Ostaako Facebook seuraavaksi Spotifyn?

Facebookin Instagram-kauppa ällistyttää muitakin kuin allekirjoittanutta. Eräät kommentoijat ymmärtävät hankintaa paremmin, vaikka itse palvelulle PC Magazine antoikin vain kolme tähteä ("Photos too small. Effects are gimmicky" - agree!).

Facebookin ostos kummastuttaa erityisesti siksi, että sillä on omasta takaa lähes miljardi käyttäjää, jotka jakoivat viime vuonna 140 miljardia digikuvaa. On hieman vaikea nähdä, mitä miljardin arvoista Instagram pystyy uudelle omistajalleen tuomaan.

Sen sijaan Spotify-musiikkipalvelu olisi sopinut Facebookille erinomaisesti. Facebook jakaa tekstit, kuvat ja tiedot, mutta siltä puuttuu kokonaan musiikki. Ja jos Zuckerberg todella tavoittelee nuorisoa (kuten Instagram-kaupasta voisi päätellä), musiikki pitää saada mukaan.

Ellei Facebook osta Spotifytä, Google tai Apple saattavat tehdä sen. Googlen oma videopalvelu epäonnistui, joten se osti vuonna 2006 Youtuben 1,6 miljardilla. Huimasta hinnasta huolimatta kauppa on ollut ilmeisen kannattava. Googlella on oma musiikkipalvelu, mutta kuinka moni on kuullut siitä? Eikä se edes toimi USA:n ulkopuolella:

Jos Instagram-kaupan tavoitteena oli estää palvelua päätymästä Twitterille tai osaksi Google Plussaa (joka sekään ei ole menestynyt kovin hyvin), Spotifyn osto samalla perusteella olisi hyvinkin paikallaan.

Ilmeisesti jotain on jo tekeillä kulissien takana. Spotifyn ohjelmapäivityksen mukana tuli jokin aika sitten muutos, joka kytkee sen Facebookiin. Kuuntelijan soittamat biisit näytetään automaattisesti Facebook-kavereille, mikä tulee monelle yllätyksenä. Onneksi toiminnon voi kytkeä pois päältä, kunhan vain löytää oikean asetuksen:

Blogipalautteissa mainittiin, että uusien Spotify-käyttäjien on pakko rekisteröityä myös Facebookiin. Kokeilin asiaa ja toden totta, näin näyttää olevan:

Tämä ei ole enää kivaa. Facebook on ihan hieno palvelu, mutta jokaisella pitäisi olla oikeus itse valita, haluaako mukaan. Facebook-jäsenyyden asettaminen täysin ulkopuolisen palvelun käytön ehdoksi on huolestuttavaa.

Tuleeko tällainen toiminta yleistymään pörssilistautumisen jälkeen? Vai onko Spotify-kauppa jo sovittu ossapuolten kesken? Miksi Zuckerberg sitten sanoi, ettei yhtiö tule tekemään toista näin merkittävää yrityskauppaa?

Instagram: miljardilla taalalla entistä huonompia digikuvia

Facebook tekee historiansa ensimmäisen merkittävimmän yrityskaupan ostamalla Instagram-kuvanjako-ohjelman. Kauppahinta on käsittämättömät miljardi dollaria.

Tuntuu kuin nettikuplan hullut vuodet olisivat palanneet. Instagram on hyvin yksinkertainen ohjelma, jonka keskeinen idea on huonontaa matkapuhelimella otettuja kuvia (ikään kuin ne eivät jo ennestään olisi riittävän huonoja).

Aluksi Instagram tekee kuvista neliömäisiä (muistatko vanhat 9x9 cm valokuvat, joissa oli valkoiset reunat? No -- minäkin toivoisin unohtaneeni, mutta ne olivat todella yleisiä 1970-luvulla). Sen jälkeen se vääristää kuvan värit suotimella, joka tekee kuvista epätodellisia tai yksinkertaisesti vain vanhoja haalistamalla niiden värit.

