Jälkiviisautta Nokiasta

Nokian kurssin syöksyttyä kahden päivän ajan lähes vapaassa pudotuksessa on käynyt selväksi, etteivät markkinat usko Microsoft-yhteistyön onnistumiseen. Ja markkinat ovat tunnetusti oikeassa, silloinkin kun ne näyttävät olevan väärässä.

Raju markkinareaktio on varmasti ollut yllätys niin Microsoftille, toimitusjohtaja Elopille kuin Nokian hallituksellekin. Olisi vähintään kohtuullista, että Jorma Ollila tai joku muu hallituksen jäsen tulisi julkisuuteen selittämään päätöksen taustoja ja perustelemaan, miksi ratkaisu oli oikea. Ellei mitään kuulu syntyy vaikutelma, että ratkaisu oli ehkä huono mutta ainoa mahdollinen. Alan gorilla putosi puusta ja lupautui Microsoftille ilman kunnon myötäjäisiä pelastaakseen sen, mitä vielä pelastettavissa oli.

Selvää on, että Microsoft-diiliä oli valmisteltu jo pitkään. Toimitusjohtaja Elop sanoi eilen Barcelonassa, että hallitus päätti asiasta vasta edellisenä iltana. Se ei tunnu uskottavalta. Ilmoittaisiko Nokia pitävänsä sijoittajapäivän pari viikkoa etukäteen ellei se tietäisi, mitä aikoo kertoa? Lähtisikö toimitusjohtaja Lontooseen tietämättä edellisenä iltana, mitä puhua seuraavana päivänä toimittajien ja sijoittajien edessä?

Se, että toimitusjohtajaksi nimitettiin syyskuussa 2010 Microsoftin mies kertoo, että Windows-päätös oli tehty jo kauan sitten. Oli selvää, että Microsoftin mies valitsee Windowsin. Toisinpäin: jos Nokia olisi palkannut johtajan Googlelta, olisiko hän voinut päätyä muuhun kuin Androidiin?

Monien mielestä Nokia teki virheen palkatessaan amerikkalaisen toimitusjohtajan (no, kanadalaisen jos tarkkoja ollaan, mutta samalta mantereelta kuitenkin). Taitaa olla pikemminkin päinvastoin: virhe oli siinä, ettei amerikkalaista johtajaa palkattu ajoissa. Kolmikko Ollila, Kallasvuo ja Vanjoki oli oman menestyksensä vankeja eivätkä he nähneet muutosta ajoissa.

Ratkaiseva käänne oli Applen iPhone-julkistus tammikuussa 2007. Jokainen oivalsi, että jotain merkittävää tapahtui: teknologia otti harppauksen, joka oli verrattavissa siirtymään nmt-ajasta gsm-tekniikkaan. Julkistukseen olisi pitänyt reagoida välittömästi muutoinkin kuin vähättelemällä iPhonen merkitystä.

Syyskuussa 2008 kirjoitin Tietokone-lehden kolumnissa näin: Onkin huolestuttavaa, että vaikka Iphonen esittelystä on kulunut pian kaksi vuotta, Nokia ei ole esitellyt mitään vastaavaa. Toivottavasti siellä ei kuvitella, että Iphone on pelkkä markkinointijippo, joka menee nopeasti ohi.

Jälkiviisaus on helppoa, mutta parempi sekin kuin ei viisautta ollenkaan. Mobiiliala oli muuttunut kolmikon hyvin tuntemasta kapulavalmistuksesta palvelu- ja ekosysteemibisnekseksi, jossa vanhat opit eivät enää päteneet. Vielä tuossa vaiheessa Nokia olisi alan gorillana pystynyt luomaan ihka oman ekosysteemin, jonka pelisäännöt se olisi pystynyt sanelemaan. Hyvinä vuosina Nokialla oli ollut 770-mallin kaltaisia kehitysprojekteja, joiden tuloksista olisi ollut suurta apua tässä työssä.

Ironista kyllä, Hewlett-Packard järjesti 25.1.2007 Finlandia-talolla 40-vuotisjuhlan, jossa yhtenä puhujana oli Nokian Special Advisor Mikko Kosonen. Puhe käsitteli strategista ketteryyttä suuryritysten kilpailutekijänä. Kosonen oli tutkinut syitä, jotka johtivat isojen yritysten kilpailukyvyn katoamiseen menestyksen ja kasvun myötä. Esitys oli niin kiinnostava, että yleisö kuunteli sitä hiiren hiljaa, ja kysymyksiä olisi ollut enemmän kuin niille varattu aika salli. Kunpa myös Nokian johto olisi kuunnellut Kososta ajoissa!

Apple oli esitellyt iPhonen vain kahta viikkoa aikaisemmin.

