Seuratkaa ostojani, pyydän

Haluatko, että kauppa seuraa ostoksiasi, jotta se voisi tarjota sinulle parempia mainoksia? Ei enää lastenvaatemainoksia sinkuille, koiranruokaa kissanomistajille eikä Windows-mainoksia vannoutuneille Apple-faneille. Olisiko tällainen maailma onnela vai painajainen?

Eilinen Kuningaskuluttaja oli selvittänyt, miten S- ja K-ryhmät keräävät asiakkaiden ostotietoja. Toimittaja oli valinnut loppuun hieman yllättävän näkökulman: hän tivasi kaupparyhmien edustajilta, mikseivät nämä hyödynnä keräämäänsä ostohistoriaa tehokkaammin?

YLEn Kari Haakana heittää blogikirjoituksessaan lisää vettä myllyyn. Hän suorastaan pyytää S- ja K-ryhmiä ottamaan ostotietonsa ja käyttämän niitä paremmin hyödykseen.

Olen useasti kirjoittanut kanta-asiakaskorttien ongelmista tietosuojan ja kilpailun vääristämisen osalta. Mutta unohdetaan nämä aiheet hetkeksi ja pohditaan, kuka todella hyötyisi kohdennetusta markkinoinnista -- ja onko se edes mahdollista?

Näen tässä saman ongelman kuin internetin sisällössä. Sen sijaan, että ihmiset avartaisivat maailmankuvaansa ja ajatteluaan lukemalla erilaisia sivustoja, he valitsevat näkökulman ja etsivät netistä sitä tukevia sivustoja. Ihmiset hakeutuvat keskustelupalstoille, jossa kaikki ovat samaa mieltä asioista. Uusien ajatusten sijaan vanhat ajatukset vahvistuvat.

Laajentamisen sijaan netti supistaa ihmisen maailmankuvaa. Netti tekee ihmisestä jumalan, joka luo maailman omaksi kuvakseen. Insinööri näkee maailman vain teknisenä kehityksenä, ekonomi talouslukuina, maahanmuuttokriittiset näkevät yhä lisääntyvän määrän maahanmuutto-ongelmia ja niin edelleen.

Omasta vähemmistöstä tulee näennäinen enemmistö. Ihminen elää internet-kuplassa, joka laajentumisen sijaan kutistuu. Monipuolistumisen sijaan keskitymme yhä harvempiin asioihin, ja uppoudumme niissä yhä syvemmälle.

Täsmämarkkinointi johtaisi kulutuksen samanlaiseen kapenemiseen. Nörteille lisää tekniikkaa, naisille lisää kenkiä, sinkuille lisää bileiltoja. Ja laajemminkin: jos kaupat alkavat kehittää tuotevalikoimiaan vain aiempien ostojen perusteella, se johtaa valikoiman supistumiseen ja yllätyksellisyyden vähentymiseen.

On erittäin terveellistä, että miehet saavat kosmetiikkamainoksia, sinkut vauvanvaatemainoksia ja naiset työkalumainoksia. Ne auttavat näkemään, miten moniulotteinen maailma onkaan. Jokainen voi myös tehdä löytöjä aivan uusilta, yllättäviltä alueilta, joita ei edes tiennyt tarvitsevansa. Tämä köyhdyttää lompakkoa mutta rikastaa elämää.

Voi olla, että koko täsmämarkkinoinnin perusidea on mahdoton. Toimiakseen kunnolla se vaatisi niin paljon tietoja, ettei edes Haakana halua luovuttaa niitä kaikkia. Miltä kuulostaisi sähköposti "Hei, ostit viime viikolla uuden takin, nyt meillä olisi erikoistarjous niihin sopivista kengistä (tietysti oikeaa kokoa), ja vielä lempiväriäsi -- ehdit vielä ostaa ne ennen kalenteriisi merkittyä viikonlopun juhlaa". Olisiko näin tarkka mainos palvelua vai painajaista?

Kulutukseen sisältyy aina poikkeamia. Miehet ostavat kosmetiikkaa ainakin lahjaksi, sinkut voivat olla lasten kummeja ja nykynaiset poraavat reikiä seinään siinä missä miehetkin. Nämä ovat ehkä epätyypillisiä ostoksia, mutta juuri silloin mainonnalla on suurin vaikuttavuus, koska asiakas ei tunne alaa riittävästi.