Siis esimerkiksi näin (Espoon Innopolin aula Instagrammina 4.4.2012):

Siinä se. Miljardi euroa tällaisesta palvelusta.

Insinöörin sydäntä särkee jo palvelun keskeinen idea: huonontaa nyt kuvia tarkoituksella. Tähän asti insinöörit ovat käyttäneet miljoonia työtunteja kuvanlaadun parantamiseen. Kun riittävän hyvä taso on vihdoin saavutettu, ihmiset haluavatkin pilata kuvansa ja tehdä niistä tahallisesti huonoja.

Instagram ilmestyi iPhonelle jo toista vuotta sitten. Pari viikkoa sitten siitä ilmestyi vihdoin Android-versio. Ja amerikkalainen teknologiakolumnisti mainitsee Instagramin puuttumisen yhdeksi syyksi, miksi hän uuden Nokia Lumia 900:n sijaan päätyi sittenkin uuteen iPhoneen.

Olen ollut palvelun käyttäjä vuoden, mutta silti en ymmärrä. Kun Facebookilla on jo valmiina 800 miljoonaa käyttäjää ja oma kuvanjakopalvelu, vastaavat suotimet olisi kehittänyt siihen sadalla dollarilla. Onkohan Facebookilla liikaa rahaa? Onko tämä lopun alkua Facebookille?

Jos sinä ymmärrät paremmin, kommentoi alle.

Muokattu klo 23.20: Yrityskauppa ei ole Facebookin ensimmäinen, mutta merkittävin. Aiemmin ostetut yritykset ovat olleet pieniä ja suurelle yleisölle tuntemattomia.

Lisäys 10.4.2012 Vielä yksi kiteytys: nollasta miljardiin 1,5 vuodessa (palvelu avattiin lokakuussa 2010) - kuulostaako uskottavalta? Kaiken lisäksi palvelu perustuu ilmaiseen kuvien jakamiseen, joten sille ei voi keksiä bisnesmallia. Raha ei yksinkertaisesti liiku. Väkisinkin tulee mieleen nettikupla ja uusi talous. Ja aivan kuten silloin, nytkin löytyy asiantuntijoita, jotka väittävät kirkkain silmin neliömäisen valokuvan, hassujen väriefektien ja yhteisön olevan miljardin arvoinen.

Huono käytettävyys voi tappaa

Photoshop-keskustelussa nousi esiin väite, jonka mukaan käytettävyys on tärkeää vain kuluttajatuotteissa. Ammattilaiselle tärkeintä on se, mitä on konepellin alla.

Olen eri mieltä. Käytettävyys on tärkeää myös ammattikäyttöön suunnitelluissa laitteissa. Koulutuksesta ja osaamisesta huolimatta huonosti suunnitellut järjestelmät voivat tappaa. Airbus on tästä surullinen esimerkki.

Ensimmäinen käytettävyyteen kytkeytynyt onnettomuus tapahtui Air Interin koneelle 20.1.1992. Strassbourgiin laskeutumassa ollut A-320-kone putosi Vosgesin vuoristoon, jolloin 87 ihmistä sai surmansa. Keskeisenä syynä onnettomuuteen oli huonosti suunniteltu autopilotti: liukukulman ja vajoamisnopeuden asetukset menivät helposti sekaisin. Lento 148:n onnettomuuden jälkeen autopilotin käyttöliittymää paranneltiin. Tapausta käytetään yhä varoittavana esimerkkinä käytettävyyden kursseilla.

Toinen onnettomuus sattui Venäjällä 23.3.1994, kun Airbus A-310 (lento 593) putosi lähellä Mongolian rajaa. Kapteeni oli päästänyt 16-vuotiaan poikansa kokeilemaan ohjaimia lennon aikana. Poika käänsi sauvaa niin paljon, että autopilotti kytkeytyi osittain pois päältä. Autopilotin poiskytkeytymiseen liittyvää varoitusääntä ei kuitenkaan kuulunut, joten lentäjät eivät ymmärtäneet mitä tapahtui. Kone lähti syöksyyn, josta sitä ei enää saatu hallintaan. Kaikki 75 ihmistä kuolivat.

