maanantai 10. marraskuuta 2025

Tyylikäs arkkitehtuurinen elämys vai keskeneräinen väylä juna-asemalle?

Lähijuna alkoi kulkea Helsinki-Vantaan lentokentälle kymmenkunta vuotta sitten. Reitti ylös asemalle kulki ensin vanhan kotimaan terminaalin luota, mutta siirtyi laajennusosan avaamisen myötä nykyiselle paikalleen tuloaulan eteen.

Olen aina kuvitellut, että rakentaminen on jäänyt kesken. Eihän voi olla tarkoitus, että Suomeen juuri saapunut turisti näkee rullaportailta pelkkää paljasta betonia matkallaan alas juna-asemalle ja edelleen pääkaupunkiin - eihän?

Isossa maailmassa pinnat olisi täytetty mainosjulisteilla. Ehkä sekin olisi parempi kuin pelkän betonipinnan harmaus. Vielä parempi olisi maalata seiniin suomalaista kauneutta tai peittää seinät jättimäisillä, kauniilla valokuvilla. Niissä vaikka vihreää luontoa, sinistä taivasta ja valkoista tunturimaisemaa. Ah.

Betonikuilun valkokankaalla tanssii hahmoja.

Betonikuilun puolivälissä on valkokangas, jossa lauletaan oopperaa tai näytetään balettia. Se on nimenomaan valkokangas, johon kaukana oleva videotykki heijastaa hailakan kuvan. AV-tekniikka tuo mieleen 1990-luvun ja saa Suomen näyttämään teknologian takapajulalta.

Modernia olisi näyttää videot valoa tuottavalla ulkonäytöllä, jonka kuva on niin kirkas, että se erottuu hyvin jopa kirkkaassa auringonpaisteessa. Betonikäytävässä riittäisi murto-osa valotehosta.

Äänentoisto on sentään kohtalainen, sillä valkokankaan alla on kaksi eteenpäin suunnattua kaiutinta. Paljaista seinistä ääni heijastuu juhlavasti kaikuen.

Tanssijat hyppivät kankaalla, mutta en nähnyt videoissa mitään tekstejä. Ei teosten nimiä, ei esiintyjiä, ei mainintaa teatterista. Kankaan alapuolella on tosin kyltti "Kulttuurinäyttämö", jota en aluksi huomannut lainkaan. Sen mukaan kysessä on Finavian ja Kansallisoopperan yhteinen hanke.

Ei tätä ainakaan piilomarkkinoinnista voi syyttää. Kansallisoopperan mainosta olisi, jos sen ja teosten nimi näkyisivät videossa. Pätkä suomeksi lauletusta Madetojan Pohjalaisia-oopperasta tuskin avautuisi ohi liukuvalle turistille edes teksteillä varustettuna. Nyt näky luultavasti vain hämmentää. Mistä oikein oli kyse?

Näkymä betoniholvin toiseen suuntaan hisseille.

Olen usein kummastellut järjestelyä ja odottanut, että jonain päivänä se vielä valmistuu. Kun herätin aiheesta keskustelua sosiaalisessa mediassa yllätyin. Joidenkin mielestä paljas betonikuilu on valmis ja hieno juuri tällaisena. Ainakin se erottuu maailman muista lentokentistä! Joku vertasi tunnelmaa jopa kirkkoon.

Mitä mieltä itse olet - hieno vai ankea? Entä jos katsoisit asiaa maahan ensi kertaa saapuvan turistin silmin?

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Betonibrutalismi on aina näppäillyt makuhermojen herkkiä kieliä. Ja tässä on vieläpä ainoa oikea tapa paljaalle betonille -- sisätila, jossa betoni ei rapaudu. Julkisivussa ulkona olisi paljas betoni suojaton. Tuo minulle mieleen Gizan Suuren pyramidin gallerian -- hoikka, mutta korkea tila, jossa ramppi tai portaikko kohti ylempää kerrosta. Tykkään.

Anonyymi kirjoitti...

Matkalaukkujen kanssa mennessä tuossa käyttää aina hissiä :)

Anonyymi kirjoitti...

Tyylikäs!
Paljaat puhtaat betonipinnat, ei tylsiä julisteita eikä vilkkuvia näyttöjä. Koko ajan muuttuva matkustajien joukko on taidetta parhaimmillaan.

Anonyymi kirjoitti...

Ensin ankea kuilu jonne on vaikea löytää ja sitten asemalaiturilla jäätävän kylmä. Tervetuloa DDR:ään.

Anonyymi kirjoitti...

Lentokenttien terminaalit oheisrakenteineen ovat yleisesti ottaen niin epäviihtyisiä paikkoja, etten ole pitänyt tuota porraskuilua mitenkään erityisen ikävänä. Eniten tuolla häiritsee, että liukuportaat ovat monitasoiset, pitkät ja siksi hitaat ja hissikapasiteetti vajavainen, etenkin huomioiden miten merkittävällä osalla kulkijoista on isoja tavaroita mukanaan. Toki tuota ympäristöä ei huonontaisi, jos siellä olisi muitakin värejä kuin harmaata ja vaikka jonkinlaista elävää pintaa.

Anonyymi kirjoitti...

Asemalaiturilla saisi kyllä olla raiteiden ja laiturin välissä seinä ja ovet jotka avautuisivat vain junan tullessa kohdalle. Oli hieman kylmät tunnelmat kun lämpimästä ilmastosta tuli suoraan pakkaseen. Mutta se vaatisi että juna pysähtyisi joka kerta muutaman sentin tarkkuudella samaan kohtaan.

Anonyymi kirjoitti...

1990-luvulla tuli katseltua Pekingistä Suomeen finskin koneessa elokuvaa Valkoinen Peura. Eivät enää varmaankaan rohkene tuollaista betonitunnelissa esittää!

Anonyymi kirjoitti...

Jos seinille laittaisi taidetta tms niin eihan sita kukaan koskaan puhdistaisi, huoltaisi tai vaihtaisi vaan se saisi rapistua vuosikymmenet. Suo siella jne