Rasittamattomuussyndrooma

Ylen uutisissa kerrottiin eilen, miten nuorten miesten sormet ovat nykyään lähes yhtä ohuet kuin naisilla (Nuorille miehille kasvavat nyt naisten sormet – syy elämäntyylissä). Etenkin nuorten kaupunkilaismiesten kihlasormusten koko on pienentynyt. 

Asialla on merkitystä siksi, että se kertoo elämäntapojen muuttumisesta. Puhelimia räpläävien poikien kädet eivät saa entiseen tapaan fyysistä harjoitusta. Jutun mukaan ihmisen tukiranka kehittyy 16 ikävuoteen mennessä. Sen jälkeen lihaksia voi kasvattaa treenaamalla, mutta tukirangalle on myöhäistä tehdä mitään. Siksi lasten liikkuminen ja voiman käyttö olisi tärkeää tulevien ikävuosien kannalta. Lääkärin mielestä lasten tulisi lisätä puussa kiipeilyä ja pihaleikkejä.

Tv-jutussa lääkäri käytti hauskaa termiä rasittamattomuussyndrooma, jota valitettavasti nettijutussa ei esiinny. Terve aikuisuus ja vanhuus edellyttävät kehon rasittamista lapsuudesta lähtien.

Tiedetään, että älypuhelinten liikakäyttö tuottaa ongelmia mielelle, mutta vaikutukset ovat myös fyysisiä. Pahinta on, että niiden seuraukset ilmenevät vasta vuosikymmeniä myöhemmin, jolloin on jo myöhäistä korjata ongelmia.

Itseäni huolestuttavat varsinkin sähköpotkulaudat eli skuutit, jotka ovat varsinkin nuorten suosiossa. Jopa lapset ajelevat sähköllä sen sijaan, että liikkuisivat omilla jaloillaan.

Kunpa lapset ja nuoret ymmärtäisivät liikkua itse silloin kun vielä pystyvät. Skuuteille voisi määrätä vaikka 40 vuoden alaikärajan. Miltä kuulostaisi K-40 tarra?

Pariisissa skuutteja käyttävät aikuiset.

Seurasin kesällä Pariisin liikennettä. Vuokra-skuutit on kielletty, joten kaduilla liikkui vain aikuisia, skuuttinsa itse omistavia käyttäjiä. Ehkäpä siinä olisi ideaa meillekin?

Vaikka tekniikka mahdollistaa helpon ja rasittamattoman elämän, houkutukselle ei saa antaa periksi. Ihminen tarvitsee vaikeuksia ja rasitusta pysyäkseen toimintakykyisenä ja pystyäkseen nauttimaan onnistumisista.

Siispä älypuhelin nurkkaan ja omia jäseniä käyttämään - kun ne vielä toimivat.

Junalla Porvooseen?

Kuvatessani Porvoossa dronella huomasin, että tähän kauniiseen turistien suosimaan kohteeseen kulkee juna. Tai no, juna kulkee muutaman kerran kesässä, koska se on museojuna. Aiemmin ainakin Ukko-Pekka höyryveturi on tehnyt muutamia ajoja Porvooseen, nyt Porvoon museorautatie ajelee sinne lättähatulla (viralliselta nimeltään moottorivaunu Dm7).

Porvoo on ennen ollut junakaupunki. Vanhan asemarakennuksen seinässä on edelleen kyltti, joka kertoo sotalapsien lähteneen siitä Ruotsiin ja kohti turvallisempaa tulevaisuutta. Aseman lisäksi Porvoossa on pieni veturitalli, vanha kääntöraide ja puinen lastauslaituri sekä yllättäen myös ratapiha, jossa seisoo (ruostuu) vanhoja vaunuja. Ilmasta tämän kaiken hahmottaa paremmin.

Porvoon vanha ratapiha. Seisovat vaunut jäävät kuvassa vasemman reunan taakse.

Moni porvoolainen käy töissä pääkaupunkiseudulla ja ajaa siksi 52 kilometriä (ruuhkattomana aikana 41 minuuttia) suuntaansa joka arkipäivä. Siis sata kilometriä ja melkein puolitoista tuntia joka päivä, vähintään.

