Älä osta 55 tuuman televisiota

Älä ainakaan, jos aiot katsoa nykyisiä tv-kanavia.

Vaihdoin vanhan 42-tuumaisen Panasonicin plasmatelevision uuteen 55-tuumaiseen LG:n 55LA667V-malliin. Siinä on uutta tekniikkaa, kuten WiDi-tuki, Miracast, Hbb, 3D ja erilaisia älyominaisuuksia.

Mutta on pakko todeta, että vaikka seitsemän vuotta vanha Panasonic oli vain "HD ready" eikä edes aito teräväpiirtomalli, siinä oli parempi kuva kuin uudessa LED-televisiossa. Syy on yksinkertainen: lcd toistaa mustan harmaana, mikä vähentää kuvan kontrastia. Valitettavasti enemmän sähköä kuluttavat plasmat ovat lähes hävinneet markkinoilta ja todellinen parannus kuvanlaatuun saadaan vasta OLED-televisioiden myötä. Ne maksavat vielä useita tuhansia euroja. Toivottavasti hinnat putoavat joskus järkevälle tasolle.

Vaatimatonta kontrastia yritetään nykyisissä LED-malleissa parantaa automatiikalla, joka vähentää taustavaloa kuvan ollessa tumma sekä dynaamisilla väriasetuksilla, mutta niistä on lopulta enemmän haittaa kuin hyötyä. Kikkailut toimivat joissakin kohdissa, mutta pilaavat kuvan toisissa kohdissa entistä pahemmaksi.

Varsinainen syy olla ostamatta näin isoa televisiota on Suomen tv-järjestelmässä. Tavallisen tarkkuuden suttupiirto näyttää isolla pinnalla todella pahalta. Niin pahalta, ettei sitä mielellään edes katsele.

Suttupiirron kuvanlaatu vaihtelee suuresti. YLEn studiossa kuvattu tv-lähetys on melkein katsottavaa, mutta jenkeistä ostetut sarjat saattavat olla kelvottoman heikkoja. Kaiken huipuksi vanhoja 4:3-ohjelmia on ilmeisesti levitetty keinotekoisesti reunoista täyttämään 16:9-kuva, jolloin niissä on vielä muotovirhettäkin. Myös YLEn omissa ohjelmissa saattaa olla erilaisen tarkkuuden sisältöä samassa ohjelmassa. Eräästä YLEn ohjelmaa oli kuvitettu ilmeisesti kännykkäkameralla otetuilla still-kuvilla.

Iso pinta ei anna mitään anteeksi. Ironista kyllä, ison television hankkimisen jälkeen tekee entistä vähemmän mieli katsoa televisiota.

Teräväpiirto on toinen juttu. YLEn Uusi päivä ja Maikkarin Salkkarit ovat hyvälaatuisia ja niitä katselee mielellään. Niissä kontrastiongelmakaan ei näytä pahalta.

Valitettavasti Suomen teräväpiirtolähetysten tila on luvattoman heikko, etenkin antennipuolella. YLEn oma HD-kanava näyttää yleensä TV2:n ohjelmia, joista osa on teräväpiirtoa.

Maikkarin MTV3HD-kanava olikin oma seikkailunsa. Maikkarin oma sivu ei kerro, miten kanavan saa antennikodissa näkyviin. Tekstistä voi jopa päätellä, ettei mitenkään: Kanavan jakelu ja ilmaiskatselu päättyy Digitan lähetysverkossa 31.8.2012. Sen jälkeisestä ajasta sivu ei kerro mitään.

Selvittelin pitkään, miten kanavan sää näkymään. DNA Welhon sivulta löytyy antenniverkon kanavapaketteja, mutta ei mitään tietoa MTV3HD-kanavasta. Muutamalla puhelulla sain selville, että kanavan voi ostaa, jos nyt joku ehdottomasti haluaa. Hinta on 2,90 euroa kuukaudessa ja sitä varten tarvittavan kortin saa ostaa DNA:n myymälästä tai Gigantista.

Menin siis tiskille. Ensimmäisenä piti näyttää henkilöllisyystodistus. Jotta pystyn katsomaan MTV3:n kanavaa antennista, joudun todistamaan henkilöllisyyteni. Sitten piti ostaa 50 euron CI+ moduli, johon kortti laitetaan. Moduli piti käydä vielä rekisteröimässä uudelleen DNA:n asiakaspalvelussa.

