torstai 29. syyskuuta 2011

Kammottavan kryptaajan salaisuus (YLE tv-uutiset)

YLEn uutiset kertoi eilen älypuhelinten vaaroista. Juttu on nähtävissä ja luettavissa (Älypuhelimet raportoivat salaista tietoa ties minne) verkossa.

Aihe on tärkeä, mutta rikosuutisiin erikoistunut toimittaja Ari Mölsä dramatisoi juttuaan epäasiallisesti.

Uutistenlukijan johdanto väittää, että puhelimet seuraavat käyttäjän sijaintia ja raportoivat niistä "salaisille tahoille". Keitä nämä tahot siis ovat? Mistä tiedetään, että tiedot ovat salaisia?

Itse jutussa on yhdistetty kaksi eri asiaa, joilla ei ole juurikaan tekemistä keskenään. Varjo-IT eli se, että ihmiset kokevat työnantajan puhelimen omakseen ja vaativat oikeutta asentaa siihen mitä haluavat, olisi ollut oman uutisen aihe. Viestintäviraston Erka Koivunen kommentoi tätä puolta asiallisesti.

Mutta sitten toimittaja Mölsältä karkaa näppis lapasesta ja hän hyppää ihan toiseen näkökulmaan: "Älypuhelimen rakentaja on viekas. Salaista paikannusdataa suhisee Suomestakin maailmalle yhtenä soittona." Tietosuojavaltuutetulta tivataan kauhuskenaariota.

Mölsä on ennenkin kunnostautunut värikkäillä kielikuvilla. Uutisen www-version väliotsikoita ovat "Missä se mörkö asuu?" ja "Vetääkö kryptaaja kuluttajaa nenästä?". Vastauksiin on laitettu sanoja, joita ainakaan tv-haastattelussa ei kuulla, kuten "huippusensoreilla". Reijo Aarnion vastauksiin on lisätty sanoja kuten "karmiva", ja "viisas" on vaihdettu "ovelaksi". Toimittaja on väkisin tehnyt jutusta pelottavan.

Arveluttavaa journalismia on sekin, että tv-haastattelussa vastauksesta leikataan keskeltä pätkä pois.

Liioitteleva ja sensaatiohakuinen tyyli ei sovi uutisiin, ei varsinkaan julkisen palvelun kanavalla. VR:n lippusotku on vain yksi esimerkki puutteellisesta tietoyhteiskunnan osaamisesta. Jos uutisointi on tätä tasoa, mitä voimme odottaa kansalaisilta?

14 kommenttia:

sha512 kirjoitti...

Kyseessä olikin siis paikkatiedon lähetys esim. Googlelle. Yleensä nämä toiminnot kerrotaan sopimuksessa, joka hyväksytään ennen softan asennusta. Oliko tässä oikeasti jotain uutista?

Anonyymi kirjoitti...

Varjo-IT vaatisi tosiaan oman juttunsa, se on enemmänkin kuin vain omien ohjelmien asentamista työnantajan antamiin työvälineisiin.

Suppe kirjoitti...

Superäly on viekas.

Hannu Tanskanen kirjoitti...

Mutta suomeksi, Petteri, lähettääkö se älypuhelin todella jotain dataa jonnekin, emmekä tiedä mitä se on, kuten tietosuojavaltuutettu eilen tv:n uutissa kertoi?

Minulla on vain pari vuotta vanha Nokian Navigator-känny 5 megan kameralla, mutta kai on aikaansa seurattava ja hankittava tuollainen kosketusnäyttöinen,vai ajaako iPad sekä miniläppärin että kännyn asian? Minua ei häiritse, vaikka isoveli tietäisikin, missä olen,vaimokin tietää.

PC-lehti kertoo tänään myyntiin tulleesta 79 taalan lukulaitteesta, pitänee ostaa, kun ylihuomenna jenkeissä taas olen!

Tietsikka kirjoitti...

Käsittääkseni sekä iPhone ja Android ainakin ovat lähettäneet dataa (lähinnä paikannusdataa ja tietoa verkkoliikenteestä, missä wlan tukiasemassa vierailtu ja koordinaatit).

Petteri Järvinen kirjoitti...

Applen tiedonkeruusta kohistiin keväällä http://www.tietokone.fi/uutiset/applen_paivitys_korjaa_paikkatietosopan. Android teki ilmeisesti samoin.

ulmis kirjoitti...

Otin lämpöä samasta "uutisesta", käsittämättömän löperöä uutisointia. Muistaakseni jotenkin näin: -"mihin se data menee?" Vastaus: "kukaan ei tiedä". Jo aiemminkin raflaava älypuhelin-termin käyttö facebook-ongelmassa joka koski vain iPhonea jäi vaivaamaan (Aamulehti elokuussa). Soitin, toimittajalle, ettei minun Nokia E7:ssani ko. ongelmaa ole. Vastaus oli "jaa niinkö, hänellä on vain iPhone"...

