perjantai 8. marraskuuta 2019

Konstantin Ignatov laulaa kuin lintu

New Yorkissa tällä viikolla alkanut oikeudenkäynti Mark Scottia vastaan on ollut mielenkiintoista seurattavaa. Scottia syytetään 400 miljoonan dollarin rahanpesusta. Hänen lisäkseen Onecoinin rahoja ovat pesseet muutkin Ruja Ignatovin rikostoverit. Kun rikollista rahaa on miljardikaupalla, sen peseminen käy jo työstä.

Mielenkiintoiseksi istunnot ovat tehneet todistajana esiintyvä Konstantin Ignatov, joka Rujan kadottua lokakuussa 2017 otti haltuunsa tältä jääneen johtajan paikan. Kaikesta näkee, ettei Konstantin ole paatunut rikollinen, vaan täysin kokematon maallikko, joka astui siskonsa jättämiin liian suuriin saappaisiin.

Kahdeksan kuukauden istuminen newyorkilaisessa tutkintavankilassa on tehnyt tehtävänsä. Konstantin on laulanut tietonsa yllättävänkin avoimesti ja rehellisesti ottaen huomioon, että myös häntä itseään uhkaa vuosien vankeustuomio. Hän ei ole vedonnut muistamattomuuteen eikä kieltäytynyt vastaamasta, kuten elokuvien konnat usein tekevät.

Harmi vain, ettei edes Konstantin tunnu tietävän, missä sisko piilottelee. Ruja ilmeisesti arvasi, että veli murtuu kuulustelussa helposti, eikä siksi paljastanut olinpaikkaansa edes hänelle.

Muutama tieto Konstantinin paljastuksissa on pistänyt erityisesti silmään. Ruja vei mukanaan 500 miljoonaa, Sebastian Greenwood varasti sata, mutta palautti osan Rujan huomattua tapahtuneen. Valtavien rahasummien keskellä ahneus saa huijarit huijaamaan myös toisiaan.

Meno Sofian konttorilla on ollut kuin elokuvista: setelipinoja on säilytetty kolmannen kerroksen kassakaapissa ("joka oli pienen huoneen kokoinen") ja Hongkongissa seteleille on ollut oma asunto ("special apartment in Hong Kong that was filled with cash"). Huijauksen johto on keskustellut keskenään cryptophone-salauspuhelimilla estääkseen viranomaisten puhelinkuuntelun. Ruja on ostanut miljoonan dollarin korun ja rakastanut luksuselämää. Johdon välillä on ollut ihmissuhdedraamoja, kuten missä tahansa työyhteisössä.

Mitä vielä paljastuukaan Konstantinin ja Sebastian Greenwoodin omissa oikeudenkäynneissä?

Konstantin Ignatovia kuullaan todistajana rahanpesusyytteisiin.
Vapauttakaa Konstantin -sivuston kuvissa Konstantin näytettiin afrikkalaisten lasten parissa. Oikeudessa hän myönsi riistäneensä ("rip off") näitä vähävaraisia ihmisiä, mikä on todella halveksittavaa. Ugandalaiset eivät osaa varoa pyramidihuijauksia eivätkä lipeväkielisiä eurooppalaisia, mutta ovat valmiita sijoittamaan rahansa nopean rikastumisen toivossa. BBC:n Missing Cryptoqueen -podcastin viimeinen 8. jakso kertoi, miten Onecoin oli vallannut Ugandan ja saanut pastorin markkinoimaan järjestelmää seurakuntalaisilleen, jotta pääsi itse ostamaan uuden Land Roverin.

Häpeällistä kyllä, Ugandassa kiersi Tommi Vuorisen johdolla muitakin suomalaisia tätä "lähetystyötä" tekemässä.

Kiinnostavaa muuten, ettei Konstantin ole oikeudessa kertaakaan väittänyt, että kyse oli vain talouskoulutuksen myynnistä. Pelin henki on ollut kaikille selvä.

Vaikka sisko väitti Konstantinille järjestelmän olevan laillinen, tämä kommentoi oikeudessa: "There was many red flags. Promises of getting rich quick. I don't see that with Coca-Cola." Näitä punaisia lippuja on ollut niin paljon, ettei yksikään verkoston aktiivi voi vedota tietämättömyyteen.

Kun ihminen on päättänyt sulkea silmänsä todellisuudelta, mikään ei horjuta hänen uskoaan. Suljetussa Onecoin-ryhmässä Tommi Vuorinen väittää yhä kannattajilleen, että uutisointi on vääristeltyä ja vihaajien (heitterien) tuottamaa. Hän neuvoo jäseniä odottamaan faktoja Sofian konttorista. Mutta kun Konstantin, joka vielä kahdeksan kuukautta sitten johti koko pyramidia, kertoo tietonsa, edes Vuorinen ei voi kuitata niitä vihaajien mustamaalauksena.

Vuorinen viittaa Onecoinin KYC-mekanismiin (lähetä meille kopio henkilöllisyystodistuksestasi) ja sisäiseen Deal Shaker -kauppapaikkaan, aivan kuin niillä olisi jotain merkitystä Onecoinia arvioitaessa. Jos mitään valuuttaa ja lohkoketjua ei ole, ei myöskään millään sen päälle rakennetulla ole merkitystä.

Marraskuussa 2015 KRP lopetti Onecoin-tutkimuksensa ja jäi odottamaan lähdekoodin julkistamista, jotta voisi arvioida mahdollista rikollista tekoa. Nyt ei enää tarvitse odottaa. Konstantin on itse myöntänyt huijauksen.

Nyt töihin, KRP!

230 kommenttia:

1 – 200 / 230   Uudempi›   Uusin»
Anonyymi kirjoitti...

Olen positiivisesti yllättynyt ollut Konstantinin rehellisyyteen ja suorasanaisuuteen.
Mielestäni tästä syystä hän ansaitsisi hieman lyhyemmän tuomion, kuin että vielä yrittäisi oikeuttakin sumuttaa.
Huijareissakin on näköjään eri tasoisia kavereita.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Konstantin antoi vilpittömän vaikutelman jo ennen pidätystään; täysin erilainen kuin siskonsa siis. Hän astui keulakuvaksi, koska sisko tarvitsi tehtävään luotettavan henkilön. Toisaalta hän olisi voinut myös kieltäytyä.

Yhteistyö viranomaisten kanssa epäilemättä lyhentää hänen tuomiotaan. Kiinnostavaa nähdä, minkä asenteen kokenut huijari Sebastian Greenwood ottaa - itse Rujasta puhumattakaan.

Anonyymi kirjoitti...

Ja diipa daapa roska onecoin face ryhmässä senkun jatkuu, nyt Reiman roskan vuoro

Reima Liukku

DS Tiedoitus! ������

Koskien Konstantin haters uutisointia ,joita nyt
on sitten eri muunnelmia tullut erinäisistä tietolähteistä . Näitä onkin ollut odotettavissa
kun DS kauppiaiden jäsenmäärät ovat lähteneet
hyvään nousuun ja valmistautuminen exchangeen on ollut haters leirille myös tiedossa ,viime aikojen yhtiön erinäisten toimenpiteiden johdosta !
Kuten aiemmin niin varsinkin nyt on odotettava yhtiön virallista tiedotusta ! Eli kuten tähänkin asti on Scam uutisointi sekä valheellinen propaganda ollut erittäin vahvasti organisoitua OC/OL vastaan jo vuosia , niin mitä olemme voineet odottaa nyt muuta kuin yhä aggressiivisempia toimenpiteitä sekä viime hetken hyökkäyksiä jotka on suunnattu
nimenomaan OneLife sekä DS kauppiaiden rivien ja yhteishengen hajoittamiseen. Ystävät hyvät !Yhtiöllä on 5vuotta tullut täyteen. Tähän asti on ehtinyt tapahtua paljon mutta nyt on vielä mentävä läpi muutamia negatiivisia vaiheita jotka nämä uutisoinnit aiheuttavat ! Ihmisiä on tullut ja mennyt !
Mutta periksi ei olla annettu .Te olette yhä mukana vahvasti! Koskaan emme ole olleet pidemmällä kuin nyt ! Johtuen OneLife perheen yhtenäisyydestä globaalisti. Nyt hyvät energiat liikkeelle ja negatiivisia uutisointia tulee välilllä niin ne eivät voi kumota Saksan tutkimusten
tuloksia. Konstantin on kovan painostuksen allavarmastikin mutta näillä manipuloiduilla uutisilla ei ole mitään virallista pohjaa. Joten odotellaan yhtiön virallista uutisointia asiasta .

Ok ..Tsemppiä kaikille ☺️����

deckfromacard kirjoitti...

"Jos mitään valuuttaa ja lohkoketjua ei ole, ei myöskään millään sen päälle rakennetulla ole merkitystä."

Itseasiassa... BitConnectilla oli lohkoketju ja valuutta. Silti se oli pyramidihuijaus. OneCoinissa (ja DagCoinissa) koko kuvio on ilmeinen koska firmaan ei tule euroja muualta kuin uusien jäsenten liittymismaksuista ja näin ollen tunkitusbonuksissa vanhoille jäsenille maksetaan tuottoja uusien jäsenten liittymismaksuista. (Eli pyramidihuijaus. Ei pitäisi olla vaikeaa edes KRP:lle.)

Tämä oikeudenkäynti Jenkkilässä kertoo paljon kun puolustus ei edes yritä sanoa että kyseessä EI olisi huijaus. Se johtuu vanhojen pyramidikusetusten kautta saaduista ennakkotapauksista ja siitä seuranneesta linjanvedosta jossa nämä on todettu samaksi asiaksi:

- "Kun liityt jäseneksi ja maksat jäsenmaksun, saat ilmaisena kylkiäisenä tämän tuotteen."
- "Jos ostat tämän tuotteen, voit liittyä jäseneksi halvemmalla."
- "Sinun pitää liittyä jäseneksi voidaksesi ostaa tämän tuotteen."
- "Kun ostat tämän tuotteen, liityt jäseneksi automaattisesti ja ihan ilmaiseksi."

Kaikissa neljässä tapauksessa ihmiseltä otetaan rahaa ja hänestä tulee jäsen. Yhdysvaltain lain silmissä raha on jäsenmaksuun rinnastettavaa jokaisessa tapauksessa ja tuote on merkityksetön, vaikka firma väittäisikin että raha käytetään vain tuotteeseen.
Tästä linjanvedosta seuraa että jos verkostomarkkinointifirmassa tuotteen voi ostaa vain liittymällä jäseneksi (tai tuotteen ostaessa sinusta tulee automaattisesti jäsen), kyseessä on Yhdysvalloissa automaattisesti pyramidihuijaus.

Lisäksi Jenkkilässä on jo Herbalifen ja Vemman jäljiltä ennakkotapaukset joissa on vedetty selvä linja että vaikka tuotteen voisi ostaa ilman jäsenyyttä, jos tuotteen myyntiä jäsenistön ulkopuolelle ei tapahdu (tai myynti tapahtuu enimmäkseen jäsenille) -> uusien jäsenien rahoja siirretään vanhoille jäsenille -> Pyramidihuijaus.

Tässä Suomi laahaa jäljessä kun ei ole näitä linjanvetoja tehty.

Norjassa muistaakseni oli linjanvetona että yli 50% myynnistä pitä tapahtua muille kuin jäsenille jotta kyseessä ei ole pyramidihuijaus. Norjan arpajaisviranomainen pyysi OneCoinilta todisteita siitä että näin on mutta sai vain selittelyjä siitä miten OneCoinilla ei ole toimintaa Norjassa ja sitäpaitsi koulutusta tässä vain myydään.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllähän KRP:n pitäisi jo herätä, ja antaa vaikka etsintäkuulutus kaikista suomen haaran Onecoin-profeetoista, kuten Vuorisesta ja Wahlroosista, tosin oikeudenkäynistä voisi tulla suomen oloissa hyvin hankala ja kallis, koska kyseessä on kansainvälinen megaluokan huijaus.

veikkaisin että ainakin Wahlroos on jemmannut omaisuuttaan, rahojaan ja autojaan ympäri maailmaa, ettei häneltä ainakaan saisi penniäkään suomalaisten menettämiä rahoja takaisin.

Anonyymi kirjoitti...

Tommin sensuuri facepalstalla on nyt kova. Tämän kirjoittaja heitettiin heti ulos ryhmästä.

"Eihän tämä voi laittaa vihaajen piikkiin jos kerran Konstantin kertoo totuuden?? Ja sääli että näin kävi kuin olisi ollut tarvetta noilla kolikoilla mutta hyvä puoli kanssa että totuus tuli nyt sitten esiin niin ei tarvi en"

Ja_e kirjoitti...

Kommentteja Reima Liukun paatoksen:

Raine Henrik Ahopelto:
Jep, tässä vaiheessa olisi kyllä hyvä kun putkahtaisi tieto, että Exchange aukeaisi ”nyt”, niin loppuisi kaikki mustamaalaamiset tai ainakin puolittuisi ja kaikilla loppuisi pienimmätkin epäilyt...

Mikael Enberg
Eihän tämä voi laittaa vihaajen piikkiin jos kerran Konstantin kertoo totuuden?? Ja sääli että näin kävi kuin olisi ollut tarvetta noilla kolikoilla mutta hyvä puoli kanssa että totuus tuli nyt sitten esiin niin ei tarvi enää miettiä ja odottaa vuosia että mitä tapahtuu.

Walker Maito Mustanaamio
Valot päällä mut ei ketään kotona vai trolli?

Mikael Enberg
Joo totuus kirvelee tiedän.

Ensimmäinen onecoinisti joka julkisesti myöntää että metsään meni. Toiset pitävät trollina tai miuten vaan pimeydessä vaeltavana.

Anonyymi kirjoitti...

Mutta näitä uskovaisia face ryhmässä vielä riittää:

Marie Lehtimäki: Niin. Mitä enemmän ihmiset sivistävät itseään ja siten alkavat hahmottaa isoja kokonaisuuksia...alkavat saavuttaa paikkaansa siellä 5% ihmisjoukkossa, jotka ymmärtävät kyseenalaistaa median roolin...ymmärtää ekosysteemin tarkoituksen...maailman tilanteen....auktoriteettien kyvyn "kyykyttää"...ymmärtää moninaisen kokonaisuuden jonka jokainen palanen on oltava paikoillaan ennen uutta kaupankäyntitapaa. Eilen sohastuani ihan mielenkiinnosta muurahaispesää toisessa...ei OC ...ryhmässä pääsin todistamaan yleisön vihapelon uutta ekosysteemiä kohtaan. Massojen asenne näyttää vaikuttavan suureen osaan ihmisistä. Tiedon puute. Pelko. Ne haasteet kun voittaa, saavuttaa paljon. Mukavaa talvista viikoloppua kaikille

(reima tietysti heti tykkäsi)

Anonyymi kirjoitti...

Ja tommi taas vauhdissa:

Tommi Vuorinen
Ylläpitäjä · 2 min
POHDINTAA.

Pääasiallinen syyte Konstantinin osalta on digitaalinen huijaus (wire fraud). Nyt siis USA:n syyttäjäviranomainen väittää, että yhtiöllä ei ole ollut lohkoketjua, eikä siten koko virtuaalivaluuttaa. Ruja Ignatova olisi siis ollut huijaamassa kaikkia alusta asti ja Konstantin jatkanut huijausta hänen siirryttyä sivuun.

Kiistämätön fakta kuitenkin on, että yhtiö selvitti Bulgarian/Saksan syyttäjänlaitosten suuren tutkinnan puhtain paperein ja todisti aidon lohkoketjun viranomaisille. Mikäli sitä ei olisi ollut, niin toiminta olisi väistämättä lopetettu viranomaisten toimesta tuolloin. Myös Suomen KRP on todennut, ettei ole saanut ylemmältä taholta ohjetta ryhtyä toimiin eli asiat on selvitetty.

Onko siis niin, että Ruja Ignatova aloitti niin hyvän huijauksen, että päätyikin tekemään siitä todellisen ja jättimäisen liiketoiminnan?!?

Ketä/keitä sitten on tarkkaan ottaen huijattu ja miksi/mistä pitäisi tehdä tutkintapyyntö poliisille, kuten Petteri Järvinen toitottaa?

Tässä faktoja:

1. Yhtiön kotisivut toimivat normaalisti. Yhtiön pääkonttori on avoinna ja siellä voi vierailla.

2. Kaikilla on kolikot tileillään, kun profiilitiedot ja KYC-dokumentit on kunnossa.

3. Coinsafen korot on maksettu tileille.

4. Käteistilin varoja saa kotiutettua omalle pankkitilille. Prosessi on hidas, mutta toimii.

5. Yhtiö on todentanut lohkoketjun Euroopan viranomaisille. Väite muusta on valhetta.

6. Dealshaker-kauppa-alusta toimii ja uusia kauppiaita tulee jatkuvasti. Kolikoilla voi ostaa tuotteita ja palveluita. Kauppiaiden aitous on todennettu suuressa tutkinnassa.

