tiistai 15. joulukuuta 2015

Puppua Onecoinista

Netti on täynnä valheita ja perättömiä juttuja, mutta silti harmittaa lukea tekstiä, jonka kirjoittaja ei ole joko tiennyt yhtään mitä on kirjoittamassa tai sitten huijaa aivan tahallaan. Esimerkiksi Kryptovaluutta.org on huonosti naamioitu yritys markkinoida Onecoin-pyramidia.

Kryptovaluutta.org - puppua tulevaisuuden valuutasta.
Kohdassa Näin kryptovaluuttaa syntyy kerrotaan näin: Kryptovaluutan määrä on rajallinen ja se syntyy tietokoneiden ratkoessa matemaattisia tehtäviä. Jokaisella kerralla kun tehtävä on ratkaistu, syntyy lisää kryptovaluuttaa. Koska jokainen uusi tehtävä on vaikeampi ratkaista, hidastuu valuutan luominen hetki hetkeltä. Yksinkertainen syy tähän on että tietokoneiden laskentatehoa kuormitetaan enemmän ja enemmän kunnes tulee vastaan raja jonka yli tietokoneiden laskentateho ei riitä. Kun laskentateho loppuu, on maksimimäärä kryptovaluuttaa luotu.

Tekstissä juuri mikään ei pidä paikkaansa, minkä ymmärtää maalaisjärjelläkin. Jos valuutan määrä riippuisi laskentatehosta, rajaa ei olisi, sillä koneiden tehot kasvavat koko ajan.

Lisää puppua seuraa: Kryptovaluutan Algoritmiä voidaankin verrata palapeliin jonka palojen määrä kasvaa joka ainoa kerta kun palapeli saadaan valmiiksi. Ensin aloitetaan 20 palan palapelistä jonka ratkaisussa kestää vain hetken. Seuraavassa palapelissä onkin jo 40 palaa joten sen ratkaiseminen vaatii hieman pidemmän ajan ja niin edelleen. Lopuksi palapeli on niin suuri ja monimutkainen että sitä ei voi enää ratkaista.

Palapeli-vertaus on peräisin Onecoinin omista markkinointimateriaaleista ja verkostomarkkinoijat levittävät sitä eteenpäin ymmärtämättä lainkaan, mistä on kyse. Bitcoinissa algoritmi on yksinkertainen SHA-tiivistefunktio (Onecoinin funktio on salainen), mutta Bitcoinissa siitä tehdään tarkoituksella vaikea, jotta valuutan syntyvauhtia voidaan rajoittaa ja lopulta pysäyttää kokonaan.

Ja edelleen puppu jatkuu: Esimerkiksi maailman ensimmäisen kryptovaluutan eli bitcoinin syntyminen vaati vuonna 2010 n. yhden tunnin aikaa. Vuonna 2014 bitcoinin syntyminen kestää 25 vuorokautta ja uusien bitcoinien luominen hidastuu koko ajan. Tämän vuoksi paras aika louhia uutta kryptovaluuttaa on luonnollisesti alkuvaiheet jolloin kryptovaluuttaa syntyy paljon. Tosin, kryptovaluuttoja on satoja ja tämän hetken kiistaton ykkönen on bitcoin eikä haastajia ole vielä markkinoilla kovinkaan montaa. Tosin eräs uusi kryptovaluutta nimeltään onecoin saattaa hyvinkin saavuttaa bitcoinin suosion. Lue lisää onecoinista täältä…

Siinä se varsinainen koukku tuleekin: tarkoitus on markkinoida Onecoinia. Bitcoinin syntyyn liittyvät tiedot ovat puhdasta roskaa. Uusia kolikkoja syntyy edelleen 10 minuutin välein, erän koko vain puolittuu noin neljän vuoden välein.

Sivulla http://www.kryptovaluutta.org/onecoin/ kysytään, onko Onecoin suuri huijaus vai Bitcoinin haastaja. Kirjoittajat teeskentelevät varovaista ja puhuvat riskeistä, mutta toteavat sitten riskin olevan myös siinä, ettei sijoita ja ota riskiä. No, logiikkaa se on tämäkin. Jos ylläoleva visio toteutuu, tulee onecoinin arvo nousemaan raketin lailla. Just joo.

Teksti on sen verran vanha, että se lupaa "Toimitilat tulossa helsinkiin 2015 ja paikan päälle saa mennä tutustumaan toimintaan". Nyt tiedämme, että mitään toimitiloja ei tullut.

