Onecoin järjesti taas lisäaikaa itselleen

Onecoin-väen hehkuttama "Lontoo mega-event" järjestettiin eilen. Vähät siitä, että paikka ilmoitettiin vasta viime tipassa ja silloinkin sen nimi oli kirjoitettu väärin. Satoja kannattajia oli kuitenkin löytänyt tilaisuuteen ja maksanut 100-300 euroa lipuistaan.

Jos he odottivat kuulevansa vihdoin kauppapaikoista, joissa rahojaan pääsisi käyttämään, he saivat pettyä. Ei mitään puhetta niistä, vaikka kauppojen piti alunperin avautua jo huhtikuussa. Nyt Ruja antoi rivien välistä ymmärtää, että "kolikkoja aletaan tuoda julkisuuteen vuoden loppuun mennessä". Se tarkoittaa myös kauppapaikkojen avautumista.

Kun katsoo Rujan esitystä videolta voisi luulla, että kyseessä on uskonnollinen herätyskokous. Kansa hurraa ja taputtaa Rujan puheille sisällöstä välittämättä tai sitä ymmärtämättä.

Ruja puhuu, kansa hurraa -- oli sisältö mitä tahansa.

Keskeinen uutinen oli se, että Onecoin luo uuden lohkoketjun, jossa kolikkojen määrä kasvaa nykyisestä 2,1 miljardista 120 miljardiin. Samalla louhinnan kestoon tuli kolmen vuoden lisäys.

Kaiken järjen mukaan tämän olisi pitänyt olla huono uutinen. Rahan määrän kasvattaminen noin 60-kertaiseksi pitäisi dilutoida jokaisen jo louhitun kolikon arvoa samassa suhteessa, mutta silti kansa hurrasi uutiselle.

Huippujuttu oli Rujan lupaus, että omistajien kolikkomäärät tuplataan ennen uuden lohkoketjun käyttöönottoa 1.10.2016. Valtavat suosionosoitukset, tietenkin -- minusta tuli miljonääri kaksi kertaa odotettua nopeammin!

Kukaan ei kysy, miten varallisuus voi kaksinkertaistua pelkällä kryptokuningattaren päätöksellä. Minä kysyn.

Kannattaako edes pohtia, miten vanha lohkoketju voidaan konvertoida uudeksi, johon mahtuu 120 miljardia kolikkoa? Sehän tarkoittaisi uutta algoritmia. Muutos pitäisi tehdä kaikkiin jo louhittuihin kolikkoihin -- eli lohkoketjua pitäisi muokata jälkikäteen, mikä on looginen mahdottomuus. Lohkoketjun idea on juuri siinä, ettei kukaan pysty muokkaamaan sitä jälkeenpäin. Jos tietokantaa pystyy muokkaamaan, se ei ole lohkoketju.

Entä miten on mahdollista, että kolikkoja syntyy nyt 1 440 000 vuorokaudessa, mutta uusi järjestelmä tuottaa 120 miljardia kolikkoa kolmessa vuodessa eli louhintateho kasvaa maagisesti monikymmenkertaiseksi?

Rujan perustelut kolikkojen määrän kasvattamiselle ovat naurettavat. Ei voi olla niin, että kolikot pitäisi käyttää kokonaisina. Sehän tarkoittaisi, että pieninkin niillä maksettava ostos maksaisi tällä hetkellä 6,3 euroa (tai sen monikerran). Jatkossa kolikon arvo nousee, jolloin ostokset tulevat yhä kalliimmiksi.

Bitcoinissa voi maksaa rahan murto-osilla, aivan kuten euro jakaantuu 100 senttiin. Rujan perusteluiden mukaan Onecoin olisi pienin rahayksikkö eli sentti, jonka arvo on kuitenkin kymmeniä euroja. Tässä ei ole mitään järkeä, tietenkään.

Toinen kiinnostava tieto oli se, että Onecoin tallentaa KYC-dokumentteja lohkoketjuun. Miten siis käy, kun lohkoketju avataan kaikille? Voivatko kaikki lukea aiempien asiakkaiden passi- ja luottokorttitietoja?

"OneCoin can be mined at least 3 more years"

Mutta turha näitä on pohtia. Mitä ilmeisimmin eilisen julkistuksilla haluttiin vain hämätä asiakkaita ja pidentää huijauksen toiminta-aikaa. Nyt luvataan, että Onecoin olisi "completely public in two years". Rujan puhe päättyy vielä rohkeampaan väitteeseen: "In two years nobody will speak about Bitcoins any more".

Onecoin - The Bitcoin killer (sure!)

Onecoin-Finland kertoo edelleen alkuperäistä tarinaa kolikoiden määrästä:

"Kun kaikki [2,1 mrd] on löydetty, ei uusia kolikoita enää synny"

Sivun lopussa luvataan edelleen kauppapaikkoja keväälle 2016 ja kesään mennessä 50 000 kauppapaikkaa. Yhtään ei ole näkynyt. Rahojaan sijoittaneet voivat vain istua kolikkojensa päällä ja suunnitella, mitä kaikkea sitten ostavatkaan, kun...

***

Viikon päästä "Itsenäiset Onecoin-jäsenet" järjestävät Tampereella rekrytointitilaisuuden, jossa on luvattu käsitellä mm. Lontoon-tilaisuuden antia.

OneCoin Tampere Event 18.6.2016

Pääsymaksu on 10 euroa. Harmi, ettei tilaisuus ole avoinna yleisölle -- mukaan pääsevät vain jäsenten kutsumat vieraat:

"Tämäkin sijoitus voi tuoda monta nollaa perään".

Tilaisuus pidetään Tampereen yliopiston suuressa salissa, mikä herättää joissakin luottamusta. Sopii ihmetellä, eikö yliopisto tarkista lainkaan tilansa vuokraajia? Olisiko suuri sali vuokrattavissa vaikka Helvetin enkelien vuosikokousta varten?