7. Yhtiö on rakentanut franchise-järjestelmän, jolla varmistetaan aidot ja rehelliset kauppiaat, sekä asianmukainen hinnoittelu. Nämä frankkarit ovat omilla yrityksillään ja kasvoillaan tekemässä asiaa.

8. Yhtiö on ilmoittanut kolikkopörssin tulosta, kun kaikki tarvittavat luvat/lisenssit on saatu. Aikataulu tässä ei ole yhtiön käsissä, vaan lupaviranomaisten.

9. Yhtiö toimii kansainvälisen rahanpesulainsäädännön Tunne Asiakkaasi-käytäntöjen mukaisesti.

Ryhmän myyrä/myyrät voivat ystävällisesti jakaa tämän informaation mahdollisimman monelle taholle, kiitos.

Anonyymi kirjoitti...

Ei ole ensimmäinen, mutta kaikki jotka vähänkin kritisoivat tai edes tuovat tosiasioita esiin lentävät ryhmästä samantien ja Tommi poistaa kommentit niinkuin tässäkin tapauksessa kävi.

Anonyymi kirjoitti...

KIITOS PETTERI!

Kommentoin ONECOIN:ia koskevaa kirjoitustasi n. 4 vuotta sitten ja lupasin palata aiheeseen olivatpa epäilyksesi oikeat tai väärät.

Viestissäni tituleerasin itseäni tulevaksi Onecoin sijoittajaksi ja täytyy todella otsikon mukaisesti Kiittää sinua Petteri että jäin todellakin vain tulevaksi sijoittajaksi!!

Taustaa:

2015 Olin suhteellisen isojen summien kanssa sijoittamassa Onecoiniin ja puhemiehenä minulla oli paikallinen myynnin ammattilainen joka oli kovasti innoissaan tästä "uudesta bitcoinista".
Ensimmäisessä tapaamisessa käytiin läpi tulevaisuuden näkymiä, tulevia mastercard-kuvioita ja soitettiiinpa kahvipöydästä jopa itse maajohtaja Vuoriselle!!

Olen itse B2B myynnin ammattilainen ja kaavailin mielessäni mahdollisuuksia hyödytää kontaktejani tässä "uudessa bitcoin" sijoituksessa.
Ennen päätöksen tekoa Onecoinistiksi ryhtymisestä, tietysti googletin Onecoinin ja sieltä päädyin Blogisi pariin.

Blogiasi luettuani päätin että otan aikalisän Onecoinin kanssa ja kirjoitin myös yhden kommenttin jossa provosoivaan sävyyn vielä kyseenalaistin myös blogisi puolta asioista.

Tämä päätös sivusta seuraamisesta oli tietysti erittäin kannattava ja todella kiitän sinua Petteri tästä!

Mielestäni Onecoinin teki erittäin vaaralliseksi se että tähän lähti mukaan myynnin ammattilaisia. Olisin myös itse tuonut "pöytään" kymmeniä, ellen satoja sijoittajia.

Valitettavasti moni ei blogiasi löytänyt ja lopputulos onkin jo kaikilla tiedossa.



Nyt kun savun hälvettyä jäljelle on jäänyt vain kylmä kone, Onecoinin nettisivu joka edelleen mainostaa:

"Join the Financial Revolution"

jää viimeiseksi toiveeksi että Herra Vuorinen joutuisi rikosoikeudelliseen vastuuseen.

Hämmästyn suuresti jos Facebookissa "Global leader for Onelife Network" itseään tituleeraava herra ei ole pian etsintäkuulutettu, onhan pidätyksiä tehty muuallakin.

Suomi on hakenut espanjan aurinkorannoilta huomattavasti pienemmillä summilla valtion kassaan vajetta aiheuttaneita herroja tiilenpäitä lukemaan.

Omalla matematiikallani Bulgariaan työnnetyt koulutuspaketti rahat ovat pois suomesta, ostovoimasta ja verokassasta.

Puhumattakaan Vuorisen "lomakassasta" joka lienee koostuvan ostettujen koulutusten provisiomaksuista. Nämä provisiomaksut käsittääkseni toimivat onecoinissa ja tämä seikka piti pyramidin hengissä ja kasvussa.


Päätän sanoihin joita ei voi liikaa toistaa:


KIITOS PETTERI!


-Ponzitiivari-





Tähän lopuksi vielä:

Jokainen voi miettiä täyttyykö Vuorisen toiminnassa petoksen tunnusmerkit,

1 § (24.8.1990/769) Petos. Joka, hankkiakseen itselleen tai toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä taikka toista vahingoittaakseen, erehdyttämällä tai erehdystä hyväksi käyttämällä saa toisen tekemään tai jättämään tekemättä jotakin ja siten aiheuttaa taloudellista vahinkoa erehtyneelle tai sille, jonka eduista tällä on ollut mahdollisuus määrätä, on tuomittava petoksesta sakkoon tai vankeuteen.

2 § (24.8.1990/769) Törkeä petos. Jos petoksessa

tavoitellaan huomattavaa hyötyä,
aiheutetaan huomattavaa tai erityisen tuntuvaa vahinkoa,
rikos tehdään käyttämällä hyväksi vastuulliseen asemaan perustuvaa erityistä luottamusta tai
rikos tehdään käyttämällä hyväksi toisen erityistä heikkoutta tai muuta turvatonta tilaa

Anonyymi kirjoitti...

Rikosilmoitus tehty meidän Tommista

Petteri Järvinen kirjoitti...

Kiitos Ponzitiivari - ehdinkin jo odottaa kommenttiasi toukokuun kirjoituksessani ("Onecoin sulkee jäsentensä suut"). Lämmittää mieltä kuulla, että joidenkin rahat ovat kirjoitusteni ansiosta säästyneet parempaan käyttöön. Valitettavasti mukaan ehti lähteä yrittäjiä jopa kuusinumeroisilla eurosummilla, eikä niiden rahojen takaisinsaamisesta ole juuri toiveita. Tämä "talouskoulutus" on tullut monelle kalliiksi.

Ja_e kirjoitti...

Reima Liukkua eivät pienet vastoinkäymiset lannista, hän porskuttaa eteenpäin kuin mummo lumessa, Onecoinin tielle asetetut esteet ovat hänen mielestään voitettavissa hurjalla hurmoksella.
Tommi sen sijaan on asettunut puolustuskannalle , etsii kaikki mahdolliset, omasta mielestään merkittävät, pikkutekijät esiin.
Tyyli on vapaa ja molemmilla erilainen mutta lopputuloksen kannalta niillä ei ole mitään tekoa.

Ja_e kirjoitti...

Itse menetin tähän huijaukseen hiukan yli 100 €, olin heti hyvin skeptinen kaverini tarjoamasta mahdollisuudesta äkkirikastumiseen.Otin kuitenkin hänen mielikseen halvimman mahdollisen paketin, tätä ostamaani koulutusmateriaalia en ole koskaan nähnyt, keskustelussa tuli ilmi että se onkin vain viranomaisten hämäystä,. Sitten aloin tutustua aiheeseen tarkemmin ja löysin muun muassa Petterin ja Tommin haastatteluja, sekä tämän sivuston. Koko ajan käsitykseni huijauksesta vain vahvistui, ei tullut mieleenkään sijoittaa kaverini ehdottamia tuhansia. Osittain oma epäilyni mutta myös Petterin asiaatuntevat haastattelut sekä kommentit säästivät mulle tuhansia euroja. En kyllä myöskään pitänyt Tommin ja muiden onecoinin kauppamiesten helppo-heikkimäisestä ja päällekäyvästä tyylistä.
Omasta mielestäni olen saanut 100 €:lle vastinetta koko rahan edestä , seuratessani onecoinin surkuhupaisaa vaellusta kryptomaailmassa aitiopaikalta onen facebookissa.

Anonyymi kirjoitti...

Jos ja mikäli sikäli olen oikein ymmärtänyt kuulemani, olisi ko. suomalaisissa viranomaisissa muutamia jotka jo aivan alussa liittyivät OneCoin-yhteisöön "sijoittaen" useita kymmeniä tuhansia
En halua tästä mitään salaliittoteoriaa. Voin olla täysin väärässä, mutta luotan lähteeseeni.

Anonyymi kirjoitti...

Nimimerkki Ja_e: mitkä ovat muuten tuon suosittelijana toimineen kaverin tunnelmat? Onko pettynyt, vielä uskossa lujassa vai ovatko auton perävalot loistaneet?

Anonyymi kirjoitti...

"Jos ja mikäli sikäli olen oikein ymmärtänyt kuulemani, olisi ko. suomalaisissa viranomaisissa muutamia jotka jo aivan alussa liittyivät OneCoin-yhteisöön "sijoittaen" useita kymmeniä tuhansia
En halua tästä mitään salaliittoteoriaa. Voin olla täysin väärässä, mutta luotan lähteeseeni."

En tiedä miten on asian laita tässä tapauksessa, mutta "viranomaisia on mukana" on ollut kyllä käytetty ilmaisu aikaisempien huijausten suostutteluvaiheessa. Wincapitan tapauksessa siitä tuli jälkipyykkivaiheessa jopa joitakin salaliittoteorian tapaisia koskien ministeri Kataista, joka vastoin huhuja ei ollut mukana.

Anonyymi kirjoitti...

Reima Liukusta pitäisi tehdä myös rikosilmoitus.

Tässä vaiheessa jokainen joka vielä promoaa tai puolustaa OneCoinia, puolustaa OneCoinin operatiivisen (ex)-johtajan ja Ruja Ignatovin veljen Konstantin Ignatovin viralliesti USAn liittovaltion oikeudessa huijaukseksi myöntämää projektia.

Huijaukseksi oikeudessa todetun OneCoinin promoaminen käsittääkseni täyttää jo petoksen tai ainakin petoksen yrityksen tunnusmerkit.

Anonyymi kirjoitti...

Inner City Pressin perjantain live Tweettaus oikeussalista.
Myöhemmin tänään astuu juttua tutkinut FBIn agentti todistamaan, mikä pitäisi olla varsin mielenkiintoista!

https://twitter.com/innercitypress/status/1192814227767083009

Unknown kirjoitti...

Tommin mielestä nyt on FBI:n agentin vuoro kertoa valeuutisia...

Anonyymi kirjoitti...

Miksi ihmeessä asiaa pitäisi kysyä yhtiöltä itseltään (mitä tämä edes tarkalleen tarkoittaa, Irinaa kun loput on linnassa / paossa?) kun se on juuri epäiltynä asiassa? Pitikö Talvivaaralta tyytyä kysymään onko ympäristöasiat kunnossa ja sillä siisti? Olisiko pitänyt tyytyä Wincapitan viralliseen viestiin et pörssi tms on just aukeamassa? Eikö objektiivinen näkemys tule juuri epäillyn tahon ulkopuolelta koska viimeisenä se epäilty, yksityinen tai yritys tulee kertomaan pyörittävänsä rikollista ponzi/pyramidia.
Tuo Tommin vaatimus on aivan naurettava!

Ja_e kirjoitti...

En ole nähnyt häntä vähään aikaan, mutta heti tavatessamme aion ottaa asian esille!
Reima Liukun oikeuteen saaminen voi olla vaikea tehtävä. Ei kai edesvastuutonta voida kuin lähettää pakkohoitoon.
Tommi sitävastoin on oikeustoimikelpoinen, joten odotamme viranomaisten heräämistä asialle.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Miksi ihmeessä asiaa pitäisi kysyä yhtiöltä itseltään (mitä tämä edes tarkalleen tarkoittaa, Irinaa kun loput on linnassa / paossa?)

Hyvä pointti. Kuka edustaa yhtiötä, kun kaikki nimeltä tunnetut henkilöt ovat joko pakosalla tai vankilassa? Mikä on jonkin "Onecoin Team" allekirjoittaman sähköpostin uskottavuus?

Anonyymi kirjoitti...

Virallisesti kukaan ei ota Sofian toimistolla vastuuta allekirjoittamalla yhtään mitään. Siellä on tosiaan vain anonyymi "tiimi" vastaamassa.

Tiedämme kuitenkin, että Rujan ja Konstan äiti Veska, ja Veselina Valkova hääräävät edelleen "yhtiön" johdossa ja Lyubomira Bozhinova kirjoittaa yhtiön englannin kieliset tiedotteet/vastineet.

Anonyymi kirjoitti...

FBI agentin todistus jäi ensi viikolle näköjään.

Anonyymi kirjoitti...

Tommi taas face ryhmässä yllätys yllätys pyytää odottamaan:)

Tommi Vuorinen
Todennäköisesti yhtiö ei kommentoi keskeneräistä juttua millään tavalla, joten odotetaan rauhassa ja kestetään lähiviikkojen median hyökkäykset. YLE:n MOT tulee ulos 18.11.

Tsemppiä kaikille! ��������

Anonyymi kirjoitti...

Nyt kun OneCoinista enää rauniot savuaa, niin olisi mielenkiintoista jos Petteri kirjoittaisi maailmalla päätä nostavasta "Flat earth-ilmiöstä". Kysessähän on ilmiö jossa nykyisin jopa miljoonat ihmiset ovat sitämieltä että koko universumimme on "ponzi-huijaus"

:D

-Ponzitiivari-

Anonyymi kirjoitti...

Vaikuttaa nyt siltä, että Vuorinen on odottavalla kannalla Onecoinissa.
Kuinkahan paljon hän tienaa Onecoinilla? Onko sen arvoista? Saisiko jostain muualta paremmin rahaa, mutta rehellisellä tavalla?
Ei näytä ainakaan verotiedoissa olevan.
Siellä oli kyllä Tommi Vuorinen-niminen henkilö, mutta eri syntymävuosi, kuin tällä meidän Tompalla. Henkilö ei siis ole sama.
Myöntäisi tappionsa, keksisi jonkun rehellisen bisneksen ja siitä saamansa tulot sijoittaisi bitcoiniin. Olisi oikeasti varakas 10 vuoden sisään, eikä tarvitse edes vedättää ketään, holdailla ja ostella pieniä määriä lisää jatkuvasti vain. Luultavasti jo 2-3 v. sisällä olisi hyvä potti kasassa bitcoineja, mutta 10 v. päästä olisi jo rikas kaveri bitcoineilla.
Jos hieman enempi sijoittaa bitcoiniin, niin pystyy jo maksamaan korvaukset, jotka lankeavat oikeudenkäyntien seurauksena.

Jaakko kirjoitti...

https://photos.app.goo.gl/pQYEQs3qW9rBfazE9

Jaakko kirjoitti...

Jari-Tommi Vuorinen. Mitä jos osallistuisit tänne keskusteluun reilusti omalla nimelläsi? Miksi pitää satuilla vain suljetussa facebook ryhmässä ja mielivaltaisesti potkia sieltä jäseniä ulos jos joku esittää kritiikkiä? Näinkö se tulevaisuuden virtuaalivaluutta toimii ja näinkö sille luodaan käytettävyyttä?

Onecoin valuutta simulaattoriin rahojaan hassanneilta kysyisin: miten luotettavana pidätte sioituksenne arvoa, jos joku joka ei kehtaa edes julkisesti esiintyä voi mielivaltaisesti "jäädyttää" tilinne? Ymmärtäkää jo tässä vaiheessa, ettette häviä mitään vaikka simulaattori näyttäisi kohdallanne miinus miljoona onecoinia, koska sen arvo on nolla. Jos ei lasketa rihkamaa mitä sillä ehkä saa dealshakerista, se ei tule koskaan korvaamaan bitcoinia tai mitään muutakaan.

KRP, se onko onecoinilla lohkoketjua tai ei tai se voiko onecoinia joskus vuonna 3000 muuttaa oikeaksi valuutaksi ei vaikuta siihen faktaan, että pyramidihuijaus on pyörinyt talouskoulutukseksi verhotuilla jäsenmaksuillla. Mitä jos laittaisitte suuren maailman malliin jo hilut päähuijarien ranteisiin että saadaan tää farssi päätökseen.

Anonyymi kirjoitti...

Jenkki pankkiirisuvut (lähtöisin Franfurtista) ovat vaarallisia niille henkilöille ja tahoille, jotka "hyppivät" heidän hallitsemalle finanssisektorille. Näinhän kävi myös Kennedylle heidän omalle presidentille, kun painatutti USA:n yksityisomisteisen keskuspankki FED:n ohitse dollareita. Kysymys ei ole siinä valtiossa, että onko jokin asia tai henkilö toiminut laillisesti vai ei, häkki paukkuu, kun sattuu astumaan tuon finanssi porukan varpaille. Täysin mielivaltainen ja maailman poliisivaltio toiminnoissaan, raunioittavat sivussa sotatouhuillaan kokonaisia valtioita kansalaisineen. USA:n koko historia ja toiminta on huippuunsa viritetty näytelmä vailla vertaansa jota ohjailevat naruista verhon takana piilossa olevat finanssitahot. Tuollaiset Konstantinit ovat vain pikku välipaloja heidän ruokalistallaan.

