sunnuntai 21. elokuuta 2011

Panasonic GF2 ja Leican vanhat putket

Jos kaapissa on vanhoja objektiiveja, niitä voi hyödyntää uusillakin digikameroilla. Hyvät putket säilyttävät arvonsa, vaikka rungot vanhenevat.

Itselläni on vanhoja Leican objektiiveja ja koska sain lainaksi Panasonic GF2-minijärkkäriin R- ja M-adapterit, pitihän niitä kokeilla. Paksumpi R-adapteri (tuotekoodi DMW-MA3RE) näyttää tältä:


Adapterit maksavat 279 euroa, mikä melkoinen hinta mekaanisesta välikappaleesta. Vanhojen putkien käyttö uusissa digikameroissa on kuitenkin elämys, joka kaikkien harrastajien kannattaa kokea.

Leican objektiivit olivat aikoinaan legendaarisia. Optisesti ne tuskin pärjäävät tämän päivän kilpailijoille, mutta putkien laatu on käsin koskelteltavaa. Esimerkiksi kuvassa vasemmalla näkyvä 90-millinen Summicron-R F2 painaa yli puoli kiloa. Oikealla vastaava 35-millinen, joka on selvästi kevyempi. 90- ja 75-200-millin putkissa on näppärä ulos vedettävä vastavalosuoja.


Raudan ja lasin yhdistelmä tuntuu kädessä vaikuttavalta. Tarkennusrengas kääntyy silkinpehmeästi ja äärimmäisen täsmällisesti. Mekanismi ei ole löystynyt tippaakaan vuosien käytössä, vaan on edelleen jämäkkä ja tiukka. Mekaaniset himmenninarvot loksahtavat paikalleen kuuluvasti ja lamellien liike putken sisällä on helppo nähdä. Tätä on oikea valokuvaus. Harmi, ettei tällaisia enää tehdä!

Tai no, kyllähän Leica vielä tekee. Mutta kuka haluaa maksaa 3700 dollaria 90-millisestä objektiivista, jossa ei ole kuvanvakainta eikä automaattitarkennusta? Vaikka se sitten olisikin "maailman suorituskykyisin objektiivi" ja muutenkin lähes täydellinen. Käytetyt voivat olla jopa ohjehintaa kalliimpia, koska uusien saatavuus on huono. Omani on E55-versiota.

Vanhoja objektiiveja -- Leicoja ja muita -- löytyy edullisesti kotimaisista nettihuutokaupoista, eBaystä ja harrastajien sivuilta, kuten Digikamera.netistä. Leicojen osalta hyvän käsityksen eri malleista saa Ken Rockwellin sivulta. Esimerkiksi 90-millisestä on vuosien varrella ilmestynyt monia eri versioita.

Sovittimen avulla objektiivi toimii Panasonicissa hienosti. Valotusautomatiikka tekee työnsä, joten A-tilaa voi käyttää, mutta tarkennus ja aukko on säädettävä käsin. Harmi sinänsä, ettei exif-tietoihin tallennu muuta kuin kameran omat tiedot. Esimerkiksi 90-millinen istuu kameran nokalle hyvin:


Samoin 50-millinen:


Myös 75-200 F4,5 istuu mukavasti:


Sen sijaan Elmar 135 mm F4 näyttää hieman koomiselta:


Manuaalitarkennuksella Panasonicin näyttöä (sekä EVF että LCD) voi suurentaa 10-kertaiseksi, jolloin tarkentaminen on helppoa. Ja toisin kuin nykyputkilla, Leican tarkennusrengas kääntyy noin 300 astetta, joten rengasta joutuu todellakin kääntämään. Vaikka nykyisissäkin objektiiveissa on käsintarkennusmahdollisuus, liikerata on epäkäytännöllisen pieni, koska pääpaino on automaattitarkennuksessa ja manuaalitila on vain muodollisuus.

Vanhoilla putkilla syväterävyysalueen muuttumisen ja valon vähenemisen himmentämisen myötä näkee jo etsimestä (tai lcd-näytöstä) ennen kuvan ottamista. On helppo nähdä, mistä sana himmennin on peräisin.

Tällaisessa kuvauksessa on oma wanhan ajan viehätyksensä. Onneksi erillistä valotusmittaria ei sentään tarvita, vaan runko mittaa valon ja valitsee oikean suljinajan. Menetelmä ei sovi urheiluun eikä liikkuviin kohteisiin, sillä kuvaaminen vaatii aikaa ja harkintaa.

Herää suuri kunnioitus niitä ammattilaisia kohtaan, jotka näillä laitteilla ottivat hienoja kuvia urheilukentillä ja sotatantereilla. Kun laitteet olivat rautaa, myös kuvaajien piti olla rautaa. Nykyään niin kuvaajat kuin laitteetkin ovat... no, jos ei puuta niin ainakin muovia. Kun filmi ei maksa mitään, otetaan mahdollisimman monta ja toivotaan, että joku onnistuu. Filmiaikoina jokainen kuva piti miettiä erikseen.

Nykykameroilla varjopuolena on, että pienen kennon vuoksi objektiivin nimellinen polttoväli vaikuttaa kaksinkertaiselta, joten laajakulmat voi unohtaa. Toisaalta objektiivin vinjetointi tai reunaterävyyden puutteet eivät vaivaa.

Entäpä sitten kuvat? Tässä 35-millisen testikuva täydellä aukolla (F2):


Rajaus 1:1 kuvan keskeltä:


90-millinen täydellä aukolla (F2):


Rajaus 1:1 kuvan keskeltä:


Luontokuva suoraan kamerasta, ilman autolevelsejä tai terävöityksiä (35mm F2):


Rajaus 1:1 keskeltä:


Seuraavassa kirjoituksessa kokemuksia 400- ja 560-millisistä Leican putkista Panasonicin kanssa.

1 kommentti:

Erkki kirjoitti...

Kyllähän nuo käsitarkenteiset optiikat ovat joissakin piireissä edelleen tai taas suuressa suosiossa. Mutta ehkä näiden uusien peilittömien (ja siksi adapterilla vanhoja optiikoita hyödyntävien) kameroiden myötä vanhan optiikan kysyntä on lisääntynyt ja hintataso noussut. On kovin suhteellista voiko sanoa vanhempaakaan Leicaa esimerkiksi saavan halvalla.

Itse harkitsen Sonyn NEX-kameran hankkimista vanhojen objektiivien käyttöön. Uusi focus peaking -tekniikka näyttää hienosti tarkennuksen kohdan ja syväterävyysalueen. Ja huhujen mukaan ensi viikolla julkaistava NEX-7 sisältää ilmeisesti kunnollisen elektronisen tähtäimenkin.

Website Security Test