Ääkkösongelma toiseen potenssiin

Järvisenä tiedän, miten ääkköset (å, ä, ö) aiheuttavat vieläkin ongelmia ulkomaisissa nettipalveluissa, vaikka Unicode-merkkijärjestelmä yleistyi jo vuosituhannen vaihteessa. Nyt Espoon teatteri on tehnyt jotain vielä hankalampaa: brändiuudistuksen myötä laitos on vaihtanut nimensä et-merkkiin eli ampersandiin (&). Kyse on todellakin teatterin nimestä, ei pelkästä logosta, joka muistuttaa lähinnä vääristynyttä 88 numeroa (jolla taas on ikävän kuuloinen linkki Heil Hitler -tervehdykseen).

&-nimi voi olla huomiotaloutta, mutta nykyään kannattaisi miettiä myös tietoteknisiä ulottuvuuksia. Merkki on hankala, sillä tietotekniikassa sillä on erikoismerkityksiä. Aiemmin &-merkki ei kelvannut tiedostonimeen. Nykyään Windows, Mac ja Linux hyväksyvät sen kyllä sovelluksissa käytettynä, mutta merkkipohjaisesta käyttöliittymästä &-merkki voi tuottaa ongelmia eikä sitä suositella.

Wordissä & kelpaa tiedostonimiin, mutta voi silti tuottaa yllätyksiä.

Digimaailmassa merkkijonot ovat kaikki kaikessa, siksi kirjainten käytössä täytyy olla tarkkana. Seuraavassa muutamia esimerkkejä &-merkin ongelmista:

• & ei kelpaa domain-nimeen, joten sähköpostiosoitetta ohjaaja@&.fi ei voi käyttää. Espoon teatterilla on siis digimaailmaa varten oltava perinteinen osoite (tässä tapauksessa @espoonteatteri.fi).
• Samasta syystä nettisivut eivät voi olla www.&.fi.
• Merkki ei kelpaa myöskään somessa hashtagiksi, sillä #& ei toimi.
• &-merkin hakeminen Googlella tuottaa vaihtelevia tuloksia, joissa Espoon teatteri tuskin koskaan nousee ensimmäiseksi.
• & ei käy myöskään sisäverkossa työasemien tai palvelinten nimeksi, mikä on organisaation sisäisen käytön kannalta hankalaa.

Netin ongelmat &-merkin suhteen johtuvat siitä, että merkkiä käytetään url-osoitteissa parametrien erottamiseen. Tulkintaa voidaan muuttaa koodaamalla &-merkki muotoon %26, mutta kuinka moni osaisi etsiä teatteria tällä koodinumerolla?

Ilmeisesti Espoon teatteri aikoo jatkossakin kuljettaa somessa, hakukoneissa ja sähköposteissa muotoa @espoonteatteri ja #espoonteatteri. Silloin koko &-show tuntuu markkinointitempaukselta. Tarvittiinko siihen kaksi vuotta kestänyt brändiuudistus?

No, hässäkällä oli ainakin yksi hyvä puoli: suurin osa espoolaisista ei tainnut edes tietää, että kaupungilla on oma teatteri. Siinä mielessä & on täyttänyt hyvinkin tarkoituksensa.

Tällainen oli IT-vuosi 2017

Vuoden viimeiselle päivälle sopii muutama ajatus päättyvästä vuodesta. Mitä tänä vuonna oikein tapahtui IT-maailmassa?

Mieleen jää varsinkin Bitcoinin arvon 20-kertaistuminen ja sitä syksyllä seurannut mediamylläkkä. Joulukuun huippukurssien aikaan kaikki halusivat rikastua nopeasti kryptoja ostamalla, vaikka ala olisi ennestään täysin vieras.

Tästä vuosi 2017 muistetaan: Bitcoin-kurssi 2013-2017.

Huippuarvoksi jäi 19666 dollaria, kun arvo vuoden alussa oli tuhannen dollarin tietämissä. Nousun ei silti pitänyt tulla yllätyksenä: kaksi vuotta sitten Reutersin uutinen ennakoi näin:

Reutersin uutinen spekuloi Bitcoinin arvon nousevan ensi vuonna jopa tuhanteen dollariin ja edelleen nelinkertaistuvan vuoden 2017 loppuun mennessä (nykyinen arvo noin 400 dollaria). Tärkeimpinä syinä pidetään kolikoiden syntyvauhdin puolittumista kesällä 2016 sekä kryptovaluutan yleisen tunnettuisuuden lisääntymistä.

