Päivitä Windows 11, joudut vaihtamaan myös tulostimen

Tietokoneen vaihto uuteen Windows 11 -päivityksen vuoksi voi olla perusteltua, koska uudet koneet ovat joka tapauksessa turvallisempia ja parempia kuin vanhat. Ennen pitkää levy hajoaa, olipa se sitten mekaaninen tai ssd-levy.

Pahempi ongelma on, että Windows 11 -päivitys saattaa pakottaa vaihtamaan myös tulostimen uuteen, vaikka vanha toimisi ihan hyvin. Itselle kävi juuri näin, sillä hankin n. 15 vuotta sitten mustesuihkun ja skannerin yhdistelmän Canon Pixma MP560. Se oli edullinen ja on palvellut vähäisiä tulostustarpeitani ihan hyvin.

Tulostin tuli markkinoille vuonna 2009, joten se ei ole erityisen vanha. Uuden Windows 11 -koneen hankinta tuotti kuitenkin yllätyksen: tulostinta ei enää tueta. Windows 11 kyllä löytää sen normaalisti:

Windows 11 löytää ja tunnistaa MP560-tulostimen...

Asennus ei kuitenkaan onnistu:

... mutta sitä ei voi käyttää.

Sinänsä erikoista, että skannerin vuoksi laite näyttää asentuneen ja kaikki asetukset toimivat. Silti laitetta ei voi käyttää.

Aivan kuin se toimisi... vaan ei.

Ajuria ei löydy myöskään Canonin sivulta, koska niin ikään valmistaja on lopettanut vanhan mallin tukemisen ja haluaa myydä uuden.

Tuetut käyttöjärjestelmät.

Tässä suhteessa Mac ei ole yhtään parempi, sillä viimeinen tuettu Mac-versio on Yosemite, joka ilmestyi 2014 (viimeinen päivitys 2017). Aika on samaa luokkaa Windows 10:n kanssa (julkaistu 2015, viimeinen iso päivitys 2022).

En ole hankkinut uutta tulostinta, koska käyttö on niin vähäistä. Toimistollani on vielä useita Windows 10 -koneita, joista olen hoitanut muutaman paperin skannauksen ja tulostuksen.

Tiedän myös, että pienellä kikkailulla laitteen saisi toimimaan ainakin tulostimena. Windows 11:stä löytyisi varmasti jokin tuettu rinnakkaismalli, joka menisi täydestä. Tavallinen käyttäjä ei tällaiseen puuhaan kuitenkaan lähde ja niinpä aivan hyvin toimiva monitoimitulostin saattaa päätyä kierrätykseen.

Tässä kyseisessä tapauksessa vielä helpommalla pääsee lataamalla Canonin tukisivulta Windows 10-ajurin exe-tiedostona ja ajamalla sen. Tulostin asentuu ja toimii normaalisti. Herää vain kysymys, miksi Windows 11 noudattaa orjallisesti Canonin ilmoitusta tuen loppumisesta eikä suostu asentamaan täysin toimivaa ajuria. Miksi Canon lopettaa keinotekoisesti tulostimensa toiminnan Windows 11 -siirtymän yhteydessä?

MP560 muistuttaa siitä, ettei käyttöjärjestelmän päivittäminen ole aina niin sujuvaa kuin mainokset lupaavat. Tietokoneen vaihdon lisäksi hankintalistalle saattaa joutua myös oheislaitteita - ainakin, ellei osaa googlata eikä ole nörttihenkeä.

Windows 10 tuki loppuu, miten käy tietoturvan?

(Tekstiä päivitetty 13.10.2025 mm. uusilla ruutukuvilla)

Ensi viikolla Microsoft lopettaa virallisesti Windows 10:n tukemisen. Sille ei enää ilmesty päivityksiä, jotka korjaisivat mahdollisia turva-aukkoja. Siksi Microsoft painostaa kaikkia siirtymään Windows 11 -käyttäjiksi, vaikka se tietää monelle toimivan koneen korvaamista uudella. 

Tämä ilmoitus on tullut tutuksi Windows 10 -käyttäjille.

Näinä ankeina talouden aikoina mikään investointi ei ole läpihuutojuttu. Eikä kyse ole edes rahasta, vaan vaivasta. Windows-koneen vaihtaminen uuteen on pahuksen työläs operaatio, jossa aina katoaa jotain ja asetusten tekemiseen saa kulumaan illan jos toisenkin.

Virallinen kanta on selvä: jokaisen kannattaa siirtyä Windows 11:een, sillä päivittämätön Windows 10 muodostuu ennen pitkää tietoturvaongelmaksi.

Sitten se epävirallinen kanta. Yrityksissä koneiden vaihto uusiin on rutiinia, normaali vaihtoväli on muutenkin 3-5 vuotta, joten valtaosa toimiston ja etätyöntekijöiden koneista uusiutuu joka tapauksessa. Windows 11 -päivitys vanhaan koneeseen ei välttämättä ole läpihuutojuttu, mutta ei mennä nyt siihen.