Ilmeisesti autopilotti olisi pystynyt oikaisemaan koneen syöksystä, jos lentäjät olisivat irrottaneet otteensa ohjaimista. Samanlainen ohjausliike autopilottia vastaan oli vähällä pudottaa Finnairin lomalennon sen lähestyessä Vantaata tammikuussa 1989. Voimakas sivutuuli aiheutti ylösvedon, jonka kulmaa kapteeni yritti loiventaa työntämällä sauvaa eteen. Airbus 300 sakkasi, minkä jälkeen kone ylitti suurimman sallitun nopeuden ja sen moottorit suurimmat sallitut kierrosluvut. Onnettomuudelta kuitenkin vältyttiin, sillä lentäjät saivat koneen hallintaansa vajaan 500 metrin korkeudessa. Vaaratilanne ei kuitenkaan johtunut käytettävyydestä vaan puutteellisesta tiedonkulusta: kapteeni ei ollut nähnyt valmistajan varoitusta siitä, ettei autopilottia saa vastustaa ylösvedon aikana.

Kolmas onnettomuus sattui Air Francen A330-koneelle Atlantin yllä 1.6.2009. Lento AF447 putosi monen tekijän yhteisvaikutuksesta, eikä kaikkia yksityiskohtia ole vieläkään selvitetty.

Käytettävyys saattoi olla osatekijänä tapahtumissa. Airbusin ohjaussauva on sähköinen, eikä kipparin ja perämiehen sauvoja ole kytketty mekaanisesti yhteen vanhojen lentokoneiden tapaan. Ohjaajat eivät välttämättä tiedä, mihin suuntaan toinen kääntää sauvaansa. Ristiriitatilanteissa (toinen ohjaa vaikkapa ylös ja toinen alas) siivekkeisiin välittyy ohjainten keskiarvo.

Tällainen ratkaisu tuntuu maallikosta käsittämättömältä, mutta ehkä siihen on jokin perustelu.

Ei ole sama, minkälaisilla ohjaimilla lento- tai työkoneita ohjataan. Käytettävyyden pitäisi olla nykyään keskeinen osa kaikkea laitesuunnittelua. Se on myös asia, joka suomalaiselta insinööriltä helposti unohtuu, kun huomio kiinnittyy prosessoriin, suorituskykyyn ja tekniikkaan.

Tietojärjestelmät eivät onneksi ole lentokoneita, mutta niissäkin voi olla kyse ihmishengistä. Lääkärien mielestä sähköisessä reseptijärjestelmässä oli bugeja, jotka sekoittivat potilaiden lääkemääräyksiä. Valmistajan mielestä kyse oli käyttöliittymän epäloogisuudesta.

Valtiontalouden tarkastusviraston mukaan terveydenhuollon tietojärjestelmien huono käytettävyys aiheuttaa osaltaan 80 miljoonaan euron vuosittaiset kustannukset. Järjestelmiä parantamalla saataisiin 400 000 lääkärin vastaanottoaikaa lisää.

Ei siis ole sama, millaisia painikkeita ammattilaiset klikkailevat.

Photoshop tuhoaa osan kuvan metadatasta

Vielä yksi kummallinen Photoshop-asia.

Lopetin Photoshopin käytön kuvien pienentämiseen muutama vuosi sitten huomattuani, että ohjelma tuhoaa osan kuvan metadatasta. Kokeilujeni perusteella kyse näyttäisi olevan jpeg-kuvatiedoston ns. makernote-alueesta, joka on valmistajakohtainen ja siten epästandardi. Jokainen kameravalmistaja tallentaa alueelle juuri omaan laitteeseensa liittyviä teknisiä tietoja.

Esimerkiksi Panasonic DMC-G2 tallentaa alueelle kuvassa esiintyvän henkilön nimen (jos kamera on tunnistanut hänet) sekä lapsen iän, jos kameraan on tallennettu lapsen syntymäaika. Nämä tiedot eivät ole minkään standardin mukaisia, joten muut kuin valmistajan omat ohjelmat eivät välttämättä osaa tulkita niitä. Tiedot on tarkoitettu vain luettaviksi; niiden kirjoittaminen takaisin sotkisi alueen.

