Google tietää ajatuksemmekin - ja rakastamme sitä

Keskustelu netin tietosuojasta ja yksityisyydestä on viime aikoina keskittynyt uusiin some-palveluihin, erityisesti Facebookiin. Google on jäänyt taka-alalle. Kaikessa hiljaisuudessa Googlen insinöörit ovat kuitenkin jatkuvasti kehittäneet hakukonetta ja sen osumatarkkuus alkaa olla ällistyttävä.

Tai pelottava, miten kukin sen ottaa.

Usein huomaan, että Google arvaa kysymykseni vaikka olen ehtinyt kirjoittaa siitä vasta ensimmäisen sanan. Tässä yksi neutraali esimerkki:

Google arvaa, mitä aiot hakea.

Ja ellei kysymys osukaan ihan kohdalleen, Googlen näyttämä linkkilista on selvästi relevantimpi kuin Microsoftin Bingin. Yleensä vastaus etsittävään asiaan löytyy muutamasta ensimmäisestä linkistä. Hakusana voi olla jopa väärin kirjoitettu, tulos on silti oikein. Se on kuin taikuutta.

Ilmeisesti tekoälypohjaiset algoritmit ja käyttäjien urkinta (kuka mitäkin hakee) eivät selitä aivan kaikkea. Sivujen arvioinnissa käytetään apuna älyistä vanhinta: ihmistä.

Toinen osumia selittävä tekijä on se, että Google seuraa käyttäjiään. Tulokset ovat ainakin osittain räätälöityjä. Mitähän esimerkiksi tästä pitäisi päätellä? Saatko itse samat ehdotukset?

No mutta Google! Nyt olet urkkinut minua liikaa (tarkoitan tietysti pullopostia... :-)

Facebookissa kiersi jokin aika sitten tehtävä hakea omalla etunimellä ja sanalla saa. Omalla nimellä tulee vain yksi ehdotus, muilla useampia.

Petteri saa... viestin? Ei muuta?

Melkein ajatuksia lukeva hakukone tekee elämän helpoksi, mutta herättää huolta yksityisyydestä. Mutta onko sillä oikeasti merkitystä? Enemmistö vähät välittää, miten omaa nettikäyttöä seurataan -- kunhan palvelut pysyvät ilmaisina ja haut osuvat hyvin kohdalleen.

Microsoft on joutunut nettikilpailussa altavastaajaksi. Asema on sille uusi ja hämmentävä. Näin kai voi päätellä mainosvideosta, jossa Microsoft pelottelee Gmail-sähköpostin käyttäjiä profiloinnilla. Useimmat Gmailin käyttäjät tietävät jo muutenkin, että palvelinsofta analysoi heidän postinsa koneellisesti ja valitsee sen perusteella mahdollisimman kiinnostavia mainoksia. Tämä ei kuitenkaan tunnu haittaavan ketään.

Microsoft mainostaa oman sähköpostinsa suojaavan yksityisyyttä -- toisin kuin Gmail.

Peukkujen määrästä voisi päätellä, ettei Microsoftin kampanja ole kovin onnistunut. Ihmiset valitsevat mieluummin Gmailin ja profiloinnin kuin Microsoftin ja yksityisyyden.

Kaikesta päätellen Microsoftia inhotaan edelleen, vaikkei se ole koskaan jäänyt kiinni sellaisista tietosuojamokista kuin Google tai Facebook. Käyttäjät rakastavat Applea, Google ja Facebookia, vaikka nämä urkkisivat tietojasi ja kiertäisivät kansallisen verotuksen osakkeenomaistajien iloksi. Nettibrändit ovat niin vahvoja, että ne kestävät tahriintumatta ikävätkin uutiset.

Yksityisyys painaa paljon vain juhlapuheissa.

Nokia, älä kiirehdi sen tabletin kanssa

Tablet-koneet ovat in. Jo pitkään on kysytty, milloin Nokia julkistaa omansa. Sopiva hetki olisi ollut noin kolme vuotta sitten. Nyt on myöhäistä, ja aika on muutenkin erittäin huono.

Microsoft-yhteistyön vuoksi on selvää, että Nokian tablet käyttäisi Windows RT -järjestelmää. Mutta se markkina on erittäin vaikea: Microsoftin oma Surface on saanut paljon kielteistä julkisuutta ja kaikesta päätellen myyntiluvut ovat jääneet odotuksista.