Anonyymi kirjoitti...

Ei voi kuin ihmetellä, one uskovainen ei usko että kyseessä on huijaus vaikka toimitusjohtaja itse sen kertoi, odottelee vaan lisää jäseniä...

Juha Kukkonen: Mut ei nyt enää puheet auta .. voi voi... Metsään mentiin mitä Inner City Press kertoo 😔

Tommi Vuorinen Juha Kukkonen: Jälleen kerran, ei mennä asioiden edelle, eikä heitetä kirvestä kaivoon. Yhtiöllä on tällä hetkellä kaikki kunnossa ja toimiva lohkoketju.

Juha Kukkonen Tommi Vuorinen: toivotaan että kirjoituksissa ei perää


Jari Tikkanen: Varmaan parasta vastalääkettä on jäsen määrän kasvu. Näytetään kaikki että meitä ei puheet hetkauta. Jokainen kun tekee pikkaisen sen eteen niin sitä kautta tulee entistä laajempi käyttäjäpohja😊👍👍👌👌👌👌😆

Anonyymi kirjoitti...

"Kuinkahan paljon hän tienaa Onecoinilla?"

Joku vois kysästä verovirastosta millaset tulot vuorinen ilmoitti viime vuodelta.Pari vuotta sitten ylsi 100 000 egeen.

Anonyymi kirjoitti...

Onecoin Suomen lahkon johtajalta lisää selityksiä, tosin nyt jo oikeudenkäynnit myönnetän, ei enää fakenews

Tommi Vuorinen

SELVENNYS LOHKOKETJUISTA.

Moni jäsen on varmasti hämmentynyt tästä lohkoketjuristiriidasta. Nämä nyt käytävät oikeudenkäynnit liittyvät kiistelyyn yhtiön ensimmäisen lohkoketjun olemassaolosta ja muodosta vuosina 2015-2016. Tämä lohkoketju käynnistettiin näytösluontoisesti Hongkongin eventissä 20.1.2015 ja kaikille jäsenille 26.1.2015. Sen oli tarkoitus tuottaa 2,1mrd kolikkoa.

Nykyinen lohkoketju on käynnistetty 1.10.2016 Bangkokin eventissä ja se on todistettu Bulgarian/Saksan viranomaisille 2018 tutkinnassa. Tämä lohkoketju tuottaa 120mrd kolikkoa. Kaikki ennen uutta lohkoketjua mukana olleet saivat aikanaan tuplakolikot uudesta lohkoketjusta.

Tällä hetkellä kaikki asiat ovat siis yhtiöllä kunnossa.

Anonyymi kirjoitti...

Uskooko hemmo itsekään omiin höpinöihinsä vai onko tuo kaikki vain kohtaloppuvaa kusetusta, jossa yritetään epätoivoisesti pitää kulisseja yllä mahdollisimman pitkään.

Unknown kirjoitti...

Viime vuonna Onecoin ainakin olevinaan pyrki oikeisiin pörsseihin mutta ei tietenkään päässyt koska se ei ole oikea kryptovaluutta. Tässä Krakenin vastaus 26.8.2018

Thank You for bringing this to our attention. We do not have any plans on listing Onecoin nor would we ever list a ponzi coin.

Anonyymi kirjoitti...

Komea loppuromahdus tosiaan on käynnistynyt. Sitten vain odottelemaan, tuleeko jotain jatkohuijausta jälkiliukkaille houkuttelemaan loputkin rahat irti tyhmimmistä tunkeista. Wincapitassahan sellaisia oli, nyt voisi tulla jokin uusi kolikko, johon OneCoinit saisi muuttaa pientä korvausta vastaan, kunhan ei mene tekemään rikosilmoitusta sponssistaan.

Anonyymi kirjoitti...

Tommi ei taida edes ymmärtää, mikä lohkoketju on.
Lohkoketjussa ideana on nimenomaan se, että verkko on hajautettu. Ollakseen hajautettu, sen on oltava julkinen. Onecoinilla ei ole omaa lohkoketjua. Mainaamisen ideana nimenomaan on se, että mainaajia on ympäri maapalloa eikä yhden mainaajan sulkeminen mainausverkon ulkopuolelle kaada verkkoa.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Nykyinen lohkoketju on käynnistetty 1.10.2016 Bangkokin eventissä

Vuorisen ei kannattaisi mainita tätä Bangkokin eventtiä lainkaan. Muistamme, miten valtava määrä kolikkoja "louhittiin" uuteen lohkoketjuun Rujan huutaessa "Mine, mine!" ja Shutterstock-kuvakirjastosta poimitun animaation pyöriessä ruudulla muka louhintaa kuvastaen. Pelkkää teatteria.

Ylipäätään lohkoketjuja ei siirretä mihinkään "uuteen lohkoketjuun", sehän vesittää koko lohkoketjun idean.

Onecoin-aktiivisuus hämmästyttää edelleen: viime vuorokausina 4777, 4505 ja nyt 4632 uutta jäsentä.

Anonyymi kirjoitti...

Jenkkien oikeudenkäynnillä ei lopputuloksesta huolimatta ole Onecoiniin suurta vaikutusta ellei euroopassa tutkita ja sen perusteella tule tuomioita.

deckfromacard kirjoitti...

Joo tuosta "uudesta lohkoketjusta" (luupäinen idea jonka jokainen Wikipedian lohkoketju- artikkelin lukenut tajuaa) kannattaisi olla hiljaa:
Ensimmäiseen lohkoon "luohittiin" 1.986.580.000 kolikkoa minuutissa.
Ja sen jälkeen yhtiö väittää että tarvitaan 3 konesalillista supertietokoneita jotta voidaan saada "lohkoketjuun" 50.000 kolikkoa minuutissa.

Anonyymi kirjoitti...

@Anonyymi
"Tommi ei taida edes ymmärtää, mikä lohkoketju on."

Sinunkin kannattaa tutustua aiheeseen hiukan tarkemmin.

Anonyymi kirjoitti...

Lohkoketjulla ei ole OneCoinissa muuta merkitystä, paitsi että se oli valheellinen myyntivaltti.

Itse ponzi-pyramidi huijauksessa se on merkityksetön.
Ponzi aspekti tulee siitä, että yhtiö määrää kolikkolle itse aina nousevan feikki-hinnan, ja paketeista generoidaan kolikoita jotka näyttäisivat Backofficessa luokkaa 100-100,000% arvon lisäystä paketin hintaan, riippuen paketin hinnasta.

Ja toiseksi, yhden validoijan privaatti lohkoketju on sama kuin ei lohkoketjua ollenkaan, yhtä tyhjän kanssa mitä tulee lohkoketjun hyötyihin ja periaatteisiin.
Tosin OneCoinilla ei edes yhden validoijan lohkoketjua ole, vaan kaikki pyörii SQL alustalla.

Facebookin Libra kryptovaluutta aikoo käyttää kymmeniä joka sataa itsenäistä validoijaa. Edes Facebook ei oleta että se olisi yksin itsenäisesti luotettava toimija. OneCoinin systeemi yhdellä ainoalla validoijalla olisi jo teoreettisella tasolla tuhoon tuomittu mitä tulee luotettavuuteen.

Lisäksi missään oikeassa kryptovaluutassa ei ihmisten tilejä pystytä takavarikoimaan ja jäädyttämään, vaan ihmisillä on kryptolompakot jonka sisältöön pääsee vaikuttamaan vain henkilön omalla privaatti-avaimella. Eikä mikään yhtiö, ei edes valtio pääse oikeaan kryptolompakkoon käsiksi kun piraatti-avain on huolellisesti tallessa. OneCoin ei todellakaan ole oikea kryptovaluutta.

Bulgarialaiseen huijarifirmaan jossa kukaan ei ota vastuuta omalla nimellään mistään, ei luota enää kukaan paitsi täydellinen uskovainen idiootti. Ja nyt vielä operatiivinen johtaja Konstantin Ignatov on tunnustanut että kaikki oli huijausta kuten kriitikot ovat alusta asti sanoneet.

Tässä vaiheessa kun yhtiön johtaja on tunnustanut huijauksen, Tommi Vuorisen ja Reima Liukun huijaamien jäsenten kannattaisi alkaa kyselemään rahojensa perään kyseisiltä "herrasmiehiltä".

Anonyymi kirjoitti...

^ typo: "kun privaatti-avain on huolellisesti tallessa".

Ei piraatti.. :)

Anonyymi kirjoitti...

KRP:n ei tule haaskata aikaa ja rahaa tutkintaan. Ne, joita on huijattu, toivottavasti oppivat menettäessään rahansa. Toivottavasti media tuo selvästi esille toiminnan olleen huijausta.

Suomalaisilla on joku uhkapeli tai peliaddiktio geeni, joka tekee meistä tavallista alttiimpia tämän tapaisille huijauksille - parasta ottaa opiksi.

Verottajan tulee katsoa, että huijauksesta hyötyneet ilmoittavat voittonsa verottajalle, joka perii niistä asianmukaiset verot, nämähän tiedot ovat sitten julkisia.

deckfromacard kirjoitti...

Onko muuten kukaan miettinyt että *jos* pörssi aukeaisi, niin miten kolikkoja voitaisiin myydä jäsenistön ulkopuolelle?

Siis julkinen pörssi ja blah blah mutta kun kolikoita ei saa lompakkoon jos ei ole lompakkoa, lompakkoa ei ole jos ei ole tiliä ja tiliä ei ole jos ei ole jäsen.

Ergo: julkista pörssiä ei voi teknisesti edes tulla.

Anonyymi kirjoitti...

Jos tarvitset Järvinen isänpäivän kunniaksi tuhoamisapua tämän asian kanssa niin pistetään onekoinistit pakettiin ja tuhotaan kaikkien heidän loppuelämä. Lähetä sähköpostia osoitteeseen tiki.taki@hotmail.com. Saat kaikkien onekoinilaisten yhteystiedot, jotta voit julkistaa ne siellä järjestämässäsi MOT-ohjelmassa ja täällä blogissasi. Otahan yhteyttä, et tule pettymään!

Petteri Järvinen kirjoitti...

Ja jotta KYC säilyisi, myös pörssistä ostavan pitäisi ensin rekisteröityä ja lähettää kopio passistaan.

Jokainen ymmärtää, ettei tällainen voi toimia edes teoriassa.

Lähettäisitkö kopion passistasi epäilyttäville bulgarialaisille, jotta pääsisit ostamaan kolikoita 29,95 eurolla kappale, joita ei voi edes käyttää missään muualla kuin Deal Shaker -kirpputorilla?

Petteri Järvinen kirjoitti...

Lähes viiden vuoden ajan olen yrittänyt varoittaa suomalaisia haksahtamasta tähän huijaukseen, jotta eivät menettäisi rahojaan. Valitettavasti tiedän, että moni on sijoittanut enemmän rahoja kuin mitä pystyy kestämään tappioita, ja moni on ahneuksissaan houkutellut myös kavereita mukaan omien verkostopalkkioidensa kasvattamiseksi. Verkostomarkkinointi on pirullista.

Suomen tapahtumilla ei ole Onecoinin kannalta mitään merkitystä. Kun systeemi romahtaa, se tapahtuu suomalaisista riippumatta.

Anonyymi kirjoitti...

Nyt paskajauhanta sikseen ja kunnon tuhotoimet päälle!!! Murskaa ne onekoinistit, hinnalla millä hyvänsä (niin kun olet kuulemma tehnytkin)! Siinä sinä olet taitava, olet jo näyttänyt kyntesi! Sinua odottaa portilla suuri palkinto, kun tuhotyösi on valmis. Ja lisääkin tutkimista sinulle on tulossa sillä sieltä vyöryy nyt markkinoille jumalattoman paljon suurempia ja rahakkaampia järjestelmiä kuin tuo onekoin joka on niiden rinnalla nappikauppaa. Tuhoamistyötä sinulle tulee riittämään eli työsi ei lopu.

Anonyymi kirjoitti...

Kerrankin meillä on vilpittömästi vain täysin toisia ajatteleva ja heidän puolesta taisteleva (ilman mitään omaa tarkoitusperää!) Suomen sankari. Todellinen paholaisten tuhoaja. Teet arvostettavaa ja ihailtavaa työtä Järvinen, tuho on päivän sana joka elämän sektorilla. Jatkat siis nykyisiä perinteitä, siitä reilu hatunnosto sinulle!

JiM kirjoitti...

Katkera much?
Menikö enemmän kuin piti?

Anonyymi kirjoitti...

Planeetta maa hullujen huone:)

Anonyymi kirjoitti...

Kas, onko Tommi - MAAJOHTAJA - vetänyt kalsarikännit ja nyt avautuu meille? Katkerana, kun meni hommat pieleen. Ei tullut konvertoivaa mastercadia, tuli konsertoiva Konsta. Ei tullut taloudellista riippumattomuutta. Tuli sen sijaan loputon pelko haastemiehen koputuksesta ovelle. Tuli huono omatunto kun avautuu että tulipahan mokattua raskaasti ... eikä pelkästään omaan tiliin ....

RAHAHAHAHAAAAAAAAAA...

Anonyymi kirjoitti...

Miten lintu laulaa Järvinen, ymmärrätkö niiden viserrystä? Sinähän viserrät täysin toisten viserryksiä. Järvinen olet valitettavasti henkilönä kurppainen Atrian prinssinakki verrattuna Vuoriseen henkilönä HK:n sininen lenkki.

Anonyymi kirjoitti...

Otetaas nyt ihan rauhassa ja odotetaan että yhtiö antaa virallisen tiedon asiasta. Koska kaikki me ymmärrämme, että se taho jota (vääryydellä) syytetään, ja jonka johdosta suurin osa on tutkintavankeudessa tai maanpaossa, kertoo meille, jos ovat vuosia vakavalla petoksella huijanneet ihmisiltä miljardeja ympäri maailmaa. Luulisi tämän nyt olevan kaikille selvää.

Yhtiön tieto kannasta on se virallinen.

Tommi Vuorinen
OneLife maajohtaja, Suomi

Anonyymi kirjoitti...

Tuhon täyteistä isänpäivää Järvisen lammaslauma BUAHAHHAAAAAAAAAAAAAAHAHAAAAAAAA

Ja_e kirjoitti...

Usko ei lopu onelaisilta, yksi terminaattori on tosin mennyt sekaisin, mutta muut jatkavat hokemista pörssistä , joka auetessaan muuttaisi leikkirahat aidoiksi seteleiksi:

Terho Hankalin:
Ainoa mikä voi tilanteen vakauttaa, ja poistaa suurimman osan kaikista ongelmista, on vaihdon aloittaminen, Median jutut senkun kiihtyy ja saavat edenevässä määrin ajojahdin piirteitä. Jos joka kerta kun negatiivistä julkisuutta saadaan, viivyttää se julkaisemista, tuo tie ei lopu koskaan.Onko se keskuspankki vai viranomaiset, mistä julkaiseminen onlopulta kiinni, siitä on kahta tietoa annettu,

Suomalainen Jere:
Terho Hankalin mä en ymmärrä miksi he eivät aloita vaihtoa rajoitetusti vaikka 100 euroon kuukaudessa pääasia että aloittavat kun alkanut kyllä summat suurenevat ja toiminta laajenee ja paketitkin menee kaupaksi uudella tavalla.

Ja_e kirjoitti...

Tommi on yllättävän rauhallinen, onko huomannut että peliä voi pitkittää paremmin rauhoittelemalla seurakuntaa kuin blokkaamalla jokaisen arvostelijan:

Juha Kukkonen:
Mut ei nyt enää puheet auta .. voi voi... Metsään mentiin mitä Inner City Press kertoo 😔

Tommi:
Juha Kukkonen Jälleen kerran, ei mennä asioiden edelle, eikä heitetä kirvestä kaivoon. Yhtiöllä on tällä hetkellä kaikki kunnossa ja toimiva lohkoketju.

Anonyymi kirjoitti...

Tämän päivän Daily Mailissa juttu 'One Coin fraudster Dr Ruja Ignatova' sta kuvien kera https://www.dailymail.co.uk/news/article-7668405/Inside-hunt-cryptocurrency-fraudster-vanished-without-trace.html

Petteri Järvinen kirjoitti...