Jos ohjelma ei osaa tulkita makernote-aluetta, sen pitäisi jättää alue rauhaan. Jostain syystä Photoshop kuitenkin tuhoaa tiedot heti, kun kuva tallennetaan Photoshopissa ensimmäisen kerran (vaikka itse kuvaa ei olisi millään tavalla muokattu).

Demonstroin asiaa kuvalla, jonka otin 12.7.2010 Garda-järvellä Canon 7D-kameralla ja E71-puhelimen Bluetoothin kautta antamilla sijaintitiedoilla. Lähtökohtana on suoraan kamerasta saatu jpeg-kuva (tässä 800 vaakapikseliin pienennetty versio laiva800.jpg):

Tässä sama kuva Photoshop CS5:llä tallennettuna:

Kuvat näyttävät samoilta, mutta CS5:n tallentamasta versiosta puuttuu kamerakohtainen metadata (voit ladata molemmat kuvat ja verrata niiden metadata-alueita). Osa alueen tiedoista kirjoitetaan xmp-muodossa toiselle nimelle, mutta esimerkiksi tarkennuksen hienosäätöarvo (esimerkkikuvassa +15), kuvatyyli sekä kaikki automaattitarkennuksen asetuksiin liittyvät tiedot häviävät.

Kokeilin asiaa eri ohjelmilla. Windows 7:n oma, äärimmäisen yksinkertainen MS Paint, vanha (v. 2007) mutta nopea Thumbs Plus 7 sekä XnView kaikki säilyttivät kamerakohtaisen metadatan. Photoshop CS2, CS5, Gimp 2.6.12 ja Corelin PaintShop Pro X4 poistivat sen.

Metadataa voi tutkia analyysiohjelmilla, jotka osaavat tulkita yleisten kameramallien makernote-tiedot. Havainnollisuuden vuoksi esitän kokeilujen tulokset vain Digital Photo Professional -ohjelman (Canonin kameroiden mukana tuleva vakiosofta) näyttöinä (info-ikkuna, joka saadaan painamalla Ctrl+I):

DPP näyttää vain osan makernote-tiedoista, mutta GIMPin ja Photarin ero muihin käy selvästi ilmi.

Yksi mielenkiintoinen makernote-alueen tieto on kameran käyttämä tarkennuspiste. Siitä on hyötyä kun jälkikäteen halutaan selvittää, miksi jokin kuva ei ole tarkentunut oikein. DPP-ohjelmassa tarkennuspisteet nähdään painamalla Alt+L. Kameran valitsema tarkennuspiste näkyy punaisena:

Jos kuva on käynyt Photoshopissa tai Gimpissä, mm. tämä tieto on lopullisesti menetetty. Kuulostaa hölmöltä, kun kyse on ammattikäyttöön tarkoitetusta ohjelmasta.

Vaikka esimerkkini on Canonista, muiden valmistajien kamerat käyttäytyvät samoin. Ongelma koskee siis yhtä hyvin Nikon, Panasonic, Olympus ym. -kuvaajia.

Ja kyllä: Lightroom käyttäytyy samalla tavalla joten kyse ei ole bugista vaan tietoisesta valinnasta.

Vielä yksi vertailu. Gimp-ohjelman valintaikkuna, josta valitaan jpeg-kuvan tekniset parametrit (alinäytteistys-lista avattu havainnollisuuden vuoksi):

Corelin PaintShop Pro X4:n jpeg-tallennus antaa seuraavat vaihtoehdot:

Ja viimeisenä Photoshop CS5:n tallennusvalinnat:

Mikä näistä näyttää eniten ammattilaisen ohjelmalta?