Nyt, neljä vuotta myöhemmin sen ympärille on kasvanut laaja palvelujen ja tuotteiden kirjo, ekosysteemi. Google teki saman Androidilla runsaassa vuodessa. Nokialla ei riittänyt enää paukkuja omaan ratkaisuun, joten se joutui Microsoftin syleilyyn.

Miten tästä eteenpäin? Jos pahin toteutuu ja Nokia irtisanoo Suomessa tuhansia työntekijöitä, tilanne on maallemme aivan uusi. Aiempaa kokemusta on lähinnä teollisuuden irtisanomisista syrjäisillä paikkakunnilla. Nyt vaarana on, että parhaat osaajat perheineen ja euroineen lähtevät ulkomaille. Ottajia kyllä löytyy.

Selvää on, ettei softainsinöörejä työllistetä perustamalla valtiolle uusi tietoliikenneyhtiö, kuten hyvää tarkoitettava poliitikko jo esitti. Yhtä hyvin voisi ehdottaa koodareille muuntokoulutusta perushoitajiksi.

Suomeen pitää luoda kymmenittäin uusia hitech-alan yrityksiä, joissa Nokialla hankittu osaaminen ja ideat pyritään hyödyntämään kaupallisesti. Näitä voisi koota saman katon alle, jotta synergia hyödyttäisi kaikkia. Kriiseissä piilee aina myös mahdollisuus. Jokin uusista yrityksistä saattaa jonain päivänä kasvaa oman alansa nokiaksi.

Tämä kaikki vaatii rohkeutta, ideoita ja valtion takaamaa riskirahoitusta. Nyt on oiva tilaisuus näyttää, ettei hyvinvointia luoda vanhaa työtä verottamalla vaan yrittämällä ja uutta työtä keksimällä.

Jenkit pelasivat voiton kotiin - haluatko ruton, koleran vai syövän?

GSM oli 1990-luvulla huikea menestystarina. Kaikkialla Euroopassa toimiva digitaalinen matkapuhelinjärjestelmä antoi lentävän lähdön Nokialle, Ericssonille ja muille, nyt jo luovuttaneille. valmistajille. Kun tähän vielä yhdistyi teletoimialan vapautuminen valtion sääntelystä (deregulointi), syntyi eurooppalainen menestystarina.

Muistan, miten nauroimme vuosituhannen vaihteessa amerikkalaisille. Heillä oli yhdessä taskussa PDA, toisessa hakulaite ja kolmannessa isokokoinen, analoginen matkapuhelin. Sen numeroa ei saanut kertoa kenellekään, koska jenkkikäytännön mukaan vastaanottaja maksoi koko puhelulaskun -- ja matkapuhelimeen vastaaminen oli kallista.

Me suomalaiset näimme jo numerosta kuka soittaa, lähetimme tekstiviestejä ja personoimme puhelimia lataamalla niihin soittoääniä. Toimittajat saapuivat Suomeen ihmettelemään koululaisia, joilla oli repussa kännykkä ja kouluja, joissa käytettiin metallinpaljastimia kännyköiden paljastamiseen. Amerikassa samoilla laitteilla etsittiin käsiaseita. Kerrankin vanha Eurooppa oli pessyt teknologiassa uuden mantereen. Näytti siltä, etteivät amerikkalaiset saa ikinä eurooppalaisten etumatkaa kiinni. Vain Japani ja Korea haastoivat Euroopan.

Tänään kaikki näyttää aivan toiselta. Kukapa olisi uskonut, että 2010-luvun alkaessa amerikkalaiset ovat omineet koko mobiilibisneksen itselleen? Kaikki kolme isoa mobiilialustaa ovat nyt amerikkalaisten hallussa: Applen iPhone, Googlen Android ja jatkossa myös Microsoftin Nokia. Kaikki uudet mobiilijutut tulevat nyt USA:sta.

Ei tässä näin pitänyt käydä.

Eurooppa kehitti tekniikan, mutta se ei riittänyt. Oli osattava myös brändi, markkinointi, globaali yhteistyö ja sisältötuotanto. Piti hallita koko ekosysteemi. Kun matkapuhelin kasvoi pelkästä puhelimesta tietokoneeksi, amerikkalaiset ottivat kentän haltuunsa ja pelasivat voiton kotiin.

Eikä kyse ole pelkästä bisneksestä vaan jostain paljon suuremmasta. Applen iPhone ja Googlen Android ovat infrastruktuuri, jonka varassa muu bisnes jatkossa toimii. Mobiilipalveluiden kautta Apple ja Google pystyvät seuraamaan, markkinoimaan, ohjaamaan ja rahastamaan kaikkia tuleviakin bisnesmahdollisuuksia.