Osataan sitä roskaa tuottaa ulkomaillakin. Amazonista voi ladata e-kirjana opuksen nimeltä "Onecoin Secrets Revealed 2015: The Complete Onecoin Guide To Buying, Selling, Mining, Investing And Exchange Trading In Onecoin Currency". Tekstin löytää myös ilmaisena PDF-versiona sekä Slideshare-versiona.

Onecoin Secrets Revealed -- quite the contrary!
Ensi silmäyksellä teksti vaikuttaa asialliselta, ainakaan siinä ei ole Onecoinille tyypillistä hehkutusta ja tyhjiä lupauksia. Mutta sitten herää ihmetys: mitä kummaa tässä oikein sanotaan?

Tekstin web-versiossa lukee mm. Onecoin miners are neither able to cheat by increasing their own reward nor process fraudulent transactions that could corrupt the Onecoin network... Teksti on outo, sillä Onecoinissa "louhinta" on keskitetty yhtiön omille "supertietokoneille". Eikä ihme, sillä kun Onecoinin paikalle vaihtaa sanan Bitcoin ja syöttää lauseen Googleen, paljastuu tekstin alkuperäinen lähde: https://www.bitcoinmining.com/faq/.

Teksti on varastettu Bitcoinin FAQ:sta.
Tämäkin Onecoin-teksti on siis varastettu Bitcoinista ja vain nimet on vaihdettu. Kirjoittajaksi esittäytyvä Robert M. Ray ei ole viitsinyt edes lukea varastamaansa tekstiä, tai ainakaan ymmärtänyt siitä mitään.

Jos aikoo huijata Onecoinilla, voisi olla edes vähän uskottavampi. Tosin tämäkin taso näyttää riittävän suomalaisille, joita on lähtenyt mukaan jo lähes 10 000.

Seuraavat värväystilaisuudet ABC-huoltoasemilla.
Onecoinin ilosanomaa levittää esimerkiksi Pentti Hassinen elämänkoulun tuomalla varmuudella:

Autamme ihmisille turvallisempaa tulevaisuutta.Ymmärtäkää nyt hyvät ihmiset mikä ostovoima on mahdollista. Hankkikaa nyt niin paljon OneCoin kolikkoita kuin mahdollista. Kolikon arvo ei tule jatkuvasti olemaan yhtä edullinen kuin on tänään...  OneCoin videokoulutustiimi järjestää maksutonta koulutusta verkossa. Ota yhteyttä.

Loppuhuipennuksena vielä Hassisen Onecoin-mainos Facebook-seinältä:

"Tienaa nukkumalla"
Ainahan sitä voi toivoa, varsinkin näin joulun alla.

Lisäys klo 16.30: Vielä yhtiön omaa puppua suoraan mediatiedotteesta. Sen keskivaiheilla kerrotaan, että "Yhtiö on ostanut oman pankin.Tämä mahdollistaa jatkossa globaalit pankkipalvelut huomattavasti nykyisiä alan toimijoita edullisemmin." Siis näin:

Tiedotteen nykyversio: yhtiö on ostanut oman pankin. 
Tiedotteen alkuperäinen, 13.10.2015 julkaistu versio mainitsi myös pankin nimen:

Alkuperäinen versio: Yhtiö on ostanut Hermes-pankin.
Yhtiö on siis ostanut pankin, mutta ilmeisesti kaupat ovat peruuntuneet... tai pankki on kyllä ostettu, mutta sen nimi onkin ollut jokin toinen? Jota ei haluta kertoa.

On kai se mahdollista, että loistavan bisneksen tiimellyksessä yhtiö menee ja ostaa vahingossa väärän pankin, mutta silloin on tapana korjata virhe avoimesti eikä vain pyyhkiä pankin nimeä pois sivulta. Vähintäänkin tiedotteesta pitää käydä ilmi, että sen tietoja on jälkikäteen muutettu. Tässä tapauksessa muutos on tehty vaivihkaa ilman, että tiedotteen päiväys tai kellonaika on muuttunut. Historiaa on kirjoitettu uudestaan.

Ihan oikeasti hei -- kuka siirtää oikeita euroja yritykselle, joka ei tiedä onko se ostanut pankin vai ei? Ja tästä yhtiöstä pitäisi tulla Onecoinin arvon noustessa neljä kertaa Suomen valtion budjettia arvokkaampi? Oikea rahaliikenne perustuu luottamukseen ja uskottavuuteen, vaikka valuutta sitten olisikin kryptosellaista.