Microsoftin halu säästää omia kustannuksiaan Windows 10 -tuen lopettamisella on ymmärrettävä, mutta tietoturvapelottelu ei ole asiallista. Apple on hoitanut asian paremmin. Ei sekään tue loputtomiin vanhoja laitteita, mutta käyttöjärjestelmät vain lakkaavat päivittymästä eikä niihin enää ilmesty uusia ominaisuuksia. Itse huomasin tämän konkreettisesti, kun sinällään ihan hyvin toimiva Macbook Air piti vaihtaa uuteen, sillä raw-kuvaformaatin tuki ei enää päivittynyt Canonin uusia kameroita varten.

Mitä siis ensi viikolla tapahtuu? Aiemmat siirtymät, kuten Windows XP:n (8.4.2014) ja Windows 7:n (14.1.2020) tuen lopettaminen, eivät tue pelkoa tietoturvakatastrofista. Pelottelusta huolimatta turvaongelmissa ei havaittu mitään piikkiä. XP-tuen loppumisen jälkeen Microsoft julkaisi vielä yhden päivityksen estämään WannaCry-haittaohjelman leviämistä, koska tilanne oli akuutti.

Jos kyse on kotona käytettävästä läppäristä tai pöytäkoneesta, sitä voi mielestäni käyttää jatkossakin Windows 10:llä. Kone on wifi-verkon ja Windowsin oman palomuurin takana, joten verkosta ei suoraan pääse koneelle, vaikka siinä olisikin aukkoja. Suurin vaara on liitetiedostoissa, joiden suhteen kannattaa olla korostetun varovainen.

Myös nettisivut voivat olla riski, mutta jos antaa Chrome-selaimen päivittää itsensä automaattisesti, ongelmia tuskin tulee. Microsoftin omasta Edge-selaimesta en sano mitään, Microsoft saattaa lopettaa tarkoituksella senkin päivitykset, mutta Google jatkaa omia päivityksiään vielä vuosia. Sitten kun selaimen päivitykset loppuvat, on viimeinen hetki vaihtaa käyttöjärjestelmää.

Riskitaso nousee, jos Windows 10 -läppäriä kuljettaa töissä tai koulussa ja sitä kytkee vieraisiin wifi-verkkoihin. Niissä voi toimia ihmisiä tai ohjelmia, jotka etsivät haavoittuvia 10-koneita.

Ja suuresta armosta Microsoft taipui myöntämään EU-käyttäjille vuoden lisäaikaa, kunhan käyttää kirjautumiseen Microsoft-tunnusta. Sen ansiosta ikävää päivitystyötä voi lykätä vuodella eteenpäin.

Usein päivitys jää kiinni siitä, ettei koneessa ole TPM 2.0-turvapiiriä vaan vanhempi 1.2-versio. Ellei kone oli yli 10 vuotta vanha, siinä todennäköisesti on 2.0-piiri, jota ei vain ole otettu käyttöön. Tällöin vierailu BIOSissa ja 2.0-asetuksen tekeminen muuttaa koneen päivityskelpoiseksi.

Toinen pullonkaula on prosessori. Intel-koneissa Windows 11 vaatii vähintään 8. sukupolven prosessorin. Kahdeksannen sukupolven mallisto julkaistiin syksyllä 2017 (ns. "Coffee Lake"). 

AMD-prosessoreissa tilanne on sekavampi, sillä lähtökohtaisesti vaaditaan vähintään toisen sukupolven Ryzen, mutta myös jotkut Athlon- ja EPYC-mallit kelpaavat. Käytännössä ensimmäiset yhteensopivat AMD-prosessorit ilmestyivät 2018. 

Jos kone on näitä vuosilukuja (2017 ja 2018) vanhempi, se ei ainakaan päivity Windows 11:een. Valitettavasti paljon uudempikin kone saattaa olla yhteensopimaton, sillä varsinkin halvimpia kotikoneita on rakennettu vanhoilla prosessoreilla ja ne ovat saattaneet seistä jälleenmyyjän varastossa vuosiakin.

Oman koneen prosessoritieto on helppo tarkistaa. Sukupolvi selviää Windows 10:n kohdasta Asetukset > Tietoja. 

Prosessori 6. sukupolvea, ei kelpaa.

Tässä koneessa prosessorina on Intel Core, jonka tyyppi on i7 (tehokkaampi kuin i5 ja varsinkin i3), mutta perässä tuleva numero 6700 kertoo, että prosessori on 6. sukupolvea eikä siten riitä.

Windowsin päivitystoiminnon apuohjelma tarkistaa kelpoisuusvaatimukset vielä selkeämmin:

TPM 1.2 ja 6. sukupolvi - eivät riitä Windows 11:een.

Ruutukuva on elokuulta 2025, joten tarkistusohjelma neuvoo vielä jatkamaan Windows 10:llä, mutta nyt elokuussa teksti on jo toinen.