Ironista kyllä, uutista siteerattiin Onecoin-huijauksen uutiskirjeessä. Jos ihmiset olisivat sijoittaneet rahansa Bitcoiniin eikä Onecoiniin (jonka piti olla kuin Bitcoin, mutta kaikessa parempi), he olisivat nyt oikeasti varakkaita eivätkä huijauksen uhreja.

Onecoinista ei tänä vuonna kuulunut enää mitään. Ex-maajohtaja Tommi Vuorinen on karannut jonnekin ulkomaille, eikä vastaa pettyneiden verkostoihmisten kyselyihin. Ambassador Kari Wahlroos ilmoitti vuoden lopussa saaneensa potkut, jolloin hän vaihtoi toiseen kryptohuijaukseen ja kehuu sitä nyt aivan samoilla argumenteilla.

Huhtikuussa työryhmä sai valmiiksi esityksen sotilas- ja siviilitiedustelulaeista, jotka etenevät eduskuntaan ensi vuonna. Joulukuussa aihe sai odottamatonta julkisuutta Helsingin Sanomien Viestikoekeskusta koskevien paljastusten vuoksi. 

Laitepuolella ei tänä vuonna tapahtunut mitään merkittävää. Ainoa kohuttu mobiililaite oli iPhone X, jossa merkittävintä tuntui olevan sen huippukallis hinta (n. 1300 euroa). Some-kommenteista päätellen moni X:n ostaneista on ollut hieman pettynyt -- ihan kiva puhelin, mutta ei niin mullistava kuin he odottivat. Mobiili-, läppäri- ja pöytäkonemarkkinat ovat niin kypsiä, että suuria innovaatioita lienee enää turha odottaa.

Tietoturvasta muistamme toukokuun Wannacry- ja kesäkuun NotPetya-haitakkeet sekä lokakuun KRACK-kohun wifi-verkon tietoturvasta. Suomessa ne kaikki jäivät mediakohun asteelle.

F-Securen Sense tuli kesällä myyntiin pahasti myöhästyneenä. Siitä kuitenkin puuttuivat juuri ne älylaitteiden suojaominaisuudet, joilla laitetta oli aikoinaan hehkutettu. Jäämme odottamaan, josko tulevat päivitykset lunastaisivat lupaukset. Laite kuitenkin valmistui, toisin kuin kohuttu Solu, joka ajautui syyskuussa konkurssiin.

Twitter oli koko vuoden otsikoissa Donald Trumpin ansiosta, mutta myös siksi että se vihdoin marraskuussa kasvatti viestipituuden 280 merkkiin. Toisin kuin Tuomas Enbuske oli jossain lehtihaastattelussa luvannut, hän ei pidennyksestä huolimatta lopettanut Twitterin käyttöä. Sen sijaan Andorraan jumiutunut Ilja Janitski lopetti 30.12. MV-julkaisun, mistä moni oli varmasti hyvillään (ja osa riitaisesti pahoillaan).

Suomalaisia pelifirmoja listautui pörssiin, mutta sijoittajat eivät niillä rikastuneet. Varsinkin Rovion kurssi laski tuntuvasti, ovk-katsauksen jälkeen jopa -22 % päivässä.

Yhdysvaltojen joulukuinen päätös luopua nettineutraliteetin periaatteesta aiheutti paljon huolta. Ehkä ensi vuonna näemme, mihin se käytännössä johtaa -- vai tapahtuuko vielä mitään.

EU:n päätös roaming-maksujen alennuksesta helli kesällä Euroopassa lomailevia. Kuka vielä väittää, ettei EU saisi mitään hyvää aikaiseksi säädöksillään?

Tuleva GDPR-asetus työllisti suomalaisia yrityksiä ja kouluttajia koko vuoden. Varsinkin syksyllä tietosuoja-aiheisia aamiaistilaisuuksia tuntui olevan tarjolla joka aamulle. Juristit elivät tietosuojan kulta-aikaa.