Onnistuihan se lopulta: MTV3 HD -kanavan antennikatseluun tarvittava kortti.

Korttilinkitys ei ole DNA:n eikä Maikkarin vika, mutta herättää ihmetystä, miten vaikeaksi tv-kanavan katsominen on tehty. YLE ei vaadi linkitystä eikä korttia. Verorahoille saa jotain vastinetta.

HD-lähetyksistä on tietoa HDTVOpas-sivulla http://www.hdtvopas.fi/. Se listaa kolme HD-kanavaa: YLE, MTV3 ja Nelonen. Edes jälkimmäisen linkki ei toimi.

Antennikatsojan kannalta tilanne on lohduton: tarjolla on kaksi osittain teräväpiirtokuvaa lähettävää kanavaa. Nekin toimivat VHF-alueella, mikä saattaa vaatia uuden antennin tai vanhan suuntaamisen DNA:n mastoon.

Suomi halusi olla digi-tv:n edelläkävijä 15 vuotta sitten ja on nyt joutunut ojasta allikkoon. Olemme peränpitäjiä teräväpiirtomaailmassa.

Kaapelitalouksissa tilanne on parempi. Itselläni on myös Elisaviihteen IPTV, jossa samat kotimaiset hd-kanavat näkyvät helpommin. Valitettavasti Elisan käyttämä set-top boxi ei ole mikään käytettävyyden riemuvoitto ja erillisen digiboksin käyttö uudessa televisiossa tuntuu kömpelöltä.

Television tulevaisuus on netissä. Tämän piti olla tiedossa jo 15 vuotta sitten. Antennijakeluun tai HD-kanaviin ei viitsitä enää edes panostaa. HD-sisältö on parasta hankkia kaapelikanavalta tai Blu-ray-levyltä -- tai laittomasti piraattiverkosta.

YLEllä HD-valo kuitenkin kajastaa. Tiedotteen mukaan kaikkien kanavien pitäisi olla saatavissa teräväpiirtona ensi vuoden alusta. Maltan tuskin odottaa. Vuoden 2015 alusta kaiken YLEn tuotannon pitäisi olla hd-ajassa.

Tämä on hyvä muistutus myös siitä, miten usein kansalliset teknologiahankkeet menevät metsään. Vain markkinaehtoinen kehitys on pitkän päälle kestävää. Jos ei linkki ollut selvä niin kirjoitetaan se vielä erikseen: tiemaksu.

Candy Kingin paperipussigate insinöörin silmin

Palaan vielä Candy Kingin karkkipussiin. Periaatteessa 0,10 euron maksu paperipussista on väärin, koska kilohinnalla myytävissä tuotteissa pakkauksen vaikutus pitäisi eliminoida.

Erikseen punnittuna paperipussille tulee hinnaksi 0,09 euroa.

Karkkipussigate herätti kuitenkin uteliaisuuden. Insinöörin näkökulmasta jotain on tosiaan vialla: tekemieni mittausten mukaan yksi Candy King paperipussi painaa nimittäin 8,5 grammaa. Vaa'assa on ainakin alkupäässä 1,5 gramman mittausvirhe.

10 pussin mittaus osoittaa yhden painoksi vain 8,5 grammaa. Kotivaaka vahvisti asian.

Kun makeisten kilohinta on 8,90 eur/kg, yhden pussin täsmällinen hinta on 0,076 euroa. Jos nyt tarkoiksi ryhdytään, niin tässä on peräti 24 prosentin ero Kuningaskuluttajan mainitsemaan 0,10 euroon.

Todennäköisesti Candy Kingin vaaka ei ole koko asteikolla aivan gramman päälle tarkka. Koska Suomessa lopullinen hinta pyöristetään 0,05 euron tarkkuuteen (toisin kuin vaikkapa Saksassa, jossa käytetään myös yhden sentin kolikkoja), karkkien punnitus toimii käytännössä vain 5,62 gramman tarkkuudella. Todennäköisesti paperipussin hinta ainakin joissakin tapauksissa mahtuu virhemarginaalin sisään ja muissakin se pyöristyy lähimpään viisisenttiseen.