Porvoon vanha kaupunki on suosittu turistikohde, niitä harvoja vanhoja kaupunginosia mitä Suomessa ylipäätään on. Ainaisen Suomenlinnan lauttareissun lisäksi moni turisti tekisi junalla päiväretken Porvooseen, jos sinne pääsisi helposti junalla.

Raiteet päättyvät parkkipaikalle, josta on lyhyt kävely Vanhaan kaupunkiin.

Miksei asemalle siis ole liikennettä? Juna on kokenut uuden renessanssin lisääntyneen etätyön (junassa voi tehdä töitä) ja ympäristösyiden vuoksi. Juuri nyt junaliikenteen kehittäminen on EU:ssa suosiossa, meillä Suomessa kiistellään Turkuun vievän länsiradan rakentamisesta.

Kyselin asiasta sosiaalisessa mediassa ja sain asiantuntevia vastauksia. Paholainen on tässäkin yksityiskohdissa.

Porvoon rata lähtee Keravalta, joten pk-seudulle matkaavalle tulisi mutka tai jopa junan vaihto. Rataa ei ole pidetty kunnossa, joten sen liikennöintikuntoon saattaminen vaatisi investointeja. Rata on sähköistetty vain Nesteen öljynjalostamoon asti, mikä tosin on jo melko lähellä Porvoota. Porvoon asemarakennus on säilytetty, mutta myyty yksityisasunnoksi.

Viime kädessä kyse on asiakasmääristä. Haluaisiko riittävän moni porvoolainen tehdä työmatkansa junassa autossa istumisen sijaan? Aamu- ja iltaruuhkat Helsingin sisääntuloväylillä, etenkin 7- ja 4-tien yhtymäkohdassa sekä kehäteillä, nostavat efektiivisen matka-ajan tuntiin per suunta. Ajansäästöä tulisi, mutta onko sitä riittävästi, ja miten yksityisautoiluun tottuneet kuntalaiset saataisiin muuttamaan tottumuksiaan?

Lisäksi on asia, joka itselleni radan ja metron lähellä asuvana tulee aina yllätyksenä: kaikki eivät halua kuntaan joukkoliikennettä, koska sen pelätään tuovan ei-toivottuja asukkaita ja epämääräisiä kävijöitä. Oman auton käyttöpakko suojelee oman kylän idylliä.

Ja tietenkin Porvooseen pääsee jo nyt bussilla. Itse pidän niitä kuitenkin hankalina ja epävarmoina raideliikenteeseen verrattuna.

Liikennepolitiikassa näkyy ajan henki. Raiteet jäivät kasvamaan heinää, kun Suomi autoistui ja kuviteltiin, että jatkossa kaikki ajavat omalla autolla (tietääkö joku, milloin henkilöliikenne Porvooseen loppui?). Porvooseen rakennettiin 1970-luvulla moottoritie, jotta autoilu olisi mahdollisimman sujuvaa. Tie valmistui 1979.

Nyt samainen henki suosii etätyötä ja raideliikennettä. Kuka tietää, mikä on henki 50 vuoden päästä, lennetäänkö silloin ehkä työmatkat henkilökohtaisilla droneilla?

Aikamatkalle kesäiseen Porvooseen.

Droneja odotellessa raideliikenteen renessanssi olisi syytä huomioida ja Porvoon-rata päivittää nykyaikaan. Ainakin kesällä junamatka vanhallakin kalustolla idylliseen Porvooseen olisi turisteille elämys, todellinen aikamatka menneisyyteen.

Samalla voisi uudistaa Loviisan ja Rauman raideyhteyksiä. On hölmöä, että näihin kaupunkeihin menee toimivat raiteet, joita käytetään vain tavara- ja huoltoliikenteeseen. Tänä kesänä (2024) Raumaan liikennöitiin poikkeuksellisesti muutamalla festarijunalla, jotka osoittivat radan olevan käyttökelpoinen. Vain vuorot ja matkustajat puuttuvat.

Lisäys 14.11.2025: Junarataa Porvooseen suunnitellaan jo. 

Silmukka kiristyy Onecoinin ympärillä

Ensi kuussa tulee kuluneeksi 10 vuotta Onecoin-huijauksen syntymästä. Ensimmäinen kokoontuminen järjestettiin Helsingissä ja Ruja Ignatova lensi paikalle. Loppu on historiaa. 

