"Sinun viimeinen kamerasi". Piste. Lähes 40 vuotta myöhemmin mainokselle on helppo nauraa. Itäsaksalainen Praktica oli varmaankin sopuhintainen järjestelmäkamera 1970-luvulla, mutta lupaus "viimeisestä kamerasta" meni pahasti metsään. Vaikka filmiin perustuva järjestelmäkamera tuntui jo tuolloin olevan kehityksensä päätepisteessä, paljon uutta oli vielä tulossa -- esimerkiksi automaattitarkennus ja myöhemmin kuvanvakaaja (joka ei periaatteessa olisi vaatinut muutoksia runkoon).
Mainoksen lupaus meni 180 astetta metsään siinä, että rungot vanhenivat mutta objektiivit eivät. 1970-luvulla ostettuja Praktican objektiiveja voi edelleen käyttää digikameroissa, mutta rungoilla ei ole kuin muistoarvoa. Oikeampi otsikko olisi ollut "Sinun viimeinen manuaalitarkenteinen objektiivisi".
Digiaika mullisti kaiken ja siirsi filmijärkkärit historiaan vajaassa 10 vuodessa. Onkohan mikään toinen ala kokenut yhtä nopeaa ja perusteellista murrosta? Äänilevyteollisuuden muutos C-kaseteista ja LP-levyistä digitaaliseen CD-levyyn pääsee aika lähelle.
Uskaltaisiko nyt sanoa, että still-valokuvauksen maailma on "valmis"? Vai vieläkö on tulossa teknologisia harppauksia, jotka tekevät nykyrungoista kerralla vanhentuneita?
PS. Huomaa objektiiveista käytetyt hauskat lempinimet: lintulinssi, naapurilähiö, piilolinssi, mulkosilmä, minä vakooja... Ja tietenkin itse sana linssi, joka on ehkä epätarkka mutta yhä laajassa käytössä.
Vanhoista objektiiveista uusissa kameroissa myös täällä.
20 kommenttia:
Sen verran viilaan pilkkua, että LP:n (pitkäsoitto) tuhonnee(?) vasta Spotifyn kaltaiset palvelut, jossa äänitteittä ei kuunnella albumeina, vaan yksittäisistä kappaleista rakennettuina soittolistoina.
Vinyylin CD:n tuleminen kyllä "tuhosi" ;)
Muita vastaavia:
VHS -> DVD -> videotiedostot kovalevyllä ja pilvessä
analoginen lankapuhelin –> digitaalinen, jopa kuvapuheluun kykevä langaton "kännykkä"
kirjoituskone -> tekstinkäsittelyohjelma
faksi -> sähköposti
puhelinkoppi -> ei puhelinkoppia
Varmasti nykyisenkaltainen kennoon perustuva digikuvasysteemi tulee säilymään vielä pitkään, mutta mikäli 3D lyö itsensä läpi, saattaa "kiikarimallin" kaksiobjektiivisia digijärkkäreitä (kuvittele View-Master) tulla vielä markkinoille, ja myös kännykkäkamerat muuttua kaksiobjektiivisiksi. Etenkin, jos silmää miellyttävällä tavalla voidaan toteuttaa 3D-lasivapaa 3D-näyttö kännykkään sekä tablet-kokoluokan kämmentietokoneisiin (siis ei mikään sormi- tai taulutietokone, huomhuom ;-)), niin uskoisin syvyysvaikutelman olevan valokuvauksen seuraava askel.
Oikein pitkän aikavälin kehityskulkuna on sitten R2-D2, johon voi tallentaa "Help me Obi-Wan Kenobi, you're my only hope"-hologrammin, jota voi ilmaan heijastettuna tarkastella vapaasti 360° joka puolelta.
Ernolle muuten tiedoksi, että ainakin minä kuuntelen Spotifystä usein levy kerrallaan biisejä, ja vasta kerran kuunneltuani alan valikoimaan. Samoin menettelin jo CD:iden kanssa (olen liian nuori, jotta olisin koskaan kuunnellut suuremmin vinyyleitä).
@Erno: musiikin siirtyminen online-palveluihin kävi itselläkin mielessä, mutta se on tapahtunut kovin hitaasti ja cd-levyjä myydään edelleen runsaasti.