(muokattu 8.4.2012 15.10 lisäämällä PaintShop Pro:n tiedot)

Photoshop - markkinajohtaja käytettävyydestään huolimatta

Twitterissä syntyi aamulla keskustelua Photoshopin heikosta käytettävyydestä, joten tässä muutama perustelu sille, miksi tunnetuista sovelluksista mielestäni juuri Photoshop on hankalin oppia. Photoshopista on tullut alansa markkinajohtaja käyttöliittymästä huolimatta, ei sen ansiosta.

Mitä ohjelmassa sitten on vikana? Katsotaan vaikka sen alkunäyttöä, joka uusimmassakin CS5-versiossa näyttää yksinkertaiselta ja vanhanaikaiselta:

Photoshopin käyttöliittymä ei ole muuttunut juuri lainkaan 20 vuodessa. Se elää yhä Windows 3.1-aikaa. Käyttöliittymä on ankea eikä hyödynnä mitenkään isojen näyttöjen tarkkuutta. Vuonna 1992 näytöt olivat 15-tuumaisia ja erottelukyky oli yleensä 800x600-pikseliä. Tämän päivän tekniikka on ihan toista.

Mahdollisesti Adobe on halunnut pitää käyttöliittymän ennallaan, jotta käyttäjien ei tarvitsisi muuttaa työtapojaan. Tämä on huono perustelu, sillä kuluneiden 20 vuoden aikana kuvankäsittelystä on tullut kansanhuvia. Joka vuosi miljoonat ihmiset tutustuvat ensi kertaa Photoshopiin.

Sovelluksia on lupa kehittää, vaikka se aiheuttaisikin aluksi muutosvastarintaa käyttäjissä. Verrataan vaikka vuoden 1992 Wordiä tämän päivän versioon. Eroa on kuin yöllä ja päivällä.

Vuoden 1984 Macintoshista periytyvät kuvakkeet näyttävät alkeellisilta. Ulkonäkö on makuasia, mutta toimintojen ryhmittely ei. Miksi ihmeessä muistiinpanotyökalu, viivain ja eyedropper pitää niputtaa yhteen painikkeeseen? Eihän siinä ole mitään järkeä.

Jpeg-kuvan tallennusta varten on ikkuna, joka ei sekään ole juuri muuttunut ensimmäisistä versioista:

Tallennuksen laatua säädetään 12-portaisella asteikolla, jonka merkinnät "low", "medium" ja "high" ovat täysin riittämättömiä ammattimaiseen ohjelmaan.

Toisessa koneessani on vanhempi CS2-versio. Siinä on uskomaton piirre: tiedostoa ei voi tallentaa toiseen hakemistoon. En tiedä mitään toista sovellusta, jossa tiedostonimen eteen ei voisi kirjoittaa polkumääritystä. Photarissa tiedosto on pakko tallentaa oletushakemistoon. Sitä voi vaihtaa klikkaamalla toistuvasti hiirellä -- mutta sama rumba toistuu seuraavan tiedoston kohdalla, koska Photoshop ei liioin muista edellisen tallennuksen kohdehakemistoa.

CS2:ssa on toinenkin ärsyttävä piirre: se tarkistaa aina käynnistyksen yhteydessä mahdolliset päivitykset. Tietenkään niitä ei enää ole saatavilla. Tarkistus vaatii kuitenkin admin-oikeudet, joten salasana pitää syöttää joka kerta. En ole löytänyt kohtaa, josta päivitystarkistuksen voisi kytkeä pois.

Ei uskoisi, että mikään 2000-luvulla tehty ohjelma voi enää toimia tällä tavalla.

Osa kummallisuuksista selittyy Macintosh-taustalla. Ohjelman filosofia on suunniteltu Mac-ympäristöön, jossa tiedostoja ei avata valikosta vaan raahataan hiirellä. Mutta Windowsissa toimitaan toisin, ja jos ohjelma ei sitä tue, se on toteutettu huonosti. Ilmeisesti Adoben insinöörit ovat samaa mieltä, koska CS5:een viat on korjattu (sekään ei tosin säilytä tallennushakemistoa).

