Tykkäys on pienin määrä informaatiota

Tietotekniikassa opetetaan, että bitti on pienin mahdollinen informaatioyksikkö koska sillä on vain kaksi arvoa: nolla tai ykkönen.

Mutta Facebookin tykkäys on vielä pienempi yksikkö -- käytännössä puolikas bitistä. Mitä tykkäys oikein merkitsee? Aloin pohtia asiaa tehdessäni huomenna ilmestyvää Arjen tietoturva -kirjaa.

Kun henkilö painaa tykkäyspainiketta, hän ilmoittaa olevansa samaa mieltä kirjoittajan kanssa, pitävänsä tekstistä tai ainakin huomanneensa sen.

Toisaalta tykkäyksen puuttuminen ei kerro mitään. Se ei tarkoita, että henkilö olisi eri mieltä tai ei pitäisi tekstistä. Ehkä henkilö ei vain ole käynyt Facebookissa tai ei huomannut koko tekstiä? Ehkä hän tykkäsi, mutta ei pitänyt asiaa niin tärkeänä, että olisi painanut nappia. Tai ehkä hän ei kehdannut painaa esimerkiksi avoimen rasistisen kirjoituksen tykkäystä, vaikka sisimmässään olikin samaa mieltä?

Tykkäys kertoo vähän, sen puuttuminen ei kerro mitään.

Siksi tykkäyksellä on vain yksi mahdollinen arvo. Tykkäysbitti on aina ykkönen (tai puuttuu). Tykkäyksen vastakohta ei ole tykkäämättömyys vaan epävarmuus. Epävarmuus on informaation vastakohta.

Minkähänlainen tietokone syntyisi, jos se rakennettaisiin binäärilogiikan sijaan tykkäyslogiikalla? Ehkä tämä on japanilaisten jo 1990-luvulla hyödyntämän sumean logiikan seuraava askel?

Ehkä tykkäysbitteihin perustuva tietokone sopisi jäykkää binäärilogiikkaa paremmin kaoottisten ilmiöiden mallintamiseen? Asiat kun eivät ole mustavalkoisia, eivät ykkösiä tai nollia. Siitä vain joku teekkari tekemään diplomityötä aiheesta.

Tykkäyslogiikan pohtiminen on hyödyllistä toisestakin syystä. Yritykset laskevat mainoskampanjoiden tehokkuutta niiden Facebookissa saamien tykkäysten perusteella. Mutta kuten edellä nähtiin, tykkäyksen informaatioarvo on vain puolet bitistä. Tykkäys (tai sen puuttuminen) sisältää niin pienen viestin, että se on hädin tuskin luettavissa. Ainakaan se ei kerro kampanjan onnistumisesta tai näkyvyydestä.

Tykkäysten määrä on korkeintaan suuntaa-antava indikaattori.

Kuinka yksityisiä ovat Facebookin tilapäivitykset?

Voiko Facebookiin kirjoittaa vain ystäville tarkoitettuja viestejä? Vai ovatko kaikki päivitykset julkisia? Saako media uutisoida mitä tahansa se löytääkin henkilöiden Facebook-sivuilta, vai suojaako kirjoituksia viestintäsalaisuus?

En ole juristi, mutta nähdäkseni asian oikeudellinen puoli on varsin selvä: jos profiili on suljettu ja näkyy vain kavereille, kukaan ulkopuolinen ei saa pyrkiä piiriin luvattomasti. Suljettu, vain todellisille ystäville tarkoitettu piiri voidaan rinnastaa luottamukselliseen viestintään, vaikka sen tekniikka poikkeaakin sähköpostista tai kirjekuorista.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, ettei kukaan saa pyrkiä urkkimaan piirissä tapahtuvaa viestintää eikä ujuttautumaan mukaan piiriin esimerkiksi henkilötietojaan väärentämällä. Se voitaisiin tulkita viestintäsalaisuuden loukkaamiseksi.

Jos ystäväpiiri on kovin laaja -- sanotaan vaikka satoja henkilöitä -- tulee pohdittavaksi onko piiri oikeasti suljettu ja henkilöt todella kaikkien muiden tuttuja. Ellei näin ole, kirjoitukset voidaan ehkä rinnastaa joukkoviestintään, joita viestintäsalaisuus ei koske.

