Kannattajakortteihin perustuva presidenttiehdokkuus on kömpelö jäänne menneisyydestä

Suomi mainostaa vaalejaan erityisen luotettavina, mutta presidenttiehdokkaaksi vaadittava kannatuskorttijärjestelmä on nimeään myöten (kortti?!) kömpelö jäänne menneisyydestä. 

Puolueen ulkopuolisen ehdokkaan on kerättävä vähintään 20 000 kannattajakorttia, jossa tukija ilmoittaa nimensä, syntymäaikansa ja osoitteensa. Nämä kortit pitää lähettää etanapostissa, verkossa kortteja ei voi täyttää. Joku sitten tarkistaa, ettei korteissa ole keksittyjä nimiä ja että oikeat henkilöt eivät ole täyttäneet usean eri ehdokkaan kannattajakorttia. Jokainen voi kannattaa vain yhtä ehdokasta.

Aiemmin kortit piti kerätä joulukuun alkuun mennessä, nyt raja on joulukuun puolivälissä. Tarkastajilla on siis vain muutama päivä aikaa tarkistaa käsin kirjoitettujen korttien tiedot ja poistaa duplikaatit. Tänä vuonna kortteja tulee ennätysmäärä, sillä nimekkäätkin ehdokkaat ovat irtautuneet puolueista ja pyrkivät keräämään nimet itse. Tarkistettavana voi siis olla 5x20k eli 100 000 käsin kirjoitettua korttia. Kuulostaa mahdottomalta urakalta.

Kannattajakortti täytetään tekstaamalla. 

Miten tarkistus voitaisiin tehdä? Jonkun pitää poimia korteista nimi, osoite, syntymäaika, päivämäärä ja ehdokkaan nimi tiedostoon. Sen jälkeen lista ehkä lajitellaan aakkosjärjestykseen ja peräkkäiset samat nimet ja syntymäajat diskataan, mikäli ne kohdistuvat eri ehdokkaaseen. 

Menetelmä on kömpelö ja altis virheille, mutta toisin kuin ääntenlaskennassa, tässä ei pyritäkään absoluuttiseen tarkkuuteen ja ainoastaan varmistamaan, että ehdokkaalla on laajempaa kannatusta. Onko nimiä 18 000 vai 22 000 ei ole ratkaisevan tärkeää. Silti kömpelö manuaalinen prosessi antaa oudon kuvan modernista Suomesta. Mahdollisesti korteista tehdään vain pistotarkistuksia.

Järjestelmä on monin tavoin altis väärinkäytöksille. Keksittyjen nimien lisäksi vaikkapa puolison tai sukulaisen antama kannattajakortti voidaan mitätöidä jättämällä toinen kortti samalla nimellä, mutta eri ehdokkaalle. Osoite ja syntymäaika ovat helppoja selvittää. Silloin alkuperäinen kortti mitätöidään, eikä sen jättäjä ilmeisesti saa edes tietää tapahtuneesta.

Vuoden 2018 vaaleista löytyy myös kiintoisa uutinen, jonka mukaan tarkistuksen jälkeen kannattajakorttien tiedot ovat julkisia. Kuka tahansa voi siis tarkistaa, kenen ehdokkuutta puoliso tai sukulainen on tukenut. Uutisen mukaan listasta ei kuitenkaan saa laatia henkilörekisteriä (miten tämä sitten tulkitaankaan).

Toivottavasti julkiselle listalle päätyvät vain nimet, ei syntymäaikoja ja osoitteita. Ao. vaaleissa perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho ilmoitti tarkistavansa kaikki kilpailevan puolueen ehdokkaan kannattajat ja erottavansa heidät omasta puolueestaan.

Pohjimmiltaan taustalla on sama problematiikka kuin nettiadresseissa tai kuntalaisaloitteissa. Kannatusta voidaan mitata avoimella nimilistalla, joka täytetään netissä tai kirjoitetaan kadulla, ilman mitään tarkistuksia. Toinen vaihtoehto on tarkistaa henkilöllisyys vahvasti verkossa tai vaatia sitä kadulla nimensä kirjoittavalta, jolloin sitä koskevat kaikki GDPR-vaatimukset. Mitään välimuotoa ei ole. 

Molemmissa ääripäissä on omat ongelmansa. Vahvan todennuksen vaihtoehdossa ongelmaksi nousevat kustannukset (jokainen vahva tunnistus maksaa) sekä ne, joilla ei ole nettiä tai halua käyttää sitä.