Olisi idealistista ajatella, että tarkempi mainosten kohdistaminen laskisi kustannuksia ja sitä kautta hintoja. Pikemminkin kilpailun vähentyminen ja hintavertailujen häviäminen kilisee kauppiaan omaan pussiin. Kauppiaan perimmäisenä tavoitteena on muuttaa hintakilpailu palveluksi, jonka hän itse tarjoaa.

Kauppojen kalliit tietojärjestelmät ja kanta-asiakasohjelmat osoittavat, kuka kehityksestä viime kädessä hyötyy. Jos kanta-asiakasjärjestelmät ajaisivat kuluttajan etua, luuletko että kaupat kehittäisivät niitä näin innokkaasti?

Ei, en halua, että ostotietojani seurataan tai että tietokone rajoittaa näkemiäni mainoksia aiempien ostojen perusteella. Sen sijaan haluan, että tuotteiden etsiminen verkkokaupoista ja niiden hintavertailu on mahdollisimman helppoa. Haluan jatkossakin itse tehdä päätökset.

Se on aidosti kuluttajan etu. 

Twitter-seinä jakaa mielipiteet

Viime viikon Viestintäfoorumissa oli käytössä ns. Twitter-seinä. Se on hauska keksintö: kuulijat voivat esityksen aikana lähettää twiittejä, jotka näkyvät puhujan takana tai hänen oman esityksensä vieressä.

Parhaimmillaan käynnissä on puhujaa tukeva ja täydentävä äänetön keskustelu, jossa osallistujat tuovat julki omat ajatuksensa, tukevat tai kyseenalaistavat puhujan esittämiä asioita. Twitter-seinä muuttaa yksisuuntaisen luennon ei ainoastaan kaksisuuntaiseksi vaan monisuutnaiseksi. Kaikki voivat osallistua yhtä aikaa.

Pahimmillaan seinä vie huomion puhujasta eivätkä seinälle lähetetyt vitsit ja piikit mitenkään liity itse aiheeseen. Ne voivat jopa nolata puhujan ("huomasitteko: taas se sanoi alkaa tekemään" tai "tuossa ei ole mitään järkeä").

Viestintäfoorumin seinä oli toteutettu poikkeuksellisen hienosti:

Viestintäfoorumin Twitter-seinä (Lumia 920:n kuva).

Isolla kankaalla näkyvät puhujan kalvot, kahdella pienellä yleisön twiitit. Hienoksi toteutuksen teki se, että twiitit näkyivät yksi kerrallaan kauniisti muotoiltuina ja isolla fontilla. Viimeisen silauksen antoi lähettäjän Twitter-tilistä poimittu kuva, joka näkyi kunkin twiittitekstin taustalla.

Twitter-seinä toimii parhaiten silloin, kun kuulijat ovat paikanpäällä ja alan asiantuntijoita. Silloin kommentit liittyvät aiheeseen eivätkä mene vitsailuksi. Viestintäfoorumin puheet lähetettiin (ilmeisen huonolaatuisena) myös nettiin, jolloin osa twiittaajista ei ollut tilaisuudessa mukana eikä nähnyt twiittejään. Twitter-seinä vaatii fyysistä läsnäoloa, jotta sen yhdistävä ja täydentävä vaikutus toteutuisi.

Toinen ongelma oli siinä, että samat twiitit kiersivät näytöllä yhä uudestaan ja uudestaan, ja saivat siten enemmän huomiota kuin mitä ne ansaitsivat. Seminaarikäytössä riittäisi yksinkertainen lista, jossa näkyvät vain tuoreimmat twiitit ilman kikkailuja.

Viestintäfoorumin Twitter-seinä jakoi mielipiteitä. Risto Uimonen paheksui sitä typeräksi häiriötekijäksi:

Samanlaisia kommentteja kuulin muiltakin paikan päällä. Osa taas piti seinää hauskana ja toimivana.