Tekoäly tekee CSAM-aloitteesta entistä pelottavamman

Viime vuonna torpattiin Unkarin ajama CSAM-aloite, joka velvoittaisi operaattorit seuraamaan asiakkaidensa keskinäistä viestintää ja tunnistamaan sieltä lapsipornoa. Lopulta EU-aloite kaatui, mutta nyt Tanska ajaa sitä jälleen Uutuutena mukaan on tullut tekoäly. Sen pitäisi tunnistaa niitäkin kuvia, mitä yksinkertainen kuvasta laskettu tiivistefunktio ei tavoita.

Aloite on edelleen järjetön ja valheellinen. Se ei vaikuta lainkaan aineiston levittämiseen pimeästä verkosta, kuten Tor-verkosta. En tiedä, kuinka paljon ihmiset lähettävät laittomia kuvia tai videoita toisilleen, mutta epäilen, ettei se ole suurin ongelma.

Lisäksi valvontaa olisi helppo kiertää. Kuvia ja videoita voi helposti pakata uudelleen, jolloin mikään tiivistelista ei pysy perässä. Lisäksi operaattorien pitäisi purkaa jokainen pakattu tiedosto varmistaakseen, mitä sen sisällä on. 

Aiheuttaisi hurjan kuormituksen palvelimille ja olisi täysin turhaa, sillä tiedostoja voi myös salata, ja silloin mikään operaattorin seula ei tartu niihin. Ainoa keino EU:lta olisi kieltää kaikkien salausohjelmien käyttö, mikä on tietenkin mahdoton tie.

Tekoälyä pidetään jonkinlaisena taikasanana, joka ratkaisee kaikki it-ongelmat. Todellisuus on ihan muuta. Tekoäly ei pysty massiivisessa mittakaavassa erottamaan laillisia kuvia ja videoita laittomista. Hyviä esimerkkejä saa vaikka Facebookista, joka vähän väliä blokkaa ja poistaa käyttäjätilejä, koska tekoäly on virheellisesti arvioinut niiden loukkaavan yhteisönormeja. Laittomia huijausmainoksia mikään tekoäly ei näytä torjuvan.

On ihmeellistä, että EU jälleen kerran edes harkitsee monta kertaa torjuttua CSAMia. Todellinen motiivi lieneekin voida jatkossa tunnistaa terroristeja ja ehkä muitakin rikollisia heidän viestintänsä perusteella. Tällä hetkellä ei ole tarvetta ryhtyä näin äärimmäisiin toimiin. 

Voi myös miettiä, miten hyvin GDPR toteutui. Valtava hallinnollinen taakka ja isoja sakkoja. Tietosuoja on epäilemättä parantunut, mutta kansalaiset käyttävät edelleen amerikkalaisia palveluita eikä tietosuojasta ole tullut kilpailuetua eurooppalaisille yrityksille. Syy korostaa kybersuvereniteettia liittyy kansalliseen turvallisuuteen, ei tietosuojaan.

GDPR:n oheisvahinkona saimme myös ärsyttävät ja itseään vastaan kääntyvät evästekyselyt jokaisella nettisivulla. Mitähän vastaavaa CSAM-tunnistus tuottaisi, jos EU erehtyisi hyväksymään sen?

Videoiden digitointi herättää muistot eloon

Olen vuosien aikana käyttänyt melkein kaikkia videoformaatteja, halunnut aina olla kehityksen kärjessä ja kuvata arkea mahdollisimman hyvällä tekniikalla. Erilaisia videokasetteja on kertynyt monta laatikkoa: ensin analoginen Video 8, sitten sen S-versio Hi8, sitten digitaalinen DV ja sen HD-versio HDV, kunnes nyt sitten viime vuosina lähinnä puhelimilla kuvattuja HD- ja 4K-videotiedostoja. Unohtamatta tietenkään VHS-kasetteja, joille aikoinaan nauhoitettiin televisiosta sarjoja ja elokuvia.

Suurimman osan videoista olen digitoinut tietokoneen levylle jo aiemmin, eikä se koskaan ole sujunut ihan helposti. Jos haluaa päästä vähällä, vie koko laatikon valokuvausliikkeeseen ja odottaa, kunnes he palauttavat videot USB-tikulla. Hyvälaatuisen digitoinnin tekeminen vaatii kuitenkin hyvät laitteet, analogisilla nauhoilla mielellään myös keinotekoista kuvan parantamista. Hinta voi olla 30-50 euroa/kasetti tai enemmänkin.

Tuorein projektini oli loppujen DV-kasettien siirtäminen. DV oli käytössä vuosituhannen vaihteen molemmin puolin. Se on kiitollinen digitoitava, sillä kuva on jo valmiiksi digimuodossa, ruutu kerrallaan pakattuna. Säästin aikoinaan yhden pöytäkoneen, jossa oli Firewire-kortti. Kaikeksi onneksi DV-kamera toimi vielä. Ohjelma komentaa kameraa ja kuva siirtyy DV-koodekilla pakatuksi AVI-videotiedostoksi. 

