Uuden kehittäminen ja oppiminen vaativat läsnätyötä (Kauppalehti Debatti)

Julkaistu Kauppalehdessä 26.11.2025 /Debatti

Uuden kehittäminen ja oppiminen vaativat läsnätyötä

Suomessa tehdään EU-maista toiseksi eniten etätöitä, mutta yrityksillä menee silti huonosti, kirjoittaa Petteri Järvinen.

Etätyöstä käytävässä keskustelussa pääosaan nousevat tyytyväisten työntekijöiden kommentit. On selvää, että asiantuntijatyötä tekevälle etätyöstä on paljon etuja: työmatkoihin kuluva aika ja matkakustannukset jäävät pois, ei tarvitse kestää rasittavaa pomoa meluisalla toimistolla, voi nukkua aamulla pidempään ja niin edelleen.

Yrityksen näkökulma on hieman toinen. Vaikka jokainen etätyöntekijä kokee olevansa tuottavampi puurtaessaan yksin kotona, yritys on enemmän kuin yksilöiden tehokkuuden summa. 

Ideointia ja me-henkeä

Yritysjohdon tehtävä on arvioida kokonaishyötyä. Läsnätyössä ihmiset oppivat toisiltaan, hiljainen tieto leviää paremmin ja juniorit oppivat seniorien esimerkkiä seuraamalla.

Etätyöläiset sitoutuvat heikommin työnantajaan, koska työpaikan vaihtokynnys on alhaisempi. Myös tietoturva on helpompi varmistaa toimiston seinien sisällä kuin kotona tai kahviloissa työskenneltäessä.

Yritykset ovat kannustaneet etätöihin, koska ne ovat pystyneet säästämään tilakustannuksissa. Jostain syystä nämä säästöt eivät kuitenkaan ole näkyneet tulosrivillä. Suomessa tehdään EU-maista toiseksi eniten etätöitä, mutta yrityksillä menee silti huonosti.

Selvästikään yksilökohtainen tuottavuus ei itsessään takaa yrityksen menestystä. Etätyö toimii hyvin silloin, kun työ on vakiintunutta ja rutinoitua – vanhan toistoa.

Kun pitää oppia ja kehittää uutta, tarvitaan läsnäolon myötä syntyvää ideointia ja me-henkeä.

Juuri nyt Suomen yritykset kaipaavat kipeästi uutta. Vanhojen toimintamallien jatkaminen etätyönä ei siihen taivu. Yksin puurtaminen on aina ollut suomalaisten heikkous, mikä näkyy jo puhekielessä.

Suomen sana ”yritys” sisältää itsessään ajatuksen epäonnistumisesta. Englannin sanojen ”corporation” ja ”company” juuret ovat vanhoissa yhdessä tekemistä ja yhteisiin tavoitteisiin pyrkimistä kuvaavissa sanoissa.

Edut sovitettava yhteen

Innovatiivisuudesta tunnettu Piilaakso on esimerkki yhteistyön merkityksestä. Kymmenen vuotta sitten kahdeksan Googlen tutkijaa keskusteli lounailla ja kahvihuoneissa jakaen oman työnsä ideoita keskenään.

Näistä epävirallisista keskusteluista syntyi transformer-arkkitehtuuri, joka on nykyisen ChatGPT:n ydin. Ilman Googlen käytäväpuheita eläisimme edelleen tekoälytalvea.

Työsuhteessa yritys ostaa työntekijältä aikaa ja työpanosta yhdessä sovittavilla ehdoilla, niin että molemmat kokevat voittavansa. Etätyö on yksi sovittavista asioista. Mikään valmis ratkaisu ei sovi kaikkiin tapauksiin, sillä ihmiset ja yritykset ovat niin erilaisia.

Työntekijän pitää suhteuttaa oma etunsa yrityksen kokonaisuuteen. Johdon tehtäväksi jää luoda työilmapiiri ja olosuhteet, joihin työntekijät tulevat mielellään kehittymään, innovoimaan ja oppimaan uutta.