Näin joulun alla uskon mieluummin joulupukkiin kuin Onecoiniin. Pukista saa ainakin hyvän mielen, toisin kuin tästä pupusta.

maanantai 14. joulukuuta 2015

22.11.63 -- ajatuksia kirjasta

En pidä kauhua tai yliluonnollisuutta käsittelevistä romaaneista, joten olen lähes ohittanut Stephen Kingin tuotannon. Luin tosin Carrien Christine-tappaja-auton kesällä 1985 ja pidin sen tavasta kuvata amerikkalaista arkea nuoren miehen näkökulmasta (Wikipedian mukaan kirja ilmestyi suomeksi vasta 1987, mutta se ei pidä paikkaansa).

Nimi 22.11.63 viittaa aikansa 9/11-tapahtumaan: Kennedyn salamurhaan Dallasissa. Kirjan lähtökohta on yksinkertainen: päähenkilö, kolmikymppinen kirjallisuuden opettaja Jake Epping, löytää pienen ravintolan ruokavarastosta portaat, joilla pystyy palaamaan 11.58 syyskuun 9. päivään vuonna 1958 -- ja tulemaan takaisin. "Jokainen matka on ensimmäinen", sanoo hänelle portin näyttävä ravintolanpitäjä. Aina, kun palaa takaisin menneisyyteen, kaikki edellisen käynnin aiheuttamat muutokset ovat nollaantuneet. Lukuunottamatta perhosefektiä, joka sotkee nykypäivän (tai oikeastaan kirjoitushetken eli vuoden 2011). Päähenkilö Epping ottaa tehtäväkseen estää Kennedyn salamurhan, jonka vuoksi hän jotuu viettämään menneisyydessä neljä vuotta, kunnes kohtalokas päivä viimein koittaa.

22.11.63 edustaa amerikkalaista monisanaisuutta parhaimmillaan, sillä sivuja on huimat 869. Kuka tahansa toinen kirjailija olisi vetänyt läpi samat kuviot puolessa sivumäärässä. King harrastaa pikkutarkkaa kuvausta, lisäten huomioita vielä sulkuihinkin, mutta silti kirja ei varsinaisesti tunnu pitkältä. Sen sijaan se vie lukijan maailmaan 50/60-lukujen vaihteessa, jolloin rotusyrjintä oli vielä arkipäivää ja uhka ydinsodasta todellinen. King maalaa menneisyyden yksityiskohtaisesti ja niin elävästi, että maut ja hajut syttyvät lukijan tajunnassa.

Muutamissa kohdissa King olisi kyllä saanut tiivistää tekstiä. Oliko tarpeen kuvata nyrkkeilyottelua monen sivun verran? Sen ainoa merkitys oli kartuttaa Eppingin käteisvaroja, onhan aikamatkaajalla helppo taito tehdä rahaa -- kunhan on ennen lähtöään googlannut internetistä urheilutuloksia.

Jokaisella lukijalla on oma käsitys siitä, mitä itse tekisi jos olisi Eppingin paikalla menneisyydessä. Joku menisi tapaamaan omia isovanhempiaan, joku vinkkaisi lottonumeroista omille vanhemmilleen. Itselle tuli mieleen, että miksei päähenkilö käy katsomassa muita tuon ajan legendaarisia tapahtumia -- vaikka Elviksen konserttia?

Kirja muuttuu hiljalleen rakkaustarinaksi, jonka loppu jää askarruttamaan lukijaa vielä sivujen päättymisen jälkeenkin.

Aikamatka on loppuunkaluttu aihe, eikä King ole mikään tieteiskirjailija. Kirjan lopussa perhosefektin vaikutukset menevät täysin epäuskottaviksi. Tieteisromaanina 22.11.63 ei ole kummoinen, eikä siitä oikein ole rakkaus- tai jännitysromaaniksikaan. Mutta silti siinä on jotain taianomaista: jollain erikoisella tavalla King vangitsee lukijan mielen, eikä päästä irti vielä silloinkaan, kun takakansi tulee vastaan.

Sitten ihan muita huomioita. Ostin kirjan e-versiona Elisasta, missä se maksoi vain 11,90 euroa. Paksut romaanit sopivat hyvin e-kirjoiksi. Paperisena en olisi jaksanut raahata kirjaa mukana junassa ja linja-autossa, mutta tietokoneen näytöltä lukeminen sujui hyvin.

Elisan kaupassa ja muuallakin kirjaa mainostetaan jonkinlaisena rinnakkaistodellisuutena eli "Millainen maailma olisi, jos John F. Kennedyä ei olisi murhattu?". Siitä kirjassa ei todellakaan ole kyse. Ratkaisevat hetket koetaan vasta aivan kirjan lopussa.