PS. Nettikeskusteluista päätellen monelle tulee yllätyksenä, ettei voi kannattaa kuin yhtä ehdokkuutta. Useamman kortin jättäneeltä hylätään kaikki kannatukset. Siksi korttien tarkistaminen on tällä kertaa hyvinkin tarpeellista, vaikka kortteja kertynee ennätyksellinen määrä.

Lisäys 21.8.2023: Ilta-Sanomat selvitti kannattajakorttien tarkistusta. Tarkistukselle on tavallista enemmän tarvetta, sillä Ano Turtiainen tähtää eduskuntaan myös valitsijayhdistyksen ehdokkaana ja on pyytänyt Venäjää avuksi korttien keräämiseen. 

Sähköinen äänestäminen ei ole se suurin ongelma

Suomessa vallitsee kiitettävä yksimielisyys siitä, että vaalit pitää toimittaa lippuäänestyksenä. Sähköinen äänestys olisi liian kyberturvatonta ja mahdollistaisi ääntenlaskennan manipuloinnin. Virolaisia tämä seikka ei tosin haittaa ja verkkoäänestys on toiminut useissa vaaleissa ongelmitta.

Tiedän hyvin sähköisen äänestämisen riskit. Käsittelin niitä Kyberuhkia ja somesotaa -kirjassani monen sivun edestä. Kiinnostavin havainto oli, miten paljon virheitä perinteinen lippuäänestys on aiheuttanut. Ruotsin paikallisvaaleissa ulkopuoliset voivat helposti nähdä, mille puolueelle ääni on mennyt, eikä tätä pidetä maassa ongelmana. Turvallisuus on tunne ja tottumiskysymys, ei eksaktia tiedettä.

Lippuäänestyksen ongelmat eivät tietenkään ole argumentti sähköisen äänestyksen puolesta. Virheitä tuottavan järjestelmän korvaaminen vielä enemmän virheitä ja riskejä tuottavalla ei ole mikään perustelu.

Olen samaa mieltä: aika ei ole kypsä sähköiselle äänestykselle.

Mutta asiaan liittyy ajatusharha, jota käsittelen kirjassakin. Liiallinen huomion kiinnityminen sähköisen äänestyksen riskeihin johtaa siihen, että unohdamme kokonaiskuvan. Olipa äänestys sitten lipuilla tai netissä, tulos on oikea vain, mikäli koko vaalia edeltänyt ketju on aukottoman turvallinen.

Niin ei selvästikään ole. Yhdysvalloissa Trumpin voittoon vaikuttivat Venäjän somemainonta ja DNC-tietomurto sekä Cambridge Analyticalta ostettu mikrokohdentaminen. Jos kampanjointi ja vaalimainonta eivät toimi reilusti, on melko sama äänestetäänkö lipuilla, netissä vai huutoäänestyksellä.

Tämä ei ole pelkkä USA:n ongelma.Kirjaan ei mahtunut mielenkiintoinen case kolumbialaisesta hakkerista nimeltä Andres Sepulveda, joka maksua vastaan vääristi vaalikampanjointia useissa eteläamerikkalaisissa valtioissa lähes kymmenen vuoden ajan ennen kiinnijäämistään. Nyt hän istuu vankeustuomiotaan. Lue vaikka Bloombergin juttu How to Hack an Election niin saat perspektiiviä vaalivaikuttamiseen.

Suomessa on ensi vuonna useammat vaalit. Sen sijaan, että korostamme vaalien olevan luotettavat, koska ne perustuvat vanhaan lippuäänestykseen, meidän pitää kiinnittää paljon enemmän huomiota kaikkeen siihen, mitä tapahtuu ennen äänestystä.

Ja se on paljon vaikeampi tehtävä. Osaammeko edes kuvitella, millä kaikilla tavoilla vaalityötä vääristellään ja mikä on kykymme huomata tällaiset manipulointiyritykset?

Vaalit ovat isoja puolueita varten

Sähköinen äänestys on herättänyt huolta vaalien luotettavuudesta. Voiko sähköinen äänestäminen ikinä toteutua, kun hakkerit saattavat iskeä ja vääristää tuloksen? Ilman luottamusta ääntenlaskentaan ja tuloksen oikeellisuuteen ei ole vaaleja eikä liioin demokratiaa.

