Maahanmuutto ei ole uhka, vähenevä väestö on

Maahanmuutto on herkkä aihe, josta ei mielellään kirjoita mitään. Iltaisin lähijunassa tuntee olevansa ulkomailla. Helsingin ruoka- ja kahvipaikoissa on syytä osata englantia, jos mielii saada tilauksensa perille. Monilla aloilla on työvoimapula, eikä huonosti palkattuihin palveluammatteihin löydy tekijöitä. Vanhusten hoivakodeissa enemmistö työntekijöistä on tummaihoisia, eivätkä kaikki osaa edes suomea.

Erityisesti yksi puolue on profiloitunut maahanmuuton torjuntaan. Se haluaa säilyttää Suomen jatkossakin suomalaisena ja korostaa varsinkin afrikkalaisten maahanmuuttajien suurta osuutta rikostilastoissa.

Suomen suurin uhka ei kuitenkaan ole maahanmuutto vaan vähenevä väestö. Helsingin Sanomien juttu havainnollisti tilannetta osuvasti. Nykyisellään naiset synnyttävät keskimäärin 1,3 lasta, kun väestön pitämiseksi entisellään luvun pitäisi olla 2,1.

Pitkällä tähtäimellä luvuilla on dramaattisia vaikutuksia. Jokainen uusi sukupolvi on kooltaan lähes puolet pienempi kuin edellinen. Ensimmäinen on siis puolet, seuraava yksi neljäsosa, seuraava yksi kahdeksasosa ja niin edelleen. Lisäksi sukupolvien väli pitenee, kun lapsia hankitaan yhä myöhemmin. Ja kun hedelmällisessä iässä olevien naisten määrä on kerran laskenut, sitä on vaikea kääntää takaisin nousuun. Jokaista puoliintumista kohden keskimääräisen lapsiluvun pitäisi kaksinkertaistua, jotta seuraava sukupolvi palaisi edeltäjän kokoon.

Nykymenolla Suomi tulee muuttumaan dramaattisesti. 

Herättelin asiasta keskustelua netissä ja huomasin, etteivät monet ymmärrä asian seurauksia. Osa oli jopa tyytyväisiä, että Suomen laskeva väkiluku pienentää myös ympäristökuormitusta. Joku kertoi, että voisi hyvin palata 1950- tai 1970-luvulle, kyllähän silloin elettiin ihan hyvää elämää, vaikka elintaso oli alempi. Ja onhan Islantikin pärjännyt, vaikka maassa on alle puoli miljoonaa ihmistä.

Ongelmalliseksi Suomen tilanteen tekee väestöpyramidin vääristyminen. Vaikka lasten määrä puolittuu, keski-ikäisten ja vanhusten määrä pysyy samana. Yhä pienempi määrä aktiivisessa iässä olevia joutuu siis tuottamaan kaiken sen hyvinvoinnin, jota kansantalouden ja yhteiskunnan pyörittämiseen tarvitaan. Avainsana on huoltosuhde. Se oli 1900-luvun Suomessa ihan toinen. Kuinka moni oikeasti olisi valmis luopumaan hyvinvointivaltiosta, palaamaan elintasossa taaksepäin, ottamaan omat vanhempansa tai isovanhempansa takaisin pieniin asuntoihinsa? Voisiko tällainen pakotettu taantuma onnistua ilman maan sisäistä konfliktia?

Taantuva väestömäärä vaikuttaa meihin kaikkiin, sillä yhä pienempi osa joutuu maksamaan veroina ja maksuina yhteiskunnan kustannukset. Eri alojen osaajat joutuvat pohtimaan, miksi jäädä kurjistuvaan Suomeen, kun samassa kierteessä olevat EU-maat suorastaan kilpailevat osaajista. Noidankehä on valmis. 

Ratkaisevaa ei ole koko, vaan muutos. Islanti on aina ollut pieni, siksi sen väestöpyramidi on tasapainossa.

Entä tekoäly ja teknologia, eivätkö ne vähennä ihmistyön tarvetta? Ne eivät korvaa palvelu- ja hoiva-ammatteja tai asiantuntijoita. Lisäksi ne vaativat isoja investointeja, joita kukaan ei halua tehdä pieneen, taantuvaan maahan. Yrityksiä ja sijoittajia kiinnostavat kasvavat markkinat. 