Petteri Järvinen

Espoo

=========

Lisäys 26.11.2025: Jos itsenäinen etätyö sujuu, mikä on silloin yrityksen rooli ja tehtävä? Itsenäisten asiantuntijoiden kannattaa ehkä ryhtyä yksinyrittäjiksi ja myydä osaamistaan vapaasti, ei tule kiistaa etä- ja läsnäpäivien määristä, eikä tarvitse kestää huonoja pomoja. Ehkä se, etteivät kaikki tee niin, kertoo jotain yrityksen merkityksestä? Eikä yksinyrittäminenkään ole ongelmatonta.

James Bond 007 Spy who loved me ja kadonneiden soundtrack -levyjen arvoitus

Yle on esittänyt kaksiosaista ohjelmaa, joka kertoo Roger Mooren elämästä. Mies näytti syntyneen onnellisten tähtien alla, mutta olleen itsekin huumorimiehiä. 

Elokuvasta 007 Rakastettuni (Spy who loved me, 1977) tuli käännekohta niin Mooren omassa elämässä kuin Bond-leffojen sarjassakin. Hänen kolmen elokuvan sopimuksensa oli katkolla ja edellinen Golden gun oli epäonnistunut. Jos kolmaskin elokuva olisi pettänyt odotukset, koko sarjan tulevaisuus olisi ollut vaakalaudalla.

Mutta se ei pettänyt, vaan elokuvasta tuli jättimenestys. Tunnarista "Nobody does it better" tuli hitti ja se käännettiin myös suomeksi ("Enkelit heittää arpaa, kaikki on vain sattumaa..."), kuten silloin tapana oli.

Ostin aikanaan elokuvan soundtrackin LP-levynä (35 markkaa, jos muistan oikein), mutta annoin sen jonnekin. Applen iTunesista raidat sai ostettua omalle koneelle, muistaakseni myös Spotify tarjosi ne kaikki. Jossain vaiheessa soundtrackista jäi Spotifyhin vain tunnari, loput raidat näkyivät harmaina. 

Viime vuonna en löytänyt enää muuta kuin jonkun käyttäjän tekemän "rekonstruktion" soundtrackista. Tarkkana saa olla, sillä monet hakutulokset ovat käyttäjien itsensä tekemiä soittolistoja, eivät alkuperäisiä soundtrack-levyjä.

Spotifystä löytyi vain muutama raita.

Yllätys oli suuri, kun tänään katsoessani koko soundtrack-levy oli jälleen saatavilla. 

Nyt tarjolla on taas koko levy: Original Motion Picture Soundtrack.

En tiedä, mitä lisenssikysymyksiä asiassa vaikuttaa, mutta oletettavasti oikeudet ovat monimutkainen asia. Uteliaana kokeilin etsiä muidenkin Bond-elokuvien soundtrackeja. Yllättäen vanhoja leffoja ei löydy lainkaan, monia uusia kyllä. Ainakaan niitä ei löydy Spotifystä, Apple Musicista tai Tidalista saattaa löytyä paremmin.

Spotifyn listalta esimerkiksi Casino Royale (2006 versio), Goldeneye (1995), Skyfall (2012) ja Spectre (2015) löytyvät, mutta Quantum of Solace (2008) näyttää vain viimeisen biisin, muut ovat harmaita. Tunnarit löytyvät tietenkin artistien omilta kokoelmalevyiltä, Youtubesta ja muista lähteistä, mutta se ei ole sama asia kuin elokuvan alkuperäinen soundtrack. Esimerkiksi Skyfall-levyllä ei ole sen tunnaria, Adelen suurta saman nimistä hittiä.

Spotifyn levyistä vain Goldeneye sisältää varsinaisen tunnarin, muiden musiikki on lähinnä elokuvan inspiroimaa tai korkeintaan taustamusiikkina käytettyä. Siksi levyjen puuttuminen Spotifystä ei ole kovin suuri menetys. Spy who loved me on tässäkin suhteessa poikkeus, koska sen musiikki todella soi elokuvassa ja vieläpä tärkeissä kohtauksissa.

Bond soundtrack -albumeita LP-muodossa.