Jätetään ne pilkkaamiset ja asiattomuudet pois, tai muuten joudun poistamaan kommentteja kuten Onecoin-huuman alkuaikoina 2015.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvähän sitä yhtiön virallista tiedotetta on odotella, kun se ole aikaisemminkaan kommentoinut Yhdysvaltain tapahtumia juuri millään tavalla.

Nähdäkseni yhtiön ainoa virallinen tiedote Yhdysvaltain syyttäjäviranomaisten toimista on maaliskuulta koskien Konstantinin pidätystä. Siinä ei myönnetä tahi kiistetä mitään, vaan ainostaan todetaan tapahtunut sekä muistutetaaan syyttömyysolettamasta. Nythän on kiistatonta, että Konstantin on myöntänyt syyllisyytensä. Jos Inner City Press ei lähteenä kelpaa Konstan vasikoinnista ja syyllisyyden tunnustuksesta, voitte lukea siitä ainakin myös tältä toiselta paikalla olleelta oikeustoimittajalta:
https://www.law360.com/articles/1217567

Konstantinin pidätyksen yhteydessä julkaistiin virallinen -- ja valaehtoinen -- oikeuden asiakirja Konstantinin pidätyksen taustoista, jossa on lukuisia todistusaineistoon sekä todistajalausuntoihin perustuvia äärimmäisen kiusallisia ja vahingollisia yhtiötä koskevia väittämiä. Vaikka tämä asiakirja on ollut jo yli puoli vuotta julkinen, yhtiö ei ole millään tavalla ottanut virallisesti kantaa asiakirjan väittämien todenperäisyyteen saatikka yrittänyt asiaperusteisesti niitä kumota.

Mm. Black Diamond / Master Distributor Jose Gordo lopetti asiakirjan julkistuksen jälkeen OneCoinin promoamisen juuri siihen vedoten, että yhtiön hiljaisuus ja virallisen kannan puute asian tiimoilta asetti jäsenet heidän oikeusturvansa kannalta kestämättömään tilanteeseen. Hän taisi jopa sanoa, että se oli suorastaan vastuutonta yhtiöltä, sillä promoamista jatkaessaan jäsenet saattavat syyllistyä täten vakaviin rikoksiin, ja vieläpä ilman julki lausuttua kantaa siitä, että yhtiö on valmis riitauttamaan Yhdysvaltain viranomaisten väitteet.

Liittovaltion rikosprosessin ohella yhtiötä vastaan on nostettu Yhdysvalloissa myös joukkokanne, ja yhtiö on joukkokannetta ajavan lakifirman mukaan pakoillut haasteen vastaanottamista. Tämä ei todellakaan vaikuta vakavan ja laillisen yhtiön toiminnalta.

Anonyymi kirjoitti...

Huijareilla on vielä siihen asti aikaa kiistää kaikki ja hyssytellä, kunnes viralliset oikeuden dokumentit tulevat saataville. Kun viralliset dokumentit ovat ulkona, massamedia voi huoletta maailmanlaajuisesti raportoida Konstantinin tunnustaneen ja todenneen OneCoinin olleen huijaus. Tämän jälkeen odottaisin että paine Bulgariaa kohtaan kasvaa niin paljon että he sulkevat Sofian pääkonttorin.

Uskoisin että jos viime keskiviikon Konstantinin lausumia ei tule vielä ensi viikolla virallisina oikeuden dokumentteina julki, viimeistään Scottin tuomiossa parin viikon kuluttua toivottavasti saamme lukea että Konstantin Ignatov on tunnustanut olleensa huijauksen johdossa.

Huomenna maanantaina on USAssa vapaapäivä, joten maanantaina tuskin tapahtuu mitään tutkinnan osalta. Oikeudenkäynti jatkuu tiistaina.

Unknown kirjoitti...

Nämä Terho ja Jere ja kumppanit jaksavat jauhaa pörssistä ja miten se ratkaisee ongelmat. Mistä te luulette tulevan sen tahon tai ne tahot jotka vaihtavat teidän arvottomat kolikkonne oikeaksi rahaksi? Minä voin kertoa että ei mistään.

Onecoin olisi ollut pörssissä jo vuosia sitten jos se olisi kryptovaluutta. Laitetaan tännekin Krakenin kommentti viime kesältä:

Thank You for bringing this to our attention. We do not have any plans on listing Onecoin nor would we ever list a ponzi coin.

Siinä se. Lyhyesti ja ytimekkäästi.

Anonyymi kirjoitti...

"@Anonyymi
"Tommi ei taida edes ymmärtää, mikä lohkoketju on."

Sinunkin kannattaa tutustua aiheeseen hiukan tarkemmin."

Tervehdys Tommi!
"Lohkoketju" ilman hajautusta on tietokanta. Siinä ei ole mitään innovatiivista ja se sotii koko kryptovaluuttaideologiaa vastaan. Yksi kryptovaluuttaideologian kulmakivistä on sensoriresistanssi. Tällä tarkoitetaan sitä, että vaikka olisin kuinka paha rikollinen, niin minun transaktioita eikä varoja pystytä jäädyttämään. Miten on Onecoinin laita?

Anonyymi kirjoitti...

Toivottavasti USA:n oikeisprosessi tai edes tuleva MOT-ohjelma aiheuttaaa painetta myös Suomen viranomaisten suuntaan.

Nykyinen tilanne, jossa ei virallista esitutkinaa ole edes aloitettu koska "odotetaan lähdekoodin julkaisemista" on niin absurdi, että tulee mieleen virkavelvollisuuden laiminlyöminen. Semminkin kun suuri osa rikoksista alkanee jo olla vanhentuneita. Onko kukaan (edes Petteri?) milloinkaan yrittänyt kysyä oikeusoppineilta mielipidettä Suomen viranomaisten toiminnasta OneCoiniin liittyen? Näitähän toimittajat marssittavat vähän väliä uutisiin ja ajankohtaisohjelmiin kommentoimaan viranomaisten toimintaa. Sisäministeriön kannan selvittäminn olisi varmasti paikallaan -- jos tämä on "korkeampi taho", jolta poliisi odottaa signaalia edetäkseen esitutkintavaiheeseen. Olisi kyllä suuri pettymys, jos tätä ei tehdä viimeistään (tai uudestaan) MOT-ohjelmassa.

Lähdekoodilla tai edes lohkoketjulla ei pitäisi olla mitään tekemistä sen kanssa täyttyykö Rahankeräyslain 4§:n pyramidipeliä koskeva tunnusmerkistö (" mukaan liittyvän henkilön ansainta- tai voittomahdollisuudet osaksi tai kokonaan muodostuvat vastikkeetta niistä maksuista, joita toimintaan myöhemmin mukaan liittyvät maksavat osallistumismaksuina tai muina kerta- tai toistuvaissuorituksina."). OneCoinissa ei ole lainkaan myyntiä verkoston ulkopuolelle, joten rahaa kierrätetään puhtaan ponzi-pyramidipelimäisesti verkoston sisällä. Selvää myös on, että toimintaan voidaan katsoa liittyvän rikoslain törkeän petoksen mukaista toimintaa. Kumpikin rikos on virallisen/yleisen syytteen alainen, joten yksityishenkilön rikosilmoituksen tekeminen ei pitäisi olla tekosyy rikostutkinnan aloittamatta jättämiseen.

Jos ei hyväksyä, niin jollain lailla voisi kaiketi vaivoin ymmärtää poliisin ja syyttäjän toimintaa, mikäli he rehellisesti ilmoittaisivat, että resurssien ja ammattitaidon puutteen vuoksi he eivät ota OneCoinia tutkintaansa. Ja/tai kertoa, että heillä on liian huonot suhteet Saksan ja Yhdysvaltain viranomaisiin, jotta he voisivat edes ajatella oikeusavun pyytämistä näiltä mailta, joilla on hehtaarikaupalla aineistoa ja tutkinnat pitkällä. Nykyinen tilanne nakertaa luottamusta Suomen viranomaistoimintaan, koska he vaikuttavat totaalisen idioottimaisilta ja välinpitämättömiltä.

Mitään tällaista tekosyytä ei ole Finanssivalvonnan kohdalla, joka ei ole käsittääkseni julkaissut minkäänlaista varoitusta OneCoinista. Monen muun ponzin, kuten Questran, kohdalla he ovat näin tehneet, mutta jostain syystä ei Onecoinin. Olisi ollut helppo ja matalan kynnyksen teko välttäää suuria taloudellisia vahinkoja, jos tällainen OneCoin-spesifi varoitus olisi tuutattu ulos. Moni sangen takapajuinenkin maa, jolla ei tiettävästi ole OneCoinia sen syvällisemmin lähtenyt tutkimaan, on kuitekin edes valvovan viranomaisensa kautta tällaisen varoituksen julkaissut.

Jos asia ei etene lähiaikoina edes MOT-ohjelman, saattaisi olla harkinnan paikka kantelun tekemisestä oikeuskanslerille.

Jaakko kirjoitti...

Oma lehmä ojassa?

Jaakko kirjoitti...

Onko viranomaiset lahjottu hiljaisiksi tai odottavatko he pörssin avautumista rikollisjärjestöltä joka on pessyt ihmisiltä kavaltamia rahoja pitkin maailmaa? Onko heillä oma lehmä ojassa ja omat rahat laitettu mukaan huijareille?

Jukka Niiranen kirjoitti...

Ajattelin aivan samaa, hupaisaa luettavaa. :D

Ja_e kirjoitti...

Tavalla millä tahansa olisi nyt päästävä oneista eroon ennenkuin koko himmeli romahtaa:

Suomalainen Jere: vaihdon voisi myös aloittaa vain sillä että vaihto tapahtuisi muihin cryptovaluuttoihin ja sitä kautta käteiseen silloin sen ei pitäisi vaikuttaa mihinkään keskuspankkiin millään lailla koska minun tietääkseni bitcoineja voi vaihdella ja käyttää aika monessa paikassa

Anonyymi kirjoitti...

Minun valistumaton arvaukseni on että yhtiö odottelee rauhassa että myrsky laantuu ja pitää radiohiljaisuutta. Sillä saa pelattua lisäaikaa tarvitsematta tehdä mitään. Jossain vaiheessa voidaan a) sanoutua irti Konstantinin puheista ja kiistää koko oikeudenkäynti ja b) voidaan sanoa että keskuspankki hermostui ja nyt on toinen pankki tunnusteltavana. Pörssin aukeaminen viivästyy.

Sitten voidaan esim. vuoden päästä aloittaa kalastus uudestaan uusille ihmisille aiheina: uusi keskuspankki löydetty, pörssi aukeaa ihan kohta, myykää koulutuspaketteja, ostakaa ja myykää dealshakerissa.

Niin kauan kun onecoin ei tee Kailajärven virhettä ja jättää palvelimen laskut maksamatta, homma varmasti jatkuu vaikka kuinka kauan. Kunhan ei mene vierailemaan niihin maihin jossa wire fraud lainsäädäntö on tiukempi.

Anonyymi kirjoitti...

Tämä yksi onelainen (onelinen?) on jo aika lähellä arvoituksen ratkaisua. Keskuspankkia ei tarvittaisi jos rahojen _vaihto_ suoritettaisiin toiseen kryptovaluuttaan ja sitä kautta käteiseen!

Vielä kun hän osaisi asettaa kysymyksen: "ai niin, mutta mistä ja miten sitä toista kryptovaluuttaa saadaan ensin hankittua, jotta sitä voitaisiin vaihtaa onecoineihin".

Niin lähellä, niin lähellä ...

Petteri Järvinen kirjoitti...

Jos Onecoin olisi oikea kryptovaluutta, Jere voisi vaihtaa sitä Bitcoineihin jo nyt. Mutta kuka suostuisi antamaan oikeaa kryptovaluuttaa vastineeksi leikkirahasta? Siinäpä Jeren pulma.

Onecoin-yhtiölle Bitcoinit kyllä aikoinaan kelpasivat maksuksi "koulutuspaketeista".

Jeren ja muidenkin jäljellä olevien kannattaa katsoa viikon päästä maanantaina MOT, ehkä silmät sitten vihdoin aukeavat.

Anonyymi kirjoitti...

Siel on varmaan pitävänä todistusaineistona Rujan mutsin veska ja hänen faijan kassit.

Ja_e kirjoitti...

MOT: OneCoin - Jättihuijauksen suomalaisuhrit

ma 18.11. klo 20.00 - 20.30 Yle TV1
Katso ohjelma»
Nopeasti kasvanut OneCoin on nyt viranomaisten syynissä. MOT penkoi miljardibisneksen käänteitä, joissa suurin osa suomalaissijoittajista on vaarassa hävitä kaiken, mutta osa ehti kääriä valtaisat voitot.

Anonyymi kirjoitti...

Hiljaista on OneCoinin julkisissa Facebook ryhmissä liidereiden osalta. Tällä hetkellä virallisimmassa OneCoin Facebook ryhmässä kirves käy nopeasti kriittisille viesteille.
Nämä viestit ehtivät olla nähtävillä yllättävän pitkään, noin kolmisen tuntia ennen poistoa:

https://i.imgur.com/1g2DYfu.png

Anonyymi kirjoitti...

Yleensä pyramidihuijauksissa joutuu tulouttamaan "voittoja" alkuvaiheen sijoittajille, kyse on markkinoinnista. Aina kun ladataan uudet panokset uudelle "aikaviive" -kierrokselle, niin pyramidin peruskivi on laitettu. Tämä peruskivi siis kasvaa koko ajan sekä uusien sijoittajien että tuloutettujen voittojen uudelleensijoittamisen takia. Palautusprosentin on alussa hyvä olla aika iso (tai kasvuprosentin on pakko olla iso), marketing ...

One coinin nerokkain osa on se, että mitään palautuksia eli kallista markkinointia ei tarvinnut tehdä. Palautukseksi riitti lupauspuhe -ja kolikoiden jatkuva splittaus luoja varjele. Tätä posetiivia kun pyörittää, niin varastettu pääoma kasvaa joka pyörähdyksellä, eikä tarvitse odottaa sitä viimeistä peruskivien varastamista. Tähän näköjään liittyy se, että niin kauan kun lupauksia ei lunasta, niin uskovaisia riittää. Nerokasta.
JR

Ja_e kirjoitti...

Coinistien päitä sekoitetaan nyt joka suunnalta mutta osa seurakunnasta Tommin johdolla jaksaa uskoa:

Mika Piho: Käsittääkseni vaihto alkaa vasta kun kaikissa yli 190 maassa on luvat kunnossa, joka on täysin ymmärrettävää...

Juha Kukkonen: Elämme aika jännittäviä hetkiä nyt viel jonkusen viikon...

Marjatta Harjajärvi: Onko tunnettu asia tuo. Mot ohjelmassa tulee ensi viikolla.
OneCoin huijausuhrit Suomessa. Mainos tuli juuri

Tommi: Marjatta Harjajärvi Lue aiemmat postaukset, asia on kerrottu.

Jari Tikkanen: Nyt on sitten viikko aikaa laittaa kunnon palautetta toimitukseen.

Jari Tikkanen laittaa palautetta vaikka ei edes faktat ole vielä hänellä tiedossa.

Anonyymi kirjoitti...

'Mutkun ei Onecoin ole huijaus. DealShakeristä saa ostettua levävalmistetta 100% onecoineilla ja vaikka mitä käärmeöljyä kun lentää Saigoniin mini-expoon! Ja ainakin 100,000 kauppiasta hyväksyy Onecoinin, katsokaa vaikka laskuria! Australiassakkin saa käytetttyjä vaatteita Adeleiden mini-exposta 100% Onecoin. Eli ei ole huijaus ja DealShaker on kansainvälinen kauppa plät formi jollaista ei ole toista!'

deckfromacard kirjoitti...

OneCoinilla on myös toinen loistava ominaisuus joka on venyttänyt sitä näin pitkälle: "rekrypalkkioiden" maksu kolmessa kerroksessa. Oletetaan hetki että kaikki sijoittavat saman summan:
- Kun Tommi (nimi keksitty) houkuttelee mukaan Sepon (nimi myös keksitty), Tommi saa palkkiota 10% Sepon sijoituksesta (20% jos Tommi toimii nopeasti).
- Kun nyt Seppo houkuttelee mukaan Jarin (nimi yhä keksitty), Tommi ja Seppo saavat palkkiota 10% Jarin sijoituksesta (20% jos Seppo toimii nopeasti).
- Jokainen Jarin rekrytoima sijoittaja tuottaa 10% Tommille ja Sepolle (20% jos Jari toimii nopeasti).
Tässä kuviossa yksittäisen sijoittajan ei tarvitse rekrytä (edes noilla 10% palkkioillakaan) kuin keskimäärin ALLE KAKSI uutta jäsentä jotta jokainen "saa omansa takaisin". pyramidiin voi kasvaa kymmeniä tasoja ennen kuin maailman väestö loppuu kesken.
Ja silti Ruja kerää itselleen 70% sijoituksista.
Nerokasta.

