Kansalaisaloitteet ja GDPR-tietosuoja

Hesari teki jutun siitä, miten tunnetut yritysjohtajat ja muut valikoidut henkilöt ovat kannattaneet erilaisia kansalaisaloitteita. Tutkivaa journalismia, kyllä, mutta hieman ehkä osoittelevaa ja yksipuolista. Se ei ole kuitenkaan minun arvioitavissa.

Kansalaisaloitepalvelun nettisivu.

Sen sijaan kiinnitän huomiota tietosuojaan. Moni tuntuu hämmästyneen, miten Hesari sai nimilistat aloitteiden kannattajista. Eikö vahvan todennuksen pitänyt turvata tietosuoja, vähän kuten äänestyksissä?

Tässä on ilmeisesti sellainen ajatusvirhe, että pankkitunnusten tai mobiilivarmenteen käyttö yhdistyy mielessä luottamukselliseen toimintaan, kuten pankkipalveluihin tai sähköiseen asiointiin Omakannassa, Kelassa tms. Mutta niin ei ole. Vahva tunnistus varmistaa henkilöllisyyden, mutta sen jälkeen tehtävien toimien luottamuksellisuus on ihan eri juttu.

Kansalaisaloitteen oma tietosuojasivu sanoo näin: 

Kun käyttäjä tunnistautuu ja täyttää kannatusilmoituksen sähköisesti, järjestelmä tallentaa allekirjoittajasta seuraavat kansalaisaloitelain mukaiset tiedot:

• Koko nimi
• Syntymäaika
• Kotikunta
• Vakuutus siitä, että henkilö on äänioikeutettu Suomen kansalainen ja kannattanut kyseistä aloitetta vain kerran

Järjestelmä ei tallenna kannatusilmoituksen allekirjoittajan henkilötunnusta.

Henkilötunnuksesta lasketaan tiiviste, jolla varmistetaan, ettei sama henkilö anna kannatustaan useita kertoja. Tiivisteestä ei voi päätellä henkilöllisyyttä. Ilmeisesti HETUn perään liitetään vielä aloitekohtainen lisätunnus ennen tiivisteen laskemista, jotta ei voida tutkia mitä kaikkia aloitteita jokin tietty henkilö on allekirjoittanut.

Vähän myöhemmin todetaan, että "Kansalaisaloitteen vastuutahot voivat luovuttaa tietoja kannatusilmoitusten allekirjoittajista vain Digi- ja väestötietovirastolle. Mikäli Digi- ja väestötietovirasto vahvistaa, että kansalaisaloite on kerännyt vähintään 50 000 kannatusilmoitusta, voi Digi- ja väestötietovirasto antaa kannatusilmoituksista tietoja eli sen hallussa olevat tiedot ovat julkisia."

Jos aloite ylittää kynnyksen, DVV voi tehdä tiedoista julkisia. Silloinkaan aloitteen vastuuhenkilöt eivät saa julkistaa allekirjoittajien nimiä. Oletan, että kuka tahansa kiinnostunut voi kuitenkin tehdä kyselyitä nimistä DVV:lle. Tämän lisäksi journalistisiin tarkoituksiin on eri säädöksissä poikkeuksia, joten Hesarin toiminnassa ei pitäisi olla mitään oikeudellista ongelmaa.

Hieman yllättävää, että niin moni on pitänyt kannatusilmoituksia salaisina. Kaduilla pyydetään joskus allekirjoituksia erilaisiin tarkoituksiin. Listat ovat avoimesti näkyvissä ja avoimuus on osa demokraattista prosessia. Muutenhan laatijat voisivat itse tehtailla kannatusilmoituksia. Puolueiden ja ehdokkaiden kohdalla tästä on joskus herännyt epäilyksiä.

Ennen kansalaisaloitteen virallistamista oli tapana kerätä nimiä nettiadresseilla. Siellä kaikki nimet olivat näkyvissä, ja ovat vieläkin. Esimerkiksi tämä adressi Carea Koulun säästäminen Kouvolan Kuusankoskella.

Mitä me tästä opimme? Kannattaa lukea käyttäjäsopimus (EULA) ja yksityisyyslauseke myös kotimaisissa palveluissa, niin ei tule vääriä oletuksia. Ja tietenkin kannattaa kannattaa (heh) vain sellaisia aloitteita, joiden takana on valmis seisomaan omalla nimellään. Muutkin kansalaisvaikuttamisen muodot, kuten mielenosoitukset, ovat varsin julkisia.

Miksi niin harva äänesti?

Kunnallisvaalien äänestysprosentti jäi 58,2:aan, mikä on kolme prosenttiyksikköä vähemmän kuin edellisissä vaaleissa (61,3 %) ja kaukana 1980-luvun lukemista (jopa 78,5 %). Tällä menolla vuoden 2020 vaaleissa äänestää alle puolet äänioikeutetuista. Äänestyspäivän sää oli loistava, joten tällä kerralla edes huono sää -kortti ei auta.

Demokratian kannalta hiipuva kiinnostus on tietenkin huolestuttavaa. Pääministeri Katainen ehti jo kutsua tulosta "todella katastrofaaliseksi".