Viimeinen tekijä on kansallinen kysymys. Mitä vähemmän suomalaisia jatkossa on, sitä uhatummaksi oma kieli ja kulttuuri käyvät. Ikäluokkien pienentyminen uhkaa jopa maanpuolustusta, sillä asepalvelukseen riittää yhä vähemmän nuoria.

Johtopäätös on väistämätön: Suomi tulee oleellisesti muuttumaan, ellei kotoperäisen väestön vähenemistä saada hidastettua - täysin riippumatta siitä, kuinka paljon maahanmuuttoa meillä on.

Tähän asti puolueet ovat keskustelleet vain maahanmuutosta. Todellinen ongelma on se, etteivät nuoret halua tai uskalla perustaa perhettä ja pitää Suomea elinvoimaisena. Tähän toivoisi kannanottoja ja strategioita kaikilta puolueilta.

Lopuksi oma villi ehdotus: Suomessa kuntia on pakkoliitetty toisiinsa, kun vähenevä ja ikääntyvä väestö ei ole enää riittänyt tehtävistä huolehtimiseen. Entä jos samaa sovellettaisiin myös maiden välillä? Suomi, Ruotsi ja Norja voisivat yhdistyä Surunon tasavallaksi. Saataisiin leveämmät hartiat ja isompi väestöpohja riittäisi pitämään yllä hyvinvointivaltiota pitkälle tulevaisuuteen. Se tosin tietäisi paluuta Ruotsin helmoihin ja suomen kielen rappeutumista. 

Ehkä pakkoruotsi ei sittenkään ole huono asia.

Lisäys: nyt illalla osui silmiini tuore Talouselämä (23/2024), jonka kansikuvajuttuna on "Pörssin pelottavin uhka - mitä tapahtuu Helsingin pörssille, jos eläkevakuutusyhtiöt Varma, Ilmarinen, Elo ja Veritas alkavat vaatia parempia tuottoja?" Jos talouskasvua ei ole, eläkkeiden maksu vaarantuu. Jos eläkeyhtiöt alkavat hakea tuottoja ulkomaisista pörsseistä, isojen suomalaisten yhtiöiden arvostus putoaa. Se vaikuttaa suomalaisten hyvinvointiin ja pakottaa myymään yhtiöitä ulkomaille. Tämä kaikki jo paljon ennen kuin pienenvien ikäluokkien vaikutus alkaa näkyä väestössä.

Ulkomaalaistataustaiset varkaat tarvitsevat lisää tulkkeja

YLE uutisoi tänään kasvaneesta tulkkitarpeesta:

Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa tulkkia tarvitaan nykyään lähes joka päivä. Kieliä ja kielten sisäisiä murteita on käytössä kymmeniä.

Uutisesta käy ilmi, miten maahanmuutto lisää tulkkien tarvetta niin oikeudenkäynneissä kuin sosiaalihuollossakin. Pysäyttävin tiedonjyvä on kuitenkin uutisen keskellä:

Jo yli puolet esitutkintaan tulevista törkeistä omaisuusrikoksista on ulkomaalaistaustaisten tekemiä.

Kuuntelin aamulla autossa useat radiouutiset ja ellen erehdy, tämä tieto mainittiin vain yhdessä lähetyksessä. Piti oikein netistä tarkistaa, kuulinko oikein. Näköjään kuulin.

Ilman sarvia ja hampaita tai maahanmuuttovastaisuutta on pakko kysyä, miksei tähän kiinnitetä enemmän huomiota? Onko meidän suomalaisten hyväksyttävä mukisematta tällainen omaisuusrikoksiin kohdistuva kasvu?

Lauseesta voi tehdä sen johtopäätöksen, että omaisuusrikokset ovat kaksinkertaistuneet maahanmuuton seurauksena. Eikä kyse ole mistään pienistä näpistyksistä, vaan uutisessa mainitaan nimenomaan törkeät omaisuusrikokset.

Tulkkitarpeen raju kasvu on sinällään iso kustannus. Se menee piikkiin, jonka suuruutta kukaan ei halua laskea, koska maahanmuuton kustannuksia on kuulemma niin vaikea selvittää. Mutta kansalaisen kasvanut riski joutua törkeän rikoksen uhriksi on vielä paljon vakavampi asia.

Miksi uutisissa kerrottiin vain tulkkien lisääntyneestä tarpeesta eikä kiinnitetty vastaavalla tavalla huomiota syihin?