Ainakin pian, sillä jopa korruptoituneet Bulgarian viranomaiset on vihdoin saatu pakotettua toimimaan. Paikallinen oikeuslaitos on nostanut poissaolevana (in absentia) Ruja Ignatovaa vastaan syytteet järjestäytyneen rikollisryhmän johtamisesta ja taloudellisesta ponzi-huijauksesta.

Vaikka toiminnan luonne on ollut kaikille selvää jo pitkään ja Ruja Ignatova itse katosi lokakuussa 2017, verkoston toiminta jatkuu edelleen lähinnä Aasiassa ja Etelä-Amerikassa. Tiettävästi Sofian keskustassa sijainnut komea toimistotalo on sekin suljettu ja toiminnan keskus siirretty Vietnamiin. Tommi Vuorisen asema verkoston johdossa on vain vahvistunut. 

Yhdysvallat on luvannut jo viiden miljoonan dollarin palkkion tiedoista, jotka johtavat Rujan jäljille, mutta hän lienee jo kuollut. Miljardiluokan rikollisuudelle ihmishenki on halpa.

Suomalaisittain kiinnostava asia on Britanniassa nostettu joukkokanne, jolla pyritään saamaan huijattuja rahoja takaisin uhreille. Tähän liittyen oikeus on jäädyttänyt vanhojen avainhenkilöiden omaisuutta. Jäädytyksen kohteena ovat Muhammad Zafar, ns. Islam-veljekset Moynul Islam ja Monirul Islam - sekä suomalainen Kari Wahlroos, joka kertoi avoimesti verkoston tuomista miljoonatuloista.

On kiinnostavaa nähdä, miten jäädytys vaikuttaa ja johtaako se vihdoin viranomaistoimiin myös Suomessa. Entä milloin Tommi Vuorisen verkostossa ansaitsemat varat jäädytetään palautettaviksi uhreille?

Myös suomalaiset voivat liittyä joukkokanteeseen, jos haluavat saada takaisin menettämiään rahoja. Kannetta ajaa asianajotoimisto Mishcon de Reya LLP (tiedote) ja kanteella on kotisivu osoitteessa Onecoin Claim - justice for victims.

Olisiko kymmenvuotispäivä sopiva hetki saada tämä huijaus ajettua alas?

Maahanmuutto ei ole uhka, vähenevä väestö on

Maahanmuutto on herkkä aihe, josta ei mielellään kirjoita mitään. Iltaisin lähijunassa tuntee olevansa ulkomailla. Helsingin ruoka- ja kahvipaikoissa on syytä osata englantia, jos mielii saada tilauksensa perille. Monilla aloilla on työvoimapula, eikä huonosti palkattuihin palveluammatteihin löydy tekijöitä. Vanhusten hoivakodeissa enemmistö työntekijöistä on tummaihoisia, eivätkä kaikki osaa edes suomea.

Erityisesti yksi puolue on profiloitunut maahanmuuton torjuntaan. Se haluaa säilyttää Suomen jatkossakin suomalaisena ja korostaa varsinkin afrikkalaisten maahanmuuttajien suurta osuutta rikostilastoissa.

Suomen suurin uhka ei kuitenkaan ole maahanmuutto vaan vähenevä väestö. Helsingin Sanomien juttu havainnollisti tilannetta osuvasti. Nykyisellään naiset synnyttävät keskimäärin 1,3 lasta, kun väestön pitämiseksi entisellään luvun pitäisi olla 2,1.

Pitkällä tähtäimellä luvuilla on dramaattisia vaikutuksia. Jokainen uusi sukupolvi on kooltaan lähes puolet pienempi kuin edellinen. Ensimmäinen on siis puolet, seuraava yksi neljäsosa, seuraava yksi kahdeksasosa ja niin edelleen. Lisäksi sukupolvien väli pitenee, kun lapsia hankitaan yhä myöhemmin. Ja kun hedelmällisessä iässä olevien naisten määrä on kerran laskenut, sitä on vaikea kääntää takaisin nousuun. Jokaista puoliintumista kohden keskimääräisen lapsiluvun pitäisi kaksinkertaistua, jotta seuraava sukupolvi palaisi edeltäjän kokoon.

Nykymenolla Suomi tulee muuttumaan dramaattisesti. 