Harva on vielä havahtunut tämän kehityksen seurauksiin. Mainos-, haku-, sijainti- ja sähköpostipalvelut ovat kaiken tulevan toiminnan perusta. Joka hallitsee niitä, pystyy seuraamaan tietovirtoja, viestintää ja ihmisten fyysistä liikkumista. Apple ja Google hallitsevat mainontaa ja tietävät, mitä sovelluksia ostamme. Ne voivat napata osuutensa kaikista mobiileista rahavirroista. Applen tapauksessa yrityksellä on jopa valta päättää, kuka saa sisältönsä globaaliin jakeluun ja kuka ei. Valtiota kiinnostavan urkinnan ja kansallisen tietoturvan mahdollisuudet ovat niin ikään huikeat.

Jorma Ollila sanoi jo kymmenen vuotta sitten, että tulevaisuuden tietoyhteiskunta rakentuu mobiililaitteiden varaan. Ilmeisesti Nokia (tai ainakin joku siellä) oli ensimmäinen, joka ymmärsi mihin kehitys tulee lopulta johtamaan. Pelkästä tiedosta ei kuitenkaan ollut apua, ja hiljalleen asia valkeni myös amerikkalaisille.

Microsoft uhkasi missata kokonaan tämän kehityksen. Nokia oli sen viimeinen oljenkorsi päästä Googlen ja Applen rinnalle hallitsemaan tulevaisuuden megamarkkinoita. Microsoftilla ei tosin vielä ole Googlen tai Applen kaltaista seuranta- ja hallintakoneistoa, mutta sen luominen jatkossa on helppoa nyt, kun vaikein osa on hoidettu. Hotmail, Bing ja Live-palvelut ovat hyvä alku.
Käyttäjille Nokian lipuminen Microsoftin hallintaan on erittäin valitettavaa. Nokian myötä häviää viimeinen mahdollisuus käyttää eurooppalaista palvelua, jossa tietosuoja-asiat olivat kunnossa, ja johon paikallinen käyttäjä saattoi luottaa.

Jatkossa joudumme valitsemaan joko Applen, Googlen tai Microsoftin. Jokainen saa tietomme ja näkee tekomme. Emmekä me voi sille enää mitään.

Haluatko ruton, koleran vai syövän?

Gorillasta kalkkunaksi

Nokia teki sen, mitä pelättiin. Hyppäämällä palavalta lautalta hyiseen veteen se veti mukaan koko Suomen kansallisen ylpeyden. Teollisuuden historiassa alkaa uusi luku, eikä sen kirjoittaminen tule olemaan miellyttävä tehtävä.

Liittoutuminen Microsoftin kanssa oli looginen ja odotettu valinta. Kurssireaktiosta päätellen moni oli kuitenkin toivonut toisenlaista ratkaisua. Nokian olisi pitänyt pysyä itsenäisenä ja panostaa tulevaan Meegoon, tai ottaa riski ja hypätä avoimeen Androidiin. Siinäkin tapauksessa, että tällainen strategia olisi epäonnistunut, tappio olisi ollut kunniakas. Alistumisessa Microsoftin vietäväksi ei ole tippaakaan sitä talvisodan henkeä, jota nyt olisi kaivattu. Psykologisesti Nokia on jo hävinnyt pelin, jonka se itse aloitti 15 vuotta sitten.

Päätös Symbianin saattohoidosta on ikävä uutinen suomalaisille softataloille ja niille tuhansille koodareille, joiden kouluttamiseen on käytetty valtavasti pienen maan resursseja. Uudelleenkoulutus ja vanhojen sovellusten siirtäminen Windows-alustalle tulee olemaan vaikea tehtävä. Tilanne ei koskaan palaa ennalleen, sillä amerikkalaisilla toimijoilla on Windowsissa pysyvä kotikenttäetu.

Microsoftin osakkeenomistajille tämän päivän uutiset ovat erinomaisia. Nähtäväksi jää, pystyykö Microsoft edes tällä siirrolla valtaamaan merkittävää asemaa mobiilimarkkinoista, vai syleileekö se Nokian kuoliaaksi yrittäessään. Microsoftilla on monta rautaa tulessa ja useita tukijalkoja, Nokialla vain tämä yksi.

Parhaassa tapauksessa yhteistyö hyödyttää molempia osapuolia ja Nokia valtaa uudelleen asemia Yhdysvaltojen markkinoilla. Kaikissa kuviteltavissa olevissa skenaarioissa Nokian merkitys Suomelle tulee kuitenkin vähentymään. Suomi menettää osaamista, arvostusta, työpaikkoja ja euroja. Vaikka pääkonttori säilyykin vielä toistaiseksi Suomessa, Nokian brändi ja ydinosaaminen valuvat hiljalleen Atlantin toiselle puolelle.