Sen verran aikaa oli jo kulunut, että piti katsoa omasta kirjastani, miten siirto tehdään. Ja sehän oli helpompaa kuin muistinkaan, sillä Windowsin MovieMaker hoitaa homman melkein automaattisesti. 

Tunnin kasetista tulee n. 13 gigatavun tiedosto. Aikoinaan hurja luku, nykylaitteille pelkkä suupala. Mutta kun kasetteja on paljon, tuloksena on satojen gigatavujen verran tiedostoja, joiden käsittely ja varmuuskopiointi vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä. Itse luen kasetit ensin alkuperäisinä DV-koodattuina tiedostoina ja pakkaan ne sitten uudelleen h.264-koodekilla MP4-tiedostoiksi, jotka näkyvät kaikilla katseluohjelmilla.

Moderneja pakkausmenetelmiä on käytännössä kolme: h.264, h.265 ja h.266. Kokeilussa huomasin, että h.264 pudottaa oletusarvoilla tiedoston koon noin 500 megatavuun eli 1/25 alkuperäisestä. H.265 tiivistää noin 1/35 ja H.266 noin 1/40. Pakkaus on kuitenkin huomattavasti hitaampaa ja tiedostot huonommin yhteensopivia. 

Käytännön vinkki: kelaa kasetti ensin alusta loppuun ja sitten takaisin. Näin nauha pääsee kulkemaan vapaammin ja analogisessa tallennuksessa signaalin kopioituminen kerrokselta toiselle vähenee. 

Vaikka kasetit olivat seisseet 25 vuotta hyllyssä, niiden sisältö oli täysin luettavissa ja vain siellä täällä oli muutama häiriökohta. Digikuva ei haalistu pitkässäkään säilytyksessä.

Youtube-ohjeissa neuvottiin käyttämään usb-porttiin liitettävää analogista Elgato-laitetta, arvo noin sata euroa. Suora lukeminen Firewirellä antaa paremman kuvan, ja ohjelma pystyy ohjaamaan kameran toistoa.

Paremmuus on suhteellista. Videoiden kanssa huomaa, miten valtavasti tekniikka on kehittynyt. Video 8 on ihan kuraa verrattuna DV-tasoon, joka sekin näyttää säälittävältä nykyisillä 4K-monitoreilla. Elävän kuvan näkeminen kuitenkin palauttaa omat muistot ja siksi huonompikin laatu riittää.

Seuraavat kuvat on kaapattu VLC-katseluohjelmalla. Kuvanlaatua on vaikea vertailla, sillä myös valaistus vaikuttaa kohinaan ja suljinaikaan. Pysäytyskuva on armoton, koska se paljastaa myös lomituksen ja suljinajan vaikutuksen.

Video 8 (1991).

Hi8 (1993, Valkoinen talo).

DV (2004).

HDV (2006, Boston).

AVCHD HD-tarkkuus (2012).

AVCHD 4K-tarkkuus (2024, Toulousen ilmailumuseo).

Heikkolaatuisesta kuvasta näkee, että tapahtumat ovat vanhoja. Miten mahtaa käydä nykyisillä 4K-videoilla, joita tulevaisuuden lapset katsovat? Niiden laatu on niin hyvä, ettei eroa todellisuuteen ole helppo havaita. Menneisyys sulautuu nykyhetkeen. 

Sikäli kun nykyiset puhelinvideot edes säilyvät. Paradoksaalista kyllä, vanhat kasetit olivat helpompia säilyttää ja kasetille mahtui koko joulu tai kesäloma. Nykyisillä välineillä jokaisesta otoksesta syntyy itsenäinen tiedosto, joka monella unohtuu puhelimeen ja häviää sen mukana. Jos maksaa pilvestä, tiedostot säilyvät paremmin, mutta sielläkin alustat vaihtuvat eikä videoita ole helppo löytää kaiken muun datan keskeltä.

Lapsen kasvu, juhlapyhät, kesälomat ja syntymäpäivät ovat videoinnin pakkopullaa. Niitä on tylsää katsoa vuosien jälkeen. Itse pidän tavallista arkea paljon kiinnostavampana. Miltä esineet, koti ja naapurusto näyttivät? Miltä autot ja ihmiset, liikennejärjestelyt ja tiet?

Kannattaa kuvata huippuhetkien lisäksi myös tavallista arkea. Se on niin tavallista, että huomaamme arvon vasta vuosien päästä.

Vielä ideoita verkkopankin tietoturvan kehittämiseen (4)

Tämä on neljäs ja tällä erää viimeinen kirjoitukseni todennuksen ja verkkopankkien turvallisuudesta. 

Pistää vihaksi, että huijarit tyhjentävät vanhusten elinikäiset säästöt, eikä kukaan voi tehdä mitään. Tuoreen Ylen uutisen mukaan poliisi saa 200-500 ilmoitusta kuukaudessa kalasteluista, joissa menetetään 2-4 miljoonaa euroa.