Yhdestä kohdasta olen sentään samaa mieltä: Älä anna naapurin tai jonkun muun tietämättömän hämätä sinua.

Toivottavasti joku tilaisuudessa kysyy yllä esittämiäni asioita Tommi Vuoriselta ja Kari Wahlroosilta. Jos niihin tulee uskottavat vastaukset, kirjoittakaa ne blogin kommentteihin, jotta me muutkin viisastumme. Mikäli vastaukset ovat luokkaa "mennään käymään Sofiassa, siellä asia selviää", puhuja on itsekin pihalla, eikä tähän huijaukseen kannattaa käyttää enempää aikaa -- saati sitten rahojaan.

Vielä parempi, jos joku videoisi tilaisuuden ja laittaisi vastaukset kaikkien nähtäville Youtubeen. Kun tarkoitus on levittää kryptovaluuttaa mahdollisimman laajalle, ei tilaisuudessa luulisi olevan mitään salattavaa.

***

Spiegelin uutisen mukaan Saksan finanssivalvonta BaFin on alkanut tutkia Onecoinin toiminnan lainmukaisuutta. Kuluttajien suojaamiseksi sijoituspalveluiden tarjoamista säädellään Suomessakin tiukasti, joten verkosto kiertää finanssipalvelulain pykäliä naamioimalla sijoitukset koulutuspakettien myynniksi. Sijoituspalvelulain valvonta kuuluu Suomessa Finanssivalvonnalle. Kahden kuukauden miettimisen jälkeen se vastasi Onecoinista kysyttäessä näin:

"Ilmoitukset finanssimarkkinoilla havaituista mahdollisista epäkohdista ja väärinkäytösepäilyistä ovat Finanssivalvonnalle tärkeä tietolähde. Finanssivalvonta ottaa tarveharkintansa perusteella ilmoituksessa esiin tuodut asiat huomioon valvontatoiminnassaan. Finanssivalvonta julkaisee tietoa toiminnastaan ja valvontatoimenpiteistään nettisivuillan (www.finanssivalvonta.fi)."

Eli "Hyvää päivää, kaunis ilma tänään". Voi olla, että Finanssivalvonta tutkii asiaa parhaillaan, eikä siksi halua kertoa mitään. Yhtä hyvin voi olla, ettei asia kiinnosta sitä. Siinä tapauksessa Saksan kollegojen esimerkki saattaa panna vauhtia rattaisiin meilläkin. Tähän asti sen paremmin verottaja, KRP kuin Finanssivalvontakaan ei ole pystynyt puuttumaan ilmiselvään pyramidihuijaukseen.

Kuuntelin vielä uudelleen Rujan esitystä, enkä voi kuin hämmästellä -- on tämä uskomaton seikkailu. Ruja voi puhua täyttä roskaa ja kansa hurraa päälle. Ihan oikeasti hei: uudessa lohkoketjussa ja 120 miljardissa kolikossa ei ole mitään järkeä. Sen tajuaa jokainen, joka vähänkin jaksaa perehtyä asiaan.

Mitään järkeä ei ole myöskään Onelifen ensimmäisessä tuotteessa. Tabletin tekniset ominaisuudet ovat viiden vuoden takaa. Siitä pyydetty 550 euron hinta on -- uskallan sanoa sen suoraan -- puhdasta kusetusta (toisaalta se on hyvin linjassa ylihintaisen, vieraskielisen ja muualta kopioidun koulutuksen kanssa). Ja mistä ihmeen syystä Onelifen omaa tabletia ei voi maksaa Onecoineilla, vain eurot kelpaavat? Jos haluat tällaisen tabletin vaikka lapsille leluksi, käypä hinta on noin 50 euron paikkeilla. Korkeintaan.

***

Nostan tämän kommenteissa mainitun Youtube-videon itse blogipostaukseen. Ruja on sama, lupaukset ovat samoja... vain kryptovaluutan nimi on toinen: BigCoin.

BigCoin oli Rujan & kumpp. edellinen kryptovaluuttaviritys.

Tekstiä täydennetty 13.6.2016

Suomettumista, komisario Palmu!

Olipa hauska katsoa eilen Ylen Teemalta elokuvaklassikko Vodkaa, komisario Palmu! Olin nähnyt elokuvan joskus nuoruudessa mustavalkoisesta televisiosta, joten nyt paljon myöhemmin sitä katseli ihan uusin silmin.

Ilman väritelevisiotakin näki, että elokuvan väri oli punainen. Todella punainen. Neuvostoliitto oli Suomen suuri ystävä, YYA-sopimus mainittiin ja lopun sankarina oli neuvostoliittolainen naisagentti, vähän kuin Triple-X kahdeksan vuotta myöhemmin James Bondissa.

Elokuvassa Ylen studioilla esitetään sosialistisia lauluja.

Punatähti tekee läpimurron?

Tässä kohdassa putosin melkein sohvalta, vaikka 60-luku olikin kosmonauttien kulta-aikaa.

Vuonna 1969 kaikki tupakoivat kaikkialla, autosta soitettu puhelu oli suuri ihme, keskusteltiin tehtaan ottamisesta valtion haltuun (sosialisointi) ja monta jännittävää hetkeä saatiin aikaan sillä, että henkilöt etsivät lähintä puhelinta (se autopuhelin oli vain Ylen Palmulle antamassa autossa, jota ohjasi oikein autonkuljettaja!).