Edes ne monet suomalaiset, jotka joko henkilökohtaisesta katkeruudesta tai kateudesta ovat toivoneet Nokialle ongelmia, tuskin ilahtuvat seurauksista.

Nettikommenteissa moni syyttää toimitusjohtaja Elopia maanpetturiksi tai suorastaan Microsoftin kätyriksi. Kohde on kuitenkin väärä. Ei ollut sattumaa, että juuri hänet valittiin Kallasvuon seuraajaksi. Todennäköisesti hallitus linjasi strategian jo syksyllä 2009 kun sille selvisi, ettei älypuhelimissa menetettyä asemaa enää pystytyä kuromaan umpeen omin avuin. Hallitus päätti, Elop toteutti.

Todellista syyllistä Nokian ratkaisuun pitää etsiä niistä virheistä, joita yhtiön johto teki vuosina 2005-2007. Innovatiivisuus ja nopealiikkeisyys hukkui organisaation syövereihin, missä se korvautui itsetyytyväisyydellä ja ylimielisyydellä. Markkinoiden muuttumiseen ja kilpailijoiden julkistuksiin olisi pitänyt reagoida ajoissa. Kun niin ei tehty, vanhoja syntejä on tänään jouduttu korjaamaan raskaalla kädellä. Ne muuttavat gorillan kalkkunaksi.

IPTV on tekohengitystä televisiolle

Tilasin jokin aika sitten Elisa Viihde -palvelun. En juuri katso televisiota, mutta kiinnosti tietää, miten IPTV käytännössä toimii.

Ja toimiihan se. Asennus oli todella helppo, eikä juuri poikennut perinteisestä digiboksista. Ainoa uusi piirre oli Ethernet-liitäntä, ja sen vetäminen television luo onkin monelle ensimmäinen kynnys. Koska mediapc-kone on ollut television vieressä jo vuodesta 2005 lähtien, kaapelointi oli kunnossa, mutta piuhan jakamiseksi piti hankkia pieni hubi.

Elisan palvelu on yksinkertainen ja selkeä. Kaukosäädin on huono, mutta niinhän ne aina ovat: täynnä pieniä painikkeita, joista oikeasti tarvitaan vain muutamaa. Tv-ruudulle tungettuna EPG on yhtä ahdas ja hankala kuin aina ennenkin, eikä hyödynnä edes teräväpiirtoa.

Viihde-palvelusta voisi ostaa maksukanavia, mutta ne eivät kiinnosta. En ehdi katsoa antenniverkon kanavia, joten miksi maksaa vielä lisäkanavista? Kaikkea tarjontaa tuntuu olevan nykyään jo liiankin kanssa. Sama ongelma on ilmeisesti muillakin, sillä antenniverkon maksu-tv on kääntynyt laskuun. Sen huomaa siitäkin, miten ahkerasti maksu-tv-kanavia on alettu mainostaa.

Elokuvavuokrausta en ole vielä kokeillut. Selasin eräänä iltana valikoimaa, mutta tarjonta näytti koostuvan vähän vanhemmista ja tuntemattomimmista elokuvista. No, jostainhan se on aloitettava.

Viihde-paketti sisältää virtuaalisen digiboksin, jonka levylle voi tallentaa 5000 tuntia ohjelmaa. "Levy" sijaitsee jossain pilvessä, joten sen tekniikasta ei tarvitse huolehtia. Siitä ei liioin tarvitse maksaa hyvitysmaksua, mikä tuottaa kohtuullista henkistä tyydytystä. Ajastaminen on helppoa eikä tarvitse laskea, tulevatko päällekkäiset ohjelmat samoista vai eri kanavanipuista. Ohjelmia voi tallentaa vaikka kaikilta kanavilta yhtä aikaa. Katsoessa kuvanlaadusta ei voi päätellä, tuleeko ohjelma pilvestä vai livenä antennista.

Yllättäen Viihde-paketin hyödyllisin ominaisuus on ollut digiboksin ajastaminen www-selaimella. Tallenteita voi hallita selaimella ja jopa katsoa tietokoneella, mikä on usein mukavampaa kuin tv-ruudulta. Käyttöliittymä toimii paremmin hiirellä kuin kaukosäätimellä ja ajastuksen (sekä katselun!) voi tehdä vaikka työpaikalta.

Kaikkein kiinnostavin ominaisuus puuttuu: ohjelmia ei voi ajastaa jälkikäteen. Siinä on jatkossakin turvauduttava Tv-kaistan apuun. Elisa ei uskaltanut ottaa sitä juridista riskiä, mikä liittyisi tv-yhtiöiden ohjelmien välittämiseen netissä. Harmi, koska juuri sille olisi kysyntää.

