyymi kirjoitti...

MInä testailin tuohon aikaan kaveripiirin ryhmittelyä koska olisin kovasti halunnut rajata hallitusti viestejä. Priva-viestit timeline:ssä saattavat olla peräisin niistä kokeilusta kun yritin lähettää chat-viestejä "perhe-piirille" :) Sehän ei tietenkään toiminut muutenkaan. Harmittaa että nyt timeline-siivoamisen jälkeen ei ole enää keinoa saada viestejä takaisin, että voisi testata tilannetta.

Unknown kirjoitti...

Miten saan näkyviin timeline "blackout"-viestit ajalta 11/2008-7/2009. Väittäisin, että en ole pitänyt fb-taukoa tuona aikana, koskapa liittyessäni loppuvuodesta 2007 olen ollut tosi innoissani tuosta härpäkkeestä.

Unknown kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Anna-Liisa kirjoitti...

Raimo, aikajana menee joskus jumiin eikä silloin näytä joitain viestejä. Jonkun ajan kuluttua ne näkyvät taas. Aikajanaa PALJON nopeampi ja täsmällisemmin käyttäytyvä on aikajanalla olevan aikajanan kansikuvan alla oikealla olevan 'Toimintaloki'-painikkeen takana.

Aikajana on lähestulkoon käyttökelvoton historian tutkimiseen. Hidas ja epävakaa.

Anna-Liisa kirjoitti...

Äh. Se Toimintaloki-painike on siis profiilisivun kansikuvan alla oikealla. En oikolukenut postaustani ja meni monta korjattua tekstiä limittäin.

Anonyymi kirjoitti...

Sehän tässä hauskaa on lisäksi, että olen poistanut seinältäni säännöllisesti kaikki viestit jo aloitusvuodestani 2009 lähtien. Ei siis ole ollut mitään mahdollisuuksia skrollata takaisin vuoden 2009 viesteihin, kun olen ne kerran jo "poistanut". Timeline ei käytössä ja silti seinälleni ilmestyi viestejä, eivät olleet seinäpostauksia. Nyt otin sitten timelinen käyttöön, kun se kuitenkin tulee käyttöön ja mitähän seinälläni sen jälkeen oli, no seinäpostauksia vuodesta 2009 saakka, niitä pitkin matkaa poistamiani viestejä, joita olen tässä nyt sitten poistellut tuntitolkulla uudelleen. Vallan mahtavaa!

Unknown kirjoitti...

#timelinegate on mielestäni parasta mitä on tänä vuonna tapahtunut henkilökohtaisen tietoturvan alueella. Toivottavasti some-aktiivit jaksaa tätä rummuttaa vielä muutamia päiviä.

Minun näkökulmani tähän on ohjelmistosuunnittelijan näkökulma. 90-luvulta lähtien oli selvää, miten toimitaan netissä (IRC, News, mail, chat yms.) Kun nämä yhdistettiin FB:ssä ei ole ihme, että tuli paljon sekaannuksia. Vielä kun huomioidaan se, että silloin -07 tuli mukaan some-käyttäjäkuntaan paljon ensikertalaisia FB:n ansiosta.

Yksi esimerkki on FB:n "seinä"-käsite ja miten se eroaa "uutisvirrasta". Seinä määriteltiin kunkin käyttäjän henkilökohtaiseksi "kotisivuksi", mutta kuitenkin jos sinne kirjoitat se semanttisesti ei tarkoitakaan henk.koht viestiä vaan se menee uutisvirtaan. Miksi FB:ssä yleensäkin on monta paikkaa jossa on mahdollista kirjoittaa tilapäivityksiä. Aikoinaan minä ainakin sekoitin käsitteet tyystin ja olin vielä opettamassakin asiaa toisille :(

Miten kävisi jos business-sovelluksissa tekemisesi menisivät käsitteellisesti ristiin: Kun kirjoitat laskua, siitä voi tulla sähköposti, sähköpostista voisit tehdä asiakastietokantapäivityksen tai tilikarttamuutoksen tai kirjanpito-ohjelmasta voisit tehdä varastoinventaariota :) Hieman kärjistystä, mutta FB on mielestäni anti-esimerkki jos sitä vertaa vaikka G+:aan.