@ultrix: ViewMastereita oli jo 1970-luvulla, jolloin ne herättivät ihastusta, mutta 3D ei vain ole lyönyt itseään läpi. Ehkä sitä ei tarvita, ei ainakaan korvaamaan still-valokuvaa. Onhan meillä nyt videokuvauskin, eikä se ole syönyt perinteisen valokuvan asemaa.
Automaattitarkennus löytyi jo filmillä toimivista kameroista.
Mutta kuvanvakaajia en havainnut filmiaikana järeissäkään järjestelmäkameroissa. Oliko huippuammattilaisten filmiajan elokuvakameroissa kuvanvakaajia ei ole havaintoa.
Minulla on mielikuva että kuvanvakaaja kehitettiin vasta digiajan myötä, ainakin tavallisen kuluttajan ulottuvilla oleviin kameroihin.
Veikkaisin, että tällä alalla seuraava suuri mullistus tullee olemaan ns. Plenoptiset kamerat, jotka tallentavat kuvadatan siten, että esim. kuvan tarkentaminen pystytään suorittamaan jälkikäteen.
Ensimmäinen tekniikan kaupallistajayrityskin on jo ilmoittautunut: Lytro-niminen start-up, jonka tavoitteena on tuoda markkinoille myös kuluttajahinnoiteltu versio kamerasta. Tekniikkaa on kuitenkin tutkittu jo pitkään, ja mm. Adobella on olemassa oma prototyyppinsä ko. kamerasta.
Hauska sattuma muuten, että Lytro käyttää plenoptisella kameralla otetusta kuvasta nimeä living picture, sen jälkikäteen muokattavuutta kuvastaen.
Suomeksi tätä termiä elävä kuva käytettiin aikanaan eräästä toisesta visuaalista kulttuuria mullistaneesta asiasta... ;)
@Igor: toki automaattitarkennusta oli jo filmiaikana -- itselläni oli parikin sellaista Nikonin runkoa -- mutta vertailukohtana oli vuoden 1973 kameramainos. Praktican silloin myymä runko ei todellakaan olisi ollut viimeinen, vaikkei digiä olisi tullutkaan.
Canonin ensimmäinen vakaajalla varustettu objektiivi oli 75-300 mm vuodelta 1995. Ensimmäinen digijärkkäri taisi olla kesäkuussa 1999 julkistettu Nikonin D1 (huikeat 2,7 megapikseliä!). Canonin vastaus (D30) tuli toukokuussa 2000 (3,1 megapikseliä).
@Erno.
ei vinyyli kuollut ole.
Lue esimerkiksi tämä: http://vinyylit.nettisivu.org/
Esimerkiksi 27-vuotias poikani metsästää nimenomaan vinyyliä, sillä hänen lempimusiikkigenressään LP on se "oikea" vaihtoehto.
Jos vinyyli-LP:tä ei ole, niin sitten vaihtoehto on Spotify ja sieltä kyseinen artisti pitkäsoittona.
Tuo "minä vakooja"-linssi onkin tärkeä harppisaksan kamerassa, olihan jokainen kansalainen naapurinsa vakooja.
Se ulottui joka alalle. Myin vuoden päivät Kemikaalimiehissä itä-saksalaisia teollisuuskemikaaleja 70-luvulla. Tein viikon myyntimatkani jälkeen raportin ja Itä-Saksan lähetystön lähetystöneuvos Döhler kutsui Lastenkodinkadulle lähetystöön. Tarjosi kahvia kultareunaisista kupeista, veti sitten esiin paperinipun ja haukkui minut maan rakoon. Minua oli seurannut koko ajan vakooja, joka kävi läpi samat firmat ja teki oman raporttinsa. Jätin lafkan varsin pian. Sitä ennen nautin vielä kahden viikon intensiivikurssin saksan kielessä Dolmester-instituutissa Hampurissa,
jonne pomo Döhlerin vaatimuksesta lähetti kyllästyttyään heikkoon saksan kielen taitooni.
Optiikka taisi olla vahva puoli noissa, eikös se kuulu Tessar-tehdas jäänyt itäpuolelle? Nuorena kuvausta harrastaessani minulla oli mm. ammattilaistenkin käyttämä kaksisilmäinen Rollei Autocord, jopa venäläinen Zenith, hyviä kuvia silläkin tuli. Nykyiset kamerat ovat tietokoneita, ei niitä vanha ymmärrä, siksi annoin Canonin systeemini tyttärelle ja itse kuvaan vain Nokia kännykän 5 megapikselin kameralla.