Anonyymi kirjoitti...

Mitä henkilö puhuu ja esittää muista kertoo hänestä enemmän kuin se, mitä muut puhuvat hänestä.

deckfromacard kirjoitti...

Hienosti kyllä Tommi siirtänyt keskustelunaiheen Face-ryhmässä toisaalle:

- "Nyt siis USA:n syyttäjäviranomainen väittää, että yhtiöllä ei ole ollut lohkoketjua"
- "Todennäköisesti yhtiö ei kommentoi keskeneräistä juttua millään tavalla, joten odotetaan rauhassa"
- "Nämä nyt käytävät oikeudenkäynnit liittyvät kiistelyyn yhtiön ensimmäisen lohkoketjun olemassaolosta"

HALOO!?!?!

Konstantin TUNNUSTI valaehtoisessa todistajanlausunnossaan että toiminta on ollut huijausta!

Lohoketju sinne tai tänne, voisitko Tommi nyt keskittyä siihen ilmeiseen virtahepoon olohuoneessa että firman nykyinen "kapteeni" on tunnustanut kyseessä olevan huijauksen?!?

Unknown kirjoitti...

Mika Piho: Käsittääkseni vaihto alkaa vasta kun kaikissa yli 190 maassa on luvat kunnossa, joka on täysin ymmärrettävää...

Jos Onecoin olisi kryptovaluutta niin se olisi kauan sitten ollut pörssissä. Oman pörssin avaamiseen ei todellisuudessa tarvita mitään lupia.

Kenen luulet vaihtavan coineja oikeaksi rahaksi? Pörssiä ei voida avata siksi kun hyvin tiedetään että ostajia ei ole.

Anonyymi kirjoitti...

Erkki kehottaa Face ryhmässä kiireesti mukaan Onecoin idiootteihin, kyllä nyt vähän itseäkin potuttaa ettei ole Oneja...HAH


Erkki Luoma: ne ihmiset jotka eivät viellä ole mukana ,niin suositelen että katsotte faktaa onecoinnista,fakta näyttää teille totuuden ja laillisuuden ,,aikaa ei ole tuhlatavaksi,sillä kun tämä kolikko tulee markina pöydälle,niin silloin maksaa kolikot täyden hinnan,nyt niitä saa parempaan hintaan,,tutkikaa ja hutkikaa systeemi,viisaat huomaavat tässä oiken mahdollisuuden parempaan tulevaisuuteen,,

Anonyymi kirjoitti...

Timo puolestaan on onnellinen, kuten myös Mika

Mika Laiho: On muuten tullut uusia jäseniä kymmeniätuhansia viimeisen kuukauden aikana :)

Rock!

Timo Peuranen: Tutkin huvikseni saksalaisia suuria mediajulkaisuja niin todella vähän Onecoinista juttua versus Finland. Der Spiegel, Die Welt ja Bild. Tai ainakaan minä en pahemmin löytänyt juttuja tai mollausta. Tiedä sitten onko muissa.

Petteri Järvinen kirjoitti...

voisitko Tommi nyt keskittyä siihen ilmeiseen virtahepoon olohuoneessa että firman nykyinen "kapteeni" on tunnustanut kyseessä olevan huijauksen

Osa Wincapitalla voittoja tehneistä uskoo edelleen, että yhtiö kävi valuuttakauppaa ja valtio kaatoi sen suojellakseen pankkeja, vaikka Kailajärvi on itse myöntänyt, ettei valuuttakauppaa tehty ja että homma karkasi häneltä käsistä.

Kenen luulet vaihtavan coineja oikeaksi rahaksi? Pörssiä ei voida avata siksi kun hyvin tiedetään että ostajia ei ole.

Onecoinistit ovat odottaneet pörssiä niin pitkään, ettei loogisella ajattelulla ole enää merkitystä. Valtaosa heistä ei taida edes ymmärtää, mistä pörssissä on kyse. Jokaista myyjää kohti pitää olla ostaja.

Nyt kaikki Onecoineja omistavat pyrkivät eroon kolikoistaan. Jotta pörssi voisi toimia, pitäisi olla suuri joukko ihmisiä, jotka himoitsevat lisää kolikoita ja olisivat valmiita ostamaan ne 30 euron hinnalla. Tällaisia ei tietenkään ole, koska siinä epätodennäköisessä tapauksessa, että joku nyt lähtisi mukaan ja haluaisi näitä leikkikolikoita voidakseen ostaa DealShaker-kirpputorilta jotain, hän saisi kolikkoja halvemmalla "koulutuspaketin" ostamalla.

Jos Onecoinistit tietäisivät edes alkeet talousasioista, tai olisivat lukeneet niitä englanninkielisiä huuhaa-koulutusmateriaaleja, he ymmärtäisivät, ettei pörssin odottamisessa ole mitään järkeä. Kryptovaluuttaa voi luoda tyhjästä, mutta todellista arvoa sillä on vasta, kun joku haluaa vaihtaa oikeaa rahaa kryptoksi. Onecoinin tapauskessa tästä ei ole mitään merkkejä.

Anonyymi kirjoitti...

Onecoin lahkon Profeetta Tommin satu tuokio face ryhmässä

Tommi Vuorinen

Tässä tiivistelmä ja päivitys USA:n tilanteesta.

Yhtiön jenkkilakimies Mark Scott on syytettynä 400 miljoonan dollarin rahanpesusta ja oikeudenkäynti on menossa. Tämä syyte koskee hänen lakitoimistonsa kautta tehtyä rahansiirtoa ulkomaille. Syyttäjän mukaan kyse on rahanpesusta ja rahan alkuperä on rikollinen, koska Onecoinilla ei sen mukaan ole tapahtuma-aikaan (2015-2016) ollut aitoa lohkoketjua. Syyttäjän pyrkimys on konfiskoida tuo raha valtiolle rikoshyötynä.

Mark Scott on kiistänyt syytteen ja kertonut toimineensa sillä tiedolla, että lohkoketju on ja toiminta on kaikin puolin laillista. Ruja Ignatova on näin hänelle kertonut.

Konstantin on ollut kuultavana todistajana (ei syytettynä) ja hän on kertonut, ettei tiedä, onko yhtiöllä ollut tuolloin lohkoketjua. Hän ei ole ollut silloin vastuuasemassa yhtiössä.

Konstantin on aiemmin kiistänyt syyllisyytensä digitaaliseen huijaukseen ja hänen oikeudenkäyntinsä ei ole vielä alkanut, joten nykyiseen lohkoketjuun, joka tutkittiin Euroopassa 2018 liittyvää todistusaineistoa ei ole vielä esitetty. Konstantin itse astui yhtiön johtoon 2017 alussa. Tämän vuoksi mediat toitottavat nyt, ettei ole lohkoketjua.

Todellisuudessa yhtiöllä on tänä päivänä todellinen ja toimiva lohkoketju. Otetaan rauhallisesti, asiat selviävät kyllä. ��

Anonyymi kirjoitti...

Satusetä Tommi unohti sopivasti kertoa, että Konstahan todistajanlausunnossaan jo myönsi, että mitään lohkoketjua ei ole (uutta tai vanhaa) ja homma on ku$etus.

JiM kirjoitti...

Eikös Konsta jo myöntänyt syyllisyyden 4 eri kohtaan? Plead guilty?

Petteri Järvinen kirjoitti...

Tommi Vuorinen on ryhtynyt todelliseksi satukirjailijaksi. Miksi jenkkilakimies olisi käsitellyt 400 miljoonaa dollaria Onecoinin rahoja, vaikka niiden alkuperä olisi ollut laillinenkin?

Ruja Ignatova on näin hänelle kertonut.

Ei muuta kuin Ruja Ignatova todistamaan oikeuteen Mark Scottin puolesta, eikö niin?

Konstantin on kertonut todistajanvalan velvoittamana (ei siis syytettynä, joka saa valehdella) Onecoinin olleen huijausta. Hän on myöntänyt kaiken ja laulaa oikeudessa kuin lintu.

Jos joku suomalaisen peruskoulun käynyt vielä tämän jälkeen uskoo Vuorisen satuja, ei voi kuin ihmetellä mistä Suomen koululaitos on saanut hyvän maineensa.

Anonyymi kirjoitti...

Vastakkain asettelu on muuten se vanha kikkakolmonen jolla saadaan taistelemaan samalla sektorilla toimivat osapuolet toisiaan vastaan. Tätähän (vastakkain asettelua) harrastelevat nimenomaan valtamediat ja akitaattoreina takana toimivat median omistaja eliittisakki. Kun jotkut tahot luovat järjestelmiä, jotka hyppivät tuon eliitin hallitsemilla sektoreilla niin siltä suunnalta laitetaan vireille vastakkain taistelutilanne. Ei tarvitse tuon eliitin liata käsiään ja voivat olla vaan hihittelemässä puskissaan. Siinä mielessä herra Järvinen nyt pelaa kyllä edellä kerrotun tahon pussiin, halusi sitä tai ei. Mielenkiintoista, on sitten kysymyksessä silkka vahinko tai tietoinen tarkoituksellisuus.

deckfromacard kirjoitti...

Totta. Vastakkainasettelun aika on ohi. Nyt kaikki tahdissa nyökyttelemään Tommin sanoille siitä että otetaan rauhallisesti ja asiat selviävät kyllä.
/s

Anonyymi kirjoitti...

Voi elämä tuota Tommia. Ei ole tulossa enää mitään Konstantinin oikeudenkäyntiä hänen syyllisyydestään.

Konstantin on jo myöntänyt syyllisyytensä ja tunnustanut että tiesi Onecoinin olevan huijaus.

Konstantinin tuomio päätetään Scottin oikeudenkäynnin jälkeen, jossa Konstantin toimii syyttäjän todistajana (cooperating witness) ja hän tästä hyvästä saa tod. näk. huomattavasti vähemmän istuttavaa kuin se neljän syytekohdan max arviolta 80 vuotta..

Miten helevatassa tuo seurakunta oikeasti jaksaa kuunnella tuota Tommin paskapuhetta? Käsittämätöntä. Onecoinistien typeryydellä ei ole mitään rajaa.

Anonyymi kirjoitti...

Ja mitä tuo Tommi jaksaa tuosta lohkoketjusta vängätä? Sillä ei ole mitään väliä oliko kolikoita kuvaamaan käytössä lohkoketju, sql, windows notepad, tai Rujan käsinkirjoittama ruutuvihko.

Silloin kun väitetään että kolikolla on itse määrätty aina nouseva feikki-arvo, ja myydään paketteja joista generoidaan kolikoita joiden yhteis'arvo' Backofficessa näyttää luokkaa 10-10000 kertaa korkeammalta kuin paketin hinta, ollaan suoraan huijaamassa ihmisiä, koska tällaista arvoa ei ikinä saa realisoitua. Jäsenillä on luokkaa 2 Biljoonan arvosta kolikoita (täysin käsittämätön luku) eikä kukaan ole maksamassa kolikosta käytännössä mitään.

Nyt sitten OneLife yrittää epätoivoisesti fiksata jäsenlaskuria. Juu aivan varmasti mennään samalla tasolla kuin 2016 uusissa jäsenissä,ihan legitisti.

HERÄTKÄÄ TUNKIT. ***** PÄSSIT..

Anonyymi kirjoitti...

Ja Tommin sadut face ryhmässä asiaa epäileville.


Juha Kukkonen: Twitter ja inner City press vähän huolestuttavia juttuja

Tommi Vuorinen Juha Kukkonen: Lue postaamani päivitys asiasta. Inner City Press kuuluu vihaajien leiriin ja twiittejä riittää moneen lähtöön.

Juha Kukkonen: Juu näin sen aikoja sit

Tommi Vuorinen Juha Kukkonen: Tarkoitin äsken julkaisemaani.

Juha Kukkonen: Nii tuottahan se on ollut muutaman kk nyt, toinen toista vastaan puhuu

Tommi Vuorinen: Juha Kukkonen Jep, ei mennä asioiden edelle, eikä vaivuta synkkyyteen. Katsotaan rauhassa, mitä tuleman pitää.


Juha Kukkonen: Näinhän se on odoteltava

Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...

Tämän viikon ensimmäinen oikeudenkäynnin seuranta käynnistyi juuri äskön:

https://twitter.com/innercitypress/status/1194259409985257472

Anonyymi kirjoitti...

Milläköhän perusteella Inner City Press olisi "vihaaja"? Matthew Russell Lee ei ole osallistunut OneCoin keskusteluihin oikeusraportoinnin ulkopuolella. Ei olisi mitään järkeä valehdella koska oikeuden dokumentit tulevat julkisiksi, ja valehtelu oikeudenkäynnin kulusta tietäisi ICPn uskottavuuden menetystä muissakin raportoinnissa.

Siitä lähtisi todennäköisesti hyvin äkkiä myös pressi-oikeudet osallistua liittovaltion oikeudenkäynteihin, jos Inner City Press raportoisi valheellisesti liittovaltion oikeudenkäynnin kulusta.. Joten olisi kiva tietää Tommin perusteet väitteilleen.

Anonyymi kirjoitti...

Sekin on aika erikoista etteivät nämä onecoin ihmiset edes ymmärrä mistä tässä oikeudenkäynnissä on kyse.
Ymmärtääkseni kaikki osapuolet (tuomari, konstantin, Mark Scott ja hänen lakimies) ovat liikuttavan yksimielisiä siitä, että kyseessä on huijaus ja oikeutta käydään siitä tiesikö Mark Scott kyseessä olevan huijaus!

Kysykää siltä Tommilta miten se selittää tämän?

Anonyymi kirjoitti...

^ Nimenomaan. OneCoinin osalta homma on oikeudellisesti selvä: Se on huijaus, jonka Konstantin Ignatov on myöntänyt, ja tulee saamaan osallisuudestaan tuomion.

Myös Mark Scottin asianajaja on moneen kertaan todennut OneCoinin olevan huijausta (mitäpä muutakaan voisi kun Konstantin on tunnustanut). Tämä on jo julkisistakin oikeuden asiakirjoista luettavissa:
https://www.courtlistener.com/recap/gov.uscourts.nysd.516497/gov.uscourts.nysd.516497.98.0.pdf

Mutta Tommi se tekee kaikkensa ohjatakseen lahkolaisiaan aivan harhaan, kunnon harhaanjohtajan tavoin. Ja näköjään uskovaisille profeettansa saarna menee läpi yhä vieläkin. Eivät nämä uskovaiset raukat pysty itsenäisesti asiaa selvittämään, joten Tommi pystyy edelleen ohjailemaan tunkkien ajatuksenjuoksua ja pitämään kulisseja yllä.

Anonyymi kirjoitti...

Surkuhupaisa yksityiskohta on sekin, että tuon FB ryhmän jäsenmäärä oli ennen Konstantinin kuulemista n. 3835 nyt se on 3841. Olisi voinut kuvitella satapäistä joukkopakoa, mutta ei. Toisaalta en todellakaan halua itsekään poistua tässä vaiheessa.

Anonyymi kirjoitti...

^ Ei tosiaan kannata poistua. Harvinainen tilaisuus nähdä ja raportoida miten huijauslahkon Suomen johtaja yrittää pitää uskovaisia lahkolaisiaan kasassa.

Kannattaa ottaa niin paljon kuvakaappauksia kuin vain mahdollista doumentointia varten. Kyllä Tommi sen tietää, että Konstantin on tunnustanut, ja varmasti tästä on OneLife GLG:ssä ja Inner Circelissä puhuttu sisäisesti.

Tommin viesteistä tosiaan kannattaisi ottaa oikeudenkäyntejä varten nyt kuvakaappauksia. Eiköhän ne Facebookilta sitten löydy myös, vaikka Tommi niitä koittaisi poistaakkin, kun asiaa käsitellään oikeudessa ja oikeus niitä pyytää.

Unknown kirjoitti...

Nyt tyhmimmätkin tunkit herätys!!! Inner City Press EI ole vihaaja vaan raportoi oikeudenkäynnin kulusta.

Meneekö teille läpi kaikki mitä Profeetta sanoo?

Ja_e kirjoitti...

Tommi pitää tunkit tyytyväisinä :

Onelife Networkiin on tullut 36,567 uutta jäsentä viimeisen kahdeksan päivän kuluessa. Ihmiset ovat avanneet uusia tilejä Power Packien purkua varten ympäri maailmaa.

Kaikki uudet jäsenet lisäävät ONE:n arvoa pitkällä aikajänteellä. Tämä johtuu kauppiaiden asiakaspotentiaalin kasvusta, joka lisää heidän halukkuuttaan liittyä mukaan ja tarjota tuotteita ja palveluja kasvavalle asiakasmäärälle. Tämä käytettävyyden kasvu lisää kolikon arvoa.

