Rikosuutisoinnin vaikeutta

Kuluneella viikolla on pakosta joutunut ihmettelemään rikosuutisoinnin käytäntöjä Suomessa.

Tiistaina Helsingin käräjäoikeuteen astui kaksi nuorta, jotka otettiin kiinni tuoreeltaan helmikuisen bussikuskin vakavan pahoinpitelyn jälkeen. Teko tuntui jo silloin erityisen raukkamaiselta, mitä vaikutelmaa edelleen pahensi tiistaina todistajan kertomus siitä, että tekijät olivat naureskelleet juostessaan pois tekopaikalta. Pahoin loukkaantunut kuljettaja selvisi hädin tuskin hengissä, ja koko hänen loppuelämänsä on pilalla.

Tapaus herätti aikoinaan netissä paljon keskustelua. Ihmeteltiin, mikä on mennyt pieleen suomalaisessa yhteiskunnassa ja lastenkasvatuksessa, kun nuoret syyllistyvät tällaiseen tekoon. Yksikään uutisväline ei vahvistanut huhua, joka keskustelupalstoilla tuolloin liikkui: tekijät olivat ulkomaalaistaustaisia.

Tiistaina lähdin itse Helsingin käräjäoikeuteen katsomaan, pitikö huhu paikkansa. Ja pitihän se. Vaikka media pidättyy kertomasta yksityiskohtia, oikeudenkäynnit ja epäiltyjen nimet ovat julkisia. Tekijät, jotka uutiskuvissa edelleen raukkamaisesti piiloutuivat, olivat A.S.A. ja M.R. MTV3:n nettisivu kertoikin sitten toisen olevan kurdi ja toisen virolainen.

Onko tekijän ulkomaalaistausta asia, jonka saa mainita uutisessa? Vai pitääkö siitä vaieta? Ehdotonta totuutta ei ole. Jos taustalla ei ole teon kannalta merkitystä, sen korostaminen on tarpeetonta ja voi lietsoa aiheetonta ulkomaalaisvastaisuutta.

Tässä tapauksessa tiedolla olisi ollut merkitystä ainakin niille, jotka turhaan etsivät vikaa suomalaisesta kasvatuksesta ja koulutuksesta.

Toinen perustelu vaikenemiselle on arvelu siitä, että kyse on yksittäistapauksesta. Mutta mistä voimme tietää, mitkä rikokset ovat yksittäistapauksia ja mitkä eivät, jos asiaa ei kerrota?

Helsingin Sanomien kuukausiliite teki äskettäin laajan jutun ulkomaalaistaustaisten bussikuskien kokemasta uhkailusta ja väkivallan pelosta. Jutun yhteydessä listattiin väkivaltatapaukset ja uhrin maahanmuuttotausta mainittiin erikseen. Tekijöiden taustasta ei kerrottu mitään. Alkaa miettiä, moniko tekijöistä oli ulkomaalainen.

Nelosen uutiset oli lähettänyt käräjäoikeuteen oman toimittajan, joka teki iltauutisiin raportin ja näytti videokuvaa myös uhrista. Hänen kohtalonsa tuli käsinkosketeltavan lähelle. Teki suorastaan pahaa katsoa, millaista jälkeä hetken pahoinpitely voi tehdä. Toivottavasti myös nuoret näkivät uutisen ja myös muistavat näkemänsä.

Muut mediat käsittelivät oikeudenkäyntiä vaihtelevasti. MTV3 mainitsi asiasta ja kertoi, että lisätietoja oli nettisivulla. YLEn pääuutislähetys ei maininnut oikeudenkäyntiä lainkaan. Seuraavan päivän Hesari uutisoi oikeudenkäynnin, mutta ei viitannut sanallakaan tekijöiden taustaan.

Iltapäivälehdet vauhdittavat myyntiään rikosuutisilla, mikä luo helposti vaikutelman yhä pahenevasta rikollisuudesta. Uutisoinnissa on oltava varovainen, eikä jokaista tapausta pidä esitellä televisiossa. Toisaalta uutisoinnilla on myös myönteisiä vaikutuksia: huomio bussikuskien työn vaarallisuuteen heräsi vasta näyttävän uutisoinnin ansiosta. Myös uhrin todellinen kohtalo peittyy liian helposti uutistekstin rivien väliin.