Jos halutaan äärimmäinen esimerkki huonosta käytettävyydestä, se löytyy Photarin vanhasta 7-versiosta: toiminto, jonka merkitys vaihtuu kesken käytön! Hiiren rullan pyörittäminen zoomasi kuvaa tiettyyn kokoon asti, mutta lähti sen jälkeen vierittämään sitä alaspäin. Ehkä tämän voi laittaa vanhan version piikkiin, mutta uskomaton juttu silti.

Photarissa on toimintojen nauhoitusominaisuus eli mahdollisuus tehdä komentosarjoja. Kuvankäsittelyohjelmassa se on käsitteellisesti vaikea toteuttaa, mutta Adoben ratkaisu on niin mutkikas, etten usko kenenkään oppivan sen käyttöä ilman ahkeraa helpin selaamista.

Mac-tyyppiset monen näppäimen yhteiskomennot ovat tyypillistä Photaria. Alt+Shift+Ctrl+L on Macissä arkipäivää, mutta Windowsissa vierasta.

Uusinkaan Photari ei listaa viimeksi avattuja tiedostoja File-valikon loppuun Windowsin käytännön mukaisesti vaan Open Recent-komennon alle.

Lightroomissa on hieman samaa vikaa. Käyttöliittymä on epälooginen ja sisältää paljon näppäimistöön piilotettuja toimintoja (arvaapa, miten tallennetaan export-preseteihin tehdyt muutokset). Tai export samoilla asetuksilla kuin edellisellä kerralla: tietenkin Alt+Shift+Ctrl+E.

Epäilemättä kuvakkeiden päällekkäiset toiminnot, neljän painikkeen yhdistelmänäppäilyt ja käyttöliittymän epäjatkuuvuudet ovat tehokkaita sellaiselle, joka on ne kerran oppinut. Mutta yhtä kaikki ne rikkovat yleisiä käytettävyysperiaatteita vastaan.

Kokonaan oma juttunsa on Adoben tapa rahastaa raw-muuntimella. Uusi kamera pakottaa päivittämään Photarin, koska raw-formaattia tukevaa modulia ei päivitetä.

Se ei kuitenkaan ole huonoa käytettävyyttä vaan markkinajohtajalle tyypillistä rahastusta.

Muokattu 6.4.2012 20.15

Tarkat koordinaatit digikuviin

On lukemattomia tapoja lisätä digikuviin maantieteelliset koordinaatit. Olen kokeillut niitä kaikkia: GPS-loggereita, suoraan kameraan kytkettäviä lisälaitteita, pokkareita joissa on sisäänrakennettu gps-toiminto ja niin edelleen. Kaikissa on omat etunsa.

Kuljetun reitin tallentava GPS-loggeri on vaivattomin, sillä laitteet ovat halpoja ja loggeri kulkee mukana vaikka taskussa. Kuvauspaikkojen lisäksi se tallentaa kuljetun reitin.

Loggerien tarkkuus on kuitenkin 15-30 sekuntin luokkaa, mikä varsinkin ilmakuvissa on pitkä aika. Lisäksi loggerin data pitää purkaa ja yhdistää kuviin, mikä vaatii ylimääräisen työvaiheen ja on virhealtista. Yhden Italian-matkan kuvat osoittavat kaikki samaa paikkaa, en tiedä miksi. Loggerista voi loppua virta kesken matkan tai se voi olla pimennossa, jolloin koordinaatit jäävät tallentumatta. Ja osa yhdistelysoftista interpoloi paikkatiedon kylmästi mittauspisteiden väliin, mikä voi johtaa kymmenien kilometrien virheisiin jos kuvia on otettu silloin, kun loggeri on ollut sammutettuna.

Insinöörimäistä tarkkuutta varten on vain yksi keino: tieto täytyy saada kuviin mukaan jo niitä otettaessa. Silloin kameran takanäytöltä voi heti tarkistaa, ovatko koordinaatit mukana (ja tarkka kellonaika sekä korkeustieto voivat nekin joskus olla kiinnostavia).