Vuoden taikasana oli tekoäly, jota ujutettiin mukaan liki kaikkeen keskusteluun. FIM esitteli tekoälyrahaston, joka tekee osto- ja myyntipäätöksiä ilman inhimillisiä tunteita. Rahaston alku on ollut miinusvoittoinen, olisiko sittenkin niin, että sijoittamisessa tarvitaan tiedon ohella myös tunnetta?

Petrus Pennanen valittiin ensimmäisenä piraattina Helsingin valtuustoon 1364 äänellä, Jyväskylässä meni läpi 191 äänellä Arto Lampila.

Entä tästä eteenpäin?

Vuonna 2018 jännitetään ainakin Bitcoinia ja muitakin kryptoja: Ethereum, Ripple, Monero ja lukuisat muut kilpailevat elintilasta. Kryptoja on tulossa niin paljon, ettei kaikille mitenkään riitä tilaa markkinoilla. Edessä on raju karsinta, josta ehkä muutama valuutta selviää. Bitcoinin arvo tätä kirjoittaessani klo 13 on lähes tarkalleen 11000 euroa, kiinnostavaa nähdä onko arvo vuoden päästä lähempänä sataa tuhatta vai nollaa. Oma turvallinen veikkaukseni on, että jälkimmäistä. Joten varokaa kryptoilijat. Kaikki ei ole kultaa, mikä näyttää kryptolta.

Onecoinille vuoden pitäisi olla ratkaiseva, sillä yhtiön mukaan valuutta vapautetaan kaupankäyntiin 8.10.2018. Viimeistään silloin nähdään, millainen huijaus on kyseessä -- ellei sitten yhtiö keksi jälleen uutta tekosyytä, jolla aikarajoja voidaan siirtää seuraavaan vuoteen.

Amazon alkoi joulukuussa myydä Alexaa myös Suomeen. Niin kauan kuin suomen kielen tuki puuttuu, laitteella ei ole suurta vaikutusta, mutta puheentunnistus varmasti laajenee ensi vuonna uusille alueille.

Tiedustelulaeista tullaan varmasti keskustelemaan vielä pitkään, niin valvonnasta kuin tietovuotojen rangaistavuudesta. Jos Hesarin juttu menee oikeuteen, siitä tulee kiinnostava ennakkotapaus. GDPR:n siirtymäajan päättyminen 25.5.2018 tulee olemaan kiinnostava vedenjakaja, koska kaikki yritykset eivät ehdi valmiiksi aikataulussa.

Joka tapauksessa kiinnostavaa vuotta 2018 kaikille lukijoille!

Iloa tekniikasta (Spotify + Chromecast)

Usein tulee kirjoitettua ongelmista, kun jokin ei toimi. Harvemmin muistaa mainita asioista, jotka toimivat loistavasti ja ilahduttavat arjessa kerta toisensa jälkeen.

Itselläni tällainen on ollut Spotify, jonka toimivuus jaksaa ilahduttaa vielä kahden vuoden käytön jälkeenkin. Oleellista on, että käyttää maksullista versiota ja yhdistää sen kunnon stereoihin. Itsellä oli aluksi käytössä Applen Airplay -yhteys, mutta se rajoitti käytön AV-vahvistimeen ja muutamaan kaiuttimeen.

Nyt tilanne on parantunut, sillä Spotify Connect ja Googlen Chromecast yhdistävät älylaitteet (älypuhelin, tablet-kone, pöytäkone, läppäri) ja toistolaitteet (AV-vahvistin, Sonos- ja Pioneer-älykaiuttimet sekä Google Home ja Amazon Alexa). Kaikki toimivat yhteen iOS-, Android-, Windows ja Mac-maailmassa.

Musiikin voi valita puhelimella ja ohjata kuulumaan Amazonin Echo -kaiuttimesta:

Kuuntelet Spotifytä Amazon Echolla.

Kaikki laitteet näkyvät samassa listassa:

Google Cast ja Spotify Connect -laitteet samassa listassa.

Googlen Chromecast on pieni ja edullinen palikka, joka HDMI-porttiin laitettuna ottaa vastaan ääntä ja videota kodin wlan-verkossa. Laitoin aluksi Chromecastin televisioon, mutta parempi paikka löytyi AV-vahvistimen HDMI-tulosta. Ääni kuuluu upeasti monikanavisista kaiuttimista ja subbarista, levyn kansi näkyy televisiossa.