Vaalit ovat perinteisesti olleet Suomen ylpeydenaihe, mutta eilisissä vaaleissa tietotekniikka aiheutti ongelmia, vaikkei sitä edes käytetty. Sähköinen vaaliluettelo petti 11 kunnassa, kun tietokone väitti henkilön jo äänestäneen. Syynä oli inhimillinen erehdys: harjoituksissa oli käytetty oikeiden ihmisten henkilötunnuksia, joita ei muistettu poistaa ennen vaalien alkamista. Kerrassaan alkeellinen moka. Ääntenlaskenta hidasteli ja Vantaalla tulos selvisi vasta kello kolme aamuyöllä.

Nettiäänestyksen näkökulmasta kokemukset olivat ristiriitaisia: toisaalta nopeampi laskenta olisi tervetullut, toisaalta inhimillinen erehdys saa tekniikan takkuamaan silloinkin, kun äänestys tehdään paperilapuilla. Miten monta sähläystä mahtuisikaan aitoon sähköiseen äänestämiseen?

Nettiäänestys sopii Virolle, koska se osaa nämä hommat. Kansa luottaa tulokseen eikä pelkää hakkereita.

Vaalituloksia katsellessa herää kysymys, pääsivätkö hakkerit sittenkin sotkemaan vaalituloksia. Miten on mahdollista, että USA:ssa Trump valittiin presidentiksi, vaikka Hillary Clinton sai 2 868 519 ääntä enemmän? Liittovaltion vaalitapa selittää epäsuhdan, mutta ainakin minun mieleeni nousee kysymys: miten voimme sanoa hakkerien sotkevan vaaleja, jos emme osaa määritellä oikeaa tulosta?

Jos vähemmillä äänillä tulee valituksi, eikö järjestelmä ole silloin "rigged", kuten Trump väitti? Miten "oikeita" ovat paperivaalien tulokset? Kuvastavatko ne todella kansan tahtoa vai ovatko ne vain nykyisen, vääristyneen järjestelmän tuottama lopputulos, jota pidämme oikeana by definition?

Jos paperinen vaalijärjestelmä toimii näin, olisiko sähköinen äänestys yhtään sen huonompi?

Eilisissä kuntavaaleissa kokoomus sai 530 398 ääntä, demarit 497 204 ja keskusta 450 294 ääntä. Silti keskusta sai valtuustoissa 2823 paikkaa, demarit 1696 ja kokoomus 1492 paikkaa. Mitä järjestelmästä kertoo se, että kolmanneksi eniten ääniä saanut saa eniten paikkoja ja päinvastoin?

Tekninen selitys on selvä. Suomessa käytetään suhteellista vaalitapaa ja äänestykset ovat kuntakohtaisia. Jaoin puolueiden äänimäärät valtuustopaikkojen määrällä ja huomasin, miten suuria erot ovat.

Feministisen puolueen ainoa edustaja tarvitsi 6852 ääntä tullakseen valituksi, piraattipuolueen edustajat 4535 ja kommunistit 3792. Sitten tulee suuri hyppäys: itsenäisyyspuolue 920 ääntä, liberaalit 816, vihreät 596, kokoomus 355, vasemmistoliitto 342, kristillisdemokraatit 335, perussuomalaiset 295, sosiaalidemokraatit 293, RKP 266 ja keskusta on omassa luokassaan -- vain 160 ääntä.

Feministien ja keskustan ero on peräti 43-kertainen.

Ehkä meidän pitäisi sähköisen äänestyksen kauhistelun sijaan miettiä, kaipaisiko vaalijärjestelmä muita parannuksia? Miksi edes laskea puolueiden prosenttiosuuksia äänistä valtuutettujen sijaan?

Vielä yksi johtopäätös on selvä: feministien ja piraattien kannattaa jatkossakin edistää asiaansa sosiaalisessa mediassa ja muissa ei-parlamentaarisissa kanavissa. Vaalijärjestelmä syrjii heitä ja suosii isoja puolueita.

Kun äänimäärä ei vastaa vaalitulosta

Entä jos vaaleissa jokin puolue saisi 7,9 % äänistä ja sillä kahdeksan paikkaa. Kilpaileva puolue saisi 4,7 % äänistä mutta peräti 56 paikkaa.

Tämän täytyy olla esimerkki sähköisen äänestyksen vaaroista! Joku on varmaan hakkeroinut tuloksen. Olisi kannattanut pitäytyä vanhassa lippuäänestyksessä.

Paitsi että tulos on viime viikon Iso-Britannian vaaleista ja saatu aivan perinteisellä tavalla. Konservatiivit saivat 36,9 % äänistä (331 paikkaa), työväenpuolue 30,4 % (232 paikkaa), Skotlannin itsenäisyyspuolue 4,7 % äänistä (56 paikkaa) ja liberaalidemokraatit 7,9 % äänistä (vain 8 paikkaa).