Paketin myötä laajakaistan nopeuden piti nousta 24 megabittiin sekunnissa. Testiohjelmien mukaan nopeus on siitä noin puolet, mikä on vähän aiempaa enemmän mutta kaukana luvatusta. Toisaalta se on enemmän kuin riittävästi, eikä ollut syy paketin tilaamiseen. Lisänopeutta tarvittaisiin pikemminkin uplink-puolelle, ja siihen 24/1 ei tuonut mitään parannusta entiseen 8/1:een verrattuna.

IPTV toimii ja tarjoaa mukavia lisämausteita, mutta ei ole sellainen mullistus kuin muutama vuosi sitten ennustettiin. Televisio on vanhanaikainen broadcast-media eikä muuksi muutu, käärittiin se millaiseen pakettiin tahansa. Tilanne olisi toinen, jos kaksisuuntaista yhteyttä todella hyödynnettäisiin vuorovaikutteisilla palveluilla, eli siten kuin digi-tv:n tullessa runsas kymmenen vuotta sitten luvattiin.

Suomen pienillä markkinoilla siitä ei näy mitään merkkejä. Innovatiiviset ratkaisut tehdään suoraan nettiin ja laajakaistaan. Perinteiselle televisiolle IPTV tarjoaa vain tekohengitystä. Ja onhan se mukava lisätulonlähde operaattoreille, jotka pelkäävät muuttuvansa pelkiksi bittiputkiksi.

Android on pahuksen hyvä

Viime vuoden lopussa mobiilimarkkinoilla tapahtui jotain hyvin merkittävää: Android-käyttöjärjestelmällä varustettujen puhelinten myynti ylitti ensi kertaa Symbian-järjestelmän myynnin. Symbian -- nykyään käytännössä Nokia -- oli pitänyt paalupaikkaa kymmenen vuoden ajan.

Meille suomalaisille Nokian putoaminen ykkössijalta kakkoseksi on iso asia. Millään toisella yrityksellä ei ole kotimaassa niin suurta taloudellista ja symbolista merkitystä kuin Nokialla on Suomessa. Nokian menestys tietää menestystä koko Suomelle, ja tietenkin myös päinvastoin.

Googlen kehittämä Android nousi suosituimmaksi mobiilialustaksi nopeasti ja lähes varkain. Mediassa päähuomion on varastanut Applen iPhone. Se kuvaa hyvin Applen ällistyttävää mediahallintaa ja Steve Jobsin todellisuutta vääristävää voimakenttää. Mitä tahansa Apple tekeekin, media jumaloi sitä.

Media ei ole edes huomannut, miten nopeasti iPhone on vanhentunut. Se, mikä neljä vuotta sitten oli uutta ja ällistyttävää, on nyt kömpelöä ja vanhanaikaista. iPhonen staattiset kuvakkeet, kömpelö puhelujen hallinta, muistikorttituen puuttuminen ja monet muut yksityiskohdat kalpenevat vertailussa uusien Android-mallien kanssa. Android on vuoden 2011 iPhone.

Androidin menestys on avointen markkinoiden ansiota. Kun kehittäjille annetaan vapaat kädet, vauhti on huimaa. Applen strategia on tyystin toinen: se haluaa pitää kaiken Jobsin käsissä. Sinänsä hyödyllisiä ominaisuuksia (kuten mp3-tiedoston käyttö soittoäänenä) estetään, jotta ne eivät pilaisi bisnestä.

Suljetun maailman etu on tietoturvassa. Hyväksymällä sovellukset itse Apple pystyy varmistamaan puhelinten turvallisuuden. Androidin avoimmuus voi tulevina vuosina kostautua haittaohjelmina -- aivan kuten kävi pc-maailmassa (tosin ensimmäiset tietokonevirukset tehtiin Mac-koneisiin, mikä kaikilta on jo unohtunut).

Jos iPhone vaikuttaakin vanhalta, Symbian on suorastaan antiikkinen. Uusi Symbian^3 on toivoton yritys tekohengittää jo koomassa olevaa ympäristöä. Uuden toimitusjohtajan tehtäväksi jää Symbianin saattohoito. Aiheesta kuullaan lisää ensi viikolla, kun Nokia julkistaa uuden strategiansa 11.2.2011. Päivästä tulee taatusti mielenkiintoinen ja sillä on kauaskantoisia vaikutuksia koko Suomelle.