Mikä parasta, Spotify-tiliä voi käyttää yhtäaikaa usealla eri laitteella. Voin käynnistää musiikin kuuntelun pöytäkoneella ja siirtyä toiseen huoneeseen, missä voin vaihtaa biisiä älypuhelimella.

Spotify Connect ohjaa musiikin suoraan kaiuttimeen, joten ohjelman voi vaikka sammuttaa ja musiikki jatkaa silti soimista. Tämä tuottaa helposti yllätyksiä. Musiikki pitää muistaa erikseen pysäyttää, mutta sen voi tehdä miltä laitteelta tahansa.

Toinen harmi liittyy Chromecastiin. Ensinnäkin se vaatii oman virtalähteen, koska HDMI-portissa ei ole virransyöttöä. Suurempi ongelma on se, ettei Chromecastia aina löydy. Joskus Freedomen sulkeminen auttaa.

Nämä ovat kuitenkin pieniä harmeja verrattuna siihen iloon, mikä löytyy rajattomasta musiikkivalikoimasta, joka on aina käden ulottuvilla. Usein kuulen radiosta jotain kiinnostavaa, minkä jälkeen haen sen Spotifystä uuteen kuunteluun. Eikä kyse ole pelkästä kevyestä musiikista, vaan myös klassisen valikoima on kattava. Esimerkiksi Bachin jouluoratorio on soinut tänä jouluna moneen kertaan:

Bachin jouluoratorio Spotifyssä.

Ihan toiseen äärilaitaan päädyin kuultuani Ylen kanavalla 23.12.2017 musiikkiaiheista tietokilpailua Jari Tervon ja Arto Nybergin välillä. Esille tuli mm. Juicen Siniristiloppumme (en ollut koskaan kuullutkaan) ja Mika M. A. Nummisen erilainen joululevy:

"Kohta paukkuu pakarat!"

Tältä raidalta on peräisin fraasi "jumalauta kakarat, kohta paukkuu pakarat!".

Spotifyn käyttöliittymään tottuminen kestää aikansa. Varsinkin klassisen musiikin haku on hankalaa, koska toiminnot on ajateltu kevyttä musikkia varten (levyn nimi, artistin nimi, biisin nimi) -- mutta opettelu maksaa vaivan.

Spotify pyrkii suosittelemaan uutta musiikkia, mutta tätä ominaisuutta en ole koskaan kokenut hyödylliseksi. Lukuisat valmiit soittolistat ovat täynnä myyviä nimiä ("viraalisimmat", "parhaat hitit" ym.) mutta jostain syystä itse saan parempia vinkkejä Ylen radiokanavilta. Toinen välillä ärsyttävä ominaisuus alkaa soittaa omiaan kun valittu kappale loppuu. Bachin jälkeen ääneen pääsi mm. teknobiisi, jossa vähän väliä matala ääni kähisi mikkiin "BACH!". Ei ihan sitä, mitä Matteuspassion jälkeen odottaisi kuulevansa. Voi toimia paremmin kevyessä musiikissa.

On oleellista maksaa palvelusta. Se on ensinnäkin reilua artisteja kohtaan, mutta myös paljon kätevämpää. Spotifyn jälkeen en ole ostanut ainuttakaan cd-levyä, koska kaikki musiikki on löytynyt palvelusta.

Jos autoradio on uudempaa Bluetooth-mallia, Spotify toimii langattomasti mobiilidatan varassa, ja biisejä voi vaihdella ratissa olevilla painikkeilla.

Kaiken kaikkiaan loistavaa, elämää rikastuttavaa tekniikkaa. Kaikkien it-harmien rinnalla olkaamme välillä kiitollisia siitä, mikä toimii. Spotify on yksi sellainen!

Marssi potilastietojärjestelmää vastaan

Nuoret osoittivat eilen mieltään terveydenhuollon tietojärjestelmäuudistusta vastaan. Vau, ajat ovat tosiaan muuttuneet! Ennen mieltä osoitettiin solidaarisuudesta vieraita kansoja kohtaan tai asevarustelua vastaan. Nyt nuoret kantavat huolta siitä, ettei yhteisiä verovaroja turhaan päädy ulkomaisille softafirmoille.