Tuloksen taustalla on  brittiläinen vaalitapa, joka suosii suuria puolueita. Periaate on samanlainen kuin USA:ssa, jossa republikaanien George W. Bush valittiin vuonna 2000 presidentiksi, vaikka demokraattien Al Gore sai yli puoli miljoonaa ääntä enemmän.

Suomessakin vaaliliitot voivat vääristää tulosta niin, että vähemmän ääniä saanut valitaan.

Tällaiset lopputulokset saavat kysymään, miten demokraattinen ja oikeudenmukainen perinteinen lippuäänestys on -- kuvastaako se aidosti kansan tahtoa?

Tätäkin näkökulmaa on hyvä miettiä kun väitetään sähköisen äänestyksen mahdollistavan tuloksen vääristämisen. Miten voi vääristää sellaista, joka ei alunperinkään ole oikein?

Ääni katosi vaaleissa - tämäkö turvallista?

Vaalien yhteydessä on tapana kysyä, milloin meillä siirrytään sähköiseen äänestykseen. Viro on tässäkin edelläkävijänä. Siellä on äänestetty sähköisesti jo monissa vaaleissa eikä pelättyjä tietoturvauhkia ole havaittu.

Totta on, ettei sähköistä äänestystä saada täysin turvalliseksi. Yksi ääni per henkilö yhdistettynä vaalisalaisuuteen on mahdoton yhtälö. Lisäksi on vielä riski palvelunestohyökkäyksestä, teknisistä virheistä ja muista ongelmista. Niistä samoista, joista kärsimme joka päivä muissa tietojärjestelmissä.

Mutta miten luotettava perinteinen lippuäänestys mahtaa olla? Pidämme sitä täysin turvallisena, mutta onko kyse samasta ongelmasta kuin sähköisessä äänestyksessä: vaalisalaisuus estää tarkistamasta, onko tulokset laskettu oikein.

Yleensä ehdokkaiden äänimäärä on riittävän suuri peittämään mahdolliset virheet tai huijaukset. Joskus tulee harvinainen poikkeus. Kun alueella vain yksi henkilö äänestää ehdokasta (hän itse), äänen katoaminen paljastuu. Jos äänestäjiä olisi ollut kaksi, kumpikin luulisi oman äänensä olleen se ainoa. Suuremmista määristä puhumattakaan.

Ylen uutinen kertoo kommunistisen työväenpuolueen Eero Häkkilästä, joka ei saanut vaalipiiristä yhtään ääntä -- ei edes sitä, jonka hän itse antoi. Ääni hävisi jonnekin, eikä sitä löydy edes hylättyjen äänten joukosta.

Voi olla, että ehdokas numero 57 kirjoitti seiskan niin epäselvästi, että ääni meni numerolle 51. Tai sitten lipuke vain katosi prosessissa jonnekin, tahallaan tai tahattomasti.

Olipa syy mikä tahansa se saa meidät kysymään, miten luotettavia lippuäänestykset ovat. Kuinka monen muun ääni hävisi tai ohjautui väärälle ehdokkaalle?

Häkkilän äänen katoamista kompensoi se, että toisen miehen nimissä äänestettiin kahdesti. Kaikkea voi näköjään sattua.

Onko vanhanaikainen lippuäänestys sittenkään turvallisempi kuin netissä tai älypuhelimella äänestäminen? Vai onko kyse vain siitä, että lippuäänestyksen oikeellisuuden varmistaminen on täysin mahdotonta.

Lisäys 28.4.2015: Kyse ei enää ole ehdokkaan omasta äänestä. Ylen mukaan jo kolme henkilöä on kertonut äänestäneensä Häkkilää, joka ei kuitenkaan saanut yhtään ääntä. Asiasta on tehty rikosilmoitus. Kiinnostavaa nähdä, löytyykö asialle selitystä.

Sähköinen äänestäminen on vielä monen mutkan takana

Kuntavaalien alhainen äänestysprosentti nostaa esiin vaatimuksia sähköisestä äänestämisestä. Jos kerran nettipankissa voi hoitaa turvallisesti raha-asioitaan, miksei netissä voi myös äänestää?

Sähköinen äänestäminen kuulostaa yksinkertaiselta asialta, mutta siinä on monta koiraa haudattuna.