Timeline-käyttöönotto olisi pitänyt olla sellainen, että käyttäjät olisivat joutuneet itse merkitsemään postauksensa, jotka he olisivat halunnut näkyviin. Ja vielä siten, että olisi voinut jälkeenpäin lisätä sinne päivityksiä ja kommetteja. Oletin, että timeline:sta olisi voinut rakentaa oikean henk.koht historiakartan. Joillakin käyttäjillä on löytynyt timeline-janalta niin paljon ns. "priva-viestejä", että työtä riittää. Ja kun ne ei edes poistu lopullisesti vaan jäävät kummittelemaan.

Nyt pitäisi mieluummin FB-käyttäjien alkaa yhteisöllisesti katselmoimaan kavereiden profiileja ja huomautella korjaustarpeista. Tämä työ tulee kestämään kuukausia jos ei vuosia.

Petteri ja Jyrki Kasvi ovat olleet mielestäni ainoita online-keskustelijoita, jotka ovat ymmärtäneet asian vakavuuden. Yleisimmät kommentit tästä asiasta ovat olleet narsistista ja vahingoniloista halventavaa vihjailua käyttäjien osaamattomuudesta. Monikaan heistä ei varmaan tiedä miten vaikeaa FB:n alku oli.

Mutta kaikesta huolimatta Timeline on yksi parhaista parannuksista FB:ssä vaikka se ei ratkaisekaan vielä harhaanjohtavia suunnitteluvirheitä. Eihän se paljon uutta tuo mutta paljon sekasotkua. Jospa joku kolmas osapuoli joskus tekee FB-päiväkirjaohjelman, johon voi rakennella koko historian. Sääli vain niitä (nuoria) ihmisiä, joille se on ainoa yhteys nettiin ja sosiaaliseen mediaan.

Omasta aikajanastani puuttuu puolitoista vuotta keskeltä, joka minua kovasti harmittaa.

Anonyymi kirjoitti...

Itsellä on facebookista ladattu kaikki kirjoitukset sisältävä tiedosto, josta voin tarvittaessa todistaa että yksityisiä viestejä on julkaistu aikajanallani. Omalta osaltani facebookin kanssa pelleily loppui tähän.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Olisi hyvä saada lisävalaistusta asiaan. Nyt kohu on laitettu tyhmien Facebook-käyttäjien omaksi syyksi, mikä ei sekään tunnu täysin uskottavalta.

Jos sinulla on todisteita, laita ne näkyviin.

Anonyymi kirjoitti...

Käyttäjätilin asetukset lataa facebook tietosi on kätevin keino selvittää asia. Sieltä saatua messages.html sivua vertaamalla timelineen asia on helposti todistettavissa.

Anna-Liisa kirjoitti...

Raimo, olen umpitollo tietokoneen kanssa mutta pakko minun on kysyä vaikka tyhmiä kysynkin: näkyvätkö ne aikajanaltasi puuttuvat puolitoista vuotta lokissasi? Minulla nimittäin kävi aikajanan kanssa myös niin, että siitä puuttui pätkä. Tuo pätkä kuitenkin löytyi lokista. Päivän tai parin kuluttua se löytyi sitten myös aikajanalta.

Unknown kirjoitti...

Kiitos, Anna-Liisa, vihjeestä. Tunnen itsenikin tositolloksi vaikka minun pitäisi olla ammattilainen :(

Jos tarkoitat lokilla tätä ns. "uutisvirtaa", joka siis näyttää periaatteessa kaikki tapahtumat, niin en voi kelata sitä kuukautta pitemmälle taaksepäin. Tulee viesti "That's all your stories for now
To see more stuff in your news feed, add more of your friends"

Sama näyttää toistuvan muillakin käyttäjillä.