Tuore esimerkki on Kokkolasta, jossa 88-vuotiaan lääkärin tililtä vietiin 88 409,09 euroa. Uhri oli erehtynyt syöttämään S-pankin tunnukset kalastelusivulle, jolloin rosvot saivat asennettua verkkopankin omaan puhelimeensa ja tyhjensivät tilin yön aikana yli sadalla erillisellä siirrolla. Eikä pankki huomannut mitään.

Uuden päätelaitteen käyttöönotto ja heti seuraavana yönä tilin tyhjentäminen on niin selvä merkki rikoksesta kuin vain voi olla. Sen tunnistamiseen ei tarvita edes tekoälyä, muutama IF-lause riittää. Jos pankin valvonta ei  havaitse näin räikeää tekoa, pankki on itse toiminut huolimattomasti.

Miksi uhri hyväksyi rikollisten tunnistuspyynnön? Hän oli samaan aikaan itse asioimassa verkkopankissa, jolloin huijauspyynnöt sekoittuivat aitoihin kuittauksiin. Tällainen moka voi sattua kenelle tahansa.

On helppo neuvoa pankkeja ja vaatia niiltä parempia suojauksia tai tekoälyn tehokkaampaa käyttöä. Teknisten muutosten tekeminen pankin järjestelmiin on kuitenkin iso ja raskas operaatio. Muutokset tuottavat aina vääriä hälytyksiä ja kuormittavat asiakaspalvelua. Siksi pankit pyrkivät viimeiseen asti ratkaisemaan ongelmat sisäistä valvontaa tehostamalla. Se ei vain näytä riittävän.

Huijaukset ja niiden yritykset kuormittavat jo nykyisellään raskaasti pankkien asiakaspalvelua. Lisäksi parempien suojausten tarjoaminen, vaikka asiakkaat eivät niitä ottaisikaan, olisi pankeille keino välttää omaa vastuuta tyyliin ”me tarjosimme kyllä tällaista viivästettyä tilimuotoa/turvatiliä, mutta asiakas ei sitä ottanut”. Operaattorit ovat tehneet turvallisuudesta kilpailuedun, pankkien pitäisi toimia samoin.

Olen esitellyt lukuisia ideoita turvallisuuden parantamiseen: viivästetyt siirrot, hyväksynnän vaatiminen uhrin sijaan luottohenkilöltä, ulkomaanestot, toimintaan kytketyt värit ja äänimerkit, puhelinsoiton vaatiminen asennettaessa mobiilipankkiohjelmaa uuteen päätelaitteeseen, pankkien yhteinen 24/7 puhelinpalvelu ja niin edelleen. Näitä voisi keksiä lisääkin, jos pankit kertoisivat, miten onnistuneet huijaukset tapahtuvat. Turvallisuuteen ja yksityisyydensuojaan vedoten tapauksia ei avata, joten tiedollinen ylivoima ja velvollisuus toimia jää niille itselleen. Me ulkopuoliset voimme vain spekuloida.

Spekuloidaan siis. Voisiko pankkitunnusten protokollaan jotenkin lisätä tiedon siitä, mistä ip-osoitteesta yhteys on lähtenyt tai mihin url-osoitteeseen se liittyy? Pankkitunnusten luvallisilla hyödyntäjillä pitää olla sopimus pankin kanssa, koska he maksavat jokaisesta tunnistamisesta. Auttaisiko tämä tunnistamaan kalastelusivuja? 

Myös käyttäjällä on vastuu rahojensa turvallisuudesta. Miksi ihmiset seisottavat isojakin rahasummia tavallisilla tileillä, jotka on helppo yhdistää ja siirtää ulos? Mikään siirtoraja tai ulkomaanesto ei auta, jos asiakas voi itse asettaa ja rosvo yhtä helposti poistaa sen. Pakollisen aikaviiveen lisääminen näihin ei olisi pankille vaikeaa.

Vaarassa ovat varsinkin vanhemmat ihmiset, joille on kertynyt eläkesäästöjä. Mikä olisi sellainen turvatili, johon varat voisi siirtää ilman pelkoa tyhjennyksestä? Kaikki eivät halua sijoittaa säästöjään osakkeisiin tai rahastoihin, joiden arvo voi myös laskea. Rahojen palautus turvatililtä kestäisi esimerkiksi kolme pankkipäivää, mikä oli pankin oman edun mukaista.

Voisiko pankki oma-aloitteisesti tarjota turvatiliä iäkkäämmille asiakkailleen, joilla on esimerkiksi yli 10 000 euroa tilillä? Tai voisiko osan tavallisen käyttötilin varoista jäädyttää niin, ettei uhri itse voisi tyhjentää kaikkia varoja, ei edes usealla pienellä siirrolla? Jonkinlainen minimisaldon vaatimus, siis. Tässäkin olisi tuotekehityksen paikka.

("Turvatili" -nimitys on tässä tarkoituksella, mutta sekaannusvaaran vuoksi pankin ei itse kannata nimetä turvatiliään juuri näin.)