Ilmeisesti Twitter-seinä on jossain määrin ikäkysymys. Nuorilta moniajo sujuu. Heidän mielestään on tylsää istua ja kuunnella voimatta itse tehdä mitään. Heille ei ole mikään ongelma seurata twiittejä ja kuunnella puhujaa -- ainakin niissä tärkeimmissä kohdissa.

Totuuden nimissä on sanottava, että vain harvalla puhujalla riittää kiinnostavaa asiaa koko esityksen ajaksi. Ilman Twitter-seinääkin kuulijoiden ajatukset harhailevat omiin asioihin tai he kaivavat kännykän esiin ja lukeavat salaa sähköpostejaan. Epäkohteliasta se toki on, mutta silloin puhuja voi mennä myös itseensä. Mitä hyötyä on toistella fraaseja ja kaikkien tuntemia asioita? Missä on puheeni varsinainen pihvi? Kumpi on epäkohteliaampi: minä vai yleisö?

Onnistuneet yleisötwiitit voivat lisätä esityksen arvoa ja jopa auttaa esityksen seuraamista. Mikään patenttiratkaisu Twitter-seinä ei kuitenkaan ole. 

Kanta-asiakkaalle kalliimmalla

Boikotoin sekä periaatteellisista että käytännön syistä bonuskortteja, mutta joillekin kanta-asiakasohjelmille on pakko antaa periksi. Yksi sellainen on Hertz-autonvuokraus. Riittävän pitkän asiakassuhteen jälkeen saa kultakortin, jonka ansiosta ei tarvitse mennä jonottamaan tiskille vaan voi kävellä suoraan autolle ja ajaa ulos.

Varsinkin jos takana on pitkä lento USA:han ja 7-10 tunnin aikaero, vaivaton lähtö kentältä on enemmän kuin rahanarvoinen etu. Itse asiassa kultakortilla ei taida mitään alennuksia saadakaan, pikemminkin päinvastoin.

Yllätyin varatessani autoa Dubain lentokentälle. Kuvassa oikealla kultakorttiasiakkaana tehty varaus, vasemmalla sama varaus toisella selaimella ilman kirjautumista:

Hinta kultakortilla kaksinkertainen satunnaiseen asiakkaaseen verrattuna?

Ällistyttävää kyllä, satunnainen asiakas saisi auton lähes puoleen hintaan kultakorttiasiakkaaseen verrattuna! (Huomaa myös, että CDW sisältyy satunnaisen mutta ei kanta-asiakkaan näkemään hintaan).

Lopulta syy selvisi. Olin merkinnyt kanta-asiakastietojeni profiiliin, etten tarvitse kaikkia Hertzin tarjoamia vakuutuksia. Lisäturvat, omavastuun poistot ja erilaiset ekstrat ovat autovuokraamon tapa rahastaa ylimääräistä. Auton vuokraus ulkomailla on muutenkin salatiedettä, joka avautuu vasta kokemuksen myötä. Käytännöt ja hinnat vaihtelevat maasta (ja USA:n tapauksessa osavaltiosta) riippuen.

Koska en halunnut ostaa turhina pitämiäni vakuutuksia, auton hinta pomppasi lähes kaksinkertaiseksi. Hinta ilman lisävakuutuksia oli siis kalliimpi kuin niiden kanssa. Muokkasin profiiliani hyväksymään lisävakuutukset Hertziltä ja kas, tarjoushinta oli enää sata dirhamia kalliimpi kuin kenen tahansa saama hinta. Tosin lopulta varausta tehdessäni sekin satanen putosi hinnasta pois, mutta tarjouksessa se oli vielä mukana.

Luulisi, että kanta-asiakkaalla on lupa odottaa reilua kohtelua yritykseltä. On ihan OK myydä tarpeettomia ja kalliita lisäoptioita ensikertalaiselle, mutta kanta-asiakkaat ovat kokeneita ja tietävät metkut. Silti Hertz tyrkyttää kanta-asiakkaille vielä lähtöportilla refill-optiota, jossa auton saa palauttaa vaikka tyhjällä tankilla. Se voi olla hyödyksi kokemattomalle vuokraajalle, mutta laskutus menee aina täyden tankin mukaan vaikka bensaa olisi jäljellä yli puolet. Isojen lentokenttien liepeillä on lukuisia huoltoasemia, joilla auton saa tankattua helposti ja paljon edullisemmin.