Jos oma profiili on julkinen, mitään ongelmaa ei ole. Silloin tekstit ja kuvat ovat kaikkien nähtävissä.

Käytäntö on tietenkin ihan muuta kuin juridiikkaa. Facebook on sosiaalinen media, joka perustuu aineiston jakamiselle -- ei piilottamiselle. Kirjoittajan kannattaa lähteä siitä, että ystäville tarkoitettu aineisto voi levitä laajemalle esimerkiksi ystävien jakaessa sitä eteenpäin. Jos ei halua jonkin aineiston leviävän, Facebook ei ole oikea paikka sen jakamiseen.

Viestintäsalaisuus koskee vain ulkopuolisia tahoja. Oikea vastaanottaja voi levittää viestiä eteenpäin, eikä siihen tarvitse kysyä alkuperäisen lähettäjän lupaa (se on toki kohteliasta ja suositeltavaa). Jos joku Facebook-piiriin kuuluvista jakaa aineiston eteenpäin tai lähettää sen toimittajalle sähköpostilla, laillista estettä sen julkaisemiselle ei ole. Yrityssalaisuudet, henkilötiedot tai intiimit seikat voivat estää julkaisun, mutta silloin kyse on ihan toisista laeista.

Kauan sitten osallistuin keskusteluun sähköpostilistalla, jolla ilmeisesti oli mukana myös Hesarin toimittaja. Yllätyin huomatessani, että Hesari siteerasi (lupaa kysymättä) erästä listalle kirjoittamaani viestiä. Mitään laitonta siinä ei tietenkään ollut, mutta se opetti.

Median näkökulmasta Facebook ei eroa aiemmista viestintäkanavista. Jos tieto viestistä on saatu laillisesti, medialla on oikeus julkaista se mikäli asia on uutisoinnin arvoinen. Viime kädessä toimittaja itse ratkaisee, mikä Facebook-päivitys tai sähköpostiviesti ylittää uutiskynnyksen. Tavallisen mattimeikäläisen kohdalla kynnys on huomattavasti korkeampi kuin vaikkapa kansanedustajan tai hänen avustajansa kohdalla. Kyse on siis normaalista journalistisesta harkinnasta, ei Facebookista.

Juuri tänään media on uutisoinut perussuomalaisten puoluetoimiston työntekijän eduskuntaryhmän puheenjohtajalle lähettämästä sähköpostista, joka kertoo puolueen sisäisistä erimielisyyksistä. Kyseinen työntekijä pitää viestin vuotamista medialle "törkeänä", mutta kritiikki kohdistuu viestin vuotajaan -- ei mediaan. Sikäli kun viestin vuotaja kuuluu sen oikeisiin vastaanottajiin, mitään rikosta asiassa ei ole tapahtunut.

Kannattaa siis olla varovainen mitä Facebookiin, nettiin ja sähköpostiin kirjoittaa. Laki on sama kaikille, mutta mitä merkittävämpi asema yhteiskunnassa, sitä helpommin viestit päätyvät uutisiin.

Joku sanoi sen osuvasti: kaikki Facebookiin laitettu on julkista, vain julkisuuden aste vaihtelee.

Facebook voi pyytää kopiota passistasi

YLEn Aamu-tv:ssä kerrottiin viime viikolla, ettei yksikään oikea palvelu pyydä lähettämään kopiota omasta passista. Kyse oli vastauksesta huolestuneen katsojan kysymykseen (ilmeisesti kysyjä oli saanut tällaisen pyynnön ja vieläpä toteuttanut sen).

Facebook kuitenkin voi pyytää lähettämään kopion passista. Se on ainoa tapa, jolla Facebook pystyy varmistamaan käyttäjän henkilöllisyyden ja karsimaan esimerkiksi identiteettivarkaita tai pilailijoita. Asiaa kysyneen katsojan ei siis kannata menettää yöuniaan asian vuoksi -- todennäköisesti mitään vahinkoa ei tapahtunut.