Julkisuudessa kannetaan kovasti huolta rasismin lisääntymisestä ja rasististen rikosten määristä, mutta asian tästä puolesta vaietaan. Kuitenkin asioilla on selvä yhteys: mitä enemmän ulkomaalaiset tekevät rikoksia, sitä kielteisemmin heihin suhtaudutaan. Ja se on täysin ymmärrettävää.

Ei ihme, että perussuomalaiset saavat ääniä, kun muut eivät halua koskea asiaan pelätessään leimautuvansa rasisteiksi.

Ei voi olla niin, että meidän suomalaisten on vain hiljaa hyväksyttävä törkeiden omaisuusrikosten määrän kaksinkertaistuminen. Eihän?

Kotimaiset ja ulkomaiset raiskaajat

Vähemmistövaltuutettu Eva Biaudetin vastaukset eilisessä TV2:n Pressiklubissa herättivät pientä ihmetystä. Ohjelman vetäjä Ruben Stiller esitteli tilaston, jonka mukaan 20 prosenttia raiskauksista on ulkomaalaisten tekemiä. Määrä on huomattava, koska ulkomaan kansalaisten osuus koko väestöstä on vain noin neljä prosenttia. Toisen tiedon (jota ohjelmassa ei esitetty) mukaan pääkaupunkiseudun raiskaustapauksissa peräti puolessa epäiltynä oli ulkomaalaistaustainen mies.

Vielä jokin aika sitten kukaan ei halunnut puhua näistä asioista julkisuudessa. Netistä alkaneen maahanmuuttokriittisen keskustelun seurauksena epäsuhta on noussut otsikoihin, kuten oikein onkin.

Kenties virkansa puolesta Biaudet vähätteli tilastojen merkitystä ja vetosi siihen, että tilasto vääristyy koska vain pieni osa kantasuomalaisten raiskauksista päätyy tilastoihin. Suurin osa raiskauksista on sellaisia, joissa tekijä ja uhri tuntevat toisensa. Silloin ilmoituskynnys voi olla korkea.

Toisaalta Turun Sanomat kirjoitti viime kesänä, että viidennes raiskausilmoituksista on kokonaan perättömiä. Perättömissä tapauksissa uhri ilmoittaa tekijäksi yleensä ulkomaalaisen, koska silloin häneltä ei odoteta yhtä tarkkoja tuntomerkkejä.

Lisäksi maahanmuuttajissa on suhteellisesti ottaen tuntuvasti enemmän nuoria miehiä kuin koko väestössä. Jotta luvut olisivat vertailukelpoisia, ne tulisi suhteuttaa vastaavaan kantaväestön profiiliin, eikä laskea koko väestöstä.

Oli totuus luvuista mikä tahansa, Biaudet puhui harkitsemattomasti. Aivan varmasti myöskään kaikista ulkomaalaisten tekemistä raiskauksista ei ilmoiteta, varsinkaan jos ne tapahtuvat tuttujen kesken tai perheen sisällä. Useimmissa muissa kulttuureissa vaimolla ei ole oikeutta kieltäytyä seksistä, joten mitään raiskausta ei edes voi tapahtua. Suomessa avioliiton sisäinen raiskaus kriminalisoitiin vasta vuonna 1994.

Biaudet teki virheen myös rinnastaessaan tuttujen ja tuntemattomien raiskaukset. Nainen voi jossain määrin valita seuransa ja vaikuttaa siihen, minkälaisen riskin oman puolison tai tuttujen suhteen ottaa. Sen sijaan tuntemattoman hyökkäys lenkkipolulla, työpaikalla tai bussipysäkiltä kotiin kävellessä on täysin ennakoimaton tilanne, johon ei voi itse vaikuttaa. Todennäköisesti se on myös tekona traumaattisempi ja ahdistavampi.

Pressiklubissa keskusteltiin lisäksi toisesta kiistanalaisesta aiheesta: saako rikosuutisessa kertoa, että tekijä on ulkomaalaistaustainen? Toimittajien mielestä saa ja suorastaan pitää, Biaudetin mielestä se on harvoin perusteltua. Jos tiedolla ei ole merkitystä itse teon kannalta, se leimaa helposti koko väestöryhmän.

Uutisoinnin yleinen periaate on, että kaikki oleellinen ja lukijoita kiinnostava tieto kerrotaan, ellei ole erityistä syytä pidättäytyä siitä (kuten tutkinnallinen seikka tai uhrin yksityisyys).