< Edellinen kirjoitus

Mobiilivarmenne pankkitunnuksilla on riski ja käytettävyys kaipaa muutenkin kohentamista (3)

Tietoturvaviranomaiset suosittelevat mobiilivarmenteen käyttöä asiointipalveluihin ja pankkitunnusten rajoittamista vain pankkikäyttöön. Ajatus on hyvä, mutta silloin mobiilivarmenteen soisi olevan pomminvarma ja kaikissa tilanteissa helppokäyttöinen. Vielä ei olla sillä tasolla.

Hyvä puoli on, että sim-kortilla oleva varmenne toimii käyttöjärjestelmästä riippumatta ja jopa vanhalla Nokian peruspuhelimella. Sitä ei tarvitse - eikä voikaan - päivittää. Huono puoli on, että toiminta Android-maailmassa voi vaihdella valmistajasta riippuen. Esimerkiksi oma Android-puhelimeni ei näytä tapahtumatunnistetta lainkaan.

Suomessa varmenteen teknisestä toteutuksesta vastaa Telia, jonka palvelua DNA ja Elisa myyvät myös omiin liittymiinsä. Peruskäyttäjä hämmentyy nähdessään toisen operaattorin kirjautumisaikkunan asioidessaan. Ehkä samasta syystä johtuvat myös ajoittaiset virheilmoitukset. Pankkitunnusten etuna on se, että ne toimivat pomminvarmasti - onhan kyse pankkien omista rahoista (no, pankkien palveluissakin on katkoksia, mutta syy ei ole tunnistamistekniikassa).

"Odottamaton virhe" - tätä ei pankkitunnuksilla tapahdu.

Edullisiin Moi-liittymiin tai prepaid-liittymiin mobiilivarmennetta ei saa lainkaan. Telian omissa Dot-liittymissä ei puolestaan toimi mobiilivarmenteen häiriönestokoodi.

Niin, häiriönestokoodi. Sen asettaminen on tarpeettoman hankalaa. Telian ohjeen mukaan koodi asetetaan tekstiviestillä numeroon 15011 ja avainsanalla ESTO. "Koodi voi olla 3–10 merkkiä pitkä numeroista ja kirjaimista koostuva jono", mutta jättää avoimeksi ovatko numerot pakollisia. Ääkköskielto on ymmärrettävä.

DNA:n mobiilivarmenneohje neuvoo asettamaan estokoodin nettisivulta mobiilivarmenne.dna.fi. Tässä  ohjeessa "Koodin tulee alkaa kirjaimella ja sen pituus voi olla 4-8 merkkiä. Loput merkit voivat olla kirjaimia tai numeroita. Isot ja pienet kirjaimet huomioidaan." - öh, siis mitä? Ovatko numerot pakollisia vai eivät? Onko isoilla ja pienillä kirjaimilla eroa? (Ilmeisesti ei)

Elisan liittymissä häirinnänestokoodin "tulee olla 3-16 merkkiä pitkä. Ensimmäisen merkin tulee olla kirjain, ja koodin tulee sisältää myös numeroita". Tämä teksti näkyy puhelimen asetuksissa. Hämmentävästi numeroita ei ole pakko syöttää, mutta silloin estokoodi ei vain toimi. Mitään  tarkistusta ei ole eikä virheilmoitusta tule.

Elisan ohje kertoo lähettämään tekstiviestin "STKSPAM koodi" numeroon 18258. Koodin voi asettaa myös puhelimesta, Android-puhelimissa on sitä varten Elisa-niminen sim-kortin palvelujen hallintasovellus. 

Elisan sim-palvelujen hallintasovellus.

iPhone-puhelimissa se löytyy (jos vain osaa etsiä) puhelimen sim-asetuksista Mobiilidata > SIMit ensisijainen > SIM-sovellukset > Tunnusluvut > Häirinnänestokoodi ja sen jälkeen joko Aseta estokoodi tai Poista estokoodi. Vastaava asetuspolku pitäisi olla myös Android-puhelimissa, mutta omista malleistani en sitä löytänyt.

iPhonen SIM-sovellukset asetusvalikosta pääsee Tunnuslukuihin.

Tunnistusta käytettäessä kirjoitetaan oma puhelinnumero, odotetaan kunnes palvelu tarkistaa onko sim-kortilla käytössä estokoodi, kysytään sitä, syötetään se ja lopuksi kirjoitetaan pin-koodi puhelimella. Ei ihme, että nopeammat ja yksinkertaisemmat pankkitunnukset ovat yhä laajassa käytössä.

Mobiilivarmenne on voimassa viisi vuotta kerrallaan. Kun aika umpeutuu, sim-kortti pitää vaihtaa, koska sille voi asentaa vain yhden varmenteen kerrallaan. Varmenteeni vanheni ja se irtisanottiin Elisan liikkeessä, mutta nyt pitää odottaa kaksi viikkoa sopimuksen irtisanomista, ennen kuin uusi varmenne alkaa toimia. Siis kaksi viikkoa ilman tunnistuspalvelua.