Päivän Hesari esittelee Apotti-nimistä hanketta tarkemmin. Kyse on pääkaupunkiseudun kuntien potilastietojärjestelmän uudistamisesta. Kuuden kunnan järjestelmässä ohjelmalisenssit olisivat noin 230 miljoonaa euroa. Testaus, räätälöinti, hallinto, koulutus ja kaikki muu tietojärjestelmäprojektiin kuuluva sälä nostavat kokonaisuuden arvon 350-400 miljoonaan euroon.

Ja jos järjestelmä laajennetaan koko maahan, hintalappu on huimat 1,8 miljardia. Epäilemättä jollain vilisevät dollarinkuvat silmissä. Tämähän kuulostaa verrattomalta bisnekseltä. Lisäksi jäljet pelottavat: kuinka moni tietojärjestelmä on valmistunut ajallaan, pysynyt budjetissaan -- ja toiminut luvatulla tavalla? Lopullinen hinta voi olla paljon luvattua korkeampi.

Nuoret, jotka ovat tottuneet ilmaiseen Linuxiin ja lataamaan musiikin laittomasti Pirate Baystä, pitävät summaa mielenosoituksen arvoisena. Mutta paljonko on paljon?

Softalisenssien hinnat on usein sidottu käyttäjämääriin tai prosessoriytimiin. Alhainenkin yksikköhinta tekee kokonaisuudesta kalliin, kun tietojärjestelmän koko kasvaa. Perinteinen hinnoittelumalli on selvästi aikansa elänyt eikä sovellu nykyaikaan.

Hintaa tärkeämpää olisi keskustella siitä, mitä järjestelmän pitäisi tehdä ja mitä hyötyä siitä olisi. Kuuden kunnan Apotin hyödyiksi on laskettu 330 miljoonaa euroa. Suurin säästö on lääkärien tehostunut ajankäyttö, joka lisää potilaskäyntien määrää kymmenellä prosentilla. Jos järjestelmä säästää rahaa ja pelastaa vieläpä ihmishenkiä, hinta ei enää olekaan kovin tärkeä.

Sairaaloiden huonot ja päällekkäiset tietojärjestelmät tuhlaavat lääkärien aikaa ja vaarantavat potilasturvallisuutta. Siksi käytettävyys ja hyödyt ovat avainasemassa. Niistä pitäisi puhua.

Potilastietojärjestelmän pitää olla ehdottoman helppokäyttöinen, tietoturvallinen ja tehokas. Nykyinen kaaos on seurausta juuri siitä, että asiakkaat ovat aina valinneet halvimman vaihtoehdon.

Jos Apotin 1,8 miljardin kustannus jakautuu 10 vuodelle, se tekee 36 euroa henkeä kohti vuodessa. Se ei enää kuulosta pahalta. Aina parempi, jos joku tekee halvemmalla.

Yli 200 miljoonaa lisenssistä on paljon. On kysyttävä, saisimmeko paremman tuloksen tekemällä koko järjestelmän itse? Osaamista Suomesta varmasti löytyisi, mutta kustannussäästöt ovat arvoitus. Nörtti koodaa webbisoftan päivässä, mutta potilastietoja käsittelevän, tietoturvallisen ja lääkärien työhön sopivan tietojärjestelmän tekeminen on ihan toisen luokan juttu.

Itse tehtynä pitäisi perustaa organisaatio, joka tekisi työn avoimena lähdekoodina (ja sen jälkeen muut valtiot käyttäisivät Suomen tekemän työn hyväkseen). Lähtisikö jokin nykyisistä softayrityksistä tekemään näin valtavaa projektia? Vai olisiko riski niin suuri, että sitä varten pitäisi perustaa uusi Valtion tietokonekeskus (VTKK)?

Kiinnostava aihe houkuttelee epäasiallisiin vertauksiin. Yksi niistä on avaruussukkulan ohjausohjelmisto, jonka arvoksi nykyrahassa on laskettu pari miljardia. Ei kai ole tarkoitus lähettää Suomen sairaita avaruuteen softalla?