Oleellista ei ole se, oliko tekijällä pitkät hiukset vai oliko hän kalju, eikä se, oliko hän pitkä vai lyhyt. Näitä tietoja ei mainita uutisoinnissa. Tekijän tausta sen sijaan on kiinnostava tieto. Yhteiskunnan pitääkin olla kiinnostunut siitä, mikä on ulkomaalaistaustaisten osuus rikostilastoissa, sillä luvut kertovat epäsuorasti kotouttamisen onnistumisesta. Se on myös selvästi tieto, joka näinä aikoina kiinnostaa lukijoita.

Uutisoinnilla on toinenkin vaikutus: taustasta vaikeneminen aiheuttaa nettikeskusteluissa vääriä spekulaatioita. Siksi avoin oikea ja täsmällinen tieto sekä avoin uutisointi on parasta kaikkien osapuolten kannalta.

Hyvinhän nuo maahanmuuttajat näyttävät sopeutuvan

Olin illalla ulkoiluttamassa koiraa, kun vastaan tuli paksu mustaihoinen tyttö jakamassa mainoslehtiä. Hämmästyin hänen kääntyessä puoleeni ja kysyessä virheettömällä suomen kielellä "Olisiko sinulla heittää röökiä?". Ei ollut, koska en polta. En ole koskaan edes kokeillut.

Ylipaino ja tupakanpoltto... tuntuu siltä, että ainakin Suomessa syntyneet maahanmuuttajien jälkeläiset sopeutuvat oloihimme turhankin hyvin. He omaksuvat jopa paheemme. Kielikään ei ole ongelma, kun sen oppii vauvasta lähtien.

Sydäntä lämmittää nähdä, miten pienet mustaihoiset tytöt ja pojat kulkevat koulutietä yhdessä vaaleiden suomalaisten kanssa, tai miten nuorisoporukoissa on molempia sulassa sovussa. Lapset eivät tee eroa ihonvärin tai alkuperän perusteella, eikä kielimuuria ole.

Toinen ryhmä ovat ilmeisesti Aasiasta adoptoidut lapset, joita näkee suomalaisilla vanhemmilla yhä useammin.

Kun nämä kasvavat aikuisiksi, monissa ammateissa ja asiakaspalvelutehtävissä törmää selvästi eri näköisiin henkilöihin, jotka kuitenkin puhuvat täysin virheetöntä suomea. Se yllättää. Olemme tottuneet siihen, että eri näköiset puhuvat suomea huonosti tai eivät lainkaan. Suu voikin loksahtaa auki, ellei ole varautunut uuden sukupolven suomalaisiin.

Kansainvälinen adoptointi ja maahanmuutto todella muuttavat kuvaa suomalaisuudesta - ja hyvään suuntaan. Se on hyvä muistaa nyt, kun pannasta vapautunut maahanmuuttokeskustelu on keskittynyt lähinnä ongelmiin ja kielteisiin ilmiöihin.

On tärkeää, ettei ketään syrjitä yksin ihonvärin tai rodun vuoksi. Meidän perisuomalaisten on palkittava sopeutuminen tasapuolisella ja luontevalla kohtelulla -- muutoin meillä ei ole kanttia sitä edes vaatia.

Todellista rasismia ei ole se, että haluaa keskustella maahanmuuton määristä ja ongelmakohdista, vaan se, että syrjii toista suomalaista ulkonäön tai taustan perusteella.

Globalisaatiopullassa ei ole pelkkiä rusinoita

Globalisaatio on sekä vihattu että pidetty termi. Pidetty se on silloin, kun surffaamme netissä ja koko maailma on näppäimistön ulottuvilla. Napin painalluksella voimme siirtyä maasta toiseen, katsoa web-kameran reaaliaikaista kuvaa eri puolilta maapalloa ja lähettää sähköpostia kenelle tahansa.

Niin ikään on hienoa, että voimme tilata eksoottisia tavaroita ulkomaisista verkkokaupoista. Kun olemme ulkomailla, matkapuhelin tavoittaa meidät aivan yhtä helposti kuin istuisimme kotisohvalla. Edes äänenlaadussa ei ole eroa. Moni puhelu alkaakin nykyään kysymyksellä "moi, missä sä oot?". Ei silti, että fyysisellä sijainnilla olisi mitään merkitystä - kyse on vain uteliaisuudesta ja kohteliaisuudesta.