Oli valaisevaa katsoa elokuvaa 18-vuotiaan seurassa. Hän ihmetteli, miksi uutisia näyttävssä televisiossa oli mustavalkoinen kuva, vaikka elokuvassa oli värit. Tiedoksi muillekin nuorille: säännölliset värilähetykset alkoivat vasta 1970-luvun puolivälissä ja ensimmäiset väri-uutiset nähtiin 1.5.1977, jolloin ruutu täyttyi punalipuista (mistä nousikin kohu). "Mikä on magnetofoni?", oli toinen kysymys. Itse yhdistin sanan kelanauhuriin, mutta elokuvassa se oli Philipsin C-kasettinauhuri, jollaiset yleistyivät vasta 70-luvulla.

"Miksi telkkarin kuva on mustavalkoinen, vaikka elokuvassa on värit?"

Sofi Oksanen on kritisoinut toistuvasti suomettumista. Kumma, ettei hän ole käyttänyt tätä elokuvaa esimerkkinä. Ainakin se toimisi paremmin kuin väite siitä, että suomalaiset oppikirjat hyväksyttiin Moskovassa. Väite ei pidä paikkaansa, ainakaan kirjaimellisesti. Silti Oksanen ei ole oikaissut virhettään. Eikö väärien väitteiden esittäminen faktana ole juuri sitä informaatiosotaa, josta Oksanen syyttää Venäjää?

Muistan 70-luvun vuodet lapsuudestani. Olisi helppo syyttää tuon ajan päättäjiä ja mediaa rähmällään olosta, tietojen pimittämisestä ja suoranaisesta propagandasta. On kuitenkin epäreilua arvioida 1970-lukua tämän päivän arvoilla ja tiedoilla. Maailma oli tyystin toisenlainen ja tuon ajan poliitikot tekivät sen, minkä oikeaksi ja parhaaksi katsoivat. Lopputulos ainakin onnistui: Suomi säilytti itsenäisyytensä ja vaurastui kaupankäynnillä. Sotilaallista kriisiä ei tullut.

Toivoisi kuitenkin, että tuon ajan tapahtumat perattaisiin lopullisesti auki ja vielä elossa olevat aktiivit ottaisivat rohkeasti kantaa tekoihinsa. Samalla voi miettiä, kuin moni tämän päivän vaikuttajista katuu toimintaansa 30 vuoden päästä. Tällä kertaa meillä on netti, eikä se unohda.

Suomettumisen kritisointi on helppoa, toisin kuin sitä edeltävän jatkosodan. Olemme kaikki kuulleet tapahtumista historiantunneilla, mutta silti on vaikea selittää ulkomaalaisille, miksi Suomi liittoutui natsien kanssa, hävisi ja juhlii silti kuin voittaja.

Aihe on edelleen arka. Melkein jokaisella on oma teoria ja varmat tiedot siitä, miksi Suomella ei ollut vaihtoehtoja. Hinta oli kuitenkin hirvittävä: 63 000 kaatunutta suomalaista ja isot aluemenetykset. Itse yllätyin huomatessani ilmatorjuntamuseossa, että jatkosodassa Helsinkiä pommittivat myös amerikkalaisvalmisteiset koneet. Se havahdutti, meitähän pidettiin pahiksina.

Tässäkin jälkiviisaus on helppoa. Sodanaikaiset poliitikot tekivät päätöksiä parhaan kykynsä ja sen aikaisen tiedon mukaan. Se, että Suomi hyökkäyksestään huolimatta säästyi miehitykseltä ja rakensi suhteet itänaapuriin, on hatunnoston arvoinen saavutus -- vaikka se elokuvassa nyt camp-huumorilta näyttääkin.

Vielä elokuvasta: on hauska pohtia, olivatko tekijät aidosti rähmällään, vai onko elokuvassa piilotettuja piikkejä Neuvostoliittoa vastaan. Esimerkiksi lopun kohtaus, jossa Jaguar ajaa Suomen hiekkateitä hurjaa vauhtia ja taustalla kuuluu laulu "isoveli näkee sen, siis aja sinä poloinen vain harkiten" -- oliko se viittaus kaikkialle ulottuvaan valvontaan vai harmiton poliisin liikennevalistuskampanja? Emme voi tietää, ja juuri siksi tuon ajan tapahtumien arvostelu jälkikäteen on hyödytöntä.

Mutta se on ainakin faktaa, että tuohon aikaan ei ollut nopeusrajoituksia, joten Jaggella sai ajaa niin lujaa kuin autosta lähti! Suomi on totisesti muuttunut... muuallakin kuin politiikassa.

170 lasissa - ei ongelmaa vuonna 1969!

PS. Eikö komisario Palmu näytäkin aivan Josef Stalinilta? Sattumaa sekin... vai?

Komisario S... Palmu.

Robottiauto on vielä kaukana

Autojen lisävarusteista ja futurologien kommenteista voisi päätellä, että robottiautot ovat jo piankin mullistamassa liikenteen. En usko.

Robottiauto on ehkä kaikkein vaativin tekninen hanke, mitä vain voi kuvitella. Anturitekniikka, tekoäly, hahmontunnistus, tietoturva ja monet muut elementit pitäisi saada toimimaan virheettömästi yhdessä, jotta auton voisi päästää yksinään liikenteeseen.

Jos hanke olisi pelkkä tekninen kysymys, se olisi helppo ratkaista. Mutta autoilu ei ole pelkkää tekniikkaa, vaan myös sosiaalista toimintaa. Robottiauton pitää pärjätä epäloogisten, sääntöjä rikkovien ja yllättävästi käyttäytyvien ihmiskuskien keskellä. Ja se on erittäin vaikeaa.

Parhaitakaan lisävarusteita ei voi rinnastaa robottiautoon, sillä nykyautoissa päätöksenteko ja siitä seuraava vastuu säilyy ihmisellä. Onnettomuuksissa hänet voidaan haastaa oikeuteen ja pahimmassa tapauksessa hän vastaa virheistään hengellään. Lisäksi ihmisen tekemät virheet ovat luonnollisia ja siten hyväksyttäviä, vaikka seuraukset olisivatkin kohtalokkaita.