Irtokarkkien ostajan ei kannata odottaa insinöörin tarkkuudella toimivaa laskutusta nameistaan. Maailma ei ole täydellinen. Elämä on kaikille helpompaa, jos molemmin puolin hieman joustetaan. Kassa on joskus antanut muovikassin ilmaiseksi, kun olen muistanut sen vasta kuitin tulostamisen jälkeen. Kauppa on myös joskus vaihtanut tuotteen toiseen, vaikka lakisääteistä velvollisuutta ei olisikaan. Ja niin edelleen.

PS. IKEA näyttää joustaneen lihapulla-asiassa, vaikka ei olisi pakko. Jos tarkkoja ollaan, lastenannos on lasten annos ja aikuisille myydään aikuisten annos. Mikään ei tietenkään pakota syömään kaikkea -- eikä edes tilaamaan juuri niitä lihapullia. Oletan, että IKEAsta saa muutakin ruokaa pienempään nälkään.

Valitusyhteiskunta

Media tarvitsee nopeita ja helppoja otsikkoaiheita. Kansalaisten valitukset kelpaavat tarkoitukseen hyvin. Aina on niitä, jotka kokevat oikeuksiaan loukatun.

YLEn Kuningaskuluttaja teki viime viikolla tv-ohjelmaansa jutun irtokarkeista, joiden pussi maksaa 0,10 euroa.

Kuningaskuluttaja pienen (todella) kuluttajan asialla. 

Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (!) ylitarkastaja Sari Hemminki kertoi televisiossa, että painon mukaan myytävien tuotteiden hinnasta pitäisi vähentää paperipussin osuus.

Valitus 0,10 euron pussista tuntuu melko mitättömältä. Kysymys on tietenkin periaatteellinen ja liittyy kuluttajan oikeuksiin. Kuka niitä valvoo jos ei kuluttaja itse? Toisaalta voi kysyä, pitääkö tällaisestakin asiasta valittaa -- jos 10 sentin maksu hirvittää, voi tuoda mukana oman paperipussin tai käyttää hedelmäosaston läpinäkyvää ilmaispussia.

Onko 0,10 euron pussi todellinen epäkohta vai kertooko se siitä, että asiat ovat Suomessa lopulta erittäin hyvin? Onko meistä tullut turhia valittajia?

Jatkuvassa valittamisessa on kaksi ongelmaa. Ensinnäkin pienet asiat hämärtävät suhteellisuudentajua. Kymmenen sentin pussi on mitätön kustannus verrattuna kaupassa käynnin kustannuksiin, hammaslääkäriin tai vaikkapa bonus-kortteihin, joilla asiakkaat saadaan maksaman satoja euroja vuodessa ylihintaa, jonka he sitten kokevat saavansa "bonuksina".

Valittajia on ollut aina, mutta nyt he saavat äänensä kuuluviin median olemattoman "uutis"kynnyksen ja sosiaalisen median kautta. Jatkuva valitus lietsoo tyytymättömyyttä ja negatiivisuutta meihin kaikkiin.

Sitä paitsi luulen, että osa korvaa pussin hinnan laittamalla mukaan pari ylimääräistä karkkia punnituksen jälkeen. Ei siitäkään poliisille soiteta. Pieni joustavuus on tarpeen puolin ja toisin.

Muita legendaarisia valituksen aiheita: miksei aikuinen saa ostaa lastenannosta, vaikka hänellä on lääkärintodistus ja miksi helvetissä Dumle-pussin makeisissa on yhtä lajia liian vähän?

PS. Tässä vielä insinöörin näkökulma karkkipussin painoon. 

Ollilan kirja ja wanhan hyvän ajan Nokia

Jorma Ollilan odotetut muistelmat "Mahdoton menestys" julkaistiin 17.10.2013. Moni on ollut hivenen pettynyt siitä, miten vähän kirja käsittelee tuoreita, eniten kohua herättäneitä tapahtumia. Ollilan nuoruusvuosille on annettu paljon tilaa, jolloin tekijät ovat joutuneet supistamaan loppupään tapahtumia saadakseen kirjan edes joskus valmiiksi ja pitääkseen sivumäärän järjellisenä (nyt 480 sivua). 