Nikonin järkkäreihin myydään valmistajan omaa GPS-lisäkettä (samanlainen on nyt tulossa Canonilta 1DX:ään ja 5Dm3:een). GP-1 (Rajala Camerassa 289 euroa) kytketään salamakengän päälle ja yhdistetään kameran kyljessä olevaan laajennusliitäntään:

Kun kuva on otettu, kuvauspaikan koordinaatit näkyvät takanäytöltä:

Canonin omistajat eivät ole yhtä onnekkaita, sillä kameroissa ei ole lisälaiteliitäntää. Tarvitaan laajennusyksikkö, joka kytketään kameran pohjaan. 7D-kameroihin käyvä yksikkö on WFT-E5, hinta Rajalassa 575 euroa.

Laajennusyksikkö on näppärä, koska siinä on mm. WLAN-yhteys ja usb- sekä Ethernet-liitännät. Kameraa voi ohjata langattomasti WLANin kautta ja kuvia voi tallentaa suoraan usb-levyasemalle.

Usb-porttiin voi myös kiinnittää ulkopuolisen valmistajan usb-lisäkkeen. Itse tilasin di-GPS:n Hong Kongista (noin 200 USD). Se toimii kuten Nikonin vastaava:

Paitsi, että Canonin ratkaisu tulee kalliimmaksi, se tekee yhdistelmästä ison ja painavan. Koko antaa tietenkin uskottavuutta, kamera näyttää aivan 1-sarjan ammattimallilta. Laajennusyksikössä on oma akkukotelo ja pystykuvauskahva.

Molemmissa on kuitenkin yksi perustavaa laatua oleva ongelma: GPS-sijainnin löytyminen kestää olosuhteista riippuen muutamasta sekunnista muutamaan minuuttiin. Se on pitkä aika odottaa, jos ympärillä tapahtuu jotain mielenkiintoista.

Täytyy olla parempikin ratkaisu, ajattelin. Ja monien kokeilujen jälkeen keksin, miten saada Canoniin täydelliset koordinaatit.

Otin avuksi vanhan Nokian E71-matkapuhelimen, jossa on hyvä akkukesto ja herkkä GPS. Latasin kameraan Symarcticin ExtGPS-ohjelman, joka melkoisen sattuman ansiosta on juuri tänään myös Tietokone-lehden päivän sovellus.

Symbian-puhelimissa ExtGPS lähettää koordinaatit Bluetoothilla tietokoneelle... tai kameraan, jos siinä on Bluetooth-vastaanotin.

Valitettavasti WFT-E5:stä puuttuu juuri se Bluetooth. Mutta onneksi Bluetoothin saa dongle-tyyppisenä tikkuna. Ostin niitä puoli tusinaa erilaisia, ennen kuin löysin sopivan Clas Ohlsonilta: vain sentin pituisen mallin, joka juttelee luotettavasti matkapuhelimen kanssa. Osa kokeilemistani oli liian pitkiä (monta senttiä ulos työntyvä dongle on kamerassa epäkäytännöllinen) tai ei toiminut luotettavasti puhelimen kanssa.

Kokeilin myös vanhaa, vähän tulitikkurasiaa pienempää erillistä GPS-laitetta, jossa oli sekä usb- että Bluetooth-liitännät. Se toimi aikoinaan hyvin tietokoneen ja karttaohjelmien kanssa, mutta Bluetooth ei ollut yhteensopiva donglejen kanssa.

Nokia E71 + Bluetooth + dongle + 7D + WFT-E5 on kokoa ja hintaa lukuunottamatta täydellinen tapa saada koordinaatit kuviin jo kuvia otettaessa. Sijaintitieto päivittyy kerran sekunnissa ja tieto on aina oikea. Kun puhelimen lataa täyteen, sen akku kestää GPS+Bluetooth-yhdistelmällä sopivasti koko päivän.

Parasta tässä kombinaatiossa on se, että puhelin löytää sijaintinsa helposti tukiasemien ja GPS:n ansiosta. Kamera voi olla välillä sammutettuna. Kun tilanne tulee, kamera kytketään päälle ja sen Bluetooth kytkeytyy puhelimeen parissa sekunnissa. Sen jälkeen koordinaatit ovat oikeita. Autolla liikuttaessa puhelin voi olla koko ajan kojelaudalla, mistä sillä on hyvä näkyvyys taivaalle.