Robottiautoissa päätöksenteko ja vastuu siirtyy tietokoneelle -- tai pikemminkin sen ohjelmoijalle -- jolloin tilanne on tyystin erilainen. Yhdysvalloissa vahingonkorvaukset voivat olla tähtitieteellisiä, minkä luulisi pelottavan jokaista robottiauton kehittäjää.

Ihmettelen, mikä saa autovalmistajat panostamaan miljardeja robottiautojen kehittämiseen. Googlella ei ole mitään menetettävää vaikka projekti epäonnistuisi (vrt. älylasit), eikä se onnistuessaan kannibalisoi vanhaa bisnestä, mutta nykyisillä autovalmistajilla tilanne on aivan toinen.

Täysin itsekseen kulkeva, kenties yhteisomistuksessa oleva auto olisi valmistajien painajainen. Se romahduttaisi kysynnän ja tuhoaisi kaikki ne arvot ja mielikuvat, joita auton hankkimiseen ja omistamiseen on aina liitetty.

Luvattu turvallisuuden parantuminen on yhteiskunnan, mutta ei autovalmistajien etu. Siksi luulisi, että valmistajat panostaisivat miljardinsa mieluummin sähköautojen tai vaikka lentoautojen kehittämiseeen.

Kaiken kukkuraksi kuluttajat eivät edes halua robottiautoja. Kyselyissä ostajat torjuvat robottiautot, eivät luota niiden tietoturvaan ja sanovat ajavansa mieluummin itse. Laskevatko valmistajat kenties Apple-efektin varaan: et voi tietää, mitä haluat, ennen kuin me kehitämme sen toimivaksi?

Uutiset, joissa auto on ajanut itsekseen seinään, eivät ainakaan lisää asiakasluottamusta. Voi olla, että Teslan tapauksessa kyse oli kuljettajan virheestä (joka ei tällä kertaa ollut kaasu- ja jarrupolkimesta erehtynyt vanha täti), mutta vastaavia uutisia tullaan näkemään vielä lukuisia. Hitsi soikoon, jos valmistajat eivät saa edes nykyisistä autoista tietoturvallisia, miten sitten miljoona kertaa monimutkaisemmista robottiautoista? Kuka uskaltaa astua autoon, jossa ei ole jarrua?

Hyvissä olosuhteissa auton ajaminen on niin helppoa, että robottikin sen osaa. Esimerkiksi tämän rekan ohjaimissa voisi ihan hyvin olla tietokone.

Tätä tietä robottikin osaa ajaa.

Kuva on I-50-tieltä Nevadasta. Tie on niin tylsä, että sitä kutsutaan nimellä "Amerikan yksinäisin valtatie". Kuvauspaikalta on 93 kilometriä seuraavaan kylään (Ely). Siinä välissä ei ole mitään. Ei yhtään mitään.

Suomessa etäisyydet ovat pienempiä, mutta meilläkin ajaminen on niin tylsää, että sen aikana voi kaivaa nenää, ajatella omia asioita, räplätä puhelinta (ei saisi!) tai puuhailla jotain ihan muuta. Joskus kuljettaja itsekin havahtuu huomaamaan, että on ajanut robotin lailla monta kilometriä, eikä muista siitä mitään.

Vaikeaksi ajamisen tekevät harvinaiset, yllättävät tilanteet: metsästä juoksee eteen hirvi, toinen autoilija ei pysähdykään kolmion taakse, äkillinen liukkaus saa auton luistamaan mutkassa tai keskellä autiomaata vastaan tulee väärää kaistaa ajava hälytysajoneuvo:

Ihminen pystyy reagoimaan yllätyksiin, kone ei.

Ihmisen vahvuus on juuri siinä, että hän pystyy reagoimaan odottamattomiin tapahtumiin. Aina reagointi ei onnistu, mutta annamme sen anteeksi, koska se on inhimillistä emmekä itse pystyisi parempaan. Sen sijaan tietokoneelta vaaditaan täydellistä suoritusta. Tietokoneen näkökulmasta yllätyksiä ei ole, sillä nekin on ohjelmoitava etukäteen. Jokainen väärä päätös on tuotevirhe, josta valmistaja joutuu vastamaan.

Kaliforniassa ajaminen on helppoa, mutta Suomessa lumi tukkii anturit ja estää kameraa näkemästä tien reunoja. Vain inhimillinen kokemus auttaa, kun tie näyttää tältä:

Luminen Uudenmaankatu onkin jo vaikeampi rasti.

Tietyömaat olisivat robottiautoille vaikeita paikkoja. Kun nuoli käskee ajaa vastaantulevan kaistalle, jonka asfaltissa ajonuoli osoittaa itseä vastaan, vain kokemus auttaa hahmottamaan liikenneympäristön todellisuuden.

Todellinen robottiauto on vielä kaukana, mutta nykyautojen automaattitoiminnot yleistyvät koko ajan. Voisimme edistää kehitystä jo nyt lisäämällä liikennevaloihin, -merkkeihin ja opasteisiin sähköisesti luettavaa dataa sekä upottamalla teiden reunoihin päällystystöiden yhteydessä sähköisiä merkkejä.

Voimme myös luoda yhä kehittyneempiä älyliikenteen järjestelmiä, jotka optimoivat tieverkon välityskyvyn ja tukevat kimppakyytejä.

Tie robottiautoon on pitkä, eikä päämäärän saavuttaminen ole edes kovin tärkeää. Hyödyt tulevat matkan varrelta.