Ensinnäkin lain mukaan äänioikeutta on käytettävä henkilökohtaisesti, ja sitä mikään kotona tapahtuva äänestys ei pysty takaamaan. Lapset voisivat käyttää dementoituneen äitinsä tunnuksia tai joku voi äänestää matkoilla olevan puolisonsa sijaan. Myös äänten myyminen eniten tarjoavalle helpottuisi.

Toiseksi vain äänestyskopin yksinäisyys takaa sen, ettei äänestäjää painosteta. Kotona joku voisi uhkailla tai kiristää äänestämään haluamallaan tavalla. Tämä tosin voidaan ratkaista sallimalla useampaan kertaan äänestäminen, jolloin vain viimeinen ääni jää voimaan. Silloin kuitenkin äänet ja äänestäjät on tallennettava pysyvästi, mikä on tietoturvan ja vaalisalaisuuden kannalta ongelmallista.

Kolmas tekijä on tarkistuslaskenta. Miten ääntenlaskenta voidaan tehdä niin, että kaikki äänet on varmasti laskettu, mutta kenenkään äänestäjän henkilöllisyys ei paljastu?

Tällä hetkellä vaalituloksen luotettavuus ei ole mikään ongelma, se kun ei näytä nyt kiinnostavan edes kaikkia kansalaisia. Mutta jos yhteiskunnallinen tilanne kiristyy, vaalituloksen manipulointi -- tai edes perusteltu epäily siitä -- voi saada dramaattiset seuraukset.

Sitten on vielä tietoturva. Nettipankit ovat säilyneet turvallisina, mutta ne eivät yritäkään salata asiakkaan henkilöllisyyttä, mikä tekee tehtävästä oleellisesti helpomman. Lisäksi alati kehittyvät haittaohjelmat pystyvät huijaamaan asiakasta ja kiertämään jopa kertakäyttöisiä varmistuskoodeja.

Tietoturvan yksi vaatimus on palvelun saatavuus. Edes suurella rahalla varmistetut nettipankit eivät toimi täysin 24/7-periaatteella, vaan palvelimet ovat joskus nurin. Verkkopankeissa se ei haittaa, sillä laskut voi maksaa seuraavanakin päivänä. Äänestykselle varattu aikaikkuna on kuitenkin pieni ja kysyntäpiikki suuri, mikä on tietotekniikalle hankala yhdistelmä.

Mutta toisaalta: pitääkö sähköiseltä äänestämiseltä vaatia täydellistä oikeellisuutta, kun nykyinenkään järjestelmä ei ole aukoton? Kaikkia kirjoitettua numeroita ei saada tulkittua oikein eikä äänestäjän henkilöllisyyttä tarkisteta aukottomasti. Äänensä voi myydä lähettämällä kännykällä äänestyskopista otetun kuvan. Lisäksi utelias virkailija voi leimata kuoren sopivasti nurkasta, jolloin hän voi laskennassa tarkistaa ketä naapuri äänesti.

Sähköisen äänestyksen periaatteellisille ongelmille emme mahda mitään, mutta ehkä pian on aika tarkastella niitäkin uudessa valossa. Moni kertoo avoimesti Facebookissa ketä äänesti, joten onko entisenkaltainen vaalisalaisuus tarpeen? Pitääkö äänioikeuden todella olla luovuttamaton oikeus?

Jos vanhanaikainen lippuäänestäminen uhkaa jäädä keski-ikäisten ja eläkeläisten tavaksi valita toinen toisiaan päättäjiksi, siinä on suurempi uhka demokratialle kuin sähköisessä äänestämisessä. Mitä prosessista kertoo se, että kuntapäättäjiksi valittiin eniten 55-65-vuotiaita miehiä? Voidaanko edes lippuäänestystä pitää demokraattisena, jos siihen osallistuu jatkossa alle puolet äänioikeutetuista?

Jotain on pakko tehdä. Jos vaalilakeja ollaan valmiita muuttamaan, voimme jonain päivänä seurata Viron esimerkkiä ja siirtyä oikeaan tietoyhteiskuntaan. Virossa kansalaisilla on netissä toimiva henkilökortti ja viime vuoden parlamenttivaaleissa 141 000 virolaista äänesti sähköisesti.

Viime kädessä kyse on poliittisesta tahdosta, joka suurella todennäköisyydellä vaikuttaisi puolueiden saamiin ääniosuuksiin. Ja juuri sen vuoksi saamme odottaa sähköistä äänestystä vielä hyvinkin pitkään.