Steve Jobsin elämäkerrassa oli sama ongelma. iPhone- ja iPad-tapahtumat kuitattiin muutamalla sivulla, vaikka ne muovasivat Applesta yhtiön sellaisena kuin moni sen tuntee. Ero on siinä, että Jobsin nuoruus oli paljon kiinnostavampi kuin Ollilan nuoruus. Yleensäkin nuoruusvuosien muisteleminen on kiinnostavampaa tekijän itsensä kuin lukijoiden kannalta. 

Jorma Ollila (julkistustilaisuudessa otettuja kuvia).

Kirja on Ollilan, ei Nokian muistelmat. Nuoret tuntevat Nokian ainoastaan matkapuhelinten valmistajana. Dramaattiset tapahtumat 1980- ja 1990-lukujen vaihteesta ovat monelta unohtuneet. Televisioiden valmistus lähes kaatoi koko yhtiön.

Kirja käsittelee näitä tapahtumia. Ne ovat epäilemättä Ollilalle rakkaita, koska hänet nimitettiin silloin toimitusjohtajaksi ja oli pitkälti hänen visionsa ansiota, että Nokia päätti keskittyä tuolloin vielä hyvin epävarmaan mobiilitekniikkaan. Tai näin ainakin kirja sen selittää. Kokemuksesta tiedän, että ellei itse tee tarkkoja muistiinpanoja, aika kultaa muistot ja kaikki fiksut päätökset tuntuvat olevan omaa ansiota.

Ollilan esiintymistä lehdistötilaisuudessa oli ilo seurata. Tuli aivan mieleen se wanhan hyvän ajan Nokia, joka hallitsi uutisointia vielä 10-15 vuotta sitten. Ollila vastasi asiallisesti ja kohteliaasti kaikkiin kysymyksiin. Vastauksista paistoi suomalainen rehtiys ja rehellisyys, aivan kuten hänen omasta nuoruudestaan partiolaisena. Nokiassa tehtiin nousun vuosina hyviä asioita ja ne tehtiin oikein. Niiden päätösten takana on hyvä seistä.

Ollila kuvasi jälleen kerran, miten ratkaiseva päätös Microsoft-yhteistyöstä syntyi. Nokia oli tajunnut, ettei Symbian kanna enää kovin pitkälle, joten se oli jäämässä perusmalleihin. Yläsegmenttiin piti tulla uusi Meego. Vuoden 2011 alussa kävi kuitenkin ilmi, ettei Meego ollut läheskään valmis. Tulossa oli vain yksi puhelinmalli, sen jälkeen ei mitään. Oli pakko valita joko Android tai Microsoft. Jälkimmäinen tarjosi suuremman mahdollisuuden kilpailijoista erottautumiseen, joten hallitus päätti valita sen.

Microsoftin valintaa edelsi "syvällinen valmistelu", jossa oli mukana koko johto. Hallitus "seurasi asiaa tiiviisti" ja "paneutui tosissaan asiaan". Elop ei valinnut Microsoftia, hallitus valitsi.

Mutta kuka päästi asiat näin pitkälle? Miten oli mahdollista, että tuotekehityksen 1800 hengen porukka ei saanut Meego-puhelimia ajoissa valmiiksi ja ettei tieto näistä ongelmista kulkenut ajoissa johdolle? Tähän Ollila ei vastannut.

Hieman oudolta tuntui myös Ollilan väite siitä, ettei Suomessa ollut tarvittavaa käyttöjärjestelmäosaamista. Kaikki alan osaaminen oli hänen mukaansa USA:n länsirannikolla. Siksi Samsung ei edes yrittänyt mitään omaa, vaan valitsi Androidin. Ei käyttöjärjestelmä mitään rakettitiedettä ole. Kohta on Jollan vuoro näyttää, pystytäänkö Suomessa tekemään mobiilikäyttöjärjestelmää. Uskon, että pystytään.

Ohjelmointiosaaminen ei riitä korvaamaan ekosysteemiä. Se on todellakin länsirannikolla. Kun älypuhelimet eivät enää olleet pelkkiä laitteita vaan osa yleistä tietojärjestelmää ja nettipalveluita, kehityksen painopiste siirtyi USA:n länsirannikolle. Siinä pelissä suomalainen Nokia oli heikoilla. Toivottavasti Jolla onnistuu paremmin.