Lisäys 10.6.2016: osui silmiini The Economist -lehden juttu siitä, miten vain 9 prosenttia työtehtävistä on vaarassa hävitä digitalisoinnin seurauksena. Aiempi arvio oli 47 prosenttia. Robottiautoihin liittyen lehti siteeraa Boston Consulting Groupia: only 25% of cars sold in 2035 will have any self-driving features. Ja tämä siis uusista autoista, ei kaikista teillä liikkuvista.

Lisää kilpailukykyä työaikaa lyhentämällä?

Eilen vasemmistoliiton puheenjohtajavaalin voittanut Li Andersson sanoi Ylen radiouutisten haastattelussa, että puolue haluaa lyhentää julkisen sektorin työaikaa. Höristin korviani, sillä työaikaa pidentävä KiKy-sopimus oli saatu aikaan vasta muutamaa päivää aiemmin. Odotin, että joku toimittaja tarttuisi asiaan illan tai tämän aamun haastatteluissa, mutta niiden puuttuessa herätin asiasta itse keskustelua.

Kuvittelin Anderssonin kalastelevan kommentillaan julkisen sektorin työntekijöiden ääniä, mikä on puheenjohtajalta ihan oikea veto. Nettikeskustelussa työajan lyhentäminen sai kuitenkin muita puolustajia, joiden perusteluja minun oli vaikea ymmärtää.

Anderssonin oma perustelu oli yksinkertainen:

Työajan lyhentäminen tekee hyvää.

Nettihuijauksissa olen huomannut, kuinka helposti ihminen uskoo sen, minkä toivoisi olevan totta. Duunaripuolella jokainen haluaisi lyhemmän työpäivän, kunhan palkka ei laskisi. Vastaavasti johdossa uskotaan, että tuloverojen alentaminen lisäisi työntekoa. Työaika ei ole koskaan riittävän lyhyt eivätkä verot koskaan riittävän matalat.

Väitetään, että ihmisen tehokas työaika on viisi tuntia päivässä. Yhtä totuutta ei ole, riippuu varmaan alasta, päivästä ja ihmisestä. Säilyisikö työsuoritteen määrä samana, jos työaikaa lyhennettäisiin nykyisestä kuuteen tuntiin ja keskellä olisi tunnin lounastauko? Luulen, että ihminen pitäisi silloinkin sosiaaliset tauot, kävisi kahvilla ja tupakalla, juttelisi työkaverien kanssa ja surffailisi välillä netissä (niissä töissä, missä tämä ylipäätään on mahdollista).

Ihminen ei ole kone, josta voisi ottaa ulos vain sen tuottavan ajan. Uskon, että työ on monelle sosiaalisesti merkittävä paikka, eikä kuormittavuus johdu pelkästä työn määrästä. Työpaikan huonot henkilösuhteet, huono johtaminen ja kyvyttömyys vaikuttaa omaan työhön rasittavat enemmän kuin tunti työn tekemistä.

Yhdysvalloissa moni tekee töitä vielä 70-vuotiaanakin, vaikka pakkoa ei olisi. Hierarkia työpaikoilla on suomalaisia jyrkempi, mutta ihmiset osaavat olla rentoja keskenään. Ehkä meillä suomalaisilla olisi tässä oppimista?

Toisen väitteen esitti toimittaja, jonka raportteja olen mieluusti lukenut. Hän vertasi työaikaa tehtaisiin, joissa ennen tehtiin 6-päiväistä viikkoa. Teknologian ansiosta työaika on lyhentynyt ja palkka moninkertaistunut. Miksei tehdä samaa julkisella sektorilla?

No siksi, ettei monia julkisen sektorin ammatteja voi tehostaa teknologialla paperitehtaiden tapaan. Sairaanhoitajia tarvitaan paikalle tietty määrä vuorokauden ympäri. Työajan lyhentäminen vaatisi lisätyövoiman palkkaamista, vaikka he miten tehostaisivat työtään. Ja miten töiden tekeminen 6 tunnissa auttaisi jaksamaan paremmin kuin samojen töiden tekeminen 7,5 tunnissa? Se ylimääräinen 1,5 tuntia ei voi olla kovin rasittavaa.

Sama juttu opettajien, poliisien, palomiesten ym. suhteen. Teknologia lisää työaikana tehtävien asioiden määrää, mutta siitä ei seuraa, että työaikaa voitaisiin vastaavasti lyhentää. Työajan mittaamisesta pitäisi päästä tulosten mittaamiseen, mutta tietoyhteiskunnasta huolimatta monet tehtävät ovat jatkossakin aikaan ja paikkaan sidottuja.

Virastomaailmassa lyhyempi työaika voisi toimiakin. Jos saa työnsä tehtyä 6 tunnissa, miksi pitää olla paikalla 7,5 tuntia? Tällöin voi tosin kysyä, miksi palkkaa nytkään maksetaan 7,5 tunnista ja olisiko mahdollista tehdä jotain lisää. Suomi tarvitsee lisää työtä ja tuottavuutta, ei työajan lyhentämistä.

Kesällä monissa virastoissa noudatetaan lyhyempää työaikaa. Jokainen voi käydä katsomassa, miten tuottavuus lisääntyy. Jari Sarasvuo manasi äskettäin radiopuheessaan, miten virkailijoita ei saa sopimaan palaveria edes kello kahdeksi, koska he pelkäävät etteivät ehdi lopettaa ennen klo 15:tä. Sellaista tuottavuutta syntyy työaikaa lyhentämällä.

Vasemmistoliitto on huolissaan julkisen sektorin jaksamisesta, vaikka siellä järjestetään työkykypäiviä, ilmapiirikartoituksia ja maksetaan jokaisesta minuutista. Kuka kantaisi huolta heistä, joiden työkyky on omalla vastuulla eikä ylitöistä makseta mitään?

Koska Anderssonin aloite kuulostaa populistiselta, jään kiinnostuneena odottamaan hänen tarkempia ideoitaan aiheesta. Ehkä hän itse tuo ne esille, mikäli toimittajia ei aloite kiinnosta.