Ylen konservatiivinen linja rikosuutisoinnissa petti pahemman kerran eilisen torstai-illan A-Talkissa. Jostain syystä sen aiheeksi oli valittu "Ulvilan murhamysteeri". Huomaa iltapäivälehdistä tuttu sana mysteeri. Minusta Ulvilassa tapahtui henkirikos, jonka tekijä on yhä vapaalla jalalla. Mitään mysteeriä ei ole.

Mitä ihmettä Ylen A-talkin toimituksessa oikein ajateltiin, kun se otti käsittelyynsä kesken olevan henkirikosoikeudenkäynnin? Katsoja oli yhtä vaivaantunut kuin studioon kutsutut asiantuntijat, joista yksi oli kilpailevan kaupallisen kanavan rikostoimittaja. Ja mitä mahtoivat rikoksesta epäillyn Auerin lapset ja sukulaiset ajatella katsellessaan keskustelua, joka oli kuin iltapäivälehdestä? Eikö julkisen palvelun kanava keksinyt tärkeämpää aihetta tämän päivän Suomesta keskusteltavaksi, kuin spekulointi Auerin mahdollisilla rikoksilla ja rikosprosessin etenemisellä?

Rikosuutisointi on tärkeää, mutta se on tehtävä harkitusti. Pelisäännöt ja kriteerit näyttävät olevan vielä pahasti hakusessa.

Ulkomaalaistataustaiset varkaat tarvitsevat lisää tulkkeja

YLE uutisoi tänään kasvaneesta tulkkitarpeesta:

Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa tulkkia tarvitaan nykyään lähes joka päivä. Kieliä ja kielten sisäisiä murteita on käytössä kymmeniä.

Uutisesta käy ilmi, miten maahanmuutto lisää tulkkien tarvetta niin oikeudenkäynneissä kuin sosiaalihuollossakin. Pysäyttävin tiedonjyvä on kuitenkin uutisen keskellä:

Jo yli puolet esitutkintaan tulevista törkeistä omaisuusrikoksista on ulkomaalaistaustaisten tekemiä.

Kuuntelin aamulla autossa useat radiouutiset ja ellen erehdy, tämä tieto mainittiin vain yhdessä lähetyksessä. Piti oikein netistä tarkistaa, kuulinko oikein. Näköjään kuulin.

Ilman sarvia ja hampaita tai maahanmuuttovastaisuutta on pakko kysyä, miksei tähän kiinnitetä enemmän huomiota? Onko meidän suomalaisten hyväksyttävä mukisematta tällainen omaisuusrikoksiin kohdistuva kasvu?

Lauseesta voi tehdä sen johtopäätöksen, että omaisuusrikokset ovat kaksinkertaistuneet maahanmuuton seurauksena. Eikä kyse ole mistään pienistä näpistyksistä, vaan uutisessa mainitaan nimenomaan törkeät omaisuusrikokset.

Tulkkitarpeen raju kasvu on sinällään iso kustannus. Se menee piikkiin, jonka suuruutta kukaan ei halua laskea, koska maahanmuuton kustannuksia on kuulemma niin vaikea selvittää. Mutta kansalaisen kasvanut riski joutua törkeän rikoksen uhriksi on vielä paljon vakavampi asia.

Miksi uutisissa kerrottiin vain tulkkien lisääntyneestä tarpeesta eikä kiinnitetty vastaavalla tavalla huomiota syihin?

Julkisuudessa kannetaan kovasti huolta rasismin lisääntymisestä ja rasististen rikosten määristä, mutta asian tästä puolesta vaietaan. Kuitenkin asioilla on selvä yhteys: mitä enemmän ulkomaalaiset tekevät rikoksia, sitä kielteisemmin heihin suhtaudutaan. Ja se on täysin ymmärrettävää.

Ei ihme, että perussuomalaiset saavat ääniä, kun muut eivät halua koskea asiaan pelätessään leimautuvansa rasisteiksi.

Ei voi olla niin, että meidän suomalaisten on vain hiljaa hyväksyttävä törkeiden omaisuusrikosten määrän kaksinkertaistuminen. Eihän?