Mahdoton menestys ja Jorma Ollila.

Ollila kritisoi suomalaisia pessimismistä. Siinä on varmasti perää. Kun Nokiaa on lyöty, ilkkujia ei ole puuttunut. Aivan kuin saisimme tyydytystä toisten epäonnistumisesta.

Ollila itse kieltäytyi märehtimästä vanhoja virheitä ja sanoi katsovansa aina mieluummin eteenpäin. Se on oikea asenne ja ainoa, jolla yritysjohtaja voi selvitä.

On tietysti helppoa olla optimisti, kun takana on maailmanluokan ura ja tilillä kymmeniä miljoonia. Nokiassa sijoituksensa tai työpaikkansa menettäneet eivät ymmärrettävästi ole yhtä optimistisia.

Etsikää troijalaista Nokian hallituksesta

Kohu Nokian ympärillä ei laannu. Yhä vieläkin on niitä, jotka pitävät Elopia troijalaisena, jonka tehtävänä oli vain pudottaa Nokian arvoa ja myydä se edullisesti Microsoftille. Tuorein todiste on se, että Microsoft maksaa yli puolet Elopin ns. kannustinpalkkiosta kun tämä palaa takaisin entisen työnantajansa palvelukseen. Nyt jo työministeri Lauri Ihalainenkin on kallistumassa trojalaisteorian puolelle.

Troijalaisteoria on turhan helppo selitys Nokian kohtalolle. Olisi mukava uskoa, että joku ulkomaalainen tuli pahat mielessä ja vei kansallisomaisuuden pahalle amerikkalaiselle yritykselle. Totuus on tietenkin jotain ihan muuta.

Jos uskoo troijalaiseen (itse en usko), sitä pitää etsiä Nokian vuoden 2010 hallituksesta ja sen puheenjohtajasta. Kallasvuo sai potkut ja Nokia löysi uuden johtajan Microsoftilta. Elop nimitettiin tehtäväänsä 10.9.2010, jolloin Nokian kurssi liikkui kahdeksan euron tietämillä.

Virallisen selityksen mukaan vasta tämän jälkeen alettiin pohtia tulevaisuuden strategiaa. Uskon, että tämä on puppua, ja että päätös Microsoft-kumppanuudesta oli tehty jo aiemmin. Ei kai kukaan odottanut, että Microsoftilta tuleva johtaja valitsisi Androidin? Jos Nokia olisi palkannut johtajan Googlelta, olisiko tämä mitenkään voinut valita muuta kuin Androidin?

Ei, alustan valinta oli selvä jo ennen valintaa, ja Elop lähti toteuttamaan sitä. Jälkiviisaina voimme sanoa valintaa vääräksi, mutta ei Nokian Lumia-bisnes huonosti mennyt. Alusta kehittyi (joskin turhan hitaasti) ja uusimmat Lumia-mallit olivat jo erinomaisia. Aika ja rahat vain loppuivat kesken. Jäi näkemättä, miten strategia olisi lopulta toiminut. iPhone ja Android eivät takuulla ole mobiilikehityksen viimeinen sana.

Nokian ja markkinoiden näkökulmasta Elop epäonnistui. Silti hänelle maksettiin miljoonia työsopimuksen allekirjoittamisesta, sen lopettamisesta, peruspalkkaa 1,2 miljoonaa vuodessa ja lisäksi vielä 14,6 miljoonaa euroa osakekannustimia.

Siilasmaa on kommentoinut asiaa vain sanomalla, että eduista päätettiin vuonna 2010 Elopin aloittaessa. Hallitus on silloin hyväksynyt työsopimuksen ja edut. Miten on mahdollista, että kurssin romahtaminen kahdeksasta eurosta neljään palkitaan miljoonilla euroilla? Kuka troijalainen hallituksessa on mennyt vuonna 2010 hyväksymään tällaiset lahjat?

Kuka?

Media saisi kovistella hallitusta Elopin sijaan. Jos kommentteja ei heru, herää kysymys miksi niitä ei heru. Kuka hallituksessa ajoi Elopin valintaa ja millä perusteilla?