Kirjan käännös on huolellista työtä. Heti alussa esiintyy opettajan työtä kuvaava lause "ympyröimme tarmokkaasti yhydyssanavirheet kuten kesä mökki", mistä on vaikea päätellä, onko sana kirjoitettu väärin tarkoituksella. Sana "kiinteimistö" ja yksi unohtunut välilyönti olivat ainoat silmään osuneet bugit, mikä on poikkeuksellisen vähän näin paksussa teoksessa.

Meitä suomalaisia huvittaa poiminta "Kaivoin taskustani kolikoita, mutta ensin löysin jotain, mitä en olisi saanut ottaa mukaan: Nokia-puhelimeni. Se oli vuoden 2011 mittapuulla antiikkiesine - tarkoitukseni oli ollut vaihtaa se iPhoneen".

King on sijoittanut kaninkolon ja tarinan alkupisteen Lisbon Fallsiin Mainen osavaltioon, samaan kyläpahaseen, josta hän on itse kotoisin. Päähenkilön ammatti on sama kuin hänen omansa. Kokenutkin kirjailija valitsee tutut kohteet, joihin on helpompi samaistua.

Jälkisanoissa King kertoo tehneensä paljon tutkimustyötä Kennedyn salamurhasta. "Luettuani aiheesta kirjoja ja artikkeleita pinon, jolla oli korkeutta saman verran kuin minulla on pituutta, sanoisin todennäköisyydeksi 98 prosenttia, kenties peräti 99 prosenttia" [sille, että Oswald toimi yksin]. Hän ei usko salaliittoteorioihin: Oswaldia onnisti, koska hän sattui olemaan oikeassa paikassa. Todennäköisyys sille oli häviävän pieni, mutta niin on arpavoitollekin, ja silti voittajia löytyy päivittäin. Salaliittoteoreetikoilla oli "tarve löytää jotain järjestystä tapahtumasta, joka oli miltei mielivaltainen".

Usko Kennedyn murhan salaliittoon elää vahvana Suomessakin. Hesarin kirja-arvostelu vuodelta 2013 on saanut vain muutaman kommentin, mutta yksi niistä iskee kirjoittajaa salaliitolla. Nimetön kirjoittaja on tehnyt tuskin prosenttiakaan siitä työstä mitä King, mutta usko salaliittoon on silti vahva. Tai ehkä juuri siksi.

Lähes fanaattinen usko salaliittoihin valkeni itselleni vuonna 2011, kun kirjoitin eräästä aihetta käsittelevästä kirjasta, sekä jo aiemmin 9/11-pohdintojen yhteydessä.

Kyseinen Hesarin kirja-arvostelu on muuten yksi huonoimmista koskaan lukemistani. Arvostelija kuvaa lähinnä kirjan tapahtumat ja pilaa yllättävät käänteet, ottamatta juurikaan kantaa siihen, miltä kirja lukijasta tuntuu.

Arvostelun sijaan kirjan e-versio kannattaa ottaa mukaan vaikka talvilomalle, ja antaa ajan viedä. 

tiistai 8. joulukuuta 2015

Sodan sijaan Sibeliusta

Aina itsenäisyyspäivänä havahtuu huomaamaan, miten pahasti Suomi on jämähtänyt sota-ajan vangiksi. Pian koittavan itsenäisyyden satavuotispäivän kunniaksi valmistuu jo kolmas filmatisointi Tuntemattomasta sotilaasta. Tekeillä ovat lisäksi elokuvat marsalkka Mannerheimistä ja tarkka-ampuja Simo Häyhästä. Miksi ihmeessä?

Aikana, jolloin Suomen pitäisi etsiä suuntaa hyvinvointiyhteiskunnalle ja pohtia vastauksia digitalisaation haasteisiin, panemme mieluummin pään pensaaseen. Muistelemme menneitä, koska tulevaisuus näyttää sotaakin pelottavammalta. Mikään ei saisi muuttua, ja kuitenkin muutos on väistämätön.

Muualla Euroopassa Suomen viehtymystä sotahistoriaan pidetään luultavasti outona ja kummallisena. Onkin ironista, että vain Venäjällä kansallistunnetta rakennetaan yhtä vahvasti voitokkaan sodan varaan.

Miten olisi vaikkapa elokuva säveltäjä Jean Sibeliuksesta satavuotisjuhlan kunniaksi? Sodasta on tehty ainakin tusina elokuvia – Sibeliuksesta yksi, eikä sekään kovin hyvä. Nyt olisi oiva tilaisuus korjata asia.