Passia on pyydetty esimerkiksi Salman Rushdielta. Tavallisen suomalaisen käyttäjän aitous ei liene Facebookille yhtä tärkeää, mutta ymmärtääkseni myös suomalaisia on pyydetty todistamaan henkilöllisyytensä. Ja jos haluaa sulkea kuolleen sukulaisen tilin, Facebookille pitää lähettää kaikenlaisia dokumentteja.

Miten sitten erottaa aidot ja väärät pyynnöt toisistaan? Voi olla tapauksia, joissa huijarit ovat pyytäneet lähettämään kopioita passeista itselleen, mutta kovin yleisiä ne eivät ole enkä äkkiseltään muista yhtään tapausta. Aidon pyynnön erottaa parhaiten lähetysosoitteesta: jos sähköposti, johon lähetystä pyydetään (ei se, mistä pyyntö näyttää tulevan!) on Googlen tai Facebookin oma, pyyntö on mitä luultavimmin aito.

Oletko joutunut todistamaan henkilöllisyyttäsi amerikkalaisille palveluille lähettämällä dokumentteja sähköpostilla? Tai oletko saanut selviä huijausviestejä, joissa on pyydetty tekemään niin?

Jakakaa ihmiset enemmän Facebookissa

Aktiiviset Facebookin käyttäjät tulevat paljastaneeksi itsestään enemmän kuin huomaavatkaan. Uskonto, poliittinen tausta, seksuaalinen suuntautuminen ja monet muut yksityisinä pidetyt tiedot (juuri ne, joita henkilötietolaki kieltää edes tallentamasta) paistavat läpi kuvista, statuspäivityksistä ja ystäväpiiristä. Läheiset ystävät tietävät asiat muutenkin, mutta Facebookissa on myös puolituttuja ja työn kautta tulleita henkilöitä, joiden henkilökohtaisesta elämästä emme tietäisi mitään ilman Facebookia.

Facebook paljastaa muutakin. Millainen on ihminen, joka vääntää joka asiasta vitsin ja yrittää olla aina hauska? Entä henkilö, jolla on yli sata profiilikuvaa itsestään? Henkilö, joka suhtautuu kaikkeen aina kielteisesti ja kommentoi asioita vain negatiivisesti? Henkilö, jonka oikeinkirjoitus on vastuullisesta työstä huolimatta alakoululaisen tasoa? Henkilö, joka linkittää sivulleen jokaisen oman haastattelun, lausunnon tai julkisen esiintymisen ja ottaa digikuvat niistä artikkeleista, joita ei voi linkittää? Henkilö, joka lähettää monta kuvaa jokaiselta ulkomaanmatkalta ja patistaa muita tekemään kovemmin töitä samalla kun kehaisee itse lähtevänsä Välimerelle purjehtimaan?

Facebookin kautta ystävät tietävät meistä enemmän kuin me itse. Paljastamme luonteenpiirteitä, joita yritämme piilotella tai joita emme itse edes huomaa.

Monelle tekisi hyvää lukea oma Facebook-profiilinsa.

Eilen Helsingissä tapahtui järkyttävä perhesurma, jossa nelikymppinen johtaja tappoi kaksi pientä tytärtään, vaimonsa ja lopuksi itsensä. Järjettömiä surmatöitä tuntuu riittävän tasaisena virtana, eivätkä ne rajoitu elämän huono-osaisiin. Väkivallanteot kertovat, että jokin suomalaisuudessa on pahasti pielessä. Suomi ja erityisesti tietyt puolueet ovat kärkkäitä neuvomaan muita EU-maita, mutta eivät näe malkaa omassa silmässään. Suomiko muka ongelmien ratkaisija maailmalla? Näkis vaan.

Oletan, että surman äiti ja isä olivat Facebookissa. Suomen poliisi noudattaa yhä vanhaa tiedotusperiaatetta, jonka mukaan nimiä ei kerrota (vaikka ne netin kautta leviävätkin). Oletan, että heillä oli myös Facebookissa ystäviä. Miten on mahdollista, ettei kukaan havainnut minkään olevan vialla?

Eivätkö ihmiset jaa Facebookissa tarpeeksi tietoa itsestään? Vai onko vika siinä, että me muut olemme niin sokeita -- emme halua nähdä ja jos näemme, emme halua puuttua? Vallalla on ideologia, jossa jokainen vaatii saada elää omaa elämäänsä kenenkään puuttumatta.