Globalisaatio ei rajoitu pelkkään sähköiseen viestintään. Voimme lentää halvalla pitkin poikin Eurooppaa (jopa taksi naapurikaupunkiin maksaa enemmän) ja käydä shoppailemassa Lontoossa tai Pariisissa. Maailma on todellakin kuin yksi iso kylä.

Vähemmän hienoa globalisaatio on silloin, kun suomalaiset työpaikat siirtyvät sen myötä halvempiin maihin: Viroon, Itä-Eurooppaan tai Kauko-Itään. Tai kun huomaamme, että maamme on alkanut kiinnostaa myös taskuvarkaita, kerjäläisiä ja elintasopakolaisia.

On turha kuvitella, että voisimme säilyttää internetin, esteettömän viestinnän ja halvat ulkomaanmatkat ja silti pakottaa yritykset pitämään työpaikat Suomessa tai estää ei-toivottujen henkilöiden saapumisen Suomeen. Kolikolla on aina kaksi puolta. Nurjaan puoleen on vain sopeuduttava ja mietittävä, mitä voimme tehdä vaikutusten lieventämiseksi. Poistuvien työpaikkojen tilalle on luotava uusia. Entisen osaamisen rinnalle on synnytettävä uutta. On sopeuduttava siihen, että Suomessa asuu jatkossa yhä enemmän kieleltään, ihonväriltään ja taustaltaan erilaisia ihmisiä.

On sopeuduttava myös siihen, ettei Suomen "ainutlaatuinen kieli ja kulttuuri" voi säilyä muuttumattomana. Kansallinen identiteettimme on muutenkin varsin nuorta ja saanut vaikutteita niin Ruotsin kuin Venäjänkin suunnalta. "Suomi suomalaisille" -slogan saa uskomaan, että olisi jotain puhdasta ja aitoa suomalaista, joka pitäisi säilyttää jälkipolville. Mitä se voisi olla? Sauna, sisu, viina vai jotain muuta?

Lähimmäksi vanhan säilyttämistä on päästy Pohjois-Koreassa. Siellä juuri mikään ei ole muuttunut kymmeniin vuosiin. Hinta on kuitenkin kova; yhteyksiä ulkomaailmaan ei ole ja nettiyhteyskin on sallittu vain harvoille maassa oleskeleville ulkomaisille avustustyöntekijöille.

Ajatus siitä, että yli puolet suomalaisista olisi jonain päivänä muslimeja, ei huolestuta minua niinkään uskonnon tai kulttuurin säilymisen kannalta. Molemmat tulevat muuttumaan joka tapauksessa. Huolestuttavaa on se, että globalisaation ansiosta muutos tapahtuu parin sukupolven aikana, eli paljon nopeammin kuin mihin yhteiskunta ja sen jäsenet pystyvät sopeutumaan. Juuri siinä on taloudenkin globalisoitumisen ongelma: muutos on luonnollinen, mutta se tapahtuu nyt nopeudella, johon rakenteet eivät yksinkertaisesti pysty.

Lisäksi huolta aiheuttaa islamin luonne. Länsimaiselle ihmiselle islamn näyttäytyy kahlitsevana ja ahdistavana uskontona, joka määrää tarkkaan kannattajiensa elämää. Kun islamn ylittää uutiskynnyksen, se tapahtuu yleensä kielteisessä merkityksessä. Aiheena on Iranin, Pakistanin tai Saudi-Arabian tapahtumat - kaikki maita, joita ei voi parhaalla tahdollakaan pitää kehityksen tai demokratian edistäjinä. Ortodoksien nousu enemmistöksi ei herättäisi lainkaan samanlaista huolestumista.

Islam ei ole länteen levitessään juurikaan länsimaistunut. Se pitää tiukasti kiinni omista, perinteisistä arvoistaan ja opeistaan. Jos islam osoittautuu immuuniksi globalisoitumisen myönteisille vaikutuksille, myös Suomen on syytä varautua tulevaan ajoissa.

Saako rikosuutisessa kertoa maahanmuuttajataustasta?

Salossa keväällä tapahtunut 16-vuotiaan tytön purokaappaus on varmistunut keksityksi. Tyttö väitti kahden tummaihoisen miehen kaapanneen hänet pakettiautoon. Sen jälkeen "uhri" oli jätetty sidottuna puroon, mistä ohikulkija hänet löysi. Tarinassa oli alusta pitäen niin paljon kummallisia piirteitä, että poliisi tiedotti asiasta "tutkinnallisista syistä" vasta viipeellä.

