keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Miksi tv-maksu jää maksamatta?

Osui silmiini äskettäin Suomenmaassa ollut uutinen kansanedustaja Lintilän suhtautumisesta tv-maksuun:

"Mika Lintilän mukaan suomalaisten suhtautuminen tv-lupaan kertoo välinpitämättömyydestä.
– Ei ole enää sellaista yhteisvastuullisuutta ja halua maksaa siitä, jonka pystyy kiertämään"

Lintilä on Ylen hallintoneuvoston jäsen. Hänen johtamansa työryhmä päätyi aikoinaan ehdottamaan talouskohtaista "mediamaksua" Ylen rahoittamiseksi. Rohkeasti koko median nimissä esitelty maksu olisi laajentanut maksajien määrää ja tuonut tilapäisen alennuksen maksuun, mutta ei ottanut huomioon maailman muuttumista eikä rahoituksen todellista ongelmaa.

Lintilän kommentti kertoo siitä, miten kauaksi poliitikot ovat erkaantuneet viestintämarkkinoiden todellisuudesta. Ilmeisesti Lintilälle ei ole tullut mieleenkään, että maksuhaluttomuuteen voisi olla muitakin syitä kuin yhteisvastuun puute?

Miten olisi vaikkapa sellainen selitys, ettei Ylellä enää ole samanlaista merkitystä arkipäivässä kuin oli 15 vuotta sitten? Jos ihminen katsoo televisiosta vain BB:tä, CSI:tä, tosi-tv:tä ja jenkkisarjoja, on ymmärrettävää ettei hän halua maksaa Ylen ohjelmista.

Kenenkään ei tarvitse maksaa sanomalehdestä, ellei halua sivistää itseään. Hesarista voi luopua, Ylestä ei.

Jos Lintilän kommentti kuvaa koko hallintoneuvoston (mihinkäs sitä muuten tarvittiinkaan?) kantaa, edessä ovat vaikeat ajat. Ylen uutta rahoitusmallia ei voi viedä läpi itsepintaisesti vanhaan tuijottamalla. Ellei hallintoneuvosto tätä ymmärrä, se ei ole tehtäviensä tasalla. Nyt olisi korkea aika määritellä, mikä on Ylen ja julkisen palvelun tehtävä 2010-luvun Suomessa, eikä syyttää katsojia epärehellisyydestä.

Itse olen suuri julkisen palvelun ystävä. Emme tarvitse enää lisää maksukanavia, vaan asiallista ja fiksua ohjelmaa -- jotain sellaista, mitä kaupalliset kanavat eivät pysty tuottamaan. Radion puolella tämä toteutuu jo erinomaisesti. Parasta Ylessä on radio.

Ei käy kateeksi tuoretta viestintä- ja asuntoministeriä. Hänellä on tänä syksynä todellinen näytön paikka.

10 kommenttia:

Airi_S kirjoitti...

Tuota, et kai ole siinä harhaluulossa, että radion ohjelmat tehdään ja lähetetään ilmaisella talkootyöllä...

Petteri Järvinen kirjoitti...

En tietenkään. Kuten kirjoitin, olen suuri julkisen palvelun ystävä -- totta kai siitä pitää maksaa. Maksu tuntuisi oikeudenmukaiselta, jos julkisen palvelun käsite olisi selkeämpi ja vastaisi ajan tarpeisiin.

Zarr kirjoitti...

On se niin kumma että yksikään korkean profiilin poliitikko ei esitä että ylen toimintaa voisi vaikka KARSIA. Ne peruspalvelut eli uutiset, sää, lotto ja pari urheiluohjelmaa mahtuisivat vallan hyvin yhdelle kanavalle.

Hannu Tanskanen kirjoitti...

YLE:n monituhatpäisen politrukkiarmeijan ylläpitäminen vaatii rahaa vuosi vuodelta enemmän.
Johtoon kelpaa pystymetsästäkin, ilman päivänkään journalistista kokemusta, kun puolue on oikea.

Mutta asiantuntijan kommentti tästä

Uutinen

kiinnostaisi?

Anonyymi kirjoitti...

Hei Petteri, olen kanssasi samaa mieltä monesta asiasta kuten myös tv-maksusta. Osaat käsitellä asioita monelta kantilta, kiitos hyvästä blogista.

jeejee kirjoitti...