Olen varmuuden vuoksi kerännyt vanhojen Bondien soundtrackeja LP-levyinä. Niissä on ainakin komea kansitaide, yleensä suoraan elokuvan julisteesta kopioituna.

PS. Jos jollain on tallella alkuperäinen, Suomessa myyty Spy who loved me LP-levy, olen kiinnostunut ostamaan. Ulkoisesti se ei poikkea kuvassa keskellä näkyvästä levystä.

Isosisko rintataskussa – Orwellin 1984-klassikko toteutui eri tavalla kuin odotettiin (kolumni)

Isosisko rintataskussa – Orwellin 1984-klassikko toteutui eri tavalla kuin odotettiin

Yhden valvovan isoveljen sijaan meitä tarkkailee itse ostettujen digilaitteiden armeija, Petteri Järvinen kirjoittaa.

Hankin syyskauden alussa uuden sihteerin. Se seuraa minua kaikkialle ja tekee väsymättömästi muistiinpanoja keskusteluista. Sille voi sanella mieleen tulleita ideoita missä ja milloin tahansa.

Luvan saatuaan se voisi hoitaa myös kalenterimerkintäni, mutta niin paljoa en sihteeriini vielä luota. Palveluistaan se pyytää ainoastaan 400 euroa vuodessa. Ei paha.

Sihteeri on uuden sukupolven tekoälylaite nimeltään Limitless.ai. Se näyttää kahdelta kolikolta, jotka on yhdistetty saranalla toisiinsa. Toisessa kolikossa on mikrofoni ja pieni merkkivalo, kyljessä sammutuspainike.

Tarkoitus on, että laitetta pidetään rintataskussa, jolloin sen mikrofoni kuulee keskustelut. Kokemukseni mukaan povitasku kelpaa yhtä hyvin, eikä laitteesta näy silloin mitään merkkiä ulospäin.

Laite käyttää sisäisesti ChatGPT:tä ja ymmärtää mainiosti suomea. Se muuntaa kuulemansa puheen tekstiksi ja haluttaessa säilyttää myös äänitiedoston. Suoraviivaisen litteroinnin lisäksi se otsikoi ja jäsentelee kuulemansa niin, että haluttu aihe löytyy nopeammin.

Digisihteerin työsuhde ei alkanut hyvin. Hetken kuunneltuaan se moitti minua lyhytsanaisuudesta ja neuvoi parempaan vuorovaikutukseen kahvilanpitäjän kanssa. Selkeä tilaus ja kiitos olivat sen mielestä tylyä.

Uuden työntekijän ei kannata heti aluksi kritisoida esihenkilöään, etenkään kun se itse ei keitä kahvia eikä ole järin käytännöllinen. Pieni akku vaatii toistuvaa latausta ja irrallinen laite unohtuu helposti väärän takin taskuun.

Tärkeintä on kuitenkin idea, ja se on huolestuttava. Poliisit kantavat haalareissaan bodycam-kameroita, jotka kuvaavat kaikki työtehtävät. Jatkossa meistä kaikista tulee oman elämämme poliiseja.

Kaikkea, mitä sanomme, voidaan käyttää meitä vastaan – mutta myös meidän eduksemme.

Mitä esihenkilö lupasikaan rekryhaastattelussa, ne ison talon edut? Mihin aikaan sovimmekaan tapaamisen? Mistä risteyksestä asiakas neuvoi kääntymään? Digisihteeri muistaa kaiken.

Limitless on vain yksi laite ja tuskin edes kovin pitkäikäinen. Ennen pitkää vastaava toiminnallisuus löytyy älykelloista ja langattomista kuulokkeista. Silloin astumme ihan uuteen aikakauteen. Kannattaa todellakin varoa, mitä sanoo, sillä korvia on kaikkialla ja puhe voi tallentua ikuisesti.

Voit itse kieltäytyä tallentimista, mutta et voi koskaan tietää, onko jollain toisella kokoukseen tai tapaamiseen osallistuvalla sellainen. Kuka tahansa voi olla mikitetty kuten vasikat poliisielokuvissa tai entisen Itä-Saksan kansalaiset, joita Stasi valvoi.