Väitetään, että Facebookin ansiosta tiedämme tutuista liian paljon. Mutta ehkä asia onkin päinvastoin?

Näin Foursquare paljastaa tietosi

Foursquare on jatkuvaa tasapainoilua yksityisyyden äärirajoilla. Tieto siitä, että henkilö X on juuri kirjautunut kilpailevan yrityksen pääkonttoriin, voi olla hyvinkin kiusallinen työnantajalle. Tieto siitä, että henkilö Y on juuri nyt rautatieasemalla tai ulkomailla voi antaa vinkin siitä, että koti on tyhjillään. Ja niin edelleen.

Asiasta on noussut jo useita kohuja, tuorein niistä oli lähistöllä olevien tyttöjen henkilötiedot näyttävä Girls around me -sovellus iPhonelle. Apple poisti sovelluksen Appstoresta, vaikkei se tehnytkään mitään laitonta: se vain yhdisteli julkisista lähteistä keräämiään tietoja.

Mutta miten tietojen kerääminen on mahdollista? Foursquare näyttää henkilötiedot vain palveluun hyväksytyille kavereille. Muut näkevät paikkaan kirjautuneista vain kasvokuvan (jos henkilö on lisännyt sen profiiliinsa) sekä etunimen ja sukunimen ensimmäisen kirjaimen.

Esimerkiksi Helsinki-Vantaan lentokentällä oli eilen tällaisia henkilöitä:

Tästä listasta on vaikea bongata muita kuin oikeasti tuttuja ihmisiä. Mutta mutta... Suomen Kuvalehti kokeili, miten helppoa henkilötietojen kaivaminen on. Foursquaressa on ohjelmointirajapinta, jonka kautta voi kysellä muitakin kuin mobiilisovelluksessa näkyviä tietoja. Palvelun www-versio näyttää sekin hieman eri tietoja.

Otetaan esimerkiksi Helsingin rautatieasema, johon oli siellä toissailtana käydessäni kirjautuneena 23 ihmistä:

Osa heistä on jättänyt vinkkejä muille matkaajille:

Paikan pormestari näyttää olevan Kätlin L., jonka nimen kohdalta avautuu profiilisivu:

Nyt tiedämme, että Kätlin L. asuu Espoossa ja näemme hänestä myös kuvan. Lisäksi nimen alla on kohta Contacts, jonka alle Kätlin on lisännyt Facebook-profiilinsa linkin. Linkistä aukeava Facebook-profiili näyttää koko sukunimen:

Jos FB-profiili on avoin, kaikki sen tiedot voi lukea saman tien. Osa on rajoittanut profiilinsa näkyvyyttä vain ystäville, mutta joillakin on toisaalta yhteystiedoissa myös Twitter-nimi. Siitä voi lukea heidän kirjoittamansa twiitit ja twiitata hänelle. Twitter-tili paljastaa sukunimen siinä missä Facebookin.

Yksityisyydestään huolehtivilla Foursquare-käyttäjillä ei ole kuvan lisäksi muita yhteystietoja:

Ilmeisesti iPhone-sovelluksessa ei ole keinoa edetä tämän pidemmälle (en ole ainakaan keksinyt, miten se tapahtuisi), mutta www-palvelu kertoo enemmän. Aluksi se näyttää vain samat tiedot kuin mobiiliversio (etunimi ja kuva), mutta tietojen jälkeen on vielä taulukko henkilön ystävistä -- ja kas, heidän koko nimensä näkyy kun kuvaa osoitetaan hiirellä:

Eli kun halutaan tietää henkilön A oikea nimi, klikataan hiirellä jotain hänen kavereistaan, jolloin nähdään kaverin oikea nimi ja avataan hänen tietonsa. Kaveruus on yleensä kaksipuolista, joten uudella sivulla näkyy vastaavasti alkuperäisen henkilön nimi kokonaisuudessaan!

Jos Kätlin ei olisi linkittänyt Facebook-profiiliaan, hänen koko nimensä näkyisi katsomalla Kätlinin kaveriksi merkityn Petteri P. -nimisen henkilön kaverilistausta www-sivulla (jolta yllä oleva kuva on).