Anonyymi kirjoitti...

sait seks znakomstv s otkrovennymi foto sait gluhih i slaboslyshaschih znakomstva znakomstvo trans top znakomstva gorod essentuki saity znakomstv dlya vich infetsyrovanyh kupit znakomstva seks znakomstva besplatnie kirov intimnie znakomstva sorsk Znakomstvo komu za 40 chat znakomstva besplatnyi v v marij - el saity znakomstv posk mp4 znakomstvo so spartantsami prostitutki intim znakomstva seks luchshee mesto dlya znakomstv prodau znakomstva znakomstva s transami v sankt-peterburg znakomstva rozhische web kamera besplatno znakomstva znakomstva semeinyi seks znakomstvo dlya zolotogo dozhdya g syktyvkar znakomstva saity-znakomstv zarubezhnie devushki forum programmy muzyka znakomstva obschenie reshenie problem v zhizni sex - sait znakomstv dlya vzroslyh v orenburge

Anonyymi kirjoitti...

klub seks znakomstv ust-labinsk sluchainie onlain znakomstva seks znakomstva c trans-devushkoi znakomstva seks intim latviya otnoshenie k znakomstvu v internete armyanskie agenstva znakomstv v rossii bdsm znakomstva verhneuralsk seks znakomstva v kudymkare znakomstva krasnoarmeiska mamba znakomstva v anzhero-sudzhenske saity znakomstva prim kraya znakomstva s web kameroi onlain bdsm znakomstva yadrin znakomstva gluhih i slaboslyshaschih katalog znakomstva novosibirsk eroticheskie znakomstva rasshirennyi poisk znakomstva inie prostitutki intim dosug zaporozhe intim znakomstva znakomstva gospozha sait znakomstv muzhchiny ot 35 sait znakomstv love planetznakomstva vo vseh gorodah rossii sait znakomstv v kingiseppe leningradskoi oblasti besplatnie seks znakomstva v donetske znakomstva c

Anonyymi kirjoitti...

seks znakomstva v krasnom luche http://suntrash.narod2.ru/page-8.html http://struckture.narod2.ru/page-28.html http://surok2005.narod2.ru/page-19.html http://superlef.narod2.ru/page-7.html http://sudim-99.narod2.ru/page-19.html seks znakomstva dlya gostei moskvy http://sunskyrussia.narod2.ru/page-3.html http://strukav.narod2.ru/page-15.html http://structctrl.narod2.ru/page-29.html http://sudar-galina.narod2.ru/page-14.html http://sumigi278.narod2.ru/page-18.html znakomstva tolko dlya seksa gorod shymkent http://super-peca.narod2.ru/page-25.html http://sultan2016.narod2.ru/page-13.html http://surkov00.narod2.ru/page-16.html http://sunhoma.narod2.ru/page-14.html http://stukalenkoigor.narod2.ru/page-20.html klub intimnyh znakomstv mariinskij posad http://sunrepublic.narod2.ru/page-10.html http://subaew2010.narod2.ru/page-29.html http://sun2179.narod2.ru/page-14.html http://SuizidFolter.narod2.ru/page-27.html http://strubcina.narod2.ru/page-11.html

Anonyymi kirjoitti...

saiti ³nozemnih znaiomstv lihumnairo.uzhgorod.ua middmanveyporth.uzhgorod.ua loagingnooning.uzhgorod.ua librozydi.uzhgorod.ua neimounmeeeri.uzhgorod.ua znakomstva na svinge lenraiplugsack.uzhgorod.ua lenotedep.uzhgorod.ua mudmoabutour.uzhgorod.ua lighlihalo.uzhgorod.ua nayralsate.uzhgorod.ua porno video onlain russkie znakomstva mufalaro.uzhgorod.ua lighmesoftglich.uzhgorod.ua middmanveyporth.uzhgorod.ua nogfectroza.uzhgorod.ua lihellrotscons.uzhgorod.ua vzroslie znakomstva kirovo-chepetsk liganneyblith.uzhgorod.ua meitanballbar.uzhgorod.ua mehansighsong.uzhgorod.ua lbusexashea.uzhgorod.ua leistepsurro.uzhgorod.ua

Anonyymi kirjoitti...

znakomstva dlya seksa s nomerom telefonom intim znakomstva borodino bdsm znakomstva sex vesegonsk inobrosa quemaseru hanggevenro sait intim znakomstv afrodita poolewdtydump bumingrelu inmoticu znakomstva dlya vzroslyh kommunar znakomstva dlya seksa s telefonami sankt-peterburg znakomstva s devushkami 15-16 let dlya intima

Anonyymi kirjoitti...

besplatnie seks znakomstva bez sms bez registratsii timashevska znakomstva dlya intima v nizhnevartovske svinger saity v pitere dlya znakomstv SourceForge.Net stih na lobnom izvestnoi poetesy oksana aplekaeva i kseniya sobchak kak pomenyat parol v kontakte?? lineage 2 krutitsia kamera belnk.com sahalinskij sait znakomstva dlya seksa weather.com besplatnyi ukrainskij server world of warcraft severodvinsk znakomstva 33-40 let n novgorod seks znakomstva casalemedia.com mamba.ru sait znakomstv dlya seksa berez³vka znaiomstva seks znakomstva bez registratsii v volzhskom

Anonyymi kirjoitti...

chat intimnyh znakomstv g.krasnodar besplatnie intim znakomstva s nomerami telefonov v minske leninsk kuznetsk devushki dlya seksa i znakomstva chinaren.com lineage 2 x50 znakomstvo moskva vich infitsirovana video s seksom na proekte dom-2 ebay.com.cn znakomstva dlya vzroslyh penza POPTANG.com agent dlya vkontakte i odnoklasniki sobchak i borodina golaya devushki voronezha znakomstvo Baidu.com znakomstva bez rigistratsii seks znaiomstva lv³v ³ntim z nomerom telefonu ceks znakomstva bez sms i registratsij i perehodov