Orwellin 1984-klassikko on toteutunut eri tavalla kuin odotettiin. Yhden valvovan isoveljen sijaan meitä tarkkailee itse ostettujen digilaitteiden armeija.

Jokainen tietää, ettei digitaalisten jälkien kertyminen laitteisiin ja ulkomaisiin pilvipalveluihin ole hyvä asia, mutta niistä on paljon apua arjessa. Lyhyen tähtäimet hyödyt saavat unohtamaan pitkän tähtäimen riskit.

Valvonnasta on tullut niin arkipäiväistä, että unohdamme sen täysin. Digiaikaan syntyneet nuoret kuvaavat jopa omat rikoksensa, jolloin poliisin puhelimesta löytämät videot ovat kiistaton todiste heitä itseään vastaan.

On kiinnostavaa nähdä, millainen sosiaalinen käytäntö laitteista muodostuu. Pitääkö laitteen käyttäjien esimerkiksi ilmoittaa muille käyttävänsä tallenninta tai kertoa siitä rintapielessä olevalla pinssillä? Onko soveliasta pitää sellaista mukana treffeillä?

Millainen todistusvoima salaa tehdyillä tallenteilla on rikostutkinnassa? Voiko epäilty kieltäytyä luovuttamasta omia keskusteluitaan?

It-näkökulmasta huolestuttaa varsinkin tietoturva. Voiko joku ulkopuolinen päästä käsiksi tallenteisiin ja litteroituihin keskusteluihin? Käytetäänkö niitä tekoälyn kouluttamiseen?

Yrityssalaisuuksien kannalta uhka on suorastaan kriittinen. Tähän asti työntekijöitä on kielletty laittamasta luottamuksellisia tietoja tekoälypalveluihin. Jatkossa kiellettyä on myös niistä keskusteleminen firman käytävällä.

Ja sellaista ei voi valvoa, ellei yritys muutu isoveljeksi itsekin.

Julkaistu Tivi-lehdessä lokakuussa 2025. 

Itä-Suomen poliisi näyttää mallia paljastaessaan verkkohuijarien koko kirjon, ja se on kauhistuttava

Itä-Suomen poliisilaitos on taas ollut kiitettävän avoin ja julkaissut kuvauksen joistakin lokakuun 2025 aikana sen tietoon tulleista nettihuijauksista. Lista on pitkä ja tapahtumainkuvaukset saavat ihmettelemään sekä rikollisten röyhkeyttä että kekseliäisyyttä. Poliisin mukaan "nämä ovat vain poimintoja paljon isommasta juttumassasta", joten todellinen tilanne on vielä synkempi.

Pieni pätkä huijauskuvauksista Hesarin uutisesta.

Esiin nousevat varsinkin turvatili- ja kryptovaluuttahuijaukset. Uhreina ovat enimmäkseen vanhemmat ihmiset, mutta kryptohuijauksissa on myös keski-ikäisiä. Jos tässä on pieni lista yhden poliisipiirin alueella yhdessä kuussa jätetyistä rikosilmoituksista, miten synkkä mahtaakaan olla koko Suomen tilanne?

Pikanttina yksityiskohtana on tapaus, jossa soittaja kertoi uhrin puhelimessa olevan niin pahan viruksen, että pankin turva-asiantuntija tulee hakemaan sen puhdistettavaksi. Saatuaan puhelimen "turva-asiantuntija" oli ilmeisesti puhdistanut myös tilin. 

Tapausselostukset ovat opettavaista luettavaa. Niistä kannattaa varoittaa omia vanhempia ja isovanhempia. Edelleen ihmettelen, miksei Yleisradio ota koppia asiasta ja lähetä televisiossa iltaisin tietoiskuja huijausten välttämiseen. Televisio tavoittaisi hyvin kaikkein haavoittuvimman kohderyhmän ja toisto saisi asian menemään perille. 

Mutta ei. Samoja keskusteluja turvallisuuspolitiikasta ja Venäjän uhkasta illasta toiseen. 