Minulla on jo robottiauto - ainakin melkein

Ostin keväällä uuden auton. Olen ollut merkkiuskollinen yli 20 vuoden ajan, mutta pettymys huoltoihin sai minut vaihtamaan Skodaan. Kun auto on järkihintainen, lisävarustehinnastosta voi rastittaa useamman kohdan. Sieltä löytyykin kaikenlaista kivaa, kuten peruutuskamera, lasikattoluukku ja Android Auto/Carplay-yhteensopiva viihdejärjestelmä. Ratista langattomasti ohjattava älypuhelimen Spotify on mainio matkakumppani, samoin Pocket Casts -ohjelman toistamat podcast-puheohjelmat.

Pari lisävarustetta nousee ylitse muiden. Ensinnäkin automaattinen pysäköintitoiminto. Kun autoa ajetaan hitaasti eteenpäin, se tarkkailee sopivaa rakoa ja suorittaa taskupysäköinnin. Luksusautoissa toiminto on täysin automaattinen, jolloin kuljettaja voi nousta vaikka ulos autosta ja antaa sen pysäköidä itsensä. Kansanmalleissa kuljettajan tehtäväksi jää painaa kaasua, jarrua ja vaihdella P/D-vaihteiden välillä, mutta auto hoitaa ratin kääntämisen.

Itsestään pyörivä ratti antaa esimakua tulevaisuuden robottiautoista. Se huvittaa niin aikuisia kuin lapsimatkustajiakin. Vaikea sanoa, onko toiminnosta aidosti hyötyä -- välillä hirvittää seurata, miten läheltä edellistä auto ohjaa itsensä. Kesäkeleillä homma toimii, mutta talven liukkaus ja lumikasat saattavat ylittää automatiikan kyvyt. Vähänkin kokeneempi kuljettaja pysäköi mieluummin itse.

Ensimmäinen pysäköintikerta automatiikan kanssa sujui hyvin, toinen ei. Automatiikasta innostuneena unohdin ihmisen roolin prosessissa ja havahduin jarruttamaan vasta viime tipassa. Auto oli vähällä peruuttaa takana olevan keulaan. Automatiikka kääntää vain rattia, kaasu ja jarru jäävät ihmiselle.

Toinen lisälaite on automaattinen etäisyyden säilyttävä vakionopeudensäädin (Adaptive Cruise Assistant). Se on aivan loistava! Suosittelen jokaista valitsemaan sen seuraavaan autoonsa.

Automaattinen vakionopeudensäädin on loistava lisälaite!

Automatiikka laskee oman auton nopeutta niin, että etäisyys edelliseen säilyy riittävänä (säädettävissä portaittain). Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta asialla on suuri merkitys. Moottoritiellä nopeudeksi voi valita esim. 120 km/h eikä kaasuun tai jarruun tarvitse koskea ennen kuin tullaan perille. Kuljettajan tehtäväksi jää vain ratin kääntäminen. Siinä tuntee todellakin olevansa robottiauton kyydissä.

Automatiikka toimii mainiosti myös kehäteillä ja kaupunkiajossa. Jos katse harhautuu vaikka radioon (tai siihen älypuhelimeen, jota ei saa ajon aikana käyttää), auto jarruttaa automaattisesti edellisen hidastaessa aina täyteen pysähdykseen asti.

Epäilin, että eteenpäin suunnattu tutka harhautuisi esimerkiksi moottoritiellä ohitustilanteessa, tien kaartuessa tai vesisateessa, mutta virhetoimintoa ei ole tullut vastaan. Syksy- ja talvikelit ovat vielä näkemättä.

Tässäkin automatiikassa on vaaransa. Jos toiminto jää päälle ja tullaan risteykseen, josta edellinen auto kääntyy, tutka näkee tien vapaaksi ja lähtee kiihdyttämään.

Pysäköinti ja vakionopeus osoittavat pari asiaa. Ensinnäkin osa robottiautojen teknologiasta on jo olemassa ja hinnaltaan suorastaan edullista. Automaattipysäköinnin hinta oli 325 ja mukautuvan vakionopeuden 385 euroa (hinnat riippuvat myös valitusta varustetasosta).

Toiseksi ne muistuttavat automatiikan vaaroista. Kuljettajan on oltava hereillä ja muistettava toimintojen rajat, muutoin lisävarusteet heikentävät turvallisuutta parantamisen sijaan.

Kun tavallinen Skoda sisältää näin paljon automatiikkaa voisi kuvitella, että robottiautot ovat aivan kulman takana. Eivät ole. Tämän päivän Kauppalehdessä vakuutusala on huolissaan bisneksensä tulevaisuudesta, kun robottiautot mullistavat autoilun vakuuttamisen. Ei tarvitse olla, ainakin alkuvaiheessa vakuutuksia tarvitaan aiempaa enemmän.

Nykyinen avustettu ajo on vielä kaukana todellisesta automaattiajosta, eivätkä ne todellakaan mullista kaupunkeja vielä vuosikymmenen vaihteessa, vaikka futurologit niin uskovatkin. Palaan aiheeseen toisessa kirjoituksessa.

Näin teet mokastasi somekohun

Viime viikolla nähtiin kouluesimerkki siitä, miten inhimillinen moka muuttuu somekohuksi. Tämä on harvoin mokaajan tarkoitus, joten kannattaa tutkia, mitä oikein tapahtui.

Kauppalehdessä julkaistiin 31.5.2016 kolumni otsikolla "Kovaa peliä kokoomuksessa". Siinä Brysselin kirjeenvaihtaja Kaija Ahtela kommentoi Stubbin ja Orpon asemaa puoluekokouksen alla.