Joidenkin mielestä Nokia on yksityinen yhtiö ja saa jakaa miljoonia kenelle huvittaa, se on vain osakkeenomistajien asia.

Johdon miljoonapalkkiot eivät kuitenkaan ole yhtiön sisäinen vaan koko yhteiskunnan asia. Rahan avokätinen jakaminen yksille muiden kiristäessä vyötään vaikuttaa meihin kaikkiin. Miksi palkansaajien pitäisi tyytyä pieniin korotuksiin jos työssään epäonnistuvien johtajien oma linja on tällainen? Ahneus palkitaan, ollaan siis kaikki samalla tavalla ahneita.

Mikään yritys ei toimi irrallaan yhteiskunnasta. Miksi Elop on saanut nauttia 35 % veroasteesta, kun tavallinen palkansaaja joutuu maksamaan enemmän? Minkälaisia "osaajia" ulkomailta Suomeen oikein houkutellaan?

Jos yhteiskunta ei saa arvostella yritysten asioita, yritykset vaietkoon yhteiskunnan asioista. Vuonna 2001 Ollila valitti useaan kertaan kireää verotusta ja antoi Suomelle viisi vuotta aikaa keventää verotusta, ennen kuin Nokia harkitsee pääkonttorin siirtämistä muualle.

Se, mitä tapahtui, ei johtunut verotuksesta vaan johdon omista virheistä.

Ja ehkä siitä hallituksen sisällä olleesta troijalaisesta.

Tietomurron miljoonat uhrit

Suomalainen kaveri on murtautunut ilmeisesti noin 300 sivustoon ja varastanut niistä käyttäjätietoja: nimiä, käyttäjätunnuksia ja salasanojen tiivisteitä, mahdollisesti myös henkilötunnuksia ja luottokorttinumeroita. Iltapäivälehti laski uhreja olevan satoja tuhansia, Ylen tv-uutisissa puhuttiin jo miljoonista, koska osa murretuista palveluista oli ulkomailla.

Tietomurto on rikos, eikä sitä ole syytä vähätellä. Tässä tapauksessa median uutisointi näyttää kuitenkin liioittelevalta.

Tiettävästi murtautuja ei jakanut käyttäjätietoja eteenpäin eikä hyödyntänyt niitä itse. Tältä osin kyse näyttää olleen wanhanaikaisesta old-school hakkeroinnista, jota tehtiin 1990-luvulla jonkinlaisena älyllisenä haasteena ja ilman rikollista motiivia. Vanhat alustat sisältävät haavoittuvuuksia, joita hyökkääjän on helppo kokeilla ja hyödyntää, vaikka ei haluaisikaan tehdä varsinaista vahinkoa.

Tällaisessa hakkeroinnissa uhrina on lähinnä palvelu ja sen ylläpito, eivät niinkään rekisteröityneet käyttäjät. Uhria ei pidä syyllistää, mutta jos alustat ovat päivittämättä (tai salasanat tallennetaan selväkielisinä!) voi sanoa ylläpidon toimineen ainakin luvattoman huolimattomasti ja siten edesauttaneen rikollista tekoa.

Huolimatonta ylläpitoa voisi syyttää henkilötietolain nojalla, sillä se velvoittaa huolehtimaan henkilörekisterin tietoturvasta. Sen sijaan on kyseenalaista, voiko palveluun rekisteröitynyt käyttäjä nostaa syytteen hakkeria vastaan. Jos käyttäjä ei voi nostaa syytettä, voiko hän silloin olla uhrikaan? Onko yksittäinen käyttäjä hakkerin vai huolimattoman ylläpidon uhri? Onko laissa tässä suhteessa aukko?

Koituuko palveluun rekisteröityneelle käyttäjälle vahinkoa siitä, että joku hakkeroi palvelun ja kopioi käyttäjätiedot itselleen -- hyödyntämättä tai jakamatta niitä eteenpäin? Ainoa seuraus lienee se, että saatuaan tiedon asiasta käyttäjän pitää vaihtaa salasanansa. Tilanne on tietenkin toinen, jos hakkeri jakaa tietoja eteenpäin tai käyttää niitä omaksi hyödykseen.