Itä-Suomen poliisilaitos tuntuu olevan ainoa taho, joka edes yrittää tehdä asialle jotain. Muille viran- ja asianomaisille nettirikolliset vaikuttavat olevan niin hankala pala, ettei konkreettisia toimia saada aikaan. Edes muut poliisilaitokset eivät julkaise vastaavaa listaa. Terveisiä ja kiitokset sinne Kuopioon!

Muilla toimijoilla ei ole resursseja, ei kuulu meidän vastuulle, olisi tehotonta, pitäisi keksiä jotain uutta... helpompaa jatkaa entiseen malliin. Tekemisen tahtotila ja kunnianhimo puuttuvat. Ilahduttavana poikkeuksena ovat Traficomin puheluestot ja sms-rekisteröinti, vaikka puheluestojakin pidettiin aluksi mahdottomina toteuttaa. Kun on tahtoa, tie yleensä löytyy.

Pankit korostavat tekevänsä paljonkin, vaikka teot eivät näy julkisuuteen. Tämän listan perusteella työtä riittää vielä. Odotan kiinnostuneena koko vuoden tilastoja. Jos huijauksissa menetettyjen rahojen määrä on edelleen kasvanut, pankkien strategia ei selvästikään riitä.

Sitä odotellessa yksikään pankki ei halua livetä ruodusta ja tehdä turvallisuudesta pankkipalvelujen kilpailutekijää, koska se aiheuttaisi kustannuksia ja pakottaisi muut toimimaan samoin.

Vielä yksi ajatus: miksi nettirikollisuus saa rehottaa näin vapaasti? Jos kyse olisi väkivallasta, rasismista, raiskauksista, lapsen oikeuksista tai melkein mistä tahansa muusta rikoslajista, jokin viranomainen tai uhreja edustava järjestö olisi jo nostanut metelin asiasta. 

Nettirikollisuuden uhrit jäävät yksin ja saavat nuolla haavansa itse. Oma vikansa, kun menivät halpaan.

Lisäys: Puhelimen noutava huijari olikin jäänyt jo kiinni, eikä kyse ollut yksittäisestä tapauksesta: Huijauspuhelun jälkeen rikollinen tulee hakemaan pankkikortin ovelta – Uskomaton rikossarja käynnissä pitkin Suomea

MacBook Air akun vaihto kestäisi viikon

Ostin viime vuoden syyskuussa kolmannen MacBook Air -koneen. Olen huomannut, että kalliin hintansa vastapainoksi ne ovat mekaanisesti kestäviä ja sopivat hyvin keikkakäyttöön. Porttien karsiminen on ongelma, joten pakko pitää aina mukana hdmi-adapteria. Siinä on myös koneesta poistettu sd-korttipaikka, joten matkalla otetut kuvat saa talteen.

Olin oikein tyytyväinen MacBook Air M3-malliin, vaikka Apple rahastaakin tolkuttomasti 256 Gt pienestä ssd-levystä ja 16 gigan muistista. Vastapainoksi saa koneen, joka on teknisesti tyylikäs, erittäin ohut mutta silti jämäkkä, ja jonka näppäimistö on jopa parempi kuin edellisissä malleissa.

M3-prosessorin vuoksi akku kestää pitkään eikä koneessa ole tuuletinta. Raw-kuvien selailu saa pohjan kyllä lämpenemään, mutta ei häiritsevästi. 

"Akun kapasiteetti on heikentynyt huomattavasti..."

Viime viikolla mieleni muuttui. Kone alkoi varoittaa akun kapasiteetin heikkenemisestä ja suositteli huoltoa. Aluksi kapasiteetista oli silloin jäljellä 73 %, tänään enää 69 %. Tällä heikkenemisen vauhdilla akkukäyttö loppuu kohta kokonaan. Akun pitäisi olla vielä täydessä terässä, sillä lataussyklejä on vasta 74. 

Latausjaksoja 74, mutta kapasiteetista jäljellä enää 69 %.

Apple on hoitanut huollonkin tyylikkäästi. Laitteen oma diagnostiikkaohjelma näyttää suoraan lähellä olevat huoltopisteet ja niiden vapaat ajat. Tein siis varauksen ja pari tuntia myöhemmin olin jo viemässä konetta tutkittavaksi. 