Kolumnissa ei mainittu sanallakaan kolmatta ehdokasta. Elina Lepomäki on tuore kasvo politiikassa, trendikkäästi nuori nainen, ja hänellä on äänekkäitä kannattajia digiaktiivien joukossa. Se, että naiskolumnisti unohti tyystin naisehdokkaan, herätti lukijoissa ihmetystä.

Voisin kuvitella, että Brysselistä katsottuna vain perinteiset poliitikot ylittävät uutiskynnyksen. Ehkä Kaija yksinkertaisesti unohti Lepomäen, tai arvioi tämän marginaaliehdokkaaksi, jolle ei tarvitse uhrata palstatilaa.

Tasapuolisuuden vuoksi nimi olisi kannattanut mainita, mutta mitään journalistista pakkoa siihen ei ole. Kyse ei ollut lehden uutisesta eikä puolueettomasta analyysistä, vaan henkilökohtaisesta kirjoitelmasta -- vähän kuin blogista.

Mokia sattuu, ja koko asia olisi voinut jäädä tähän. Mutta sitten tapahtui jotain, mikä on mainiosti dokumentoitu Katleena Kortesuon Eioototta-blogissa.

(Mies)lukija lähetti sähköpostipalautteen toimittajalle -- ja sai vastauksen, jossa toimittaja vähätteli Lepomäen kannatuksen kokoomuksen sisällä olevan parin prosentin luokkaa, eikä ehdokas siten ollut relevantti puheenjohtajapelissä.

Lukija laittoi saamansa vastauksen nettiin, jolloin Elina Lepomäki itse twiittasi asiasta ja sai toimittajan menettämään hermonsa sekä ammatillisen harkintansa. Toimittaja syytti kansanedustajaa siitä, että tämä yhdessä kannattajiensa kanssa jakaa yksityistä sähköpostiviestiä ilman lupaa ja rikkoo näin lakia.

On aina rohkeaa syyttää kansanedustajan rikkovan lakia -- ja etenkin silloin, kun on itse väärässä. Toimittajan jos kenen luulisi ammattinsa puolesta tietävän viestintäsalaisuuden sisällön ja toisaalta sananvapauden merkityksen.

Tämäkään ei vielä riittänyt toimittajalle, joka lisäsi: "Kansanedustajan luulisi tuntevan sähköisen viestinnän tietosuojalain ja rikoslain. Menköön nuoruutesi piikkiin". Ensimmäinen väite on tuplasti väärin (viestinnän tietosuojalailla ei ole mitään tekemistä asian kanssa) ja jälkimmäinen yksinkertaisesti alatyylinen ja sopimaton.

Kaksi konsernin lehtien päätoimittajaa riensi nettikommenteissaan toimittaja Ahtelan tueksi. Toinen väitti, että "lakihan muuttui vuosi sitten", toinen Twitterissä että "Kaija Ahtelan yksityistä viestiä on levitetty luvatta" (ilmeisesti hän on myöhemmin poistanut ruutukaappauksessa vielä näkyvän luvatta-sanan). Viime vuoden alusta voimaan tullut tietoyhteiskuntakaari (entinen sähköisen viestinnän tietosuojalaki) käsittelee aivan eri tilannetta (136. pykälä) ja viestintäsalaisuus määritellään perustuslaissa.

On hämmästyttävää, että journalistit tuntevat näin huonosti työhönsä liittyvän keskeisen lainsäädännön. Vastaanottaja saa julkaista saamansa viestin, ellei siinä ole jonkin muun lain nojalla salassapidettäviksi määrättyjä asioita. Hyvien tapojen ja kohteliaisuuden näkökulmasta julkaisuun kannattaa kysyä lupaa, mutta laki ei sitä vaadi. Joskus yleinen etu ja asian selvittäminen suorastaan puoltaa julkaisemista. Tämä oli juuri sellainen tapaus.

En ole nähnyt yhdenkään lehden kirjoittaneen asiasta. Jos kyse olisi muun kuin toimittajan mokasta, tästä olisi tehty jo somekohulla ratsastavia klikkihoukuttimia.

Mitä tästä kaikesta opimme? Mokia sattuu, mutta ne pitää hallita. Kannattaa pahoitella virhettä tai ainakin pyrkiä vaikenemaan se kuoliaaksi. Pahinta on lähteä vastahyökkäykseen, vieläpä väärillä perusteilla. Mokasta ei kannata itse kasvattaa somekohua.

Toimittajien pitää muistaa, ettei heillä enää ole yksinoikeutta mediatilaan. Kenen tahansa yksityiseksi tarkoittama sähköposti saattaa päätyä nettiin tai toiseen lehteen. Siksi jokainen viesti kannattaa kirjoittaa huolellisesti ja harkiten. Huonoina päivinä on parasta istua käsien päällä tai laskea ainakin kymmeneen, ennen kuin aloittaa vastaamisen.

Tämä ei koske ainoastaan toimittajia, vaan kaikkia viranomaisia ja yritysten asiakaspalvelutehtävissä olevia. Ja oikeastaan meitä kaikkia muitakin.

Uberin kyydissä - hyvinhän se toimii

Kyytienjakopalvelu Uber herättää tunteita suomalaisissa. Kun kerroin testanneeni sitä, osa paheksui tekoa ("käyttää nyt laitonta palvelua"), osa ylisti disruption autuutta ja palvelun halpaa hintaa.

Fakta on, että pääkaupunkiseudulla Uber toimii hyvin. Ohjelmaan on helppo rekisteröityä, joskin luottokortti vaaditaan. Senkään numeroa ei tarvitse kirjoittaa, riittää että korttia näyttää kameralle. Mobiilisovellus tunnistaa kortin numerot siitä. Vain kääntöpuolen turvakoodi pitää kirjoittaa itse.