Windows-tablet on juuri nyt hankalassa tilanteessa. iPadin ja Androidin johtoasema on vielä vahvempi kuin älypuhelimissa, eikä RT-mallilla ole oikeastaan mitään kilpailuetua. Se lähtee nollasta kahden vahvan kilpailijan perään. Ohjelmatarjonta on vaatimatonta ja Microsoftin idea tarjota RT-tabletissa myös (käytännössä) toimimaton Windows-työpöytä on ihan päätön.

Uutisten mukaan Nokia aikoo kuitenkin esitellä oman mallinsa ennen pitkää.

Tablet-koneet ovat käyttäjän kannalta mukavia mutta valmistajan kannalta ikäviä, sillä niillä on vaikea erottua joukosta. Ei voi kilpailla käytettävyydellä, ei näppäimistöllä, ei juuri teknisillä hienouksilla. Tabletit ovat laitteina hyvin yksinkertaisia. Vasta ekosysteemi saa ne elämään.

Sitten Symbianin jälkeen Nokialla ei ole ollut omaa ekosysteemiä. Mahdolliset hyödyt tablet-markkinoilta menevät Microsoftille.

Kuvaavaa on, että käytän itse edelleen vanhaa iPad 1 -mallia. En ole keksinyt mitään syytä, jolla perustella laitteen päivittämistä, vaikka Applella on menossa jo neljäs laitesukupolvi. Vähän tehokkaampi prosessori, retina-näyttö ja kamera eivät ole niin merkittäviä etuja, että kannattaisi hankkia uusi laite. Tabletin idea on sisällössä ja sovelluksissa, ei laitetekniikassa.

On vaikea keksiä mitään teknistä oivallusta, joka tekisi Nokian tabletista Microsoftin omaa tabletia paremman. Jos Microsoft-tabletin myynti takkuaa sen omalla käyttöjärjestelmällä ja omalla ekosysteemillä, miksi Nokia menestyisi paremmin?

Ehkä nokialaiset ovat keksineet jotain aivan uutta. Se on vaikeaa ja epätodennäköistä, mutta ei täysin mahdotonta. On liikkunut huhuja avattavasta näytöstä ja kaksisuuntaisesta kosketusnäytöstä, joka antaisi tuntuvaa (kirjaimellisesti!) palautetta takaisin sormille. Tai miten olisi 40 megapikselin Pureview-kamera tabletissa? Äh, ei tabletista ole kameraksi, älypuhelimet ovat ihan eri juttu.

Ilman todellista innovaatiota Nokian ei kannata hajauttaa resurssejaan usealle rintamalle nyt, kun älypuhelimissa on vihdoin saatu aikaan kilpailukykyisiä malleja.

Toivotaan, ettei Nokia esittele omaa tabletiaan -- mutta jos niin kuitenkin käy, että laite olisi yhtä mullistava kuin Communicator kauan sitten.

Perikunta lukee sähköpostisi ja tekstiviestisi

3T-lehden mukaan Vainajien salaisuudet paljastuvat, kun perikunta pääsee käsiksi edesmenneen henkilön sähköiseen viestintään. Linjaus lopettaa vanhan kiistelyn siitä, loppuuko luottamuksellisen viestinnän suoja kuolemaan vai onko se käytännössä ikuinen. Aiemmin Viestintävirasto ja LVM ovat tulkinneet lakia eri tavoin ja operaattorit ovat joutuneet toimimaan oman harkintansa mukaan tässä vaikeassa ja herkässä asiassa.

Moni varmaankin kauhistuu linjauksen seurauksista. Nythän puoliso, lapset ja ehkä muutkin sukulaiset pääsevät lukemaan viestejä, jotka olivat luottamuksellisia ja tarkoitettuja vain minulle!

Periaatteessa asiassa ei ole mitään uutta. Vanhoja rakkauskirjeitä, varsinkin sodanaikaisia sellaisia, on luettu sukupolvesta toiseen. Niiden välittämä ajankuva on realistinen ja kaunistelematon. Osa kirjeistä jäi kirjoittajiensa viimeiseksi. Miksi sähköpostit olisivat jotenkin erilaisia?

Ainakin yksi ero on selvä: sodasta kotiin kirjoittava tiesi, että paperit säilyvät ja niillä voi olla useita lukijoita (kuten sotasensuuri, joka avasi kirjeet jo ennen niiden toimittamista perille). Tieto ohjasi kirjoittamista.

Ylipäätään täydellisen luottamuksellinen viestintä on vasta sähköisellä ajalla syntynyt käsite. Nyt sitä pidetään niin itsestäänselvänä, että harva tulee edes ajatelleeksi koko asiaa (vaikka pitäisi, sillä nykyajan sotasensuuria vastaavat eri valtioiden tietokoneet, jotka seulovat liikennettä vähintäänkin koneellisesti).