Yritys myydä turhia palveluita kanta-asiakkaalle jättää suuhun ikävän, joskin hyvin todentuntuisen maun: kanta-asiakas ei ole satunnaista asiakasta arvokkaampi. Pikemminkin päinvastoin: kanta-asiakas tulee uudelleen, mutta satunnaisen asiakkaan muuttaminen kanta-asiakkaaksi vaatii työtä ja edullisempaa hintaa. Siksi satunnaista asiakasta kannattaa palvella, kanta-asiakasta ei. Tilanne on vähän sama kuin lehtien kestotilaajilla. He maksavat lehdistään enemmän kuin jatkuvasti uuden tilauksen tekevät.

Monissa tapauksissa kannattaa olla mieluummin satunnainen kuin uskollinen asiakas. Itse tarkistan jatkossa aina Hertzin hinnat sekä kanta-asiakkaana että vieraalta koneelta ikään kuin uutena asiakkaana.

Voin muuten suositella autoilua Arabiemiraateissa. Dubai on kuin moderni versio New Yorkista ja nähtävää riittää. Emiirikuntien välillä leveät moottoritiet kulkevat erämaassa viivasuoraan. Vuokraus on halpaa: 1400 dirhamia on noin 280 euroa.

Parasta on kuitenkin bensan hinta: kuvan auton tankkaus maksoi kokonaista 14,50 euroa -- ja senkin teki bensa-aseman henkilökunta. Itse ei tarvinnut edes autosta nousta, riitti että ojensi rahan ikkunasta.

PS. Roskapostittajien vallattua blogini kommentit olen kiristänyt kommenttien valvontaa. Jos roska ei lopu, joudun poistamaan anonyymikäytön kokonaan. Se ei kuitenkaan johdu mielipiteistä vaan spämmistä.

VR estää osan nettipalveluista junaverkossaan

VR tarjoaa junissa ilmaista wlan-verkkoa, mikä on mainio juttu. Vähemmän mainiota on se, että kaupunkien ulkopuolella verkko on hyvin hidas. Varsinkin nuoriso viihdyttää itseään matkan aikana Youtube-videoita katsomalla, mikä syö nopeasti kaistan.

VR on ilmoittanut estävänsä osan kaistasyöpöistä nettipalveluista. YLE on julkaissut niistä listan, missä on muutamia yllätyksiä. Youtuben ja Vimeon estäminen on ymmärrettävää, samoin Steamin ja Windows updaten. Mutta miksi ihmeessä listalla on Dropbox?

Dropbox on tiedostoja koneiden välillä synkronoiva palvelu, joka on suosittu varsinkin työkäytössä (tietohallinnon luvalla tai ilman sitä). Työmatkoilla palvelu on suureksi hyödyksi, sillä se synkronoi junassa muutetut työtiedostot takaisin omalle pöytäkoneelle. Tämän aiheuttama verkkoliikenne ei ole lähelläkään tavallisen surffailun tuomaa kuormitusta. Ilmaisversion tila on rajoitettu kahteen gigatavuun, mikä jo itsessään rajoittaa datamäärää.

Kiinnostavaa on, ettei estolistalla ole Microsoftin Skydrivea, vaikka se toimii samalla periaatteella ja ilmaista tilaa on 3,5-kertaisesti. Ehkä Skydrive ei ole vielä yleistynyt riittävästi, jotta se olisi huomattu estää.

Estolistalla ei liioin ole YLEn Areenaa, vaikka juuri sitä itsekin yritin viime kerralla käyttää uutisten katseluun. Ei tosin onnistunut, koska verkko oli niin tukossa.

Suomalainen wlan-käyttö on edelleen hyvin sallivaa ja vapaata. Harvalla lentoasemalla on niin nopeaa ilmaista wlan-verkkoa kuin Helsinki-Vantaalla. Viime kesänä Youtubeen pääsy oli estetty eräässä saksalaisessa hotellissa, vaikka se sentään seisoi tukevasti kivijalan päällä eikä voinut vedota kapasiteettiongelmiin.

Saksalaisen hotellin Youtub-esto.