Myyjä vahvisti omalla diagnostiikkaohjelmallaan akun heikenneen odottamattoman paljon. Vuoden takuu oli ehtinyt umpeutua, joten akun vaihto maksaisi 295 euroa.

Se on paljon, kun konekin oli kallis, mutta todellinen pommi tuli tässä: akkuja ei voi tilata lentorahtina, vaan ne tulevat Keski-Euroopasta maakuljetuksella, joka kestää viikon. Ja kone pitää jättää jo huoltotilausta tehtäessä. Olisin siis viikon ilman keskeistä työkalua!

Sellaiseen diiliin en voinut ryhtyä. Nyt sitten vain odotellaan, milloin akku hajoaa lopullisesti. Sen jälkeen keikkakoneeksi hankittua läppäriä voi käyttää vain verkkovirralla.

Yksittäistapaus ehkä, mutta viikon huolto on prosessiongelma ja huonoa PR:ää Applelle. Pitää vielä varmistaa, olisiko jollain Apple-huollolla akkuja valmiina tai muuten järkevämpi prosessi korjausta varten.

Kiinnostaisi myös tietää, onko muilla kokemuksia näin nopeasta takun heikkenemisestä. Ja miksei läppäreissä ole 80/85/90/95 % latausrajaa siten kuin iPhone-puhelimissa? Turha aina ladata akkua piripintaan asti, kun vähempikin riittäisi päivän töihin. 

Lisäys: Jep, akun voisi vaihtaa myös itse, aiempaan malliin olen niin tehnytkin (hinnaksi tuli 70 euroa). M3-mallin kuoria en uskaltaisi avata ja kun kone on vasta vuoden ikäinen, jätän tehtävän ammattilaisille. Mac hankitaan juuri siksi, että se toimii. Nörtti- ja DIY-jutut ovat pc-puolen heiniä.

No nythän se Zorin (Linux) toimii, mutta kynnys on asentamisessa

Nyt alkaa olla lähellä kynnys, joka liittyy peruskäyttäjän vaihtamiseen Windowsista Linuxiin. Sitä ei nimittäin juuri enää ole. Ensimmäistä kertaa Linux alkaa olla niin toimiva, että käyttö onnistuu muultakin kuin nörtiltä. Ulkoasu on kloonattu Windowsista ja nettijutut toimivat ongelmitta. 

Vain Office-sovellukset ovat yhä kompastuskivenä. Niitä ei saa järkevästi toimimaan, eikä Libre Office riitä vaihtoehdoksi. Mutta lähellä ollaan! Jos Microsoft erehtyisi julkaisemaan Officesta Linux-version, monet padot murtuisivat. 

Kerroin ongelmasta, joka syntyi Zorin-Linuxin asentamisesta v. 2011 käyttöönotettuun Dell-pöytäkoneeseen. Kaikki näytti menevän hyvin, mutta heti ensimmäinen selaimen (Brave) käynnistys hyydyttää koneen täysin, joka ikinen kerta. Ajuriongelma selvästikin, mutta hankala juttu ratkaista.

Sen jälkeen olen asentanut Zorinin moneen muuhunkin vanhaan Windows 10 -koneeseen ja ongelmaksi on noussut ihan toinen asia: koneet ovat liian uusia. Niissä on secure boot, joka sallii kyllä asentamisen usb-tikulta, mutta käynnistyksessä kiintolevyä ei enää löydy. Se näyttää täysin hävinneen.

Monien kokeilujen jälkeen onnistuin saamaan Zorinin toimintaan muutamassa vanhassa HP:n läppärissä ja HP:n pöytäkoneessa. Ja pakko myöntää, että ne toimivat hyvin! Kaikki tuntuu jotenkin nopeammalta kuin Windowsissa ja päivitykset sujuvat automaattisesti. Jossain vaiheessa nekin loppuvat, mutta hiljaa hiipumalla eikä sellaisella mediarumballa pakotettuna kuin Windows 10:ssä tapahtui.