Viestintäviraston tietoturvayksikkö tiedotti asiasta niukasti. Se kertoi, että palveluihin on murtauduttu ja neuvoi käyttäjiä vaihtamaan salasanansa. Kun ei kerrottu, mitkä palvelut oli murrettu, käyttäjien piti siis vaihtaa kaikki salasanansa. Niitä voi olla yli sata. Ihan kaikkia ei tarvinnut vaihtaa, sillä tiedotteessa kerrottiin, mitä palveluita ei ole murrettu: pankit ja luottokorttiyhtiö Nets. Tämä on uudenlaista, käänteistä tiedottamista.

Kymmenien salasanojen vaihtosavottaan ryhtyminen vain siksi, että joku oli murtautunut jollekin keskustelupalstalle ja kopioinut käyttäjätietokannan itselleen, ei ollut mitenkään perusteltua.

Kriisiviestintä on vaikeaa -- varsinkin kun tilanne syntyy perjantaina työajan jo päättyessä ja poliisitutkinta asiasta on yhä kesken. Tänään lauantaina CERT onkin vedonnut siihen, ettei se halunnut paljastaa haavoittuvien palvelujen nimiä ennen kuin järjestelmät on korjattu.

Haluaako NSA sormenjälkesi?

Tätä se luottamuksen menetys sitten teettää: kukaan ei enää luota amerikkalaisiin palveluihin. Heti, kun Apple oli saanut esiteltyä iPhone 5S:n sormenjälkitunnistuksen netissä alkoi kauhistelu siitä, miten NSA saa nyt myös meidän sormenjälkemme.

Todennuksen tekninen toteutustapa ei vielä ole tiedossa, mutta todennäköisesti kyse on vain järjestelystä, joka vapauttaa PIN-koodin (ja ilmeisesti myös AppleID:n salasanan) sormenjäljen perusteella. Tätä varten sormenjäljestä laskettu tiiviste tallennetaan paikallisesti puhelimeen.

Sormenjälki on vain apuväline, jonka ansiosta näitä kahta koodia ei tarvitse kirjoittaa. Pelkkään sormenjälkitunnistukseen ei voi luottaa, sillä käsihän voi olla olla vaikka paketissa tai sormi laastaroituna.

Ei ole uskottavaa, että Apple lähettäisi sormenjäljen omaan pilveensä. Toki laitteessa voi olla takaportti, josta edes Applen insinöörit eivät ole tietoisia, mutta paras turva sormenjäljille on se, ettei NSA tarvitse niitä mihinkään.

Sormenjäljet liittyvät reaaliseen maailmaan. NSA:ta kiinnostaa digitaalinen maailma ja viestintä. Siellä sormenjäljillä ei ole merkitystä (CIA voi olla eri juttu...).

Sitä paitsi jokainen USA:han matkustanut joutuu luovuttamaan kaikkien sormiensa jäljet ja oman valokuvansa joka kerta astuessaan immigrationin portista. No, kaikki eivät tietenkään käy USA:ssa, mutta ehkä suomalaisten jäljet olisi helpompi urkkia vaikka passien sormenjälkirekisteristä.

Ollaan siis tyytyväisiä, että Apple on vihdoin tuonut sormenjälkitodennuksen puhelimeen! Ehdotin sitä jo 10 vuotta sitten, mutta jostain syystä Nokia ei saanut vietyä ideaa tuotekehityksestä tuotantoon. Apple on nyt toiminut edelläkävijänä ja kohta sormenjälkitunnistus löytyy kaikista kehittyneimmistä älypuhelimista.

Onnettoman PIN-koodin korvaaminen sormenjäljellä kohentaa tietoturvaa varmasti enemmän kuin mitä sormenjäljen luovuttaminen sitä heikentää. Urkintariskit ovat jatkossakin ihan muualla kuin sormissa.

PS. Hesarin toimittaja ehti jo pelotella, miten rosvot eivät jatkossa tyydy varastamaan pelkkää puhelinta vaan leikkaavat myös sormen irti. Koska sormenjälki ei koskaan voi olla ainoa tapa puhelimen avaamiseen, pelottelu tuntuu turhalta. Sitä paitsi kehittyneemmät sormenjälkilukijat toimivat vain elävällä sormella (iPhonen tekniikan yksityiskohdat eivät vielä ole tiedossa).