Sibeliuksen musiikki tunnetaan kaikkialla maailmassa, ja tapahtumat sijoittuvat juuri Suomen itsenäistymisen aikoihin. Laadukas Sibelius-elokuva veisi myönteistä Suomi-kuvaa maailmalle ja juhlistaisi itsenäisyyttä luovalla sekä arvokkaalla tavalla.

(Julkaistu Helsingin Sanomissa 6.12.2015)

Lisäys 10.12.2015: Tutkijan mielipide aihetta sivuten: http://yle.fi/uutiset/tutkija_tuntemattoman_joutaisi_tvssa_korvaamaan_elokuvalla_tyottomasta_juoposta/8502659

maanantai 7. joulukuuta 2015

San Bernardinon isku pelottaa enemmän kuin Pariisin tapahtumat

"Ooo, käyn aurinkoon, San Bernardinoon..." Vanhan iskelmän sanat tulivat mieleeni kun näin uutisen jälleen yhdestä joukkosurmasta Yhdysvalloissa. Muutama päivä myöhemmin tiedettiin, että kyse oli terrori-iskusta -- ja se oli vieläpä pahinta mahdollista laatua.

Pariisin terrori-iskussa 13.11.2015 kuoli yli 130 ihmistä. San Bernardinon iskussa uhreja tuli 14, mutta silti isku on paljon pelottavampi. On suorastaan kammottavaa ajatella, että pariskunta jättää puolivuotiaan vauvansa isovanhempien huostaan ja lähtee tekemään itsemurhaiskua. Millainen viha ja koettu vääryys saa pariskunnan kostoretkelle, jossa uhrataan oma ja juuri syntyneen lapsen tulevaisuus?

Pariisin iskujen tekijät viestivät toisilleen ja ainakin osa heistä matkusteli Lähi-idässä. Tämän olisi pitänyt herättää tiedustelun huomiota. Tekijöiden nimet olivat epäilyttävien henkilöiden listalla, mutta silti iskua ei pystytty estämään.

San Bernardinossa tekijät olivat ilmeisesti tavallisia amerikkalaisia muslimeita. He toimivat omatoimisesti eivätkä saaneet ohjeita tai tekovälineitä Lähi-idästä. Jos länsimainen yhteiskunta haluaa säilyä avoimena ja demokraattisena, tällaisia iskuja on mahdotonta torjua millään tiedustelulailla tai urkintatekniikalla. Ihmiset voivat saada innoituksensa ja tuntea velvollisuutensa pelkistä uutisista.

Yhdysvaltojen reaktio iskuun on sama kuin ennenkin: sotatoimia ISISiä vastaan kiihdytetään. Tulossa on lisää pommituksia, lisää siviiliuhreja, lisää katkeruutta ja kostoa. Kun ylläpitää maailman mahtavinta sotakoneistoa, vaikeat ongelmat näyttävät ratkeavan lisäämällä väkivaltaa. Uusien pommitusten sijaan voisi kysyä, mitä USA on tehnyt alueella väärin. Mikä synnytti Al-Qaidan? Mikä sai saudiarabialaiset terroristit hyökkämään 9/11 WTC-torneja ja Pentagonia vastaan? Mikä synnytti ISISin?

NSA on perustellut amerikkalaisten puhelutietojen seurantaa terrorin ehkäisyllä. Ironista on, että pitkään jatkunut kritiikki johti kotimaan seurannan lopettamiseen 29.11.2015 (HS-uutinen 27.11.2015: "Voitto Snowdenille: USA lopettaa puhelutietojen massaseulonnan lauantaina kello 23.59").

Kolme päivää myöhemmin pariskunta iski San Bernardinossa.

Uutisen mukaan NSA:n viimeisen viiden vuoden aikana keräämä metadata säilytetään 29.2.2016 asti, sen jälkeen NSA tuhoaa kaiken hallussaan olevan tiedon. Saapa nähdä, käykö niin. Kaksikon vanhat puhelutiedot epäilemättä kiinnostavat kovasti terrorismin torjunnan tutkijoita.

Lisäys 13.1.2016: valokuvat otettu 2.1.2016.



maanantai 30. marraskuuta 2015

Se mikä ei tapa... tuntuu tylsältä

Jatkoa Stieg Larssonin Millennium-trilogialle! Kirja myyntiin kaikissa maissa samaan aikaan! Niin salainen projekti, ettei kirjailija uskaltanut kytkeä konettaan nettiin, jottei kukaan olisi päässyt varastamaan käsikirjoitusta etukäteen.