Herättelin asiasta keskustelua netissä ja huomasin, etteivät monet ymmärrä asian seurauksia. Osa oli jopa tyytyväisiä, että Suomen laskeva väkiluku pienentää myös ympäristökuormitusta. Joku kertoi, että voisi hyvin palata 1950- tai 1970-luvulle, kyllähän silloin elettiin ihan hyvää elämää, vaikka elintaso oli alempi. Ja onhan Islantikin pärjännyt, vaikka maassa on alle puoli miljoonaa ihmistä.

Ongelmalliseksi Suomen tilanteen tekee väestöpyramidin vääristyminen. Vaikka lasten määrä puolittuu, keski-ikäisten ja vanhusten määrä pysyy samana. Yhä pienempi määrä aktiivisessa iässä olevia joutuu siis tuottamaan kaiken sen hyvinvoinnin, jota kansantalouden ja yhteiskunnan pyörittämiseen tarvitaan. Avainsana on huoltosuhde. Se oli 1900-luvun Suomessa ihan toinen. Kuinka moni oikeasti olisi valmis luopumaan hyvinvointivaltiosta, palaamaan elintasossa taaksepäin, ottamaan omat vanhempansa tai isovanhempansa takaisin pieniin asuntoihinsa? Voisiko tällainen pakotettu taantuma onnistua ilman maan sisäistä konfliktia?

Taantuva väestömäärä vaikuttaa meihin kaikkiin, sillä yhä pienempi osa joutuu maksamaan veroina ja maksuina yhteiskunnan kustannukset. Eri alojen osaajat joutuvat pohtimaan, miksi jäädä kurjistuvaan Suomeen, kun samassa kierteessä olevat EU-maat suorastaan kilpailevat osaajista. Noidankehä on valmis. 

Ratkaisevaa ei ole koko, vaan muutos. Islanti on aina ollut pieni, siksi sen väestöpyramidi on tasapainossa.

Entä tekoäly ja teknologia, eivätkö ne vähennä ihmistyön tarvetta? Ne eivät korvaa palvelu- ja hoiva-ammatteja tai asiantuntijoita. Lisäksi ne vaativat isoja investointeja, joita kukaan ei halua tehdä pieneen, taantuvaan maahan. Yrityksiä ja sijoittajia kiinnostavat kasvavat markkinat. 

Viimeinen tekijä on kansallinen kysymys. Mitä vähemmän suomalaisia jatkossa on, sitä uhatummaksi oma kieli ja kulttuuri käyvät. Ikäluokkien pienentyminen uhkaa jopa maanpuolustusta, sillä asepalvelukseen riittää yhä vähemmän nuoria.

Johtopäätös on väistämätön: Suomi tulee oleellisesti muuttumaan, ellei kotoperäisen väestön vähenemistä saada hidastettua - täysin riippumatta siitä, kuinka paljon maahanmuuttoa meillä on.

Tähän asti puolueet ovat keskustelleet vain maahanmuutosta. Todellinen ongelma on se, etteivät nuoret halua tai uskalla perustaa perhettä ja pitää Suomea elinvoimaisena. Tähän toivoisi kannanottoja ja strategioita kaikilta puolueilta.

Lopuksi oma villi ehdotus: Suomessa kuntia on pakkoliitetty toisiinsa, kun vähenevä ja ikääntyvä väestö ei ole enää riittänyt tehtävistä huolehtimiseen. Entä jos samaa sovellettaisiin myös maiden välillä? Suomi, Ruotsi ja Norja voisivat yhdistyä Surunon tasavallaksi. Saataisiin leveämmät hartiat ja isompi väestöpohja riittäisi pitämään yllä hyvinvointivaltiota pitkälle tulevaisuuteen. Se tosin tietäisi paluuta Ruotsin helmoihin ja suomen kielen rappeutumista. 

Ehkä pakkoruotsi ei sittenkään ole huono asia.

Lisäys: nyt illalla osui silmiini tuore Talouselämä (23/2024), jonka kansikuvajuttuna on "Pörssin pelottavin uhka - mitä tapahtuu Helsingin pörssille, jos eläkevakuutusyhtiöt Varma, Ilmarinen, Elo ja Veritas alkavat vaatia parempia tuottoja?" Jos talouskasvua ei ole, eläkkeiden maksu vaarantuu. Jos eläkeyhtiöt alkavat hakea tuottoja ulkomaisista pörsseistä, isojen suomalaisten yhtiöiden arvostus putoaa. Se vaikuttaa suomalaisten hyvinvointiin ja pakottaa myymään yhtiöitä ulkomaille. Tämä kaikki jo paljon ennen kuin pienenvien ikäluokkien vaikutus alkaa näkyä väestössä.