Monet toivovat, että Nokia liittyisi Android-valmistajien joukkoon. Se olisi epäilemättä käyttäjien etu, mutta laitevalmistajan kannalta tilanne on ihan toinen. Markkinoilla olevat Android-luurit ovat ulkoisesti erilaisia, mutta sisäisesti lähes identtisiä eivätkä siksi tarjoa valmistajille riittävästi mahdollisuuksia erottua toisistaan. Myös Androidin tiukka kytkeytyminen Googlen palveluihin on ongelmallista. Aiheesta on puhuttu vielä kovin vähän, vaikka kyseessä on mitä ilmeisin tietosuojariski.

Kiinalainen halpa-Android palvelee käyttäjää yhtä hyvin kuin eurooppalainen merkki-Android. Miksi siis maksaa moninkertainen hinta? Androidin myötä mobiilimaailmassa toteutuu pc:stä tuttu kehitys. Kun Microsoft käytännössä standardoi ensin Dosilla ja myöhemmin Windowsilla pc-markkinat, tietokoneiden hinta romahti ja valmistajat joutuivat armottomaan hintakilpailuun. Vain muutama valmistaja jäi jäljelle, nekin toimivat nollakatteilla. Androidin valinta voisi olla käyttäjien voitto, mutta Nokian tappio.

Nokian toinen vaihtoehto on liittoutuminen Microsoftin kanssa. Sen Windows Phone 7 -järjestelmä julkistettiin viime lokakuussa ja muutama valmistaja onkin jo tuonut markkinoille uusia Windows-puhelimia.

Microsoft ei ole säästellyt aikaa eikä rahaa yrittäessään valloittaa asemia mobiilimarkkinoilla. Tulokset ovat kuitenkin jääneet laihoiksi, mikä on jossain määrin yllättävää. Microsoftilla on osaamista ja valtava rahamäärä käytettävissään, mutta mikään ei näytä auttavan. iPhone on saanut julkisuuden, Google avoimet kehittäjät ja Symbian markkinaosuuden. Microsofitlle on jäänyt ikuisen mobiilimokaajan maine.

Microsoftille liittoutuminen Nokian kanssa olisi epäilemättä tervetullut vaihtoehto. Me suomalaiset emme välttämättä näe asiaa samoin. Nokian tarrautuminen mobiilialan krooniseen epäonnistujaan voi koitua kohtalokkaaksi molemmille.

Suo siellä, vetelä täällä. Tuoreella toimitusjohtajalla on käsissään päätös, joka tulee jäämään suomalaiseen teollisuushistoriaan aivan kuten Soneran ilmakaupat Saksasta. Nyt panoksissa vain on nolla tai kaksi lisää.

Me käyttäjät -- ei, suomalaiset -- voimme vain pitää peukkuja viisaiden päätösten puolesta.

iPhone 4 ja Android (HTC) rinnakkain. Näytöt ovat fyysisesti lähes samankokoisia, mutta koska iPhonen tarkkuus on paljon suurempi, sen kuvaa on pienennetty.

Pakkoruotsi ei toimi

Komppaan Tuomas Enbusken kirjoitusta pakkoruotsin ongelmallisuudesta. Se ei vain toimi.

Pakkoruotsista on vaikea keskustella, koska kielikysymyksiin liittyy aina vahvoja tunteita. Se pieni vähemmistö, jolle ruotsi on oikeasti äidinkieli, näkee Suomen säilyttämisen kaksikielisenä välttämättömänä oman kulttuurinsa ja identiteettinsä vuoksi.

Suomenkielisen enemmistön mielestä ruotsinkielisyys on vanha jäänne, jonka ylläpitäminen tulee kalliiksi ja joka aiheuttaa tyytymättömyyttä. Ruotsinkielisillä on rikkaat säätiöt ja pienet koululuokat. Ruotsinkieliset ovat onnellisempia ja elävät pidempään. Puhumattakaan varsinaisesta Ruotsista, jossa kaikki on muutenkin paremmin.

Tärkein perustelu pakkoruotsin säilyttämiselle on se, että Suomi on virallisesti kaksikielinen maa ja siksi jokaisella kansalaisella on oikeus saada palveluita äidinkielellään. Siispä 95 prosenttia kansasta joutuu opiskelemaan ruotsia, jotta voisi palvella viittä prosenttia, vaikka ei muutoin kieltä tarvitsisikaan.

Pääkaupunkiseudulla ja rannikolla asuvien on vaikea ymmärtää, miksi moni kokee ruotsin opiskelun tarpeettomana ja vastenmielisenä. Voin valaista asiaa, sillä synnyin ja asuin 25-vuotiaaksi asti Tampereella. Koko sinä aikana -- siis kertaakaan 25 vuoden aikana -- en kuullut ihmisten puhuvan ruotsia muualla kuin koulussa ja televisiossa. Onko siis ihme, että motivaationi ruotsinkielen opiskeluun oli likipitäen nolla?