Jaakko kirjoitti...

Virtuaalisia käyttäjiä joiden oikeaa määrää ei voi mistään tarkistaa. Murossakin on ansiokkaasti jo vuosia seurattu dealshakerin käsittämättömän valheellisia lukuja vähän joka kantilta.

Jaakko kirjoitti...

Rahasimulaattori pyörittää myös jäsen simulaattoria ja kuten stetsonista vedetyt kolikon arvot, voidaan jäsentenkin määrää kasvattaa tietokannassa ja uskovaiset seuraa laskuria rahan kuvat silmissään. Ei voi nokkeluuden puutteesta eri tavoilla sumuttamisesta tätä viritystä moittia.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Onelife Networkiin on tullut 36,567 uutta jäsentä viimeisen kahdeksan päivän kuluessa.

Onelifen sivun laskurin mukaan näin on, tosin sen luotettavuudesta ei ole takeita.

Viime viikolla tuli vielä 4000-6000 jäsentä päivässä, viikonloppuna enää muutama tuhat ja nyt 550 - mikä piikin sitten aiheuttikin, se on nyt ohi.

Ja_e kirjoitti...

Saako Tommi näitä nk. tietoja yhtiöltä vai veteleekö itse kuin taikuri kaniineja hatustaan? Jäsenmäärät tulee tietysti keinotekoisesta laskurista, muun tiedon sisällön arvo on huijausmielessäkin laskenut alas kuin lehmän häntä, joten lienevät Tommin sepustuksia, kaikki häntä fiksummat ovat jo luikkineet lain kouraa pakoon tai jyrsivät Amerikan tiiltä aamupalaksi. Petteri voisi kutsua Tommin yhteiselle Amerikan matkalle, kuten Tommi kutsui Petterin Sofiaan. Veikkaan että tällekkin matkalle Petteri saisi lähteä yksin.

JiM kirjoitti...

Judge Ramos: the defense is arguing that Mr. Scott was not in the position to know that OneCoin was a fraud.
Ja suomeksi: Tuomari Ramos: puolustus väittää, että Scott ei ollut sellaisessa asemassa, että olisi voinut todeta Onecoinin petokseksi.
https://threadreaderapp.com/thread/1194259409985257472.html

Inner city Press suoraan istunnosta tänään. Ei siis keskustella onko OC petos, vaan tiesikö Scott sen pestessään satoja miljoonia.

Nauratti tuo Tommin reissu Usaan. Pelkällä menolipun hinnalla näkisi suoraan elokuvista tuttua toimintaa. Läheltä.

Jaakko kirjoitti...

Onko mihinkään luotettavuuteen mikä liittyy Onecoinin tai Onelifen mitään takeita? Eikö nykypäivänä voi ostaa some seuraajia tai jäseniä vaikka mihinkä? Paljastaisiko muuten sivujen lähdekoodi mitään? Kaikki on niin feikkiä että enemmän yllättyisin jos onecoinista löytyisi jotain mikä ei ole feikkiä.

Anonyymi kirjoitti...

http://www.innercitypress.com/sdny24onecoinignatovcrim111219.html

Rujan soitto Gilbert Armentalle todistusaineistosta julkistettu! Ruja pyytää Armentaa käyttämään vain kryptattuja puhelimia tai kasvotusten puhumista, ei sähköpostia.

https://www.soundcloud.com/innercitypress/onecoins-ruja-ignatova-tells-armenta-to-watch-out-for-russian-guys

Anonyymi kirjoitti...

^Jos joku ei ole kärryilä niin Armenta on yksi Rujan rahanpesijöistä ja Konstantinin mukaan Rujan poikaystävä joka lupasi jättää vaimonsa Rujan takia.

Anonyymi kirjoitti...

Toinen tallenne:

Ruja Ignatova wiretapped Gilbert Armenta and found a ‘spineless’ cooperator before disappearing:

http://www.soundcloud.com/innercitypress/onecoin-ruja-ignatova-wiretapped-gilbert-armenta-and-found-spineless-cooperator-before-disappearing

Petteri Järvinen kirjoitti...

Eikö nykypäivänä voi ostaa some seuraajia tai jäseniä vaikka mihinkä?

Onecoin-jäsenlaskuri voi olla feikki, mutta toisaalta olen seurannut sitä vuosia ja lukemat korreloivat aika hyvin yleisen kehityksen kanssa. Laskuri olisi helppo tehdä, koska jäsenet rekisteröivät joka tapauksessa itsensä tietokantaan.

Lisää uskottavuutta antaa se, että kesällä jäsenmäärä jopa väheni muutamina päivinä. Feikkilaskurissa näin ei kävisi.

Vuorinen ei ole enää pitkään aikaan vastannut yhteydenottoihini. New Yorkin -matkalle hänen kanssaan lähtisin oitis.

Jaakko kirjoitti...

Olisi hauska olla kärpäsenä katossa ha kuulla millä valheilla tätä nykyään markkinoidaan. Oliko 2016 kun Vuorinen uhosi: "Kaikki jotka ovat tässä huoneessa: kun te otatte tämän asian tosissanne, te olette vuodessa taloudellisesti riippumattomia. Ymmärrättekö te? Kuka ymmärtää? Ne jotka ei ymmärrä, pitääkö teidän lähteä meneen vai mitä te teette täällä?"

Anonyymi kirjoitti...

Syyttäjän ja Konstantinin sopimus julkistettu Inner City Pressin toimesta. Konsta näköjään pistänyt nimen alle lokakuun alussa ja myöntänyt syyllisyyden 4 syytekohtaan joista maksimit olisi ollut 90 vuotta vankeutta.

https://www.scribd.com/document/434747259/On-OneCoin-Cooperator-Konstantin-Ignatov-s-Plea-Agreement-for-5K1-letter

Anonyymi kirjoitti...

Inner City Pressin artikkeli Plea Dealistä:

http://www.innercitypress.com/sdny25onecoinignatovcrim111219.html

Petteri Järvinen kirjoitti...

Plea Deal on selvää tekstiä: Konstantin Ignatov myöntää syyllisyytensä kaikkiin neljään syytekohtaan ja lupaa tehdä yhteistyötä syyttäjän kanssa. Huono juttu Greenwoodin ja Ruja Ignatovan kannalta.

"The defendant hereby acknowledges that he has accepted this Agreement and decided to plead guilty because he is in fact guilty."

Voiko sitä tuon selvemmin sanoa? Ja vielä USAn oikeuslaitoksen virallisessa dokumentissa.

Tätä edes Jari-Tommi Vuorinen selittäjänlahjoineen ei pysty kääntämään parhain päin, eivät liioin yhtiön lähettämät nimettömät tiedotteet.

Anonyymi kirjoitti...

^ Tuohan ei ole vissiin vielä Pacerissä/CourtListenerissä, vaan Matt Lee sai tuon käsittääkseni henkilökohtaisesti syyttäjän toimistolta.

Nythän Profeetta Vuorinen voi vielä yrittää selittää lahkolaisilleen että Lee on väärentänyt tuon liittovaltion plea deal -dokumentin koska on vihaaja, ja ladannut Scribd:iin.

Katsotaan mitä Tommi keksii.
Jotain tarttia tehrä..

Anonyymi kirjoitti...

Profeetta Tommin päivän satuhetki

Tommi Vuorinen
** Pörssimonopolikartellit vihaavat OneCoinia.

Valitettavasti kun ihmisille esitellään ensikerran OneCoinia, he menevät tutkimaan internetiä: Mikä on Bitcoin? Mikä on OneCoin? He käyvät läpi kaikki vihamieliset asiat ja jumiutuvat arvoon. OneCoin on 29,95 € ja Bitcoin on 7958 €, ja kukaan ei kysy miksi?! Bitcoinilla on monopoli. Jos menet pörssiin, sinun on käytettävä Bitcoinia minkä tahansa muun kolikon ostamiseen. Tämä on pörssien luoma monopolikartelli (järjestäytynyt sopimus hintatason ylläpitämiseksi korkealla tasolla ja kilpailun rajoittamiseksi).

Siinä on neljä vaihetta:

1. Talletat rahasi pörssiin.
2. Ostat Bitcoinia.
3. Vaihdat Bitcoinin toiseen digitaaliseen valuuttaan.
4. Sitten siirrät nämä kolikot sähkölompakkoosi.

Maksettavana on neljä välitysmaksua, ja tämä on maailmanlaajuinen sopimus jokaisesta kolikon vaihdosta. Kaikki pörssit ansaitsevat paljon rahaa näistä vaihdoista, eivätkä aio muuttaa sitä. Mikä tahansa digitaalinen valuutta, joka ohittaa koko tämän maailmanlaajuisen vaihtojärjestelmän, on heille kilpailija ja vihollinen ja he tekevät kaikkensa tuhotakseen tämän kilpailijan.

OneCoin on kauppakolikko. Mitä tulee käytettävyyteen ja kauppiaisiin. Joten mitä teet OneCoinilla? Tärkein kriitiikki on; miksi et voi myydä kolikoita? Tarkastellaan tyypillistä prosessia kaikkien digitaalisten valuuttojen hankkimiseksi OneCoinia lukuun ottamatta.

1. Talletat rahasi.
2. Hankit kolikot.
3. Hinta nousee.
4. Myyt kolikoita.
5. Ostat tavaroita ja palveluita.

Mutta miksi tarvitset vaihetta neljä? OneCoinia voidaan pitää kauppakolikkona. OneCoin ei vaadi vaihetta 4, koska voimme ostaa tuotteita ja palveluita suoraan DealShaker-alustalta. Kuka häviää tässä? Pörssit. He menettävät rahaa. Siksi he eivät halua OneCoinia. Mikä tahansa digitaalinen valuutta, joka ohittaa koko tämän maailmanlaajuisen vaihtojärjestelmän, on heidän kilpailija ja vihollinen, ja he tekevät kaiken tuhotakseen tämän kilpailun. Siksi kaikki pörssit pitävät OneCoinia huijauksena.

Tosiasiassa vaiheen 4 ohittaminen säästää ihmisiltä paljon rahaa. Siksi pörssit vihaavat OneCoinia. Syy ei ole louhinta, eikä keskitetty lohkoketju. Se on yksinkertaisesti yritysten välinen kilpailu. OneCoin on osoittautunut suosituimmaksi vaihtoehdoksi, jonka monet arvostavat yhtenä luotettavimpana yrityksenä virtuaalivaluuttamarkkinoilla yrityksen tarjotessa käyttäjilleen useita korkealaatuisia mahdollisuuksia ja ennen kaikkea vakautta.

OneCoin on uuden sukupolven virtuaalivaluutta, joka yhdistää monia etuja ja on päättänyt tulla numero yksi virtuaalivaluuttaksi maailmanlaajuisesti - tarjoamalla turvallisia, nopeita ja rajattomia siirtoja. Yksi OneCoinin tärkeimmistä eduista verrattuna Bitcoiniin on, että se on suunniteltu massakäyttöön tarkoittaen, että kolikon louhinta ei ole vain huipputeknisiä koodauslaitteita ja erikoistunutta tekniikkaa käyttäviä käyttäjiä - se antaa jokaiselle mahdollisuuden päästä käsiksi uusiin taloudellisiin mahdollisuuksiin, joita virtuaalivaluutat tarjoavat. Paitsi, että OneCoin astuu askeleen pidemmälle tavoitteenaan kouluttaa jäseniän, miten hyötyä virtuaalivaluutasta parhaalla mahdollisella tavalla.

deckfromacard kirjoitti...

Petteri Järvinen kirjoitti...
"Viime viikolla tuli vielä 4000-6000 jäsentä päivässä, viikonloppuna enää muutama tuhat ja nyt 550 - mikä piikin sitten aiheuttikin, se on nyt ohi."

Dealshakerissa myös uusien käyttäjien määrä on tullut selvästi alaspäin. Huomenna tietää paremmin että kuinka hurjasti. Outoa kyllä nuo kaksi ovat seuranneet toisiaan.

Anonyymi kirjoitti...

Tarkastellaan sitten tyypillistä prosessia Onecoinin näkökulmasta:

1. Talletat rahasi.
-Eli annat rahasi epämääräiselle yhtiöryppäälle, jota aluksi pyöritti paatuneiden verkostohuijaireiden joukko ja nyt tuntematon bulgarialainen porukka, josta kukaan ei tiedä juuri mitään. Yhtiön aikaisempi johto on lopettanut, kadonnut ja/tai vangittuna.

2. Hankit kolikot.
- Eli saat tietokoneellesi näkyviin numeroita, jotka kertovat omistamiesi kolikkojen määrän. Tosiasiassa et kuitenkaan itse hallitse kolikkoja, koska ne voidaan milloin tahansa ja mistä syystä tahansa ottaa sinulta pois yhtiön toimesta.

3. Hinta nousee.
- Ei nouse. Yhtiö ainoastaan julkaisee numeroita, jotka mukamas kuvaavat kolikon arvoa. Numerot eivät kuitenkaan perustu mihinkään oikeaan hinnanmuodostumiseen, vaan ne on vedetty hatusta.

4. Myyt kolikoita.
- Tätä vaihetta ei siis Onecoinissa ole yksinkertaisesti siksi, että et pysty myymään kolikoita. Kukaan ei halua niitä ostaa.

5. Ostat tavaroita ja palveluita.
- Voit (ehkä) ostaa DealShakerista arvotonta rihkamaa. Usein tarvitset kuitenkin lisäksi myös oikeaa valuuttaa, minkä lisäksi tavaroiden ja kuponkien toimitus- ja maksuehdot ovat vähintäänkin omituisia (tyyliin "nouto paikanpäältä Guatemalasta"). Epäselvää on, onko kukaan ikinä saanut DealShakerista tavaraa Suomeen pelkillä Onecoineilla tai edes oikealla rahalla.

"OneCoin astuu askeleen pidemmälle tavoitteenaan kouluttaa jäseniän, miten hyötyä virtuaalivaluutasta parhaalla mahdollisella tavalla."

Käsi pystyyn kaikki, jotka ovat perehtyneet koulutusmateriaaliin tai muutoin oppineet jotakin Onecoinin jäsenenä (siis jotain muuta kuin sen, että ei kannata uskoa kaiken maailman koijareita).

Petteri Järvinen kirjoitti...

He käyvät läpi kaikki vihamieliset asiat ja jumiutuvat arvoon. OneCoin on 29,95 € ja Bitcoin on 7958 €, ja kukaan ei kysy miksi?!

Tässä Vuorinen on tosiaan oikeassa. Mikseivät ihmiset kysy MIKSI?

Bitcoinin arvo noin 8000 euroa, niitä louhittu n. 18 miljoonaa.
Onecoin arvoksi ilmoitettu 30 euroa, niitä "louhittu" n. 80 miljardia.

Bitcoinien yhteisarvo 144 000 000 000 euroa.
Onecoinien yhteisarvo 2 400 000 000 000 euroa.

Ensimmäinen on vapaasti vaihdettavissa ja todettu teknisesti luotettavaksi, koska mikään yksittäinen taho ei voi huijata. Onecoinilla ei todellista arvoa lainkaan, vain yhtiön väittämä tieto; johto tutkintavankeudessa tai piileskelee, Onecoineja voi käyttää vain DealShaker-kirpputorilla.

You do the math, kuten jenkit sanovat.

Anonyymi kirjoitti...

Jos KRP haluaa OneCoinin lähdekoodin, se todennäköisesti on Yhdyvaltain viranomaisten hallussa. Tai ainakin hirmuinen määrä raakadataa servereiltä yms. Tämä tuli ilmi kun Mark Scottin puolustus valitteli syyttäjillä olevan suorastaan epäinhimillinen määrä todistusaineistoa :

"In the month of September alone, the Government produced to close to 49,000 documents, consisting of approximately 129,000 pages of materials and 357 gigabytes. On top of this, the Government produced an additional terabyte of raw data from electronic devices and servers associated with OneCoin, most of which had been in the Government’s possession for some time. "


https://www.courtlistener.com/recap/gov.uscourts.nysd.482287/gov.uscourts.nysd.482287.140.0.pdf

Mutta eipä taida hirveästi KRP;tä kiinnostaa.

Unknown kirjoitti...

Siinä on Vuorinen semmonen juttu että Bitcoinista monet minä mukaan lukien ovat valmiita maksamaan pyydetyn hinnan kun taas Onecoinista kukaan ei maksa yhtään mitään.

Ihan sama montako ziljoonaa kolikkoa on kun niitä ei voi käyttää mihinkään. Edes DS:n rihkamakauppiaat eivät voi toimia kauan kun se rihkamakin pitää ensin oikealla rahalla maksaa.