Mutta voiko asialle tehdä mitään? Ja onko kyseessä edes todellinen ongelma? Poliitikkojen mielestä laskeva trendi kertoo kansalaisten pahoinvoinnista ja syrjäytymisestä, mutta niin he sanovat kaikista ikävistä ilmiöistä. Äänestyslaiskuus voi kertoa monesta muustakin asiasta.

Kuten vaikkapa vaaliväsymyksestä. Vuonna 2011 oli eduskuntavaalit, alkuvuonna presidentinvaalit ja nyt kuntavaalit. Vuoden 2000 vastaavassa vaaliputkessa kunnallisvaalien äänestysprosentti jäi vielä alhaisemmaksi (55,8 %), vaikka Suomella meni loistavasti. Talous kukoisti, markka oli käytössä ja alkanut uusi vuosituhat näytti kaikin puolin lupaavalta.

Television lukuisat vaaliohjelmat eivät varsinaisesti lisää kiinnostusta. Samat puoluejohtajat istuvat ilta toisensa jälkeen eri kanavilla ja sanomalehtien nettivideoilla teennäisen hauskoissa tenteissä, joissa heiltä kysytään samoja keinotekoisia kysymyksiä. Heidät laitetaan leikkimään, kaksintaistelemaan keskenään ja ottamaan kantaa asioihin, jotka eivät millään tavalla ole edes vaalien aiheena (kuten kotimaan politiikka presidentinvaaleissa tai EU-asiat kuntavaaleissa). Raati arvioi puheenjohtajia Idols-tuomariston tapaan ja studioyleisö saa osoittaa suosiotaan.

Vaalitenteistä on tullut huonoa viihdettä. Kuka jaksaa katsoa sitä, kun parempaakin on tarjolla 14 muulla tv-kanavalla (muusta netistä puhumattakaan)?

Uurnille vaivautui lähinnä vanhempi väki, jolle äänestäminen on kansalaisvelvollisuus ja vuodesta toiseen toistuva rutiini. Nuorilla vastaavaa rutiinia ei ole. He ovat tottuneet välittömään vaikuttamiseen ja tykkäämiseen sosiaalisessa mediassa. Numeron kirjoittaminen paperilapulle muutaman vuoden välein ei vastaa heidän käsitystään vaikuttamisesta eikä edes oikeasta demokratiasta.

Fakta vain on, että muutamalla hyvällä Facebook- tai Twitter-päivityksellä voi vaikuttaa enemmän kuin äänestämällä -- ainakin, jos päivitys on niin hyvä, että se lähtee leviämään sosiaalisessa mediassa eteenpäin. Päivitykset vaikuttavat muihin äänestäjiin sekä kansanedustajiin ja kuntapäättäjiin.

Sähköinen äänestäminen voisi korjata tilannetta, mutta sekään ei poista itse perusongelmaa. Kun suora demokratia yleistyy koko ajan, miten paljon epäsuoraa demokratiaa jatkossa tarvitaan? Jääkö se vanhempien ihmisten kanavaksi? Käykö siis niin, että nettiaikana vain (sosiaalisesta mediasta) syrjäytyneet äänestävät?

Ehkä nuoria eivät edes kiinnosta entiseen tapaan elämän perustarpeet kuten asuminen, työ ja koulutus. Niitä pidetään itsestäänselvyyksinä. Kiihkeimmät keskustelut käydään tekijänoikeuksista, maahanmuutosta -- jopa potilastietojärjestelmistä. Ei ole sattumaa, että uusista pienpuolueista vaikuttavin on piraattipuolue.

Nuoret marssivat tekijänoikeuslakia (2005), nettisensuuria ja lapsipornosuodatusta (2008), Lex Nokiaa (2009) ja liian kallista potilastietojärjestelmää (2012) vastaan. Äänestetään ensi kerralla näistä, niin nuorten prosentit saadaan nousuun. Maailmanrauha, keskimatkan ohjukset tai työttömyys? Äh, faijan ja mutsin aikaisia juttuja. Kyllä ne joku hoitaa.

Lisätty YLE-uutinen 30.10.2012: http://yle.fi/uutiset/tutkija_laskeva_aanestaminen_kertoo_eriarvoistumisesta/6357460 -- niinpä tietysti. 

Mikseivät autoilijat saa kääntyä punaisista valoista oikealle?

Montako kertaa olet autoilijana seissyt punaisissa valoissa odottaen vuoroasi, vaikka tiellä ei ole lainkaan liikennettä? Yhdysvalloissa autoilijat saavat kääntyä risteyksestä oikealle, vaikka niille palaisikin punainen valo. Kääntyminen tapahtuu tietenkin omalla vastuulla, joten mahdollisia pyöräilijöitä, jalankulkijoita ja muita autoilijoita tulee väistää.

Tietääkseni tätä sääntöä ei sovelleta yhdessäkään Euroopan maassa. Mistähän syystä?

Avoin ministeriö on vapaaehtoisorganisaatio, joka kerää ideoita kansalaisaloitteita varten. Sivulla on listattu joukko valmiita ehdotuksia, joista pisimmällä on aloite turkistarhauksen kieltämiseksi.

Ja yllätys: myös oikealle kääntymisen salliva aloite on mukana. Jos pidät ajatusta hyvänä, käy tukemassa aloitetta ja tutustu muutenkin modernin kansalaisvaikuttamisen mahdollisuuksiin.