Työpöytä kuin Windows.

Yksi asia on edelleen Linuxin Akilleen kantapää: ohjelmien asennukset. Sudo apt install näyttää toimivan hyvin, se jopa tunnistaa ellei haluttua ohjelmaa ole saatavilla ja ehdottaa toista asennuspaikkaa. On flatpakia ja vaikka mitä. Pitääkö valita deb vai ubuntu-versio? Versionumeroita on loputtomasti. Haiskahtaa nörtiltä. 

Toisaalta hieno juttu on siinä, että asentamani sovellukset ovat menneet automaattisesti jopa oikeille paikoille suomenkielisessä käynnistysvalikossa. Chrome, Spotify ja kaikki ilmestyivät koneeseen muutamalla komentorivillä. Hämmästyttävää.

Muutama Windowsissa hyväksi havaittu käytäntö ainakin Zorinista puuttuu, kuten tiedostojen vienti hiiren kakkospainikkeella ja sen jälkeen kopiointi/siirto-valinta. Ykköspainikkeen tehostaminen shiftillä (Vaihto-näppäin) näyttää kuitenkin tekevän siirron, muuten tuloksena on aina kopiointi. Windowsissa ja Macissä tämä on tietenkin eri tavalla.

Outo juttu on myös tiedostohallinnan kyvyttömyys tunnistaa numeronäppäimistön nuolinäppäimiä, vaikka ne toimivat kaikkialla muualla.

4K-näytöllä tekstit menivät liian pieniksi, mutta 2x-skaalaus asetuksista korjaa asian. Windows taitaa tehdän saman asetuksetn automaattisesti.

Pikkujuttuja sinänsä. Suosittelen kaikkia kiinnostuneita kokeilemaan vaikka juuri Zorinia tai jotain muuta Linux-versiota ("jakelua" eli "distroa") - kunhan vain joku tulee asentamaan sen. Hyvin vanhat koneet ovat tässä suhteessa helpompia kuin uudehkot.

Ehkä ne Office-sovelluksetkin voi ajaa selaimen kautta web-versioina, kunhan omistaa maksullisen lisenssin. Virtuaalikone olisi toinen vaihtoehto, mutta sitten ollaan taas naimisissa Windowsin kanssa ja sitä oli tarkoitus välttää.

Jatkossa aihe menee niin tekniseksi, että kommentoin niitä Bittimittari-blogissani. Ensimmäinen blogipostaus onkin Komentorivin lumo.

Vaalien tiedot Amazonin pilvessä Tukholmassa - mikä on riski?

Viime viikolla kerrottiin, että seuraavien vaalien tietojärjestelmä siirtyy TietoEvryn konesalista Amazonin Tukholmassa sijaitsevaan AWS-pilveen. Ilmoitus herätti huolestuneita kysymyksiä vaalien tietoturvasta. Voimmeko luottaa amerikkalaiseen pilveen? Tuoreessa muistissa olivat AWS-pilven käyttökatkot, jotka pimensivät monia suosittuja palveluita kuten Reddit ja Snapchat.

Mitä varsinaisesti on se "vaalidata", joka vuoden 2027 vaaleissa viedään ensi kertaa Suomen ulkopuolella? Selvittelin vähän asiaa, jotta pääsin uutisotsikoiden taakse.

Vaalidata tarkoittaa tietoja, joiden varassa vaalit toteutetaan. Niihin kuuuluvat esimerkiksi äänestyspaikat osoitteineen sekä tiedot vaalipiireistä, toimitsijoista ja ehdokkaista (nimi, ammatti, HETU, kotikunta). 

Kriittisin osa on tiedot kaikista äänioikeutetuista henkilötunnuksineen sekä tieto siitä, milloin kyseinen henkilö on ennakkoäänestänyt (jos on). Tämän lisäksi tulevat tietenkin normaalit tietojärjestelmän osat, kuten käyttöoikeuksien hallinta, tuloslaskenta sekä tilastointi.