USA:ssa ei edes käsitellä sitä onko Onecoin huijaus vai ei.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä Vuorinen kertoo vielä tarinaa siitä, että ei ole huijaus, koska sitä ei tosiaa edes käsitellä oikeudessa.
Mistäpä nuo tunkit sitä tajuaa taas, kun usko on kova omaan uskontoon.

Anonyymi kirjoitti...

Profeeta Tommin satuhetki face ryhmässä jatkuu
(kuva liite)

https://imgur.com/a/I8Uh1xY

Anonyymi kirjoitti...

Suomessa tämä kusetus jatkuu kunnes Vuorinen saadaan käpälämäkeen. Muuten sille ei loppua tule.

Mutta onko KRP:llä syytä siihen niin jää nähtävksi.

Kadunmiehen oikeustajulla Vuorinen olisi pitänyt vangita jo kauan sitten.

Ja_e kirjoitti...

Tommi käyttää häikälemättä valtaansa ja hiljentää epäilijät mahtikäskyillään:

Muistutan jälleen kerran, että tämä on tiedotuskanava, ei keskustelufoorumi. Spekuloinnin vähentämiseksi kommentoinnit on poistettu osasta päivityksiä. Kiitos ymmärryksestä.

Hän ei myöskään epäröi tuoda julki viimeisintäkään oljekortta jolla seurakunta saadaan säilyttämään uskonsa:

USA:n lainsäädäntö mahdollistaa syyttäjien syyttää, vaikka rikosta ei olisi koskaan tehty tai se on tehty niin, ettei syytetty tiedä sen tapahtuneen.

Anonyymi kirjoitti...

Tommi hei, älä viitsi puhua paskaa lahkolaisillesi. Konstantin tunnusti NELJÄN kohdan syytteen.

Syytekohta 2 on ihan puhtaasti WIRE FRAUD, ei enää "conspiracy" johon tuo Tommin postaama King Jaymsin teksti viittaa.

Conspiracy syytteessä voi olla jotain kyseenalaisuuksia joissain tapauksissa, mutta ei enää puhtaassa "WIRE FRAUD" syytteessä, jonka Konstantin myös sai ja tunnusti.



Anonyymi kirjoitti...

"USA:n lainsäädäntö mahdollistaa syyttäjien syyttää, vaikka rikosta ei olisi koskaan tehty tai se on tehty niin, ettei syytetty tiedä sen tapahtuneen."

^ Ei ole tällaista mahdollisuutta "wire fraud" syyttessä.
Tässä viitataan "conspiracy to commit wire fraud" syytteeseen mikä oli Konstantinin alkuperäinen syyte maaliskuussa.

Mutta tuon "conspiracy to commit wire fraud" syytteen jälkeen tuli lisää syytteitä, puhdas "wire fraud", "money laundering" ja "bank fraud".

- Konstantin on tunnustanut ja allekirjoittanut kaikki 4 syytettä.
- Konstantin on kertonut liittovaltion oikeudessa tienneensä OneCoinin olleen huijaus (fraud scheme).

Anonyymi kirjoitti...

Toivotaan että tämä tieto Konstantinin tunnustuksesta ehtii MOT:iin ja jäsenet uskaltaisivat vihdoin ja viimein nostaa niitä rikossyytteitä Tommia ja muita isompia tunkittajia vastaan jo ensi viikolla.

Tommin voisi sitten jo ensi viikolla korjata huijauksen myynnistä ja markkinoinninsta tutkintavankeuteen kadulta kuleksimasta, tai jos pakenee ulkomaille niin eikun kansainvälistä etsintäkuulutusta perään.

Jaakko kirjoitti...

Popcornit valmiiksi! Jännäksi menee. Tosin tulevien tapahtumien seuraamisen iloa latistaa tietoisuus, miten tätä viranomaisten vuosia jatkunutta hampaattomuutta huijareiden suitsimiseen maksaa vielä pitkinä oikeusprosesseina me ei niin nopeaa äkkirikastumista haaveilevat työtä tekevät veronmaksajat.

SB kirjoitti...

"Anonyymi kirjoitti...
Suomessa tämä kusetus jatkuu kunnes Vuorinen saadaan käpälämäkeen. Muuten sille ei loppua tule."

No toivottavasti ei käpälämäkeen vaan -lautaan.

Ensi maanantaina ratkeaa...
MOT: ONECOIN - jättihuijauksen suomalaisuhrit.

Ja_e kirjoitti...

Tommi, Reima Liukku sekä jo kytkintä nostaneiden onecoinin suomalaisgurujen kannalta hyvä asia on se ettei heidän tarvitse varsinaisesti laulaa , tämän työn Konsta on hoitanut jopa ihailtavan mallikkaasti Amerikassa. Huijauksen he tulevat kuitenkin kieltämään luultavasti loppuun asti, en tunne Suomen lakia niin hyvin mutta toivottavasti siellä on pykälä että tuomiota voidaan tälläisessä tapauksessa koventaa, mielellään tuntuvasti. Reiman kohdalla on olemassa riski ettei häntä syyntakeettomana tuomita ollenkaan.
Jännityksellä odotamme MOT ohjelmaa ja mitä kaikkea he ovat saaneet aiheesta irti. Ohjelmalle antaisi myös lisäsäväyksen jos suomalaiset pääjehut, Reima mukaanlukien ,esiteltäisiin kuvien kera. Ruja, Greewood ja kumppanit esiteltäneen ilman muuta.

Anonyymi kirjoitti...

Suomessa ollaan kovasti tähän reakoitu, mediassa ja tulevassa MOT ohjelmassa. Mites maailmalla muuta kuin BBC dokkari?

Petteri Järvinen kirjoitti...

Huijaus lähti liikkeelle Suomesta. Silti Suomen media nukkui monta vuotta, vasta tänä syksynä Helsingin Sanomat kirjoitti aiheesta ja nyt Yle. Norjan Aftenposten teki laajan jutun jo helmikuussa 2017: https://www.aftenposten.no/okonomi/i/p28bo/hun-lokker-nordmenn-til-aa-satse-store-penger-paa-omstridt-nettvaluta

Helmikuussa 2018 ilmestyi ranskalaisen toimittajan laaja juttu: https://www.streetpress.com/sujet/1517576566-ruja-ignatova-patronne-empire-mafieux-one-coin.

deckfromacard kirjoitti...

Enemmän on mediat maailmalla uutisoineet BBC dokkarista kuin oikeudenkäynnistä. Mutta toisaalta, oikeudenkäynti on yhä kesken ja Konstan tunnustus nähty vain Inner City Pressin skannauksena.
Kyllähän tässä toivoisi että mediat maailmalla tekisi uutisen siitä kun huijauksen tämän hetken johtaja on tunnustanut, mutta odotellaan.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Nythän oikeutta käydään vasta bulgarialaisen yhtiön rahanpesusta. Kun Konstantin Ignatov ja varsinkin Sebastian Greenwood tulevat käsittelyyn voisi odottaa, että kansainvälisen median kiinnostus valtavaan pyramidihuijaukseen herää.

Ja_e kirjoitti...

Pertti Tikka:
3.6 MILJOONAA ONNELLISTA KOULUTUSPAKETTIEN OMISTAJAA!

LOISTAVAA TYÖTÄ YMPÄRI MAAILMAA!

👌
Kuinka moni heistä on oikeasti onnellinen? Ylälinjalla olevat saattoivat aikansa olla, mutta nyt puntit tutisee kun romahdus ja tilinteon hetki lähestyvät.

Split barometer 99%
Difficulty increase barometer 98%

Nämä lukemat 31.10, sen jälkeen ei ole tapahtunut mitään, onko Pate Sisu unohtanut päivittää tiedot?
Päivää aiemmin ne olivat 98 ja 97%, jos sama tahti olisi jatkunut , pitäisi näiden leikki barometrien olla nyt jo 100% täynnä lähes kaksi viikkoa,

Unknown kirjoitti...

Kaikki tämä on vasta alkusoittoa verrattuna siihen kun Sebun juttu tulee käsittelyyn ja kaikki tieto julkiseksi. Sen jälkeen loppuu Profeetan viimeistenkin opetuslasten usko.

Anonyymi kirjoitti...

Ei noilta usko lopu. Wincapita on hyvä esimerkki. Katkerina ovat kyllä näillä korporaatioille, kun tuhosivat "hyvän bisneksen".

Anonyymi kirjoitti...

Oletko Ja_e huomannut, että nyt siellä lähetellään tiliote tietoja Bulgariaan.
Mikseiköhän ne samantien pyydä KYChen luottokortin tietoja. Aika moni varmasti laittaisi nekin menemään. Ja jäsenmäärä kasvaa. Nyt 3847.

Ja_e kirjoitti...

Huomasin kyllä, epätoivoiset tunkit lähettävät vaikka lisää rahaa jos Bulgariassa pyytävät. Esimerkiksi pörssi avautuu ja vaihto alkaa kun jokainen suorittaa pörssinavausmaksun 500€.

Ja_e kirjoitti...

One life Finlandin organisaatio Suomessa näyttäisi fb kirjoitusten perusteella olevan jokseenkin seuraavanlainen, tittelit voivat olla jotain muutakin:

Tommi Vuorinen- Maajohtaja
Reima Liukku- Propagandaministeri
Pate Sisu- Tilastonikkari
Markku Make Taipale-Seremoniamestari
Arto Ylitalo- Ruotsinsuomalaisten yhdysmies

Viralliset tittelit ovat muilla ylläpitäjä paitsi Ylitalo on
moderaattori sekä Reima vain on.....

Katsotaan onko MOT saanut saman kokoonpanon , nämä ovat kuitenkin fb:n aktiiviset.

Avaruuden Toinen Laita kirjoitti...

Mä luulen, että tommi tykittää satujaan vain ja ainoastaan sen takia, että voisi oikeudessa vedota siihen, että itse uskoi firman olevan rehellinen. Ei tuossa luulen olisi mitään järkeä.

Anonyymi kirjoitti...

Järvinen, saimme juuri yläkerrasta tärkeän viestin... SAATANAKIN HÄPEÄÄ MIELIPUOLISIA NÄPERTELYÄSI!!!

Anonyymi kirjoitti...

BBC julkaisi tänään uutisen jossa kerrotaan Konstantinin tunnustustaneen syytteet huijauksesta ja allekirjoittaneen plea dealin.

https://www.bbc.com/news/amp/technology-50417908

Petteri Järvinen kirjoitti...

Kuten 13. marraskuuta 2019 klo 9.43 kirjoitin amerikkalaisdokumentin pohjalta, Konstantin on myöntänyt syyllisyytensä ja tekee yhteistyötä syyttäjän kanssa. Dokumentissa mainitaan mahdollisuus (mutta ei lupausta) jopa uudesta identiteetistä (mitenkähän ne tatuoinnit....).

Voi siis olla, että oikeudenkäynnin jälkeen Konstantin Ignatov häviää olemasta, emmekä koskaan enää kuule hänestä.

Anonyymi kirjoitti...

Konstantin Ignatov on tehnyt samaa huijausta useissa maissa, mahtaako uusi identiteetti estää luovutuksen ja syytteet USA:n ulkopuolella.

Suomessa KRP ei välttämättä toimi ennen kuin rikokset ovat vanhentuneita, joten suomalaiset huijarit pitäisi saada johonkin maahan, jossa heidät voidaan tuomita.

Anonyymi kirjoitti...

Eikö saatana asustele alakerrassa?

Anonyymi kirjoitti...

''SAATANAKIN HÄPEÄÄ MIELIPUOLISIA NÄPERTELYÄSI!!!''

Näpertely on hyvä sana, jos puhutaan tuosta kolikosta ja sen arvosta. Näpertely on aika pieni sana tuon suuruudesta. Eikä onecoin ole kyllä Petterin aikaansaama huijaus. Uskoisin, että blogin pitäjä on ollut alusta asti suuressa roolissa huijauksen paljastamiseksi.

Anonyymi kirjoitti...

Kuunnelkaa noi wiretapit, jotka postattu tälle sivulle 13.11.2019 aamulla. En varsinaisesti yllättyyt siitä, että Ruja kertoo mukana olevan venäläisiä (rikollisia).

Anonyymi kirjoitti...

Selvittelin jäljelläolevien OneCoin-uskovaisten profiileja. Sääliksi käy, monet ovat jo valmiiksi elämän potkimia. Perussuomalainen puolue aika monella taustalla, onkohan niissä piireissä alatasolla markkinoitu?

Ja_e kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...

"Selvittelin jäljelläolevien OneCoin-uskovaisten profiileja. Sääliksi käy, monet ovat jo valmiiksi elämän potkimia. Perussuomalainen puolue aika monella taustalla, onkohan niissä piireissä alatasolla markkinoitu?"

Tiedän ainakin pari sijoittajaa, jotka molemmat ovat yrittäjiä ja todennäköisesti äänestävät kokoomusta, enpä usko että tällä on mitään tekemistä minkään puolueen kanssa, todennäköisesti suurinosa on nukkuvien puolueesta

Petteri Järvinen kirjoitti...

Kuunnelkaa noi wiretapit, jotka postattu tälle sivulle 13.11.2019 aamulla.

Kiinnostavaa kuulla Rujan yksityistä puhetta ("I don't like people to lie to me. I threw up. Do you understand? I threw up my dinner. I don't want this anymore. I know people are assholes. I know people can be weak.").

Ristiriita julkisten, itsevarmojen esiintymisten välillä on niin suuri. Näissä kuuluu yksityinen, todellinen Ruja.

Irina Dilkinska, "Head of the Legal and Compliance Department", joka helmikuussa 2015 ensimmäisen blogikirjoitukseni jälkeen uhkaili minua oikeustoimilla, ja jonka kanssa olen senkin jälkeen vaihtanut muutaman e-mailin, on näköjään jättänyt yhtiön. Sähköpostiosoite on poistettu käytöstä. Kukahan siellä hoitaa positiota nyt? Tommi ehkä tietäisi?

Anonyymi kirjoitti...

Vuorinen selittelee taas facessa:

Viimeisimmän tiedon mukaan Konstantin on tunnustanut ja häntä uhkaa 90 vuoden tuomio.

Erikoisen asiasta tekee se, että hän on alusta asti kiistänyt teon. Todennäköisesti tässä on takana diili syyttäjän kanssa, jolloin Konstantin myöntää teon, karkotetaan maasta ja saa valtavat sakot. Odotetaan rauhassa virallista tiedonantoa yritykseltä.

Anonyymi kirjoitti...

Tommi face ryhmässä tänään

‎Tommi Vuorinen‎ → OneLife Finland

Viimeisimmän tiedon mukaan Konstantin on tunnustanut ja häntä uhkaa 90 vuoden tuomio.

Erikoisen asiasta tekee se, että hän on alusta asti kiistänyt teon. Todennäköisesti tässä on takana diili syyttäjän kanssa, jolloin Konstantin myöntää teon, karkotetaan maasta ja saa valtavat sakot. Odotetaan rauhassa virallista tiedonantoa yritykseltä.

Anonyymi kirjoitti...

Suomessa Tommia ei odota kuin 2-6 vuoden tuomio, mutta jos oikeuden käynnit alkaisivat myös esim.Ugandassa jossa Tommi ja kumppanit kävivät huijaamassa oikeasti varattomia ja kouluttamattomia ihmisiä voi tuomio olla hyvinkin tuntuva.

Voi olla että Tommi, Reima ja Wahlnroos asetetaan syytteeseen myös Suomen rajojen ulkopuolella.

Anonyymi kirjoitti...

Tuossa Reiman megapitkä vuodatus aikaisemmin aamulta (kuva)


https://imgur.com/a/UiBClmu

Anonyymi kirjoitti...

Ei kyllä tiedä itkisikö vai nauraisiko. Toimitusjohtaja on tunnustanut että Onecoin on huijaus. Tommi sitten laittaa asiasta ihan vakavissaan viestin lahkon jäsenille ja sanoo odotetaan nyt rauhassa tiedonantoa yritykseltä..

Ei hyvää päivää. Nyt mielenkiinnolla katson paljon sille tulee tykäyksiä, juuri nyt on 21. Tommin tarinoiden tykäysten määrä on tippunut jatkuvasti, mutta paljon nyt tulee?

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä on skitsofreenista tuo Liukun postaus. Joo 'pientä ongelmaa on viholliset/kilpailijat aiheuttaneet'. Pientä ongelmaa mitä nyt yhtiön johtaja ja perustajan veli ilmoittaneet koko touhun olleen huijausta. Sebastian Greenwood varmasti kohta samoin.

Jotenkin kuin uppoavalla Titanicilla soittava orkesteri, Profeetta Vuorinen ja lahkosihteeri Liukku, ovat täysin irti reaalimaailmasta. Toisaalta niin ovat heidän seuraajansakin. Sairasta porukkaa.

Anonyymi kirjoitti...