Tilasin kyydin toimistolleni Espoon Otaniemeen, jolloin Uber näyttää lähellä olevat autot ja kuljettajat. Samalla se antaa arvion kuljetuksen kestosta ja auton odotusajasta. Molemmat pitivät hyvin paikkansa.

Hinta-arvio 15-21 euroa.

Uber ilmoittaa auton olevan Hyundai Sonata ja kuljettajan Sergei:

Auton tuloon viisi minuuttia.

Kun auto saapuu, puhelin värisee ja mobiilisovelluksessa lukee "Arriving Now".

Sergei ei tarjoutunut nostamaan matkalaukkua takakonttiin, mutta mehän elämmekin itsepalvelun aikaa. Matka taittui navigaatiosoftan ohjauksessa. Helsingissä navigaattori ajoi suorinta reittiä, mutta se tiesi pienten katujen käyttöä -- itse olisin ajanut pääväyliä.

Sergei ajaa, tablet ohjaa.

Asiakas voi seurata matkan etenemistä omasta puhelimestaan ja jakaa tiedon saapumisajasta muillekin Facebookin kautta.

Matkalla ollaan.

Perillä ei tarvitse kuin nousta autosta ulos. Ei lompakon kaivamista tai kuitin kirjoittamista. Uber velottaa matkan luottokortilta automaattisesti (no, tietenkin se matkalaukku piti kaivaa esiin).

Loppuhinta 17,20 euroa.

Lopulliseksi hinnaksi tuli 17,20 euroa eli haarukan alapäästä. Matka tapahtui keskellä päivää, jolloin liikennettä oli vähän.

Kuitti tuli automaattisesti sähköpostiin. Vaikka kyse oli työmatkasta, kuittia on vaikea viedä kirjanpitoon, koska siitä ei käy ilmi ALV:n osuutta. Edes myyjä ei ole ihan selvä -- onko se Sergei itse vai Uber? Suomen Uber vai kansainvälinen Uber? Suomalaiselta yritykseltä ostettaessa ALV olisi 10 prosenttia.

Kuitista puuttuu ALV.

Jos auton km-kustannus olisi 0,40 euroa kilometriltä, eroa jäisi 12,76 euroa. Uber ottaa ilmeisesti 20 % liikevaihdosta, joten kuljettajalle jää 13,76-4,44=9,32 euroa. Sergei ei paljoa puhunut, mutta kertoi kysyessäni, että kyyti oli hänelle päivän kolmas. Nämä tulot hän ilmoittaa verottajalle ja maksaa niistä verojen lisäksi muut sosiaalikulunsa.

Kyllä se työstä käy, mutta Facebookissa näytetty mainos antaa ehkä liioitellun kuvan työn hohdokkuudesta.

Mainos antaa varsin optimistisen kuvan "työstä".

Kaksi päivää myöhemmin tein saman matkan toiseen suuntaan perinteisellä taksilla. Auto oli mersu ja kuljettaja pitkään Suomessa asunut espanjalainen. Auto oli valmiina satamaterminaalin taksijonossa, joten maksua ei voi suoraan verrata Uberiin, joka tuli paikalle tilauksesta. Kuljettaja ei käyttänyt navigaattoria, mutta olisi kannattanut -- Keilaniemen työmaan kohdalla hän puhui niin vuolaasti jalkapallosta, että ajoi yhden risteyksen verran liikaa.

Sama matka toiseen suuntaan taksilla.

Hintaa perinteiselle taksille tuli 25,50 euroa, mistä veroton osuus oli 23,18 euroa. Verottomanakin hinta oli 35 prosenttia Uberia kalliimpi.

Tämän vertailun perusteella Uber toimii hyvin ja on asiakkaalle helppokäyttöinen. Uberille itselleen se on epäilemättä hyvä bisnes, mutta toisaalta Uberin suurin arvo on sen julkisuudessa ja brändissä. Kuka tahansa pystyy pistämään pystyyn vastaavan kuljetuspalvelun -- sikäli kun toimintaan liittyvät pykälät ja määräykset saadaan kuntoon.

Henkilökohtaisena mielipiteeni lisään vielä, että taksimersu voi tuntua kalliilta, mutta kun kilometrejä tulee paljon ja keli on huono, asiakkaan kannattaa maksaa turvallisuudestakin. Kauniina toukokuun päivänä tämä puoli unohtuu helposti. Dynaamisen hinnoittelun vuoksi Uber-kyyti kiireiseen aikaan voi olla vakiohintaista taksia kalliimpi.

Lisäksi riitatapauksissa on hyvä muistaa, ettei kuluttajansuoja päde Uberiin, koska palvelu on vähintäänkin lain harmaalla alueella. Tilanne on sama kuin ostettaessa tavaraa nettihuutokaupan välityksellä yksityiseltä myyjältä.

Asiakastiedon mukaan Uberilla on Suomessa vuonna 2014 perustettu osakeyhtiö Uber Finland Oy. Toimialaksi on merkitty Muut televiestintäpalvelut (61900), ei siis kyytien välittäminen. Uberin osoitteeksi ilmoitetaan Mannerheimintie 20 B, mikä on Forumin talossa. Aulassa ei näy merkkiäkään Uberistä, joten luultavasti kyseessä on virtuaalitoimisto kuudennen kerroksen toimistoyrityksen tiloissa.

Suomen Uberin virtuaalitoimisto.

Business meeting park oy mainostaa itseään "Monipuolisia etätyö- ja toimistotiloja aina aikapohjaisista (30 min) pysyvimpiin tarpeisiin - myös mm. osoite- ja postipalveluilla." Uberin tapauksessa kyse on ilmeisesti juuri tästä.

Luottokortin erittelyn mukaan Sergein veloitus näyttää kulkevan Hollannin kautta.

25.05 Osto NLD help.uber.com Uber BV ................       17,20

(Tekstiä ja valokuva lisätty 3.6.2016)