Itse asiassa sukkulaohjelmisto on hyvä vertailukohde. Kauan sitten luin, että sukkula lentää 1970-luvun lopun tekniikalla ja sen softa on 8-bittistä koodia. Jos tällaisen softan saaminen läpeensä luotettavaksi maksaa kaksi miljardia, potilasjärjestelmän vertailukelpoinen hinta olisi kymmeniä miljardeja.

Toinen vertailukohta on Viro, joka kuulemma toteutti vastaavan projektin 10 miljoonalla eurolla. Ensinnäkin virolaisia on viidesosa suomalaisista ja koodaajan keskipalkka lienee samaa tasoa (yhteensä siis 1/25). Mikä tärkeintä, Viro lähti puhtaalta pöydältä -- Suomen on siirrettävä tiedot tuhannesta erilaisesta järjestelmästä uuteen. On helppoa tehdä uutta, mutta vanhan siirtäminen on vaikeaa. Jos tämä on näin helppoa, miksei osteta virolaisilta valmista järjestelmää?

Oleellista on tarkastella avoimesti kaikkia vaihtoehtoja. Ensi sijassa pitää miettiä säästöjä ja hyötyjä. Hintalappu on lopulta sivuseikka terveydenhuollon kokonaisuudessa.

Miksi tietojärjestelmät tökkivät?

VR:n lipunmyyntiuudistus on jo yleinen vitsi. Sitä erilaisista henkilöstö- ja luonnonongelmista kärsinyt VR nyt viimeksi olisi kaivannut.

Eilinen Kauppalehti listasi yleisiä syitä, miksi tietojärjestelmät epäonnistuvat. Ostaja ja myyjä puhuvat toistensa ohi, eikä ostaja tiedä mitä oikeasti on tilaamassa. Osaamisen puutetta on pöydän molemmilla puolilla. Koska kauppahinta perustuu laskutettaviin työtunteihin, työtä tehdään mahdollisimman paljon valmiiden rakennuspalikoiden käyttämisen sijaan. Toteutuksessa on mukana useita osapuolia, jotka ovat ulkoistaneet omia toimintojaan. Vaikeissa tilanteessa kaikki syyttävät toisiaan, eikä kenelläkään ole kokonaisvastuuta. Ja viime kädessä ostaja valitsee aina tarjouksista sen halvimman tarjouksen. Halvalla ostaminen voi tulla kalliiksi.

Pahimmassa tapauksessa käy kuten Accenturen edustaja Kauppalehdesä sanoo: ongelmien todellisista syistä ei ole hajuakaan. Onpahan kerrankin rehellisesti sanottu, pisteet siitä.

Rakenna tässä nyt sitten tietoyhteiskuntaa, kun rakentamisen laatu on vielä parjattua talonrakentamistakin heikompaa! Jatkuvat projektien viivästymiset ja tekniset ongelmat nakertavat kansalaisten luottamusta koko teknistyvään yhteiskuntaan.

Ainakin yhdessä asiassa Tieto ja Accenture saavat katsoa peiliin: monimutkaiset järjestelmät pitäisi testata kunnolla ennen niiden ottamista tuotantokäyttöön. Testaamisen voi tehdä esimerkiksi simuloimalla yhtäaikaisia käyttäjiä suljetussa verkossa. Ei pitäisi olla vaikeaa -- sillä tavalla web-sovelluksia on ennenkin kokeiltu.

Jos riittävän realistisen ympäristön järjestäminen ei muuten onnistu, miksei testiä avata asiakkaille? VR olisi voinut luoda testiympäristön, josta käyttäjät olisivat varanneet leikisti lippuja. Joka 1000. tilaus olisi palkittu lahjakortilla ja jokaisesta löydetystä bugista olisi maksettu vaikka 100... tai no, sanotaan 20 euroa. Järjestelmä olisi otettu tuotantokäyttöön vasta sitten, kun kaikki toimii.

Olisi varmasti tullut halvemmaksi kuin nykyinen härdelli.

Siihen aikaan kun mummo tietokoneen osti...

TV2 näytti tänään uusintana vuonna 1987 kuvatun jakson sarjasta Mummo. Wikipedian mukaan esityskerta näyttää olleen jo viides, edellisestä on peräti 15 vuotta.