Hupaisin tarina digikuvan tulosta liittyy amerikkalaisiin Hunt´in miljardööriveljeksiin, jotka tuhosivat isäukon keräämän omaisuuden investoimalla kaikki hopeaan juuri digikuvan tulon aattona.
Kommenttiani on nyt ilmeisesti tulkittu hieman väärin :)
En tarkoittanut muuta kuin viilata pilkkua, että LP ei ole synonyymi vinyylille :)
Ostelen itsekin vinyyleitä - varsinkin kun niiden julkaisumäärät ovat taas kasvussa ja oma suosikkibändinikin julkaisee materiaalinsa myös vinyylillä.
Spotifyssa kuuntelen kuitenkin 99% omatekemiäni soittolistoja. Luonnollisesti, jos jokin uusi kiinnostava albumi ilmestyy, niin kuuntelen sen tietysti alusta loppuun. Näin tapahtuu kuitenkin aika harvoin.
Olisiko Lytro tulevaisuuden kamera?
http://www.lytro.com/picture_gallery
Raahattavien järjestelmäkameroiden jälkeen hankin kinofilmi-Minoxin ajatellen että sitten en muuta osta. Siinä minulla loppuelämäksi kameroita. Onnistuin ohittamaan APS-kasettikamerat yms. Pojalle ostin vielä automaattitarkentavan kinofilmikameran kun matkusti ensimmäisen kerran ulkomaille.
Jatkuva kaluston uusiminen on rasittavaa. Eikä tämä koske pelkästään kameroita.
Kaitafilmikamerat 8 mm ja Super 8 hävisivät videoiden tieltä. Musiikin C-kasetit ovat mennyttä aikaa.
Ja uusiintumisen vauhti koko ajan kiihtyy.
Vanhojen negatiivien ja kaitafilmien digitointi on massiivinen urakka. Negatiivit säilyvät onneksi hyvin mutta kaitafilmien siirto digimuotoon on jo esittämistäkin ajatellen tärkeää. Olen säilyttänyt vanhaa 8 mm kaitafilmiprojektoria esittämistä varten suurena aarteena mutta pelkään ettei siihenkään enää saa varalamppua.
Kyllä minuakin tuo Praktican mainos huvitti nyt melkein 40 v myöhemmin.
Aiheellinen kysymys on tietenkin: Onko valokuvaus parantunut tekniikan myötä? Siis taiteena, harrastuksena jne. Onko parempi räpsiä 150 kuvaa digikameralla vai harkita ja sommitella rauhassa rajallisen filmin kanssa filmikameralla?
En vastusta teknillistä laitteistoa ja sen kehittämistä edelleen, mutta mitä noista digikuvista on jäljellä esimerkiksi 100 vuoden kuluttua? Jo nyt on vaikeuksia saada joitain tallennusmuotoja avattua. 2000-luvun taitteessa oli muuten kehitteillä e-film, joka oli kasettityyppinen lisäosa 35 mm järjestelmäkameroihin filmin paikalle. Kehittäminen hiipui jostain syystä. Sääli, sillä moni hieno järjestelmä olisi saanut jatkoaikaa.
Nykyään saa hienoja kameroita aivan pilkkahinnalla. Tosin markkina on kiristymässä ja esim. Contax RTS on aika hinnoissa, varsinkin objektiivien osalta, ne kun ovat parasta mitä saksalainen osaa.
Poikana oli kaksi kovaa juttua joka vuosi. Abun Nyt nappaa ja Kamera-lehden katalogi.
>Mainoksen lupaus meni 180 astetta
>metsään siinä, että rungot vanhenivat
>mutta objektiivit eivät.
No, miten sen ottaa.
On erinomaista, että mm. Pentax on pitänyt putken banjonetin samana = kaikki putket toimii.
Vanhojen putkien ominaisuudet vaan eivät välttämättä sovi uusille digijärkkäreille. Tietysti tämäkin vaihtelee.
Toisaalta vanhasta itäblokin kamerasta on tullut jonkun genren muotikamera - jota kuljetetaan aina mukana ja räpsitään tilannekuvia.
Voisi kait sanoa - niin kauan kun kamera (C-kasetti tai CD) toimii, se on viimeisin kamerasi (paras äänitteesi).