Toivottavasti tuo on taas jotain ohimenevää. Kyllä minä aion painottaa käyttöni tuonne G+:n puolelle.

terv.
-toinen umpitollo :)

Anna-Liisa kirjoitti...

Raimo, ei, uutisvirtaa en tarkoita vaan sitä aikajanan eli timelinen kansikuvan alapuolella oikealla olevaa painiketta 'Toimintaloki'. Se on minusta paras historian tarkasteluun; aikajana on minun koneellani historian tutkimiseen käyttökelvottoman hidas ja vieritys toimii nykäyksittäin niin että ei koskaan tiedä mihin joutuu. Toimintaloki on nopeampi ja täsmällinen liikutella.

Uutisvirta tosiaan kieltäytyy varsin pian lataamasta enempiä tapahtumia.

Anonyymi kirjoitti...

Petteri Järvinen kirjoitti...

"Olisi hyvä saada lisävalaistusta asiaan. Nyt kohu on laitettu tyhmien Facebook-käyttäjien omaksi syyksi, mikä ei sekään tunnu täysin uskottavalta. Jos sinulla on todisteita, laita ne näkyviin."

Veikkaan, ettei tätä viestiä julkaista, mutta sanon kuitenkin että käänteistä todistustaakkaa ei voi vaatia keneltäkään. Sellaista mitä ei ole ei voi todistaa. Nyt näyttää siltä, että asiantuntija on mennyt komeasti metsään ja antanut perättömiä lausuntoja todistamatta itse sitä, että yksityisviestejä olisi vuotanut Facebookin Timelinelle.

Unknown kirjoitti...

Muutkin epäilevät FB:n epämääräisiä toiminnallisuuksia. Tämänkin tilaston mukaan minä olisin hyvin huolestunut FB:n puolesta.
#timelinegate On hyvä asia.

www.allfacebook.com

Anonyymi kirjoitti...

He [url=http://yourmedicinehat.net/2008/09/20/cleaning-dentures/]cleaning dentures[/url] smashed deadly [url=http://yourmedicinehat.net/2008/10/24/buy-celecoxib/]buy celecoxib[/url] ladle possible [url=http://yourmedicinehat.net/2008/10/28/what-is-xenical-used-for/]what is xenical used for[/url] leads thriving [url=http://yourmedicinehat.net/2008/11/07/desitin-ingredients-list/]desitin ingredients list[/url] branches injured [url=http://yourmedicinehat.net/2008/12/02/synephrine/]synephrine[/url] poultices vengeance [url=http://yourmedicinehat.net/2008/12/12/rotavirus-vaccine-schedule-adults/]rotavirus vaccine schedule adults[/url] secrets hostess [url=http://yourmedicinehat.net/2009/01/07/versed-drug-effects/]versed drug effects[/url] rides whores [url=http://yourmedicinehat.net/2009/02/13/cytotec-and-abortion-dose/]cytotec and abortion dose[/url] leery means [url=http://yourmedicinehat.net/2009/03/21/rotavirus-adult/]rotavirus adult[/url] protested sole [url=http://yourmedicinehat.net/2009/04/21/best-price-estrace-cream/]best price estrace cream[/url] underneath bargain suit.

Anonyymi kirjoitti...


Minäpä kerron,

Vielä suurempia k.päitä tahallisuudessaan ovat ne sivulliset henkilöt, jotka eivät ilmoittanee asiasta ensitilassa ensitilassa asianomistajalle. Vaan mieluummin mehustelevat ns. tiedoilla, jotka tietävät itsekin olevan suurimman todennäköisyyden mukaan ilkivallan tai rikoksen tuotosta.

Kun tietokoneohjelma koodataan, se aina testataan valmistumisen jälkeen. Tuollaisiin kohtiin ei tehdä virheitä. Vuodot on tahallisia julkisuustemppuja suuntaan tai toiseen.

- Teemu