Myös Silja Linen laivoilla Youtuben käyttö on ymmärrettävistä syistä estetty:

Laivan satelliittiyhteys ei salli isoja tiedostosiirtoja.

Ehkä VR vielä arvioi uudelleen mitä palveluita matkustajat tarvitsevat matkan aikana ja mitkä ovat turhia kaistasyöppöjä.

Google tietää ajatuksemmekin - ja rakastamme sitä

Keskustelu netin tietosuojasta ja yksityisyydestä on viime aikoina keskittynyt uusiin some-palveluihin, erityisesti Facebookiin. Google on jäänyt taka-alalle. Kaikessa hiljaisuudessa Googlen insinöörit ovat kuitenkin jatkuvasti kehittäneet hakukonetta ja sen osumatarkkuus alkaa olla ällistyttävä.

Tai pelottava, miten kukin sen ottaa.

Usein huomaan, että Google arvaa kysymykseni vaikka olen ehtinyt kirjoittaa siitä vasta ensimmäisen sanan. Tässä yksi neutraali esimerkki:

Google arvaa, mitä aiot hakea.

Ja ellei kysymys osukaan ihan kohdalleen, Googlen näyttämä linkkilista on selvästi relevantimpi kuin Microsoftin Bingin. Yleensä vastaus etsittävään asiaan löytyy muutamasta ensimmäisestä linkistä. Hakusana voi olla jopa väärin kirjoitettu, tulos on silti oikein. Se on kuin taikuutta.

Ilmeisesti tekoälypohjaiset algoritmit ja käyttäjien urkinta (kuka mitäkin hakee) eivät selitä aivan kaikkea. Sivujen arvioinnissa käytetään apuna älyistä vanhinta: ihmistä.

Toinen osumia selittävä tekijä on se, että Google seuraa käyttäjiään. Tulokset ovat ainakin osittain räätälöityjä. Mitähän esimerkiksi tästä pitäisi päätellä? Saatko itse samat ehdotukset?

No mutta Google! Nyt olet urkkinut minua liikaa (tarkoitan tietysti pullopostia... :-)

Facebookissa kiersi jokin aika sitten tehtävä hakea omalla etunimellä ja sanalla saa. Omalla nimellä tulee vain yksi ehdotus, muilla useampia.

Petteri saa... viestin? Ei muuta?

Melkein ajatuksia lukeva hakukone tekee elämän helpoksi, mutta herättää huolta yksityisyydestä. Mutta onko sillä oikeasti merkitystä? Enemmistö vähät välittää, miten omaa nettikäyttöä seurataan -- kunhan palvelut pysyvät ilmaisina ja haut osuvat hyvin kohdalleen.

Microsoft on joutunut nettikilpailussa altavastaajaksi. Asema on sille uusi ja hämmentävä. Näin kai voi päätellä mainosvideosta, jossa Microsoft pelottelee Gmail-sähköpostin käyttäjiä profiloinnilla. Useimmat Gmailin käyttäjät tietävät jo muutenkin, että palvelinsofta analysoi heidän postinsa koneellisesti ja valitsee sen perusteella mahdollisimman kiinnostavia mainoksia. Tämä ei kuitenkaan tunnu haittaavan ketään.

Microsoft mainostaa oman sähköpostinsa suojaavan yksityisyyttä -- toisin kuin Gmail.

Peukkujen määrästä voisi päätellä, ettei Microsoftin kampanja ole kovin onnistunut. Ihmiset valitsevat mieluummin Gmailin ja profiloinnin kuin Microsoftin ja yksityisyyden.

Kaikesta päätellen Microsoftia inhotaan edelleen, vaikkei se ole koskaan jäänyt kiinni sellaisista tietosuojamokista kuin Google tai Facebook. Käyttäjät rakastavat Applea, Google ja Facebookia, vaikka nämä urkkisivat tietojasi ja kiertäisivät kansallisen verotuksen osakkeenomaistajien iloksi. Nettibrändit ovat niin vahvoja, että ne kestävät tahriintumatta ikävätkin uutiset.

Yksityisyys painaa paljon vain juhlapuheissa.

Nokia, älä kiirehdi sen tabletin kanssa

Tablet-koneet ovat in. Jo pitkään on kysytty, milloin Nokia julkistaa omansa. Sopiva hetki olisi ollut noin kolme vuotta sitten. Nyt on myöhäistä, ja aika on muutenkin erittäin huono.