Yleisradiosta on kasvanut järjettömän kokoinen mammutti näin pieneen maahan. Julkisen palvelun hoitamiseen riittäisi 1 TV kavana + 1 radiokanava. YLE olisi pitänyt pilkkoa pienemmäksi viimeistään silloin kun toinen kaupallinen valtakunnallinen TV-kanava starttasi.

Nykyisellään pöhöttynyt jättiläinen tuottaa kalliisti keskinkertaista ohjelmaa. Ainoastaan uutistoimitus, muutama lastenohjelma ja pari ajankohtaisohjelmaa pärjää laadussa kaupalliselle tuotannolle.

Unknown kirjoitti...

Vapautetaan radioaalot laajakaistalle!

Anonyymi kirjoitti...

Tuodaanpa tähän vielä yksi tarkoituksella kärjistetty näkökulma esiin.

Itse lopetin tv-maksun maksamisen ja samalla myös tv:n katsomisenkin kotona pari vuotta sitten. Jos laki on semmoinen, että on pakko tv:tä katsoessaan maksaa, niin enpä sitten katso enkä maksa.

Maksu oli aikanaan hyvin perusteltavissa silloin, kun Yleisradio hoiti kaikkien kanavien lähetyksen ja tähän toimintaan piti saada rahaa. Siinä vaiheessa, kun toiminta myytiin Digitalle, hävisi tämäkin Yleisradion tehtävä. Muut kanavat pyörivät varsin hyvin mainostuloilla, ja tilastot peräti kertovat, että niitä katostaan Yleisradion kanavia enemmän. Kaiken kukkarana on laki, että tv-maksun joutuu maksamaan, vaikka katsoisi ainoastaan ulkomaalaisia satelliittikanavia, joilla ei ole mitään tekemistä Yleisradion kanssa. Täysin järjen vastaista!

Satuin myös tutustumaan siihen, kuinka suurta palkkaa Yleisradon toimitusjohtajalle maksetaan, enkä halua omilla rahoillani olla hänen palkkaansa maksamassa. Yleisradion budjettikin on karannut käsistä vuosia sitten - miten on mahdollista, että rahaa tarvitaan vain koko ajan enemmän ja yritetään kilpailla tarjonnassa kaupallisten kanavien kanssa, ja kaikki tämä tv-maksun maksajien kustannuksella?

Sitten on vielä tämäkin pelottava suuntaus, että suuri osa Yleisradion ohjelmatarjonnasta on nykyään saatavilla Internetissä. Missä vaiheessa tosiaan tulee laki, että laajakaistaliittymän omistajatkin joutuvat maksamaan tv-maksun sen perusteella, että heillä on laitteet, joilla voi "Ylen hyvää ohjelmaa" katsoa - halusi tai ei?

En voi ymmärtää, miksei Yleisradiokin voisi hankkia rahoitustaan osittain mainostuloilla - ja miksei sen tehtävää voitaisi päättäjien puolesta tarkentaa ja rajata niin, että budjettikin pysyisi aisoissa.

Näiden seikkojen perusteella ymmärrän hyvin sen, etteivät monetkaan tv-maksua halua maksaa. Tietysti se on ihmisiltä lähes idioottimaista, että televisiota katsotaan maksamatta. Senhän pitäisi kyllä olla selvää, että jos katsoo, niin silloin myös maksaa. Ehkä protesti menisi paremmin läpi, kun koko televisiomaksutoimintaa boikotoitaisiin, mutta toki laillisesti itseni tapaan. Aikanaan tv-maksua maksaessani koin todella rasittavana sen, että juotui maksamaan myös ns. vapaamatkustajien puolesta.

Anonyymi kirjoitti...

Taitaa YLEn ainoa ohjelma olla MOT, jota jaksaa tai voi katsoa jopa uusintoina!

KYL

Anonyymi kirjoitti...

Televisio on, jota käytän tietokoneen toisena näyttönä ja videopelikonsolin pelaamiseen. Televisiota katsoin viimeksi vuonna 2008 vanhempien kotona kun ei ollut muutakaan tekemistä. Sitten tulee tämmöinen 244,90 euron lasku huimasta 423euron opiskelian kuukausitulostani pois, ei paljoa naurata. Yle tarvittiin ja se aika oli ja se aika meni. Tästäpäivästä lähtien nuo laskut on silppurin tehtävää niin riittää rahat 400sivun koulukirjoihin ja saa vuokran lisäksi ruokaa pöytään. Joku kirosana huvittais tähänkin laittaa ,mutta yritän olla ymmärtäväinen tätä maata kohtaan...