Nyt tapaus on varmistunut keksityksi. Jostain syystä vain Iltalehden uutisessa mainittiin, että tyttö oli "normaalista maahanmuuttajaperheestä". Tiedon oli kertonut poliisi, mutta nähdäkseni vain yksi lehti piti sitä mainitsemisen arvoisena yksityiskohtana. Helsingin Sanomien uutisessa taustasta ei mainita mitään.

Pitäisikö mainita? Media ei yleensä kerro rikosten tekijöiden etnistä taustaa, koska se ei halua leimata kaikkia maahanmuuttajia. Periaatteessa se, onko esim. raiskaaja luomusuomalainen vai juuri maahan muuttanut afrikkalainen, ei ole oleellinen tieto. Rikos mikä rikos, tekijän kotimaasta huolimatta.

Asia ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen. Tilastot kertovat maahanmuuttajien olevan selvästi yliedustettuina eräissä rikosnimikkeissä. Ellei tekijän taustaa kerrota uutisessa, lukija jää arvailemaan asiaa. Saattaa syntyä jopa vaikutelma, että asiasta halutaan tarkoituksella vaieta, tai että kaikki rikokset ovat maahanmuuttajien tekosia. Liki koomista on, kun poliisi pyytää rikoksen silminnäkijöitä ilmoittautumaan, mutta ei kerro oleellisia tuntomerkkejä epäillystä.

Purokaappauksen "uhria" ei epäilty rikoksesta. Hän oli 16-vuotias tyttö, joka ikänsä vuoksi tarvitsee erityistä suojelua. Silti taustalla on jotain merkitystä. Tapaus tuntuu erilaiselta, jos uhri itsekin on tummaihoinen. Sitä emme tiedä, koska lehti puhuu vain maahanmuuttajaperheestä. Se voi tarkoittaa ruotsalaista, venäläistä, englantilaista tai afrikkalaista.

Media kertoo näyttävästi iljettävätkin yksityiskohdat rikoksista sekä julkkisten ja poliitikkojen intiimeistä asioista. Perusteluksi riittää, että "kansalla on oikeus tietää". Mutta tällaisissa asioissa se osaa kyllä olla hienotunteinen ja harjoittaa itsesensuuria.

Kesäkuun alussa Helsingin Sanomat uutisoi verkkoversiossa, miten Lammilla vastaanottokeskuksessa asuva ulkomaalaistaustainen mies oli raiskannut lenkillä olleen nuoren naisen. Pian tämän jälkeen online-uutista korjattiin niin, että tekijäksi mainittiin vain "Lammilla asuva 19-vuotias mies". Korjauksesta ei mainittu jutussa mitenkään, edes uutisen kellonaika ei vaihtunut.

Näiden kahden uutisen sanamuotoja vertailemalla voi myös päätellä, että tyttö muuttuu naiseksi 17 vuotta täyttäessään. Hyvä tietää. Tuleekohan pojista miehiä samassa iässä?

Yritin tarkistaa, millaisena teksti päätyi 10.6. lehteen, mutta ilmeisesti uutista ei julkaistu lainkaan paperilehdessä. Löytyy vain tämä kaikessa hiljaisuudessa jälkikäteen muokattu verkkouutinen. Vastaava Uuden Suomen uutinen mainitsee ulkomaalaistaustan. Molempien uutisten lähteenä on poliisin oma tiedote.

Kun uutisointi jäi näin puutteelliseksi lukijassa herää epäily, tapahtuiko rikosta lainkaan, vai oliko kyse väärinkäsityksestä tai jopa perättömästä ilmoituksesta. Pitääkö jatkossa asiasta kiinnostuneen seurata suoraan poliisin omaa tiedotusta? Ainakin se on tehty kiitettävän helpoksi, sillä tiedotteet voi tilata fss-feedinä.

Ymmärrettävästi lukijoita kiinnostaa, onko raiskaaja tai ryöstäjä maahanmuuttajataustainen. Vaikka se kuulostaakin epäreilulta, muualta tulleilta edellytetään vieraassa maassa erityistä lainkuuliaisuutta. Tiedon kertominen voi olla medialle eettisesti ongelmallista, mutta salamyhkäisyys johtaa turhiin epäluuloihin ja purkautuu nettikirjoittelussa tavalla, joka ei ole kenenkään edun mukaista.