Microsoft-yhteistyön vuoksi on selvää, että Nokian tablet käyttäisi Windows RT -järjestelmää. Mutta se markkina on erittäin vaikea: Microsoftin oma Surface on saanut paljon kielteistä julkisuutta ja kaikesta päätellen myyntiluvut ovat jääneet odotuksista.

Windows-tablet on juuri nyt hankalassa tilanteessa. iPadin ja Androidin johtoasema on vielä vahvempi kuin älypuhelimissa, eikä RT-mallilla ole oikeastaan mitään kilpailuetua. Se lähtee nollasta kahden vahvan kilpailijan perään. Ohjelmatarjonta on vaatimatonta ja Microsoftin idea tarjota RT-tabletissa myös (käytännössä) toimimaton Windows-työpöytä on ihan päätön.

Uutisten mukaan Nokia aikoo kuitenkin esitellä oman mallinsa ennen pitkää.

Tablet-koneet ovat käyttäjän kannalta mukavia mutta valmistajan kannalta ikäviä, sillä niillä on vaikea erottua joukosta. Ei voi kilpailla käytettävyydellä, ei näppäimistöllä, ei juuri teknisillä hienouksilla. Tabletit ovat laitteina hyvin yksinkertaisia. Vasta ekosysteemi saa ne elämään.

Sitten Symbianin jälkeen Nokialla ei ole ollut omaa ekosysteemiä. Mahdolliset hyödyt tablet-markkinoilta menevät Microsoftille.

Kuvaavaa on, että käytän itse edelleen vanhaa iPad 1 -mallia. En ole keksinyt mitään syytä, jolla perustella laitteen päivittämistä, vaikka Applella on menossa jo neljäs laitesukupolvi. Vähän tehokkaampi prosessori, retina-näyttö ja kamera eivät ole niin merkittäviä etuja, että kannattaisi hankkia uusi laite. Tabletin idea on sisällössä ja sovelluksissa, ei laitetekniikassa.

On vaikea keksiä mitään teknistä oivallusta, joka tekisi Nokian tabletista Microsoftin omaa tabletia paremman. Jos Microsoft-tabletin myynti takkuaa sen omalla käyttöjärjestelmällä ja omalla ekosysteemillä, miksi Nokia menestyisi paremmin?

Ehkä nokialaiset ovat keksineet jotain aivan uutta. Se on vaikeaa ja epätodennäköistä, mutta ei täysin mahdotonta. On liikkunut huhuja avattavasta näytöstä ja kaksisuuntaisesta kosketusnäytöstä, joka antaisi tuntuvaa (kirjaimellisesti!) palautetta takaisin sormille. Tai miten olisi 40 megapikselin Pureview-kamera tabletissa? Äh, ei tabletista ole kameraksi, älypuhelimet ovat ihan eri juttu.

Ilman todellista innovaatiota Nokian ei kannata hajauttaa resurssejaan usealle rintamalle nyt, kun älypuhelimissa on vihdoin saatu aikaan kilpailukykyisiä malleja.

Toivotaan, ettei Nokia esittele omaa tabletiaan -- mutta jos niin kuitenkin käy, että laite olisi yhtä mullistava kuin Communicator kauan sitten.

Perikunta lukee sähköpostisi ja tekstiviestisi

3T-lehden mukaan Vainajien salaisuudet paljastuvat, kun perikunta pääsee käsiksi edesmenneen henkilön sähköiseen viestintään. Linjaus lopettaa vanhan kiistelyn siitä, loppuuko luottamuksellisen viestinnän suoja kuolemaan vai onko se käytännössä ikuinen. Aiemmin Viestintävirasto ja LVM ovat tulkinneet lakia eri tavoin ja operaattorit ovat joutuneet toimimaan oman harkintansa mukaan tässä vaikeassa ja herkässä asiassa.

Moni varmaankin kauhistuu linjauksen seurauksista. Nythän puoliso, lapset ja ehkä muutkin sukulaiset pääsevät lukemaan viestejä, jotka olivat luottamuksellisia ja tarkoitettuja vain minulle!