Tarinan opetus: ei kannata luottaa siihen, mitä mobiilisovelluksesta näkyy. Pinnan alla on piilossa enemmän tietoa, jonka saa näkyviin kikkailemalla tai tekemällä Suomen Kuvalehden tapaan ohjelman, joka selvittää asian.

Kannattaa olla varovainen sijaintitietojensa jakamisessa! Sosiaalisessa mediassa on petollista juuri se, että sinänsä tavanomaiset tiedot saattavat näkyä yllättävissä paikoissa ja niitä yhdistelemällä voi paljastua ihan uusiakin asioita.

(Tekstiä editoitu selkeämmäksi klo 15).

Foursquaren paikkapalvelut

Amerikkalainen Foursquare on suosittu sijainnin jakamiseen perustuva some-palvelu. Käyttäjät voivat kertoa kavereilleen sijaintinsa sekä jättää paikkoihin liittyviä suosituksia. Hänestä, joka kirjautuu paikkaan muita useammin, tulee paikan pormestari ("Mayor"), mikä luo pientä kilpailuhenkeä käyttäjiin.

Paikkapalvelut olivat suosittuja pari vuotta sitten, jolloin niitä syntyi kuin sieniä sateella. Yksi ensimmäisiä oli Googlen oma Latitude. Facebook lisäsi paikkatiedon kaikkiin status-päivityksiin. Foursquaren tärkein kilpailija oli Gowalla, joka pisti juuri pillit pussiin. Tiettävästi myös Instagramin perustajat harkitsivat yhtenä vaihtoehtona sijaintipalveluihin ryhtymistä, mutta valitsivat onnekseen toisin.

Paikkapalvelut liittyvät oikeisiin kohteisiin ja kauppoihin, joten niissä on selvä ansaintalogiikka. Esimerkiksi K-Market Musta Pekka saa ilmaista mainosta tyytyväisten asiakkaiden kommenteista ja valokuvista.

Foursquare voisi toimia myös sähköisenä kanta-asiakaskorttina. Se tietää, kuka asiakkaista on oikeasti kantasellainen. Hesburgerin vitriinissä onkin palvelun merkki:

Kirjautumalla Hesburgerissa Foursquareen voi saada näytölle digitaalisen tarjouksen:

Mobiilitarjoukset voivat olla sidottuja aikaan, paikkaan ja jopa yksittäiseen käyttäjään.

Viime aikoina on epäilty, ettei paikkatiedoista ehkä sittenkään tule odotetunkaltaista isoa bisnestä. Myös huoli tietosuojasta on lisääntynyt, eikä syyttä.

Miljardin dollarin leikkiä Instagramilla

Instagrammilla on hauska leikkiä. Varsinkin vanhoihin aiheisiin sen efektit sopivat hyvin.

Filmin lataus Instagramiin

Kamera ajalta, jolloin laitteet olivat vielä rautaa

LP-levyt Anttilasta hintaan 19,95 (markkaa tietenkin, n. 3 euroa)

Levy 28.2.1974 ja pian taas ajankohtainen

Turkoosi hetki Kiasman nurkalla

Tällaisen hauskuttelun arvo voisi olla esim. 10 miljoonaa taalaa. Sekin olisi yläkanttiin ilmaispalvelusta, jolla ei ole bisnesmallia. Instagram-taide on kivaa, mutta kukaan ei suostuisi maksamaan siitä. Jopa mainosrahoitusta olisi hankala toteuttaa.

Palvelun arvon mittaaminen käyttäjämäärien, yhteisön tai hyvän fiiliksen perusteella on sama virhe, joka tehtiin edellisen nettikuplan aikaan. Silloin uskottiin, että tappiollisistakin palveluista kannatti maksaa tähtitieteellisiä summia, jos ne vain olivat "cool" ja jos niillä oli paljon käyttäjiä. Kun rahoittajien usko loppui, loppuivat myös palvelut.

Instagram osoittaa, ettei mikään ole näköjään muuttunut.

Vielä pari kuvaa 12.4.2012:

Tämä on viimeinen kuulutus...

Pyrstö