Tällaisia mainostekstejä muistan loppukesältä, jolloin David Lagercrantzin kirja Se mikä ei tapa julkaistiin. Kirjan saama vastaanotto oli ristiriitainen, osa kriitikoista kehui, suurempi osa haukkui. Lukijat olivat odottaneet jatko-osaa malttamattomina, joten heille kelpasi melkein kirja kuin kirja -- kunhan siinä vain ovat Lisbeth Salander ja Mikael Blomkvist.

Luettuani kirjan on pakko yhtyä kriitkoiden enemmistöön: lopputulos on vaatimaton. Ei huono, mutta jää silti kauaksi odotuksista.

Lagercrantzin tekstissä ei vain ole samaa sujuvuutta kuin Larssonilla oli. Juoni on tarpeettoman sekava ja tarina käynnistyy hitaasti. Uudesta Bondista tuttu paha kaksoisveli/sisko tuntuu jotenkin halvalta ratkaisulta, eikä autistinen savant, joka kahdeksanvuotiaana jakaa suuria lukuja tekijöihin, tunnu mitenkään uskottavalta. Ei liioin Salanderin murtautuminen NSA:n sisäverkkoon. Mukana on venäläisiä konnia, NSA:n urkintaa, salausten tekniikkaa ja viittauksia tekoälyyn.

Paikoin lukijaa melkein nolostuttaa kirjailijan puolesta, niin keinotekoiselta tuntuu esimerkiksi Camillan ja Mikaelin lyhyt kohtaaminen. Kirjailijan tapa luoda jännitystä ennakoimalla tulevaa tyyliin "tämä päätös osoittautui pian suureksi virheeksi" tuntuu harrastajamaiselta ja kirjan sokerisesta lopusta jää valju maku.

Kirjan ilmeinen päähenkilö on Lisbeth Salander, ja hänen suhteensa Lagercrantz tekee kelvollista työtä. Mikaelin rooli on jäädä sivustakatsojaksi, Erikasta on tuskin edes siihen. Poissa ovat myös alkuperäisen trilogian naisasia, seksi ja kahvinjuonti. Vaikka kirja kertoisi aivan muista henkilöistä, se olisi korkeintaan keskinkertainen.

Millennium-sarjalle olisi pitänyt valita Ruotsin paras kirjoittaja. Vaikea uskoa, että Lagercrantz olisi sellainen. Toki hänen tehtävänsä on hankala: miten jatkaa sarjaa, jonka kolme valmista kirjaa muodostivat jo selkeän kokonaisuuden? Lagercrantz ei edes yritä matkia Larssonin tyyliä, mikä on hyvä. Kirjan ainoaksi tehtäväksi jää kuvata tuttujen päähenkilöiden uusia seikkailuja. Mutta onko se lukijan mielestä riittävä syy kirjan ostamiseen?

Tiettävästi Larsson ehti kirjoittaa neljättä osaa 70 sivun verran, olisiko Lagercrantzin pitänyt jatkaa tarinaa siitä?

Se mikä ei tapa on kirjabisneksen (paino sanalla bisnes) voitto. Kun taloudellinen kannustin nousee riittävän suureksi, syntyy kirja mistä tahansa aiheesta, eikä aivan liian nuorena edesmennyt kirjailija pysty enää puolustamaan omaa työtään.

Se mikä ei tapa sisältää 545 sivua ja maksaa noin 24,95 euroa. Kirja ilmestyi elokuussa WSOY:n kustantamana.

Lisäys klo 23: Ensimmäisessä kappaleessa olevan 1.11.2015 päivätyn jutun mukaan Lagercrantz oli kirjoittamisen aikana kauhuissaan ja näki painajaisia. Hän kertoo (syystäkin) tunteneensa olonsa vaivautuneeksi ja saaneensa kirjoitustehtävän siksi, että hänen jalkapalloilijasta kirjoittamaansa elämäkertaa myytiin peräti 800 000 kappaletta. Mahtoiko se olla enemmänkin kohteen kuin kirjailijan ansiota? Joka tapauksessa hän aikoo kirjoittaa vielä kaksi jatko-osaa lisää. Minä puolestani aion jättää ne lukematta. Win-win-tilanne, siis.

keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Piraattien laskukirjeitä vanhoihin osoitteisiin

Yle kertoi eilen asianajotoimistojen piraateille lähettämistä laskuista. Maksamasta kieltäytyneet on haastettu markkinaoikeuteen. Näkemieni asiakirjojen mukaan heiltä karhutaan jopa 7500 euron tekijänoikeuskorvauksia, minkä päälle tulee vielä oikeudenkäyntikulut -- alkuvaiheessa pari tuhatta euroa. Jos juttu pitkittyy, hävinneen osapuolen kulut nousevat.