Jos tämä on viranomaisten suosittelema tunnistusmenetelmä, se kaipaa vielä hiomista. Ilmeisesti on niin, ettei mobiilivarmennetta juuri käytetä maailmalla ja siksi sen tuki päätelaitteissa vaihtelee, eivätkä suomalaisetkaan operaattorit ole panostaneet siihen ihan täysillä. 

Aiemmin varmenteen käyttöönotto vaati asiointia myymälässä ja henkilöllisyyden varmistamista, mutta nykyisin sen voi aktivoida pankkitunnuksilla suoraan netistä. Tässä piilee iso riski. Jos rikollinen pääsee toimimaan uhrin puolesta pankkitunnuksilla, hän voi aktivoida mobiilivarmenteen omaan puhelimeensa ja sen jälkeen tunnistautua vahvasti uhrin nimissä. 

Varmennetta ei ole sidottu liittymän omistamiseen. Esimerkiksi puoliso voi aktivoida toisen identiteetin omaan puhelimeensa, jos pääsee tunnistautumaan kerran tämän puolesta pankkiin. Perheen sisällä tai lähipiirissä tämä ei yleensä ole ongelma. 

Käyttö on tietenkin laitonta, mutta teknisesti mahdollista. Feikkipuhelimessa on oltava liittymä, jossa varmennetta ei vielä ole. Prepaid-liittymät eivät käy, koska niihin varmennetta ei saa. 

Nordealla pankkitunnistuksen voi itse valtuuttaa uuteen puhelimeen, mutta puhelimet pitää nimetä ja alkuperäinen käyttäjä näkee, että toinenkin päätelaite on valtuutettu käyttäjäksi. Muilla pankeilla saattaa olla eri käytännöt. Myös mobiilivarmenteeseen tarvittaisiin toiminto josta näkisi, mihin sim-kortteihin oma identeetti on asennettu.

Kesällä 2022 S-pankilla oli tietoturvakatastrofi, jossa nuoret miehet pääsivät mellastamaan asiakkaiden tileillä eikä pankki aluksi uskonut saamiaan vikailmoituksia. Samassa yhteydessä tekijät onnistuivat ilmeisesti myös luomaan uusia mobiilivarmenteita ja siten varastamaan muiden identiteettejä. He tyytyivät nostamaan 60 000 euroa lainoja, mutta tilanteessa oli aineksia paljon pahempaankin.

Vahvan tunnistuksen huijaaminen tällä tavalla olisi pitänyt soittaa hälytyskelloja viranomaisissa, mutta jostain syystä asia meni ohi tavanomaisena huijausuutisena.

Lisäys 3.9.2025: Varmenteen päivittämisestä tuli parin päivän operaatio, kun myymälän asiantuntija tai chatin tekninen tuki eivät osanneet auttaa. Tieto 14 vrk odotuksesta oli virheellinen, tietokannan päivittämiseen kuluu normaalisti noin vuorokausi. Lopulta varmenne lähti toimimaan, kun valmis kuusinumeroinen PIN-koodi syötettiin puhelimen omalla Elisa-ohjelmalla eikä ohjeiden mukaan nettisivulta.

< Edellinen kirjoitus tästä aiheesta.

Seuraava kirjoitus tästä aiheesta>

Suomalainen digitunnistus sotkee tärkeän periaatteen (2)

Toinen blogiteksti liittyen digiasioinnin turvallisuuteen. 

Yksi syy pankkihuijauksiin on suomalainen digitunnistus, joka sekoittaa kaksi tärkeää periaatetta keskenään: tunnistuksen ja allekirjoituksen. Kaikki kuitataan yhdellä ja samalla PIN-koodilla, mikä avaa mahdollisuuden huijaukseen. Uhri luulee kirjautuvansa vaikkapa Omakantaan, mutta rosvo käyttääkin saamansa tunnistuksen rahansiirtoon tai mobiilipankin asentamiseen uuteen puhelimeen.

Käyttäjän tunnistaminen (todennus) ja toimenpiteen hyväksyminen (allekirjoitus) ovat kaksi aivan eri asiaa. Perinteisessä pankkitoiminnassa asiakas tunnistetaan ensin henkilöllisyystodistuksesta ja sen jälkeen rahojen siirto varmistetaan allekirjoituksella. Harva enää asioi pankissa muutoin kuin korkeintaan lainaa nostamassa, mutta periaate pätee muuallakin. Kauppakirja tai lainasopimus on pätevä vasta, kun se on molempien osapuolten allekirjoittama ja sitä ennen osapuolten henkilöllisyydet on varmistettu. 

Verkkopankin ongelma on siinä, että kaikki hoidetaan pelkällä henkilöllisyyden todentamisella. Perinteiseen tilanteeseen sovellettuna tämä tarkoittaisi sitä, että asuntokaupat voitaisiin tehdä vain todentamalla henkilöllisyys.