Voi vain kuvitella, millainen kuhina pilvessä käy vaali-iltana, kun vaalipiirit syöttävät eri puolilla Suomea valmiiksi saamiaan tuloksia pilveen. Lyhyt kuormituspiikki hyötyy pilviratkaisusta, sillä se skaalautuu tarpeen mukaan.

Vaalidata EI sisällä tietoa kansalaisten äänestämisestä, eikä edes varsinaisena vaalipäivänä äänestäneiden tietoja. Vaalihuoneistoissa käytetyt listat ovat manuaalisia ja tulostetaan ennen vaalipäivää ennakkoäänestystietojen perusteella. Jos haluat, ettei tieto siitä, että käytit äänioikeuttasi päädy pilveen, äänestä vasta varsinaisena vaalipäivänä.

Käänteinen ei pidä paikkaansa. Jos nimeäsi ei löydy ennakkoäänestäneistä, pilvi ei tiedä äänestitkö lainkaan vai nukuitko. 

Tässä on muuten kiinnostava yksityiskohta: vaalisalaisuuteen kuuluu tieto siitä, KETÄ äänestit. Salaista ei ole se, ketä ET äänestänyt - eikä sekään, äänestitkö lainkaan. Sen tiedon näkevät paikalliset vaalivirkailijat, ja usein myös uteliaat samalla sukunimellä varustetut.

Vaalien ohjelmisto on kotimaassa tehty. Lähin AWS-konesali on Tukholmassa, joten ajo tapahtuu siellä. Amazon on suunnitellut omaa konesalia myös Suomeen, mutta se tuskin ehtii toteutua ennen 2027 vaaleja.

Vaalidataa pyöritetään siis Tukholmassa, jenkkiyhtiön omistamassa pilvessä. Mitä riskejä tässä siis on?

Voi ajatella, että CIA/NSA tai jokin muu salainen koneisto saa halutessaan tietoja pilvestä. Nimi ja HETU ovat tietenkin GDPR:n suojaamia tietoja, mutta jos kansallinen intressi löytyy, sopimukset eivät paljon paina. 

Äänioikeutettujen luettelo tuskin kiinnostaa amerikkalaisia, ei edes se, kuka äänesti ennakkoon. Korkeintaan voisivat ottaa oppia siitä, miten Suomessa ennakkoäänestys osataan järjestää luotettavasti, kun eivät itse siihen pysty.

Tuloslaskennan aikana pilveen menevät vain vaalipiireissä lasketut äänten kokonaismäärät, jotka palvelu sitten summaa yhteen. Samat piirikohtaiset tiedot julkaistaan lehdessä ja vaalien tulospalvelussa netissä.

Jos AWS-pilveen osuisi paha toimintahäiriö juuri vaalipäivänä, tulosten saaminen voisi viivästyä. Itse äänestyslipukkeet säilyvät Suomessa ja ne tarkistuslasketaan joka tapauksessa.

Suurimpana riskinä lienee se, että tekninen häiriö osuisi juuri vaalipäivään. Toisaalta Amazon pystyy turvaamaan pilven toiminnan paremmin kuin moni pienempi yritys. Muistissa on vielä tammikuu 2024, jolloin Akira-kiristysohjelma pääsi TietoEvryn konesaliin Tukholmassa. Isku oli niin laaja, että jopa asiakasyritysten varmuuskopioitakin menetettiin. Rustan verkkokauppa oli pitkään pois netistä.

Vaalien kannalta ei riitä, että tulokset ovat oikein - niihin on voitava myös luottaa. Kyse on mielikuvista, ei teknisistä ratkaisuista. Siksi on tärkeää, että tuloslaskenta paitsi toimii, se myös näyttää turvalliselta.

Moni ajattelee, että maan rajojen sisällä tapahtuva laskenta olisi parempi vaihtoehto. AWS:n käyttö lupaa kuitenkin usean miljoonan euron kustannussäästön, ja siitä valtion on nykyisessä taloustilanteessa vaikea kieltäytyä.

Lisäys 27.11.2025: Pilvipalvelun kustannukset voivat jäädä jopa kymmenesosaan perinteiseen konesaliin verrattuna. (Yle uutinen)