Profeeta luo toivoa face ryhmäläisille

Tommi Vuorinen

SELVENNYS.

Yhtiöt (Onecoin Ltd./Onelife Network Ltd.) eivät ole syytettyinä. Ne ovat omia oikeushenkilöitä. Emoyhtiöllä (Onecoin Ltd.) on selvä liiketoimintasuunnitelma jatkosta, myös Konstantinin tuomioon on varauduttu.

Anonyymi kirjoitti...

Pitääkös tämä muuten paikkansa, Siis että ovat yksityishenkilöinä syytettyinä? Ja jos asia on näin, niin miksi?

Anonyymi kirjoitti...

Uskon että Tommi Vuorisella on jo pitkälle menevät suunnitelmat deletoida koko facebookin onecoin-ryhmä ja yksinkertaisesti kadota maan alle, eli mies tekee Ns, "wincapitat"

Ari Widell kirjoitti...

"Pitääkös tämä muuten paikkansa, Siis että ovat yksityishenkilöinä syytettyinä? Ja jos asia on näin, niin miksi?"

En muista, että koskaan olisi yhtään huijausta koskaan ikinä haastettu oikeuteen. Huijauksia tekevät ihmiset eivätkä yritykset.

Eikä maaharhaanjohtajan mainitsema Onelife Network Ltd ole edes olemassa oleva yritys.

Anonyymi kirjoitti...

"Selvittelin jäljelläolevien OneCoin-uskovaisten profiileja. Sääliksi käy, monet ovat jo valmiiksi elämän potkimia. Perussuomalainen puolue aika monella taustalla, onkohan niissä piireissä alatasolla markkinoitu?"

Mihin käsityksesi PS:n olevan elämän potkimia ihmisiä?
Tietääkseni persut on oikeistopuolue. Ennemmin etsisin niitä elämän potkimia rapajuoppoja sieltä vasemmiston riveistä.
Sinälläänhän persut oikeistopuolueena on yritteliäiden ihmisten porukka. Vastoin yleistä käsitystä, Jussi Halla-Ahokin on väitellyt tohtoriksi. Sen sijaan esim. Vihreiden Haavistolla ei ole edes kandidaatin tutkintoa.
---
No joo, kuka tahansa voi tulla huijatuksi puoluekantaan katsomatta.
Mitä tulee Reima Liukkuun, niin ihmettelen, että jaksaa pitää positiivista virettä yllä. Täytyy hattua nostaa. Hän varmasti pärjäisi myyntihommissa hyvin tuolla asenteella ja tarmokkuudella. Harmi vain, että lahjat menee hukkaan, kun houkuttelee ihmisiä huijaukseen ja voi joutua vastuuseen. Ihmisenä varmasti mukava ja hyvä tyyppi, hieman naiivi vain.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Onecoinilla on Sofiassa "Representative office", varsinaisesti yritys oli rekisteröity veroparatiisiin Gibraltarille. Onelife Ltd näyttää olevan rekisteröity Belizelle. Onecoinilla ei ole ollut toimintaa USA:ssa.

Tässäkin suhteessa verkostomarkkinointi on pirullista: yhtiön ei tarvitse sijaita maissa, joissa se toimii, koska IMA:t hoitavat kaikki asiat. Vuorinen ei ole koskaan ollut yhtiön palveluksessa, vaikka maajohtajaksi itseään kutsuikin.

Henkilöt tekevät rikoksia. Yrityksiä ei voida pidättää eikä laittaa vankilaan. Niille voidaan kyllä lätkäistä rangaistusmaksuja, esim. GDPR mahdollistaa jopa 20 000 000 euron sakot tietosuojasäädösten rikkomisesta. Mielestäni tämäkin täyttyisi Onecoin kohdalla. Passikopioiden vaatiminen jokaiselta jäseneltä ei ole GDPR:n mukaista. Vahva todentaminen pitää tehdä muulla tavoin.

Avaruuden Toinen Laita kirjoitti...

Tämä on asian vierestä, mutta olen 100% varma, että vihreistä löytyy koulutetumpaa porukkaa kuin persuista.

Unknown kirjoitti...

Jos nyt politiikasta puhutaan niin vihreistä löytyy hum.kandeja ym pilvin pimein mutta oikeat tekijät ja veronmaksajat tulevat kyllä oikeistosta. Itse vannoutuneena porvarina en pidä mahdottomana että äänestäisin persuja.

Anonyymi kirjoitti...

Eiköhän jätetä poliitikka muille areenoille, olisi paljonkin sanottavaa siitä mutta tämä on väärä areena

Anonyymi kirjoitti...

Avaruuden Toinen Laita ja Unknown:
Älkää vaan jatkako tuota keskustelua tällä palstalla; pahasti off-topic.

Ja_e kirjoitti...

Reima Liukku on täysin edesvastuuton tyyppi, en usko että kiihkeinkään one uskovainen, ei edes Tommi ,jaksa lukea hänen hurmosmaisia hengennostatus julistuksiaan sanasta sanaan ja loppuun asti. Vietnamin reisulla hän lienee kokenut hengellisen valaistumisen tai sitten hänelle on tarjottu jotain tajuntaa laajentavaa, niin pahasti on mopo karannut käsistä. Onni onnettomuudessa hänen kannaltaan olisi että rikosoikeudelliseen vastuuseen hän ei joutuisi jos ei ole oikeustoimikelpoinen.

Anonyymi kirjoitti...

Bulgarialainen (tai no ei ainakaan jenkki) firma voi olla hankala saada oikeuteen jenkeissä. Suomessa yritykset ei joudu oikeuteen vaan vastuuhenkilöt. Jenkeistä en tiedä.

Anonyymi kirjoitti...

Bulgarialaisen Capital lehden toimittajan Nickolay Stoyanovin kuva perjantailta:
Mies yrittää päästä epätoivoisesti sisään OneCoinin Sofian konttoriin ja soittaa ovisummeria ja puhuu puhelimessa. Ovet eivät aukea. Toimiston 2. kerroksessa on valot päällä.

https://i.imgur.com/I9aG1Yt.jpg

Petteri Järvinen kirjoitti...

Tuttu ovi. Ilmeisesti konttorilla on edelleen toimintaa. Jostain ne Vuorisen odottamat tiedotteet täytyy tulla. Mistä tämä kuva löytyi, Capitalin verkkosivulta en löytänyt?

Jaakko kirjoitti...

Näinkö toimii avoin ja läpinäkyvä yritys? Jokohan kohta tulee lappu luukulle?

Jaakko kirjoitti...

"Yritys"

Anonyymi kirjoitti...

"Tuttu ovi. Ilmeisesti konttorilla on edelleen toimintaa. Jostain ne Vuorisen odottamat tiedotteet täytyy tulla. Mistä tämä kuva löytyi, Capitalin verkkosivulta en löytänyt? "

https://twitter.com/Svrakata/status/1195345792883658752

Petteri Järvinen kirjoitti...

Olinkin jo ko. toimittajan Twitter-seuraaja, en vain ollut huomannut kuvaa. Kiitos vinkistä.

Anonyymi kirjoitti...

Toimittajahan on jeesuksen ryysyissä kulkeva pummi, ei ihme ettei tuollaista pummia päästetty sisään.

Anonyymi kirjoitti...

"Toimittajahan on jeesuksen ryysyissä kulkeva pummi, ei ihme ettei tuollaista pummia päästetty sisään."

Ei se kuvassa oleva mies ole toimittaja, vaan hyvin todennäköisesti tunkki.

Toimittaja valokuvasi tilannetta. Toinen kuva tilanteesta. Ei tuo pummilta minusta vaikuta, varsinkin jos vielä puhelimessakin puhui: https://i.imgur.com/3FXJRtR.jpg

Anonyymi kirjoitti...

Proofetta face ryhmässään

Tommi Vuorinen
Maanantain MOT:n "asiantuntijana" Onelifen entinen Euroopan lähettiläs Kari Wahlroos, joka sai rajujen väärinkäytösten takia potkut yhtiöstä 4.12.2017. Hän mm. varasti jäseniä toisilta omaan verkostoonsa ja jätti lahjakoodeja maksamatta yhtiölle.

Wahlroos myös rekrytoi jäseniä kilpailevaan verkostoon Dagcoiniin ollessaan Onelifen lähettiläs, josta hän on jo lähtenyt seuraavaan viritykseen Wantage Oneen.

deckfromacard kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
deckfromacard kirjoitti...

Wahlroosilla ei koskaan ollut omaa alalinjaa, hän oli OneCoinin palkoillinen. Eli väite siitä että Kari olisi varastanut jäseniä "omaan verkostoonsa" on hevonpaskaa.
Kartsa tiesi että kyseessä on alusta asti ollut kusetus ja otti hatkat kun rahan tulo hyytyi.

Anonyymi kirjoitti...

Profeetta jatkaa faceryhmässään, yrittää epätoivoisesti pitää lahkonsa uskossa.

Tommi Vuorinen
Maanantain A-Studiossa käsitellään myös "Onecoin-huijausta." Suosittelen sekä MOT:n että A-Studion katsomatta jättämistä, ellei halua pahoittaa mieltään. Kannattaa varautua negatiivisuusaaltoon koko ensi viikon.

Anonyymi kirjoitti...

Profeetta on tainut avata viikonloppu pullot sen verran usein tulee päivityksiä face ryhmään. Kyllä se tuota eurooppaa jaksaa hokea.

Tommi Vuorinen
Näyttää vahvasti siltä, että koko Konstantinin tapauksen takana on raha. Yhdysvaltain viranomaiset haluavat Konstantinin tunnustuksen, jotta voivat konfiskoida valtiolle 400 miljoonaa dollaria "rikollista" rahaa lakimies Mark Scottin tileiltä.

Todellisuudessa raha on tullut normaalisti koulutuksen myynnistä USA:ssa 2015-2016. Tuomitsemalla yhtiön huijaukseksi (ei lohkoketjua) valtio saa oikeuden takavarikoida varat. "Huijaukseen" langenneet kansalaiset eivät välttämättä saa rahojaan, vaan ne tuomitaan rikoshyötynä valtiolle menetetyksi.

Lisää rahaa halutaan "vahingonkorvauksina" ja Konstantin todennäköisesti karkotetaan loppuiäksi USA:sta. USA:lla ei ole intressiä kustantaa Konstantinin ylläpitoa 90-vuotta yhteiskunnan varoilla.

Euroopan viranomaisten 2018 tutkinnalla ja tuloksilla ei ole mitään vaikutusta asiaan.

Anonyymi kirjoitti...

Tommi tuntuu tekevän nyt liian ison numeron siitä, onko onecoinilla lohkoketjua vai ei.
WinCapitalla ei ollut ja se oli huijaus.
Bitconnectilla oli ja se oli huijaus.
Lohkoketju ei tee mistään sen legitiimimpää.
Ideana Onecoinissa on se, että rahaa lähetetään Bulgariaan ja sillä sitten kouluttaudutaan ja opiskellaan. Opiskelu ei kuitenkaan ole mitenkään edullista.

Anonyymi kirjoitti...

^ Tuo on nimenomaan se tämänhetkinen yhtiön ja verkoston uskoville tarjoama tarina mitä yritetään uskoville syöttää:

1. Sidotaan virheellisesti OneCoinin laillisuus ja huijaus väitettyyn lohkoketjuun
2. Väitetään että Saksan tutkinta todisti lohkoketjun olemassaolon

Tosiasiassa kummatkin kohdat ovat täyttä huuhaata. Ponzi-tyyppinen huijaus joka OneCoin toiselta osaltaan on, ei ole mitenkään sidoksissa siihen minkä tyyppistä kirjanpitoa pidetään (lohkoketju, SQL, ruutuvihko), eli onko OneCoin oikea krypto vaiko ei. Sillä ei ole ponzi-aspektiin mitään merkitystä.

Saksan väitetyti tekemästä lohkoketjun todistamisesta ei ole minkäänlaista virallista dokumenttia saatavilla. OneCoinin itse julkaisemistakin tekstinpätkistä joiden virallisuudesta ei ole mitään takeita, ei voi tehdä sellaisia johtopäätelmiä että validi lohkoketju johon on tallennettu kaikki historialliset OneCoin transaktiot olisi todistettu. Eli täyttä valetta tämäkin kohta.

Mutta enimmäkseen näillä kohdilla rikollisyhtiö ja verkostohuijarit yrittävät tällä hetkellä perustella OneCoinia.

Anonyymi kirjoitti...

Petteri, MOTin jälkeen uutta artikkelia, taas tulee 200 kommenttia täyteen? :D

Anonyymi kirjoitti...

MOT
OneCoin - Jättihuijauksen suomalaisuhrit

Nopeasti kasvanut OneCoin on nyt viranomaisten syynissä. MOT penkoi miljardibisneksen käänteitä, joissa suurin osa suomalaissijoittajista on vaarassa hävitä kaiken, mutta osa ehti kääriä valtaisat voitot.

https://areena.yle.fi/1-4530614

OHJELMA ON TULOSSA KATSOTTAVAKSI YLE AREENASSA MAANANTAINA KLO 12.00

Anonyymi kirjoitti...

Dagcoin on myös näitä Onecoin-tyyppisiä viritelmiä. Se on vissiin oikea krypto, koska sen voi nostaa omaan lompakkoon. Dag coinilla ei ole lohkoketjua, vaan se on samaa protokollaa, kuin esim. altti Byteball (itse asiassa, byteballin klooni).
Tuosta voi tulla jotain pientä. En usko, että Dagcoinilla rikastuu, mutta kyllä se jonkinlainen paikallisvaluutta-tyyppinen ratkaisu on. Dagcoinilla voi ostaa Virossa ainakin hunajaa 16 euron kilohinnalla (100 % dagcoineina). Hinta ei ole edes paha, koska tämä on luomutuotantoa pientuottajalta. Sitten erilaisia palveluita sillä voi ostaa... Dagcoin on toteuttanut niitä, mistä Onecoin on vain lupaillut, mutta pientähän se oli... Toisaalta bitcoinin alkuaikoina bitcoineilla ei tehnyt oikeastaan mitään, ensimmäinen tuote, jota btc:llä sai oli alpakkavillasukat.

Ja_e kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
deckfromacard kirjoitti...

DagCoin ei ole krypto. Tai vaikka takana olisi legitimaatti lohkoketju, niin sitä ei käytetä.

Marraskuussa 2018 DagChainin explorerista saattoi nähdä että kaikki paitsi 60 miljoonaa DAG oli _yhdessä_ja_samassa_ lompakko-osoitteessa.
Samaan aikaan DagCoin toitotti uutista jonka mukaan jäsenistölle oli jaettu jo 1,07 miljardia DAG ja sisäisessä pörssissäkin oli myynnissä 82,5 miljoonaa DAG jäsenten "omistamia" kolikoita.
(Molemmat tiedot löytyvät yhä päiväyksineen netistä, Muron ketju sisältää linkit.)

Public API löytyy jolla kolikoita voi siirtää jäseniltä toisille (ja kauppiaille) mutta jäsenten rahat katoavat yhtä kaikki jos Nils unohtaa maksaa laskun Amazonille (koko DagCoin pyörii IP-osoitteiden mukaan Amazon Web Servicesin päällä).

"Smoke and mirrors" sanoisi Amerikkalainen.

deckfromacard kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
deckfromacard kirjoitti...


Vuorinen:
"Todellisuudessa raha on tullut normaalisti koulutuksen myynnistä USA:ssa 2015-2016"

Taas potaskaa. OneCoin ei ole toiminut koskaan USA:ssa. Juurikin 2014-2016 välillä jatkuvasti esitettiin lupauksia siitä että "ihan pian aukeaa Amerikan markkinat", mutta eihän ne koskaan auenneet. Tiliä ei voi luoda niin että ilmoittaisi kotimaakseen Yhdysvallat, DealShakerissa ei voi laittaa myyntiin tuotetta jonka markkina-alue olisi Yhdysvallat.

Anonyymi kirjoitti...

Tämän päivän lahkon profeetta Tommi aloittaa todistelemalla epätoivoisesti lohkoketjuaan

ohessa kuvina

https://imgur.com/a/10cM5SJ

Anonyymi kirjoitti...

Tämän päivän lahkon profeetta Tommi on kyllä ihan sekaisin nyt, Yle on syyllinen...Ei ooo todellista.

Tommi Vuorinen

On myös huomioitava, että YLE:n mittava ulostulo Onecoinista "varmana" huijauksena aiheuttaa valtavasti mielipahaa ja skismoja ihmisten välille ja asettaa osan jäsenistä aidosti terveyden-, jopa hengenvaaraan.

Kantaako YLE vastuun mahdollisista peruuttamattomista tapahtumista?

«Vanhin ‹Vanhempi   1 – 200 / 230   Uudempi› Uusin»