Periaatteessa asiassa ei ole mitään uutta. Vanhoja rakkauskirjeitä, varsinkin sodanaikaisia sellaisia, on luettu sukupolvesta toiseen. Niiden välittämä ajankuva on realistinen ja kaunistelematon. Osa kirjeistä jäi kirjoittajiensa viimeiseksi. Miksi sähköpostit olisivat jotenkin erilaisia?

Ainakin yksi ero on selvä: sodasta kotiin kirjoittava tiesi, että paperit säilyvät ja niillä voi olla useita lukijoita (kuten sotasensuuri, joka avasi kirjeet jo ennen niiden toimittamista perille). Tieto ohjasi kirjoittamista.

Ylipäätään täydellisen luottamuksellinen viestintä on vasta sähköisellä ajalla syntynyt käsite. Nyt sitä pidetään niin itsestäänselvänä, että harva tulee edes ajatelleeksi koko asiaa (vaikka pitäisi, sillä nykyajan sotasensuuria vastaavat eri valtioiden tietokoneet, jotka seulovat liikennettä vähintäänkin koneellisesti).

Lisäksi unohtuu, että viestintäsalaisuudessa on kaksi osapuolta: lähettäjä ja vastaanottaja. Toisen heistä kuoltua jäljelle jääneellä on yhä oikeus viestintänsä luottamuksellisuuteen.

Suomalainen käytäntö ohjeistaisi operaattorit luovuttamaan kännyköiden puk-koodit ja sähköpostien salasanat perikunnalle näiden sitä pyytäessä. Tekstiviesteissä ja sähköposteissa voi olla testamenttiin, talousasioihin ja tehtyihin sopimuksiin liittyviä tietoja, joten tiedot saattavat olla hyvinkin tärkeitä.

Vanhempana ihminen osaa jo varautua väistämättömään. Moni eläkeläinen jakaa kaikki tiedot puolisonsa kanssa -- kaiken varalta. Salaisuuksia ei ole, tai ainakin ne ovat yhteisiä. Mutta jos elämänlanka katkeaa parhaassa työiässä äkilliseen onnettomuuteen, sähköpostista voi paljastua sellaista, mitä henkilö itse ei olisi halunnut kenenkään tietävän: salaisia paheita, rinnakkaissuhteita, aviottomia lapsia tai rikoksia.

Jos siis itselläsi on salaisuuksia, joiden et halua koskaan paljastuvan, varaudu asiaan hyvissä ajoin salaamalla valokuvat, tiedostot ja viestit muulla kuin palvelun omalla avaimella. Näissä tapauksissa pilvipalvelu ei tosiaankaan ole paras säilytyspaikka. Usb-tikku (tai pari) ovat kova sana salaisuuksia varjeltaessa.

Huomaa, että linjaus koskee vain kotimaisia palveluita. Twitter, Facebook, Yahoo, Hotmail ja monet muut amerikkalaiset palvelut noudattavat omia sääntöjään, jotka vaihtelevat palvelusta toiseen. Joistakin tiedot saa lähettämällä tarpeelliset dokumentit skannattuina, toisista saa ainoastaan suljettua tilin, mutta tiedot jäävät.

Lisäys: Twitter-keskustelussa tuli esiin vielä pari näkökulmaa. Joku ehkä ajattelee, ettei salaisuuksien paljastumisella kuoleman jälkeen ole merkitystä. Ei itselle, mutta harvat salaisuudet koskevat vain itseä. Yleensä niissä on mukana muita ihmisiä ja heille paljastuminen voi olla hyvinkin ikävää.

Toinen näkökulma liittyy sähköisen viestinnän luonteeseen. Se on niin helppoa ja vaivatonta, että salaisuudet liikkuvat melkeinpä vahingossa. Aiemmin tällaista kanavaa ei ollut, joten salaisuudet kerrottiin suullisesti kahden kesken. Nyt salaisuudet tallentuvat melkeinpä itsestään. Niin -- ja juuri verkon kautta voi tehdä helposti sellaisia salattavia asioita, jotka ennen olivat tyystin mahdottomia. Joillakin on aivan oma virtuaalinen maailmansa, josta edes lähipiiri ei tiedä mitään.