Kyse näyttää olevan Chrystalis-yhtiön tuottamasta Black Sails -sarjasta (itselleni täysin tuntematon). Jaksojen lataaminen p2p-verkosta ei ole kovin vakavaa piratismia, mutta siihen sisältyvän levittämisen vuoksi kuitenkin laitonta puuhaa.

Tänään Yle kertoo, että TTVK on lähettänyt piraattikirjeitä mahdollisesti vanhentuneiden IP-osoitetietojen perusteella. Kiinteiden laajakaistaliittymien osoitteet pysyvät samoina kuukausien ajan, mutta voivat vaihtua esimerkiksi huoltotöiden yhteydessä. Asiakas itse ei tätä huomaa. Harva myöskään tietää, mikä on oma julkinen IP-osoite.

Virhe syntyy siitä, että operaattori on ilmoittanut TTVK:lle osoitteen sen hetkisen käyttäjän. Lataushetkellä osoite on voinut olla jonkun toisen käytössä. Näissä tilanteissa laskun lähettäminen on kuin antaisi parkkisakon tunnin myöhässä sille autolle, joka parkkiruudussa sattuu olemaan.

Ylen jutussa aiheettoman kirjeen saanut IT-asiantuntija valittaa joutuneensa tekemään kovasti töitä IP-osoitteen historian selvittämiseksi. Näin ei sentään ole. Yleisen oikeusperiaatteen mukaisesti kenenkään ei tarvitse todistaa syyttömyyttään. Sen sijaan TTVK:n tehtävänä on todistaa oikeudessa riittävän aukottomasti, että juuri tämä käyttäjä on laittoman latauksen takana.

Todistelu tulee olemaan koko oikeudenkäynnin keskeinen kysymys. Jos siinä on tulkinnanvaraisuutta, asia pitää ratkaista syytetyn eduksi.

Jos saat piraattikirjeen ja tiedät, ettei kukaan perheenjäsenistä ole syyllistynyt lataukseen, voit ilmoittaa että kirje on aiheeton ja todistustaakka siirtyy kirjeen lähettäjälle. Mahdollisessa oikeudenkäynnissä voit vaatia korvausta prosessiin kuluneesta ajasta.

Jos tiedät kirjeen aiheelliseksi, on viisainta maksaa pyydetty summa ja ottaa opiksi. Melkein kaikki sisältö on nykyään saatavilla helposti ja edullisesti, eikä jonkin uuden sarjan puuttumiseen kuole. Elämässä on suurempiakin ongelmia, joten ei kannata lisätä niitä itse.

Muutamat kirjeen saaneet näyttävät vetoavan avoimeen wlaniin. Kun verkko on auki naapureille ja ohikulkijoille, omistaja ei voi tietää kuka sitä on käyttänyt. Tietoturvasyistä verkon avaaminen on kuitenkin kasvava riski. Kotien vierasverkot ovat näppäriä, mutta nekin kannattaa suojata salasanalla, joka ilmoitetaan vieraille.

Ihan mielenkiinnosta oman julkisen IP-osoitteen näkee esimerkiksi helposti muistettavalta web-sivulta https://www.whatismyip.com/. Numeroita seuraamalla voi nähdä, miten harvoin osoite kiinteässä laajakaistassa vaihtuu.

Whatismyip.com näyttää oman, julkisen IP-osoitteen.
Black Sails näyttää olevan historiallinen tv-sarja, joka löytyy laillisesti esim. HBO-palvelusta. Sitä voi puolestaan koekäyttää kuukauden ajan veloituksetta. Tulee halvemmaksi kuin piratismin seuraukset.

tiistai 24. marraskuuta 2015

Jäikö Dell kiinni NSA:n juonesta?

Michael Dell perusti vuonna 1984 Texasissa pc-valmistajan, joka lähti kilpailemaan suurten valmistajien (IBM, Compaq) kanssa. Dellin koneista tuli suosittuja, joten yritys kasvoi nopeasti. Se laajensi tuotevalikoimansa mm. verkon laitteisiin ja näyttöihin. Tänään Dellin palveluksessa on 108 000 henkeä.