(muokattu Helsingin Sanomissa 1.11.2012 julkaistun yleisönosastokirjoituksen pohjalta)

Miksi niin harva äänesti?

Kunnallisvaalien äänestysprosentti jäi 58,2:aan, mikä on kolme prosenttiyksikköä vähemmän kuin edellisissä vaaleissa (61,3 %) ja kaukana 1980-luvun lukemista (jopa 78,5 %). Tällä menolla vuoden 2020 vaaleissa äänestää alle puolet äänioikeutetuista. Äänestyspäivän sää oli loistava, joten tällä kerralla edes huono sää -kortti ei auta.

Demokratian kannalta hiipuva kiinnostus on tietenkin huolestuttavaa. Pääministeri Katainen ehti jo kutsua tulosta "todella katastrofaaliseksi".

Mutta voiko asialle tehdä mitään? Ja onko kyseessä edes todellinen ongelma? Poliitikkojen mielestä laskeva trendi kertoo kansalaisten pahoinvoinnista ja syrjäytymisestä, mutta niin he sanovat kaikista ikävistä ilmiöistä. Äänestyslaiskuus voi kertoa monesta muustakin asiasta.

Kuten vaikkapa vaaliväsymyksestä. Vuonna 2011 oli eduskuntavaalit, alkuvuonna presidentinvaalit ja nyt kuntavaalit. Vuoden 2000 vastaavassa vaaliputkessa kunnallisvaalien äänestysprosentti jäi vielä alhaisemmaksi (55,8 %), vaikka Suomella meni loistavasti. Talous kukoisti, markka oli käytössä ja alkanut uusi vuosituhat näytti kaikin puolin lupaavalta.

Television lukuisat vaaliohjelmat eivät varsinaisesti lisää kiinnostusta. Samat puoluejohtajat istuvat ilta toisensa jälkeen eri kanavilla ja sanomalehtien nettivideoilla teennäisen hauskoissa tenteissä, joissa heiltä kysytään samoja keinotekoisia kysymyksiä. Heidät laitetaan leikkimään, kaksintaistelemaan keskenään ja ottamaan kantaa asioihin, jotka eivät millään tavalla ole edes vaalien aiheena (kuten kotimaan politiikka presidentinvaaleissa tai EU-asiat kuntavaaleissa). Raati arvioi puheenjohtajia Idols-tuomariston tapaan ja studioyleisö saa osoittaa suosiotaan.

Vaalitenteistä on tullut huonoa viihdettä. Kuka jaksaa katsoa sitä, kun parempaakin on tarjolla 14 muulla tv-kanavalla (muusta netistä puhumattakaan)?

Uurnille vaivautui lähinnä vanhempi väki, jolle äänestäminen on kansalaisvelvollisuus ja vuodesta toiseen toistuva rutiini. Nuorilla vastaavaa rutiinia ei ole. He ovat tottuneet välittömään vaikuttamiseen ja tykkäämiseen sosiaalisessa mediassa. Numeron kirjoittaminen paperilapulle muutaman vuoden välein ei vastaa heidän käsitystään vaikuttamisesta eikä edes oikeasta demokratiasta.

Fakta vain on, että muutamalla hyvällä Facebook- tai Twitter-päivityksellä voi vaikuttaa enemmän kuin äänestämällä -- ainakin, jos päivitys on niin hyvä, että se lähtee leviämään sosiaalisessa mediassa eteenpäin. Päivitykset vaikuttavat muihin äänestäjiin sekä kansanedustajiin ja kuntapäättäjiin.

Sähköinen äänestäminen voisi korjata tilannetta, mutta sekään ei poista itse perusongelmaa. Kun suora demokratia yleistyy koko ajan, miten paljon epäsuoraa demokratiaa jatkossa tarvitaan? Jääkö se vanhempien ihmisten kanavaksi? Käykö siis niin, että nettiaikana vain (sosiaalisesta mediasta) syrjäytyneet äänestävät?

Ehkä nuoria eivät edes kiinnosta entiseen tapaan elämän perustarpeet kuten asuminen, työ ja koulutus. Niitä pidetään itsestäänselvyyksinä. Kiihkeimmät keskustelut käydään tekijänoikeuksista, maahanmuutosta -- jopa potilastietojärjestelmistä. Ei ole sattumaa, että uusista pienpuolueista vaikuttavin on piraattipuolue.