Crowdstrike oli hetken tietoturmaohjelma

Perjantaina 19.7.2024 tietojärjestelmät hetkeksi halvaannuttanut Crowdstriken Falcon-turvaohjelman virheellinen päivitys oli it-alan painajainen. Yhtiö, joka myy suurasiakkailleen suojaa hyökkäyksiä vastaan, aiheutti itse sellaisen. Liiketoiminnan jatkamisen varmistajasta tuli liiketoiminnan estäjä.

On tavanomaista, että päivitykset aiheuttavat yhteensopivuusongelmia. Suositellaan, että yritykset testaisivat ne ensin pienessä osassa laitteitaan, ennen laajamittaista käyttöönottoa. Tietoturvaohjelmissa tämä ajattelu ei toimi. Ohjelmien idea on juuri siinä, että ne päivittyvät nopeasti ja ovat aina ajan tasalla uusien haittaohjelmien ja hyökkäystapojen suhteen. Vaiheittainen käyttöönotto vesittää koko palvelun. Valmistajan on itse huolehdittava testauksesta.

Virheellisiä päivityksiä on aiemminkin korjattu uusilla päivityksillä. Tässä tapauksessa vika oli käyttöjärjestelmän tasolla, joten se halvaannutti koneen. Päivityksen jälkeen kone ei enää käynnistynyt uusien päivitysten asentamiseksi. Korjaus sinänsä oli helppoa - vain virheellisen tiedoston poisto yhdestä kansiosta - mutta sitä varten jokainen kone piti käynnistää manuaalisesti vikasietotilaan. Se vaatii asentajan käyntiä paikan päällä ja viivästyttää isoissa organisaatioissa toipumista useisiin viikkoihin.

Näinä aikoina laajamittainen palveluhäiriö herättää heti epäilyksen vihamielisestä vaikuttamisesta. Jos länttä vastaan haluttaisiin hyökätä verkossa, juuri näin se kannattaisi tehdä. Ei typeriä  ja hyödyttömiä palvelunestohyökkäyksiä, vaan toimitusketjun kautta suoraan infrapalveluja tuottaviin yrityksiin. 

Crowdstrike on selittänyt, että kyse oli vain "tavallisesta" ohjelmointivirheestä, joka sai ohjelman viittaamaan muistissa kielletylle alueelle, minkä seurauksena käyttöjärjestelmän oli pakko pysäyttää se. On kerrassaan käsittämätöntä, miten tietoturvayhtiö päästää läpi alkeellisen virheen testaamatta ja varmistamatta asioita moneen kertaan ennen jakelua asiakkaille. Jostain syystä koko organisaatio on mokannut. Viime kädessä vastuun kantaa yrityksen johto.

Kuten aina, taas kysymme itseltämme, olemmeko liian riippuvaisia tietotekniikasta ja muutamista laite/ohjelmavalmistajista. Jos tällaista voi tapahtua vahingossa, mitä tapahtuukaan tarkoituksella?

Vahingonkorvauksista tulee melkoinen sotku. Lähtökohtaisesti valmistaja korvaa asiakkaille virheellisen tuotteensa aiheuttamat suorat vahingot. Tietotekniikassa käytäntö on toinen. Usein valmistaja sanoutuu irti kaikesta vastuusta, koska vahingot ovat epäsuoria ja monitoimittajaympäristössä vaikeasti osoitettavia.

Ilta-Sanomien uutinen kuvasi hyvin ongelmavyyhdin laajuutta. Kerkko Laakso oli lentämässä ongelmapäivän aamuna Berliiniin, mutta it-häiriöt pakottivat sulkemaan kentän ja kone laskeutui Hampuriin. Kun ongelmia on kaikkialla, mikään ei toimi. Finnair ei pystynyt järjestämään jatkolentoa eikä edes viestimään tilanteesta suoraan matkustajille. Lopulta Laakso matkusti Berliiniin ostamalla itse 200 euron junaliput. 