Puhelimen ei välttämättä tarvitse olla juuri E71. Viime kesänä testasin myös vastaavia ohjelmia halvalle Huawein Android-luurilleni, mutta siinä ongelmana on puhelimen huonompi akkukesto. Softa itsessään on samanlainen.

Koordinaatit näkyvät kuvissa jo Canonin takanäytöltä katsottaessa:

Tällä yhdistelmällä otettuja koordinaatteja on esimerkiksi Lutkamarssin ja Italian-matkan kuvissa.

Huom: kuvassa on di-GPS + WFT-e5-yhdistelmä, jossa gps-vastaanotin yhdistyy laajennukseen kaapelilla. Bluetoothia käytettäessä dongle tulee ulos noin yhden senttimetrin verran, mutta epäkäytännöllisiä kaapeleita ei tarvita.

WFT-laajennusyksiköt ovat mallikohtaisia, joten esimerkiksi 5D:n tai 40D:n omistajien on hankittava juuri kyseiseen kameraan suunniteltu versio. WFT-E5 käy vain 7D:hen.

WFT ei ole ihan halpa, mutta sillä voi tehdä kaikkea muutakin hauskaa. Siinä on mm. FTP-ominaisuus, jota demosin eräässä tilaisuudessa WLAN-verkossa. Jokainen kameralla ottamani kuva siirtyi automaattisesti ftp:llä wlanin yli internetin kuvagalleriaan, joka päivittyi selaimessa ja näkyi tilaisuuden seinällä videotykin heijastamana. Kuvat suoraan kamerasta nettigalleriaan käsin koskematta!

Lisäksi WFT toimii pystykuvauskahvana, joka tukevoittaa kameraa mukavasti. Pystykuvausasennossa etusormelle tulee oma laukaisin, M-Fn-painike sekä säätöpyörä.

Nikonistit voivat hyödyntää Bluetooth-ideaa tämän uuden lisälaitteen avulla.

Yksinkertaista mutta hyödyllistä: ilmoittautuminen tekstiviestillä

Matkapuhelinsovellukset ovat parasta tietoyhteiskuntaa. Ne liittyvät arkipäiväisiin tilanteisiin ja toisin kuin ylisuuret web-portaalit, mobiilipalvelut ovat yksinkertaisia ja toimivia. Pieni on kaunista -- varsinkin silloin, kun se toimii.

Pieni esimerkki eiliseltä: olin menossa Diacoriin lääkäriin. Olin varannut ajan www-lomakkeella ja pyytänyt tekstiviestimuistutuksen puolta tuntia ennen aikaa (vanha juttu). Varttia ennen aikaa tuli tekstiviesti joka kysyi, halusinko hoitaa ilmoittautumisen saman tien:

Vastasin lähettämällä A-kirjaimen ja sain puhelimeen ohjeet, mistä vastaanottohuone 208 löytyi.

Sovellus oli yksinkertainen, suorastaan triviaali. Se ei vaatinut edes älypuhelinta, vaan toimi vanhanaikaisilla tekstiviesteillä. Asiakas välttyi jonottamasta vastaanottoon (jota Helsingin keskustan Diacorin kyltissä kutsuttiin aseman itsensä keksimällä nimellä Reseptio, hetken jo luulin että sieltä haetaan reseptejä :-).

Lääkäri oli tietenkin hieman myöhässä, joten miten olisi kehitysidea seuraavaan versioon: asiakas saisi samalla tekstiviestillä tiedon siitä, paljonko lääkäri on myöhässä.

Siinä odottaessa oli aikaa räplätä älypuhelinta. Huomasin, että joku oli jättänyt FourSquareen vinkin lääkärivalintaa varten:

Piti oikein googlata, kun ei ole tullut luetuksi juorulehtiä. Entinen suhde jääkiekkoilijaan, pitihän se arvata. Mikä niissä kiekkoilijoissa oikein kiehtoo fiksujakin naisia?