Jotta rahojen siirto verkkopankissa olisi turvallista, hyväksyntä pitäisi erottaa käyttäjän tunnistamisesta. Se vaatisi erillistä PIN-koodia tai kokonaan erillistä todennusohjelmaa. On helppo nähdä, miksi pankit eivät ole lähteneet tähän. Kaksi erillistä järjestelmää olisi kallis ylläpitää ja asiakkaan kannalta vaikea muistaa. Turvallisuudesta on tingitty mukavuuden ja helppokäyttöisyyden vuoksi. Se ei aikanaan ollut ongelma, mutta nyt turvallisuustilanne on aivan toinen.

Ironista on, että mobiilivarmenteessa ja varmennekortissa on erikseen allekirjoitus-PIN. Se on oikeaoppisesti pidempi (6-8 numeroa) kuin tavallinen todennus-PIN (4 numeroa), koska sitova allekirjoitus on paljon kriittisempi kuin pelkkä käyttäjän todennus. 

Käsittääkseni mobiilivarmenteen allekirjoitusta ei juuri hyödynnetä, koska varmennetta käytetään asiointipalveluissa lähinnä käyttäjän todentamiseen. Mobiilivarmenteella voi kuitenkin ottaa pikavippejä ja tehdä muita taloudellisia sitoumuksia.

Mitä pankkien sitten pitäisi tehdä? Jos kaksi PIN-koodia tai erilliset ohjelmat ovat liian hankalia, eikö pankin oma todennusohjelma voisi vaikka vaihtaa väriä tai antaa erilaiset äänimerkit riippuen siitä, ollaanko kirjautumassa palveluun (todennus) vai siirtämässä rahaa (allekirjoitus)? Väristä ja äänistä käyttäjä erottaisi tapahtumat toisistaan.

Jätän tämän idean ilmaiseksi pankkien käytettäväksi, enkä tule vaatimaan siitä IPR-oikeuksia. Digiasioinnin ja pankkien verkkotoiminnan turvaaminen on yhteinen asiamme.

---

Havainnollistan tätä vielä. Nykyisellään tilanne on tämä:

Nordea kirjautuminen verkkopankkiin.

Maksun vahvistaminen näyttää erilaiselta, mutta ei kovin paljoa:

Nordea tilisiirron vahvistaminen.

Suunnittelija on epäilemättä ollut tyytyväinen: kirjautumisen ja maksamisen vahvistusikkunat ovat aivan erilaiset. Mutta vanhempi ihminen tai kiireinen keski-ikäinen ei jaksa aina lukea tekstejä, vaan naputtelee tottuneesti PIN-koodin (tai kuittaa ilmoituksen sormenjäljellä, katseella tms. niissä pankeissa, missä se on mahdollista).

Entä jos tilisiirron vahvistaminen olisi vaikka punaisella taustalla:

Entä jos tilisiirron vahvistus olisikin punaisella värillä?

Käyttäjä havahtuisi paremmin, jos rahansiirto olisi eri värillä kuin tunnistaminen. OP-pankilla erot ikkunoissa ovat jo lähtökohtaisesti Nordeaa selkeämmät. 

OP-mobiilikirjautuminen.

Rahansiirron hyväksymisen ikkuna:

"Maksun hyväksyntä" on isolla fontilla, samoin summa näkyy selkeämmin.

Silti myös OP:n maksuikkuna olisi havainnollisempi vaikkapa punaisena:

Maksuvahvistus punaisella.

Selkeyden vuoksi myös kirjautumisikkuna voisi olla värikoodattu jollain toisella värillä.

Uhrin kannalta kaikkein vaarallisin on tilanne, jossa rosvo saa huijattua luvan asentaa mobiilipankin ohjelma omaan puhelimeensa. Sen jälkeen hän saa tilin täydellisesti hallintaansa. Voisiko tässä yhteydessä olla vielä erityinen varoitus - vaikkapa vilkkuva punainen näyttö, joka huutaisi: OLETKO NYT IHAN VARMA MITÄ OLET TEKEMÄSSÄ? On hyvin harvinaista, että mobiilipankki halutaan asentaa uuteen päätelaitteeseen. Voisi jopa vaatia, että siihen haetaan erityinen koodi puhelinpalveluun soittamalla. 

Vielä yksi asia: huomasitko, mikä oli Nordean ja OP:n lähettämä koodi? Et varmaankaan, eihän sitä kukaan katso. Suunnittelija on ajatellut, että tietenkin asiakas vertaa nettisivulla näkyvää koodia Nordean todennusohjelman koodiin (vinkki: se oli XCNL, niinpä tietysti) tai OP:n koodiin (DD88), mutta kuinka moni oikeasti tekee niin?

Miksei koodien sijaan käytetä vaikka avainsanoja, kuten "possu", "lehmä", "kuorma-auto", "viisas"... Ne kiinnittäisivät ihmisen huomion paljon paremmin kuin koodit.

Insinöörin sijaan psykologiaa, sitähän ne huijauksetkin nykyään ovat.

Muokattu 3.9.2025

< Edellinen kirjoitus tästä aiheesta.

Seuraava kirjoitus tästä aiheesta>