Jos Laakso haluaa lentoyhtiön hyvittävän 200 euron junamatkat, hän kohdistaa vaatimuksensa Finnairille. Se voisi vaatia (teorian tasolla) korvauksia Berliinin kentältä, joka puolestaan voisi vaatia korvauksia Crowdstrikelta.

Yritysten keskeytysvakuutukset korvaavat tavallisia vahinkoja. Kybervakuutukset korvaavat tietotekniikasta ja hyökkäyksistä aiheutuneita vahinkoja. Jos ketju päättyy sopimukseen, jonka mukaan ohjelmavalmistaja ei ole vastuussa bugeistaan, kuka lopulta maksaa ja kenelle?

Kyse on maailmanlaajuisesti miljardiluokan rahoista. Juristit jäävät aina voitolle, mutta toivottavasti myös me it-ihmiset voimme oppia tästä katastrofista jotain.

Lisäys 18.8.2024: Crowdstrike on julkaissut teknisen selvityksen virheestä. Pohjimmiltaan kyse oli siitä, että ohjelma yritti lukea 21 arvoa määrittelytiedostosta, jossa niitä oli vain 20. Selvitys ei kuitenkaan vastaa kaikkein tärkeimpään kysymykseen: ongelma oli olemassa viiden kuukauden ajan, ennen kuin se räjähti silmille. Miksei kukaan huomannut tätä ajoissa, ja miten näin alkeellinen virhe pääsi läpi kriittisen tietoturvaohjelman kehittäjiltä? Jos suora pdf-linkki on lakannut toimimasta, kokeile pääsivua.

Pankkien hauskat mainokset tietoturvan puolesta

Tietoturva-alalla on ikuinen ongelma: miten tavoittaa ohjeilla ne, joita asia ei liiemmin kiinnosta - ainakaan ennen kuin huijaus osuu omalle kohdalle. Entä jos loputtomien varoitusten ja sääntöjen sijaan kokeiltaisiin huumoria? 

DNA:lla on parikin mainiota radiomainosta. "Kirottua, DNA kirottua!" alkaa pahanörtti86:n avoin kirje yhtiölle. Siinä huijari valittaa, miten aiemmin tehokkaat huijaukset ovat lakanneet toimimasta DNA:n uusien turvapalvelujen myötä. DNA:n jinglen jälkeen tulee vielä huijarin närkästynyt kommentti "tää ei ollut mikään mainos". Loistava yksityiskohta, onnittelut copywriterille. 

Nordealta silmiin osui asiallinen tv-mainos. Kuvallinen kerronta saa muistamaan ohjeet paremmin kuin nettisivulta luetut varoittavat bulletpointit.

Nordean tietoturvan tv-mainos.

Näillä mainoksilla pankit itsekin myöntävät, että huijaukset ovat vakava ongelma, ja että nykyinen turvallisuustyö ei tuota riittävästi tuloksia. Yleensä yritykset mainostavat omia tuotteitaan ja palveluitaan, joten tällaiset varoitusmainokset ovat hyvin poikkeuksellisia.

Mutta missä on Yleisradio? Eikö kansalaisten tietoturvatietämyksen kasvattaminen olisi juuri sen tehtävä, osa julkista palvelua? Yle voisi palata vanhaan käytäntöön ja esittää yleishyödyllisiä tietoiskuja vaikka joka ilta ennen pääuutislähetystä. Ne tavoittaisivat hyvin keski-ikäiset ja sitä vanhemmat ihmiset, jotka ovat erilaisten huijausten kohdeyleisöä. Tietoturvan lisäksi voisi käsitellä muitakin digimaailman ja sähköisen asioinnin aiheita, joita kyllä riittää.

Siitä määrästä viihdettä, jota Yle nyt tuottaa, voisi hyvin lohkaista palan kansan sivistämiseen. Opettaminen ei ole vanhanaikaista, vaan kuten pankkien oma mainonta osoittaa, erittäin tarpeellista ja hyödyksi kaikille. 

Traficomin ja Helsingin kaupungit tietovuodot - panikoida vai ei?

