Nikon julkisti tänään mielenkiintoisen COOLPIX S800c -kameran (pahoittelen kuvien huonoa laatua, ne on otettu iPhonella esittelytilaisuuden pöydältä -- parempia kuvia löytyy Nikonin sivulta):
Kameran erikoisuus on Android-käyttöjärjestelmä, jonka ansiosta laitteessa voi ajaa tavallisia Android-sovelluksia. Kameralla voi jopa pelata Angry Birdsiä.
Mitäs järkeä tässä sitten on? Miksi tehdä älypuhelin, jossa ei ole puhelinta? Parikin etua tulee mieleen: ensinnäkin on ihmisiä, jotka haluavat esimerkiksi tietoturvasyistä yksinkertaisen peruspuhelimen, ja silloin kamera voi olla se älykkäämpi laite.
Älypuhelinten kamerat ovat kehittyneet, mutta niissä ei ole kunnollista zoomia. Coolpix on kehittynyt pokkari, jossa on lisäksi wlan- ja Bluetooth-yhteydet, sekä mahdollisuus ladata ja ajaa Android-sovelluksia kosketusnäytöltä. Kuvakkeet ja valikot ovat samat kuin Android-puhelimissa -- jos katsoo vain näyttöä, voisi kuvitella käyttävänsä älypuhelinta. Kamerassa on myös gps, joten paikannussovelluksetkin toimivat.
Kamera on tietenkin integroitu sosiaalisen median palveluihin, joten kuvan voi jakaa suoraan kamerasta esimerkiksi Facebookiin. Ennen jakamista kuvaa voi rajata ja käsitellä, joten käyttäjä välttyy iPhonen kaltaisilta yllätyksiltä.
Itselläni heräsi ajatus tulevaisuuden kamerasta, jota käyttäjät itse kehittävät. Tähän asti kamerat ovat olleet valmistajiensa vankeja. Kun kamera on kerran saatu myytyä, valmistajan into tuoda siihen uusia ominaisuuksia firmware-päivityksillä lopahtaa. Vain pahimmat virheet korjataan päivityksillä.
Tulevaisuuden kamerassa on avoin käyttöjärjestelmä, johon kuka tahansa voi kehittää uusia ominaisuuksia. Instagramin kaltaiset sovellukset istuvat mainiosti suoraan kameraan. Uskon, että jatkossa nettiyhteydestä ja kuvien jakamisesta tulee pokkarien vakio-ominaisuus. Kuvien jakaminen on yhtä luonnollista kuin niiden ottaminen. Silloin on parempi tehdä se Androidilla kuin valmistajan omalla, suljetulla alustalla.
Eri asia sitten on, kuinka moni jatkossa kantaa erillistä kameraa. Ainakin ne, joille kuvanlaadulla on merkitystä. Nikonin uutuus kilpaileekin Nokian Pureview-tekniikan kanssa.
Kamerasta puuttuu vain puhelin, mutta lataamalla Skypen ja käyttämällä langatonta Bluetooth-headsetiä puhelutkin onnistuvat. Skype kamerassa on yhtä keinotekoinen ratkaisu kuin kamera puhelimessa, mutta makuja on monia.
Android-kameran hinta on noin 440 euroa.
Aivan ensimmäinen lajissaan Nikonin malli ei ole. Polaroid julkaisi vastaavan jo aiemmin tänä vuonna.
Nikonin toinen uutuus oli minikokoinen digikamera COOLPIX S01 (mitat 7,7x5,2x1,3 cm), jossa on 10 megapikselin kenno ja kiinteä 7,3 gigatavun muisti. Myös akku on kiinteä ja se ladataan usb-liitännän kautta. Akkukestoksi luvataan vain 190 kuvaa, millä selviää yksistä pirskeistä tai presidentinlinnan itsenäisyysjuhlista.
Minikokoiset filmikamerat olivat ihan oma tuotesegmenttinsä, mutta digiaikana yksikään valmistaja ei ole panostanut pieneen kokoon. S01 on kuin älypuhelimesta irrotettu kameramoduli, jossa on oma kosketusnäyttö ja virtalähde. Pienestä koostaan huolimatta siinä on salama ja kolminkertainen optinen zoomi (29-87 mm kinokoossa).
Kamera on niin pieni, että se kulkee huomaamattomasti frakin taskussa tai pienessäkin käsilaukussa. Aivan vakoojakameraksi siitä ei sentään ole. Vakiovärit musta, hopea ja valkoinen ovat yllätyksettömiä, mutta heleän punainen herättää välittömästi ihastusta.