Vuonna 2012 yksi heistä oli muuan Edward Snowden. Hänen uransa Dellin palveluksessa on jäänyt vähälle huomiolle, vaikka juuri tuolloin hän alkoi kerätä salaisia dokumentteja NSA:n verkosta ja valmistautui vuotamaan ne julkisuuteen.

Ajatellaanpa tätä hetki. NSA käyttää alihankkijanaan Dellin kaltaista laitevalmistajaa, joka on maailman suurimpia alallaan. Olen itsekin ostanut muutamia Dellin pöytäkoneita, koska olen todennut ne kestäviksi ja hyvin tehdyiksi. NSA on ujuttanut omia miehiään yhtiöön ja pääsee ehkä tätä kautta käsiksi asiakkaille meneviin laitetoimituksiin.

Luultavasti Dell ei ole ainoa. Muutama vuosi sitten paljastui, että belgialaisen teleoperaattorin insinöörin HP-läppärissä oli ylimääräinen radiolähetin, mitä ilmeisimmin NSA:n sinne asentama. Mahdollisesti jo tehtaalla, tai viimeistään kuljetusketjun aikana. Viimeaikaisten uutisten ansiosta ymmärrämme, miksi belgialainen operaattori kiinnosti NSA:ta. Se on avainasemassa terroristien viestiliikenteen seurannassa, eikä maan sekavan tilanteen vuoksi kannata yrittää yhteistyötä paikallisen tiedustelun kanssa. Samasta syystä brittien GCHQ murtautui Belgacomin verkkoon -- temppu, jonka Snowden paljasti, ja jota paheksuttiin ankarasti. Että EU-maa kehtaakin tunkeutua toisen EU-maan verkkoon!

Snowdenin ura Dellillä palasi mieleen, kun näin tämän uutisen. Siinä muuan henkilö kertoi ostaneensa Dell Inspiron 5000 läppärin ja löytäneensä Windowsista epäilyttävän eDellRoot -varmenteen. Aiheesta on virinnyt keskustelua Redditissä, mm. eräs henkilö kertoo varmenteen tulleen Delliinsä vasta päivityksen jälkeen.

Windowsin varmennesäiliö on niin tekninen asia, että harva käyttäjä koskaan edes vilkaisee sinne. Lyhyesti sanoen eDellRoot-varmenteella voi huijata konetta niin, että se ottaa yhteyden väärennettyyn palvelimeen eikä SSL-turvatekniikka huomaa minkään olevan vialla. Mahdollisesti sillä voi vakoilla kaikkea koneesta lähtevää tietoliikennettä. Kuulostaa aivan NSA:n juonilta.

Dellin vastauksen mukaan varmenteen tarkoituksena on "tarjota parempi, nopeampi ja helpompi asiakastukikokemus". Uskokoon ken tahtoo.

Katsotaanpa hieman taaksepäin. PC-koneiden valmistus on ollut pitkään raskaasti tappiollista toimintaa. Myös Dell ajautui vaikeuksiin, minkä seurauksena se ostettiin helmikuussa 2013 pois pörssistä 24 miljardin dollarin summalla. Nyt yhtiö on yksityisessä omistuksessa, joten sen ei tarvitse raportoida toiminnastaan julkisuuteen.

Villi arvaukseni on, että NSA:lla oli sormensa pelissä kaupassa. Se halusi säilyttää Dellin amerikkalaisena pc-valmistajana, kun IBM oli jo vuonna 2005 ehtinyt myydä pc-toimintonsa kiinalaiselle Lenovolle (jonka koneista paljastui keväällä 2015 epäilyttävä Superfish-ohjelma).

Salaliittoteoriani ei pääty vielä tähän. Lokakuussa Dell ilmoitti yhdistyvänsä EMC:n kanssa. Jälkimmäinen on merkittävä tietovarastojen, pilviteknologian ja tietoturvan teknologiatalo. Kauppaa on yleisesti pidetty huonona. Hääriikö NSA jälleen kulisseissa? Haluaako se kaupalla pääsyn myös varmuuskopiointi-, tietovarasto- ja pilvilaitteisiin? Onko vain sattumaa, että tahallaan heikennetty Bsafe-salausohjelma oli RSA:n valmistama? Yhtiö kuuluu EMC-konserniin.

Kaikesta päätellen kulissien takana käydään todella kovaa peliä tulevasta vakoilun herruudesta. Pienen suomalaisen asiakkaan on täysin mahdotonta tietää, mihin tekniikkaan voi enää luottaa. Luultavasti vain itse rakennettuun, eikä aina siihenkään.