Mitä enemmän Helsingin kaupungin tietomurrosta ja tiedostojen kopioinnista tihkuu tietoja, sitä rumemmalta tapaus alkaa näyttää. Tämän päivän uutinen kertoo, että

• kyse on jaetusta levystä, jolla on yli 10 miljoonaa asiakirjaa
• koska kyse on verkkolevystä, vuotaneita tietoja ei voi jäljittää lokien perusteella
• hyökkääjä on korottanut oikeuksiaan ja päässyt ylläpitäjäksi, mikä on avannut pääsyn kaikkiin tiedostoihin
• ja aiemmin kerrottiin, että verkkolevyllä on säilytetty myös tietoa Santahaminan varuskunta-alueen yksiköiden asiakkaista sekä mahdollisesti myös ulkomaalaistaustaisten perheiden passinumeroita 

On aina paha merkki, että julki tulevat tiedot ovat aiempaa synkempiä. Se kertoo, ettei tutkijoilla itselläänkään ole tilannekuvaa eikä käsitystä, miten laajalle hyökkääjät ovat päässeet. Tiettävästi mukana on ollut tietoja yksityisistä varhaiskasvatusyksiköistä sekä oppilaitoksista ja vuosina 2005-2018 syntyneiden lasten ja heidän huoltajiensa henkilötunnukset, osoitteet, lapsen äidinkieli, kansalaisuus sekä uskontokunta.

Kaikki tietoja, jotka GDPR:n vuoksi pitäisi suojata erityisen hyvin. Helsingin kaupunki on selvästi jättänyt suojaukset puolitiehen. Oikeuksien korottaminen ylläpitäjäksi antaa ymmärtää, että myös sisäverkon palvelimet ovat jääneet päivittämättä.

Jo kolme viikkoa on mennyt ilman kiristystä tai muuta rikollista toimintaa. Onneksi henkilötunnusten perkaaminen miljoonista dokumenteista ja niiden yhdistäminen muihin henkilötietoihin ei ole helppo operaatio. Tiedoilla voi tehdä lähinnä kiusaa, suuria rahoja niillä ei voi ansaita. Tilanne olisi pahempi, jos tiedostot olisi kryptattu ja kaupungilta vaadittaisiin nyt miljoonalunnaita. Toisaalta verkkolevy on poistettu käytöstä, joten työt ovat joka tapauksessa pysähtyneet. Tämä on siis myös palvelunestohyökkäys.

Ymmärrettävästi uhrit (eli kaupunkilaiset) ovat erittäin vihaisia. Näillä tiedoilla en silti vielä maalaisi uhkaa kansalliselle turvallisuudelle. Medialla on taipumus dramatisoida, mikä lietsoo pelkoa ja epäluottamusta kansalaisiin. Siksi yritän itse pikemminkin vähätellä kuin liioitella uhkaa. Digimaailmassa kaikki on mahdollista, mutta kannattaa ensi sijassa keskittyä siihen, mikä on realistista ja mikä tiedetään varmaksi.

Helsingin varjoon on jäänyt Traficomin tapaus. Tietoja rekisteristä hakevan toisen yrityksen nimissä Trafilta on haettu 65 000 autoilijan nimi, kotiosoite ja hetu. Kyse on autoista, joiden rekisterikilpi on  väliltä AAA-nnn – ALJ-nnn, ja joiden omistaja ei ollut kieltänyt tietojen luovutusta "liikenteeseen liittyviin tarkoituksiin".

Rekisterin perusteella yksi tietovuodon uhreista (paitsi, jos hän oli kieltänyt tietojensa luovuttamisen).

Tämä on jopa vaarallisempi tapaus, ovathan tiedot valmiina tietokannassa ja niitä on jo yritetty hyödyntää verottajan luottotietorekisterissä. Tekijä lienee kotimainen, joten jäljittäminen on helpompaa kuin ulkomaisen hakkerin.

Ironisinta kaikessa on lähestyvä GDPR:n syntymäpäivä. Kolmen päivän kuluttua tulee kuluneeksi 6 vuotta siitä, kun siirtymäaika loppui ja kaiken piti olla kunnossa. Niin paljon aikaa, rahaa ja kahvia on uhrattu GDPR-koulutuksiin ja ohjeistamiseen, ettei tällaisia pitäisi enää voida sattua.

Varsinkin Helsingin kaupungin tapaus näyttää johtuneen monista virheistä ja laiminlyönneistä. Traficom on eri juttu, siinä kyse ei edes ole tietomurrosta, vaan luvattomista tietopyynnöistä.