Nuoret marssivat tekijänoikeuslakia (2005), nettisensuuria ja lapsipornosuodatusta (2008), Lex Nokiaa (2009) ja liian kallista potilastietojärjestelmää (2012) vastaan. Äänestetään ensi kerralla näistä, niin nuorten prosentit saadaan nousuun. Maailmanrauha, keskimatkan ohjukset tai työttömyys? Äh, faijan ja mutsin aikaisia juttuja. Kyllä ne joku hoitaa.

Lisätty YLE-uutinen 30.10.2012: http://yle.fi/uutiset/tutkija_laskeva_aanestaminen_kertoo_eriarvoistumisesta/6357460 -- niinpä tietysti. 

Vaalisalaisuus ei ole entisensä

Eilen illalla Ylen TV-uutisissa seurattiin Pekka Haaviston vaalitilaisuutta Rovaniemellä. Toimittaja haastatteli yleisöä ja kysyi jokaiselta, aikoiko tämä äänestää Haavistoa. Kaikki kertoivat kantansa. Eräältä henkilöltä kysyttiin jopa edellisen kierroksen äänestämisestä (Väyrystä, tietenkin).

Voi olla, että toimittaja oli leikannut juttuunsa vain ne, jotka suostuivat paljastamaan äänestyskäyttäytymisensä. Oleellista kuitenkin on että toimittaja ylipäätään kysyi asiaa. Vielä 20 vuotta sitten ei olisi tullut mieleenkään, että televisiossa kysyttäisiin tavallisilta ihmisiltä keitä he olivat äänestäneet. Sehän olisi ollut vaalisalaisuuden rikkomista!

Kiitos tosi-tv:n ja internetin, äänestämiseen ei enää liity suurta draamaa. Äänestämme euroviisuissa, Idolseissa, Big Brotherissa -- niin, ja presidentinvaaleissa. Joten mitä välii?

Jos paljastaa Facebookissa henkilökohtaiset tietonsa, valokuvansa, ilonsa ja surunsa, ei ole tarvetta salata myöskään äänen saanutta henkilöä tai puoluetta. Elämme avoimuuden ja läpinäkyvyyden aikaa.

Ne, jotka ovat aktiivisia sosiaalisessa mediassa, ovat muuttuneet äänestäjistä melkeinpä vaalityöntekijöiksi. Facebookissa ihmiset kertovat ketä äänestivät ja markkinoivat valintaansa muillekin. Näkyvä liputtaminen ehdokkaan puolesta on paikoin herättänyt kiusallista huomiota ja epäilyjä henkilön puolueettomuudesta työssään.

Moni nettiaktiivi miettii parhaillaan, käydäkö lainkaan äänestämässä. Yhden uurnaan pudotetun numeron merkitys on vähäinen. Netin kautta pystyy (ehkä) vaikuttamaan useisiin muihin ihmisiin ja heidän äänestämiseensä, mikä moninkertaistaa vaikutuksen. Mekanismi ei tietenkään ole näin suora, mutta toisin kuin numeron kirjoittaminen lipukkeeseen, nettivaikuttaminen ainakin tuntuu välittömältä ja tehokkaalta.

Vaalitulokseen voi nykyään vaikuttaa muutenkin kuin äänestämällä. Siksi väite, jonka mukaan "jos et äänestä, et voi myöskään valittaa" ei enää päde.

Tätä taustaa vasten olisi tärkeää jatkaa sähköisen äänestämisen kehittämistä. Vaikka siinä on omat ongelmansa, perinteinen lippuäänestys alkaa kohta vaikuttaa yhtä kömpelöltä ja epämukavalta kuin laskujen maksaminen pankin tiskillä. Ja se näkyy myös äänestysvilkkaudessa.

Viro - Suomi 1-0 tietoyhteiskunnassa

Tarkemmin sanoen tulos oli 100 000 - 12 234. Kyse on tietenkin sähköisesti äänestäneistä. Suomi vasta harjoittelee ja kompuroi, Virossa sähköisesti äänesti tänään 100 000 ihmistä.

Ja miten äänestikään! Ei kömpelösti pömpelissä nappia painaen (kuten Suomessa), vaan aidosti internetin kautta. Virolaiset tuntuvat luottavan tekniikkaan, sillä sähköisesti äänestäneiden määrä kymmenkertaistui edellisiin vaaleihin verrattuna. Meillä Suomessa kokeiltiin varovasti vuosi sitten ja sekin möhlittiin.

Ovatko suomalaiset liian varovaisia? Vai virolaiset tyhmänrohkeita ja lapsekkaan luottavaisia?