Kaitafilmistä kun oli puhetta,minulla on noita kolmen minuutin keloja pino, elävää kuvaa mm. edesmenneistä vanhemmistani, mutta kun projektorin lamppu paloi, eikä uutta löytynyt, heitin senkin pois.
Digitoiko joku noita "sukkanauhoja" järkevään (kiinteään) hintaan? Kerran oli tarjous, mutta se perustui tuntiveloitukseen ja eihän sellaiseen uskalla antaa, voi maksaa mitä hyvänsä! Teknisesti ei tuon luulisi olevan kummoinen juttu?
Kaitafilmejä voi digitoida valokuvausliikkeissä, mutta se maksaa jonkin verran. Toinen keino on lainata projektoria ja kuvata seinältä itse videolle (laatu vähän kärsii, mutta toimii). Digivideo.fi:ssä on alan harrastajia, joilta voi kysellä lisää.
Praktica LTL on minulla tuttuakin tutumpi. Ostin sellaisen ensimmäisenä järjeselmäkamerana vuonna 1974 asuessani Moskovassa. Made in DDR tuotteena niitä sai siihen aikaana ihan tavallisista kaupoista, tosin ei hirveän paljon halvemmalla kuin Suomessa edes ruplan katukurssilla. Kuvasin sillä Moskovan arkielämää ja Neuvostoliittoa ristiin rastiin matkustaessani Orwon diafilmille, jota sitä puolestaan sai hyvinkin halvalla. Kuville tuli yllättävää käyttöä, kun kirjoittelin 10 vuotta myöhemmin Iltasanomiin pitkän juttusarjan otsikolla "näin naapurissa". Jutut menivät nykyisen seurapiiritoimittaja Rita Tainolan kautta. Hän osasi syystä tai toisesta venäjää ja oli nähtävisti siksi juttujen toimittaja, käytännössä sisäänottaja. Jutut julkaistiin ihan sellaisinaan. Ritasta minulle jäi muistikuva hyvin reiluna ja toista arvostavana ihmisenä.
Praktica oli hyvin varmatoiminen ja käyttäjäystävällinen. Sähklöistä siinä oli vain valotusmittari. Hyvä peli.
Joten minulle aika nostalginen juttu Petteriltä.
Moni noista siirtymistä jälkikäteen voi vaikuttaa nopealta, mutta se kesti aika kauan. VHS:n kuolema oli aika nopea, kun ottaa huomioon, että nauhurien myynti piikkasi vasta vuonna 2000. Muutos 2000-luvun alussa aikana oli monella alalla tosi nopea. 2001 myytiin neljä filmikameraa yhtä digikameraa kohden. 2004 myytiin kymmenen digikameraa yhtä filmikameraa kohden.
Tuossa mainittiin, että kameroiden hinta oli 450-1000 markkaa. Nykyrahassa se olisi sama euroissa, joten aika samassa luokassa pyöritään. (nyt tosin saa objektiivin mukaan). Palkat tosin tuolloin oli puolet nykyisestä.
Autofocus tuli ensin kompakteihin alkaen 1978. Kuvanvakaaja taisi mennä toisin päin. Pokkareihin se tuli vasta vuosien 2006-07 paikkeilla.
@Timo
Juu, Moskovassa ei tarvinnut äänitysstudiotakaan, kun hotellin seinäraudoitus koostui mikrofoneista.
Varmuuden vuoksi naapurihuoneistossa kovalevyn takana oli komissaari juomalasi seinässä kuuntelemassa.
Muistan myös ensimmäisen venäläisen (neljän miehen)kannettavan digitaalikellon. Ei se kello, mutta ne paristot ...
Hauska mainos, etenkin kun seuraava järjestelmäsukupolvi oli jo ihan nurkan takana AE-1:n muodossa. Sen jälkeen tuli vielä ainakin kaksi filmijärkkärisukupolvea ennen kuin lopullisesti(?) filmi kuopattiin. Eipä olisi arvannut että kinofilmi eli pitempään kuin kaikki kiekot, advantaksit ja kasetit.
Mutta käy sitä digivehkeidenkin kanssa samoin. Joskus ennen vuosituhannen vaihdetta kitaran digivahvareista ja -boxeista todettiin mainoksessa ihan samoin. No ei niitä enää kukaan käytä vaan analogiset putkivahvarit ovat yhä ainoa kova sana.
Lähetä kommentti