Lisäksi unohtuu, että viestintäsalaisuudessa on kaksi osapuolta: lähettäjä ja vastaanottaja. Toisen heistä kuoltua jäljelle jääneellä on yhä oikeus viestintänsä luottamuksellisuuteen.

Suomalainen käytäntö ohjeistaisi operaattorit luovuttamaan kännyköiden puk-koodit ja sähköpostien salasanat perikunnalle näiden sitä pyytäessä. Tekstiviesteissä ja sähköposteissa voi olla testamenttiin, talousasioihin ja tehtyihin sopimuksiin liittyviä tietoja, joten tiedot saattavat olla hyvinkin tärkeitä.

Vanhempana ihminen osaa jo varautua väistämättömään. Moni eläkeläinen jakaa kaikki tiedot puolisonsa kanssa -- kaiken varalta. Salaisuuksia ei ole, tai ainakin ne ovat yhteisiä. Mutta jos elämänlanka katkeaa parhaassa työiässä äkilliseen onnettomuuteen, sähköpostista voi paljastua sellaista, mitä henkilö itse ei olisi halunnut kenenkään tietävän: salaisia paheita, rinnakkaissuhteita, aviottomia lapsia tai rikoksia.

Jos siis itselläsi on salaisuuksia, joiden et halua koskaan paljastuvan, varaudu asiaan hyvissä ajoin salaamalla valokuvat, tiedostot ja viestit muulla kuin palvelun omalla avaimella. Näissä tapauksissa pilvipalvelu ei tosiaankaan ole paras säilytyspaikka. Usb-tikku (tai pari) ovat kova sana salaisuuksia varjeltaessa.

Huomaa, että linjaus koskee vain kotimaisia palveluita. Twitter, Facebook, Yahoo, Hotmail ja monet muut amerikkalaiset palvelut noudattavat omia sääntöjään, jotka vaihtelevat palvelusta toiseen. Joistakin tiedot saa lähettämällä tarpeelliset dokumentit skannattuina, toisista saa ainoastaan suljettua tilin, mutta tiedot jäävät.

Lisäys: Twitter-keskustelussa tuli esiin vielä pari näkökulmaa. Joku ehkä ajattelee, ettei salaisuuksien paljastumisella kuoleman jälkeen ole merkitystä. Ei itselle, mutta harvat salaisuudet koskevat vain itseä. Yleensä niissä on mukana muita ihmisiä ja heille paljastuminen voi olla hyvinkin ikävää.

Toinen näkökulma liittyy sähköisen viestinnän luonteeseen. Se on niin helppoa ja vaivatonta, että salaisuudet liikkuvat melkeinpä vahingossa. Aiemmin tällaista kanavaa ei ollut, joten salaisuudet kerrottiin suullisesti kahden kesken. Nyt salaisuudet tallentuvat melkeinpä itsestään. Niin -- ja juuri verkon kautta voi tehdä helposti sellaisia salattavia asioita, jotka ennen olivat tyystin mahdottomia. Joillakin on aivan oma virtuaalinen maailmansa, josta edes lähipiiri ei tiedä mitään.

YLE ja HBO netissä

Televisiosta on useana iltana osunut silmään näyttävä kokoelma amerikkalaisen viihdeteollisuuden trailereita. Olen aina yhtä hämmästynyt huomatessani, että kanava onkin YLE eikä jokin monista kaupallisista. YLEhän se siinä mainostaa HBO-sarjojaan kaupallisten kanavien tapaan.

Tänään kerrottiin, että YLE alkaa näyttää HBO-sarjoja etukäteen netissä. Tämä antaa aiheen jälleen kerran pohtia julkisen palvelun tehtävää ja sen rajoja. Onko tarkoituksenmukaista, että verorahoja käytetään amerikkalaisten viihdesarjojen ostamiseen -- ja niiden esittämiseen netissä?

YLE teki joitakin vuosia sitten miljoonakaupat HBOn kanssa ja osti oikeudet ns. laatusarjojen esittämiseen. Sopimusta on uusittu toistuvasti ja nyt se kattaa myös vuodet 2013-2014. Perusteluna ei ollut se, että sarjat muutoin jäisivät suomalaisilta näkemättä, vaan se, että sarjat oli tarkoitettu esitettäviksi ilman mainoskatkoja (kts. YLEn oma kommentti).