Itse asiassa luulin, että Suomessa ruotsia puhuvat vain ihmiset, jotka haluavat vaikuttaa tavallista hienommilta. Vasta pääkaupunkiseudulle muutettuani huomasin, että ruotsinkielisiä suomalaisia on ihan oikeasti olemassa, eivätkä he kaikki suinkaan olleet bättre folkia vaan ihan tavallisia ihmisiä.

Nyt vuosia myöhemmin voin vain todeta, että en ole vielä kertaakaan joutunut tilanteeseen, jossa olisi todella pitänyt osata ruotsia. Tukholmassa voi asioida englanniksi, joissain paikoissa jopa suomeksi. Olisin mieluusti käyttänyt ruotsin opiskeluun kuluneet vuodet vaikkapa saksan tai italian opiskeluun, venäjästä puhumattakaan. Ranskakin jäi turhan lyhyeksi. Niitä kaikkia olisin oikeasti tarvinnut.

Nämä ovat tietenkin henkilökohtaisia kokemuksia, enkä väitä niiden olevan yleistettävissä. Työstä, matkoista tai opiskelusta riippuen ruotsintaidosta saattaa olla selvää hyötyä. Ruotsin kielen asema pohjoismaisessa yhteistyössä on kuitenkin 1970-luvulla syntynyt myytti, joka tarvittiin vastapainoksi Neuvostoliitolle. Kaikki pohjoismaalaiset osaavat paremmin englantia kuin keskiverto suomalainen ruotsia. Eikä tanskalaisten mongerrusta ymmärrä edes hyvällä ruotsilla.

Television pakkoruotsi-illassa väitettiin, että tamperelaisenkin (no, siinä oli kyllä jokin toinen kaupunki esimerkkinä) kannattaa opiskella ruotsia koska on mahdollista, että hän muuttaa myöhemmin vaikka Porvooseen asumaan. Todennäköisempää on, että tamperelainen muuttaa ulkomaille, jossa ruotsille ei ole käyttöä. Pohjoismaisesta yhteistyöstä olemme siirtyneet EU-aikaan. Suomi on kansainvälistynyt.

Pakkoruotsin pitäisi varmistaa, että jokainen suomalainen oppii kieltä ainakin tyydyttävästi. Mutta näin ei ole. Pakkoruotsi ei yksinkertaisesti tuota tuloksia, joita juhlapuheissa käytetään pakon perusteluina.

Selvitin asiaa kokeellisesti. Käydessäni viime viikolla Helsingin Stockmannilla katselin, millaisia lipunkuvia myyjien rintapieleen oli kiinnitetty. Pääkaupunkiseudun ulkopuolisille kerrottakoon, että Helsingin Stockmann lienee (ainakin paikallisesti) pakkoruotsin vahvin kaupallinen linnake. Siellä jos missä on oikeus odottaa saavansa palvelua myös ruotsiksi.

Epätieteellisen analyysini tuloksena sain yllättäen huomata, että vain noin joka neljännellä myyjällä oli rintapielessään ruotsista kertova lippu. Aluksi arvelin, että koska ruotsinkielen osaaminen on pääsyvaatimus, sitä ei tarvitse edes merkitä näkyviin. Myöhemmin kuulin, että näin ei ole, ja että Stockmann todella testaa kielitaidon ennen lipun myöntämistä. Kielitaidosta maksetaan myös palkanlisää, joten sitä ei kannata piilotella.

Miten on mahdollista, että kymmenien vuosien pakkoruotsin jälkeen edes Stockmannin myyjistä valtaosa ei osaa sen vertaa ruotsia, että pystyisi palvelemaan asiakkaita? Miten paljon rahaa ja aikaa muualla Suomessa onkaan tuhottu täysin turhaan ruotsinopetukseen, jos tässä on lopputulos?

Pakkoruotsi ei toimi. Kokeillaan jotain muuta.

Joukkoliikenteen ikuinen paradoksi

Liikenneministeri Anu Vehviläiselle tänään luovutettu selvitys ruuhkamaksuista arvelee, että maksut nostaisivat joukkoliikenteen käyttäjämääriä ja parantaisivat sen kilpailukykyä. Myös liikenteen ympäristöhaitat vähenisivät.

Yleinen ajattelu on, että mitä enemmän ihmiset käyttävät joukkoliikennettä, sen parempi. Asia ei ole näin yksinkertainen. Kaikki konevoimainen liikkuminen, tapahtui se millä tekniikalla tahansa, kuluttaa energiaa ja tuottaa päästöjä. Pitkän ajan tavoitteena ei voikaan olla julkisen liikenteen lisääminen vaan itse liikkumisen tarpeen vähentäminen.