Kuinka vain, mutta Viro näyttää entiselle esikuvalleen miten tietoyhteiskuntaa käytännössä toteutetaan. Ainakin sähköisessä äänestämisessä ja henkilökortin käytössä Viro on maailman huippua.

Samaa ei voi sanoa Suomesta. Sähköinen henkilökortti täyttää 1,5 kuukauden kuluttua 10 vuotta. Olimme edelläkävijöitä, mutta jätimme mahdollisuudet käyttämättä.

Siirretään vaalipäivä kevääseen

Kenen idea mahtoi aikoinaan olla määräys siitä, että kunnallisvaalit pidetään lokakuun lopussa? Kaikkihan tietävät, että silloin Suomen sää on surkeimmillaan. Tämäkään vaalisunnuntai ei tee poikkeusta: taivaalta tulee vettä ja ennakkoon äänestäjiä peloteltiin jopa koko päivän kestävällä myrskyllä.

Todennäköisesti aika moni jättää äänestämättä, koska ei viitsi uhmata säätä ja lähteä äänestyspaikalle. Varsinkin näin lokakuun vaaleissa sähköinen äänestäminen kotoa käsin olisi tervetullut vaihtoehto.

Sähköiseen äänestämiseen liittyy tietoturvauhkia ja epävarmuutta. Mutta olemmeko me suomalaiset liiankin hyviä keksimään mörköjä? Virolaisilla oli ymmärtääkseni vain hyviä kokemuksia sähköisestä äänestämisestä. Miksi me pelkäämme poliittisen hakkeroinnin ja vallankaappauksen mahdollisuutta, mutta Viro ei?

Jos ei saada sähköistä äänestystä, niin siirretään sitten edes vaalipäivä kevääseen!

Testiryhmä hakkeroi äänestyslaitteet USA:ssa

Väittely sähköisen äänestyksen turvallisuudesta ylitti kuluneella viikolla uutiskynnyksen useaan kertaan. Tuorein argumentti sähköistä äänestystä vastaan on Youtubeen ladattu video, jossa kalifornialaisen Santa Barbaran yliopiston tietoturvaryhmä hakkeroi Sequoia-nimisen yhtiön äänestyslaitetta peukaloimalla sitä fyysisesti.

Videolla näytetään, miten hyökkääjä näpertelee kaikessa rauhassa varastossa koneen kanssa ja kopioi siihen usb-tikulta viruksen. Virus leviää kortteihin, joilla muut äänestyslaitteet alustetaan, ja näin koko äänestystä päästään peukaloimaan.

On selvää, että sähköiseen äänestämiseen liittyy riskejä. Siksi turvallisuus on otettava vakavasti, eikä tulosten manipulointia voi suoralta kädeltä tyrmätä science fictioniksi. Kaikki mahdolliset skenaariot on käytävä huolellisesti läpi.

Turha kuitenkaan hakea oppia tai varoittavia esimerkkejä Yhdysvalloista. Maan sähköiset äänestyslaitteet on jo moneen kertaan todettu kehnoiksi ja epäluotettaviksi. Nyt videoitu hyökkäystapa esiteltiin hakkerikonferenssissa jo muutama vuosi sitten, joten se on ollut hyvin tiedossa.

Ilmeisesti äänestämistä ei pidetä USA:ssa kovin tärkeänä, koska siihen ei panosteta tämän enempää. Ja miksi vaivautua, kun alle puolet kansasta vaivautuu äänestämään? Vaatimalla äänestäjiä rekisteröitymään voidaan vähentää ei-toivottujen kansanryhmien osallistumista. Muistamme yhä, miten Bushin Floridassa vuonna 2000 saamat äänet laskettiin. Ehkä joku suorastaan haluaa jättää tuloksiin tulkinnanvaraa?

Äänestysjärjestelmä, johon voidaan tuoda usb-tikulla ylimääräinen ohjelma, ei missään tapauksessa sovellu sähköisen äänestyksen alustaksi. Toisaalta on selvä, että mikä tahansa järjestelmä on vaarassa, jos hyökkääjä pääsee vapaasti puuhailemaan sen kanssa.

Sama pätee perinteiseen lippuäänestykseen. Jos hyökkääjälle annetaan tilaisuus päästä kahden kesken uurnan kanssa, hän voi pudottaa sinne satoja omaa ehdokasta tukevia lappuja.

Fyysinen turvallisuus on kaiken perusta - oli kyse sitten sähköisestä tai perinteisestä äänestyksestä.