HBO ei kuitenkaan ole aatteellinen yhdistys eikä julkisen palvelun toimija, vaan normaali liikeyritys. Yhdysvalloissa se pitää tilata erillisenä maksukanavana, mutta ulkomaisille tv-kanaville sarjoja myydään normaaliin tapaan. Ennen YLEä Nelonen oli esittänyt kehutun Sopranos-sarjan, eikä kukaan valittanut mainoksista. Ne kuuluvat pelin henkeen: kun katsot mainoksia, saat katsoa ohjelman "ilmaiseksi".

Tämän päivän tv-maailmassa mainoskatkoihin vetoaminen ei enää toimi. Harva katselee sarjoja livenä, yhä useampi katsoo ne jälkikäteen digiboksilta, Elisaviihteen, TV-kaistan tai jonkin muun palvelun kautta, jolloin mainokset on helppo ohittaa.

Äskettäin YLE ilmoitti siirtyvänsä käytäntöön, jossa kaikki ohjelmat lähetetään myös netissä. Tämän päivän uutisen mukaan HBO-sarjat tulevat nettikatseluun jo ennen tv-jakelua. Näin YLE siis kilpailee HBO:n itsensä kanssa, joka myy sarjojaan suoraan halukkaille (ilman mainoksia, tietenkin, ja ilman vuoden tai kahden odotusta). YLE kilpailee myös MTV3.n kanssa, joka niin ikään näyttää HBO-sarjoja Mtv3total-maksukanavapaketin C More Series -kanavallaan -- ilman mainoksia, tietty.

Onko amerikkalainen viihde, laatusellainenkaan, verovaroin rahoitettava peruspalvelu? Pitääkö siitä maksaa niidenkin, jotka eivät katso, vai olisiko parempi antaa HBO:n myydä tuotteitaan halukkaille asiakkaille? Liittyvätkö HBO-sarjat jotenkin YLEn tehtävään taistella yhteiskunnan hajoamista vastaan?

Vaikka YLE näyttää HBO-sarjoja, yhteistyö on yksisuuntaista. YLE ei halua antaa omia ohjelmiaan amerikkalaisille palveluille. ”Netflix on lähestynyt meitä. Meidän asenteemme on, että Yle ei lähde tekemään Areena-tyyppistä netti-tv-palvelua Netflixin kanssa. Mitään neuvotteluja ei ole käynnissä”, kertoi Ylen julkaisujohtaja Ismo Silvo.

Ilmeisesti ohjelmien myynti Netflixille ei ole julkista palvelua. Mikä siis on? Missä kulkevat julkisen palvelun rajat näin mediakentän murroksessa, kun kaikki siirtyy nettiin? Aiemmin jonkinlaiseksi perusteluksi kelpasi se, että maksu-tv ei näy kaikkialla Suomessa tai että kaikki eivät ole netissä, mutta näistä ei enää ole apua.

Odottelemme siis uusia perusteluja.

Järkeä tekijänoikeuslakiin?

Kansalaisaloitteen sivulle https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/70 on avattu ehdotus tekijänoikeuslain uudistamiseksi. Tavoitteena on palauttaa tekijänoikeuslaki ennen Lex Karpelaa (2006) vallinneeseen tilaan ja poistaa siitä digiajan tuomat ylilyönnit.

Valtaosa ehdotetuista muutoksista on kannatettavia. Jos ei jaksa lukea koko tekstiä, MikroPC:n uutissivu tarjoaa hyvän tiivistelmän.

Eräs kohta pistää kuitenkin silmään (lihavointi omani): Artistien asemaa parantava uudistus olisi rinnakkaislisensoinnin mahdollistaminen, jolloin he voisivat julkaista sisältöjään myös avoimilla lisensseillä kaupallisten rinnalla. Artisteille ehdotetaan samalla kielto-oikeutta, jotta he voisivat kieltäytyä oikeudenkäynneistä yksittäisiä piratismista syytettyjä kansalaisia vastaan.

Toisaalta ehdotuksessa palattaisiin vanhaan tilanteeseen, jossa yksityinen kopiointi oli sallittua lähteen laillisuudesta riippumatta. Käytännössä tämä (yhdessä ip-osoitteiden selvityskiellon kanssa) sallisi nettipiratismin, kunhan toiminta ei olisi kaupallista. Olisi reilua, jos tämä seuraus olisi selkeästi luettavissa aloitteen vaikutusten arvioinnista.

Artisteilla olisi siis "kielto-oikeus" estää piraattien haastaminen oikeuteen, mutta ei käytännössä oikeutta kieltää töidensä vapaata levittämistä. Tältä osin laki tuskin saa artistien hyväksyntää ja "kielto-oikeuden" mainitseminen on samanlaista sumutusta kuin tekijänoikeusjärjestöjen oma propaganda.