Kameran kiinteä muisti tuo mieleen Kodakin DC20-mallin, jota käytin 1990-luvun jälkipuoliskolla. Siinäkin oli kiinteä yhden megatavun muisti. Siis megan, ei gigan. Muistiin mahtui noin kuusi kuvaa 492x373 pikselin resoluutiolla. Koska usb:tä ei vielä ollut, kuvat piti siirtää tietokoneeseen sarjaportin kautta. LCD-näyttö? Älä edes kysy.
Coolpixissä sellainen tietenkin on, lävistäjä 2,5 tuumaa ja pikseleitä 230 000. Kameralla saa myös 720p-videota. Hinta noin 170 euroa.
Todellinen namupala kameraksi!
| Nikon COOLPIX S800 -kameran käyttöjärjestelmänä on Android 2.3. |
| Android-älypuhelin ilman puhelinta. |
Älypuhelinten kamerat ovat kehittyneet, mutta niissä ei ole kunnollista zoomia. Coolpix on kehittynyt pokkari, jossa on lisäksi wlan- ja Bluetooth-yhteydet, sekä mahdollisuus ladata ja ajaa Android-sovelluksia kosketusnäytöltä. Kuvakkeet ja valikot ovat samat kuin Android-puhelimissa -- jos katsoo vain näyttöä, voisi kuvitella käyttävänsä älypuhelinta. Kamerassa on myös gps, joten paikannussovelluksetkin toimivat.
Kamera on tietenkin integroitu sosiaalisen median palveluihin, joten kuvan voi jakaa suoraan kamerasta esimerkiksi Facebookiin. Ennen jakamista kuvaa voi rajata ja käsitellä, joten käyttäjä välttyy iPhonen kaltaisilta yllätyksiltä.
Itselläni heräsi ajatus tulevaisuuden kamerasta, jota käyttäjät itse kehittävät. Tähän asti kamerat ovat olleet valmistajiensa vankeja. Kun kamera on kerran saatu myytyä, valmistajan into tuoda siihen uusia ominaisuuksia firmware-päivityksillä lopahtaa. Vain pahimmat virheet korjataan päivityksillä.
Tulevaisuuden kamerassa on avoin käyttöjärjestelmä, johon kuka tahansa voi kehittää uusia ominaisuuksia. Instagramin kaltaiset sovellukset istuvat mainiosti suoraan kameraan. Uskon, että jatkossa nettiyhteydestä ja kuvien jakamisesta tulee pokkarien vakio-ominaisuus. Kuvien jakaminen on yhtä luonnollista kuin niiden ottaminen. Silloin on parempi tehdä se Androidilla kuin valmistajan omalla, suljetulla alustalla.
Eri asia sitten on, kuinka moni jatkossa kantaa erillistä kameraa. Ainakin ne, joille kuvanlaadulla on merkitystä. Nikonin uutuus kilpaileekin Nokian Pureview-tekniikan kanssa.
Kamerasta puuttuu vain puhelin, mutta lataamalla Skypen ja käyttämällä langatonta Bluetooth-headsetiä puhelutkin onnistuvat. Skype kamerassa on yhtä keinotekoinen ratkaisu kuin kamera puhelimessa, mutta makuja on monia.
Android-kameran hinta on noin 440 euroa.
Aivan ensimmäinen lajissaan Nikonin malli ei ole. Polaroid julkaisi vastaavan jo aiemmin tänä vuonna.
Nikonin toinen uutuus oli minikokoinen digikamera COOLPIX S01 (mitat 7,7x5,2x1,3 cm), jossa on 10 megapikselin kenno ja kiinteä 7,3 gigatavun muisti. Myös akku on kiinteä ja se ladataan usb-liitännän kautta. Akkukestoksi luvataan vain 190 kuvaa, millä selviää yksistä pirskeistä tai presidentinlinnan itsenäisyysjuhlista.
Minikokoiset filmikamerat olivat ihan oma tuotesegmenttinsä, mutta digiaikana yksikään valmistaja ei ole panostanut pieneen kokoon. S01 on kuin älypuhelimesta irrotettu kameramoduli, jossa on oma kosketusnäyttö ja virtalähde. Pienestä koostaan huolimatta siinä on salama ja kolminkertainen optinen zoomi (29-87 mm kinokoossa).
Kamera on niin pieni, että se kulkee huomaamattomasti frakin taskussa tai pienessäkin käsilaukussa. Aivan vakoojakameraksi siitä ei sentään ole. Vakiovärit musta, hopea ja valkoinen ovat yllätyksettömiä, mutta heleän punainen herättää välittömästi ihastusta.
| Nikon COOLPIX S01: minikameran paluu. |