Kyseinen jakso jäi hyvin mieleeni, sillä mummon tietokoneesta kertovaa jaksoa kuvattiin tamperelaisessa tietokoneyrityksessä kesäkuussa 1987. Olin töissä kyseisessä yrityksessä ja kun kuvauksiin tarvittiin statisteja, tulin itsekin vilahtaneeksi kuvassa. Esittelen AutoCADiä, joka piirtää ruudulle kuvaa avaruussukkulasta. Laitteena oli 10 megahertsiin ylikellotettu 80286. Vieressä näkyy yksi ensimmäistä Sun-työasemista.

Näkyvämmän roolin sai Anneli, yrityksen silloinen myyntisihteeri, joka sai tehtävän istua koneen ääressä myyntiesittelyn aikana.

Tuon ajan huipputekniikkaa olivat "tupladekki", "lasersoitin" ja "video, jossa on häiriötön pysäytyskuva ja portaaton hidastus". Wau! Mummon hämmentämiseksi sana mikro tarkoittaa sekä tietokonetta että mikroaaltouunia, jotka olivat juuri tuolloin alkaneet yleistyä kodeissa.

Todellista huipputekniikkaa oli kuitenkin sähköinen pankkiasiointi. Mummo pelaa koneella Space Invaders-peliä, mutta sanoo hankkineensa koneen hyötykäyttöön: sillä voi hoitaa pankkiasioita. Muistelen, että vain KOPilla oli tuohon aikaan DOS-pohjainen pankkiyhteysohjelma, joka siirsi modeemiyhteydellä laskutiedot pankkiin. Modeemit olivat harvojen herkkua, sillä niiden myynti oli vapautunut vasta vähän aikaisemmin.

Vielä modernimmaksi jakso muuttuu, kun mummo hakkeroi itsensä pankin järjestelmään ja lisää saldoonsa kaksi nollaa. Mummo oli totisesti aikaansa edellä.

Samaa ei voi sanoa videotekniikasta. Kuva on kapeaa 4:3 formaattia. Muistelen, että sarja kuvattiin videolle, mikä oli silloin suhteellisen uutta. Ilmeisesti kameroiden herkkyys oli vaatimaton, koska kuva näyttää tummalta ja valaistus kovalta, aivan kuin käytössä olisi vain yksi lamppu.

Hyppäys tämän päivän 16:9 HD-produktioihin on vähintään yhtä suuri kuin V.21-modeemista 100 megan laajakaistaan ja internetiin.

Halutaan ostaa: lerppuasema

Muistatko vielä lerput? Ne 5,25 tuuman levykkeet, joita käytettiin tiedostojen tallentamiseen aina 1990-luvun alkupuolelle asti? Levykkeillä makaa valtavasti tiedostoja, joille olisi yhä käyttöä - jos vain levykkeitä pystyisi lukemaan jossain.

On huolestuttavaa, jos ihmiskunnan sähköinen muisti alkaa tuhoutua jo 15 vuoden jälkeen. Uusissa koneissa ei ole enää vuosiin ollut levykeasemia lainkaan. Onneksi korppuasemia valmistetaan yhä ja niitä saa myös usb-liitännällä varustettuna, mikä tekee kytkemisen helpoksi.

Valitettavasti kukaan valmistaja ei tee usb-liitäntään sopivaa lerppuasemaa. Olen nimittäin etsinyt. Kukaan ei taida tehdä asemiakaan. Lerput ovat muuttuneet uhanalaiseksi lajiksi. Se on vahinko, sillä menneiden aikojen muistona varastostani löytyy useita pahvilaatikollisia vanhoja levykkeitä.

Säästin aikoinaan yhden lerppuaseman niiden lukemista varten. Vanhasta kortinreunaliittimestä huolimatta lerppuasema toimii yhä tämän päivän koneessa, kunhan vain sopiva kaapeli on tallella. Ehdin lukea asemalla yhden laatikollisen verran lerppujani, mutta sitten asemaan tuli vikaa. Nyt se ei lue enää mitään -- naarmuttaa vain levyt käyttökelvottomiksi.

Siksi olen halukas ostamaan toimivan 1,2 megatavun lerppuaseman. Tarjoukset ja hintapyynnöt sähköpostilla, kiitos.

Ennen kuin on liian myöhäistä.