Katsotaan, saako aloite tarpeeksi allekirjoittajia, jotta se etenisi. Lakiin kaivataan muutoksia mm. opetuskäytön, hyvitysmaksun osalta ja piratismikorvausten laskentaperusteiden osalta, mutta vapaan p2p-jakelun de-facto sallivia muutoksia nykyinen eduskunta tuskin lähtee tekemään.

(sananmuotoja selvennetty 24.1.2013)

Tampereen parkkipirkot heräävät aikaisin

Tampereen Hämeenkadulla on muutamia maksullisia parkkipaikkoja. Kyltissä oli kerrottu maksullinen pysäköintiaika, mutta katsoin sitä huolimattomasti. Kuvittelin, että aamu kahdeksan tarkoitti samaa kuin muissakin kaupungeissa.

Aamulla auton tuulilasissa oli pysäköintivirhemaksu, jolloin huomasin erehtyneeni. Kahdeksan olikin vain lauantain aika, arkisin maksullisuus alkoi jo kello kuusi. Ja parkkipirkot (tai poliisit) olivat olleet tarkkoina: kuitissa oli kellonaika 6:12. Ilmeisesti valvojan työvuoro alkaa kello kuusi ja Hämeenkadun länsipää on varma paikka rahastaa (myös perässäni ollut auto oli laputettu).

Varoituksena siis Tampereella pysäköiville: Hämeenkadun muutamat parkkipaikat ovat arkisin maksullisia kello kuudesta ilta kahdeksaan. Pysäköintivirhemaksu on 60 euroa eli samaa tasoa Espoon ja Helsingin kanssa. Siinä tulee aamu-unisuudelle hintaa!

Kaupungilla on tietenkin oikeus määrätä pysäköinti maksulliseksi vaikka joka toinen vuosi täydenkuun aikaan. On autoilijan oma vika, jos ei lue kylttiä oikein. Silti kiinnostaisi tietää, miksi maksullisuus alkaa jo aamukuudelta? Onko tämä vain näppärä keino lisätä pysäköinninvalvonnan tuottoja, vai onko asialle jokin perustelu?

Miksei aikaa pidennetä loppupäästä -- siten voitaisiin rahastaa vaikkapa kaupassa tai elokuvissa kävijöitä? Tai miksei pysäköinti ole maksullista kellon ympäri?

Tietääkö joku Tampereelta (nääs), mikä logiikka tässä on takana? Ja onko muita kaupunkeja, joissa maksullisuus alkaisi jo aamukuudelta? Parkkimaksun aloittaminen jo aamukuudelta (tai miksei jo viideltä tai peräti neljältä!) olisi mainio kikka mille tahansa talousvaikeuksissa kamppailevalle kunnalle.

Joka neljäs ilman työtä (YLE uutiset)

YLEn 20.30 pääuutislähetyksessä oli äsken otsikko: joka neljäs ilman työtä. Hui!

Ihanko totta?

Jos televisiossa ei ollut ääntä (tai oli kuulovammainen), sai huolestuttavan tiedon Suomen työllisyystilanteesta. Ne, joilla kuulo ja kaiuttimet toimivat, saivat uutistenlukijan puheesta ratkaisevan lisätiedon: kyse oli Espanjasta (Kanarian saarilla työttömyys oli kuulemma 34 prosenttia, mutta muistelen sen olleen samalla tasolla jo yli kymmenen vuotta sitten, joten ei mitään uutista tässä).

Miksi YLE käyttää harhaanjohtavia otsikoita, jotka avautuvat vain kuuntelemalla? Miksei otsikkoon olisi voinut lisätä ratkaisevaa sanaa "Espanjassa" -- tilaa olisi kyllä ollut.

Yleensä harhaanjohtavat otsikot toistuvat lähetyksen lopussa, jolloin juuri kotiin tullut saa niitä vilkaisemalla väärän käsityksen tapahtumista.

Tänä iltana työttömyysuutista ei toistettu, sen sijaan tarjolla oli tällaisia poimintoja:

Mitä aineita päiväkodeissa oli käytetty?

Yleensä kun puhutaan "aineista", kyse on huumausaineiden eufemismista. Tässä tapauksessa kyse oli... jaa, mitä se nyt olikaan? Ei jäänyt ihan mieleen, vaikka se kaiketi on näiden otsikkokikkailujen tarkoitus. Pitää oikein tarkistaa netistä, pieni hetki...

Ok, kyse oli siis homeenestoaineista. Senkin olisi voinut mainita otsikossa, jonka informaatioarvo on nyt pyöreä nolla.

Luulisi, että ainakin kuurojen liitto olisi antanut aiheesta palautetta YLElle.