Uskotaan, että ruuhkamaksun muutaman euron päivähinta saa ihmiset vaihtamaan autonsa junaan tai bussiin. Ei se niin helppoa ole. Monet käyttävät omaa autoa siksi, ettei sille käytännössä ole vaihtoehtoa. Heille ruuhkamaksu on vain yksi uusi vero, joka maksetaan hammasta purren ja siirretään omiin hintoihin aina kun mahdollista. Näin ruuhkamaksun kustannukset leviävät muidenkin kuin vain autoilijoiden maksettaviksi.

Toiset käyttävät omaa autoa mukavuussyistä. On vain paljon mukavampaa ajaa omalla autolla, kun ei ole sidottu julkisen liikenteen aikatauluihin eikä tarvitse kuunnella kenenkään häiriköintiä tai kännykkään puhumista koko matkan ajan. Oman auton kanssa ei tarvitse palella pysäkillä eikä arpoa VR:n myöhästymisten kanssa.

Tuttu 20-vuotias nuori sanoi, että luopuisi mieluummin asunnostaan kuin vanhasta autostaan. Oma auto antaa vapaudentunteen, josta nuori on valmis maksamaan kaiken minkä pystyy.

Missä määrin ihminen saa ajatella omaa mukavuuttaan, jos toisessa vaakakupissa on öljyn loppuminen tai ilmaston lämpeneminen? Se on arvovalinta, johon länsimaissa on vaikea ketään pakottaa. Elämän koettu mukavuus on yksi inhimillisyyden kriteeri, jota ei sovi unohtaa. Siksi on hyvä, että talouden sijaan on alettu puhua myös ihmisten kokemasta onnellisuudesta.

Oman auton mukavuusetu on niin suuri, ettei muutaman euron lisämaksu päivässä riitä poistamaan sitä. Siksi autoilun merkittävään vähentämiseen on vain kaksi keinoa: joko auton käytöstä on tehtävä niin kallista, ettei ihmisillä yksinkertaisesti ole varaa siihen (keppi), tai sitten julkisesta liikenteestä on tehtävä niin houkuttelevaa, että se pystyy kilpailemaan auton kanssa (porkkana).

Ja tässä on dilemma: jos julkista liikennettä todella kehitetään reittejä lisäämällä ja vuoroväliä tihentämällä, se ei enää ole sen paremmin tehokasta kuin ympäristöystävällistäkään. Julkisen liikenteen paradoksi on siinä, että se on hyvää vain toimiessaan huonosti.

Mikään ei ole tehottomampaa kuin tyhjänä kulkeva bussi. Niiden määrä moninkertaistuisi, jos valittaisiin porkkanalinja ja pyrittäisiin tekemään joukkoliikenteestä todella mukavaa. Henkilöauto on pieni yksikkö, joten se skaalautuu helposti kuljetusmäärän mukaan. Bussi on iso yksikkö, joten sen hukkaprosentti on aina suurempi. Mitä enemmän autoja pannaan liikenteeseen, sitä alemmaksi niiden käyttöaste laskee.

Lisäksi reitit on aina suunniteltava enemmistön mukaan, joten asiakas joutuu aina liikkumaan mutkien kautta, kenties vaihtamaan linjaakin. Bussikaistoista ja erikoisjärjestelyistä huolimatta tätä mallia ei voi saada kovin tehokkaaksi. Julkinen liikenne vie aina aikaa ja lisää turhan liikkumisen määrää.

Onneksi tilanne ei ole ihan näin synkkä. Metro on osoittanut, että joukkoliikennekin voi olla tehokasta ja lähes mukavaa. Maan alla ei tarvitse palella ja vuoroväli on mukavan tiheä. Mutta linjojen rakentaminen on äärimmäisen kallista ja asiakastiheys Suomen oloissa ihan liian alhainen, jotta se kannattaisi laajamittaisesti.

Toinen keino parantaa palvelua on tekniikka. Kuljetuksia voitaisiin niputtaa yhteen, vuorot voisivat olla älykkäästi reittinsä optimoivia ja dynaamisia, aikataulut ja bussien sijainnit voisi nähdä reaaliaikaisesti älypuhelimesta ja niin edelleen. Mutta ei tälläkään tavalla ihmeisiin pystytä.

Keppi on paljon vaikuttavampi kuin porkkana. Ruuhkamaksun keppi on niin ohut ja taipuisa, ettei sillä ole toivottavaa vaikutusta. Ja paksumman kepin käyttöön ei ainakaan vielä olla valmiita.

Vielä yksi ihmetys: työryhmän lähtökohtana on ajatus, että ruuhkamaksua perittäisiin Helsingin seudulla arkisin klo 6-18. Miksi ihmeessä, jos kyse on kerran ruuhkamaksusta?